Kolmekymppiset! Millainen taloudellinen tilanne teillä on?

Asun vuokralla halvassa pienessä yksiössä. Rahaa on vähän säästössä. Työttömänä oon. Ei ole autoa, eikä oikein mitään omaisuutta. Ois toisaalta varaa tehdä melkein mitä vaan, mutta ei uskalla tuhlata, kun ei ikinä tiedä milloin tulee karenssia, tai jos tippuu tyhjän päälle. Jatkuva epävarmuus, eikä mitään tietoa paremmasta huomisesta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan jees tilanne. Miehen kanssa 300 000e velaton kämppä. Tienataan kuussa netto 5700e. Velaton 2010 perheauto. Yksi lapsi. Molemmilla DI paperit.

Noilla tuloilla nyt velaton kämppä, oliko varallisuutta jo ostettaessa?  Vai ootteko kituuttaneet ja maksaneet vaan lainaa?

Ikää reilut 30 emäntä siivooja ja itse olen duunari hommissa teollisuudessa et en itsekään mahdottomia tienaa ei perittyä varallisuutta.
Meillä on omakotitalo mistä maksettu 1/3 ja sijoitus asunto mistä saman verran maksettu osakkeita vajaalla 10 000e.
Ihan hyvin toimeen tullaan niin ja asutaan yli 100 000 asukkaan kaupungissa .

Mitä kadehtijoita nää alapeukuttajar on, vai onko ainut oieka tapa tienata voittaa lotossa?

Saatanan laiskat.

Ikää 32 ja tilillä jotain 200 euroa. Muuta omaisuutta ei ole, asun vuokralla. Rahaa saisi toki olla enemmän käytettävissä, mutta en edes kaipaa riippakivekseni mitään omistusasuntoa velkoineen. Tykkään huidella maailmalla tyhjätaskuna hanttihommissa.

Tilanne vaihtelee. Valmistun ihan kohta, sitten amk ja yliopisto käyty. Tienaan kuysta riippuen 2500-4000, riippuu kuinka paljon teen keikkaa, kun en vakityöstä välitä. Miehellä vakkariduuni, tasainen ok tienesti. Autot on, kämppä sit seuraavaks. Ollaan nautittu elämästä, käydään monta kertaa viikossa ulkona syömässä ja matkustellaan. Nyt tulee eka muksu, niin rauhoittaa varmasti menoa:) elämässä ei tarvitse saavuttaa jotain tiettyä. Työskentelen todella sairaiden ihmisten kanssa, yritän joka päivä kiittää, etten ole sairastunut syöpään tai halvaantunut. Rakkaus ja terveys on ainoat, jotka merkitsee. 

Ikää 34, asun vaimon kanssa vanhassa omakotitalossa pikkukaupungissa, talosta lainaa jäljellä noin 50.000, realistinen käypä arvo tällä hetkellä n. 120.000€.
Yksi sijoitusasunto Tampereella, arvo n. 95.000. Velaton.
Omilla tileillä rahaa (tällä hetkellä) n. 30.000, josta tosin suurin osa lähtee pian remonttien maksuun.
Auto vm. 2007, tietenkin velaton.
Palkat on molemmilla pienet, käteen jää molemmilla reilusti alle 2000, mutta olemme hyvin säästäväisiä. Myös pari vuotta sitten saamani pieni perintö on auttanut asiaa.

Hyvin menee mutta menköön.neljä lasta,vakityöt,halpa  talolaina,kolme paskaa mutta omaa autoo pihassa,tilillä rahaa mukavasti,ei tartte laskee pennejä,kaikki pelit ja vehkeet löytyy..Ihan hyvin kolmekymppiseen!Mutta jatkuvasti pelottaa että mitä jos menee työpaikka alta?Epäreilua että me kolmekymppiset katellaan jo toinen kunnon lama eläissämme ja kärsitään siitä.

Onneksi on terveyttä ja rakkauttaa riittänyt.

32 v. ja kaksi lasta. Asumme ilmaiseksi vanhempieni omistamassa 100 neliön sijoitusasunnossa, säästöjä minulla reilu 100 000 euroa, miehellä hieman vähemmän. Tosin juuri nyt olen perhevapailla ja miehen työpaikka vaarassa, joten ihan hyvä kun on taloudellista puskuria.

30-vuotias olen, valmistunut 2010 lääkäriksi ja tehnyt ensimmäiset vuodet keikkahommia isolla rahalla (silloin kun vielä maksettiin hyvin). Sain ostettua kivan kolmion Helsingin arvoalueelta, laina lyheni nopeasti ja nyt on 96 k€ jäljellä eli reilusti alle neljännes. Sisustukseen on palanut myös rahaa ihan kiitettävästi, koska en valmistumisen jälkeen enää halunnut Ikeaa tai Jyskiä asuntoon. Autosta olen tinkinyt, koska tuo vanha 04-vuoden rotisko vielä menee hyvin eikä katsastuksissa ole tullut mitään eteen.

Rahastosäästöjä on yhteensä n. 25 k€ verran ja "puskuri"tilillä 5000€ yllättäviä menoja varten. Nyt teen toista vuotta erikoistumisopintoja keskussairaalassa ja peruspalkka on alle kolmannes siitä, mitä keikkahommista sai virka-ajalta. Päivystyksiä on 4-5 kuukaudessa ja noista tulee 30-40% lisää palkkaa, toki ovat raskaita ja ruuhkaisia töitä. Perintöä ei ole vielä tullut eikä sitä isossa määrin ole odotettavissakaan, kun olen aika vaatimattomista oloista lähtöisin. Työn vuoksi kuitenkin koen nyt kuuluvani yhteiskunnan hyväosaisiin ja olen siitä kiitollinen.

