Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko ihmistä/ihmisiä joiden seurassa tulee selittämätön paha olo?
11.10.2015 |
Miten sen kuvailisi parhaiten, jonkilainen pahuus joka huokuu ihmisestä vaikka ulkokuori voi olla näennäisen ystävällinen. Tunnen tällaisen naisen ja aina kohdatessa hänet tulee tunne että haluan äkkiä pois tilanteesta. Voiko pahuuden aistia vai onko kyse ei yhteen sopivista kemioista?
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tälläinen paha ihminen. Jokin minussa saa toiset vieruksumaan seuraani. Olen tullut uutena työmaalle ja pukuhuoneeseen on laskeutunut hiljaisuus saapuessani paikalle. Huikkaan hyvät huomenet, esittelen itseni mutta kukaan ei vastaa. Käytävillä kohdatessa sama kohtelu; ei vastausta tervehdykseen tai noteerausta kysymyksiin, mistä löydän jotain. Pelkkä hiljainen seinä, ihan kuin en olisi olemassakaan.
Ajattelen antavani tiedostamattani negatiivisia tunteita toisille. Jokin minussa aiheuttaa kanssaihmisissäni pohjattoman vastenmielisyyden, jota mikään sana tai teko ei poista.
En puhu yksittäisestä kokemuksesta, vaan löyhästi yleistäen elämäni.
Omat sukulaisetkin ovat pistäneet välit poikki minuun, ensimmäinen ollessani 6-v. En ollut enää enoni mukaan tervetullut heille leikkimään serkkujeni kanssa, sisarukseni saivat käydä siellä edelleen. Yksitellen kaikki alkoivat välttelemään minua, syytä en koskaan saanut tietää.
Isäni kuoleman jälkeen (olin 19-v), äitikin lopetti yhteydenpidon. Ei vain enää vastannut puheluihini hautajaisten jälkeisenä päivänä. Veli sanoi, ettei halua sekaantua sukuriitoihin (mihin riitoihin, kun en tiennyt olevani riidoissa kenenkään kanssa? Vain tottunut välttelyyn.) Kumpikaan siskoistani eivät myöskään enää vastanneet puheluihin. Asuin siis jo silloin omillani. Toinen laittoi kortin ja pyysi, etten enää koskaan yrittäisi olla yhteyksissä. No, en ole ollut.
Miksi?
Minulla on kuitenkin rakastava mies, 4 ihanaa lasta, mukavat appivanhemmat ja kaikki heistä tuntuvat pitävän minusta. 20 vuotta mieheni perhe on sietänyt minua ihailtavasti. Oma sukuni ja työkaverini tuntuvat vihaavan minua jo ensisilmäyksellä. Kenties mieheni sukulaiset jaksavat minua välimatkan takia. Soittelemme toisillemme muutaman kerran vuodessa, mutta fyysisesti näemme vain harvoin.
Lapsillani on kavereita paljon, mutta en tunne kenenkään vanhempia ovella pikaisesti vaihdettuja tietoja lukuunottamatta. Nykyään lapset jo itse menevät kavereilleen ja kaverit meille, siinä ei ole ongelmia.
Kai lapseni ja mieheni ovat jotenkin immuuneja vastenmielisyydelleni? Onko se sitten kemiaa vai heidän näyttelemistään seurassani, mene ja tiedä.
Mutta meitä pahoja ja vastenmielisiä ihmisiä on oikeasti olemassa. Ehkä juuri siksi, että te toiset, tavalliset ja miellyttävät ihmiset tarvitsette minun kaltaisiani ihmisiä tunteaksenne yhteenkuuluvuutta ja inhimillistä tunteidenkirjoa (myös inho, viha ja vastenmielisyys kuuluvat niihin), ettei teidän tarvitse purkaa sitä toisiin ja tärkeämpiin ihmisiin. Meitä ihmisroskiakin tarvitaan!
