Kirkosta eronnut, miksi erosit?

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on elämänsä aikana kieltänyt Jumalaa, pilkannut Hänet, ja on halunnut olla erillään Hänestä. Ei usko Raamatulliseen Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä ristillä.

Miksi sellainen ihminen pitäisi päästä taivaaseen?

Jos ei ole halunnut Jumalaa olevan osallinen maallisen elämän aikana, silloin ei tarvitse olla Jumalan kanssa myöskään kuoleman jälkeen. Jumala kunnioittaa päätöstäsi.

Miksiköhän joku jumalolento haluaisi kiduttaa tai laiminlyödä pieniä ihmisiä ja väittää, että oikein "kunnioittaa päätöstä"? Kuka ihminen tekisi näin oman lapsensa kanssa?

Esimerkkinä otan tästä nyt oman äitini: Hän ei tehnyt eläessään mitään henkilökohtaista uskonratkaisua, kuului vain tavallisena jäsenenä ev.lut. kirkkoon kuten niin moni muukin, kävi kirkossa korkeintaan jouluna jos silloinkaan. 

Hän ei "solvannut" yhtään mitään, palveli elämänsä perhettään liiankin hyvin, osoitti rakkauttaan ja myötätuntoaan, oli huolissaan maailman tilanteesta ja niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvoinnista. Mutta ilman tätä henkilökohtaista uskoon tulemista hurskaat sukulaiseni hänen äkkiä kuoltuaan olivat sitä mieltä, että hän oli nyt sitten helvetissä. Hän ei täyttänyt niitä heidän lahkojensa uskonnollisia vaatimuksia. Aivan kuten niitä vaatimuksia ei täytä moni muukaan "väärin ajatteleva" ev.lut. kirkon piispoja myöten.

Mitä siis haluaisitte arvon uskovaiset minun tähän sanovan? Liittyvän itse tällaiseen lahkoon ja yrittävän valehdella itselleni, että kyllähän äitini, joka täysin selkeästi omin sanoin kyseli, onko jumalaa olemassa, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä, kuitenkin olisikin salassa ollut kiivas lahkolainen ja näin ollen nyt taivaassa? Hyväksyvän sukulaisteni avoimesti minullekin ryöpyttämät mielipiteet minulle rakkaan ihmisen ikuisesta tuskasta helvetin tulissa, kun ei ollut riittävän hurskas heille? Lohduttavan itseäni, että kyllähän minä varmaan sitten itse jossain taivaassa olen aivopestynä tietämättä, että minulla on ikinä äitiä ollutkaan?

Minun kannaltani se viisain, armollisin, henkisesti perustelluin ratkaisu on vastustaa ehdottomasti tällaisia kristittyjen kiihkouskovaisten ajatuksia ja pysyä heidän painostavasta ja myrkyllisestä ajattelumaailmastaan mahdollisimman erilläni. Yhtään vähemmän painostavaksi sitä eivät tee viittaukset "ristinkuolemaan", "uhreihin" tms. käsitteisiin, jotka jo itsessään ovat hyvin väkivaltaisia.

Kun ihmiseltä kuolee sukulaisia, niin silloin juuri pääsee ikävä kyllä todistamaan sitä mielettömyyttä, joka näihin hurskaisiin uskovaisiin liittyy. Äitini kuolemasta on jo vuosia, mutta kyllä tulen aina muistamaan. Aivan kuten hänkin muisti jo omasta lapsuudestaan sen, miten hän joutui oman isänsä kuollessa uskonnollisen lahkon painostuksen kohteeksi. Ollessaan itse vielä teini-iän kynnyksellä. Hänkin oppi siitä pysymään erillään sellaisten toiminnasta, vaikka hän, toisin kuin minä, jatkoikin kirkkoon kuulumista. 

Siihen on syynsä, miksi empaattiset ihmiset pysyvät useimmiten erossa näistä itsensä kristinuskon oikeaan ytimeen laskevista aktiiviuskovaisista. Siihenkin on syynsä, miksi näihin aktiiviuskovaisiin liittyy sellainenkin termi kuin hengellinen narsismi. Tietyt kristinopin ydinasiat vaativat uskovalta nähtävästi tiettyä kylmyyttä suhtautumisessa muihin ihmisiin. Muuten niitä ei pysty kannattamaan.

Ei vastaa enää arvojani, liian liberaali

Vierailija kirjoitti:

Kysyttiin miksi erosin kirkosta, erosin vasta reilu 50v, tällöin nousi esille kirkon suhtautuminen homoliittoihin ja mietin, että tämä ei ole enää tätä päivää. Kerkesin maksaa veroja 30v kirkolle, mutta sitten minulle riitti, kyllä kaikki pitäisi pystyä hyväksymään sellaisena kun he ovat.

Sama juttu minulla. Erosin kun kirkko hylkäsi kristityt ja otti tilalle homot ja muslimit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on elämänsä aikana kieltänyt Jumalaa, pilkannut Hänet, ja on halunnut olla erillään Hänestä. Ei usko Raamatulliseen Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä ristillä.

Miksi sellainen ihminen pitäisi päästä taivaaseen?

Jos ei ole halunnut Jumalaa olevan osallinen maallisen elämän aikana, silloin ei tarvitse olla Jumalan kanssa myöskään kuoleman jälkeen. Jumala kunnioittaa päätöstäsi.

Miksiköhän joku jumalolento haluaisi kiduttaa tai laiminlyödä pieniä ihmisiä ja väittää, että oikein "kunnioittaa päätöstä"? Kuka ihminen tekisi näin oman lapsensa kanssa?

