Lue keskustelun säännöt.
En jaksa lapsiani, haluaisin olla lapseton
16.03.2010 |
En ole masentunut enää edes. Lääkitys on. Käyn psykoterapiassa. En ole sairas. En vaan jaksa lapsiperheen elämää, enkä kykene hoitamaan lapsiani. En nauti heistä, en jaksa iloita heistä, enkä jaksa antaa positiivista palautetta heidän tekemisistään. Huudan, karjun ja tunnen syyllisyyttä, että pilaan heidän elämänsä. En jaksa hoitaa heitä, tehdä mitään heidän kanssaan, tai ei heidän kanssaan voi edes tehdä mitään kuten harrastaa laskettelua, tai matkustelua kuten ilman lapsia. Hyvä jos opiskella pystyy ja tekemään töitä, ja senkin hampaat irvessä juoksujalkaa kodin ja töiden väliä, kiire aina joka paikkaan eikä mitään ehdi kunnolla.
Suunnittelen vain karkaavani jonkin toisen miehen kanssa ja jättäväni lapset isänsä tykö. Ei minusta ole äidiksi.
En ole edes koskaan nauttinut lapsista, pitänyt erityisemmin, oikeasti olen inhonnut aina lapsia. Kuvittelin asioiden muuttuvan omien lasten syntyessä ja kasvaessa, mutta jo raskaudet ja synnytykset olivat vaikeita ja pilasivat kroppani sekä vauvat elämäni.
Nyt vanhempi menee kouluun syksyllä, ja toinen seuraa parin vuoden päästä perässä. En voi kuvitellakaan kestäväni tätä lapsiperheen arkea vielä 15 vuotta.
Voisinko vain karata ja jättää lapset? Miehestä ei ole avuksi, se nytkin on töissä jo 12 h ollut tänään, ja matkustaa muutenkin paljon työkseen. Ehkä ero ja vastuu lapsista lähihuoltajana, ellei peräti yksinhuoltajana, herättelisi miehen ottamaan vastuun isänä.
Koti kuin kaaos, tapetti just meni jätskiin tätä kirjoittaessa, ja sattui melkein vesivahinko. Ja paperikori myllätty pitkin lattiaa. Ja vasta tulin kotiin parisuhdelomalta, joka ei toiminut odotetusti, ja nyt vaan on kaikki matkalaukut pitkin lattiaa odottamassa että joku eli minä jaksaisi pestä pyykit ja laittaa ne tavarat pois.
Odotan vain, että pääsisin edes nukkumaan, jotta huomenna taas sama rumba alusta. Eikä toivoakaan paremmasta. Päivät ja elämä vaan kuluu sivusta ohi ja lujaa kun sinnittelen. Ja lapsista kasvaa ihan kieroon kasvaneita, kun en jaksa edes opettaa niitä hiihtämään, luistelemaan, tai uimaan, istutaan vaan kotona katsomassa tv:tä tai pelaamassa jotain pleikkapelejä tai jotain semmoista. Lastenhuoltokin voisi sanoa jotain tästä menosta jo, mutta mitä nekään voi tehdä kuin silittää päätä.
Kommentit (89)
Katuva kirjoitti:
Olen paska äiti, en edes haluaisi olla äiti. Arki on yhtä vinkumista, kitinää, palvelemista ja siivoamista koko helvetin ajan. Puhumattakaan JATKUVASTA tappelusta ja äitiäitiäitiäiti-ränkytyksestä. Siihen mikään perhetyöntekijä enää auta.
Kokeilethan edes? Ulkopuolisen silmin ainakaan ei näe mitään syytä, miksi ei auttaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, voin karata sinun kanssasi romanttisesti lämpimään. Ehtona on ainoastaan että sä dumppaat ne mukulat kuten sanoit.
En pystynyt lukemaan kuin muutaman rivin. Ihan sairas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsien kanssa ei tarvitse olla masentunut, jos on uupunut,se riittää
Vierailija kirjoitti:
Itse yritän saada kolmatta lasta alulle ja nautin todella suunnattomasti lapsistani! Onkohan nyt niin, että ap:n ja muiden elämässä ei vaan ole tarpeeksi muita virikkeitä? Suosittelen kyllä ehdottomasti hankkimaan jonkun oman harrastuksen, joka saa mielialan ylös.
Ja apua lastenhoitoon, ehdottomasti!
Minä voin ottaa lapsenne sijoitukseen, jos et niiden kanssa halua elää. Auttaako ajatus siitä, että lapsiperhe-elämä ei ole pakollista? Joskus pelkästään ajatus asiantilan vapaaehtoisuudesta auttaa!?
Tsemppiä teille ja erityisesti lapsillenne!
En ole ap, mutta jos teille mahtuu, niin omat voisin antaa pois. Puhuin tästä jo synnärillä, mutta eivät ottaneet tosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
öö... sit ihmetellään, et Suomessa voidaan pahoin...
Äidin osa on äidin osa. Joko sen hyväksyy tai sitten ei. Jos ei niin ehkäisy kuntoon.
