Tyhmin/huvittavin syy, jonka takia olette aikuisina itkeneet/raivonneet?

2

Mä vedin viimeksi tyhmät itkut eilen illalla, ihan vaan silkkaa väsymystäni. Mun esikoisellani oli tässä joku aika sitten riitaa kaverin kanssa ja oli sanonut kaveria tyhmäksi, ja sen selvittelyn yhteydessä mulle tuli tosi epäonnistunut olo kasvattajana - lapsi on oikeasti tosi fiksu ja hyväkäytöksinen eikä ole koskaan ennen edes suutuspäissään tyhmitellyt ketään, ja mä olin tosi yllättynyt että nyt oli. Se ei yksistään aiheuttanut itkua, mutta sitten tuli keskimmäisen kohdalla tilanne, jossa tajusin että ennen pitkää ollaan ongelmissa sen epäsosiaalisuuden kanssa (asperger-piirteinen tapaus tämä lapsi), ja sit mies teki tuplavuoroja töissä pari päivää ja nuorin uhmaikäinen isän ikävässään käyttäytyi todella rasittavasti, omat yöunet jäi lyhyeksi, lapset ei tykänneet ruuasta ja äiti oli ihan tyhmä kun pakotti keräämään lelut ja menee nukkumaan, joten kun sitten lopulta sain lapset nukkumaan, mä itkeä vollotin sohvalla miten epäonnistunut äiti olen kun en jaksa enkä osaa ja lapset inhoaa mua eikä mies ymmärrä miten raskasta voi olla tämä kun yrittää saada yhdistettyä työn ja lasten hoidon ja sit se tulee kotiin ja ihmettelee miksi tiskialtaassa on lusikka tai miksei imuri ole kaapissa tai kaukosäädin on väärässä kohtaa... Mieskin on asperger-tapaus, eikä se ihan oikeasti pysty ajattelemaan että ehkä se lusikka tiskialtaassa on merkki siitä että mulla on tullut joku tilanne uhmiksen kanssa tai että asiakas soitti just kun olin laittamassa niitä tiskejä ja se sitten unohtui. Se vaan hämmästelee miten mä voin olla niin huolimaton.

Viimesin itkukohtaus tuli, kun KAIKKI muut saivat kivoja kuvahaasteita facebookiin ja kukaan ei muistanut minua haastaa! Yhyyy :D

Ikimuistoisin pettymys ja itkut tuli muutama vuosi sitten jouluaattona, kun Joulupukin Kuumassalinjassa oli "väärä" Joulupukki. (Olin 23v.) Olen syntynyt -89, joten ainoa oikea joulupukki minulle Kosti Kotiranta. Telkkari meni kiinni, ja menin takaisin sänkyyn ja peiton alle itkemään. Viime jouluna osasin onneksi jo varautua ennalta, ja tänä jouluna toivon toivon syvästi että ruudussa näkyisi se Oikea Joulupukki.

Semmonen tulee nyt ensimmäisenä mieleen, kun lapseni 4 ja 6 v. Miettivät iltapalapöydässä, että kyllä isä vaan on tärkeempi kuin minä. Nieleskelin siinä kyyneleitä. Mies oli ulkomailla työreissussa ja toki tiedän, että aina se kumpi on poissa, niin sitä ikävöidään luonnollisesti enemmän. Kun mies sitten tuli kotiin reissusta, ei mennyt ku 15 minuuttia kotiintulosta, niin pienempi oli jo sitä mieltä että isi on tyhmä ja tuliaiset olivat tyhmiä jne..

