Välit sitten menivät omaan äitiini.

Et ole vastuussa aikuisen äitisi käyttäytymisestä! Hän yksin ja itse tekee ratkaisunsa ja vastaa seurauksista.

Älä suostu olemaan kynnysmatto, jatka vain rohkeasti samaan malliin eli tee valintoja oman itsesi ja perheesi parhaaksi.



t. samantyyppisten asioiden kanssa kamppaillut

ei tila riittäisi. Paljon on vialla, mutta myös paljon on haavoja joiden takia olen antanut hänen käyttäytyä minuakin kohtaan miten on käyttäytynyt.



Esimerkiksi eilen, poikani oli koooooko kaupoilla käydessämme aiiiivan riiviö. Jouduin kantamaan ja jopa raahaamaan hänet kotiin saakka kun toinen vaan jatkoi kiukutteluaan. Kertaakaan en menettänyt malttiani ja kun pääsin äitini luokse hakemaan vauvaa joka oli sen pari tuntia mummon kanssa että saisimme pojan kanssa käydä iiihan kahestaan kaupassa, hän nauroi kun kerroin kuinka hankala poika oli ollut ja puhisin huonoa kuntoani. NO, sinä se vaan et osaa mitään suostuttelukeinoja.

Siihen en sanonut muuta kuin sen että todellakaan mikään ei auttanut, poika vaan heittäytyi hankalaksi (käy harvoin) ja päädyin että tuon kotiin sitten maassa makaavan pojan vaikka kantaen. Mummo kysyi lapselta että kai et enää riehu, poika sanoi ei koska oli saanut jo itsensä puuhapeten lumoihin ja äitini kääntyi minua kohti sanoen: NÄIN se hoituu.



Tätä oli siis koko ajan! Tuokin oli vain hyyyyvin lievä juttu. Useimmiten olen vain huono äiti hänen erinomaisuuden rinnalla. Asumme hyvin pienessä asunnossa me neljä ja suunnittelimme kolmatta mieheni kanssa ja pohdimme ääneen että kyllä se on pakko muutta kaksiosta pois. Äitini siihen nauroi että KYLLÄ sitä on ennenkin kasvatettu lapset pienissä tiloissa, niin miksi me emme siihen muka pystyisi kun hänkin on pystynyt asumaan 9 sisarensa kanssa enneaikaan kolmiossa. KOKO AJAN JOTAIN TÄLLAISTA. Mutta lapsille hyvin ihana.



Mitä enemmän luen itse omia sanojani, sitä uskomattomammalta tuntuu että tosiaan olen koko ajan vain sietänyt ja sietänyt..



-ap-

Ihan oikeasti: ei äitisi käytös ole rakastavan mummon käytöstä, vaan hänelle lapsesi ovat vain välikappaleita, joiden avulla hän nöyryyttää sinua.



Et kai halua sellaista lapsillesi?? Vielä lapset eivät sitä tietenkään ymmärrä ja se, että mummo hemmottelee heitä tuntuu tietysti kivalta. Mutta iän myötä mummon suhtautuminen heihin luultavasti muuttuu - ainakin, jos he alkavat kapinoida tätä vastaan tai puolustavat sinua.



Älä missään nimessä ryhdy pyytelemään anteeksi, sillä sinä et ole syyllinen - äitisi on todella pahasti sairas ja vaatisi ulkopuolista apua. Jos hän on jo kovin iäkäs, ei siitäkään ehkä enää ole hyötyä.



Pidä äitiisi etäisyyttä ja jos haluat lasten tapaavan häntä, älä päästä heitä vaikutuspiiriinsä yksin. Tilanne on ikävä, mutta kaikkea ei tarvitse sietää edes sillä perusteella, että kyseessä on oma äiti!

Parasta vaan että unohdat koko ihmisen. Hän siinä on se joka häviää, et sinä tai lapsesi.

Sinunkin on nyt aika aikuistua ja lopettaa kaiken nieleminen. Naiset osaavat juuri tuon marttyyrina olemisen, kuten äitisikin ja sellainen käytös on todella itsekeskeistä ja naurettavan säälinsekaista.



Jos oma äitini ikinä tekisi jotain tuollaista, että toisi rapullemme viestin, jossa lukisi haistakaa vittu koko sakki, niin saisi yksin sitten olla. Äidilläsi on ongelmia, joista sinä olet kärsinyt ja koska hän ei ole tasapainoinen mummo, niin pitääkö lastesikin kärsiä hänen käytöksestään.



Onko äidilläsi muuten alkoholiongelma?

Joskus on pakko ottaa etäisyyttä voidakseen itse hyvin. Sairaat ihmiset tuottavat ympäristöönsä sairautta. Parempi ettet näe mummoa.

Voitko jutella jonkun ajan päästä äitisi kanssa kahdestaan? Jos purkaisitte tuntojanne ilman, että lapset ovat lähellä.



