sukupuolineutraali Ruu

tälle ruu, kettu susi -pelleilylle (anteeksi jos sanavalinta loukkaa jotain, se on kuitenkin minun näkemykseni toiminnasta) nyt kuitenkin se että isä (susi?) tai kummatkin vanhemmat olivat alitajuisesti toivoneet enemmän poikaa ja pettyneet tyttöön, ja näin nyt yritetään tätä pettymystä tytöstä peitellä ja lieventää?



mahtaa tehdä hyvää ruun:n itsetunnolle ja identiteetille tuo...

Kun tulee asiallista vastausviestiä.

siitä poisteltiin viestejä ilmeisesti...

tälle ruu, kettu susi -pelleilylle (anteeksi jos sanavalinta loukkaa jotain, se on kuitenkin minun näkemykseni toiminnasta) nyt kuitenkin se että isä (susi?) tai kummatkin vanhemmat olivat alitajuisesti toivoneet enemmän poikaa ja pettyneet tyttöön, ja näin nyt yritetään tätä pettymystä tytöstä peitellä ja lieventää?

mahtaa tehdä hyvää ruun:n itsetunnolle ja identiteetille tuo...

Hyvä kysymys: olisiko kasvatusmalli täysin sama, jos lapsi olisi poika?

No, päiväkotielämässä se todellisuus tulee noille nuorille vanhemmille sitten eteen enivei ;-). Helsingin kantakaupungissa lapset jaetaan tyttöjen ja poikien ryhmiin leikkimään yli 3-v. ryhmissä. Miten selittävät samassa ryhmässä oleville 3-5 vuotiaille, että Ruu saa itse päättää, onko tyttö vai poika... Ei varmaan kiusata/syrjitä joo...Pumpuliajattelua vailla realismia. Minusta olisi reilumpaa valmistaa lapsi siihen maailmaan, jossa me muut 99% ihmisistä elämme.

Omien lasteni sukupuolineutraali kasvatus on mennyt ihan metsään. Keskityn kasvattamisessani muuhun kuin sukupuoleen. Tyttöni kyllä jo tietävät mitä leluja tyttö haluaa ja niin edespäin.

Mun mielestä sallivuutta on ennen kaikkea se, että lapsi saa olla oma itsensä. On olemassa pikkutyttöjä, jotka ovat ultranaisellisia ihan alusta asti ja sitten on olemassa pikkutyttöjä, joita kiinnostaa puissa kiipeily ja autot. Molempien pitää saada toteuttaa itseään ilman, että aikuinen tuo siihen omat traumansa sotkemaan.

Meillä on just tällaset tytöt. Toinen on ollut ihan pienestä saakka ihan ultranaisellinen prinsessa, siskonsa haluaa olla leikeissä aina poika ja haluaa isona pojaksi(?) tai turtlesiksi tai spidermaniksi.. Tykkää dinosauruksista. Mutta myös mekoista ja poneista. Meidän kasvatus on "sukupuolineutraalia", kaikki lapset saa olla mitä ovat.

Tuon Ruun vanhemmat on täysin kilahtaneita. Hyi että tekee pahaa.

Minä en pidä kovinkaan mielekkäinä sellaisia kommentteja, jotka ilmaisevat kommentoijan olevan sitä mieltä että liian erilaisten ihmisten ei kannattaisi hankkia lapsia - tai jos hankkivatkin niin lapsista kannattaa pyrkiä kasvattamaan mahdollisimman normaaleja - siis sellaisten normien mukaisia, joita ympäröivä kulttuuri kannattaa ja ylläpitää.



Ensinnäkin toistan sen ajatuksen - jolle löytyy tukea mm. sosiaalipsykologi Judith Rich Harrisin kirjasta Kasvatuksen myytti - jonka mukaan näiden normien omaksumisessa todella keskeinen osa on lasten omilla vertaisryhmillä.



Jos kotiympäristössä puhutaan kiinaa mutta päiväkodissa ja koulussa kaikki puhuvat englantia - lapsi oppii todennäköisesti puhumaan kotona kiinaa ja muualla englantia. Sama juttu muun käyttäytymisen kanssa.



Ihmisellä on jonkinlainen voimakas sisäsyntyinen tarve tulla hyväksytyksi, ja ihmisellä on valmiuksia mennä varsin pitkälle tullakseen hyväksytyksi. Ihmisille on tyypillistä esimerkiksi sensuroida osia itsestään ja pyrkiä antamaan itsestään mahdollisimman hyväksyttävä kuva, vaikka meissä kaikissa on puolia jotka eivät olisi norminvartijoiden mukaan hyväksyttäviä.