Esimerkkinä otan tästä nyt oman äitini: Hän ei tehnyt eläessään mitään henkilökohtaista uskonratkaisua, kuului vain tavallisena jäsenenä ev.lut. kirkkoon kuten niin moni muukin, kävi kirkossa korkeintaan jouluna jos silloinkaan. 

Hän ei "solvannut" yhtään mitään, palveli elämänsä perhettään liiankin hyvin, osoitti rakkauttaan ja myötätuntoaan, oli huolissaan maailman tilanteesta ja niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvoinnista. Mutta ilman tätä henkilökohtaista uskoon tulemista hurskaat sukulaiseni hänen äkkiä kuoltuaan olivat sitä mieltä, että hän oli nyt sitten helvetissä. Hän ei täyttänyt niitä heidän lahkojensa uskonnollisia vaatimuksia. Aivan kuten niitä vaatimuksia ei täytä moni muukaan "väärin ajatteleva" ev.lut. kirkon piispoja myöten.

Mitä siis haluaisitte arvon uskovaiset minun tähän sanovan? Liittyvän itse tällaiseen lahkoon ja yrittävän valehdella itselleni, että kyllähän äitini, joka täysin selkeästi omin sanoin kyseli, onko jumalaa olemassa, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä, kuitenkin olisikin salassa ollut kiivas lahkolainen ja näin ollen nyt taivaassa? Hyväksyvän sukulaisteni avoimesti minullekin ryöpyttämät mielipiteet minulle rakkaan ihmisen ikuisesta tuskasta helvetin tulissa, kun ei ollut riittävän hurskas heille? Lohduttavan itseäni, että kyllähän minä varmaan sitten itse jossain taivaassa olen aivopestynä tietämättä, että minulla on ikinä äitiä ollutkaan?

Minun kannaltani se viisain, armollisin, henkisesti perustelluin ratkaisu on vastustaa ehdottomasti tällaisia kristittyjen kiihkouskovaisten ajatuksia ja pysyä heidän painostavasta ja myrkyllisestä ajattelumaailmastaan mahdollisimman erilläni. Yhtään vähemmän painostavaksi sitä eivät tee viittaukset "ristinkuolemaan", "uhreihin" tms. käsitteisiin, jotka jo itsessään ovat hyvin väkivaltaisia.

Kun ihmiseltä kuolee sukulaisia, niin silloin juuri pääsee ikävä kyllä todistamaan sitä mielettömyyttä, joka näihin hurskaisiin uskovaisiin liittyy. Äitini kuolemasta on jo vuosia, mutta kyllä tulen aina muistamaan. Aivan kuten hänkin muisti jo omasta lapsuudestaan sen, miten hän joutui oman isänsä kuollessa uskonnollisen lahkon painostuksen kohteeksi. Ollessaan itse vielä teini-iän kynnyksellä. Hänkin oppi siitä pysymään erillään sellaisten toiminnasta, vaikka hän, toisin kuin minä, jatkoikin kirkkoon kuulumista. 

Siihen on syynsä, miksi empaattiset ihmiset pysyvät useimmiten erossa näistä itsensä kristinuskon oikeaan ytimeen laskevista aktiiviuskovaisista. Siihenkin on syynsä, miksi näihin aktiiviuskovaisiin liittyy sellainenkin termi kuin hengellinen narsismi. Tietyt kristinopin ydinasiat vaativat uskovalta nähtävästi tiettyä kylmyyttä suhtautumisessa muihin ihmisiin. Muuten niitä ei pysty kannattamaan.

Haluatko rehellisen vai kaunistellun mielipiteen? Minä pidän itseäni nykyisin aika raskaan sarjan konservatiivikristittynä. Olen syventynyt paljon alkukritillisyyteen, erilaisiin rukousperinteisiin ja luostarilaitokseen. Ajatuksiltani olen *kokonaan Kristuksen*. Siltikään minulle ei _kuulu_ muiden ihmisten ratkaisut. Jos joku haluaa tietää ajatuksiani uskonnolliselta kannalta jostakin, kerron hänelle mitä _raamattu_ asiasta sanoo, ja lisään sitten, että siellä myös kerrotaan etten _minä_ ole mikään ketään tuomitsemaan. Tällä haluan sanoa, että vaikka itse noudatankin radikaalikristillisyyttä, ei minua oikeastaan edes kiinnosta muiden ratkaisut. Äitiäsi tuominneet ovat olleet pienisieluisia egoisteja, jotka ovat projisoineet omia syntejään muihin. Älytöntä touhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on elämänsä aikana kieltänyt Jumalaa, pilkannut Hänet, ja on halunnut olla erillään Hänestä. Ei usko Raamatulliseen Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä ristillä.

Miksi sellainen ihminen pitäisi päästä taivaaseen?

Jos ei ole halunnut Jumalaa olevan osallinen maallisen elämän aikana, silloin ei tarvitse olla Jumalan kanssa myöskään kuoleman jälkeen. Jumala kunnioittaa päätöstäsi.

Miksiköhän joku jumalolento haluaisi kiduttaa tai laiminlyödä pieniä ihmisiä ja väittää, että oikein "kunnioittaa päätöstä"? Kuka ihminen tekisi näin oman lapsensa kanssa?

Esimerkkinä otan tästä nyt oman äitini: Hän ei tehnyt eläessään mitään henkilökohtaista uskonratkaisua, kuului vain tavallisena jäsenenä ev.lut. kirkkoon kuten niin moni muukin, kävi kirkossa korkeintaan jouluna jos silloinkaan. 