Kuulostaa tutulta. Melkein haluaisin vaihtaa enemmänkin ajatuksia kanssasi. En ole paha, mutta ihmiset kiusaantuvat seurassani helposti. Terapeuttinikin halusi lopettaa hoitosuhteen. Olen välillä miestäni ja lapsia lukuunottamatta todella yksinäinen. En todellakaan ilkeile tai ylenkatso muita,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joopa joo.. Kuinkahan monet ongelmat ovat alkaneet siitä, että joku nainen on alkanut aistimaan "selittämätöntä pahaa" toisessa ja alkanut juorukerhossa kälättämään tästä muiden samanlaisten "aistijoiden" kanssa ilman että tulis pieneen mieleenkään, että on saattanut tulkita väärin tai itsellään olisi mitään vastuuta asiaan. Sitten koko naislauma alkaa kyräilemään tätä suorastaan "yliluonnollista pahuutta henkivää" tyyppiä ja demonisoivat porukalla. Samat aistijat yleensä tietävät myös heti miesten katseesta, että heitä yritetään ahdistella/iskeä.
Itse olen looginen. Uskon maanläheisempiin, rationaalisiin selityksiin. Pidän etäisyyttä näihin "aistijoihin", silloin kun näiden tapa nähdä maailma on yleensä hyvin itsekeskeinen. Osa suhtautuu realisitisemmin tapaansa kuin toiset. Lisäksi eivät tajua mitä tuhoa saavat aikaan, kun alkavat levittää totuutena ympärilleen omiin huteriin havantoihin perustuvia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo.. Kuinkahan monet ongelmat ovat alkaneet siitä, että joku nainen on alkanut aistimaan "selittämätöntä pahaa" toisessa ja alkanut juorukerhossa kälättämään tästä muiden samanlaisten "aistijoiden" kanssa ilman että tulis pieneen mieleenkään, että on saattanut tulkita väärin tai itsellään olisi mitään vastuuta asiaan. Sitten koko naislauma alkaa kyräilemään tätä suorastaan "yliluonnollista pahuutta henkivää" tyyppiä ja demonisoivat porukalla. Samat aistijat yleensä tietävät myös heti miesten katseesta, että heitä yritetään ahdistella/iskeä.
Itse olen looginen. Uskon maanläheisempiin, rationaalisiin selityksiin. Pidän etäisyyttä näihin "aistijoihin", silloin kun näiden tapa nähdä maailma on yleensä hyvin itsekeskeinen. Osa suhtautuu realisitisemmin tapaansa kuin toiset. Lisäksi eivät tajua mitä tuhoa saavat aikaan, kun alkavat levittää totuutena ympärilleen omiin huteriin havantoihin perustuvia asioita.
Todella hyvä pointti!! T. 64
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kerran pari viikkoa sairaalassa, ja siellä oli yksi sairaanhoitaja, jonka läsnäolo tuntui epämääräisen karmivalta. Hän ei ollut epäystävällinen, päinvastoin, jutteli kanssani aika paljonkin, mutta hän oli jotenkin kummallisesti kiinnostunut vain omasta itsestään, ei potilaiden hyvinvoinnista. Hoito-ohjeissani oli lääkärin määräys, että jos verenpaine ylittää tietyt lukemat, niin annetaan verenpainelääkettä pistoksena. Ja jotenkin tuntui että hän suorastaan nautti kun sai mitattua minulta ne korkeat lukemat ja pääsi antamaan pistoksen. Tuntui todella oudolta, ja olin aina helpottunut, kun vuoroon vaihtui toinen hoitaja.
Hiukan harhaista ahdistua sairaanhoitajasta, joka haluaa tehdä työnsä hoito-ohjeiden mukaan, potilaan hyväksi..
Niin kuin kaikki tämän maailman Harold Shipmanit ja Ainot.
Ketjua lukematta vastaan alkuperäiseen kysymykseen:
En tunne tuollaista ihmistä. Tunnen kyllä ihmisiä, joiden seurassa itse menen kipsiin, enkä pysty olemaan oma itseni. Ajattelen tämän olevan oma ongelmani, en toisen ihmisen ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:Olin kerran pari viikkoa sairaalassa, ja siellä oli yksi sairaanhoitaja, jonka läsnäolo tuntui epämääräisen karmivalta. Hän ei ollut epäystävällinen, päinvastoin, jutteli kanssani aika paljonkin, mutta hän oli jotenkin kummallisesti kiinnostunut vain omasta itsestään, ei potilaiden hyvinvoinnista. Hoito-ohjeissani oli lääkärin määräys, että jos verenpaine ylittää tietyt lukemat, niin annetaan verenpainelääkettä pistoksena. Ja jotenkin tuntui että hän suorastaan nautti kun sai mitattua minulta ne korkeat lukemat ja pääsi antamaan pistoksen. Tuntui todella oudolta, ja olin aina helpottunut, kun vuoroon vaihtui toinen hoitaja.
