Lue keskustelun säännöt.
Miten pääsisin yli elämäni rakkaudesta
17.09.2011 |
Fakta on se, että emme voi ikinä olla yhdessä, vaikka rakastamme toisiamme. Miten tällaisesta pääsee yli? Miten unohdetaan? Meneekö loppu elämä asiaa märehtiessä, vai voiko vaikka vuoden päästä jo tuntua ihan ok:lta?
Kommentit (153)
Joo, erosta varmasti kärsitään mutta se loppuu sitten ajallaan. Mutta myös huonossa suhteessa kärsitään, siinä kärsi myös ihan kaikki! kärsimystä voi kestää vuosikymmeniä.. ero kärsimys kun kestää jotain vuosia jos sitäkään
[quote author="Vierailija" time="27.12.2012 klo 11:58"]
Kyllä kaikki kärsivät erosta aina niin lapset kuin aikuiset tai lähipiirikin, mutta lapset vaistoavat tarkasti tunteita sekä ilmapiiriä. He tietävät, ettei kaikki ole kohdillaan ja kärsivät siis näinkin. Vaikea sanoa onko ydinperheen säilyttäminen parempi ratkaisu kuin ero. Myös mahdolliseen uuteen suhteeseen tulee haasteensa varsinkin, jos suhde alkaa heti eron jälkeen, kun kaikki vielä käsittelevät tunteitaan erosta. Kokeilin tätä elämäni rakkauden kanssa. Heidän eronsa johtui siitä, että vaimo rakastui toiseen ja muutti heti yhteen uuden miehen kanssa. Lapsilla on vuoroviikkohuoltajuus. Elämäni rakkaus kipuilu tilanteen kanssa niin, että olemme päätymässä eroon. Tiedän, että hän rakastaa minua suunnattomasti ja olen ihminen jota hän on rakastanut jo miltein 20 vuotta. Me emme kuitenkaan taida tästä tilanteesta selvitä. Mies on niin hajalla.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä rakastuin ihan vapaaseen mieheen.
Eli olet siis itse varattu.
Olen varattu ja rakastuin toiseen. Samanlaista tunnetta en ole ikinä aiemmin tuntenut enkä varmasti tule koskaan enää tuntemaan.
Ja olo on nyt todella tyhjä! Suljin sähköpostitilin, jota kautta pidimme yhteyttä. Yhtään viestiä en säilyttänyt, en vaikka niissä on jaettu ihan kaikki.
Jotain puuttuu. Mutta kai tästä siis joskus yli pääsee?!
ap
oletko varma että suhteesta tuohon toiseen mieheen tulisi kuitenkaan pitemmän päälle mitään? Etkö ajatellut miehesikin olevan elämäsi rakkaus kun menitte naimisiin? Eikö ole mahdollista, että oltuasi uuden miehen kanssa joitain vuosia, kohtaisit taas uuden elämäsi rakkauden?
paitsi sen toisen kanssa ei mitään varsinaista suhdetta ole ollut, eikä hän taida niin rakastunut olla kuin minä.
Olen ollut täysin maassa lähes vuoden tämän toivottomuuden kanssa, en tiedä jaksanko jatkaa liittoani, tai elämää muutenkaan, onnen ja onnen mahdollisuudenkin kieltäen. Toisaalta en voisi olla onnellinen ilman lapsia ja perhettäkään.
Elämä on mahdotonta. kun kuolis pois, ainakin kaikki tunteet.
oletko varma että suhteesta tuohon toiseen mieheen tulisi kuitenkaan pitemmän päälle mitään? Etkö ajatellut miehesikin olevan elämäsi rakkaus kun menitte naimisiin? Eikö ole mahdollista, että oltuasi uuden miehen kanssa joitain vuosia, kohtaisit taas uuden elämäsi rakkauden?