Hän ei "solvannut" yhtään mitään, palveli elämänsä perhettään liiankin hyvin, osoitti rakkauttaan ja myötätuntoaan, oli huolissaan maailman tilanteesta ja niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvoinnista. Mutta ilman tätä henkilökohtaista uskoon tulemista hurskaat sukulaiseni hänen äkkiä kuoltuaan olivat sitä mieltä, että hän oli nyt sitten helvetissä. Hän ei täyttänyt niitä heidän lahkojensa uskonnollisia vaatimuksia. Aivan kuten niitä vaatimuksia ei täytä moni muukaan "väärin ajatteleva" ev.lut. kirkon piispoja myöten.

Mitä siis haluaisitte arvon uskovaiset minun tähän sanovan? Liittyvän itse tällaiseen lahkoon ja yrittävän valehdella itselleni, että kyllähän äitini, joka täysin selkeästi omin sanoin kyseli, onko jumalaa olemassa, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä, kuitenkin olisikin salassa ollut kiivas lahkolainen ja näin ollen nyt taivaassa? Hyväksyvän sukulaisteni avoimesti minullekin ryöpyttämät mielipiteet minulle rakkaan ihmisen ikuisesta tuskasta helvetin tulissa, kun ei ollut riittävän hurskas heille? Lohduttavan itseäni, että kyllähän minä varmaan sitten itse jossain taivaassa olen aivopestynä tietämättä, että minulla on ikinä äitiä ollutkaan?

Minun kannaltani se viisain, armollisin, henkisesti perustelluin ratkaisu on vastustaa ehdottomasti tällaisia kristittyjen kiihkouskovaisten ajatuksia ja pysyä heidän painostavasta ja myrkyllisestä ajattelumaailmastaan mahdollisimman erilläni. Yhtään vähemmän painostavaksi sitä eivät tee viittaukset "ristinkuolemaan", "uhreihin" tms. käsitteisiin, jotka jo itsessään ovat hyvin väkivaltaisia.

Kun ihmiseltä kuolee sukulaisia, niin silloin juuri pääsee ikävä kyllä todistamaan sitä mielettömyyttä, joka näihin hurskaisiin uskovaisiin liittyy. Äitini kuolemasta on jo vuosia, mutta kyllä tulen aina muistamaan. Aivan kuten hänkin muisti jo omasta lapsuudestaan sen, miten hän joutui oman isänsä kuollessa uskonnollisen lahkon painostuksen kohteeksi. Ollessaan itse vielä teini-iän kynnyksellä. Hänkin oppi siitä pysymään erillään sellaisten toiminnasta, vaikka hän, toisin kuin minä, jatkoikin kirkkoon kuulumista. 

Siihen on syynsä, miksi empaattiset ihmiset pysyvät useimmiten erossa näistä itsensä kristinuskon oikeaan ytimeen laskevista aktiiviuskovaisista. Siihenkin on syynsä, miksi näihin aktiiviuskovaisiin liittyy sellainenkin termi kuin hengellinen narsismi. Tietyt kristinopin ydinasiat vaativat uskovalta nähtävästi tiettyä kylmyyttä suhtautumisessa muihin ihmisiin. Muuten niitä ei pysty kannattamaan.

Hei! Rauha äitisi sielulle, ja kaikki hyvää Sinulle elämääsi.

Itse en ole ns. lahkolainen vaan evl kirkkoon vielä toistaiseksi kuuluva.

Kirjoitin myös kommentin kansankirkomme kauheasta tilasta.

En halua pelotella ketään teksteissäni, kerron vaan mitä Raamatussa oikeasti lukee.

T. Se jonka tekstiä kommentoit.

Just tämä minkä mainitsit itse. En ollut siihen omasta tahdosta liittynyt, eikä kirkko tarjoa minulle yhtään mitään, mistä kiinnostaisi veroja maksaa. Hyväntekeväisyyttä harrastan muuten, tiedoksi ennen kuin siitä mainitsette.

Erosin koska kirkko ei noudata sen yhtä ja ainoaa auktoriteettia - Raamatua.

En voi kuulua instituuttiin joka kannattaa ja ajaa Saatanallisia asioita joilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa, vaan ovat vielä Raamatussa kiellettyjä.

Tulen itse vielä sanomaan tämän:

Raamattu on täynnä hienoja ja kauniita asioita, mutta siinä on myös vaikeita asioita.

Jeesus opetti meille mitä rakkaus on, oikeanlaisen elämän eläminen. Jeesuksen opetukset ovat ainutlaatuisia.

Sitä ei kuiteinkaan voida sulkea pois että Jeesus puhui myös paljon Helvetistä, ja varoitti siitä.

Lukekaa Evankeliumit!

Tämä taitaa olla ateistien ja sateenkaarityyppien palsta. Saavat kirjoittaa väärennettyjä asioita Raamatusta ja kristinuskosta.

Monet kirjoittamistani kommenteista on poistettu, reilun tunnin sisällä.

Se taitaa olla niin että Raamatun Sana on tabu vähän kaikkialla, näin lopunaikoina !

Vierailija kirjoitti:

Tulen itse vielä sanomaan tämän:

Raamattu on täynnä hienoja ja kauniita asioita, mutta siinä on myös vaikeita asioita.

Jeesus opetti meille mitä rakkaus on, oikeanlaisen elämän eläminen. Jeesuksen opetukset ovat ainutlaatuisia.