Hiukan harhaista ahdistua sairaanhoitajasta, joka haluaa tehdä työnsä hoito-ohjeiden mukaan, potilaan hyväksi..
Minä ymmärsin mitä tarkoitti. Jonkinlainen taipumus sadismiin yhdistettynä halveksuvaan asenteeseen.
Minäkin ymmärsin hyvin tuon sh-kuvauksen ahdistavuuden. Tulee mieleen ihminen, joka on sadistisen vallanhalunen, voitonriemuinen toisen kärsimyksestä, omnipotenttisia (kaikkivaltiaita) ajatuksia... Voisin kuvitella, että tuollaisia piirteitä on niissä sarjamurhaajahoitsuissa, jotka kuvittelevat jonkinlaisia jumalallisia oikeutuksia ja velvollisuuksia itselleen.
Meidän joukkoomme mahtuu oikeasti häiriintyneitä persoonia. Joitakin on varmasti vaikea karsia pois soveltuvuuskokeilla, koska osaavat olla oikeasti ulkoisesti viehättäviä, älykkäitä ja hämätä pitkäänkin.
SH
He ovat ammatissaan täydellisiä suorittajia. Tällä he jyräävät ympäristönsä tasaiseksi ja vastaansanomattomasti.
No ei niinkään pahuus, mutta tunnen ihmisiä, joiden seura saa aikaan epämiellyttävän olon, ja heitä välttelen parhaani mukaan. Aina se ei onnistu, silloin pyrin olemaan etäisen kohtelias - en kerro asioistani mitään, ja olen sopivan epäkiinnostunut heidän asioistaan, en kysele turhia enkä lähde mukaan heidän juttuihinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tiedän yhden tällaisen, joista tulee puistatukset. Ei hän varsinaisesti ole paha, mutta sellainen juoruileva pintaliitäjä joka arvottaa ihmisiä johonkin omaan sosiaaliseen hierarkiaansa.
Ja se on se huokuva teennäisyys joka saa sen ihon kananlihalle.
Joo, kiilusilmä psykopaatti lapsenhakkaaja isäni. Minä toki tiedän jo hänen pahuutensa - on hakannut minua koko lapsuuden/nuoruuden, yrittänyt kuristaa pari kertaa nirrin pois, aivan hullu luonnevikainen, jotkut sen rääkkäämismetodit aivan sadistisia.
. Mutta siis myös MUUT aistii tän saman ”pahan”, ilman että tietäisivät isän todellisen luonteen.
Isä saattaa hymyillä ja naureskella (”naamio”, eräänlainen julkinen rooli) mutta silti silmät leimuaa vihasta ja selittämätön hyytävä viha leijuu sen ympärillä. Sen vihan ja raivon moni jotenkin ”aistii”.
Tuo ihminen on läpipaha, pikimusta. En voi oman turvallisuuteni takia olla missään tekemisissä. Ei ole todellakaan mikään perusnarsisti vaan jotain paljon pahempaa potenssiin kymmenen. Uskon että jotkut ihmiset ovat aivan täyspahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole ihan noin rajuja kokemuksia, että pahuuden jostakin ihmisestä vaistoaisin, mutta ystävälläni on. Hän on kertonut, että hän vaistosi hyvän ystävänsä kumppanista huokuvan selittämättömän pahuuden. Hän jopa näki tämän ihmisen kasvot jotenkin vääristyneinä ja pahoina, vaikka hän olikin ulkoisesti ihan normaalin näköinen, jopa hyvännäköinen ja oli aina käytökseltään korrekti ja ystävällinen. Ystäväni sanoi, että hän ei voinut olla tämän ihmisen seurassa kauaa, koska hänelle tuli siitä niin paha olo. Ja jotenkin tämä ihminen myös taisi vaistota sen, koska hän käyttäytyi ystävääni kohtaan hieman kylmäkiskoisesti, joskin kohteliaasti ja näennäisen ystävällisesti. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli tehnyt todella ikäviä asioita kumppanilleen, manipuloinut ja käyttänyt melkoisen törkeästi hyväkseen. Ehkäpä joissakin ihmisissä on pahuutta, minä en tätä ihmistä koskaan nähnyt enkä tiedä, olisinko hänestä mitään vaistonnut. Hän oli kuulemma hyvinkin pidetty ja arvostettu ihminen.