Olemme pariskuntana keskimäärin 30-vuotiaita, mies yli, minä vähän alle. Minulla on maisterin tutkinto, mutta työskentelen myymäläpäällikkönä erikoisliikkeessä, koska oman alan töitä ei ole löytynyt. Aina välillä haen kyllä, mutta ei tunnu tärppäävän. Miehellä on toisen asteen koulutus, jolla ei ole tehnyt mitään, vaan on päässyt suhteiden ja osaamisensa kautta IT-alalle. Nettotulomme yhteensä 4000-5000e/kk.

Meillä on 81 neliöinen -08 rakennettu rivaripääty hyvällä esikaupunkialueella. Lainaa jäljellä yhteensä n. 170 000e, velaton -07 auto ja yksi koira. Lapsia ei toistaiseksi, yrityksestä huolimatta.

Säästössä on n. 13 500e ja osakkeissa saman verran.

Laskimme juuri, että olemme kuluttaneet viimeisten kahden vuoden aikana yli

50 000e matkusteluun, joten säästössä on vähemmän kuin voisi olla. Kuitenkin olemme molemmat sitä mieltä, että kun mahdollisuus on, niin silloin on hyvä hankkia elämyksiä. Olemme käyneet 16 eri maassa vuosina 2012-2015.

Elämä on hyvin.

Töissä, säästöjä vajaa 70k, palkkaa tulee 30k vuodessa, asun vuokralla, ei perettä.

Melko köyhä . 32-v, töissä siivoojana, vuokra-kaksio. Ei velkaa onneksi, mutta ei mitään arvokasta omaisuutta, säästötilillä n. 5000€ rahaa.

Vuokralla yksiössä, työttömänä, joten säästöjä ei ole eikä rahaa mihinkään ylimääräiseen. Jotenkin surullisen lohdullista, että monta muutakin on aikalailla samassa tilanteessa...

Olen parisuhteessa, mutta yhdessä asuminen ei vielä tällä hetkellä ole mahdollista, enkä kyllä haluaisikaan miehen rahoilla elää.

Työelämässä olen ollut enimmäkseen, amk:ista valmistumisen jälkeen, ja lyhyitä pätkiä työttömänä määräaikaisuuksien välissä. Vakityön sain eka kertaa elämässäni vasta 33v:na (nyt 34v), mutta sekin firma meni nurin... Nyt siis työttömänä liiton rahalla :(

Olen lapseton, mutta viime aikoina (johtuen varmaan nykyisestä miesystävästä) olen alkanut ajatella että voisihan se lapsi olla mukava... Aikaakaan ei enää loputtomiin ole miettiä asiaa. Mutta miten sitä uskaltaa, kun oma tilanne on tämä? :(

Vuokralla kaksiossa Helsingin keskustassa, säästöjä 24k, palkkaa nettona ~2800e/kk. Miehellä ollut jotain taloudellisia urpoiluja menneisyydessä, jonka seurauksena ei säästöjä vaan vähän maksamatonta lainaa. Ei autoa, ei kovinkaan paljon mitään omaisuutta muutoinkaan. Ollaan oltu pari vuotta yhdessä. Kämpän ostaminen ajankohtaista varmaan 6kk-1v päästä.

Mies 33v, sinkku, DI, ei asuntolainaa eikä autoa. Irtaimistossa ja harrastevälineissä kiinni ehkä vajaa kymppitonni ja säästössä 30k+. Ihan suht tyytyväinen olen vaikka taidan alisuoriutuja rahallisesti ollakin.

Tavoitteena on säästellä muun elämisen ohella sen verran nappulaa että voi ostaa suht pienellä velkavivulla oman talon sitten joskus.  Ainoa asia mitä oikeastaan edes enää nykyisin haluan on oma tupa, oma lupa. Ärsyttää asua tupakoivan ja kaljaa kittaavan ja möykkäävän rahvaan kanssa samassa talossa. Siat asukoot toki karsinoissaan mutta oikealle miehelle sen koti on sen linna eikä siellä paskasakkia siedetä tahi kärsitä.

Köyhä kuin mikä ja vielä opintolainaakin maksamatta. ei omaisuutta. miehen tuloilla elelen äippälomalla.

ikää 25,säästöjä 8000, asun vuokralla,ei töitä juuri nyt,ei lapsia, sinkku.

Olen expat "kotivaimo" (eli elän miehen siivellä, en nosta yhteiskunnan tukia). Masentunut, mt-ongelmainen, ahdistunut, lievästi itsetuhoinen ja sitä rataa. Tilillä plus miinus nolla, ei velkaa, eikä omaisuutta. Miehellä omistusasunto ja jonkun verran rahaa. Haluaisin kouluttautua, tai olla edes jollain tavalla hyödyksi jollekin, mutta sosiaalisten tilanteiden pelko voittaa kaiken tällä hetkellä. Olin kaunis, joten mt-vioistani huolimatta löysin hyvin toimeentulevan miehen... miehiähän tunnetusti kiinnostaa tuo ulkoinen puoli enemmän. Nykyään plösähtänyt läski, mutta toistaiseksi mies ei ole vielä heivannut mäkeen.

Mielenkiintoista ja lohdullista, että muitakin hyvin toimeentulevia ahdistaa tulevaisuus, kun pelkää työttömyyttä yms. Stressaan rahasta, vaikka säästöjä on reiluhkosti ja minulla ja miehellä molemmilla tällä hetkellä vakinaiset työpaikat...