Sitä ei kuiteinkaan voida sulkea pois että Jeesus puhui myös paljon Helvetistä, ja varoitti siitä.

Lukekaa Evankeliumit!

Se kannattaa vain muistaa, että Jeesus ei itse kirjoittanut näitä evankeliumeja eikä yhtään raamatun kirjaa. Ne kirjat on paljon hänen kuolemansa jälkeen valikoitu erinäisissä kirkolliskokouksissa aikana, kun kristinusko oli jo hajaantunut ja oli tullut tarve pitää lauma kuuliaisena.

Kristinusko ei opeta toisin kuin jotkut muut uskonnot, että sen pyhä kirja olisi tipahtanut taivaasta tai saneltu jonkinlaisena automaattikirjoituksena jumalalta. Sen kirjoittajat ovat olleet oman aikansa ihmisiä ja heillä on ollut oman kulttuuritaustansa vaikutus sekä poliittisiakin tarkoitusperiä.

Falskia olisi kuulua kulttiin, minkä keskeisiä teesejä pidän epätosina.

En usko niin kuin kirkkomme opettaa.

En halua tukea valtiokirkkorakennetta. Kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan.

En halua rahoittaa kirkkoa, joka ei kunnioita ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä (tasa-arvoinen avioliittolaki).

Ihmisten rakentamat ja ylläpitämät uskontorakenteet, uskonnosta riippumatta, ovat historian saatossa aiheuttaneet enemmän pahaa kuin hyvää. Ongelmat jatkuvat edelleen ja aiheuttavat vastakkainasetteluja ihmisten välille globaalisti.

Uskontoja on kautta aikain käytetty välineenä kansan ja etenkin naisten kontrollointiin ja hallintaan. Tätä en hyväksy.

Jos ei ole ateisti ja kokee henkisyyttä, sitä voi hyvin kokea itsekseenkin. Moni kuten minä kokee yhteyttä johonkin suurempaan luonnossa ollessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on elämänsä aikana kieltänyt Jumalaa, pilkannut Hänet, ja on halunnut olla erillään Hänestä. Ei usko Raamatulliseen Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä ristillä.

Miksi sellainen ihminen pitäisi päästä taivaaseen?

Jos ei ole halunnut Jumalaa olevan osallinen maallisen elämän aikana, silloin ei tarvitse olla Jumalan kanssa myöskään kuoleman jälkeen. Jumala kunnioittaa päätöstäsi.

Miksiköhän joku jumalolento haluaisi kiduttaa tai laiminlyödä pieniä ihmisiä ja väittää, että oikein "kunnioittaa päätöstä"? Kuka ihminen tekisi näin oman lapsensa kanssa?

Esimerkkinä otan tästä nyt oman äitini: Hän ei tehnyt eläessään mitään henkilökohtaista uskonratkaisua, kuului vain tavallisena jäsenenä ev.lut. kirkkoon kuten niin moni muukin, kävi kirkossa korkeintaan jouluna jos silloinkaan. 

Hän ei "solvannut" yhtään mitään, palveli elämänsä perhettään liiankin hyvin, osoitti rakkauttaan ja myötätuntoaan, oli huolissaan maailman tilanteesta ja niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvoinnista. Mutta ilman tätä henkilökohtaista uskoon tulemista hurskaat sukulaiseni hänen äkkiä kuoltuaan olivat sitä mieltä, että hän oli nyt sitten helvetissä. Hän ei täyttänyt niitä heidän lahkojensa uskonnollisia vaatimuksia. Aivan kuten niitä vaatimuksia ei täytä moni muukaan "väärin ajatteleva" ev.lut. kirkon piispoja myöten.

Mitä siis haluaisitte arvon uskovaiset minun tähän sanovan? Liittyvän itse tällaiseen lahkoon ja yrittävän valehdella itselleni, että kyllähän äitini, joka täysin selkeästi omin sanoin kyseli, onko jumalaa olemassa, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä, kuitenkin olisikin salassa ollut kiivas lahkolainen ja näin ollen nyt taivaassa? Hyväksyvän sukulaisteni avoimesti minullekin ryöpyttämät mielipiteet minulle rakkaan ihmisen ikuisesta tuskasta helvetin tulissa, kun ei ollut riittävän hurskas heille? Lohduttavan itseäni, että kyllähän minä varmaan sitten itse jossain taivaassa olen aivopestynä tietämättä, että minulla on ikinä äitiä ollutkaan?

Minun kannaltani se viisain, armollisin, henkisesti perustelluin ratkaisu on vastustaa ehdottomasti tällaisia kristittyjen kiihkouskovaisten ajatuksia ja pysyä heidän painostavasta ja myrkyllisestä ajattelumaailmastaan mahdollisimman erilläni. Yhtään vähemmän painostavaksi sitä eivät tee viittaukset "ristinkuolemaan", "uhreihin" tms. käsitteisiin, jotka jo itsessään ovat hyvin väkivaltaisia.

Kun ihmiseltä kuolee sukulaisia, niin silloin juuri pääsee ikävä kyllä todistamaan sitä mielettömyyttä, joka näihin hurskaisiin uskovaisiin liittyy. Äitini kuolemasta on jo vuosia, mutta kyllä tulen aina muistamaan. Aivan kuten hänkin muisti jo omasta lapsuudestaan sen, miten hän joutui oman isänsä kuollessa uskonnollisen lahkon painostuksen kohteeksi. Ollessaan itse vielä teini-iän kynnyksellä. Hänkin oppi siitä pysymään erillään sellaisten toiminnasta, vaikka hän, toisin kuin minä, jatkoikin kirkkoon kuulumista. 

