Lue keskustelun säännöt.
Mies ei halua toista lasta
06.08.2015 |
Ainokaisemme aloittaa nyt koulun ja vuosia olen haaveillut toisesta lapsesta, odottanut, että mieskin on valmis toiseen lapseen. Lapsikin puhuu useasti, kuinka olisi kiva saada vauva perheeseen ja kuinka hoitaisi vauvaa ja on jo miettinyt nimeä pikkusisarelleen.
Meillä on kaikki taloudellisesti kunnossa, on auto, talo ja hyvät työpaikat. Esikoinen on ollut haastava lapsi, sillä hänellä diagnosoitiin dyspraksia 5-vuotiaana. Nyt puhe ja kaikki ongelmat on kuitenkin selätetty ja arki käynyt helpommaksi. Mies kuitenkin varmaan pelkää, että seuraavakin olisi erityislapsi ja toisaalta hän kokee, että elämä kahden lapsen kanssa olisi jotenkin paljon hankalampaa. Silloin kun tapasimme, hän kertoi haluavansa kolme lasta ja naimisiin mennessämme puhuimme kahdesta lapsesta.
Nyt oikeasti olen alkanut pohtimaan, että pitäisikö minun erota miehestä, joka ei millään suostu toiseen lapseen, vaikka yhdessä suunnittelimme isompaa perhettä. En halua, että lapsi jää kokonaan ilman sisaruksia ja minä oikeasti tahdon olla äiti kahdelle lapselle. Tiedän, ettei esikoinen enää saisi sisaruksesta leikkikaveria, mutta itse koen omatkin sisareni todella läheisiksi, vaikka minulla on ikäeroa nuorempiin sisariini 9 ja 12 vuotta.
Olen puhunut ja keskustellut miehen kanssa monia kertoja, tuntuu ettei kumpikaan meistä pysty ymmärtämään toisen kantaa... En voi miestä pakottaa isäksi uudelleen, enkä voi koskaan olla varma löytäisinkö uutta puolisoa, joka lapsen kanssani tekisi. Toive toisesta lapsesta on niin suuri, että välillä ajatellessa asiaa, tunnen fyysistä pahoinvointia ja ahdistusta.
En oikeastaan kaipaa edes mitään neuvoja, ehkä vertaistukea tai keskustelua siitä, miten muiden perheissä on vastaavista tilanteista selvitty.
Kommentit (240)
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:11"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:39"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:43"] [quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:27"]Hei! Kun teillä on jo yksi lapsi, niin on viisasta haluta ko.lapselle sisarus ja teille toinen lapsi - riippumatta siitä minkälainen tämä esikoinen on. Ikäero tasaantuu vuosien varrella, suurimman osan elämästämme elämme aikuisinan ja silloin 7 v.ikäeroa ei käytännössä ole. Toki ainoanakin lapsena pärjää, mutta sisaret ovat tärkeitä. Väittäisin että teillä on mukavampaa kun on 4 ihmistä perheessä. Autoakaan ei tarvitse vielä vaihtaa - autoasia tärkeää miehille, oletko muistuttanut miestäsi että 4 henkilöä on vielä vähän kun 4 tai 5 hengen autoon mahtuu ihan hyvin kaukalo ja istuinkoroke. Miehet ovat käytännöllisiä huolehtijoita, muitsta arvostaa sitä ja ottaa itsekin ko.asioita puheeksi:-) Nykyiseen kotiinkin mahtuu:) Meillä on tällä hetkellä 3 lasta ja 4. eli viimeinen masussa. Iät 6, 3, ja vauva + raskaus. Kolmen lapsen kokemuksesta voin sanoa, että ihan yhtä helppoa ja vaikeaa kun sen yhden tai kahden kanssa. Yhden kanssa tuppaa olemaan niin intensiivistä että kaksi lasta, ainakin minusta, tuntui helpommalta ja luontevammalta. Ei sun tarvitse miehellesi vakuutella ja perustella. Luultavasti raskaus menee hvyin ja lapsi on terve, se on todennäköisempää. Meilläkin on yhdellä lapselle näkyvä vamma, mutta terve lapsi muuten on, ja yhtä rakas