Lue keskustelun säännöt.
En jaksa lapsiani, haluaisin olla lapseton
16.03.2010 |
En ole masentunut enää edes. Lääkitys on. Käyn psykoterapiassa. En ole sairas. En vaan jaksa lapsiperheen elämää, enkä kykene hoitamaan lapsiani. En nauti heistä, en jaksa iloita heistä, enkä jaksa antaa positiivista palautetta heidän tekemisistään. Huudan, karjun ja tunnen syyllisyyttä, että pilaan heidän elämänsä. En jaksa hoitaa heitä, tehdä mitään heidän kanssaan, tai ei heidän kanssaan voi edes tehdä mitään kuten harrastaa laskettelua, tai matkustelua kuten ilman lapsia. Hyvä jos opiskella pystyy ja tekemään töitä, ja senkin hampaat irvessä juoksujalkaa kodin ja töiden väliä, kiire aina joka paikkaan eikä mitään ehdi kunnolla.
Suunnittelen vain karkaavani jonkin toisen miehen kanssa ja jättäväni lapset isänsä tykö. Ei minusta ole äidiksi.
En ole edes koskaan nauttinut lapsista, pitänyt erityisemmin, oikeasti olen inhonnut aina lapsia. Kuvittelin asioiden muuttuvan omien lasten syntyessä ja kasvaessa, mutta jo raskaudet ja synnytykset olivat vaikeita ja pilasivat kroppani sekä vauvat elämäni.
Nyt vanhempi menee kouluun syksyllä, ja toinen seuraa parin vuoden päästä perässä. En voi kuvitellakaan kestäväni tätä lapsiperheen arkea vielä 15 vuotta.
Voisinko vain karata ja jättää lapset? Miehestä ei ole avuksi, se nytkin on töissä jo 12 h ollut tänään, ja matkustaa muutenkin paljon työkseen. Ehkä ero ja vastuu lapsista lähihuoltajana, ellei peräti yksinhuoltajana, herättelisi miehen ottamaan vastuun isänä.
Koti kuin kaaos, tapetti just meni jätskiin tätä kirjoittaessa, ja sattui melkein vesivahinko. Ja paperikori myllätty pitkin lattiaa. Ja vasta tulin kotiin parisuhdelomalta, joka ei toiminut odotetusti, ja nyt vaan on kaikki matkalaukut pitkin lattiaa odottamassa että joku eli minä jaksaisi pestä pyykit ja laittaa ne tavarat pois.
Odotan vain, että pääsisin edes nukkumaan, jotta huomenna taas sama rumba alusta. Eikä toivoakaan paremmasta. Päivät ja elämä vaan kuluu sivusta ohi ja lujaa kun sinnittelen. Ja lapsista kasvaa ihan kieroon kasvaneita, kun en jaksa edes opettaa niitä hiihtämään, luistelemaan, tai uimaan, istutaan vaan kotona katsomassa tv:tä tai pelaamassa jotain pleikkapelejä tai jotain semmoista. Lastenhuoltokin voisi sanoa jotain tästä menosta jo, mutta mitä nekään voi tehdä kuin silittää päätä.
Kommentit (89)
Arvoisa ap ja muut vastaavassa tilanteessa olevat!
Alukirjoituksesta on jo aikaa, mutta aihe on ilmeisen ajankohtainen, koska se on pompsahtanut tänne n. 3 vuotta vielä myöhemmin.
Ap mietti voisiko hän vain karata ja jättää lapset miehelleen? Ottaisiko mies sitten vastuun lapsista? Ap oli ajatellut karata vieraan miehen matkaan.
Olikohan ap yrittänyt organisoida mitenkään arkea lasten kanssa? Usein arkea helpottaa, jos arjessa pitää tietyt rutiinit eli toimii suunnilleen samoin joka päivä samoihin aikoihin. Onko ap keskustellut aiheesta esim. oman äitinsä, anoppinsa tai ylipäätään jonkun jolla on lapsista kokemusta? Vai onko ap sellainen henkilö, joka yrittää pärjätä itse omin neuvoin niin kauan kunnes kamelilta ehkä selkä katkeaa?
Tuo vieraan miehen matkaan lähteminen kuullostaa niin epärealistiselta suunnitelmalta. Uutta suhdettahan ei kannata aloittaa tai edes harkita, ennenkuin oma pää on selonnut entisestä.
Onko ap;n mies sitten vastuun suhteen aina vain on/off tilassa? Tuskin kukaan on. Eikö keskustelu ole paikallaan juuri silloin kun asia koskettaa kipeimmin omaa perhettä ja " liipamisella" ovat lapset? Usein äitien voi olla myös alusta asti vaikea jakaa vastuuta miehen kanssa. Miestä kun usein joutuu opastamaan lasten hoidossa, se ei heiltä käy niin luontaisasti. Kuitenkin toivottavaa on myös lasten kannalta, että isä viettäisi myös iltaisin ja viikonloppuisin aikaa jälkikasvunsa kanssa. Eikö niin?