Siihen on syynsä, miksi empaattiset ihmiset pysyvät useimmiten erossa näistä itsensä kristinuskon oikeaan ytimeen laskevista aktiiviuskovaisista. Siihenkin on syynsä, miksi näihin aktiiviuskovaisiin liittyy sellainenkin termi kuin hengellinen narsismi. Tietyt kristinopin ydinasiat vaativat uskovalta nähtävästi tiettyä kylmyyttä suhtautumisessa muihin ihmisiin. Muuten niitä ei pysty kannattamaan.

Haluatko rehellisen vai kaunistellun mielipiteen? Minä pidän itseäni nykyisin aika raskaan sarjan konservatiivikristittynä. Olen syventynyt paljon alkukritillisyyteen, erilaisiin rukousperinteisiin ja luostarilaitokseen. Ajatuksiltani olen *kokonaan Kristuksen*. Siltikään minulle ei _kuulu_ muiden ihmisten ratkaisut. Jos joku haluaa tietää ajatuksiani uskonnolliselta kannalta jostakin, kerron hänelle mitä _raamattu_ asiasta sanoo, ja lisään sitten, että siellä myös kerrotaan etten _minä_ ole mikään ketään tuomitsemaan. Tällä haluan sanoa, että vaikka itse noudatankin radikaalikristillisyyttä, ei minua oikeastaan edes kiinnosta muiden ratkaisut. Äitiäsi tuominneet ovat olleet pienisieluisia egoisteja, jotka ovat projisoineet omia syntejään muihin. Älytöntä touhua.

Näin voi olla, mutta itselleni nämä hurskaat sukulaiseni kertoivat yksinkertaisesti suorasanaisesti sen kristinuskon pimeäksi kokemani puolen, josta monet muut vain mieluummin yleensä nykypäivänä vaikenevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on elämänsä aikana kieltänyt Jumalaa, pilkannut Hänet, ja on halunnut olla erillään Hänestä. Ei usko Raamatulliseen Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä ristillä.

Miksi sellainen ihminen pitäisi päästä taivaaseen?

Jos ei ole halunnut Jumalaa olevan osallinen maallisen elämän aikana, silloin ei tarvitse olla Jumalan kanssa myöskään kuoleman jälkeen. Jumala kunnioittaa päätöstäsi.

Miksiköhän joku jumalolento haluaisi kiduttaa tai laiminlyödä pieniä ihmisiä ja väittää, että oikein "kunnioittaa päätöstä"? Kuka ihminen tekisi näin oman lapsensa kanssa?

Esimerkkinä otan tästä nyt oman äitini: Hän ei tehnyt eläessään mitään henkilökohtaista uskonratkaisua, kuului vain tavallisena jäsenenä ev.lut. kirkkoon kuten niin moni muukin, kävi kirkossa korkeintaan jouluna jos silloinkaan. 

Hän ei "solvannut" yhtään mitään, palveli elämänsä perhettään liiankin hyvin, osoitti rakkauttaan ja myötätuntoaan, oli huolissaan maailman tilanteesta ja niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvoinnista. Mutta ilman tätä henkilökohtaista uskoon tulemista hurskaat sukulaiseni hänen äkkiä kuoltuaan olivat sitä mieltä, että hän oli nyt sitten helvetissä. Hän ei täyttänyt niitä heidän lahkojensa uskonnollisia vaatimuksia. Aivan kuten niitä vaatimuksia ei täytä moni muukaan "väärin ajatteleva" ev.lut. kirkon piispoja myöten.

Mitä siis haluaisitte arvon uskovaiset minun tähän sanovan? Liittyvän itse tällaiseen lahkoon ja yrittävän valehdella itselleni, että kyllähän äitini, joka täysin selkeästi omin sanoin kyseli, onko jumalaa olemassa, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä, kuitenkin olisikin salassa ollut kiivas lahkolainen ja näin ollen nyt taivaassa? Hyväksyvän sukulaisteni avoimesti minullekin ryöpyttämät mielipiteet minulle rakkaan ihmisen ikuisesta tuskasta helvetin tulissa, kun ei ollut riittävän hurskas heille? Lohduttavan itseäni, että kyllähän minä varmaan sitten itse jossain taivaassa olen aivopestynä tietämättä, että minulla on ikinä äitiä ollutkaan?

Minun kannaltani se viisain, armollisin, henkisesti perustelluin ratkaisu on vastustaa ehdottomasti tällaisia kristittyjen kiihkouskovaisten ajatuksia ja pysyä heidän painostavasta ja myrkyllisestä ajattelumaailmastaan mahdollisimman erilläni. Yhtään vähemmän painostavaksi sitä eivät tee viittaukset "ristinkuolemaan", "uhreihin" tms. käsitteisiin, jotka jo itsessään ovat hyvin väkivaltaisia.

Kun ihmiseltä kuolee sukulaisia, niin silloin juuri pääsee ikävä kyllä todistamaan sitä mielettömyyttä, joka näihin hurskaisiin uskovaisiin liittyy. Äitini kuolemasta on jo vuosia, mutta kyllä tulen aina muistamaan. Aivan kuten hänkin muisti jo omasta lapsuudestaan sen, miten hän joutui oman isänsä kuollessa uskonnollisen lahkon painostuksen kohteeksi. Ollessaan itse vielä teini-iän kynnyksellä. Hänkin oppi siitä pysymään erillään sellaisten toiminnasta, vaikka hän, toisin kuin minä, jatkoikin kirkkoon kuulumista. 