vaikka hänen kanssaan ollut alku vaativampaa (keskosuus). En tiedä ikääsi mutta jos eroatte on miehelläsi mahdollisuus vielä tulla tahtomattaan tai tahdotusti isäksi, naiselle biologinen ikä aika tarkasti loppuu noin 40 vuoden ikään. Ole rehellinen miehellesi, voitte eism. sopia että jos ultaräänissä yms.lapsella todetaan vakavaa sairautta tai poikkeamaa keskeytätte raskauden ja yritätte uudestaan. Ethän sinäkään voi taata täydellistä lasta, kukapa meistä aikuisistakaan olisi täydellinen? Sitäpaisti, Suomessa on hirveän hyvä hoito ja kuntoutus ja toimintaterapiat lapsille, on vain aikuisesta kiinni miten erilaisuuteen suhtautuu. Kannustan teitä tekemän sen toisen lapsen, mutta mikä on perimmäinen syy sille että miehesi ei halua lasta? Rakastaako hän sinua ja on sitoutunut teidän perheeseen? Eikö myös oman rouvan siittäminen nosta miehen itsetuntoa? [/quote] Kiva vastaus, mutta ongelmahan on se, että mies ei suostu edes keskustelemaan toisesta lapsesta. Minä olen antanut aikaa, tehnyt kompromisseja, odottanut. Minä jätin ystävät ja täydellisen työn ollakseni rakkaani kanssa. Minä tein lyhennettyä työaikaa, jotta lapsi saadaan kuskattua terapiaan. Minä kävin töissä ja maksoin laskut ja vuokrat, kun mies lisäopiskeli. Minä olen tukenut ja rakastanut ja ollut läsnä, jotta mies saa toivomansa elämän. Ostimme omakotitalon, teen pihatöitä, vaikka vihaan lumitöitä, kukkien istutusta ja omakotitaloasumista. Minulla on vain tämä yksi toive. Tasapuolisuuden nimissä, eikö minullakin olisi tähän oikeus? Ap [/quote] Kuulostaa siltä että teidän kannattaa erota. Vaihtoehtona sinulla on uhrata oma onni ja toiveet, tai sitten repäistä irti ja lähteä etsimään onnea muualta. Ei se onneton parisuhde siinä ydinperheesäkään mitenkään hyvä esikuva ja roolimalli ole, että sen takia kannattaisi jäädä sinnittelemään vihaamansa ihmisen kanssa siihen asti kunnes lapsi on parikymppinen ja oma elämä ohitse. [/quote] En vihaa miestäni. Vihaan tiettyä piirrettä miehessäni ja tästä piirteestä huolimatta rakastan häntä. En kai olisi muuttanut vieraaseen kaupunkiin ja ostanut taloa, joka oli mieheni unelma, jos en häntä rakastaisi. Olen kyllä miehelle katkera siitä, ettei tee kanssani toista lasta. Olen katkera omasta ja lapseni puolesta. Ja tiedän katkeruudesta tulisi pääsrä eroon, sillä muuten alan aidosti vihaamaan miestäni. Minulla on vain monta vuotta ollut se toive ja halu saada toinen lapsi. En pysty kuvailemaan sitä tunnetta, se vain on voimakkaasti läsnä. Ap
[/quote]
Onko sinun pakko tehdä päätös tästä yksin? Jos keskustelet miehen kanssa ja kerrot miten pahalta tuntuu ja miten tuo tulee todennäköisesti vaikuttamaan myöhemmin teidän avioliittoonne, niin olisiko hänellä esittää mitään ratkaisua asiaan? Vai onko se vain niin että joko mennään miehen ehdoilla tai sitten se on ero? Itse en suostuisi tuollaiseen avioliittoon, missä minä myötäilen kaikessa ja toinen päättää kaikkien elämän suurten kysymysten vastaukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpi on sulle tärkeämpää: se että esikoisella on ehjä perhe? Vai sinun halusi olla äiti kahdelle?
Edellisen liiton lasten asema ei ole kovin mukava uusperheessä. Mielestäni olisi itsekästä ja aika kusipäistä lasta kohtaan, jos eroaisit pikkusisaruksen, joka ei ole edes syntynyt eikä välttämättä edes ikinä synny, vuoksi.