Päiväkodin normeihin sopeutumista voi epäilemättä helpottaa jos kotiympäristö on mahdollisimman samankaltainen kuin päiväkotiympäristö - mukaanlukien muun muassa ylläpidetyt normit ja säännöt ja käytetyn kielen. Kuitenkin ehdottomasti suurimmalla osalla lapsista on valmiudet omaksua eri yhteyksissä vaadittavat normit siitä riippumatta, onko ympäristö samankaltainen kuin kotiympäristö.



Toiseksi haluan kiinnittää huomiota kysymykseen jonka monet ovat minulle nettifoorumeille esittäneet - siis sen, että olenko itse sukupuolisesti ja seksuaalisesti epänorminmukaisena kokenut elämäni helpoksi ja miellyttäväksi.



Vastaan: onhan se ollut joskus vaikeaa.



Minun on ollut joskus vaikea hyväksyä erilaisuuteni, ja samoin on joskus ollut vaikeaa jos olen kokenut etteivät muut hyväksy minua erilaisuuteni vuoksi.



Se ei kuitenkaan suinkaan merkitse sitä että pitäisin erilaisuuttani huonona, ei-toivottavana asiana.



Kun olen vuosien varrella onnistunut rakentamaan itselleni hyväksyvän sosiaalisen verkoston - löytänyt ympärilleni ihmisiä jotka eivät pidä erilaisuuttani huonona asiana - olen samalla oppinut myös hyväksymään itseäni ja näkemään aiemmin hävettävinä tai noloina pitämäni asiat - no, kuten nykyisin erilaisissa motivaatiopuheissa sanotaan - voimavaroina.



Oleellinen pointti on, ettei kenenkään tarvitse - eikä kenenkään ole edes mahdollista - tulla kaikkien hyväksymistä.



Oleellisinta yksilön tasapainon kannalta on se, kokeeko tämä hyväksyntää itselleen merkityksellisimpien yhteisöjen taholta. Näihin yhteisöihin voi kuulua perhe, ystäväporukka, miksei koululuokka tai työporukka...



Oleellista on se, että koulukiusaamisestakin on mahdollista selvitä vakavitta haavoitta, jos kiusatuksi tulleella on muita, merkityksellisemmän tuntuisia sosiaalisia yhteisöjä, joissa tämä kokee tulevansa hyväksytyksi.



Lisäksi minun ja usean ystäväni elämät todistavat, että ulkopuolisuuden kokemukset lapsuudessa tai nuoruudessa eivät merkitse sitä, että ihmisen elämä olisi tyystin pilalla. Itse olen nyt, itse vanhempana, erittäin onnellinen, ja sosiaalinen elämäni on erittäin rikasta.



Tiedän että monet pitävät minua kummallisena ja tuomitsevat minut sen vuoksi - tiedän että monet ihmiset kokevat tarvetta sellaiseen. Se ei automaattisesti merkitse että minä olisin jotenkin huono ihminen.



En väitä etteikö ihmisten ajatuksilla tai tunteilla olisi minulle väliä - sillä onhan niillä. Olen kiinnostunut ihmisten ajattelusta, kokemuksista ja hyvinvoinnista.



Minua kiinnostaa, miksi ja millä perusteilla ihmiset haluavat tuomita minut ja muita ihmisiä, ja mitä tarpeita tämä tuomitseminen tyydyttää.



Minua kiinnostaa myös kommunikoida ihmisten kanssa ja ottaa selville, onko meidän mahdollista löytää jonkinlaista yhteyttä tai yhdistäviä tekijöitä, myötätuntoa, sympatiaa, ymmärrystä ja hyväksyntää itseämme ja toisiamme kohtaan kommunikaation avulla.



Ja jos joku ei sellaista halua niin sekin on ymmärrettävää. Meillä kaikilla on omat tunteemme, omat ajatuksemme ja omat elämämme, ja me olemme väistämättä valikoivia sen suhteen, millaisten asioiden kanssa haluamme olla tekemisissä, millaista informaatiota haluamme ottaa vastaan ja käsitellä, ja ketä haluamme kuunnella. Se on ihan okei ja inhimillistä.



