Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko ihmistä/ihmisiä joiden seurassa tulee selittämätön paha olo?
11.10.2015 |
Miten sen kuvailisi parhaiten, jonkilainen pahuus joka huokuu ihmisestä vaikka ulkokuori voi olla näennäisen ystävällinen. Tunnen tällaisen naisen ja aina kohdatessa hänet tulee tunne että haluan äkkiä pois tilanteesta. Voiko pahuuden aistia vai onko kyse ei yhteen sopivista kemioista?
Kommentit (257)
Luulenpa, että itse olen joillekin sellainen ihminen, josta huokuu "outoja viboja". Olenhan ulkoisesti niin oudon näköinen, arka ja sisäänpäinkääntynyt. Kouluampuja-ainesta. Oikeasti olen liiankin kiltti.
Itse en ole kyllä mitään pahuutta aistinut, mutta epäaitoutta useinkin. En osaa luottaa sellaisiin ihmisiin, jotka ovat näennäisesti kivoja kaikille. Vaikka osa varmaan onkin sitä ihan aidosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää keskustelu on kyllä niin outo :D
Kyllähän sen ymmärtää ettei ihmiset pidä kusipäistä joita riittää, sellaiset ilkeät ja toisille pahoja tekevät ihmiset ei varmasti herätä halua olla tekemisissä. Tai toisaalta kyllä, moni murhaaja ja veemäinen tyyppikin voi löytää kavereita enemmän kuin joku tavallinen, kiva ja sydämellinen ihminen. Jokainen varmasti voi aistia toisista ihmisistä jotain epämiellyttävää muutenkin kuin puheiden perusteella, mutta joku pahuus on kyllä aika naurettavaa.
Oon itse joutunut tapaamaan eräänkin murhaveikon juttusilla ja jos en olisi tietänyt, olisin pitänyt harmittomana pulsuna. Että tuskinpa mikään "pahuus" ihmisestä mitenkään näkyy, ellei sitten joudu jonkun pahan ihmisen uhriksi jotenkin. Se että jostakusta ei jollain tasolla pidä, ei tarkoita että se toinen ihminen olisi jotenkin paha.
Ihme keskustelu!
Ihmisillä on eri kemiat ja joidenkin kanssa ne toimii keskenään ja joidenkin ei.. Esim. Jos nyt joku sattuu tulemaan pahoinvoivaksi kohdatessaan "pahan" ihmisen se on vaan sen pahoinvoivaksi tuleen ihmisen tulkinta, eikä mikään absoluuttinen totuus.
Mäkin oon jutellut erään murhaajan kanssa. Hän oli melko leppoisen oloinen, alkoholisoitunut kylläkin. Hänen serkkunsa kertoi hänen murhanneen miehen, joka oli lyönyt naista. Kysyin asiasta ja hän myönsi. Yöpaikankin olisi tarjonnut, tapasin hänet siis eräissä juhlissa.
Minusta pahinta pahuutta on sellaisissa, joista sitä ei uskoisi. Se näkyvä ja odotettavissa oleva pahuus ei edes tunnu niin pahalta. Tarkoin rakennettu kulissi ja sen suojissa tapahtuva pahuus satuttaa, silloin asian kanssa on niin yksin.
Minä piip hmisten seurassa jotka kahvitunnilla esim. puhuu ja kailottaa KOVAAN ääneen, heidän jutut on heidän mielestään hauskoja, ja kukaan muu ei saa puheenvuoroa. Minusta töykeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseasiassa olen hirmu herkkä ja näen katseista, jos minusta ei pidetä. Tällainen tapahtui viime kesänä yksillä ulkomaanfestareilla. Muutamien ihmisten ilkeyden takia en halunnut tänä vuonna sinne enää mennä ainakaan samalla suomiporukalla
Ehkä parin vuoden päästä uusiksi 😂 Porukkakin vaihtelee onneksi joka vuosi.
Koulukiusaaminen, hylkäämiskokemukset lapsuudesta yms. Tuntosarvet herkillä. Näitä ihmisiä on ketkä haluavat pahaa mieltä muille ja näkevät hyvät, herkät kiusaamisen kohteet ja alkoholin huuruiset reissut tiedetään. Ikävää, että kallis reissu meni täysin päin prsttä ja muut hehkuttavat reissua edelleen.