Mulla on yksi työkaveri, jonka seurassa ahdistun todella nopeasti. Hän urkkii henkilökohtaisia asioita, joita en kerro, koska tiedän, että ne leviävät saman tien kaikille, ja kertoo vastaavasti kaikista pikku juoruja muista, ja oikein hykertelee niitä kertoessaan. Itseään pitää maailman viisaimpana ja parhaimpana ja ahkerimpana työntekijänä. On eläkettä lähestyvä nainen, itse olen nuorempi, ja kerran hän sanoi minulle, että hänen mielestään meidän työnantajamme jää todelliseen pulaan kun hän ja muut iäkkäät jäävät eläkkeelle, koska vain he iäkkäät osaavat tehdä asiat oikein. Todellinen empatian kukkanen siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunsin yhden. Haukkui muita ihmisiä selän takana, sukulaisia ja tuttavia. Minusta ei saanut siihen tukijaa. Levitteli myös juoruja, niitä lisävärittäen. Ahdisti liikaa tuntea tuollainen ihminen, stressaannuin. Ulospäin tämä ihminen vaikutti sympaattiselta ja sosiaaliselta, sisin on ruma.
Mun pikkuveljen vaimo on tuollainen. Hrrrr....
Kyllä.
Tästä henkilöstä on myöhemmin paljastunut asioita, joiden perusteella hänen lietsomansa pahuus selittyy. Inhottava ihminen.
Jo se, ettei henkilö ikinä hymyile kertoo paljon. Olen miettinyt, millainen elämä hänen lapsellaan on ollut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo.. Kuinkahan monet ongelmat ovat alkaneet siitä, että joku nainen on alkanut aistimaan "selittämätöntä pahaa" toisessa ja alkanut juorukerhossa kälättämään tästä muiden samanlaisten "aistijoiden" kanssa ilman että tulis pieneen mieleenkään, että on saattanut tulkita väärin tai itsellään olisi mitään vastuuta asiaan. Sitten koko naislauma alkaa kyräilemään tätä suorastaan "yliluonnollista pahuutta henkivää" tyyppiä ja demonisoivat porukalla. Samat aistijat yleensä tietävät myös heti miesten katseesta, että heitä yritetään ahdistella/iskeä.
Itse olen looginen. Uskon maanläheisempiin, rationaalisiin selityksiin. Pidän etäisyyttä näihin "aistijoihin", silloin kun näiden tapa nähdä maailma on yleensä hyvin itsekeskeinen. Osa suhtautuu realisitisemmin tapaansa kuin toiset. Lisäksi eivät tajua mitä tuhoa saavat aikaan, kun alkavat levittää totuutena ympärilleen omiin huteriin havantoihin perustuvia asioita.
Todella hyvä pointti!! T. 64
Niin no, jos alkaa miettimään tarkemmin, niin ihan hyvin on mahdollista että tuon yhdenkin suvussa tapahtuva syrjiminen tai työpaikalla tapahtuva syrjiminen voi olla myös seurausta siitä, että joku on keksinyt aistivansa jotain, johon muut sitten lähtevät mukaan. Sitten ihmetellään, että "kaikkihan sitä välttelee" eikä tajuta että itse ollaan edesautettu asiaa, eikä syy (ainakaan kaikki syy) ole tässä juorujen kohteessa. No, en voi tietää, kun en tapauksesta tiedä. Mutta tuo on yksi mahdollinen vaihtoehto.
Itse en ikinä lähde mukaan tuollaiseen myllytykseen. Ajattelen, että asioita voi tulkita monella eri tavalla. Jos oikeesti joku toisen käytöksessä ottaa päähän, otan asian reilusti puheeksi.
