Kirkosta eronnut, miksi erosit?

Minä olen aina ollut uskonnoton, ei ollut mitään lapsenuskoakaan. Erosin kirkosta joskus parikymppisenä.

Uskoontulon myötä hengellinen koti löytyi toisesta kirkkokunnasta.

Viimeinen niitti oli Kirkko ja Kaupunki -lehden vihapiirros, ja varsinkin ko. propagandalehden päätoimittajan em. kuvaa puolustelevat kommentit. Kirkosta on tullut vasemmistolaisen anarkistipropagandan äänitorvi, jota minä en aio enää olla rahoittamassa. Tuossa kuvassa siis Perussuomalaiset esitettin ihmisiä elävältä polttavina natseina.

Sananvapautta tietysti kannatan, ja tuo kuva olisikin sopinut vaikkapa Voima-lehteen kuin nenä päähän. Kirkollisessa lehdessä foorumi oli vaan täysin väärä.

Monen perusteluna on, että usko on höpöhöpö/satujuttua, oman päättelyn perusteella, mutta entäpä jos ei olekaan niin? On ihmisiä, jotka lähdön lähestyessä ovat pohtineet tämän uudestaan ja päätyneet sittenkin uskomaan. On totta, että se oma totuus ja kanta asiaan on monille vahva, että muuta vaihtoehtoa ei koe omakseen. Mutta kenellä on näissä asioissa kaikki viisaus ja varmuus? Hyvä on pohtia asiaa syvemmin ja kattavammin.

Kirkko instituutiona on ihmisten, myös syntisten ylläpitämää, mutta usko on omakohtainen, hengellinen valinta. Irtisanoutuminen jonkun kirkon työntekijän lausuman perusteella tuntuu heppoiselta, koska kyse on paljon suuremmasta ( elämän suurimmasta) valinnasta. Ihmisen oma valinta on kuitenkin hyvä asia, ja niin tapahtukoonkin, vaikka uskovien näkökulmasta se on surullista, jos hylkää uskonsa. Hienoa, että monet uskovat eivät syyllistä kirkosta eroavia, vaan kunnioittavat heidän omaa valintaa, vaikka näkemysero on suuri.

Maallistuminen tässä maailmassa on Raamatussakin jo kirjoitettu, joten se kertoo tästä ajasta. Toivottavasti irtisanoutuneet arvostavat myös niitä, jotka edelleen uskovat, eivätkä toivo vastakkainasettelua, koska uskoville asia ei ole satua. Eli kunnioitusta puolin ja toisin sekä viisaita päätöksiä hengellisestä ratkaisusta itse kullekin.

Entisen arkkipiispan sielu riemuitsi homojen kanssa. Siinäpähän riemuitsevat ihan keskenään.

En usko ja vaikka uskoisinkin, en ymmärrä miksi minun tarvitsisi kerryttää luterilaisen kirkon omaisuutta.

Kummikysymyksen vuoksi. Raamatun Jeesus oli yksinäisten ja hyljättyjen kaveri, joka sanoi "sallikaa lasten tulla minun tyköni". Ev.lut kirkon Jeesuksen luo ei ole lapsilla mitään asiaa, ellei vanhemmilla ole marssittaa sataa kaveria kummiksi. Eli yksinäisten lapset eivät pääse kirkon jäseneksi.

Muutenkin kummikäytäntö on maallinen: täälläkin manataan kun kummit eivät osta lahjoja, ainakaan tarpeeksi kalliita, eivät vie lapsia matkoille, huvipuistoon, uimaan tai tule lastenhoitoavuksi. Kummit taas valittavat kun ei pidetä yhteyttä, ei kiitetä lahjoista, ollaan jatkuvasti pyytämässä avuksi, vonkaamassa vaikka mitä. Mitä järkeä koko systeemissä?

Erosimme kirkosta esikoista odottaessa, koska meillä ei ollut ketä pyytää kummiksi. Lapsia tuli vielä kaksi lisää, joten ongelma olisi jatkunut. Jos kirkolla ei olisi kummipakkoa, sillä olisi nyt viisi jäsentä enemmän. No, lapset ovat olleet tyytyväisiä et-opintoihin.