Ensimmäisen raskauden aikaan mies tiputti vahingossa lasisen kynsiviilan ja se hajosi. Menin suihkuun itkemään rikkoutunutta kynsiviilaa, harmitti kovasti, mutta ennenkaikkea hävetti :D tiesin että hölmöä tää nyt on, mutta silti itketti. Noh, kun sain itseni koottua suihkussa ja tulin pois, mies-reppana yritti liimailla pikaliimalla takas kynsiviilaa kasaan epätoivoisena :D

Itken tosi paljon mutta en mielestäni turhasta. Ehkä pienin (tai ei se mun mielestä mikään pieni syy ollut) syy oli se kun luulin, että takkini oli varastettu kirjaston naulakosta. Olisin jotunut kävelemään yksin pimeässä talvi-illassa kotiin vieraassa kaupungissa jossa en tuntenut ketään. Mutta ei se sitten ollutkaan varastettu vaan tapahtuman ärjestäjät olivat siirtäneet sen toiseen paikkaan ja olivat ovella odottamassa mua takkini kanssa. Eikä hävettänyt yhtään. Kehtaattekin itkettää naisia tolla tavalla!

Raskaana sain ihme itkupotkuraivareita ihan käsittämättömistä asioista jotka ei normaalisti hetkauta mihinkään. Ennen äitiyslomalle jäämistä olin selvittämässä Kelalla jotain äitiyspäivärahajuttua ja siinä oli jotain epäselvyyttä joka piti vielä työnantajalta selvittää. Työpaikalla sitä sitten selvitettiin ja kävi ilmi että kaikki oli ok ja minä itse olin ymmärtänyt väärin ja laittanut hakemukseen jotain väärin. Sain siitä jonkun ihme raivarin ja julistin suureen ääneen miten Kelan hakemuksista ei voi kukaan saada yhtään mitään selvää ja minä en ole tyhmä, vaan koko hakemussysteemi on ihan syvältä. Ja sitten marssin teatraalisesti palkanlaskijan toimistosta ulos. Palkanlaskijaa tuo lähinnä huvitti mutta minä häpeän vieläkin silmät päästäni, kun edes ajattelen koko asiaa. Tuosta jo pari vuotta aikaa.

up

2

POikaystäväni provosoi minua tahallaan. Minulla on kauhee hinku puristella finnejä/mustapäitä ja uhri on yleensä poikaystävä itse. Kerran oli mehukas finni, ja se tahallaan ei antanu puristaa sitä ! joudun lupaamaan kaikkee maa ja taivaan väliltä. Lopulta raivostuin kun ei uskonut lupaamisiin. Joo tiedän...ällöö

Vaikka itse olen itkuherkkä, ei tule nyt mitään itseeni liittyvää mieleen. Kuitenkin kerron tarinan isosiskostani! Tuolloin olin 21, ja siskoni 22 v. Teimme kolmistaan mummilleni lumitöitä avopuolisoni ja siskoni voimin. Siskoa laiskotti ja ärsytti joku jo valmiiksi, eikä hän luonut lumia kunnolla. Hän karkasi lopulta mitään sanomatta sitten sisälle (sisko asui vielä vanhemmillani, jotka asuvat samalla tontilla mummin kanssa), ja me loput jouduttiin tekemään työt loppuun ja korjaamaan siskon jäljetkin. Olimme työt tehtyä menossa sisälle, ja huomautin siskolle että olisit nyt osuutesi tehnyt kunnolla... Mutta ei olisi kannattanut :D sisko veti kilarit ja alkoi paiskomaan minua ja avokkia leivillä! Leipiä oli pitkin eteistä ja etupihaa kun pakenimme ulos! Illalla asia oli sitten jo sovittu, ja söimme ruttuisia leioiä yhdessä :)

Mua pikkasen säälittää miehet, kaikkea ne joutuu kestämään aikuisilta naisilta. Naiset ei varmaan katsoisi vastaavaa käyttäytymistä mieheltä päivääkään.

Itkin viimeksi toissapäivänä tyhmästä asiasta. Koulupäivän jälkeen piti mennä vielä kauppaan joka on ihan lähellä koulua ja sit kaupasta kotiin kävellessä (n.0,5km) itkin kun en millään olisi jaksanut kantaa sitä kauppakassia ja vettäkin vaan satoi - ryvin oikein itsesäälissä. No mulla oli alkanut samana päivänä menkat.