Mietin myös, onko ap;llä narsistisia piirteitä? Tietysti kaikissa jonkun verran on, mutta tietynlainen kylmyys muita kohtaan, itsekorostus, saivat minut ajattelemaan tätä seikkaa.
Ap ja muut vastaavassa tilanteessa olevat voisivat kokeilla seuraavaa; Käytä pari päivää siivotaksesi koti kunnolla. Ota ja inspiroi lapset mukaan siivoamaan, palkitse vaikka yhteisellä hetkellä uimahallissa, puistossa tms.. sitten organisoit päivärutiinit teille; Mitä ja milloin aamiainen, aamupesut, ulkoilu, kaupassa käynti, ruoan valmistus, päiväunet, leikki, välipala, ulkoilu, päivällisen valmistus, pikku kakkonen, leikki, iltapala, iltapesut ja nukkumaan meno esim. sadun kera. Sitten mietitte miehen kanssa hänen roolinsa tässä ja ajan jolloin miehelle käy.
Lapsille täytyy myös opettaa käytöstapoja, ne helpottavat myös arkea omalta osaltaan. Ei pidä jättää käytöstapojen opettamista päiväkodin/koulun harteille.
Ei ole mikään syy jättää lapsiaan ja kotiaan hoitamatta, että on aina inhonnut lapsia eikä olisi alunpitäen niitä halunnut. Eikä syy voi olla myöskään oma saamattomuus ja laiskuus. Kun lapset ovat tehtynä, on aika hoitaa heidät. Kaikella on aikansa maanpäällä, aivan kuten sanassa sanotaan. Teille kaikille koittaa vielä aika, kun lapset lähtevät kotoa, sitten saatte taas käyttää aikanne kuten parhaaksi näette.
Ai niin, ei ole mikään häpeä pyytää apua esim. kunnan lapsi/perhetyöntekijältä, jos homma ei pysy omassa lapasessa. No, kaikkea hyvää joka tapauksessa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mut hei, sun lapsethan on jo varsin isoja. Jos laskettelua ja matkustelua kaipaat, lapset vaan mukaan. Kyllä ton ikäset jo oppii laskemaan (hiihtokouluun!) ja sitten yhdessä mäkeen, tosi kivaa, suosittelen.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 22:35"]
Mut hei, sun lapsethan on jo varsin isoja. Jos laskettelua ja matkustelua kaipaat, lapset vaan mukaan. Kyllä ton ikäset jo oppii laskemaan (hiihtokouluun!) ja sitten yhdessä mäkeen, tosi kivaa, suosittelen.
[/quote]
Ongelma on siinä, että jos lapsiin suhtautuu kielteisesti, niiden ottaminen mukaan ei auta. Vapaaehtoisesti lapsettomiakin koetetaan välillä käännyttää luettelemalla kaikkia aktiviteetteja matkustelusta koskenlaskuun ja vakuuttelemalla, että kaikkea voi kyllä tehdä lasten kanssa. No epäilemättä voi mutta ei samalla tavalla kuin ilman lapsia, ja paljonpa asiasta on iloa, kun lapset ovat epämiellyttävä lisä mihin tahansa.
Enpä ole ikinä tajunnut naisissa sitä, että niitä lapsia tehdään päätä pahkaan yhtään ottamatta etukäteen selvää millaista se arki on. Tuskin tuli kenellekään yllätyksenä, että perhe-elämä on tällaista. Tai ehkä se tulikin, kun keskittyi vaan lastentekoon pohtimatta seurauksia...
No, olkaapa nyt aikuisia ja kantakaa vastuunne tekosistanne niin kuin kunnon miehetkin tekee.
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 21:43"]
Enpä ole ikinä tajunnut naisissa sitä, että niitä lapsia tehdään päätä pahkaan yhtään ottamatta etukäteen selvää millaista se arki on. Tuskin tuli kenellekään yllätyksenä, että perhe-elämä on tällaista.
[/quote]
Palstamammojen mukaan sitä ei voi mitenkään tietää ennakolta, vaan lapsiperhearki tulee aina yllätyksenä kaikille. Joten ei auta kuin kokeilla. Lapsethan siinä kärsivät mutta ei voi mitään. Itsetuntemus ei kuulemma auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 10:46"]
Lapsia (varsinkaan noin isoja) on kuitenkin turha syyttää, ongelman juuret ovat ihan muualla.
[/quote]
Jos ei halua olla äiti, kyllä ne ongelman juuret ovat nimenomaan lapsissa. Outoa tämä refelksinomainen poisselittäminen.