Sitäpaitsi ei 20 vuotta ole koko elämä vaikka se voi siltä nuorena tuntua. Tosin vanhemmuus jatkuu (onneksi) hautaan saakka.
Aloitus oli vuodelta 2010. Eli 14 vuoden takaa. Nyt AP:n molemmat lapset on jo aikuisia. Olisi mielenkiintoista kuulla miten AP jaksoi nämä vuodet (jos jaksoi) ja millainen suhde lapsiin on nyt. Mutta AP tuskin enää ilmaantuu kommentoimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksanut aivan loppuun lukea ja silmäilin muutamat ekat kommentit.
Kenen kanssa olit parisuhdelomalla josta kirjoituksessa "just äsken tulit" kun mieskin on ollut jo 12h töissä?
Vierailija kirjoitti:
mä luulen et toi sun miehen osuus aiheuttaa ton sun olon. et varmaan saa tarpeeksi aikaa levätä ja olla itseksesi.
mitenköhän sun lapset kokee tän?
15v vielä hmm onko sulla siis joku 5v ja koululainen?
Veikkaan samaa. Miehen osuutta arkeen, tai suhteeseenne. Todennäköisesti molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan noita naisia jotka ovat jättäneet lapsensa. Eli kyllähän niin VOI tehdä, varsinkin jos isä pystyy alkamaan yh:ksi. Ero ja etähuoltajuus on ihan mahdollisuus.
Se ei ole kyllä normaalia että huutaa ja karjuu lapsille jatkuvasti. Eli ap ei kuulosta terveeltä, masennusta ja käsittelemättömiä asioita taitaa olla.
Tämän takia lapsien hankintaa ei pitäisi markkinoida "kyllä sinä sitten vielä joskus/kyllä sinusta sitten kuoriutuu iloinen lapsirakas äiti kun saat omia" tyylillä. Silloin käy niinkuin ap:lla. Eivätkä ne joille valinta oli väärä voi edes tuoda sitä julki koska se on eräänlainen tabu. Joten ihmiset ajattelevat että hyvinhän se tuossa porskuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloitus oli vuodelta 2010. Eli 14 vuoden takaa. Nyt AP:n molemmat lapset on jo aikuisia. Olisi mielenkiintoista kuulla miten AP jaksoi nämä vuodet (jos jaksoi) ja millainen suhde lapsiin on nyt. Mutta AP tuskin enää ilmaantuu kommentoimaan.
Niinpä!
Hyvä että tästä ilmiöstä puhutaan.
Joo, vanha aloitus, mutta tulin surulliseksi siitä. Eihän sitä aina jaksa lapsiaan, lapsiperheen arki on rankkaa. Nyt kun omat lapset on jo kolmekymppisiä, olen paljon muistellut heidän lapsuuttaan. Kadun kauheasti sitä, että minulle oli kaikki muu niin tärkeää, että olin lasten kanssa aika vähän. En jaksanut myöskään paljon siivota enkä tehdä ruokaa. Olin aina väsynyt. Jotenkin me vain elimme yhdessä, mutta emme oikeasti olleet yhdessä.
Ehkä tuohon krooniseen väsymykseen olisi hyvä saada hermolepoa perheestä ja joku supernanny hoitamaan siksi aikaa. Tekisi hyvää lapsillekin.
Mitä kerrot terapeutille, kun hän sanoo, että sinulla on järkevä suunnitelma?
Jaksaisitko lapsia paremmin, jos et kävisi töissä? Saisit helposti 300 päivää sairauslomaa ja sen jälkeen eläkkeenkin.
Mun ex vaimo oli kuin aloittaja. Hän itse sanoi haluavansa lapsia, kysyin sen silloin aikanaan, että olethan varma halutessasi lapset? Hän vastasi kyllä, on varmaa, että hän haluaa lapset. No, ei hänestä ollut äidiksi. Hän vei lapsia paljon mummolle hoitoon tai sitten minä hoidin ja tosiaan hoidin paljon kotia, lapsia.
Isomman lapsen ollessa 9 vuotias, ex jätti meidät. Tai siis petti ensin kuukausia salaa, sitten kertoi, että hänellä on toinen mies ja hän jätti meidät. Nuorempi lapsista jäi mun luo, toinen halusi jäädä äidin ja mummon luo. Yhteishuoltajuus meillä on.
En olisi koskaan uskonut, että hän tekee meille niin, enkä sitä, että hän hajotti perheemme.
Ex on vieläkin yhdessä sen saman miehen kanssa, jonka kanssa petti minua. Sen ns uuden miehen lapset eivät juurikaan käy heillä, en tiedä eikö saa tulla vai eikö se mies halua heitä sinne tuoda.
Ap on heikkoakin heikompi astia, jota vajaat mammat ylänuolittavat.
Lasu ehdottlmasti ja lapset isälle. Kuka syö mömmöjä koko ikänsä? Ei voi hyvä seurata tuollaisesta eli lääkitys on aivan pielessä. Lääkebusiness kukoistaa.