Tyhmin/huvittavin syy, jonka takia olette aikuisina itkeneet/raivonneet?

Mies lähti parin viikon aurinkolomalle enkä päässyt mukaan. Taannuin 5-vuotiaaksi.

Tehdessäni cupcakeja se kuorrutus ei jäänytkään silleen hienosti korkealle vaan läsähti... Vedin siinä sitten itkupotkuraivarit että nyt ne on ihan pilalla, kunnes äitini teki ne loppuun ja toi minulle huoneeseeni yhden. Vieläkin ihmettelen käyttäytymistäni en yleensä käyttäydy noin vaan menen asenteella ei voi mitään peöastan mitä pelastettavissa on... Mulla oli kyllä siinä aika monta epäonnistumista tapahtunut muissa asiossa niin voi olla että tämän pienen mokan takia kuppi meni totaalisesti nurin...

Olin siis 17.v tuolloin

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 15:05"]

Minäkin saan näitä kohtauksia vähintään kerran kuussa, mieheni on erittäin ymmärtäväinen ja lohduttaa ihanasti. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että kohtausten takia naisia on huomattavasti vähemmän johtotehtävissä. Ei kukaan hyväksyisi miehiltä moista käytöstä. Olen samaa mieltä.

[/quote]

Mä olen sanaton.

up

Minulla ei ole koskaan ollut raskauden tai kuukautisten takia minkäänlaisia raivokohtauksia. Hormonit eivät heittele mielialoja päin seiniä. Tästä syystä luen näitä teidän juttujanne kauhulla. Miten kukaan selviää tuollaisten naisten seurassa tervejärkisenä, varsinkaan miehet?

Ihan sairasta menoa, oikeasti. Olen nainen, enkä ymmärrä teitä!

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 11:54"]Minulla ei ole koskaan ollut raskauden tai kuukautisten takia minkäänlaisia raivokohtauksia. Hormonit eivät heittele mielialoja päin seiniä. Tästä syystä luen näitä teidän juttujanne kauhulla. Miten kukaan selviää tuollaisten naisten seurassa tervejärkisenä, varsinkaan miehet?

Ihan sairasta menoa, oikeasti. Olen nainen, enkä ymmärrä teitä!
[/quote]

mä mietin ihan samaa ja olen nainen. Osaan myös hillitä itseäni vaikka olen äkkipikaisena itseäni pitänytkin.

up

En ole koskaan itkenyt mitään turhaa tai "tyhmää". En syö e-pillereitä tai muita hormoneja enkä kärsi PMS:stä.

[quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 22:38"][quote author="Vierailija" time="02.12.2014 klo 15:05"]

Minäkin saan näitä kohtauksia vähintään kerran kuussa, mieheni on erittäin ymmärtäväinen ja lohduttaa ihanasti. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että kohtausten takia naisia on huomattavasti vähemmän johtotehtävissä. Ei kukaan hyväksyisi miehiltä moista käytöstä. Olen samaa mieltä.

[/quote]

Mä olen sanaton.
[/quote]

Sama täällä. En ole koskaan työelämässä todistanut mitään "kohtauksia" tai "menkkakilareita". Joskus on toki kiva esittää vähän avutonta oman miehen edessä ja söpösti nyyhkytellä, mutta eiköhän työelämän lasikatot johdu jostain ihan muusta.

[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 11:06"]