Myötäilen mukana vaikka oikeasti se oli osittain aika tuskainenkin reissu. Oli onneksi tosi mukavaakin välillä ja hyviä tyyppejä paljon. Harmi, että välitän sellaisista ilkeistä. Pitäisi jättää omaan arvoonsa.
Traumat jäi ja vastaavien tilanteiden välttely jatkuu..
Ehkä jollain lailla potkituista ihmisistä tulee herkempiä lukemaan muita. Minulla on tullut vastaan ihmisiä joista vaistomaisesti nousee niskakarvat pystyyn, tietämättä miksi.
Nykyään huomaan tietyn olon kun olen manipuloivan ihmisen seurassa. Siitä tulee sellainen epävarma ja vähän ahdistunut olo. Ennen luulin että kyse on minusta, ja olen vain niin kyvytön, epävarma ihminen. Oltuani pitkään yhden hyvin manipuloivan ihmisen alaisena, tunnistan nyt että se olo tulee ihan vain tietyntyyppisten ihmisten seurassa. Pitää olla vähän pidempään tekemisissä että se tulee ilmi mukavan esiintymisen takaa.
Toinen tyyppi jonka valitettavasti nykyään tunnistan, on takertuva ja omistava miestyyppi, pelottavuuteen asti. Nämä blokkaan heti, kun tulee mitään merkkiä. Ulkopuoliselle se merkki ei välttämättä olisi vielä kovinkaan ilmeinen, vaan mies kuulostaisi vain korviaan myöten rakastuneelta.
Kolmas on alkoholisti, sekin valitettavasti pitkästä kokemuksesta. Näkee nykyään niiden valheiden läpi, se kuvio ja käytös on lopulta niin tunnistettava kun sen koodin on kerran joutunut purkamaan.
Nämä nykyään tunnistan, muista jää vain selittämätön olo että tuon ihmisen lähettyvillä en halua olla yhtään enempää kuin pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo vain, työkaverista tulee.
Hän on äärimmäisen tyylitön ja tahditon, tunkee liian lähelle ja tuijottaa. Utelee kaikenlaista ja juoruaa ne eteenpäin, yhtään ymmärtämättä että juorut on vain yksiulotteinen raapaisu jostain monimutkaisemmasta.
Kunnioituksen puute on ilmiselvää, hänen seurassa tulee paha olo.
En tiedä onko se pahuutta, mutta joistain ihmisistä vaan huokuu jonkinlainen vastenmielisyys. Entinen esimieheni oli juuri tällainen. Näennäisesti tultiin juttuun, mutta voi että välillä oli vaikea hengittää samassa tilassa. Itse ole kuitannut tämän vain sillä että meidän kemia me eivät vain kohdanneet.
Niin kaksinaamaista käytöstä en ole keneltäkään toiselta kohdannut. Huokui sellainen jäätävä ilkeys ja miten usein todistinkaan tilanteita joissa naamatusten esitetään tehtävän mukaista asiallisuutta, mutta selän takana armoton haukkuminen. Olin ainoa joka näki sen kaikista p@s|
Jotain täytyy vialla olla kun ko. käytös tuo nautintoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian mukavien ihmisten seurassa tulee ahdistunut olo. Siis sellaisten, joiden huomaa myötäilevän kaikkea, olevan koko ajan mieliksi - sellainen jos mikä on epäilyttävää, ei sellainen ihminen vain voi olla rehellinen, joka on aivan kaikesta samaa mieltä. En tykkää tulla manipuloiduksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tälläinen paha ihminen. Jokin minussa saa toiset vieruksumaan seuraani. Olen tullut uutena työmaalle ja pukuhuoneeseen on laskeutunut hiljaisuus saapuessani paikalle. Huikkaan hyvät huomenet, esittelen itseni mutta kukaan ei vastaa. Käytävillä kohdatessa sama kohtelu; ei vastausta tervehdykseen tai noteerausta kysymyksiin, mistä löydän jotain. Pelkkä hiljainen seinä, ihan kuin en olisi olemassakaan.
Ajattelen antavani tiedostamattani negatiivisia tunteita toisille. Jokin minussa aiheuttaa kanssaihmisissäni pohjattoman vastenmielisyyden, jota mikään sana tai teko ei poista.
En puhu yksittäisestä kokemuksesta, vaan löyhästi yleistäen elämäni.