Mahdotontahan sitä on sanoa, että olisko suhde toiseen mieheen onnistunut. Jotenkin nyt tässä vaiheessa mun on vain vaikea käsittää, että se olisi epäonnistunut. Tämä toinen mies on siis oikeasti aivan upea tyyppi! En ole koskaan tavannut tuollaista miestä, joka on täysin sinut itsensä, elämänsä ja tekemiensä ratkaisujen kanssa ja joka on vielä ihailtavan positiivinen. Hänellä on niin upea asenne elämään! Ja hän on todella huomaavainen ja kiltti ja hauska. Muutkin luonteenpiirteet sellaisia, että jotenkin vaan näkisin meidät aivan täydellisenä parina. Plus että tiedän, että tuo upea mies rakastaa minua. Ja haluaisi olla mun kanssa. Sydämeen sattuu, kun ajattelen sitä :(
En minä oikeastaan naimisiin mennessä ajatellut omasta miehestä samoin. Tai kenestäkään toisestakaan miehestä missään vaiheessa. Olen mä tässä avioliiton aikana aikaisemminkin ihastunut toisiin miehiin, mutta tämä on jotain ihan muuta. Kuten sanoin, en ole ikinä kokenut vastaavaa, en tiennyt näin voimmakkaita tunteita olevankaan. Hän on koko ajan mun mielessä, tällä hetkellä siis suurena kipuna. En todellakaan usko, että kokisin vastaavaa enää tämän elämän aikana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ei kuorsaa, se ei piereskele eikä röyhtäile sun seurassa, ei jätä likaisia kalsareitaan ja sukkiaan pitkin lattioita ympäri kämppää, se ei jätä tyhjiä kaljatölkkejään ympäriinsä eikä vietä baarissa kaveri-iltoja sun odotellessa sitä kotiin sydän syrjällään. Hyvähän sellaista miestä on rakastaa. Ikuisesti.
Tässä kommentissa on ideaa. Idealisoitua ihmistä (jonka kanssa ei oikeasti elä) on niin kummallisen helppoa pitää itselle juuri niin tärkeänä ja täydellisenä. On myös helppo idealisoida, kun ei elä yhdessä. Kaipuu ja toisen tavoittamattomuus vaan lisäävät "rakastamista", ellei ajattele realistisesti ja ymmärrä, että huuma ei ole yhtä kuin rakastaminen. Itselläni on ollut parikin "elämän rakkautta" joista kyllä jälkikäteen on ollut hyvin selvää että onni oli ettei suhde syystä tai toisesta onnistunut. Sen tajusi tietenkin vasta sitten pitkän ajan päästä, kun huuma ja pakkomielle laantui.
on ollut aika monta elämän rakkautta, joiden kanssa olen ollut muutaman kuukauden, ja jälkikäteen ihmettelen että mitä oikein näin heissä. Tai siis että ei ne omat tunteet aina kerro koko totuutta. Joka tapauksessa eihän kukaan voi sanoa että sinun ehdottomasti pitää pysyä perheesi kanssa, jos nyt vaikka miehesi päättäisi jättää sinut viiden vuoden päästä, elämäsi rakkaus olisi löytänyt toisen elämän rakkauden niin luuletko että katkeroituisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ei kuorsaa, se ei piereskele eikä röyhtäile sun seurassa, ei jätä likaisia kalsareitaan ja sukkiaan pitkin lattioita ympäri kämppää, se ei jätä tyhjiä kaljatölkkejään ympäriinsä eikä vietä baarissa kaveri-iltoja sun odotellessa sitä kotiin sydän syrjällään. Hyvähän sellaista miestä on rakastaa. Ikuisesti.
Tässä kommentissa on ideaa. Idealisoitua ihmistä (jonka kanssa ei oikeasti elä) on niin kummallisen helppoa pitää itselle juuri niin tärkeänä ja täydellisenä. On myös helppo idealisoida, kun ei elä yhdessä. Kaipuu ja toisen tavoittamattomuus vaan lisäävät "rakastamista", ellei ajattele realistisesti ja ymmärrä, että huuma ei ole yhtä kuin rakastaminen. Itselläni on ollut parikin "elämän rakkautta" joista kyllä jälkikäteen on ollut hyvin selvää että onni oli ettei suhde syystä tai toisesta onnistunut. Sen tajusi tietenkin vasta sitten pitkän ajan päästä, kun huuma ja pakkomielle laantui.