Onpa loistava ketju! muistan vielä oma avioliittoni viime metreiltä miten ex-vaimoni osasi aina pettyä esim ostamiini lahjoihini. Viimeisenä yhteisenä jouluna hän heitti lahjansa takkaan kun oli kuulema niin huonoja, ja tästä noin kuukauden päästä olleille hänen syntymäpäivilällään tuli sit vain riita vaikka oli kaikki mahdollinen tehty syntymäpäivän huomioimiseksi; oli lapsille hoitaja, lahjat, ravintolaan syömään, leffaan jne,.. ei tullut hyvä mieli siitä huolimatta. Tästä parin kuukauden päästä otin eron :D. Eikä lapsetkaan halunneet jäädä äidileen joten nyt olen nyt olen yksinhuoltaja mutta ratkaisu on elämäni paras !

Jatkaa siis samaan malliin mammat!

T: yh-iskä

[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 14:17"]

No mä aloin nyt pillittää kun luin tosta miehestä joka odotti parkkipaikalla eikä ollut kärttynen. Wää...

[/quote]

juu, mä kans! :D 

Tuli mieleen tosta jonkun kirjoittamasta jutusta, kun mies repi rikkinäisen sukan, oma sukkaepisodini.. 

Viime kesänä mä jätin sukkani lojumaan autoon useaksi päiväksi apparin jalkatilaan (käytän siis työkengissä sukkia, mutta kun lähden töistä otan ne pois ja laitan laukkuuni, josta vien ne sitten pesuun, mutta jostain syystä päädyin tuolla kertaa heittämään ne sinne jalkatilaan) mies huomautti niistä useamman kerran, mutta jotenkin ne vaan jäi sinne, ei ne mua häirinneet.. Lopulta mies hermostui ja paiskasi ne ulos ikkunasta, niin se oli niin suuri loukkaus mua kohtaan että kyyneleet virtasi ja raivosin miehelle kuin viimeistä päivää... :D 

juustoviipale repesi rumasti. Juustot pitkin seiniä järkyttävän raivoitkun säestyksellä enkä suostunut enää syömään vaikka oli nälkä. Alkuraskaus<3

Olin raskaana, odotin toista poikaani viimeisilläni. Neuvolassa sydänäänet kuuluivat vähän sieltä sun täältä johon terveydenhoitaja "täällähän taitaa ollakin kaksoset" johon reagoin sillä sekunnilla kunnon itkulla. Oli terveydenhoitajalla ilme näkemisen arvoinen mutta mitä meni leikkimään tollasella asialla - ei tod. naurattanut yhtään

[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 04:22"]Itkin kun koirani täytti 8-vuotta, että kohta se kuolee, kun on jo niin vanha. Noh kyseinen koira täyttää pian 16, että vähän aikaisin aloin suremaan.
[/quote]
Minulla on samantapainen tarina... Kun hankin kissoja (kolme samasta pentueesta) niin ensimmäisen vuoden aikana pysähdyin useasti parkumaan ajatellessani miten ne tulevat joskus kuolemaan, eivätkä ne itse edes tajua kohtaloaan.
Syy taisi olla se, että olin ollut pitkään masentunut ja minusta tuntui, kuin olisin kyennyt rakastamaan toista olentoa ensimmäistä kertaa.

[quote author="Vierailija" time="30.11.2014 klo 00:48"]Pesukone oli päällä kun pyykkivuoroni alkoi, ja jouduin odottamaan 20 min että saan omat pyykkini koneeseen, sillä seurauksella etten ehtinyt saunaan, jota odotin yli viikon kuin kuuta nousevaa. Pikkujuttu (kai) mutta olen vieläkin raivoissani sille joka julkesi laittaa koneen niin myöhään päälle!!
[/quote]
Itkupotkuraivarin paikka kun oma ongelmanratkaisukyky on tuota luokkaa tosiaan...