Omat sukulaisetkin ovat pistäneet välit poikki minuun, ensimmäinen ollessani 6-v. En ollut enää enoni mukaan tervetullut heille leikkimään serkkujeni kanssa, sisarukseni saivat käydä siellä edelleen. Yksitellen kaikki alkoivat välttelemään minua, syytä en koskaan saanut tietää.
Isäni kuoleman jälkeen (olin 19-v), äitikin lopetti yhteydenpidon. Ei vain enää vastannut puheluihini hautajaisten jälkeisenä päivänä. Veli sanoi, ettei halua sekaantua sukuriitoihin (mihin riitoihin, kun en tiennyt olevani riidoissa kenenkään kanssa? Vain tottunut välttelyyn.) Kumpikaan siskoistani eivät myöskään enää vastanneet puheluihin. Asuin siis jo silloin omillani. Toinen laittoi kortin ja pyysi, etten enää koskaan yrittäisi olla yhteyksissä. No, en ole ollut.
Miksi?
Minulla on kuitenkin rakastava mies, 4 ihanaa lasta, mukavat appivanhemmat ja kaikki heistä tuntuvat pitävän minusta. 20 vuotta mieheni perhe on sietänyt minua ihailtavasti. Oma sukuni ja työkaverini tuntuvat vihaavan minua jo ensisilmäyksellä. Kenties mieheni sukulaiset jaksavat minua välimatkan takia. Soittelemme toisillemme muutaman kerran vuodessa, mutta fyysisesti näemme vain harvoin.
Lapsillani on kavereita paljon, mutta en tunne kenenkään vanhempia ovella pikaisesti vaihdettuja tietoja lukuunottamatta. Nykyään lapset jo itse menevät kavereilleen ja kaverit meille, siinä ei ole ongelmia.
Kai lapseni ja mieheni ovat jotenkin immuuneja vastenmielisyydelleni? Onko se sitten kemiaa vai heidän näyttelemistään seurassani, mene ja tiedä.
Mutta meitä pahoja ja vastenmielisiä ihmisiä on oikeasti olemassa. Ehkä juuri siksi, että te toiset, tavalliset ja miellyttävät ihmiset tarvitsette minun kaltaisiani ihmisiä tunteaksenne yhteenkuuluvuutta ja inhimillistä tunteidenkirjoa (myös inho, viha ja vastenmielisyys kuuluvat niihin), ettei teidän tarvitse purkaa sitä toisiin ja tärkeämpiin ihmisiin. Meitä ihmisroskiakin tarvitaan!
Ja et koskaan ole saanut minkäänlaista selitystä? Oletko kysynyt? Oletko kuunnellut vastausta?
Tuo on nimittäin aika poikkeuksellista että jopa oma äiti (sisarusten lisäksi) laittaa välit poikki. Jokin sun kertomuksessa ei täsmää. Olisi mielenkiintoista kuulla vaikka jonkun sun sukulaisen näkemys asiaan.
Isäni kuoleman jälkeen en saanut mitään muuta selitystä, kuin että veljeni ei halua sotkeentua sukuriitoihin. Äitini eikä kumpikaan siskoistani enää vastanneet puheluihini, enkä siten saanut edes mahdollisuutta esittää kysymyksiä saati kuulla vastauksia.Olisin silloin tarvinnut vertaistukea isäni äkillisestä menetyksestä. Kuka parempi kuin äitini ja sisarukseni? Nuori tyttö omillaan ja isä aina läheinen ja tukeva isä poissa.
Lapsuudessa taas isosisarukseni hakivat minut päivähoidosta. Tuohon aikaan -70 ja -80- luvun vaihteessa se oli normaalia. Kävelimme aina yhdessä kotiin. Enoni ajoi usein ohi hakiessaan serkkujamme ja poimi meidät Simkansa kyytiin. Tuona päivänä hän huusi minulle, etten ollut enää tervetullut heille. Otti kyytiinsä kaikki muut, mutta minä jäin yksin kävelemään n. 3km. Ei äitini, ei isäni eikä sisarukseni koskaan minulle kertoneet syytä. Sen jälkeen en ole saanut astua jalallani heidän kotiinsa. Tosin silloin lapsena oli jopa hauskaa saada hoitaja, kun muut menivät enolaan.
Olisin jopa kiitollinen, jos puhuisit äitini tai siskojeni kanssa ja kysyisit miksi. Veljeni on ihan asiallisissa väleissä mieheni kanssa (tunsivat toisensa koulusta), muttei hänkään uskaltautunut vihkiäisiimme. Yksikään sukulaisistani ei ole tavannut lapsiani, ei edes veljeni.
