Miten pääsisin yli elämäni rakkaudesta

minä oonkin elänyt sitä arkeakin mun elämäni rakkauden kanssa mutta jätin sen muiden ihmisten painostuksesta. Olin vielä tosi nuori ja kuuntelin liikaa muiden puheita. Mies yritti pitää kiinni kynsin ja hampain.

Nyt 11 vuoden jälkeen en edelleenkään pysty ajattelemaan miestä itkemättä. Meillä on perheet omilla tahoillamme. Joskus erehdyn katselemaan sen kuvia fb:ssa ja silloin tekisi aina mieli iskeä nyrkki pöydästä läpi.

Niin että mulla ei ainakaan ole vastausta siihen kuinka kauan menee. Mulla on mennyt 11 vuotta ja edelleen sattuu.

En todellakaan kerro miehelleni, en yhtään mitään. Ja kuten olen jo sanonut, olen motivoitunut tekemään parhaani perheeni eteen, että meillä kaikilla olisi hyvä olla. En aio purkaa omia mahdollisia epätoivoisia tunteita mieheen tai lapsiin. Ikävästä kärsin ihan itse itsekseni niin kauan kuin sitä riittää.



Pyysin alkuperäisessä viestissäni mielipiteitä siitä, kauanko kestää unohtaa.En pyytänyt analyysia tekojeni vääryydestä, toisen miehen mahdollisista persoonallisuushäiriöistä, minun kevytkenkäisyydestäni tai moraalittomuudestani, mieheni ja minun rakkaudesta, toisen miehen ja minun rakkaudesta...jne. Näitä kaikkia sain. Muutama erehtyi kuitenkin kommentoimaan itse asiaakin, niistä kiitokset.



Ap

upp

Ei sitä niin vaan unohda

Olen rakastunut mieheen, joka toipumassa erosta. Itse olen vapaa. En pysty ajattelemaan ketään muuta miestä elämääni. Tällainen yksipuolinen tunne on surullista. Tuo mies tarvitsee minua ystävänä, minulle se ei riitä. Paras olisi unohtaa. En ole tuon eron syy, olemme tavanneet vasta eron jälkeen.

Mulla on auttanut laastarisuhde .

Vierailija kirjoitti:

Mulla on auttanut laastarisuhde .

Tästä saa loppujen lopuksi vain paskan fiiliksen!

Kyllä se ap joskus helpottaa. Minä olen ollut hullun rakastunut (mies muutti pois maasta, enkä voinut lähteä perään) ja toisaalta ihan kivassa suhteessa hyvän miehen kanssa sen jälkeen (tämäkin kyllä kariutui). Jos nyt saisin valita, niin ottaisin takaisin tämän jälkimmäisen. Palava rakkaus oli ehkä jollain tapaa liikaa.

Aika parantaa. Yhtä Turkkilaista tässä vielä surraan, mutta tiedän, että aikanaan tämä helpottaa ja menneitä voi muistella hymy huulilla.

Mun on ajateltava järjellä, ei tunteella. On vahvat tunteet yhtä miestä kohtaan ja ainutlaatuista, kun kaikesta on voitu jutella alusta alkaen. Miehellä kuitenkin jotain epävarmuutta ja ristiriitaa tunteitensa kanssa ja yrittää olla hyvissä väleissä entisten kanssa. Eli en ole hänelle riittävä. Kun tuon tosiasian hyväksyy, on aika suunnata eteen päin. Jos rakastaa, esteet häviää ja menneisyys on elettyä elämää.

Ai luoja... 

Mä olin sittenkin vaan laastari sille yhdelle.. Näitä stooreja kun lukee avas nämä mun silmät. 

Jumalauta mä olen ollu HÖLMÖ! 

Nyt poistuu sen miehen numero ja kuvat. 

Kyllä pettäjä osaa olla omahyväinen. Ei ymmärä että satuttaa ympärillä olevia, varsinkin jos kaikki paljastuu. 

Niin kuka keksi rakkauden ...... ja kuka keksii sen miten sen voi unohtaa kun. Minä en tiedä vastausta kumpaankaan

Kyllä sitä katuu, mutta ei väkisin voi...

olet ainakin yrittänyt kaikkesi?

ap, mitä sinulle kuuluu nykyisin näiden vuosien jälkeen? 

Joko tähän on joku keksinyt ratkaisun? neuvot olisi tarpeen

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä rakastuin ihan vapaaseen mieheen.

Eli olet siis itse varattu.

Olen varattu ja rakastuin toiseen. Samanlaista tunnetta en ole ikinä aiemmin tuntenut enkä varmasti tule koskaan enää tuntemaan.

Ja olo on nyt todella tyhjä! Suljin sähköpostitilin, jota kautta pidimme yhteyttä. Yhtään viestiä en säilyttänyt, en vaikka niissä on jaettu ihan kaikki.

Jotain puuttuu. Mutta kai tästä siis joskus yli pääsee?!

ap

up

Itsellä vuosi siitä, kun olen henkilöä nähnyt, tai kommunikoinut. Silti ajattelen päivittäin, hän vain tulee mieleeni.

Pahin kipu on kuitenkin hellittänyt. Alussa se oli tuskaa, yhtä kärsimystä ja itkua. Tuntui kun sydän olisi puukolla kaivettu rinnasta.

Nyt pahin helveti takana päin. Elämä jatkuu jotenkin.

Aika se on semmoinen kumma juttu, että kun se kuluu, se auttaa.

Vierailija kirjoitti:

on ollut aika monta elämän rakkautta, joiden kanssa olen ollut muutaman kuukauden, ja jälkikäteen ihmettelen että mitä oikein näin heissä. Tai siis että ei ne omat tunteet aina kerro koko totuutta. Joka tapauksessa eihän kukaan voi sanoa että sinun ehdottomasti pitää pysyä perheesi kanssa, jos nyt vaikka miehesi päättäisi jättää sinut viiden vuoden päästä, elämäsi rakkaus olisi löytänyt toisen elämän rakkauden niin luuletko että katkeroituisit?

Minä mietin ihan samaa; miltä ap:sta sitten tuntuu jos hänen siippansa jossain vaiheessa rakastuu johonkuhun toiseen naiseen niin paljon, että haluaa erota?