Tiedän että on kuitenkin joitakuita jotka haluavat kuunnella ja ymmärtää, ja siksi jatkankin kommunikointia ja esimerkiksi näiden viestien kirjoittamista. Se tuntuu minusta mielekkäältä.



Siitä huolimatta että jokainen viestini tuottaa uuden pilkkanimitysten ja vihaisten, tuomitsevien kommenttien ryöpyn. :)



* Saku Susi





tää teksti löytyy myös blogista: http://sukupuoli.blogsome.com/

mutta oman lapsen voivat hankkia ilman että kukaam puuttuu asiaan ?

Ihan pimahtanutta kasvattaa lapsi umpiossa. Pienet ongelmat edessä sitten kun täytyy se todellisuus kuitenkin kohdata jossain vaiheessa.



En tarkoita, että tyttöjen pitäisi käyttää punaista ja poikien sinistä, tai että tytöillä pitäisi olla omat puuhat ja käyttäytyä jonkun tietyn koodiston mukaan. On kuitenkin kyseenalaista sulkea sukupuolisuus täysin pois. tyttö syntyy tytöksi, hänellä on vagina ja poika pojaksi pippeleineen. Tällainen sukupuolineutraalius heijastaa minulle enemmänkin jotain käsittämätöntä häpeää omasta sukupuolesta, tai sukupuolisuudesta ylipäätään.



Miksi tyttö ei saisi identifioitua tytöksi? Onko tyttönä olemisessa jotain pahaa? Jotain hävettävää? Ja edelleenkään en tarkoita, että tyttönä oleminen tarkottaisi rimpsuja ja rusetteja, niiailua ja nukkeleikkejä.



T: Feministi, joka on Beauvoirinsa kuitenkin lukenut

Siinä mm lastenpsykiatri esitti järkytyksensä tapauksen tiimoilta ja sanoi, että "nyt mennään metsään ja pahasti".



Tämä on lastensuojeluasia. Lapsella on oikeus saada tietää onko hän tyttö vai poika. Eikä kuulosta liiemmin viisaalta kutsua äitiä ja isää sudeksi ja ketuksi, jotka asuvat koloissaan. Apua.



Todella toivon, että tästä tapauksesta ilmoitetaan lastensuojeluun!

Luin jutun ja hämmästyin. Nyt olen järkyttynyt. Ja surullinen.

Yritin etsiä, mutta en löytänyt.

Yritin etsiä, mutta en löytänyt.

Todella surullinen tapaus :-((

Ylänurkka Minna Rajala

Mutta kuka auttaisi pientä Ruuta?



Pieni Ruu on kaksivuotias pellavapää. Iloisen näköinen lapsi.



Hänellä on raitainen paita ja hellyttävä hymy. Silti hänessä on jotain aivan erityistä.



Ruulla on äiti ja isä - mutta ei ole kuitenkaan. Äiti ja isä nimittäin eivät halua profiloitua perinteisten roolien mukaan. Siksi myös perinteiset nimitykset on unohdettu. Kun Ruu kutsuu vanhempiaan hän kutsuu joko Kettua tai Sutta.



Kettu ja Susi toki rakastavat Ruuta, hoitavat ja ruokkivat lapsensa ilmeisen hyvin. Siitä huolimatta, että he asuvat eri pesissä, eri osoitteissa.



Ruun he ovat päättäneet kasvattaa sukupuolineutraalisti. Sukulaisille ei ole kerrottu, onko pienissä vaipoissa pimppi vai pippeli.



Mummot sen tietävät, sillä he ovat joskus avustaneet vaipanvaihdossa. Mummot on kuitenkin vannotettu pitämään salaisuus. Kaikille muille Ruu on vain "lapsi", ei tyttö tai poika. Jos joku asiaa tiedustelee, sitä ei pyynnöstä huolimatta kerrota.



Kettu ja Susi ovat sitä mieltä, ettei Ruunkaan tarvitse tietää, onko hän tyttö vai poika. Asia ei ole heistä tärkeä. Tärkeintä on kasvaa sukupuolivapaasti.



Ruun arkeen ei siis myöskään kuulu prinsessoja tai ritareita. Eikä edes hiekkalaatikkoleikkejä, koska Kettu ja Susi eivät ole hiekkalinnanrakennuksesta kiinnostuneita. Jos he joskus kiinnostuvat, pääsee Ruukin ehkä rakennuspuuhiin.



Tämä tarina on tosi. Ruun elämästä kertoo tuore Perhe-lehti.



