Välit sitten menivät omaan äitiini.

Tärkeää, koska itse olen kasvanut vastaavalla tavalla häiriintyneen äidin kanssa. Kirjoittamasi perusteella on täysin turha toivo odottaa muutosta äidiltäsi. Hän ei siihen kykene, ongelmat ovat niin syvällä persoonallisuudessa. Narsistinen persoonallisuushäiriö kuulostaa todennäköiseltä. Narsisti voi muuten kyetä myös " rakastamaan" tai ainakin välittämään toisista ihmisistä, KUNHAN TOISEN TARPEET EIVÄT OLE RISTIRIIDASSA HÄNEN OMAN POHJATTOMAN MINÄNPÖNKITYSPROJEKTINSA KANSSA. Narsistilla ei ole vain huono itsetunto, vaan koko minuus on hutera, kun ei tunne itseään, myös todellisuuskäsitys on vääristynyt, siksi sun äitisi on kääntänyt tilanteen aivan käsittämättömään tulkintaan. Ja sitä sinä et voi muuttaa, et edes anteeksi pyynnöllä.



Minä neuvon nyt sua ap todella vakavasti alkamaan tekemään HENKISTÄ PESÄEROA ÄIDISTÄSI JA LAPSUUDENPERHEKUVIOISTASI. Sitä sinä et mitenkään pysty tekemään yksin, tarvitset apua. Juuri sinä tarvitset apua, sillä kukaan muu perheessäsi ei tässä vaiheessa varmasti sitä koe tarvitsevansa. Sun oikea osoite on kuntasi perheterapia. Sitä saattaa järjestää kunta- ja seurakunta yhdessä, siellä osaavat ohjata sinua pohtimaan lapsuudenperhettäsi ja sen vaikutuksia nykyiseen perheeseesi. Sinä olet suuressa vaarassa kantaa jollakin tapaa lapsuutesi taakan omaan perheeseesi, siksi sun on haettava apua. On hyvä, jos miehesi tulee mukaan, mutta voit mennä myös yksin. Apua sun on saatava, jotta voit turvata lastesi mielenterveyden. Mä olen aivan tosissani! Vaikka et olisi lainkaan äitisi kaltainen, olet vakavasti vaurioitunut hänen kasvatuksestaan.



Sanon tämän kaiken siksi, että olen itse joutunut hoidattamaan päänuppini vastaavan äitisuhteen jäljiltä, nyt elämä hymyilee ja äiti pysyy kurissa, olemme väleissä.

Miten olette korvanneet lapsillenne esimerkiksi mummon? Tai idean siitä? Onko se tosiaan vain niin helppoa hylätä sydämestään joku ihminen jos on vaikeaa hänen kanssaan?

Entäs jos ihminen diagnosoidaan mieleltään sairaaksi, hylkäättekö te silloinkin koska se on vaikeata olla kyseisen ihmisen kanssa.



Entä jos itse sairastuisitte ettekä voisi asialle mitään että käyttäytyisitte huonosti ja koko perheenne hylkäisi teidät, olisiko se teistä ymmärrettävää vai ei?



Mä tässä vaan pohdin niin monelta kannalta että miksi olen itse koko ajan antanut anteeksi. Olen varmaan jotenkin sisäisesti tiennyt ettei asiat ole koskaan ollut kohdallaan äitini kohdalla.. Ja sen takia yrittänyt ymmärtää, mutta niinkuin joku aikaisemminkin sanoi että ei se ole tähänkään mennessä auttanut se tukeminen ja hyysäily..



tämä on oikeasti parempi paikka purkaa nämä asiat kuin muualla. Olen oikeasti hyvin nuori äiti, joten monet muut äidit jo pelkästään minut nähdessään joko katsovat alaspäin eivätkä halua ottaa tutustumisaskelta. Omien ikäisteni kanssa en pärjää, monet ryyppäävät vielä niinnpaljon ja keskustelut kulkevat meikeissä, miehissä ja perhe-elämä kauhistuttaa joten minä ja perheeni ei välttämättä heidän kuvioihin sovi. Kummit ovat suurin osa nuoria joten heillä vielä oma nuoruutensa elettävänä. Anoppi.. hmm.. on anoppi, ajomatkan päässä mutta niin jotenkin julma lapsille joten emme viihdy heidän luona, minulla kun karvat nousee pystyyn jos lapsille ärähdellään syyttä.



Että kyllä se av taitaa minun paikkani olla.. =D Täällä sentään lapset ovat pääasia..