T. Äiti, jonka mies ei halua kuin yhden vaikka itse haluaisin kaksi.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:13"]Ymmärrän sinua, koska tilanteeni oli sama. Mulla oli ihan valtava tarve ja kaipuu saada toinenkin lapsi. Mies oli alun perin sanonut haluavansa kaksi, mutta ei sitten esikoisen synnyttyä halunnutkaan, koska elämä oli rankkaa. Ja vaikka se helpottui tosi paljon esikoisen ollessa kolme, mieheni ei halunnut aloittaa alusta toisen kanssa. Kyllähän minä ymmärsin häntäkin ja ajattelin, että kunpa voisin itsekin ajatella niin mutten voinut. Itselläni on monta sisarusta, jotka ovat minulle tärkeitä ja läheisiä ja halusin samaa lapsellenikin. Mutta ei se ollut suurin syy vaan se valtava kaipuu olla vielä kerran raskaana, synnyttää ja hoivata ja kasvattaa pientä ihmistä.
No, meillä kävi niin, että lopetin asiasta puhumisen (eli riitelemisen). Kului muutama kuukausi ja mies sanoi, että hän on miettinyt, että koska minulle selvästikin on tärkeämpää saada toinen lapsi kuin hänelle olla saamatta sitä, niin hän suostuu yrittämään. Olin pian raskaana. Mutta ei se ollut kuitenkaan näin helppoa. Kyllä se vaikutti väleihimme pitkään. Olen katunutkin asiaa ja ajatellut, että olisi pitänyt mennä jollekin terapeutille puhumaan, vaikka samalla ajattelen, että olisi suuri menetys, jos minulla ei nyt olisi toista lastani. Mutta en vieläkään oikeasti tiedä, olisinko voinut toimia toisin. Ehkä sitä on jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa... Kaikki olisi niin helppoa, jos molemmat vanhemmat oikeasti haluaisivat yhtä monta lasta tai toiselle lapsiluku olisi yhdentekevä...
[/quote]
Olipa mukava saada keskusteluun joku, joka tietää, mistä puhun! Täällähän moni on kai sitä, että minun pitäisi mennä terapiaan ja hoitoon.
Minäkin siis kyllä ymmärrän miestä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta tuntuu jotenkin oudolta, kun miehen perustelut ovat kutakuinkin: "en halua valvoa öitä" - no ethän sinä tämän ainokaisenkaan kanssa joutunut valvomaan, minä valvoin ja sitä ei montaa kuukautta kestänyt. Sitten hän tietysti pelkää sitä, että toinenkin lapsi on erityislapsi ja pitää taas sitoutua kuntoutukseen ja se tietysti vaatii järjestelyjä, vaikka lapsi ei muuten itsessään ole hankala tai vaikea. Olen puhunut näistä huolista aikoinaan neuvolassa ja lastenneurologilla ja molemmat sanoivat, että on erittäin epätodennäköistä, että toisellakin lapsella olisi verbaalinen dyspraksia.
En halua pakottaa ja painostaa miestä ja voisin ymmärtää häntä, jos syyt olisivat "järkevämpiä". Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:15"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:11"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:39"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:43"] [quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:27"]Hei! Kun teillä on jo yksi lapsi, niin on viisasta haluta ko.lapselle sisarus ja teille toinen lapsi - riippumatta siitä minkälainen tämä esikoinen on. Ikäero tasaantuu vuosien varrella, suurimman osan elämästämme elämme aikuisinan ja silloin 7 v.ikäeroa ei käytännössä ole. Toki ainoanakin lapsena pärjää, mutta sisaret ovat tärkeitä. Väittäisin että teillä on mukavampaa kun on 4 ihmistä perheessä. Autoakaan ei tarvitse vielä vaihtaa - autoasia tärkeää miehille, oletko muistuttanut miestäsi että 4 henkilöä on vielä vähän kun 4 tai 5 hengen autoon mahtuu ihan hyvin kaukalo ja istuinkoroke. Miehet ovat käytännöllisiä huolehtijoita, muitsta arvostaa sitä ja ottaa itsekin ko.asioita