Miten joku voi sanoa ettei rahat riitä ruokaan? Ruokaa saa tehtyä niin halvalla, että
Me välillä syödään edullisestikin mutta sitten mopo karkaa käsistä ja pitää ostaa kaikenlaisia hedelmälajikkeita, lihoja, juustoja, leipiä... Kyllähän noi maksaa! Mutta kun ei tee mieli jäädä puurolinjallekaan:(.
Kommentit (339)
Todella sianliha on kaikin puolin parempaa kuin paistinauta Tutkikaapa asiaa ihan hiven.
kuinka äärettömän terveellisesti nämä 1000 euroa kuussa ruokaan laittavat oikeasti kuvittelevat syövänsä; ikään kuin ruokavaliossa EI KOSKAAN olisi ainuttakaan "tyhjää" hiilaria, valkoista sokeria, väri-, lisä- tai säilöntäainetta, muuta kuin luomua, muuta kuin kotimaista, muuta kuin Reilun Kaupan, muuta kuin lähituottajalta suoraan ostettua. My ass! Väitän, että meillä se 120 euron ruokavalio on periaatteessa terveellisempi kuin monen enemmän rahaa ruokaansa syytävän; ei tule IKINÄ ostettua kahvileipää, ei herkuteltua, ei sitä eikä tätä, ihan siitä syystä, ettei sellaiseen luksukseen ole varaa. Kaikki mikä menee kurkusta alas, on ehtaa tavaraa.
sika-naudasta voi poistaa sen ylimääräisen rasvan! Siis kun se liukenee pannulla niin lusikoi sen pois! Harvoin ostan tuota sika-nautaa mutta joskus sitäkin niin silloin teen noin!
syöttekö tosiaan joka päivä sitä?
syöttekö tosiaan joka päivä sitä?
kun vuorottelee niin köyhäkin varmasti saa ihan hyvää ruokaa.
Riisi on halpaa, siitä saa tehtyä vaikka mitä. Mä voin sanoa että olen syönyt näin aina ja vaikka saisin rahaakin paljon enemmän mitä nyt, niin tuskin kovin paljon ruokalasku olisi isompi, ehkä hedelmiä yms ostaisin enemmän.
täällä moni on loppukuussa sanonut että seuraava viikko ollaan sitten makaroni/mauste linjalla.. Se on ihan omaa tyhmyyttä jos tuolla tavalla joutuu syömään pelkkää makaroonia mausteiden kanssa
Tuo tarjousten perässä juokseminen ja senttien laskeminen on varmasti kamalaa, ja joskus tulee varmaan ostettua sitä "kunnon ruokaa" kun ei vaan jaksa sitä -> tili miinuksella jne. Joskus opiskeluaikoina elin vähän aikaa niin, että piti miettiä miten saan mahdollisimman suuren määrän ruokaa x markalla ja se oli vastenmielistä mutta kyllä sitä jonkun aikaa kesti. En osaa ajatella miten vastenmieliseksi muuttuu koko ruuan ostaminen jos on iso perhe ja rahat vähissä ja elämä on päivästä toiseen tuota.
tulee miettineeksi , että eikö ihmiset osaa syödä pillereitä, onko pakko tehdä niitä muksuja jos ei ole varaa? itselle ei tullut mieleenkään työttömänä 90-luvulla että tekaisenpa parit kersat. Kyllä sen verran pitää malttia olla, että jaksaa saada oman elämänsä kuntoon, ja sitten vasta lapsia kehiin. Eikö teitä ole kotona neuvottu lainkaan tällaisissa asioissa? Kyllä minulle on ollut itsestään selvää jo nuoresta lähtien, että lapsia saa tulla vasta sitten kun talousasiat on kunnossa ja nyt niitä lapsia on kaksi. Kauheeta, jos niitä ois ollut silloin kun piti elää monta vuotta työttömyyskorvauksella ja sossun tuella lama-aikana.