Meillä ollaan menossa samaan suuntaan.. Saapa nähdä, milloin mennään noin pitkälle. Minä olen kans äitini mielestä tiukka kasvattaja, kun en esim. päästä puolitoistavuotiasta illalla enää kävelylle, kun on jo nukkumaanmenon aika (kirjoitinkin siitä tänne vasta). Että semmosta.. Mietin vielä, että kasvatustrendi on ollut omassa lapsuudessani huomattavasti vapaampi, liekö siitä syystä haluan nyt asettaa rakkaudella rajoja omalle tyttärelleni..?

Kiitos kaikille, olen vain niellyt niin kauan näitä juttuja kun olen koko elämäni ajan kuullut kuinka hänestä ei välitä kukaan ja kuinka paljon hän on jo saanut kärsiä. Siinä oppii välttelemään tilanteita joissa nousisi iso haloo. Miehenikin on monta kertaa sanonut että eikös toi mene yli jo, aina olen puolustanut että mieti nyt mitä on tapahtunut ja ymmärtäähän sen, annetaan vain olla.



Nyt kun luen muidenkin mielipiteitä, kaikki jotenkin kirkastuu niin paljon.. Saas nähdä mitä tässä tulee vielä. IM on yksi jolla hän nuoruudessani minua peloitteli. Voi luoja että ihminen on hölmö.



Olen joskus aikoinaan pyytänyt että hän menisi puhumaan jollekkin ulkopuoliselle asioista jotka vaivaavat häntä ja vaikuttavat hänen elämäänsä. Hän suuttui siitä niin paljon että väitän hänen olevan hullu. Hän on muuten äärettömän fiksu ja käytännöllinen ihminen, ettei pelkästään käyttäydy huonosti.. Voi luoja..



-ap-

olemme anopin kanssa kamppailleet samoista asioista.

Äitisi täytyy olla jotenki erittäin sairas tai jotai muuta traumoja.

SINÄ olet poikasi äiti! Ja äidilläsi EI OLE MITÄÄN sanomista miten te lapsenne kasvatatte. Ota etäisyyttä äitiisi. Katkase vaikka valit jos ei tuosta rauhotu. Sanot äitillesi ystävällisesti ja nätisti ettei ole hänen asia kasvatttaa lapsia ja jos ei kunnioita sinun/miehesi mielipiteitä niin sitte ette nää.



se haluaa selvästikki viestittää lapsellesi että hän on hyvä ihminen, rakastaa poikaa... äiti paha joka kieltää kaiken kiva (mummo lahjoo ja sinä haluat rakkautta osoittaa myös rajoilla).



Äitisi ei saa ottaa teidän perheelle sellasta otetta, että hän määrää. Tekee melkosen karhun palveluksen pojallesi. Pidä nyt hyvä ihminen huoli siitä ettei äitisi pääse sinun niskan päälle! SINUN ELÄMÄ, sinun valinnat!



RAJAT on RAKKAUTTA!! EI se höössääminen ja lahjominen ja ainainen periksi antaminen. Mummolassakin tulee olla sääntöjä ja rajoja. Voit vaikka lapsellesi selittää miks on sääntöjjä eri paikoissa ja miksi äiti ei halua tehä niin kuin mummo yms.



Otappa neuvolassa puheeksi tämä asia.. Kerrot niin ku kirjoitit, Luulen että kätilö on sinun puolella ja ymmärtää antaa hyviä neuvoja miten jatkossa toimit.

Minulle myös annettiin KAIKKI periksi, siksi en halua että omat lapseni saavat sitä kasvatusta. Sisareltani taas kiellettiin kaikki. Huokaus. Muistan tapauksesi!

Olen ollut aina samaa mieltä kanssasi, se on nyt jotenkin vain sumentunut kaiken tämän alle. Kiitos.

Toivottavasti vaan mummo ei pääse höpöttelemään pojalle omiaan " selän takana" .



Usko pois, Ap, tämä on ollut todella rakentava viestiketju myös monelle muulle. Eli voidaan nähdä jonkinlainen onni onnettomuudessa, jos nyt niin voi sanoa. Itse löysin paljon ajateltavaa erään katkenneen (sukulais)suhteeni ympäriltä. Ilmeisesti kyse siinä on paljon samasta kuin äidilläsi.



Voimia, Ap, ja viesti täällä kun ehdit/jaksat.

Tässä on selkeästi meneillään valtataistelu. Lapset ovat sinun omiasi, joten äitisi tulisi kunnioittaa sinun kasvatuskäytänteitäsi, kun et selvästikään lapsillesi pahaa tarkoita. Lapset tarvitsevat rakkautta ja rajoja.

Anna äitisi olla; on hänen asiansa mennä itseensä ja pyytää sinulta anteeksi. Tässä tilanteessa äitisi on menettämässä eniten, ihanat lapsenlapsensa ja näiden kasvun seuraamisen.

Hyvää jatkoa, toivon että aika korjaa tilanteen ja äitisi aikuistuu...

Olen tosi pahoillasi puolestasi. Minulla on tuollainen anoppi. Sekä hän että äitisi kärsivät jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä ja huonosta itsetunnosta. Se huono itsetunto verhotaan sitten marttyyrin viittaan.