puheeksi:-) Nykyiseen kotiinkin mahtuu:) Meillä on tällä hetkellä 3 lasta ja 4. eli viimeinen masussa. Iät 6, 3, ja vauva + raskaus. Kolmen lapsen kokemuksesta voin sanoa, että ihan yhtä helppoa ja vaikeaa kun sen yhden tai kahden kanssa. Yhden kanssa tuppaa olemaan niin intensiivistä että kaksi lasta, ainakin minusta, tuntui helpommalta ja luontevammalta. Ei sun tarvitse miehellesi vakuutella ja perustella. Luultavasti raskaus menee hvyin ja lapsi on terve, se on todennäköisempää. Meilläkin on yhdellä lapselle näkyvä vamma, mutta terve lapsi muuten on, ja yhtä rakas vaikka hänen kanssaan ollut alku vaativampaa (keskosuus). En tiedä ikääsi mutta jos eroatte on miehelläsi mahdollisuus vielä tulla tahtomattaan tai tahdotusti isäksi, naiselle biologinen ikä aika tarkasti loppuu noin 40 vuoden ikään. Ole rehellinen miehellesi, voitte eism. sopia että jos ultaräänissä yms.lapsella todetaan vakavaa sairautta tai poikkeamaa keskeytätte raskauden ja yritätte uudestaan. Ethän sinäkään voi taata täydellistä lasta, kukapa meistä aikuisistakaan olisi täydellinen? Sitäpaisti, Suomessa on hirveän hyvä hoito ja kuntoutus ja toimintaterapiat lapsille, on vain aikuisesta kiinni miten erilaisuuteen suhtautuu. Kannustan teitä tekemän sen toisen lapsen, mutta mikä on perimmäinen syy sille että miehesi ei halua lasta? Rakastaako hän sinua ja on sitoutunut teidän perheeseen? Eikö myös oman rouvan siittäminen nosta miehen itsetuntoa? [/quote] Kiva vastaus, mutta ongelmahan on se, että mies ei suostu edes keskustelemaan toisesta lapsesta. Minä olen antanut aikaa, tehnyt kompromisseja, odottanut. Minä jätin ystävät ja täydellisen työn ollakseni rakkaani kanssa. Minä tein lyhennettyä työaikaa, jotta lapsi saadaan kuskattua terapiaan. Minä kävin töissä ja maksoin laskut ja vuokrat, kun mies lisäopiskeli. Minä olen tukenut ja rakastanut ja ollut läsnä, jotta mies saa toivomansa elämän. Ostimme omakotitalon, teen pihatöitä, vaikka vihaan lumitöitä, kukkien istutusta ja omakotitaloasumista. Minulla on vain tämä yksi toive. Tasapuolisuuden nimissä, eikö minullakin olisi tähän oikeus? Ap [/quote] Kuulostaa siltä että teidän kannattaa erota. Vaihtoehtona sinulla on uhrata oma onni ja toiveet, tai sitten repäistä irti ja lähteä etsimään onnea muualta. Ei se onneton parisuhde siinä ydinperheesäkään mitenkään hyvä esikuva ja roolimalli ole, että sen takia kannattaisi jäädä sinnittelemään vihaamansa ihmisen kanssa siihen asti kunnes lapsi on parikymppinen ja oma elämä ohitse. [/quote] En vihaa miestäni. Vihaan tiettyä piirrettä miehessäni ja tästä piirteestä huolimatta rakastan häntä. En kai olisi muuttanut vieraaseen kaupunkiin ja ostanut taloa, joka oli mieheni unelma, jos en häntä rakastaisi. Olen kyllä miehelle katkera siitä, ettei tee kanssani toista lasta. Olen katkera omasta ja lapseni puolesta. Ja tiedän katkeruudesta tulisi pääsrä eroon, sillä muuten alan aidosti vihaamaan miestäni. Minulla on vain monta vuotta ollut se toive ja halu saada toinen lapsi. En pysty kuvailemaan sitä tunnetta, se vain on voimakkaasti läsnä. Ap
[/quote]
Onko sinun pakko tehdä päätös tästä yksin? Jos keskustelet miehen kanssa ja kerrot miten pahalta tuntuu ja miten tuo tulee todennäköisesti vaikuttamaan myöhemmin teidän avioliittoonne, niin olisiko hänellä esittää mitään ratkaisua asiaan? Vai onko se vain niin että joko mennään miehen ehdoilla tai sitten se on ero? Itse en suostuisi tuollaiseen avioliittoon, missä minä myötäilen kaikessa ja toinen päättää kaikkien elämän suurten kysymysten vastaukset.