Samat fiilikset. Lapsia on onneksa vasta yksi, mutta tunnen syyllisyyttä jos en hanki hänelle sisarusta. Mieskin haluaisi toisen. Teen suurimman osan jutuista lapsen kanssa, mies on vähän kuin taustalla. Haluan pois tästä helvetistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="16.03.2010 klo 20:18"]
[/quote]ei ole kannattavuuskysymys. Itse halusin todella mutta ei niin vaan tullutkaan, ilman vippaskonsteja 44 v raskaaksi. Aivan mieletöntä oli. Antoisaa aikaa on ollut ja paljon olisin menettänyt ellen saanut lasta. En olisi ikinä uskonut.
Olen yh ja välillä juuri luhistuu siihen kaikkeen mitä pitää opettaa. Ei ole ketään muuta joka opettaa kaiken ja itse en jaksaisi. Sinusta ap tulee mieleen sellainen asia, että kärsit kun mies ei hoida lapsia tarpeeksi. Miksi mies ei voi opettaa lapset hiihtämään yms. ?
Olisiko todellinen syy, että olet miehelle katkera?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samoja ajatuksia.. Tunnistan sen johtuvan siitä, että olen jatkuvasti tyytymätön mieleeni ja hänen tapaansa hoitaa lapsia ja kotia. Selviän vain koska minulla on mielekäs työ, usein on kuitenkin olo, että olen loppu ja romahtamispisteessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä myös yksi, joka vihaa tätä lapsiperhehelvettiä. En meinaa selvitä tästä millään, musta ei vaan ole tähän. Nautin niin hirveästi yksinolosta enkä meinaa kestää, etten saa olla ikinä yksin. Huutoa mekastusta palvelua sotkujen siivoamista ruuanlaittoa. Jotkut saa iloa lasten haleista ja pusuista, minä en. En juuri kestä edes lasten läheisyyttä. MInua säälittää omat lapset, kun ovat saaneet tällaisen äidin. En oikein jaksaisi lasten kanssa edes tehdä mitään, en vaan ole semmoinen aktiivinen äiti. Lapsista en ole ikinä pitänyt muutenkaan, mutta pitihän se pari tehdä, kun jotenkin se on normaalia että on lapsia. Ei varmaan olis pitänyt.
Ehkä kokisin elämän helpompana, jos olis sukulaisia lähellä, mutta ei ole niitäkään. Ei ole IKINÄ ketään mihin lapset viedä edes tunniksi. Saati pitemmäksi aikaa. Ainoa hoitopaikka on käytännössä päiväkoti, koska emme ole niin rikkaita että olisi varaa palkata lapsenvahtia. Minua ärsyttääkin nämä neuvot av:lla että viekää lapsi mummolaan muutamaksi tunniksi, niin vanhemmat saa levättyä edes hetken. Totta helvetissä veisin, jos semmoinen olisi, mutta se ei ole aina mikään itsestään selvyys, että kaikilla on isovanhemmat tai muu hoitopaikka lähellä.
Henkireikäni on työ, josta pidän paljon. Joka aamu olen onnellinen, kun lapset on viety hoitoon ja saan mennä 8 tunniksi töihin rauhoittumaan. Toinen henkireikä on juoksulenkki illalla.
Jos nyt jotain positiivista pitäisi vielä sanoa, niin täytyy myöntää, että nyt kun tuo vanhempi on aloittamassa koulun, niin huomaan selvästi miten helppoa elämä hänen kanssaan jo on ja välillä koen ihan onnen tunteitakin. Poika opettaa mua mm. käyttämään iPadia :D Kun ollaan kahdestaan vanhemman pojan kanssa, elämä on mukavan rauhallista. Mutta jos lapset on molemmat paikalla, niin se on semmoista huutoa ja tappelua vaan koko elämä. Ei hetken rauhaa ja nuorempi (3v) vaatii jatkuvasti jotain.
Enkä koe olevani masentunut, vaikka lapsiperhearki helvetiltä tuntuukin. Mulla on ihana työ, hyvä parisuhde, miestäni rakastan yli kaiken. Mutta lapsiperhearki uuvuttaa mut aivan totaalisesti...
Lapseni ansaitsisi paremman äidin. Äidin, joka jaksaa mennä ja touhottaa. Tuntuu kuin olisin jumissa. Tuntuu kuin tukahtuisin. Henkireikäni ovat illan muutamat tunnit, kun saan olla täysin rauhassa.
- 44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aiheen aloittajalle; kerrankin joku, joka on kanssani samaa mieltä!!! Meni harrastukset, työ, terveys ja ystävät. Tilalle perkeleellinen sotku, ruokasota, keittiöorjuus, pyykit ja tiskit, kiittämättömät kakarat, töihin pakeneva puoliso. Ja tästä kaikesta pitäisi vielä olla kiitollinen.