En mä ajattele mitään idealistista mielikuvaa. Eikä mua omassa miehessäkään ärsytä se, että juoksisi baareissa (olen itsenäinen nainen ja keksin kyllä tekemistä, jos puolisolla on menoja), jättäisi kaljatölkkejä, likaisia sukkia ja kasareita. Saati sitten röyhtäilyt ja piereskelyt. Kyllä ne on vähän isommat asiat, jotka mua parisuhteessa hiertää jos hiertää. Ja uskon, että tämä toinen mies omien kokemustensa ja luonteensa takia osaisi suhtautua parisuhteen ongelmiin kypsästi.
ap
on ollut aika monta elämän rakkautta, joiden kanssa olen ollut muutaman kuukauden, ja jälkikäteen ihmettelen että mitä oikein näin heissä. Tai siis että ei ne omat tunteet aina kerro koko totuutta. Joka tapauksessa eihän kukaan voi sanoa että sinun ehdottomasti pitää pysyä perheesi kanssa, jos nyt vaikka miehesi päättäisi jättää sinut viiden vuoden päästä, elämäsi rakkaus olisi löytänyt toisen elämän rakkauden niin luuletko että katkeroituisit?
Minä en siis ole ikinä ajatellut tai tuntenut ketään kohtaan näin. En ikinä. Ja jos tässä kävisi niin, että aviomieheni jättäisi minut jossain vaiheessa, niin kyllä mä ottaisin yhteyttä tähän toiseen mieheen ja selvittäisin, mikä hänen elämäntilanteensa olisi. Jos hänellä olisi nainen elämässään, niin en mä siihen väliin tunkisi. Totta kai olisin varmasti surullinen, mutta omia valintojahan nämä on.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas tämäkin päivä on mennyt itseni kanssa tapellessa, kun haluaisin ottaa yhteyttä, laittaa edes tekstarin. Mutta en voi. Kaipaan niin kovasti...
ap
On niin helppo sanoa että päätät vain ketä rakastat!
Uskotteko itsekään tuohon? ette ilmeisesti ole koskaan rakastaneet tai sitten olette niitä harvoja onnellisia joilla parin valinta sattui kerralla siihen elämän rakkauteen.
Miksiköhän sitten puolet avioliitoista päätyy eroon? Miksi he eivät ymmärrä tätä av:n suurta rakkauden punaista lankaa että päättää vaan rakkautensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykologisten tutkimusten mukaan rakkauden tunne on ns. itsensä uudistava. Uusi rakastuminen manipuloi ihmisen omaa minäkuvaa niin syvältä että omaelämäkerrallinen minä muuttuu. Käytännössä se tarkoittaa muistikuvien muuttumista edellisestä rakkaudesta. Useimmat ovat varmastikin uudelleen rakastuessaan huomanneet ihmettelevänsää, että miten ihmeessa tuohon nykyiseen on edes voinut joskus rakastua.
Syy tähän on ihan normaali evolutiivinen selviytymisstrategia.
Rakkaus ei koskaan kuole - se vain vaihtaa kohdettaan sujuvasti!
Eli jos tuon tiedostaa, voiko rakkauttaan ohjata?
Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta ei tuon tietäminen tuo käytännön apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa kun elämä voi olla mustavalkoista On niin helppo sanoa että päätät vain ketä rakastat!
Uskotteko itsekään tuohon? ette ilmeisesti ole koskaan rakastaneet tai sitten olette niitä harvoja onnellisia joilla parin valinta sattui kerralla siihen elämän rakkauteen.
Miksiköhän sitten puolet avioliitoista päätyy eroon? Miksi he eivät ymmärrä tätä av:n suurta rakkauden punaista lankaa että päättää vaan rakkautensa.
On se usko pois. Vaalimalla rakkauttaan ei tarvitse muuta rakkautta. Kaikki muu rakkaus on epärakkautta.
Kevytkenkäinen elämäntyyli ja ryhdittömyys ajaa uusiin suhteisiin ja hairahduksiin.
Kertoo ihmisestä paljon, jos ihastuu jatkuvasti elämänsä aikana muihin ihmisiin.
Sellainen ihminen viettää, joko liian sosiaalista elämää tai käyttäytyy kevytmielisesti muita kohtaan.
T: 11cm mies
http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1410430/naita-viitta-asi…
"Olisinpa elänyt kuten itse halusin, en niin kuin muut odottivat"
Kuolinvuoteella eikä aikaisemminkaan kukaan tule kiittämään että uhrasit onnesi ja halusi toisten eteen!
Ei ole lapsilta pois jos äiti on onnellinen
Ei ole lapsilta pois jos äiti on onnellinen
Miksi isät unohdetaan aina?
Vai oletko yh?
Isähän usein uhraa kaiken aikansa perheen hyväksi.