[/quote]
Ollaan keskusteltu ja miehen mielestä kumpikaan ei ole vaihtoehto. Siis lapsi tai ero. Tuskin ymmärtää, kuinka paljon toista lasta kaipaan, vaikka tästä kuuden vuoden ajan olen silloin tällöin muistutellut. Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:35"]
Minäkin siis kyllä ymmärrän miestä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta tuntuu jotenkin oudolta, kun miehen perustelut ovat kutakuinkin: "en halua valvoa öitä" - no ethän sinä tämän ainokaisenkaan kanssa joutunut valvomaan, minä valvoin ja sitä ei montaa kuukautta kestänyt.
[/quote]
Eikö mies siis koskaan valvonut esikoisen kanssa?
Kuulostaa myös erikoiselta, että pidät suurena uhrauksena työsi vaihtamista, kun omien sanojesi mukaan sinulla on nytkin hyvä työ. Ja talokin oli VAIN miehen tarpeita täyttävä... mitään hyvääkö siinä ei sinun kannaltasi ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on neljä sisarusta enkä ole läheinen yhdenkään kanssa. Riidoissa emme ole, mutta emme oikein tekemisissäkään. Ei ole mitään yhteistä. Totta kai lapsesi puhuu vauvasta, kun itse ilmeisesti vaahtoat asiasta jatkuvasti. Miestäsi käy kyllä sääliksi, ja niinkuin joku edellä jo sanoikin on hänelläkin varmasti huijattu olo. Huijattiin avioliittoon vain lastentekokoneeksi.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:15"]Kuka eroaa rakastamastaan (?) Ihmisestä tuollaisen syyn takia....
[/quote]
Eiköhän näissä tapauksissa ongelmia ole hyvinkin syvällä ja vain etsitään sitä lopullista ns hyvää syytä erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:19"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:11"]Perustelet eroa miehestä sillä, että lapsesi saisi silloin ehkä sisaruksen. Kumman luulet lapsen mieluummin valitsevan: ei sisarusta ja kumpikin vanhempi joka päivä läsnä vai sisaruksen ja erossaolon koko ajan toiseen vanhempaan ja ikävän. Vaikka lapsi kaipaa sisarusta, luultavammin hän silti haluaa ehjän perheen. Sinulla itsellä on enemmän kaipuu lapseen ja tämän (itsekkään) syyn vuoksi olet valmis rikkomaan lapsen perheen
[/quote]
Lapsi valitsisi totta kai ehjän perheen, jossa kaikki on hyvin. Mutta entä perheen, jossa äiti ei lopulta pysty edes katsomaan isään päin, koska on tälle niin katkera riistetystä mahdollisuudesta? Koen oikeasti mieheni huijanneen minut naimisiin kanssaan valehtelemalla lapsitoiveistaan. Ap
[/quote]
Ok. Paistaa läpi millainen narsisti olet ja ei ihme ettei miehesi halua enempää lisääntyä kanssasi
En tiennytkään että ehkäisy on vain naisen homma ja jopa silloinkin kun nainen haluaa lisää lapsia! Miehen ei tarvitse tietenkään ottaa mitään vastuuta ehkäisystä...sehän on SEKSILLÄ KIRISTYSTÄ...NOT!
Ja jos ap:n mies pistää piuhat poikki niin sehän vain selventää tilanteen eli turha enää odottaa että miehen mieli muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli samankaltainen tilanne ja otettiin koiranpentu. Hyvä päätös. Siihen sai purkaa hoivaviettiään, koiran kanssa harrastaminen on kivaa ja sosiaalista, ulkoillaan koko perhe yhdessä haukun kanssa ja koira on aina söpö toisin kuin uhmaikäinen lapsi. Meillä lapsi on aika allerginen, myös koiralle, ja oli aina kipeänä mutta jatkuva altistuminen eläinpölylle on saanut lapsen kehon siedättymään ja sietämään allergeeneja paremmin ja lapsi on nykyisin huomattavasti vähemmän kipeänäkin, kun elää "pöpöjen" keskellä (koira nukkuu lapsen sängyssä, ja saa nuolla naamaa ym)
Hyvä päätös tuli tehtyä, ei todellakaan kaduta ettei sitä toista lasta tehtykään
Jos minä haluaisin 2.lapsen ja mies ei niin todellakaan se en olisi minä joka ehkäisystä huolehtii vaan mies! Ja mitään en tekisi salassa vaan selvällä suomen kielellä ilmottaisin että käytä kortsua tai laita piuhat poikki sillä EN KÄYTÄ pillereitä eikä ole kierukkaa ym ja voin siis tulla raskaaksi. Tyhmä mies olisi jos ei silloin ymmärrä että voin tulla raskaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:04"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:35"]
Minäkin siis kyllä ymmärrän miestä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta tuntuu jotenkin oudolta, kun miehen perustelut ovat kutakuinkin: "en halua valvoa öitä" - no ethän sinä tämän ainokaisenkaan kanssa joutunut valvomaan, minä valvoin ja sitä ei montaa kuukautta kestänyt.