Onneksi voi nyt kaupasta ostaa mitä huvittaa, on se sitten ruokaa tai lapsille vaatteita, eikä tarvi laskea euroja, kassalla sitten huomaa, onko se viikonlopun ruokalasku 30 euroa vai 60 euroa.
Muuten en kritisoisi, mutta kun olen itsekin ollut aikoinani vuosia työtön ja sossun asiakkaana, niin siinä mielessä köyhäily on minulle tuttua. Mutta ei olisi tullut mieleenkään vetää sinne köyhyyteen myös omia lapsia. Kyllä se lasten kasvatus on rankkaa ilman, että rahatkin on loppu.
mutta sitähän ei saa av:lla sanoa ääneen, eihän :) Kyllähän jokaisella on oikeus pukata ipanaa maailmaan vaikka olosuhteet olis mitkä. Sehän on naisen oikeus!
vielä olisi pitänyt siirtää? Työssäkäyvänä suurpeerheen äitinä ongelmana ei niinkään ole se, etteikö halpoja raaka-aineita olisi tarjolla, tai etteikö osaisi laittaa ruokaa, vaan lähinnä aika. Mulla ei ole joka päivä aikaa ruoanlaittoon, ja mikään suurempien määrien laittaminen ei onnistu, koska nyt jo teen niin isoja määriä. Kun ruoan pitää olla valmiina usein jo ennen kun olen tullut edes töistä, niin ainakin pari kertaa viikossa tulee ostettua jotain, mikä ei tule kaikkein edullisimmaksi, koska aika ei riitä.
Ja kehtaanpa vielä väittää että syömme tervellisesti.
Kasvispainotteista ruokaa, välillä rasvaista kalaa, broileria, luomupossua tai riistaa.
Mies tekee fyysisesti raskasta työtä, mutta hyvin kelpaa linssikeitot, kasviscurryt sun muut vegeruoat. Mutta meilläpä ei rasvassa pihistellä, käytän todella runsaasti rypsiöljyä, voita, kermaa jne. Puhdasta kotimaista ruokaa. Paljon sieniä ja marjoja. Ja kauden mukaan, sehän on sen edullisuuden avain.
Tykkäämme myös herkutella, joten ostelemme myös erilaisia juustoja, syömme paljon pähkinöitä, juomme punaviiniä viikottain pari pulloa.
Mutta tekemällä edullista ruokaa, itse alusta loppuun, pärjää pienellä rahalla. Jos sitä rahaa on sitten ylimääräistä, voi herkutellakin :)
Ikään kuin ihminen tosiaan voisi suunnitella elämänsä loppuun asti, ja kaikki menisi suunnitelmien mukaan. Aivan. Hyvä, jos sinun ideaalimaailmassasi näin on mennyt ja pystytkin nyt sen johdosta pitämään itseäsi kerta kaikkisen parempana vanhempana - ethän ole vetänyt lapsiasi köyhyyden lokaan, kuten esimerkiksi minä. En kerta kaikkiaan osannut odottaa, että olisin joskus se, joka joutuu toimeentulotukiluukulle asioimaan. Minulla on jumalauta Kokoomuksen jäsenkirjakin, ollut jo kymmenen vuotta, en minä ollut sosiaalitapauskaliiperia lainkaan! Niin vaan kävi, ettei mikään mennyt niin, kuin olisi pitänyt. Riittävästi vastoinkäymistä, niin heikko, vahvempikin kaatuu, ja jos hetkellinen toimeentulotuella eläminen auttaa pääsemään jaloilleen nopeammin, niin so be it. Sanottakoon, että olen opiskelija, joten täällä kun on saanut opiskelijaköyhäilystä armahduksen muutkin, niin ehkä minäkin saan sinulta lievennyksen - siitäkin huolimatta, että olen tosiaan vetänyt sen synnittömän ja syyttömän lapseni epähuomiossa mukaan tähän kaikkeen paskaan, jota elämäksikin kutsutaan.