Ensin naurattaa, sitten itkettää, lopulta raivostuttaa. Mikä aikuisiin on oikein mennyt?



Saman tunneskaalan käy läpi lastenpsykiatri, joka kuulee Ruun tarinan. Nyt ollaan hakoteillä ja reilusti.



On ihan suositeltavaa ostaa pikkulikalle autoja tai työkaluja. Samoin poikaviikarille on hyvä antaa nukke ja pari my little ponya. Monenlaiset lelut tekevät hyvää ja kasvattavat. Jokaisen lapsen pitää itse saada valita, mitä ja millä leikkii.



Poika voi pukeutua punaiseen ja tyttö saa tykätä sinisestä. Tämä lienee kaikille selvää.



Senkin voi ymmärtää, jos jossain perheessä käytetään etunimiä äiti tai isä -nimityksen asemesta. Mutta että Kettu tai Susi. Lausuma "Kettu, tuu pyyhkimään" voi ensin hymyilyttää. Mutta tässä tapauksessa se ainoastaan surettaa.



Lapsen kehitykselle on oleellista tietää se, onko hän tyttö vai poika. Asia on perustavanlaatuinen osa jokaisen ihmisen identiteettiä, sekä lapsuudessa että aikuisuudessa. Kukaan ei voi olla sukupuoleltaan neutraali.



Ruukaan ei ole tyhmä. Hän on varmasti huomannut, etteivät Kettu ja Susi näytä saunassa samalta. Lapsen pitää saada puhua näistä asioista: miksi toisilla on pippeli, mistä vauvat tulevat. Kysymykset askarruttavat jo parivuotiaita.



Lapselle on opetettava, että tytöt ja pojat ovat yhtä tärkeitä ja että jokainen on arvokas. Sukupuolisuus on myönteinen, iloinen asia. Ei sitä ole mitään syytä salata sen enempää hiekkalaatikkokavereilta kuin sukulaisiltakaan.



Kun Ruu



kutsuu



vanhempiaan,



hän kutsuu



joko Kettua

kun alkoi vaivaamaan nämä av:n keskustelut aiheesta. Ja voinpa sanoa, että jutun luettuani vasta vaivaakin. Siis mitä ihmeen sukupuolineutraalia tuollaisessa kasvatuksessa on? Sehän on aivan päinvastoin!



Ei voi vanhempien pääkopassa ihan kaikki olla järjestyksessä. Omaan korvaani kuulosti siltä, että "Kettu" ja "Susi" olivat oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa ihan hukassa. Toinen on mies, mutta haluaisi ilmeisesti olla nainen ja päinvastoin, ainakin jos rivien välistä voi jotain lukea. Luulisi, että jos aikansa kamppailee itse tuulimyllyjä vastaan, haluaisi lapselle vähän helpomman tien. Miksi kaikki pitää vetää niin överiksi?



Kuka sen rajan tuossa perheessä vetää, mikä on sopivaa ja mikä ei? Mummeja oli kielletty tuomasta muista kuin sukupuolineutraaleja leluja. Siis häh? Eihän lapsi tuollaisista mitään tajua. Sehän on aikuisten keksintöä, että pojat leikkii autoilla ja tytöt nukeilla. Meillä ainakin kumpikin leikkii molemmilla. Silti käsirenkaat olivat Ruulle tosi tärkeitä. Millä lailla meidän yhteiskunnassa käsirenkaat on sukupuolineutraalimpia kuin nuket tai autot?



Ja oikeasti, kauankohan pätee kasvatusmetodina tuo periaate, ettei tehdä mitään, mikä ei huvita? En minä itsekään osannut kuvitella, että hiekkalaatikkoleikeistä voisi nauttia, ennen kuin asiaa kokeilin. Ja minun nautintoni tulee siitä, kun näen, miten paljon lapset nauttivat. Paljosta taitaa jäädä pikku Ruu paitsi. Ja ne Kettu ja Susi myös. Toivottavasti eivät saa aikaan peruuttamatonta vahinkoa.

ja se oli kesympi mitä luulin. Me kaikki olemme omalla tavallamme traumatisoituneita ja siirrämme traumojamme lapsiimme. Minusta tuo sukupuolineutraali kasvatus kuulosti ihan hyvältä. Samantapaista (paljon "lievempää") oli oma lastenkasvatuksenikin ennen päiväkotiin menoa. Päiväkodissa lapsille opetettiin, että pojat rakentelevat leegoilla ja tytöt leikkivät mylittleponeilla.