Äideillä on edes vähän enemmän aikaa lapsilleen.
Ei kukaan mene noin vain yhteen ihmisen kanssa vuosiksi, jos ei rakastaisi tai olisi joskus rakastanut. T: 11cm mies
Kyllä muuten menee. Syitä on enemmän kuin uskotkaan.
minulla oli ns. nuoruuden rakkaus, molemmin puolinen, ja vaikka opiskelut sun muut erkauttivat välillä, lopulta asuimme sitten avoliitossakin. Tunsimme aina suunnatonta vetoa toisiimme, vaikka olisi ollut vuosi väliä näkemisestä, tai vaikka asiat olisivat olleet millä tolalla.
Sitten minä jouduin työni takia pitkään koulutukseen toiseen kaupunkiin. Toki viikonlopuiksi tulin kotiin. Mies panikoi jotenkin hirveästi sitä, että entä jos löydänkin toisen. En tiedä miksi... No sitten hän kerran viikonloppuna kosi minua sormuksen kanssa. En ottanut sormusta vastaan, ja selitin, että rakastan kyllä, ja haluan oikeasti naimisiin, mutta nyt vain on sellainen tunne, että hän kosi siksi, kun on noita pelkojaan menettämisestä lietsonut. Tuli tunne, että hän ajatteli sen sormuksen jotenkin vain merkkinä niille muille kuvittelemilleen miehille, ja minusta se oli jotenkin vääränlaista...
Mies otti asian todella raskaasti, ja muutti kodistamme opiskelupaikkakunnalleen (hänellä oli opinnot vielä kesken). Emme keskustelleet asiaa koskaan, ja ajattelin, että hän ottaa kyllä yhteyttä, kun on valmis puhumaan asiasta. Ei ottanut, ja kun sitten n. 3kk:n päästä soitin, ja sanoin, että eiköhän asiat olisi aika jotenkin jutella, niin hän kertoikin, että hänellä on toinen nainen. No, viimein oli siis aika tehdä vuokrasopimus vain omiin nimiin, ja poistaa miehen nimi ovesta.
Siitä kahden kuukauden kuluttua mies tuli käymään. Juttelimme pitkään, ja hän sanoi, että on ihan sekaisin taas, ettei voi olla lähelläni, koska silloin tuntee niin suurta vetoa ja hän taas sotkee elämänsä. Meillä molemmilla on ongelmana, että jos vain tapaamme, niin tiedän, että hän saisi minutkin sotkemaan elämäni. Nykyisin hänellä on vaimo ja lapsi, tiedän muuta kautta, ja minulla on mies ja kaksi lasta. Erostamme on 13 vuotta, eikä se pohjalla oleva tunne ole muuttunut... en usko, että hänelläkään on... Silloin tällöin ajattelen häntä, ja kaipaan edelleen, vaikka rakastan nykyistä miestäni ja kaikki on hyvin.
On pitänyt vain hyväksyä, että niitäkin rakkauksia näköjään voi olla, jotka ovat jotenkin onnettomia tai saavuttamattomia. Ehkä me sitten joskus eläkeiällä päädytään yhteen :)
Minä yritin perinteisin menetelmin eli laastarisuhteella..... ja eihän siitä mitään tullut.
Aika parantaa, tai sit jos sattuu niin hyvä tuuri että tulee se toinen elämäni rakkaus :)
NÄin siinä juuri käy kun elää toisten ehdoilla. Onko sinua painostaneet nyt tulleet kiittämään kun jätit miehen? tuskin...
[quote author="Vierailija" time="18.09.2012 klo 15:49"]
minä oonkin elänyt sitä arkeakin mun elämäni rakkauden kanssa mutta jätin sen muiden ihmisten painostuksesta. Olin vielä tosi nuori ja kuuntelin liikaa muiden puheita. Mies yritti pitää kiinni kynsin ja hampain.
Nyt 11 vuoden jälkeen en edelleenkään pysty ajattelemaan miestä itkemättä. Meillä on perheet omilla tahoillamme. Joskus erehdyn katselemaan sen kuvia fb:ssa ja silloin tekisi aina mieli iskeä nyrkki pöydästä läpi.
Niin että mulla ei ainakaan ole vastausta siihen kuinka kauan menee. Mulla on mennyt 11 vuotta ja edelleen sattuu.
[/quote]