tulee miettineeksi , että eikö ihmiset osaa syödä pillereitä, onko pakko tehdä niitä muksuja jos ei ole varaa? itselle ei tullut mieleenkään työttömänä 90-luvulla että tekaisenpa parit kersat. Kyllä sen verran pitää malttia olla, että jaksaa saada oman elämänsä kuntoon, ja sitten vasta lapsia kehiin. Eikö teitä ole kotona neuvottu lainkaan tällaisissa asioissa? Kyllä minulle on ollut itsestään selvää jo nuoresta lähtien, että lapsia saa tulla vasta sitten kun talousasiat on kunnossa ja nyt niitä lapsia on kaksi. Kauheeta, jos niitä ois ollut silloin kun piti elää monta vuotta työttömyyskorvauksella ja sossun tuella lama-aikana.
Onneksi voi nyt kaupasta ostaa mitä huvittaa, on se sitten ruokaa tai lapsille vaatteita, eikä tarvi laskea euroja, kassalla sitten huomaa, onko se viikonlopun ruokalasku 30 euroa vai 60 euroa.
Muuten en kritisoisi, mutta kun olen itsekin ollut aikoinani vuosia työtön ja sossun asiakkaana, niin siinä mielessä köyhäily on minulle tuttua. Mutta ei olisi tullut mieleenkään vetää sinne köyhyyteen myös omia lapsia. Kyllä se lasten kasvatus on rankkaa ilman, että rahatkin on loppu.
välipalaksi voi tehdä kiisseliä (annoksen hinta ei montaakaan SENTTIÄ
JO PELKÄSTÄÄN KIISSELIIN TULEVAT PAKASTEMARJAT MAKSAVAT JOTAIN 3 EUROA PUSSI. VAI VARASTATKO SINÄ NE ??? SILLÄ HINNALLA SAA JO KAKSI LITRAA JOGURTTIA. ELI KIISSELI ON KALLISTA.
* Älä osta pakastemarjoja. Kiisselin voi tehdä myös laimennetusta mehusta. 65 sentin tölkistä saa jo kaksi isoa kiisseliä.
makaronipussin saa 20 sentillä, jauhelihapaketin 2 eurolla, maitolitran 1 eurolla, munat 1 eurolla
SYÖT PELKÄSTÄÄN MAKARONIA, ET SALAATTIA? KYLLÄ MEILLÄ AINAKIN SYÖDÄÄN TERVEELLISESTI, SALAATTIA ON JOKA PÄIVÄ. ESIM KIINANKAALI JA SIIHEN JOTAIN PURKKIMANDRIINEJAM, MAKSAVAT YHTEENSÄ MELKEIN KOLME EUROA.
* Kiinankaali&säilykemandariinit ovat kalliita. Mieluummin porkkana- tai kaaliraastetta tuoreappelsiinilla. Halpaa!
4,20 maksaa siis iso makaronilaatikko, mistä syö pitkään ja munista saa tehtyä vielä vaikka mitä muutakin
NO EN KYLLÄ OLE NÄHNYT ALLE 4 EURON MAKSAVAA JAUHELIHAA MISSÄÄN.
* On sitä.
ison makkarakeitonkin hinta on jotain 2-3 euroa
MITEN MUKA ON? PERUNAT 1 EUROA. MAKKARAPAKETTI JO TUON 3 EUROA. PAKASTEVIHANNEKSET 2 PUSSIA (JOS EI MITÄÄN RUPUMERKKIÄ OSTA) 2 EUROA, 2 PSS JUURESKEITTOAINEKSIA 3 EUROA. ELI LASKUJENI MUKAAN MAKKARAKEITTO MAKSAA KYLLÄ AINAKIN MELKEIN 10 EUROA JA SIITÄ SYÖ TASAN KAKSI PÄIVÄÄ JOS KAKSI AIKUISTA SYÖMÄSSÄ.