Mun mielestä on hassua miten jo vauvat sukupuolitetaan niin rankasti. Ja leikki-ikäiset pojat saavat riehua ja mellastaa, koska ovat poikia. Tyttöjä komennetaan enemmän ja herkemmin.



Toki tyttöys ja poikuus ovat arvokkaita asioita ja kyllä sukupuoli pitää kertoa lapselle itselleen siinä vaiheessa, kun häntä se alkaa kiinnostaa! Omien lasteni sukupuolineutraali kasvatus on mennyt ihan metsään. Keskityn kasvattamisessani muuhun kuin sukupuoleen. Tyttöni kyllä jo tietävät mitä leluja tyttö haluaa ja niin edespäin.

Omien lasteni sukupuolineutraali kasvatus on mennyt ihan metsään. Keskityn kasvattamisessani muuhun kuin sukupuoleen. Tyttöni kyllä jo tietävät mitä leluja tyttö haluaa ja niin edespäin.

Mun mielestä sallivuutta on ennen kaikkea se, että lapsi saa olla oma itsensä. On olemassa pikkutyttöjä, jotka ovat ultranaisellisia ihan alusta asti ja sitten on olemassa pikkutyttöjä, joita kiinnostaa puissa kiipeily ja autot. Molempien pitää saada toteuttaa itseään ilman, että aikuinen tuo siihen omat traumansa sotkemaan.

Tässä periaatteessa jotenkin ristiriitaista juuri se, että niinkuin lehdessäkin sanottiin, ei ole perusteltua ostaa tytölle nukkea ja pojalle vasaraa. Lelujahan nekin ovat, onko siis perusteltua ostaa ylipäätään mitään lelua. Ja miksi tuo sitten on hyväksyttävämpää toisin päin, että ostetaan se nukke sille pojalle ja tytölle vasara?



Siinä kohtaa mielestäni lapsella ei ole mitään valinnanvapautta, joita nämä vanhemmat muka tavoittelevat, jos tyttö ei saa leikkiä nukella vain sen takia, että on tyttö.

Miten on mahdollista, ettei tähän lastensuojelu ole puuttunut??? Tosi vastuutonta perheaiheiselta lehdeltä julkaista tällainen juttu ilman tiukkaa kriittistä suhtautumista vanhempien (vai miksi niitä saisi kutsua?) toimintatapaan.

oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa: Saku haluaisi olla nainen tai ainakin samastuu enemmän naisiin kuin miehiin ja Nino on nainen, joka on erittäin poikamainen. Voi, miksi he siirtävät omat tragediansa lapselleen?



Samaten pisti miettimään tuo "emme tee mitään mikä meitä ei huvita". Onko kyseessä olevat vanhemmat henkiseltä iältään jotain kahden ja kahdentoista välillä? Ihmiset nyt vaan joutuvat elämässään tekemään kaikkea mikä ei kiinnosta pätkääkään. Mutta pariskunta olikin muuttanut erilleen kun oli tullut kinaa imurointivuoroista...

näin sisäsyntyisesti soi, niin eikö lstenpsykiatrin järkyttyneisyys asian tiimoilta kerro sinulle mitään? Vai oletko tässä asiassa kenties enemmän asiantuntija?

ja se oli kesympi mitä luulin. Me kaikki olemme omalla tavallamme traumatisoituneita ja siirrämme traumojamme lapsiimme. Minusta tuo sukupuolineutraali kasvatus kuulosti ihan hyvältä. Samantapaista (paljon "lievempää") oli oma lastenkasvatuksenikin ennen päiväkotiin menoa. Päiväkodissa lapsille opetettiin, että pojat rakentelevat leegoilla ja tytöt leikkivät

mylittleponeilla.

Mun mielestä on hassua miten jo vauvat sukupuolitetaan niin rankasti. Ja leikki-ikäiset pojat saavat riehua ja mellastaa, koska ovat poikia. Tyttöjä komennetaan enemmän ja herkemmin.

Toki tyttöys ja poikuus ovat arvokkaita asioita ja kyllä sukupuoli pitää kertoa lapselle itselleen siinä vaiheessa, kun häntä se alkaa kiinnostaa! Omien lasteni sukupuolineutraali kasvatus on mennyt ihan metsään. Keskityn kasvattamisessani muuhun kuin sukupuoleen. Tyttöni kyllä jo tietävät mitä leluja tyttö haluaa ja niin edespäin.