-ap-

Tuntuu,että joka asiassa äitini ajattelee vain itseään ja omaa etuaan.Välillää muuttaa puheitaan eli suoraan sanottuna valehtelee.Välillä en tiedä mitä puheita uskois.Olen huomannut, että joka asiassa puhelee omaksi edukseen.Aina vika on muissa,varsinkin isässäni.Haukkuu ja yrittää alistaa isääni.jakaa ihmiset " hyviiv" ja " pahoihin" .Kuulemma ollaan isäni kanssa aina häntä vastaan.Tuntuu,että on kääntänyt veljenikin pään. Aina puhelee kuinka veljeni kertoo murheet hänelle ja keskustelee hänen kanssaan.Eli äitini yrittää saada ristiriitoja aikaan myös muiden perheenjäsenten kesken.

onko siellä käyminen tarkoitus selvittää oman äitinsä asioita? Vai luetaanko se niihin mukaan? Tai siis voisiko joku kuuntelija tai siis psykiatri tms olla parempi, minulla kun olisi aivan mielettömän paljon tarinaa.



Olenkin monta kertaa kysynyt mieheltäni että eikai minussa ole samoja piirteitä kuin äidissäni ja pyytänyt sanomaan heti jos vaikuttaa jotenkin siltä että olisin omaksunut edes jotain äidiltäni. En todellakaan halua lapsilleni edes palasta omasta nuoruudestani.



Tai sisareni nuoruudesta. Nyt vasta kun muutin viisi, kohta kuusi vuotta sitten pois kotoa ensimmäisen kerran, sain siitä vuoden kuluttua vasta suht´koht asiallisen kontaktin äitiini.



Vaikka en mielestäni ole saanut " vaikutteita" , olette aivan oikeassa että jotenkin pitäisi saada purkaa nämä vuodet ettei vain joskus liian myöhään jotkut arvet repeydy..



Teen oikeasti mitä vain jotta lapsillani olisi pullantuoksuinen., lämpöinen, turvallinen ja rakastettava lapsuus, rajojen kera. Mutta haluaisin myös jotenkin auttaa myös tätä toista perhettäni.. En vain todellakaan tiedä miten.



Voitaisiinko perustaa semmoinen ihana AV tukiryhmä johonkin.. ;D Yksi mammoistamme tulisi aina ringin sisään ja kertoisi ongelmansa ja av:laiset saisivat auttaa omalta kantiltaan. En oikeasti ole nimittäin koskaan elämässäni saanut tällaista tukea, kuin teiltä tässä asiassa. Aina on suurin osa ihmisistä sanonut vain että hys hys..



Kahvit mun täytyy kyllä jotenkin järkätä jos ja kun tämä asia purkautuu.. Tai ehkä jos musta tulee joskus oikein rikas, käyn läpi kaikki osanottajat pullakorien kanssa ja voi vitsi.. Nyt menee jo asian ulkopuolelle.



Ette varmasti vaan ymmärrä kuinka paljon tukenne ja kantanne auttavat minua.



-ap-

Isäni on aina syypää heidän väleihin. Jos asian on jotenkin toisin ja sanon vaikka siitä että kyllähän sen ymmärtää kun sinä teit hänelle niin ilkeästi viimeksi tms, sieltä tulee vaan vastaus, että minä tein siksi ilkeästi KOSKA.. Aina löytyy syy, mutta ei koskaan hänestä itsestään. Tai sitten se menee niin että KAIKKI mahdollinen on hänen syytään, jopa minun varpaankynteni vioittuminen tms koska ne ovat häneltä.. huoh..



Nytkin isäni osti uuden jenkkisängyn, pitkän mäkätyksen takia koska entisessä oli niiiiin huonot patjat. uusi sänky on unelma, oikein kaihertaa kun on niin pehmeä. Mutta ei, äitini kyllä piti, mutta siirsi vanhan sängyn vierashuoneeseen ja nukkuu siellä. Niillä pirun huonoilla patjoilla joista valitti varmaan kolme kuukautta. Eikä kiitosta isälle, vaikka sänky maksoi minun mielestä aivan huikean paljon..



Tällaista.

-ap-

ap,



kyselit tuolla yhdessä ketjussa että jos itse sairastuisimme, emmekä voisi sille mitään yms. Ja tuntuisiko oikealta että meidät hylättäis yms..