[/quote]
Eikö mies siis koskaan valvonut esikoisen kanssa?
Kuulostaa myös erikoiselta, että pidät suurena uhrauksena työsi vaihtamista, kun omien sanojesi mukaan sinulla on nytkin hyvä työ. Ja talokin oli VAIN miehen tarpeita täyttävä... mitään hyvääkö siinä ei sinun kannaltasi ollut?
[/quote]Ei kaikki miehet todellakaan koskaan valvo lapsen takia. Meillä on 4 lasta lasta mutta mies ei ole valvonut yhdenkään takia yötäkään. Mutta asiaan. Ymmärrän kyllä AP:tä koska halu saada lapsi on ihmisen biologiassa syvällä. Joillakin se tarve on suurempi kuin toisella. Ikävää AP:n puolesta, mutta eihän sitä voi toista väkisin isäksi pakottaa. Vaikka toisaalta moni nainenkin tulee raskaaksi vasten tahtoaan ja kaikki ei päädy aborttiin vaan antavat lapsen syntyä. Ja kun lapsi on maailmassa,ei ikinä voisi enää kuvitella elämää ilman sitä lasta.Olen pahoillani AP:n puolesta,enkä tiedä miten itse olisin toiminut jos mies esikoisen jälkeen olisi ilmoittanut,ettei halua lisää lapsia, vaikka ennen avioliittoa niitä halusikin. Meillä itseasiassa oli alunperin niin,että itse en halunnut lapsia, mutta mies halusi. Kun esikoinen sitten syntyi, tajusin miten ihania lapset ovat ja tulikin sitten muutama tehtyä.
Ymmärrän sinun kaipuu lapsesta. Mutta jos olet vaan tehnyt miehesi mukaan kaikissa asioissa, esimerkiksi tuo puutarhan hoito, lumityöt ja vaihtanut paikkakuntaa. Jos et ole siinä vaiheessa kertonut miehelle totuudenmukaisesti, että tämä ei ole sinun unelma, niin teillä on suurempia ongelmia kuin lapsiluku.
Perheessää tehdään yhdessä päätöksiä. Ei muuteta maalle jos toinen ei tykkää, koti rakennetaan yhdessä ja molempien toiveita huomioiden. Jos et osaa sanoa ajoissa, että en halua niin et voi miestäsi siitä syyttää.
Meillä mies halusi muuttaa maalle, minä en. Tehtiin kompromissi, muutettiin rivitaloon ja ostettiin mökki. Mies halusi kaksi lasta, olisin ollut tyytyväinen yhteen, mutta jossain mielenhäiriössä suostuin toiseen. Saatiiin ihana tyttö, ja en kadu tuota päätöstä.
Mutta asisoista pitää pystyä puhumaan ja neuvottelemaan, jos et osaa ilmaista mielipidettä niin on turha vuosien päästä sanoa, että minä en oikeastaan halunnut muuttaa tänne. Jos miehesi ei suostu sinun mielipititeitä ottamaan huomioon, niin teillä on ongelmia. Kuinka monessa asiassa meinaat sitten antaa periksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:04"][quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:35"]
Minäkin siis kyllä ymmärrän miestä tiettyyn pisteeseen saakka, mutta tuntuu jotenkin oudolta, kun miehen perustelut ovat kutakuinkin: "en halua valvoa öitä" - no ethän sinä tämän ainokaisenkaan kanssa joutunut valvomaan, minä valvoin ja sitä ei montaa kuukautta kestänyt.
[/quote]
Eikö mies siis koskaan valvonut esikoisen kanssa?