Siihen on syynsä, miksi empaattiset ihmiset pysyvät useimmiten erossa näistä itsensä kristinuskon oikeaan ytimeen laskevista aktiiviuskovaisista. Siihenkin on syynsä, miksi näihin aktiiviuskovaisiin liittyy sellainenkin termi kuin hengellinen narsismi. Tietyt kristinopin ydinasiat vaativat uskovalta nähtävästi tiettyä kylmyyttä suhtautumisessa muihin ihmisiin. Muuten niitä ei pysty kannattamaan.

Haluatko rehellisen vai kaunistellun mielipiteen? Minä pidän itseäni nykyisin aika raskaan sarjan konservatiivikristittynä. Olen syventynyt paljon alkukritillisyyteen, erilaisiin rukousperinteisiin ja luostarilaitokseen. Ajatuksiltani olen *kokonaan Kristuksen*. Siltikään minulle ei _kuulu_ muiden ihmisten ratkaisut. Jos joku haluaa tietää ajatuksiani uskonnolliselta kannalta jostakin, kerron hänelle mitä _raamattu_ asiasta sanoo, ja lisään sitten, että siellä myös kerrotaan etten _minä_ ole mikään ketään tuomitsemaan. Tällä haluan sanoa, että vaikka itse noudatankin radikaalikristillisyyttä, ei minua oikeastaan edes kiinnosta muiden ratkaisut. Äitiäsi tuominneet ovat olleet pienisieluisia egoisteja, jotka ovat projisoineet omia syntejään muihin. Älytöntä touhua.

Hyvä uskonveli/ sisar.

Kyllä meidän kristittyjen pitäisi nimenomaan olla kiinnostuneita muiden uskonnoista. Meillä on Jeesuksen antama lähetyskäsky viedä evankeliumia eteenpäin.

Ei pidä. Sinun valosi uskovana pitää _näkyä_, loistaa, tällöin siitä halutaan kuulla ja tullaan kysymään. Muutoin jokaisella on vapaus valita. Toistan: valita. En yhtään ihmettele, jos kaltaisesti varjoinen tyrkky tulee torjutuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on elämänsä aikana kieltänyt Jumalaa, pilkannut Hänet, ja on halunnut olla erillään Hänestä. Ei usko Raamatulliseen Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä ristillä.

Miksi sellainen ihminen pitäisi päästä taivaaseen?

Jos ei ole halunnut Jumalaa olevan osallinen maallisen elämän aikana, silloin ei tarvitse olla Jumalan kanssa myöskään kuoleman jälkeen. Jumala kunnioittaa päätöstäsi.

Miksiköhän joku jumalolento haluaisi kiduttaa tai laiminlyödä pieniä ihmisiä ja väittää, että oikein "kunnioittaa päätöstä"? Kuka ihminen tekisi näin oman lapsensa kanssa?

Esimerkkinä otan tästä nyt oman äitini: Hän ei tehnyt eläessään mitään henkilökohtaista uskonratkaisua, kuului vain tavallisena jäsenenä ev.lut. kirkkoon kuten niin moni muukin, kävi kirkossa korkeintaan jouluna jos silloinkaan. 

Hän ei "solvannut" yhtään mitään, palveli elämänsä perhettään liiankin hyvin, osoitti rakkauttaan ja myötätuntoaan, oli huolissaan maailman tilanteesta ja niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvoinnista. Mutta ilman tätä henkilökohtaista uskoon tulemista hurskaat sukulaiseni hänen äkkiä kuoltuaan olivat sitä mieltä, että hän oli nyt sitten helvetissä. Hän ei täyttänyt niitä heidän lahkojensa uskonnollisia vaatimuksia. Aivan kuten niitä vaatimuksia ei täytä moni muukaan "väärin ajatteleva" ev.lut. kirkon piispoja myöten.

Mitä siis haluaisitte arvon uskovaiset minun tähän sanovan? Liittyvän itse tällaiseen lahkoon ja yrittävän valehdella itselleni, että kyllähän äitini, joka täysin selkeästi omin sanoin kyseli, onko jumalaa olemassa, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä, kuitenkin olisikin salassa ollut kiivas lahkolainen ja näin ollen nyt taivaassa? Hyväksyvän sukulaisteni avoimesti minullekin ryöpyttämät mielipiteet minulle rakkaan ihmisen ikuisesta tuskasta helvetin tulissa, kun ei ollut riittävän hurskas heille? Lohduttavan itseäni, että kyllähän minä varmaan sitten itse jossain taivaassa olen aivopestynä tietämättä, että minulla on ikinä äitiä ollutkaan?

Minun kannaltani se viisain, armollisin, henkisesti perustelluin ratkaisu on vastustaa ehdottomasti tällaisia kristittyjen kiihkouskovaisten ajatuksia ja pysyä heidän painostavasta ja myrkyllisestä ajattelumaailmastaan mahdollisimman erilläni. Yhtään vähemmän painostavaksi sitä eivät tee viittaukset "ristinkuolemaan", "uhreihin" tms. käsitteisiin, jotka jo itsessään ovat hyvin väkivaltaisia.