Olen ajatellut olevani äpärä, josta kaikki muut tietävät, mutteivat kehtaa kertoa minulle. Muttei se selittäisi työkavereiden suhtautumista nykypäivänä, koska välimatkaa kotikaupunkiini on +500 km.
Kuten aikaisemmin sanoin, että minunlaisiani pahoja inhokki-ihmisiä tarvitaan. Eikä sille ole mitään sen kummempaa selitystä.
Enkä kuitenkaan valita. Minulla on oikein hyvä elämä oman kotini seinien sisällä. Ystäviä en enää (juuri koskaan) ymmärrä kaivata.
Et sinä ole mikään ihmisroska, lapsuudenperheesi ja sukusi on sairas ja jostain kumman syystä ottivat kollektiivisesti sinut syntipukiksi, avuttoman lapsen.
Ehkä jotain signaalia annat ulospäin että sinua voi kohdella kaltoin (työpaikka), lapsesta asti olet joutunut "kasvamaan kieroon", tällä tarkoitan että et osaa arvostaa itseäsi/luottaa arvoosi riittävästi ja joukko aistii sen ja hyökkää kimppuusi, vika on siis heissä, ei sinussa.
Onneksi sinulla on rakastava mies ja lapset ja hyvät välit siihen sukuun :)
Mutta ketjun aiheena olevia outoja tyyppejä on oikeasti olemassa vaikka sinä et sellainen olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko se pahuutta, mutta joistain ihmisistä vaan huokuu jonkinlainen vastenmielisyys. Entinen esimieheni oli juuri tällainen. Näennäisesti tultiin juttuun, mutta voi että välillä oli vaikea hengittää samassa tilassa. Itse ole kuitannut tämän vain sillä että meidän kemia me eivät vain kohdanneet.
Niin kaksinaamaista käytöstä en ole keneltäkään toiselta kohdannut. Huokui sellainen jäätävä ilkeys ja miten usein todistinkaan tilanteita joissa naamatusten esitetään tehtävän mukaista asiallisuutta, mutta selän takana armoton haukkuminen. Olin ainoa joka näki sen kaikista p@s|
Jotain täytyy vialla olla kun ko. käytös tuo nautintoa.
En usko että tuo selittyy vain teidän välisellä kemialla. Meillä oli töissä tuollainen narsistiesimies, ja hänen muutama alainen sai kärsiä todella. Kaikille muille hän näytti vain osaavalta ja herttaiselta. Kulissit kunnossa.
kun ihmisen puhui vain itsestään niin se on merkki siitä, että ihminen on epäsympaattinen.
Siis kertoo tarinaa omasta elämästä jatkuvasti.
Oma äitini on tällainen. Häneltä puuttuu sielu...hirveän kylmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitat pahuudella varmaan hänen ilkeyttään ja inhottavuutta sinua kohtaan tai hän saa,sinut tuntemaan itsesi huonoksi. Hän ei välttämättä tajua aiheuttavansa pahaa oloa ympärilleen ja voihan olla, että sinä itse aiheutat hänelle pahaa oloa. Lopettakaa olemasta tekemisissä keskenänne ja jos olette, niin pysykää etäisinä.
Itse olen huomannut kaikkien ihmisten olevan inhottavia, kun ylitetään hyvänpäiväntuttavuus ja tullaan tutummaksi, siksi kai on sanonta: suku on pahin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko se pahuutta, mutta joistain ihmisistä vaan huokuu jonkinlainen vastenmielisyys. Entinen esimieheni oli juuri tällainen. Näennäisesti tultiin juttuun, mutta voi että välillä oli vaikea hengittää samassa tilassa. Itse ole kuitannut tämän vain sillä että meidän kemia me eivät vain kohdanneet.
Niin kaksinaamaista käytöstä en ole keneltäkään toiselta kohdannut. Huokui sellainen jäätävä ilkeys ja miten usein todistinkaan tilanteita joissa naamatusten esitetään tehtävän mukaista asiallisuutta, mutta selän takana armoton haukkuminen. Olin ainoa joka näki sen kaikista p@s|
Jotain täytyy vialla olla kun ko. käytös tuo nautintoa.En usko että tuo selittyy vain teidän välisellä kemialla. Meillä oli töissä tuollainen narsistiesimies, ja hänen muutama alainen sai kärsiä todella. Kaikille muille hän näytti vain osaavalta ja herttaiselta. Kulissit kunnossa.