Hyvin herkästi torjun ihmisiä ja toisiin selittämättömästi miellyn. Ihmiset, jotka eniten pitävät minusta, ovat yleensä raskaasti aikoinaan koulukiusattuja. Tämä on outoa, koska itselläni ei ole tällaisia kokemuksia. Työni puolesta tapaan rikoksen tehneitä paljonkin. 25 v. Uralla tullut vastaan kolme, joista huokui pahuutta. En ole uskovainen, mutta riivaus selitys tuli mieleen. Tuntui, että silmistä katsoi jokin muu kuin ihminen. Outoa sinänsä, koska kaksi näistä käyttäytyi hyvin hillitysti ja kohteliaasti.
Tällaisia ihmisiä on ollut elämässäni muutamia. Heitä yhdisti se asia, että saattoivat yhtenä hetkenä olla ylitsevuotavan ystävällisiä ja kehua minua maasta taivaaseen, ja toisena taas suhtautua minuun tylysti, ivallisesti ja holhoavasti. Jos esim. kysyin heidän mielestään jotain typerää tai käytin heidän mielestään väärää sanamuotoa, niin saattoivat vastata pilkallisesti takaisin tai alkaa ivaten toistella juuri käyttämääni sanaa. Seuraavassa hetkessä olinkin sitten taas niin ihana ja fiksu ja mitä positiivisia adjektiiveja nyt keksivätkään.
Ainakin yksi näistä ihmisistä käyttäytyi samoin myös muita kohtaan ja sai myös palautetta käytöksestään, jonka torppasi heittäytymällä uhriksi: "Niin mutta kun se on minun huumoriani!". Olen nykyään pidättyväinen sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat heti uimassa liiveihin ja suhtautuvat muutenkin liian kaverillisesti tilanteeseen nähden. Jos joku on aidosti ystävällinen ja uusista ihmisistä kiinnostunut, niin hän ei vedä sitä överiksi ja ymmärtää, että toiseen tutustuminen on vaiheittainen prosessi. Heti ei tarvitse eikä pidäkään heittäytyä bestikseksi, kun toista ei vielä edes varsinaisesti tunne.
En ole koskaan tavannutkaan tuollaisia ihmisiä ja olen kuitenkin tähän ikään asti tavannut valtavasti ihmisiä.
Uskon että ihmiset ovat hyviä ja uskon hyvään.
Olen kokenut paljon hyvää ja näen päivittäin paljon hyvää.
En oikein usko teitä.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tavannutkaan tuollaisia ihmisiä ja olen kuitenkin tähän ikään asti tavannut valtavasti ihmisiä.
Uskon että ihmiset ovat hyviä ja uskon hyvään.
Olen kokenut paljon hyvää ja näen päivittäin paljon hyvää.
En oikein usko teitä.
No oletkin ETUOIKEUTETTU ja pumpulissa elänyt. Kun olet tavannut vain hyviä ihmisiä luulet että kaikki on samanlaisia. Ei ole.
T. Se jonka oma isä hakannut 18 vuoden ajan ja melkein nirrin pois lapseltaan ottanut
Entinen kaveri. Ei hän paha ihminen ollut mutta tosi ongelmainen, jotenkin kaveruuden loppua kohti meidän erilaisuus oli liikaa minulle. Aloin voimaan henkisesti että fyysisesti pahoin hänen seurassaan. Odotti minulta liikoja, kaikki mitä sanoin tai tein oli aina väärin ja kun en sanonut hälle asioita miten hän halusi ne kuulla (mielistellen ja häntä myötäilevästi). Mitä enemmän rupesin todellista minää tuomaan esille niin ei kelpaa, hänen uhriutuminen alkoi... ymmärsi väärin perus kohteliaisuudet (luuli että jos vaikka pidin ovea hälle auki niin se oli siksi että pidin häntä parhaana ystävänäni ja etten muille tee samoin...) ja persoonana oli päällekäyvä ja hieman manipuloiva.
Puhui pahaa perheestään, puolisostaan, ulkopuolisista ja muista "kavereistaan" minulle, ehkä totuuksia heistä mutta todella epämukavaa kuunnella ja joutua olemaan heidän kanssaan samassa tilassa heti seuraavaksi.
Suomessa on paljon esimerkkejä hoitajista, jotka eivät ole "vain yrittäneet potilaan parasta". On useita rikostuomioitakin jaettu epämääräisistä piikittelyistä. Kaikki eivät todellakaan ole mitään sisar hento valkoisia... Tunnen myös itse todella ikäviä ihmisiä, jotka ovat ammatiltaan hoitajia.