Kun ihmiseltä kuolee sukulaisia, niin silloin juuri pääsee ikävä kyllä todistamaan sitä mielettömyyttä, joka näihin hurskaisiin uskovaisiin liittyy. Äitini kuolemasta on jo vuosia, mutta kyllä tulen aina muistamaan. Aivan kuten hänkin muisti jo omasta lapsuudestaan sen, miten hän joutui oman isänsä kuollessa uskonnollisen lahkon painostuksen kohteeksi. Ollessaan itse vielä teini-iän kynnyksellä. Hänkin oppi siitä pysymään erillään sellaisten toiminnasta, vaikka hän, toisin kuin minä, jatkoikin kirkkoon kuulumista. 

Siihen on syynsä, miksi empaattiset ihmiset pysyvät useimmiten erossa näistä itsensä kristinuskon oikeaan ytimeen laskevista aktiiviuskovaisista. Siihenkin on syynsä, miksi näihin aktiiviuskovaisiin liittyy sellainenkin termi kuin hengellinen narsismi. Tietyt kristinopin ydinasiat vaativat uskovalta nähtävästi tiettyä kylmyyttä suhtautumisessa muihin ihmisiin. Muuten niitä ei pysty kannattamaan.

Haluatko rehellisen vai kaunistellun mielipiteen? Minä pidän itseäni nykyisin aika raskaan sarjan konservatiivikristittynä. Olen syventynyt paljon alkukritillisyyteen, erilaisiin rukousperinteisiin ja luostarilaitokseen. Ajatuksiltani olen *kokonaan Kristuksen*. Siltikään minulle ei _kuulu_ muiden ihmisten ratkaisut. Jos joku haluaa tietää ajatuksiani uskonnolliselta kannalta jostakin, kerron hänelle mitä _raamattu_ asiasta sanoo, ja lisään sitten, että siellä myös kerrotaan etten _minä_ ole mikään ketään tuomitsemaan. Tällä haluan sanoa, että vaikka itse noudatankin radikaalikristillisyyttä, ei minua oikeastaan edes kiinnosta muiden ratkaisut. Äitiäsi tuominneet ovat olleet pienisieluisia egoisteja, jotka ovat projisoineet omia syntejään muihin. Älytöntä touhua.

Näin voi olla, mutta itselleni nämä hurskaat sukulaiseni kertoivat yksinkertaisesti suorasanaisesti sen kristinuskon pimeäksi kokemani puolen, josta monet muut vain mieluummin yleensä nykypäivänä vaikenevat.

Olen pahoillani ihmisten typeryyden vuoksi. Oikeasti.

En tarvitse kirkkoa enää, koska olen ymmärryksessäni tullut pidemmälle, ja tiedän kaikilla olevan suora yhteys Jumalaan.

Vierailija kirjoitti:

En usko niin kuin kirkkomme opettaa.

En halua tukea valtiokirkkorakennetta. Kirkko ja valtio pitäisi erottaa toisistaan.

En halua rahoittaa kirkkoa, joka ei kunnioita ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä (tasa-arvoinen avioliittolaki).

Ihmisten rakentamat ja ylläpitämät uskontorakenteet, uskonnosta riippumatta, ovat historian saatossa aiheuttaneet enemmän pahaa kuin hyvää. Ongelmat jatkuvat edelleen ja aiheuttavat vastakkainasetteluja ihmisten välille globaalisti.

Uskontoja on kautta aikain käytetty välineenä kansan ja etenkin naisten kontrollointiin ja hallintaan. Tätä en hyväksy.

Jos ei ole ateisti ja kokee henkisyyttä, sitä voi hyvin kokea itsekseenkin. Moni kuten minä kokee yhteyttä johonkin suurempaan luonnossa ollessaan.

Olen erittäin paljon samaa mieltä kanssasi.

En ole ikinä kuulunut kirkkoon, vanhempani ei halunneet kastaa minua tai veljeäni. Halusivat antaa meidän itse päättää, sitten kun olimme vanhempia. Vastaus oli meille kummallekin selkeä, emme halunneet kuulua kirkkoon.

Minulla ei ole ollut koskaan uskonkriisiä. En koe tarvetta perustella kenellekään miksi en usko enkä kuulu kirkkoon, asia vain on niin. En koe menettäneeni mitään tai elämästäni puuttuvan mitään.

verojen takia ja keppihevosena toimi naispappien vastaisuus silloin kun tuo oli ajankohtaista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen on elämänsä aikana kieltänyt Jumalaa, pilkannut Hänet, ja on halunnut olla erillään Hänestä. Ei usko Raamatulliseen Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä ristillä.

Miksi sellainen ihminen pitäisi päästä taivaaseen?

Jos ei ole halunnut Jumalaa olevan osallinen maallisen elämän aikana, silloin ei tarvitse olla Jumalan kanssa myöskään kuoleman jälkeen. Jumala kunnioittaa päätöstäsi.

Miksiköhän joku jumalolento haluaisi kiduttaa tai laiminlyödä pieniä ihmisiä ja väittää, että oikein "kunnioittaa päätöstä"? Kuka ihminen tekisi näin oman lapsensa kanssa?

Esimerkkinä otan tästä nyt oman äitini: Hän ei tehnyt eläessään mitään henkilökohtaista uskonratkaisua, kuului vain tavallisena jäsenenä ev.lut. kirkkoon kuten niin moni muukin, kävi kirkossa korkeintaan jouluna jos silloinkaan. 