Kuulostaa myös erikoiselta, että pidät suurena uhrauksena työsi vaihtamista, kun omien sanojesi mukaan sinulla on nytkin hyvä työ. Ja talokin oli VAIN miehen tarpeita täyttävä... mitään hyvääkö siinä ei sinun kannaltasi ollut?
[/quote]
Ei mies valvonut vauvan kanssa, isyysloman aikana tietysti auttoi öisin, mutta muuten minä hoidin yöt, totta kai!
Työni on nyt hyvä, lähinnä palkka, mutta työnkuva ei vastaa täysin koulutustani ja tältä seudulta en koulutusta vastaavaa työtä löydä kovinkaan helposti. Entinen työni vastasi täydellisesti koulutustani ja etenemismahdollisuuksiakin olisi ollut. Miehelle tänne muutto oli kuitenkin todella tärkeää, sillä hänelle tarjottiin todella upea työmahdollisuus täältä ja hänen alallaan on oikeasti kova kilpailu.
No, talossa on tilaa, se on kivasti sisustettu. Materiaalit on kivat, minä en vain ole omakotitaloihminen. Olen tottunut kaupunkiin, keskustaelämään ja omakotitalo ei tunnu omalta. En innostu puutarhasta, en osaa laittaa pihaa, vihaan lumitöitä, rännien puhdistamista yms. Tiedän omakotitalo on monen unelma, mutta minulle se ei sitä ole. Mutta kyllå minä mieluummin tässä asun perheeni kanssa, kuin yksin keskustayksiössä. Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 14:59"]mä en ymmärrä miks jotku haluaa ihan helvetisti lapsia. O___O mulle riittää nolla
[/quote]
Thank god! Toivottavasti pysyt päätöksessäsi, parempi kaikille, jos et lisäänny.
Minä tyydyin tilanteeseen ja itsekin aloin kallistumaan kannalle että näin on hyvä kun asiaa oikein käsittelin. Nyt me yhdessä arvotaan että kokeiltaisiinko vielä saada toinen, mutta kummankin kanta taitaa olla se ettei ole mikään pakko. Se oli minulle vielä pari vuotta sitten todella kipeä ja vaikea asia, mutta koin tärkeäksi käsitellä asian ja siihen liittyvät kipuilut ja olla onnellinen näin. Ja olenkin. Enkä tarvitse lisää lapsia onnea tuomaan. Kyllä meidänkin lapsi puhuu että olisi kiva olla sisarus (5v), mutta eiköhän kaikki jossain vaiheessa kuin muillakin on. Sisarus ei takaa mitään, päinvastoin. Minulla olisi nyt sauma siihen 2. lapseen, mutta ei enää palavaa halua.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:34"]Meillä oli samankaltainen tilanne ja otettiin koiranpentu. Hyvä päätös. Siihen sai purkaa hoivaviettiään, koiran kanssa harrastaminen on kivaa ja sosiaalista, ulkoillaan koko perhe yhdessä haukun kanssa ja koira on aina söpö toisin kuin uhmaikäinen lapsi. Meillä lapsi on aika allerginen, myös koiralle, ja oli aina kipeänä mutta jatkuva altistuminen eläinpölylle on saanut lapsen kehon siedättymään ja sietämään allergeeneja paremmin ja lapsi on nykyisin huomattavasti vähemmän kipeänäkin, kun elää "pöpöjen" keskellä (koira nukkuu lapsen sängyssä, ja saa nuolla naamaa ym)
Hyvä päätös tuli tehtyä, ei todellakaan kaduta ettei sitä toista lasta tehtykään
[/quote]
Harmi, itse olen pahasti koirille allerginen, joten tämä ei ole vaihtoehto. Eikä koira kuitenkaan ole sama asia kuin lapsi. Ap
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 16:15"]Minulla on neljä sisarusta enkä ole läheinen yhdenkään kanssa. Riidoissa emme ole, mutta emme oikein tekemisissäkään. Ei ole mitään yhteistä. Totta kai lapsesi puhuu vauvasta, kun itse ilmeisesti vaahtoat asiasta jatkuvasti. Miestäsi käy kyllä sääliksi, ja niinkuin joku edellä jo sanoikin on hänelläkin varmasti huijattu olo. Huijattiin avioliittoon vain lastentekokoneeksi.