Kerran mulla oli ollut todella inhottava työpäivä. Oli menkat aluillaan, työilmapiirissä jännitteitä jne. Oltiin tekstailtu mieheni kanssa, että hän tulee hakemaan mua töistä. Mulla sit loppui akku ja oletin automaattisesti, että menen sittenkin bussilla koska ei saada toisiamme kiinni ja matka ei todellakaan ollut mikään hirmuinen (about 15 min bussilla). Mulle sysättiin yks ikävä homma mihin en osannut sönköttää vastaan, etten hoida muiden sotkuja, joten työt venähti tunnilla. Tässä vaiheessa kun olin lähdössä kotiin odotin, että tietenkin mies on kotona jo. Noh, kuka se odottikaan pihalla. Ahdistuin kun näin auton ja ajattelin, että mies on kireä kun joutui odottamaan (vaikka on yleensä todella lupsakka). Avasin oven ja mua vastassa on leveä hymy ja "Moikka pupuliini, oliko kiva päivä?". Romahdin ihan totaallisesti. Vollotin koko matkan kotiin sellasta ällöttävää räkäitkua, mies koukkasi mäkkärin kaistalla ja osti mulle juustoaterian pirtelöllä (tehdään tota tosi harvoin). Jotenkin toi miehen ihanuus oli ihan liikaa. Vollotin siellä autossa ja sain vedettyä henkeä vaan sanoakseni "sä kutsui mua yäääää eläinvauvvanimellä byää vaikka odotit melkein tunnin". Kotona mies helli ja syötti mulle ranskalaisia kun katottiin telkkaria ja kysyi helpottaako. Hän. <3

[/quote]

Aloin itkemään kovasti kun luin tämän, taitaa olla yksi hölmöimpiä itkujani kyllä. :D

Sain aika paha raivari viikko sitten. Olimme lähdössä lomalle ja oli sovittu että lähetään aamupäivällä. Että kerkeä kotiutua hotellin ja nauttia ravintolassa ja muu tekemisessä.
Mieheni nukkuu aamulla pitkin ja pyyntöjen huolimatta ei noussut ylös, vaikka tarvitsin apua, vauvamme oli hirmu levoton ja laukkua piti pakata .
Minä suuttuin ja samoin etten lähe sitten minnekään. Oli niin paha mieli, koska odotin tämän loma kun tähti taivastaan. Mutta tunnelma ja mieli olivat pilalla.
Raivari kesti 5 tuntia. En pystynyt muuta mieltäni, koska päätin ei niin ei.
Tulimme lomakohteen liian myöhään, päivä meni hukkaan.
Itkin vielä tästäkin yön läpi.

[quote author="Vierailija" time="07.12.2014 klo 03:51"][quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 11:06"]

Kerran mulla oli ollut todella inhottava työpäivä. Oli menkat aluillaan, työilmapiirissä jännitteitä jne. Oltiin tekstailtu mieheni kanssa, että hän tulee hakemaan mua töistä. Mulla sit loppui akku ja oletin automaattisesti, että menen sittenkin bussilla koska ei saada toisiamme kiinni ja matka ei todellakaan ollut mikään hirmuinen (about 15 min bussilla). Mulle sysättiin yks ikävä homma mihin en osannut sönköttää vastaan, etten hoida muiden sotkuja, joten työt venähti tunnilla. Tässä vaiheessa kun olin lähdössä kotiin odotin, että tietenkin mies on kotona jo. Noh, kuka se odottikaan pihalla. Ahdistuin kun näin auton ja ajattelin, että mies on kireä kun joutui odottamaan (vaikka on yleensä todella lupsakka). Avasin oven ja mua vastassa on leveä hymy ja "Moikka pupuliini, oliko kiva päivä?". Romahdin ihan totaallisesti. Vollotin koko matkan kotiin sellasta ällöttävää räkäitkua, mies koukkasi mäkkärin kaistalla ja osti mulle juustoaterian pirtelöllä (tehdään tota tosi harvoin). Jotenkin toi miehen ihanuus oli ihan liikaa. Vollotin siellä autossa ja sain vedettyä henkeä vaan sanoakseni "sä kutsui mua yäääää eläinvauvvanimellä byää vaikka odotit melkein tunnin". Kotona mies helli ja syötti mulle ranskalaisia kun katottiin telkkaria ja kysyi helpottaako. Hän. <3

[/quote]

Aloin itkemään kovasti kun luin tämän, taitaa olla yksi hölmöimpiä itkujani kyllä. :D
[/quote]
minua myös kosketti että silmät kastuneet. Tämä tarina taitaa vie voitto kotiin.

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 21:37"]Puoliso oli kutsunut vieraan kotiimme perjantai-illaksi kertomatta minulle etukäteen ja meillä oli kauhea sotku. Jotenkin kilahdin, kun olin älyttömän väsynyt ja stressaantunut. Suunnittelemani rentoutus sohvalla löhöten meni mönkään.
[/quote]

No ei tämä nyt mun mielestä ollu mitenkään typerä aihe itkeä/raivota. Aivan ymmärrettävää.