Ei ole hätää mitään, jos sohvaperuna "haluan olla äiti heti ekana eniten" -tyyppinen nainen saa lapsia. Mutta. Jos harrastuksena on yhtään jotain, niin vaikeuksia tulee. Miehet katoaa kuin tuhka tuuleen; itellä miehen mielestä kaksi kertaa Malmin leikki viikossa oli liikaa...sanoi suoraan, että "ihan törkeeltä tuntuu tommonen vittuilu, kun sukset on pystyssä oven pielessä, että muija lähtee nyt hiihtämään.."
ap, tunnetko iloa mistään? Masennuslääkitys dumppaa positiivisia tunteita samoin kuin negatiivisiakin. Lääkkeitä ei kannattaisi syödä varmuuden vuoksi?
Siis opiskelet, käy töissä ja pyörität perhettä, kannat yksin vastuuta miehen tehdessä paljon töitä? Ja takana masennus? Se ei ole mikään on/off-sairaus kuten flunssa, vaan vaikuttaa voimavaroihin pitkällä ajalla, lopullinen toipuminen vie vuosia.
Totta kai voi olla niinkin, että ihan oikeasti lapsettomuus olisi ollut oikea valinta, jos koskaan et ole varsinaisesti lasta kaivannutkaan. Mutta on tossa kokonaisuutena sellainen paketti, että suurin osa ihmisistä uupuisi ja vaikka varsinainen "vika" olisikin väärässä elämäntilanteenssa, tuon arjen muuttaminen järjevämmäksi helpottaa rumbaa ihan varmasti.
Aloita vaikka tiukasta keskustelusta (ei riitelystä, kerro rehellisesti miltä tilanne sinusta tuntuu ja mitä mieheltä jatkossa odotat) miehen kanssa että saat hänet tekemään valintoja ottaako lisää vastuuta kotona. Ja mieti onko opiskelujen aika juuri nyt, kun kerran olet noin uupunut ja lapset vielä alle kouluikäisiä?
Mä olen aina halunnut lapsia ja olen heistä todella onnellinen. Mutta kilahtaisin aivan takuulla ja väsyisin lapsiinkin, jos yrittäisin ympätä tähän kuvioon sekä työt että opiskelut ja vielä poissaolevan, vastuuta kantamattoman puolison.
Siis opiskelet, käy töissä ja pyörität perhettä, kannat yksin vastuuta miehen tehdessä paljon töitä? Ja takana masennus? Se ei ole mikään on/off-sairaus kuten flunssa, vaan vaikuttaa voimavaroihin pitkällä ajalla, lopullinen toipuminen vie vuosia.
Totta kai voi olla niinkin, että ihan oikeasti lapsettomuus olisi ollut oikea valinta, jos koskaan et ole varsinaisesti lasta kaivannutkaan. Mutta on tossa kokonaisuutena sellainen paketti, että suurin osa ihmisistä uupuisi ja vaikka varsinainen "vika" olisikin väärässä elämäntilanteenssa, tuon arjen muuttaminen järjevämmäksi helpottaa rumbaa ihan varmasti.
Aloita vaikka tiukasta keskustelusta (ei riitelystä, kerro rehellisesti miltä tilanne sinusta tuntuu ja mitä mieheltä jatkossa odotat) miehen kanssa että saat hänet tekemään valintoja ottaako lisää vastuuta kotona. Ja mieti onko opiskelujen aika juuri nyt, kun kerran olet noin uupunut ja lapset vielä alle kouluikäisiä?
Mä olen aina halunnut lapsia ja olen heistä todella onnellinen. Mutta kilahtaisin aivan takuulla ja väsyisin lapsiinkin, jos yrittäisin ympätä tähän kuvioon sekä työt että opiskelut ja vielä poissaolevan, vastuuta kantamattoman puolison.
Eihän sinappikoneita ole pakko tehdä, eihän?
Minulla on vain yksi lapsi juuri näistä samoista syistä. Vähän alle kolmekymppisenä ajattelin, että pakkohan niitä lapsia on alkaa tehdä, koska eihän ole sallittua olla lapseton omasta tahdostaan. Heti raskauduttuani tajusin, että olen tehnyt virheen.
Nyt ainokainen on kahdeksanvuotias, joten kaikki on tosi helppoa ja kivaa. Mutta vinkkinä toisille naisille: kannattaa kuunnella sisintään. Kaikkien ei tarvitse tehdä lapsia. On parempi pysytellä lapsettomana, jos vaistoaa, ettei äitiydestä tykkää.
Tsemiä ap:lle. Mä olen tavannut parikin äitiä, joiden lapset asuvat isiensä kanssa. Onhan se harvinaista, mutta sitä tapahtuu.