[/quote]
Mun käy sääliksi sisaruksiasi, tuollainen kuspää niin ymmärrän hyvin, että ei ole läheiset välit, huoh.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 15:13"]Ymmärrän sinua, koska tilanteeni oli sama. Mulla oli ihan valtava tarve ja kaipuu saada toinenkin lapsi. Mies oli alun perin sanonut haluavansa kaksi, mutta ei sitten esikoisen synnyttyä halunnutkaan, koska elämä oli rankkaa. Ja vaikka se helpottui tosi paljon esikoisen ollessa kolme, mieheni ei halunnut aloittaa alusta toisen kanssa. Kyllähän minä ymmärsin häntäkin ja ajattelin, että kunpa voisin itsekin ajatella niin mutten voinut. Itselläni on monta sisarusta, jotka ovat minulle tärkeitä ja läheisiä ja halusin samaa lapsellenikin. Mutta ei se ollut suurin syy vaan se valtava kaipuu olla vielä kerran raskaana, synnyttää ja hoivata ja kasvattaa pientä ihmistä.
No, meillä kävi niin, että lopetin asiasta puhumisen (eli riitelemisen). Kului muutama kuukausi ja mies sanoi, että hän on miettinyt, että koska minulle selvästikin on tärkeämpää saada toinen lapsi kuin hänelle olla saamatta sitä, niin hän suostuu yrittämään. Olin pian raskaana. Mutta ei se ollut kuitenkaan näin helppoa. Kyllä se vaikutti väleihimme pitkään. Olen katunutkin asiaa ja ajatellut, että olisi pitänyt mennä jollekin terapeutille puhumaan, vaikka samalla ajattelen, että olisi suuri menetys, jos minulla ei nyt olisi toista lastani. Mutta en vieläkään oikeasti tiedä, olisinko voinut toimia toisin. Ehkä sitä on jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa... Kaikki olisi niin helppoa, jos molemmat vanhemmat oikeasti haluaisivat yhtä monta lasta tai toiselle lapsiluku olisi yhdentekevä...
[/quote]
Meillä myös mies SUOSTUISI toiseen lapseen, mutta koska meitä on kaksi aikuista ja täysivastuista vanhempaa, vaadin että mies HALUAA toisen lapsen. Muutoin sitä ei tule ja olen yhden lapsen äiti. T. Edelleen yhden äiti, poika 5v
Ymmärrän sinua, koska tilanteeni oli sama. Mulla oli ihan valtava tarve ja kaipuu saada toinenkin lapsi. Mies oli alun perin sanonut haluavansa kaksi, mutta ei sitten esikoisen synnyttyä halunnutkaan, koska elämä oli rankkaa. Ja vaikka se helpottui tosi paljon esikoisen ollessa kolme, mieheni ei halunnut aloittaa alusta toisen kanssa. Kyllähän minä ymmärsin häntäkin ja ajattelin, että kunpa voisin itsekin ajatella niin mutten voinut. Itselläni on monta sisarusta, jotka ovat minulle tärkeitä ja läheisiä ja halusin samaa lapsellenikin. Mutta ei se ollut suurin syy vaan se valtava kaipuu olla vielä kerran raskaana, synnyttää ja hoivata ja kasvattaa pientä ihmistä.
No, meillä kävi niin, että lopetin asiasta puhumisen (eli riitelemisen). Kului muutama kuukausi ja mies sanoi, että hän on miettinyt, että koska minulle selvästikin on tärkeämpää saada toinen lapsi kuin hänelle olla saamatta sitä, niin hän suostuu yrittämään. Olin pian raskaana. Mutta ei se ollut kuitenkaan näin helppoa. Kyllä se vaikutti väleihimme pitkään. Olen katunutkin asiaa ja ajatellut, että olisi pitänyt mennä jollekin terapeutille puhumaan, vaikka samalla ajattelen, että olisi suuri menetys, jos minulla ei nyt olisi toista lastani. Mutta en vieläkään oikeasti tiedä, olisinko voinut toimia toisin. Ehkä sitä on jonkinlaisen mielenhäiriön vallassa... Kaikki olisi niin helppoa, jos molemmat vanhemmat oikeasti haluaisivat yhtä monta lasta tai toiselle lapsiluku olisi yhdentekevä...