Jouduimme mieheni kanssa ojentamaan miehen äitiä muutamassa asiassa noin vuosi sitten. Vaikka sanoimme aiheesta (mm. juoruilusta, meidän asioihin sekaantumisesta, sun muusta), niin eipä hän siitä ottanut mitään opikseen. Alkoi kauhea mökötys ja haukkuminen selän takana sekä samaan aikaan itsesäälissä rypeminen.



Olimme tilanneet sekä minun että mieheni vanhempien kanssa yhteisen ulkomaan matkan kevääksi ja matkaa ei voinut enää siinä vaiheessa peruuttaa, kun meillä tuli riitaa anopin kanssa. Varoitin omia vanhempiani anopista etukäteen ja he olivatkin reissulla ihan niin kuin eivät olisi tienneet mitään keskinäisistä kahinoistamme. Mutta anoppipa itse osoitti kaikille, että häntä on loukattu ja että etenkin minä miniä olen ihan kamala. Äitini ei voinut kuin pudistella päätään moiselle typerykselle.



Koko viime kevät meni hiljaiselon merkeissä miehen vanhempien suuntaan, meillekin palautettiin tavaroita ja miehelleni lähetettiin synttärikortti työpaikalle, kun kerta ei voitu enää sekaantua kotiasioihimme. Anoppi lähetti kirjeen, jossa kieltäytyi enää hoitamasta lapsiamme. Meistä muista anoppimme käytös oli tosi lapsellista, mutta itse hän ei sitä myönnä ja eikä näe siinä mitään väärää. Päätin kuitenkin olla tiukkana, vaikka pahaa teki, koska lapset rakastivat mummoa valtavasti. Oma " kylmyyteni" siihen suuntaan tehosi ja appiukon välityksellä mummo joutui lopulta nöyrtymään. Anteeksi hän ei ole pyytänyt tänäkään päivänä eikä varmasti tule koskaan pyytämään, mutta on nykyään varovainen sanomisiensa suhteen. En tiedä sitten, että mitä hän puhuu selän takana, mutta jos jää kiinni, uhkaan käräjäoikeudella.

Nyt en malta olla antamatta omaa sähköpostiosoitettani! Jos haluat purkaa sydäntäsi, kirjoita minulle. Jos kirjoitat, annan sitten tämän osoitteen kautta toisen osoitteen, mitä yleensä käytän. Ja voimia! Tiedän, että tilanne on sinulle tosi rankka =o(. Minulla olisi sinulle paljon aiheeseen liittyvää kirjoitettavaa, mutta en viitsi käydä täällä kaikkien nähden ruveta ruotimaan...



perustiini@netti.fi

Te olette kyllä se joka avaa silmät, kiitos yli kaiken kaikille!!!!!



-ap-

Se on vain jotenkin mennyt niin että kun se on oma äitini ja todellakin olen saanut kuulla niin paljon pas*aa niin kauan, se on sumentanut oman ajattelukykyni toisen loukkaamisen pelossa.



Huono itsetunto hänellä., ON JA KOVASTIKIN!"



Mikähän äidilläni oikein on.. ???

-ap-

Vierailija:

Se on vain jotenkin mennyt niin että kun se on oma äitini ja todellakin olen saanut kuulla niin paljon pas*aa niin kauan, se on sumentanut oman ajattelukykyni toisen loukkaamisen pelossa.

Huono itsetunto hänellä., ON JA KOVASTIKIN!"

Mikähän äidilläni oikein on.. ???

-ap-

paitsi että minun äidilläni on myös alkoholiongelma. Hän vetoaa aina siihen, että hänellä oli itsellään niin vaikea äiti että minulla ei ole mitään valittamista. Todella reilua :(



Äiti hallitsi minua rautaisella otteella kunnes rakastuin. Hän koki poikaystäväni (nykyisen mieheni) kilpailijana ja ryhtyi todella hankalaksi. Minä pistin välit poikki ja kolme kuukautta siihen taisi mennä kunnes hän kysyi voisimmeko taas olla ystäviä. Mutta viesti oli mennyt perille - minun elämäni on minun elämäni ja minulla on oikeus tehdä omat päätökseni.



Anna äitisi kiukutella rauhassa. Isällesi tuo on erittäin ikävää koska hän on nyt jäänyt ristituleen. Toivottavasti hän osaa sulkea korvansa ja osaa viettää teidän kanssa normaalisti aikaa jättäen äitisi kiukuttelemaan kotiin. Äitisi leppyy aikanaan ja jos ei lepy niin hän siinä eniten häviää.

AP: minulla aivan samanlainen historia oman äitini kanssa. Se vain päättyi huonosti. Sinun ehkä pitäisi miettiä silti että onko mahdollista saada tilanne oiottua mahd pian jos kerran taustalla itsemurhayrityksiä tms.. Meille kävi hänen menetys kun ei loppunut tämä marttyyrin rooli.



En halua pelotella, mutta.