Kirkosta eronnut, miksi erosit?

Uskoni alkoi horjua varhaispuberteetti-ikäisenä. En mitenkään voimakkaasti kyseenalaistanut asiaa, mutta se tuntui mitättömältä asialta omassa elämässäni. Puhuin äidilleni kirkosta eroamisesta, mutta hän vastusti sitä argumentilla "sä et saa kirkkohäitä jos eroat." Noh, rippikouluikäisenä olin jo ehtinyt ajatella omaa maailmankatsomustani niin pitkälle, että minua turhautti käydä koko riparia. Ärsytin myös tahallani rippikoulun vetäjiä; nuoriso-ohjaajia ja pappia. Minua syytettiin näsäviisaaksi, kun kysyin, että jos Jumala on kaikkivoipa kuten väitetään, voiko hän luoda niin ison kiven, ettei hän jaksa sitä kantaa. Tarkoitin kysymykseni kivellä sekä fyysisiä, että psyykkisiä taakkoja, mutta ilmeisesti 15-vuotiaan metafora tulkittiin viisasteluksi. Noh, uskontunnustusta en koskaan kirkossa lausunut vaikka muut lampaat siellä niin tekivätkin. Ei oo mun juttu. Sain 16-vuotiaana äidiltä luvan erota kirkosta.

En tarkoita, ettenkö voisi uskoa johonkin. Ja uskonkin. Uskon aisteihini. Niistäkään en voi olla varma, sillä ainoa mitä tiedän todeksi, on oman itseni olemassaolo. Kaikki muu saattaa olla harhaa. On näitä elämän kysymyksiä ja filosofioita tullut pohdituksi. Enkä koe näitä oikeastaan kovin tärkeiksi asioiksi. En ole kiinnostunut siitä, miten maapallo on syntynyt. Se ei vaikuta elämääni tässä ja nyt. Koitan elää hetkessä, kun tuntuu siltä, että koko nuoruuteni on ollut yhtä tuhlausta näitä kysymyksiä pyöritellessä.

Halusin testata joutuuko siitä heti kadotukseen, kun eroaa kirkosta. Olivat pelotelleet niin paljon kirkon sisällä, että halusin kokea tämän. On ollut niin mukavaa olla uskontoon sitoutumaton, että takaisin en ole haaveillut nyt jo yli 20 vuoteen. Sitäpaitsi, olen varsin omantunnontarkka ihminen, enkä siksikään halua syyllistävää tai valmiiksi pureskeltua ympäristöä, johon liittyä.

Minusta ei olisi paperilla uskovaiseksi, niinkuin moni tekee, kun haluaa kirkkohäät ja -hautajaiset. Koin henkisenä väkivaltana, kun minut kastettiin vauvana. Halusin myös eroon kastajistani. Olisinhan halunnut valita itse! Luin raamatun, enkä halunnut muiden määräävän sen tulkinnasta. Ei taida löytyä uskontokuntaa, joka ei riistäisi jäseniään?

Minulle kirkkoon kuuluminen on tullut ongelmaksi vasta, kun olen tajunnut että kirkko on voimakkaasti ihmisen elämään vaikuttava, puoluepoliittinen laitos. Pidin sitä pitkään melko harmittomana juttuna, joka vaalii rakennusperintöä ja tekee sosiaalityötä. Asuin pitkään alueella, jossa herätysliike oli voimissaan, ja siellä se jotenkin kirkastui, mitä kirkko oikeasti touhuilee ja minkälaisen toiminnan se hyväksyy, enkä voinut mitenkään olla sitä mieltä, että se on ihmisille hyväksi tai millään lailla oikein, koska se maallinen vallanhalu  paistaa sieltä niin räikeästi läpi. Nyt tuntuu että moraalisesti ainoa oikea tapa on erota kirkosta, koska muuten se minunkin kirkollisveroni tukee toimintaa ja rakentaa sellaista yhteiskuntaa, jota minä en voi hyväksyä. Jo ajatus siitä, että ihmisen pitäisi uskoa jonkun instituution kautta, on oikeastaan aika kummallinen.

up

Erosin 18-vuotiaana, minulla ja perheenjäsenilläni on sellaisia yliluonnollisia kokemuksia jotka eivät kohtaa raamatun kanssa, sekä en ymmärrä miten raamattua pitäisi tulkita, vaikuttaa vaan pelkältä sadulta....Itse uskon, että jos Jumala on, hän ei välitä siitä mihin uskomme ja mitä teemme vaan me kaikki olemme samalla viivalla, saamme tekojemme mukaan rangaistuksen (ajettelen lähinnä tappamista ja raiskaamista), muttei se ole mikään helvetti, vaan uskon jälleensyntymiseen, joka määräytyy entisten elämien tekojen mukaan. Uskon jälleensyntymiseen siksi, koska kun täytin 15v aloin saamaan muitikuvia siitä, että olisin elänyt eri ihmisenä joskus aikaisemmin, samalla selvisi se miksi olen aina ollut kiinnostunut tietystä kulttuurista ja maasta. Tämä on ollut todella hämmentävää ja pelottavaa, mutta olen jo oppinut elämään sen kanssa. Monessa muussa uskonnossa kuten Hindulaisuudessa ja Buddhalaisuudessa uskotaan jälleensyntymiseen.