* No kyllä kalliita aineita käytät. Tuoretta perunaa, porkkanaa, lanttua ja sipulia kun ostaa, ei paljon maksa.
ruoka on oikeasti todella halpaa kun vain vähän miettii mitä syö.
JUU, VARMASTI ON HALPAA, KUN EI SYÖ VIHANNEKSIA JA LAITTAA SINNE MAKKARAKEITTOON VAAN PERUNAA JA MAKKARAA. IHAN OIKEESTI AP, OOT KYLLÄ JOKO TOSI HUONO KOKKI TAI SITTEN SULLA EI OLE MAKUNYSTYRÖITÄ. LASKUPÄÄTÄ EI OLE AINAKAAN!
* Sinulla ei ole peruskokkaustaitoja. Käy joskus siellä kaupan juures- ja vihannestiskillä, niin näet, miten halpoja ovat ne ainekset, jotka ostat valmiina pakasteena.
teetkö lasagnenkin saarioisten isosta boxista?
entäs muussin? pussista kaadat maidon joukkoon vaiMeillä ei tehdä lasagnea koskaan.
Juu, tottakai muussi tehdään noin, katsos kun olen työssäkäyvä, ei ole aikaa nysvätä perunoiden keittämisen kanssa puolta päivää, kuten kotiäideillä on. Ruoan on valmistuttava 15 min siit kun tullaan ovesta sisään työpäivän päätteeksi.
Turha tällä asenteella yrittää säästää ruokakuluissa. Ruoan voi tehdä valmiiksi myös illalla ja sitten lämmitää.
Meillä ei syödä:
kananmunia
kalaa
porkkanaa
herneitä
maissia
papuja
ananasta
banaania
täysjyväviljoja
kookosta
pähkinöitä
selleriä
missään muodossa. Nämä on siis pakollisia, ei nirsoilusta johtuvia, ruokarajoitteita. Lisäksi on vielä muita, vähän lievempiä rajoitteita...
Ja joka päivä pitäisi kuitenkin keksiä/tehdä jotain terveellistä, ravitsevaa ja vaihtelevaa ruokaa. Eikä saisi maksaa paljon.
tehdä välillä lasagnea ja muuta yhtä työlästä. Kivasti menee ilta kun yhdessä kokkaillaan koko perhe, 4-vuotias siinä mukana. Edellisenä iltana kun valmistaa niin on sitten lämmittämistä vaille oleva ruoka pöydässä.
Ehditään vielä jonkin verran harrastaa ja tuhlata aikaa netissäkin. Telkkarille ei oikein sitten aikaa löydykään, paitsi pikkukakkoselle.
"Älä osta pakastemarjoja. Kiisselin voi tehdä myös laimennetusta mehusta. 65 sentin tölkistä saa jo kaksi isoa kiisseliä. "
mutta siis syökö joku jotain laimennetysta mehusta tehtyä kiisseliä, siis sellaista missä ei ole marjoja? Että lapioi vaan suurustettua mehua suuhunsa? Mehun antaminen lapsillehan on suurin synti maailmassa, mutta kun siitä samasta tekee kiisseliä niin se onkin ok...
Mitä en tajunnut?
Mä en jaksanut lukea koko ketjua, mutta tuohon ap:n juttuun sen verran että varmasti jokaisella riittää rahaa ruokaan. Ruuan monipuolisuus onkin sitten toinen asia. Joten mä ainakin voin sanoa että ymmärrän täysin jos rahat eivät riitä ruokaan.
että tuo 120 euroa jakautuu tasaisesti: ei meillä oikeasti ole milloinkaan sen enempää rahaa, ei ne sossussakaan laske lomia yms. Ja usein ollaan - kuten nyt jouluna - muutama päivä jonkun muun nurkissa kyläilemässä, ja nytkin siis syötiin jouluruuat siellä, osallistuin valmistamiseen, muttei tarvinnut maksaa aineksista.