Minä aattelen tämän kuitenkin niin ettei sairaskaan ihminen tiedostamattaan tee ilkeyttä. (tietysti poikkeuksia on mm vaikea psykoosi)



Mutta monesti sairas on hyvin tietoinen siitä että hän alistaa ja tekee ilkeyttä toiselle.. Syyllistää.



Ap, olet onneksi päässyt avaamaan silmäsi.

Äitisi on muuten päässyt pahalla tavalla poikasi elämään.:( Tosi surullista.



Pidä nyt lapset erossa mummista. Ettei se pääse pilaamaan heidän elämää ja sinun elämää. Sitten kun mummi ymmärtää muuttua ja haluaa KUNNIOITTAA sinua äitinä ja SINUN Kasvatusta niin mielestäni hän voi tavata lastenlapsiaan. Mutta ei mielellään yksin, vanhempien läsnä ollessa.



Miten miehesi kokee tämän tilanteen???

Alussa hän ihmetteli useasti äitini käytöstä, mutta minä hölmö puolustelin aina ja pyysin häntä katsomaan eri kantilta.

Nyt kun tämä tapahtui, hän suuttui kovasti äitini sanoista minua kohtaan ja sanoi että nyt ei mennä sinne vähään aikaan, toisaalta hän nyt puolusti minulle äitiäni kun oikein vaahtosin että miten se kehtaa..



Hän on ainakin tukena, ja hyvin paljon samaa mieltä että meidän yli ei saisi jyrätä kasvatukseen liittyvissä asioissa jotka vielä ovat ihan hyviä ja kelpoja asioita eikä mitään kiduttamista kuin äitini minulle sanoi..



-ap-

Äidilläsi on jokin mielenterveysongelma.



Et voi päättää siitä, miten äitisi haluaa elämänsä tuhlata, joten anna olla.



Elä nyt vain omaa elämääsi.

Oman äitini luona säännöt ovat suunnilleen samat kuin kotona koska äiti tukee aika pitkälle minun kasvatustapojani. (Tai sitten minä olen omaksunut hänen?)=)

Anoppilassa ovat säännöt vähän rempsallaan. Anoppi ei millään pysytisi kieltämään mitään pojiltani mutta parhaansa tekee että rajat pysyisivät. Se riittää minulle. Ei mummolassa tarvitse olla samat säännöt.

Anoppi jo myönsikin että on ollut vähän ongelmia isomman saamisessa nukkumaan kun poika kokeile mummoa. Tietäen että mummo antaa periksi joskus.

Tämä ei kuitenkaan vaikuta sääntöihin kotona. Kotona poikamme tottelee.

Oman mummoni luona sitten syödään herkkuja ja mummo asettelee säännöt oman mielensä mukaan.=) Aluksi stressasi mutta nyt siihen on tottunut että siellä on erilaista. Oli jo silloin kun minä olin pieni.

On tietysti sääntöjä joita pitää noudattaa myös isomummolla. 5kk vanhalle ei saa antaa ranskanpastillia!!=) Eikä meidän 10kk syö edelleenkään karkkia.;)



Taisi mennä ap.n aloitus nyt ihan sivuun.

Tarkoitus oli sanoa että mummulassa voi olla eri säännöt. Neuvolassakin sanottiin että tämä on ok. Ei sekoita lasta. Mutta jos et halua että näin on niin silloin saat tietenkin päättää asiasta koska sinun lapsihan se on.

Ja se täytyy vielä sanoa että kuullostaa kyllä aika lapselliselta tuo äitisi suhtautuminen kritiikkiin.

ap, olet pääsemässä omille jaloillesi!!

Tervetuloa joukkoon!;)



=D



Uskon että kun pysyt lujana, ja pintasi niin äitisi ryömii luoksesi anteeksi pyytämään.;)

Minun rakas äitini kutsui psykiatrin odottamaan, kun tulin miehen ja lapsen kanssa päiväkerhosta. Olin kuulemma hullu ja tarvitsin pikaisen lääkityksen. Psykiatria ei näkynyt sen jälkeen, mutta välit äidin kanssa ovat totaalisen poikki. Riitely on ollut tuosta tapauksesta lähtien ainoa keskustelutapamme. Kiroilun ja nimittelyn ohella. Äitini oli aiemmin todella mukava ja huolehtiva, mutta täytettyään 70 hänellä napsahti eli hänestä tuli todellinen piru. Pitäisi ymmärtää vanhuksia, mutta aina ei ymmärrys riitä.