Tuollaiset ihmiset juonivat ja suunnittelevat asioita etukäteen. Mistään asiasta ei tule het reaktiota. Kaikki tunteet on piilossa. Pelkäävät varmaan ”kasvojen menetystä”.
Haluaa pitää vallan itsellään.
Vaasalaisen narsistin ja hu@ranpanijan. Kuolettava demoni.
Suoranaista pahuutta en ole kenestäkään aistinut, mutta kun puhutaan henkilökemiasta, niin muutamasta ihmisestä on "tursunut" sellainen inhottava negatiivinen ilmapiiri jo tämän tullessa huoneeseen. Olen yrittänyt taputtaa itseäni päähän ja sanoa, että äläpäs tee ennakko-oletuksia tai leimaa sinulle vierasta ihmistä. Mutta ajan kuluessa olen saanut vahvistuksen näiden ihmisten käytöksen ja myös muutaman muun todetessa näiden ihmisten inhottavan luonteen.
Nämä molemmat ihmiset ovat minulle kaukaisia työkavereita, suht nuoria jotka näkyvästi kiipeävät uraansa eteenpäin. Siis minun puolestani saa edetä uralla jne. mutta onko pakko huokua veemäisyyttä siinä samalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko se pahuutta, mutta joistain ihmisistä vaan huokuu jonkinlainen vastenmielisyys. Entinen esimieheni oli juuri tällainen. Näennäisesti tultiin juttuun, mutta voi että välillä oli vaikea hengittää samassa tilassa. Itse ole kuitannut tämän vain sillä että meidän kemia me eivät vain kohdanneet.
Niin kaksinaamaista käytöstä en ole keneltäkään toiselta kohdannut. Huokui sellainen jäätävä ilkeys ja miten usein todistinkaan tilanteita joissa naamatusten esitetään tehtävän mukaista asiallisuutta, mutta selän takana armoton haukkuminen. Olin ainoa joka näki sen kaikista p@s|
Jotain täytyy vialla olla kun ko. käytös tuo nautintoa.En usko että tuo selittyy vain teidän välisellä kemialla. Meillä oli töissä tuollainen narsistiesimies, ja hänen muutama alainen sai kärsiä todella. Kaikille muille hän näytti vain osaavalta ja herttaiselta. Kulissit kunnossa.
Vastaavaa käytöstä oli ollut hänellä edellisessäkin työpaikassa. Välillä olin työpäivän jälkeen niin väsynyt että oisin voinut vain nukkua. Varsinainen energiasyöppö. Oli onnekseni ajoittain paljon työmatkoilla, jolloin pystyin rauhassa keskittymään töihin ilman varpaillaoloa.
Ei todellakaan ole ikävä.
Jaaha, ap yrittää ilmeisesti selittää itselleen, että paha henki asuu itsessä, joten ei tarvi ottaa vastuuta.
Tunnen yhden ihmisen, joka niin häiriintynyt, että oleminen seurassaan tekee olon huonoksi. Olen katkaissut välit. Tapauksesta ei huokunut muuta kuin tolkutonta manipulointia ( oli siinä huono ), häpäisy-yrityksiä, rajatonta itsekkyyttä ja täydellistä sokeutta tarkastella itseään kriittisesti. Päälle jatkuva uhrautuminen ja negatiivisuus.
Kyllä tunnen tällaisia ihmisiä, mutta heistä aiheutuva paha olo ei ole minulle enää "selittämätön", vaan tiedän tarkalleen mitä se on ja mistä aiheutuu. Ihminen alitajuisesti koko ajan tarkkailee toisia, näiden kehonkieltä ja äänensävyjä. Jos näissä on jotain outoa ja ristiriitaa tai epäaitoutta, niin autonominen hermosto reagoi. Joillakuilla hyvin vahvasti, kuten minulla. Käynnistyy stressireaktio; verenpaine nousee, sydän tykyttää, keho yrtittää viestiä vaarasta ja silloin pitäisi juosta ja lujaa! Mutta tietoinen mieli ei tätä aina tajua, vaan yrittää stopata reaktion ja järkeillä, ja siitä seuraa huono olo, saattaa oksettaakin ja voimat menevät täydellisesti. Joidenkin ihmisten seurassa en pysty olemaan kuin muutaman minuutin, sitten väsymys iskee.