Pappien politisoituminen.

Ensin keskustellaan valtuustossa/ lautakunnassa erittäin ikävään sävyyn kanssaihmisten kanssa siitä, kuinka väärä mielipide näillä on.

Sitten sunnuntaina kirkossa saarnataan ihmisrakkautta ja ymmärrystä.

En välitä kuulua sakkiin, joka on pääasiassa tyhmiä, diskriminoivia ja tekopyhiä ihmisiä. Kaksinaismoralismi oksettaa.

Raamatunvastainen käsitys seurakunnasta ja kasteesta. Erosin 18-vuotiaana. Seurakunnan tulisi olla 

uskovien yhteisö mutta ev.lut. kirkko mukautuu ja mielistelee kaikkea mahdollista.

Elätän jo tarpeeksi eliittiä verorahoillani. Piispat ym kerätkööt itse palkkansa.

Vierailija kirjoitti:

Entisen arkkipiispan sielu riemuitsi homojen kanssa. Siinäpähän riemuitsevat ihan keskenään.

Mahtaa olla sielulla persreikä hellänä.

Miksi erosin kirkosta? Syitä:

- kirkossa tunnen oloni ahdistuneeksi. Tämä voimakas tunne tuli jo rippikoulussa.

- en halua sanoa uskontunnustusta, koska en usko kristukseen enkä jumalaan.

- inhoan virsiä. En haluaisi niitä häihini enkä hautajaisiini. Harmi, koska kirkot ovat kauniita juhlatiloja, joiden tunnelma pilataan huonolla musiikilla.

- en pysty perustelemaan itselleni kirkkoon kuulumista millään keinolla.

Erosin vasta 1,5 vuotta sitten, 36-vuotiaana. Harmittaa, että kesti niin kauan ymmärtää, ettei kirkkoon ole todellakaan pakko kuulua. Rahasta on myös pulaa, joten eroaminen auttoi taloudellisesti. Äitini ei ymmärrä valintaani.

Minun ei ole tarvinnut miettiä koko asiaa,koska vanhempani ja äidin puoleiset isovanhempani hoitivat homman jo 1923 kun uskonnonvapauslaki tuli voimaan.Isä erosi kirkosta mennessään naimisiin äitini kanssa 50- luvulla ja mieheni avioituessaan minun kanssani.

Lapsuudessani 60-luvulla olin lievä kummajainen jos tuli puheeksi esim.ristiäiset ja myöhemmin muiden mennessä rippikouluun olin vähän ulkopuolinen.Eipä tuosta traumoja jäänyt ,lukiossa erottiin kirkosta jo joukolla.

aloin yrittäjäksi ja veroja tulee maksettua eri muodoissa niin paljon, että oli edes jostain säästettävä. Kun tilanne vakautuu niin liittynen takaisin. Ei siksi, että olisin uskovainen, vaan koska mielestäni kirkko pitää heikoista huolta ja tarjoaa turvaa monille elämästä syrjäytyneille.

Erosin 15-vuotiaana, eli heti kun se oli mahdollista. En usko mihinkään, vaan pohjaan maailmankuvani tieteeseen. Minulle on täysin ok, että kaikkea maailmassa tiede ei pysty vielä selittämään sillä en tarvitse mitään lopullista totuutta asioista, vaikka uskonkin että tiede onnistuu siinä parhaiten.

Kirkolla myöskään instituutiona ei ole minulle mitään annettavaa.

Erosin opillisista syistä. En hyväksy lapsikastetta enkä naispappeutta.

Erosin, koska en halunnut maksaa pedareille

Vierailija kirjoitti:

Kirkosta eronnut, miksi erosit?

Koska jumalaa ei ole olemassa.

Kaikki taika- ja horoskooppiusko on myös minulle erittäin vastenmielistä.

Siksi kun krisillisdemokraatit yrittää saada tupakan täyskiellon Suomeen ja siksi kun jeesus oli syvästi kehitysvammainen homosekuaalinen pedofiili ja eläimiinsekaantuja.