Ensiksikin: mieti itse äitinä, voisitko sanoa omalle lapsellesi että jos häne ei vaikkapa pidä sinisiä vaatteita ja laita puuroonsa nimenomaan mansikkahilloa, sinä et enää rakasta häntä ja kiellät muitakin rakastamasta.



Ei, niin äiti ei tee. Nuo teot ja niiden rangaistus ei ole missään järkevässä suhteessa toisiinsa. Niiden tarkoitus on vain kontrolloida,kun normaalisti rakastava äiti voi sallia lapselle omaa tahtoa ja oman elämän hallintaa. Kyllä voi tykätä mieluummin vaikka vihreästä, ja laittaa vadelmakiisseliä, ilman että se tarkoittaa ettei enää rakasta äitiään, ja on hylännyt äitinsä kun ei tee niin kuin tämä tahtoo. Ja voi myös suoraan sanoa että äiti, minä en tykkää mansikasta, ja äiti voi hyväksyä että lapsi nyt tekee eri tavoin kuin minä sanoin, mutta elämässä tulee vielä isompiakin asioita.



Sinun äitisi yrittää kontrolloida sinua ja mitätöidä oikeutesi äitinä sanoa että ei, minun lapseni ei syö sokeripaloja vaan vaikka ruisleipää. ei se tarkoita että et rakasta äitiäsi, vaan että hänen pitäisi sallia se sinulle.



kun joku läheinen on mieleltään sairas, pitää pitää huolta ettei hän sairastuta kaikkia muitakin. Jos olisi vaikka alkoholisti, tämä sanoo että osta minulle kossupullo. Jos tiedät että hän sen jälkeen hákkaa sinua ja lastasi, et tietenkään halua sitä ostaa. Tai jos tiedät että läheisesi maksa poksahtaa jos hän ottaa lisää. Silloinkin vaikka et tee niinkuin hän sanoo, ei se tarkoita että olet häntä hylännyt! Pikemminkin rakastat häntä, mutta myös lastasi, ja pidät huolta kaikista. Sairaan ihmisen oikkuihin suostuminen ei ole rakkautta muiden kuin hänen omasta mielestään. Ja siinä se vika onkin.

Äitisi käyttää valtaa kierolla tavalla kaikkien teidän perheenjäsentenne yli, ja se on kamalan väärin ja epäoikeudenmukaista. Hän pyörittää suurta draamanäytöstä jossa on itse pääosassa. Älä missään nimessä mene pyytelemään anteeksi ja sanomaan että vika on sinussa, sillä sitä se ei todellakaan ole! Pistä stoppi nyt kertaheitolla tuollaiselle manipuloinnille ja huomionkeräämiselle, sinä olet aikuinen ihminen eikä äitisi enää sanele tekemisiäsi ja ajatuksiasi. Harmi että isäsi alistuu tuohon. Surullista kyllä, lapset ovat usein lojaaleja vanehmmilleen vaikka nämä olisivat millaisia kasvattajia ja ihmisiä. Siitä lojaalisuudesta on vaikea päästä erron ja yhtä vaikea lakata selittelemästä vanhemman käytöstä itselleen ja muille. Päästä sinä nyt irti ja usko että vaikka se on nyt hetken vaikeaa ja kipeää, niin se vapauden hinta on sen arvoinen. Niin sinulle kuin omille lapsillesi.



Onnea matkaan ja halaus!

että mummo haukkuu jatkuvasti omaa rakasta äitiä??????



Siitä jos jostain voi lapsillekin aiheutua myöhemmin ongelmia.



Kuulostaa kauhealta, mutta voiko sellaisen mummon hoitoon enää koskaan lapsia antaa? Tuskin se haukkuminen loppuu, vaikka saisitte asiat sovittuakin.

- Nro 132: voisiko äitisi olla sairas? Esim. Alzheimerin ja Parkinsonin tauti aiheuttavat käytöshäiriöitä. Epätodennäköistä, mutta mahdollista.



- Ap: asian vierestä, mutta mieleeni tuli Tampereen Työväenopistossa joskus pidetty kurssi, jossa naisia opetettiin vetämään omia rajojaan ja sanomaan EI. Kun luin siitä, ajattelin, että en tunne ketään niin kilttiä naista. Mutta sinulle kurssi voisi kyllä olla tarpeen...Voimia ja hyvää jatkoa!