Kaikki tuntemani kirkosta eroajat ovat uskoontulleita kristittyjä. 

Kyllä palsta täynnä itselleen valehtelijoita. Rahan takia kirkosta erotaan.

Vierailija kirjoitti:

Minut on lapsena liitetty kirkkoon niin kuin sadat tuhannet muutkin pikkulapset. Itse en olisi koskaan liittynyt vapaaehtoisesti.

Sama.

En usko, enkä näin ollen tahdo maksaa veroja kirkolle.

Liityin toiseen uskontokuntaan ja seurakunnan sivuilla mainittiin että ei ole mahdollista kuulua kahteen eri uskontokuntaan yhtä aikaa joten katsoin parhaimmaksi erota kirkosta.

Vierailija kirjoitti:

Nyt pohdin usein sitä, olenko ateisti vai agnostikko.

Lakkaa pohtimasta, sillä ne eivät ole millään muotoa vaihtoehtoisia toisilleen.

Koska tajusin, että uskonnolla ja kirkkoon kuulumisella ei ole yhtään mitään tekemistä. Kirkkoon kuuluminen tarkoittaa, että haluat olla maksamassa samanhenkisten ihmisten yhteisön ylläpitämää järjestelmää, jossa sitten esim. palvotaan jumalaa. Mutta senttiäkään et niin sanotusti maksa jumalalle.

Se on vähän kuin uskoisi ilmastonmuutokseen, mutta et laittaisi rahojasi ilmastonmuutoksen estämiseen (jumalan tapauksessa jopa mahdontonta). Laittaisit rahasi kerhoon, joka pääasiassa keskenään hekumoisi ilmastonmuutoksen tulemisella. Siis niille ihmisille, jotka uskovat samalla tavalla.

Päätin, että se verotuksen kautta multa perittävä useampi satanen per vuosi, jää niiltä ihmisiltä saamatta.

Liian politisoitunutta, mielestäni kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan. Siksi erosin.

Työttömyys, rahat tärkeämmät lapsilleni kuin kirkolle

Minut on lapsena liitetty kirkon jäseneksi, enkä tätä tapaa kyseenalaistanut pitkään aikaan, vaikka en jumalaan uskonutkaan. Omien lasten kouluun mennessä kuitenkin havahduin siihen, että en halua että lapseni "altistuvat" evankelis-luterilaisen uskonnon opetukselle, vaan halusin heidät mieluummin elämänkatsomustiedon opetukseen. Tästä syystä erosin kirkosta, ja samalla erotin lapsenikin.

Olen tajunnut ajat sitten että mitään jumalia jne ei ole olemassa ja näin ollen on pähkähullua kuulua klubiin joka opettaa moisen paskan olevan totta.

Siksi: heiiippa!

Rehellisesti - pääosin kirkollisveron vuoksi. Erosin kirkosta samalla kun miehestä, ajattelin että nekin verorahat mieluummin lasten hyvinvointiin. Sitten tulevat nuo muut mainitut asiat; höpöhöpöjutuilla pelottelu lapsesta saakka, kaikki se paha mikä kristinuskon(kin) nimissä on tehty, mielipide-erot mm.homoliitoista yms.

Kaksi vanhinta lastani kuuluvat kirkkoon koska heidän syntyessään se oli vielä enempi tapana enkä viitsinyt aiheuttaa isovanhemmille sydänkohtausta valitsemalla toisin. He ovat jo täysi-ikäisiä ja kuuluvat kirkkoon edelleen koska haluavat ja sehän on ihan ok tietenkin. Nykyliittoon syntyneet lapset eivät kuulu kirkkoon mutta käyvät kyllä kirkossa esim päiväkotiryhmänsä mukana. Eihän se heitä haavoita ja on vaan hyvä, että tietävät mikä kirkko on. Koulussa valitaan kuitenkin satutuntien sijaan et, joka opettaa keskeisiä asioita eri uskonnoista myös. Saavat puolestani vapaasti valita, jos isompana haluavat liittyä kirkkoon.

En siis kannata kirkkoa instituutiona, joskin arvostan kovasti joitakin henkilöitä jotka työskentelevät siellä ja tekevät paljon hyvää. Uskon jumalaan, ja kirkossa on kieltämättä aina omanlaisensa pyhä fiilis, mutta kuten mummoni aikoinaan sanoi: "Jos ei Jumala löydä minua kotoani, en minäkään Jumalaa kirkosta." Olen tavoittanut "yhteyden" monesti ihan muualla.

Paradoksaalisesti eräs nuoruuden ammattihaaveistani oli pappi ja olisin hyvin todennäköisesti sitä, jos silloinen uskontokuntani olisi sallinut naispappeuden. Uskonasiat kaikkineen ovat minusta hyvin mielenkiintoisia.

En kuulu mihinkään uskontoon olen vapaa kulkuri

En ole koskaan uskonut jumalaan joten on tosi outoa että minut on vauvana liitettyväkisin johonkin uskonyhteisöön.

Erosin tietenkin hetikun mahdollista.

Ei tulisi mieleenkään liittää tulevaa lastani johonkin kirkkoon.

Liityin toiseen kristilliseen kirkkokuntaan. (Nykyisin eroaisin ev.lut. kirkosta jo pelkästään  sen nykysuuntauksen vuoksi.)