Minua vaivaa joskus rattiraivo, joten välttelen keskustassa ajamista ruuhkaisina aikoina. Kilahdan pikkuseikoista erityisesti ajaessa, mikä on outoa, koska pidän ajamisesta kovasti. Viimeksi karjuin raivosta, kun nastarenkaat kirskuivat asfalttiin ja jouduin mäessä punaisiin valoihin. Hakkasin rattia siinä yksinäni. Eniten vituttaa valoissa pysähtely, hitailu, tielle hyppivät ihmiset ja parkkipaikan metsästys. Mutta naurettavan raivarin jälkeen motarille pääsy tuntuu autuaalta.

Itkin koska ruokalasta oli loppuneet lautaset ja mistään muulta linjastolta en löytänyt lautasta. Itkuhan siinä tuli : D En sitten jostain syystä henkilökunnalta viitsinyt astiaa pyytää.

Mies opetti tammen sääntöjä. Kertoi vasta loppuvaiheessa, että voittajan ei automaattisesti tarvi syödä kaikkia nappuloita voittaakseen. Vetäisin kauheat kilarit siitä, että mies pimitti sääntöjä. Lähdin vessaan vollottamaan.

Itkin kun koirani täytti 8-vuotta, että kohta se kuolee, kun on jo niin vanha. Noh kyseinen koira täyttää pian 16, että vähän aikaisin aloin suremaan.

Mä itken aika usein, useimmiten liikutuksesta ja ihan varmasti olen montakin kertaa itkenyt tyhmistä syistä, mutta olen torjunut ne syyt mielestäni. :)

Yhden muistan, ja tästä on jo n. 16 v. aikaa. Oltiin miehen kanssa viettämässä viikonloppua ystäväpariskunnan mökillä. Illalla pelattiin mökiltä löytynyttä vanhaa Trivial Pursuitia. Mun piti arvata Suomen sotilasläänien lukumäärä (joo, muistan kysymyksenkin vielä!) ja mulla oli tietty luku päässäni. Isäntä yritti hämätä ja sanoi toisen luvun. Mä ajattelin, että se on varmaan oikeassa kun se on ollut armeijassa ja kaikkea ja sanoin sitten sen saman luvun, oliko se nyt 7 tai 9, en muista. No, tietysti se mun alunperin arvaama luku oli oikein. Mä sain niin totaaliset itkupotkuraivarit, painuin ulos (satoi) ja menin puun alle raivoamaan ja olin aivan hirvittävän loukkaantunut isännän "katalasta juonesta". 

Kohta tulee joulu, joka on varsinainen itkufestivaali mulle. Itken kun kynttilät palaa ja on kaunista. Itken kun lapsikuoro laulaa En etsi valtaa, loistoa, itken kun saan kivoja,. mietittyjä lahjoja, itken kun lapset ovat iloisia ja jännittyneitä kun pukki tulee, itken kun muistelen menneitä jouluja, kuolleita vanhempiani. Perhe kestää mun kyynelvuota ihan hyvin, joskin naljailua kuuluu jonkun verran. :D

Itkeskelin vähän kaikelle kun vaihdoin pillereitä muutama kuukausi sitten. Olin aivan paskana mm. siitä kun ensimmäisenä jonossa oleva kuski käytti vilkkua liikennevaloissa kääntyessään (valoissa joista ei siis päässyt muualle kuin kääntymään) mutta tokana jonossa oleva ei vilkuttanut. Purskahdin itkuun kun mietin että tulikohan sille ekalle kuskille nyt paha mieli kun se vilkutti ihan yksin, ja tietysti laitoin solidaarisuudesta oman vilkun päälle. Niihin aikoihin harmitti liikenteessä myös se jos näin vaikka kolme punaista autoa peräkanaa ja sitten tulikin valkoinen auto. Murehdin että tunteekohan se valkoinen auto olonsa yksinäiseksi. Joopa joo...