Minulla on samantapaiset kokemukset EX-anopista.Meni liian kauan aikaa ennenkuin tajusin että hän on todella sairas.Huoritteli ja ei tiennyt aina mistäpäin tuulee.Hyvänä päivänä todella mukava ihminen,mutta huonona saattoi saada paljon henkistä pahaa aikaiseksi.Tuhosi lopulta EX-miehen ja minunkin liiton.Se oli loppusilaus.Asui liian lähellä meitä.

Olen joskus sitä harmitellut että olen joutunut lapsemme ja mummon välit katkaisemaan.Ei vain ollut muuta vaihtoehtoa.Niin tasapainottomalle ihmiselle en lastani olisi uskaltanut hoitoon antaa.Muistihan tämä anoppi vielä oikeusjutun muodossa,ennen kuin eroon päästiin.Oli poikansa kuitenkin niin vahvassa äidin otteessa.

Elämä tasapainoisten ihmisten kanssa on tuollaisen kokemuksen jälkeen yllättävän onnellista ja kevyttä.Ei ole jatkuvaa pahaa oloa sisällä ja joudu pohtimaan toisen loukkaavia sanoja.

Voimia.

Toivotan sydämestäni kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!!! Älä vain luovuta, anna periksi vaikka joku niin käskisi tehdä. Vielä tulee päivä kun sinä tajuat kaiken ja voit huokaista helpotuksesta että et ole enää äitisi vallassa.

olet vuosikausia ollut se kiltti, sovitteleva, taipuvainen tytär, joka haluaisi, että asiat ovat hyvin ja äiti olisi hyvällä tuulella ja rakastaisi sinua. Se on niin ymmärrettävää, että haluaisit asioiden olevan hyvin ja että lapsillasi olisi rakastava ja ihana isoäiti.



Mutta kun todellisuus on jotakin toista. Minusta yksi kommentti täällä oli todella merkityksellinen sinun kannaltasi: joku kertoi, miten vahingollinnen huono mummosuhde oli ollut elämässä ja minkälaista tasapainoilua se lapselta vaatii olla isovanhempien ja omien vanhempien välissä. Tätä sinun kannattaa miettiä hyvin tarkkaan omien lapsiesi kannalta!



Olen sitä mieltä, että vaikka kuinka saat täältä kannustusta ja tukea niin sinun kannattaisi hakeutua ammattiauttajan luokse. Joku joka kuuntelisi ja voisi auttaa sinua käsittelemään näitä asioita. Nyt kun prosessi osaltasi on lähtenyt liikkelle, se voi olla itsellesi aika haastavaa ja ahdistavaa ja tähän sinun tulisi hakea apua!!! Jos toteat, että se ei auta, voit lopettaa, mutta anna ammattilaisen auttaa sinua. Minä pelkään, että voi masentua jossain vaiheessa, jos et kunnolla käsittele näitä asioita. Masennut, eli käännät tämän tilanteen itseäsi vastaan etkä osaa purkaa tilannetta.



Ei muuta kuin voimia. Toivottavasti saat suhteesi kuntoon lähimmäisiisi, mutta omilla ehdoillasi!! Ja muista, kuten täällä on jo sanottu, SINÄ et ole vastuussa siitä, millaiset suhteet isälläsi ja siskollasi on äitiisi!

Palaan illalla, nyt täytyy mennä keräämään heidän pihaltaan lisää tavaroitamme.. Tuli soitto isältä että he tappelivat tästä, niin jo alkoi lasten lelut taas lentämään..



-ap-

En tiedä missä asutte, mutta nykyisinhän useissa kaupungeissa ja kunnissakin on järjestetty " varamummo" -toimintaa. Tai voi ne olla varapappojakin ;) Eli semmoista missä perhe jolla ei ole isovanhempia tai yhteyttä isovanhempiin saa lapsilleen isovanhemman tai isovanhemmat. Kyse ei ole toiminnasta jossa halutaan pelkkiä hoitajia lapsille, vaan lähinnä halutaan yhdistää sukupolvia ja jakaa yhdessäoloa sekä luoda turvallinen ja lämmin ihmissuhde puolin ja toisin.



Tiedän että Sinulle Ap on vielä liian varhaista ryhtyä tuumasta toimeen, mutta ajattelepa tätäkin vaihtoehtoa ihan ajan kanssa, etenkin jos äitisi ei halua hyväksyä tilannettanne tai hakea itselleen apua.



Ja kerrankos sitä näkee sanomalehdissä jopa ilmoituksia jossa perhe etsii isovanhempia tai päinvastoin.