Hän ei "solvannut" yhtään mitään, palveli elämänsä perhettään liiankin hyvin, osoitti rakkauttaan ja myötätuntoaan, oli huolissaan maailman tilanteesta ja niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvoinnista. Mutta ilman tätä henkilökohtaista uskoon tulemista hurskaat sukulaiseni hänen äkkiä kuoltuaan olivat sitä mieltä, että hän oli nyt sitten helvetissä. Hän ei täyttänyt niitä heidän lahkojensa uskonnollisia vaatimuksia. Aivan kuten niitä vaatimuksia ei täytä moni muukaan "väärin ajatteleva" ev.lut. kirkon piispoja myöten.

Mitä siis haluaisitte arvon uskovaiset minun tähän sanovan? Liittyvän itse tällaiseen lahkoon ja yrittävän valehdella itselleni, että kyllähän äitini, joka täysin selkeästi omin sanoin kyseli, onko jumalaa olemassa, kun maailmassa on niin paljon kärsimystä, kuitenkin olisikin salassa ollut kiivas lahkolainen ja näin ollen nyt taivaassa? Hyväksyvän sukulaisteni avoimesti minullekin ryöpyttämät mielipiteet minulle rakkaan ihmisen ikuisesta tuskasta helvetin tulissa, kun ei ollut riittävän hurskas heille? Lohduttavan itseäni, että kyllähän minä varmaan sitten itse jossain taivaassa olen aivopestynä tietämättä, että minulla on ikinä äitiä ollutkaan?

Minun kannaltani se viisain, armollisin, henkisesti perustelluin ratkaisu on vastustaa ehdottomasti tällaisia kristittyjen kiihkouskovaisten ajatuksia ja pysyä heidän painostavasta ja myrkyllisestä ajattelumaailmastaan mahdollisimman erilläni. Yhtään vähemmän painostavaksi sitä eivät tee viittaukset "ristinkuolemaan", "uhreihin" tms. käsitteisiin, jotka jo itsessään ovat hyvin väkivaltaisia.

Kun ihmiseltä kuolee sukulaisia, niin silloin juuri pääsee ikävä kyllä todistamaan sitä mielettömyyttä, joka näihin hurskaisiin uskovaisiin liittyy. Äitini kuolemasta on jo vuosia, mutta kyllä tulen aina muistamaan. Aivan kuten hänkin muisti jo omasta lapsuudestaan sen, miten hän joutui oman isänsä kuollessa uskonnollisen lahkon painostuksen kohteeksi. Ollessaan itse vielä teini-iän kynnyksellä. Hänkin oppi siitä pysymään erillään sellaisten toiminnasta, vaikka hän, toisin kuin minä, jatkoikin kirkkoon kuulumista. 

Siihen on syynsä, miksi empaattiset ihmiset pysyvät useimmiten erossa näistä itsensä kristinuskon oikeaan ytimeen laskevista aktiiviuskovaisista. Siihenkin on syynsä, miksi näihin aktiiviuskovaisiin liittyy sellainenkin termi kuin hengellinen narsismi. Tietyt kristinopin ydinasiat vaativat uskovalta nähtävästi tiettyä kylmyyttä suhtautumisessa muihin ihmisiin. Muuten niitä ei pysty kannattamaan.

Haluatko rehellisen vai kaunistellun mielipiteen? Minä pidän itseäni nykyisin aika raskaan sarjan konservatiivikristittynä. Olen syventynyt paljon alkukritillisyyteen, erilaisiin rukousperinteisiin ja luostarilaitokseen. Ajatuksiltani olen *kokonaan Kristuksen*. Siltikään minulle ei _kuulu_ muiden ihmisten ratkaisut. Jos joku haluaa tietää ajatuksiani uskonnolliselta kannalta jostakin, kerron hänelle mitä _raamattu_ asiasta sanoo, ja lisään sitten, että siellä myös kerrotaan etten _minä_ ole mikään ketään tuomitsemaan. Tällä haluan sanoa, että vaikka itse noudatankin radikaalikristillisyyttä, ei minua oikeastaan edes kiinnosta muiden ratkaisut. Äitiäsi tuominneet ovat olleet pienisieluisia egoisteja, jotka ovat projisoineet omia syntejään muihin. Älytöntä touhua.

Hyvä uskonveli/ sisar.

Kyllä meidän kristittyjen pitäisi nimenomaan olla kiinnostuneita muiden uskonnoista. Meillä on Jeesuksen antama lähetyskäsky viedä evankeliumia eteenpäin.

Ei pidä. Sinun valosi uskovana pitää _näkyä_, loistaa, tällöin siitä halutaan kuulla ja tullaan kysymään. Muutoin jokaisella on vapaus valita. Toistan: valita. En yhtään ihmettele, jos kaltaisesti varjoinen tyrkky tulee torjutuksi.

Älä tuomitse.

Tottakai kristityt pitäisi olla se maailman valo. Rakkaudellisesti ja kunnioittavasti viemme evankeliumia eteenpäin.

Oikea kristitty ei kuiteinkaan rupea kaunistelemaan ja väärentämään Raamatun Sanaa, miellytäkseen ja sillä tavoin saada ihmisiä kuuntelemaan.

Meidän tulee pysyä Raamatun totuudessa, muuten eksytämme.

Sanoiko joku jotakin kaunistelusta? Lue aiempi kommenttini. Sen sijaan sinullakaan ei ole mitään oikeutta tuomita muiden valintoja - niin sanotaan raamatussa. Kysyttäessä kerro. Juuri tekopyhyyden ja tyrkytyksen vuoksi fariseusmaisia kristittyjä inhotaan. Maireasti hymyileviä, kaksinaismoralistisia paskoja. Omaneduntavoittelijoita. Sellaisia meistä suurin osa on.