Pelottavin asia joka on tapahtunut sinulle?

valvoin nukkuvan miesystävän vieressä, yksiö ja sänky makuualkovissa. äkkiä näin keittiön oviaukon viereisen, valkoisen seinän edessä hahmon jolla oli ´jonkinlainen tumma  hupullinen kaapu. puristin silmät kiinni, ajattelin "ei siinä mitään ole" ja kun katsoin, hahmo oli paljon lähempänä ! vedin kauhuissani peittoa naamalle ja käperryin tärisemään nukkuvaa miestä vasten.. en avannut silmiä ennen aamua.

Myin sieluni miehelle, joka ei sitä pyytänyt. 

Tyhmä tyttö. 

Olin töissä sairaalassa. Piti viedä psykiatriselta osastolta meidän osastollamme "lainassa" oleva potilas tutkimukseen. Potilas oli sängyssä kippurassa peiton alla päätä myöten, kun lähdin viemään häntä sängyllä tutkimuskerrokseen. Hissimatkaa oli kahdeksan kerrosta, ja tunnelma oli jo hetki alkuun jokseenkin painostava, kun ahdas hissi hitaasti laskeutui ja pelkkä peittomöykky kyhjötti siinä petissä. No eiköhän hissi sitten jostakin syystä pysähtynyt kerrosten väliin. Silloin potilas päätti kurkata peiton alta sen verran, että silmät vain näkyivät. Tuijotti minua sanaa sanomatta sieltä peiton alta koko pysähdyksen ajan, ei vastannut mihikään mitä sanoin. Aikaa ei mennyt varmaan kuin minuutti, mutta tuntui melko paljon pidemmältä. Ei nyt ehkä pelottavaa, mutta kyllä se vähän hiostavaa oli, kun ei tiennyt yhtään että mitä siinä toisen päässä liikkui ja että kuinka kauan hissi jumittaisi.

Oltiin joskus vuosia sitten silloisen poikaystävän ja hänen kaverin kanssa mökkeilemässä. Siinä illan tissuteltuamme tuli mieleen hyvä idea lähteä morjenstamaan mökkinaapuria. Siitä sitten ajeltiin (joo en ymmärrä miks mentiin autolla kun kaikki oli juoneet enemmän tai vähemmän ja matkaakin oli korkeintaan 500m) naapurimökille ja sielä olikin sopivasti isännällä sauna lämpimänä. Ukko kutsui meidät saunomaan ja sanoi että voidaan hyvin siinä käydä ja että he menee sitten oman vieraansa kanssa meidän jälkeen. No, mentiin löylyihin ja istuskeltiin ihan rauhassa löylyissä kun yhtäkkiä tää mökin isäntä tunkee sieltä kirveen kanssa heilumaan saunan ovelle ja karjuu kuin mielenköyhä että "nyt vittuun sieltä saunasta saatana" jne. Samalla hakaten kirveellä sitä saunan puista ovea päreiksi. Silloin luulin että nyt henki lähtee. Onneksi poikaystäväni ja hänen kaveri saivat puhuttua hetkeksi järkeä ukolle niin että päästiin livahtamaan sieltä saunasta suoraan autoon. Kengät ja vaatteetkin jäi sinne. Siitä sitten äkkiä takas omalle mökille ja voin sanoa että loppuilta meni aika tärinöissä. En vieläkään tajua miksei soitettu poliiseja sinne tai tehty muutenkaan yhtään mitään. Huh. Vieläkin puistattaa koko juttu.

Miehen lyöminen ja sen aggressiivinen käytös... Ja uhkaus puheet kuinka tekis mulle jotain...

Yläkerrassa asuva juoppo mies yritti tulla oven läpi. Myöhemmin selvisi että oli luullut meidän asuntoa omakseen ja hermostunut kun avain ei ollut toiminut. Hakkasi ja potki ovea, haki myös palosammuttimen hakkausavuksi, minä soitin poliisit paikalle ja olin aivan hätää kärsimässä, seurana kotona oli vauva ja 3-vuotias. Asuttiin vielä toisessa kerroksessa niin parvekkeenkaan kautta ei olisi päässyt minnekään. Onneksi vastapäätä asunut urheilijamies kuuli mekkalan ja oli juossut käytävään ja oli sitten ottanut kiinni tuon miehen. Poliisit tuli sitten melkein heti.

Itsekin näin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen kaikenlaista. Vaikka ne oli todellisia itselle, niin luulenpa vain että väsyneet aivot, hormonit ja lievä masennus + uusi elämäntimanne teki tepposet.. Mies oli kerran työmatkalla, olin kahdestaan tyttäremme (joka oli silloin vauva) kanssa kotona. Yhtäkkiä heräsin siihen kun avain väännettiin lukossa ja kauheilla töminäaskeleilla joku oli kävelemässä makkaria kohti. Lamaannuin ihan täysin ja soitin miespuoliselle ystävälleni paniikissa ja hän saapuikin paikalle hirveää kyytiä. Klo oli 3 yöllä. Asunnossamme ei ollut ketään, joten se oli kai sitten valveunta.

Toinen kerta sattui kun mies oli myöhään töissä. Nukahdin olkkarin sohvalle ja yhtäkkiä säpsähdin hereille. Edessäni seisoi mies asetta heilutellen, mutta hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Breivik oli juuri aiemmin tehnyt joukkosurman ja asia kummitteli mielessäni paljon. Tämä näkemäni hahmo muistutti Breivikiä. Eli valveunta tms jälleen, mutta kyllä se silloin todelliselta tuntui.

Nyt joulun jälkeen olin lasten kanssa mummolassani hoitamassa eläimiä kun isovanhempani olivat virkistysmatkalla. Öisin kuului aina sellaista särisevää naisen puhetta alakerrasta, ihan kuin joku olisi megafoniin puhunut, mutta sanoista ei saanut mitään selvää. Koira haukkui alakertaan ihan raivona, mutta kun menin katsomaan, niin mitään ei näykynyt. Talo on siis joskus 30-40-luvulla rakennettu, peruskorjattu tosin, mutta kuitenkin. Muutenkin tuntui välillä siltä kuin joku tuijottaisi tai seisoisi takanani. Oli aika kuumottavaa välillä.

Joskus täysi-ikäisyyden kynnyksillä nisti tuli uhkailemaan aseella. Osoitteli kohti ja sanoi että ampuu minua silmään ja silloista poikakaveriani päähän. Lähdettiin aika lujaa. Olin ihan tärinöissä koko illan.

Onhan näitä..

Rintasyöpä kolme vuotta sitten. Leikkaus, sytostaatit ja sädehoidot. "Muistona" siitä toisen käden lievä turvotus ja jokapäiväinen tukihihan käyttö. Kontrollit puolen vuoden välein ja aina niiden lähestyessä, epävarmuus, jos se on sittenkin uusinut tai joku muu syöpä, koska se on kerran päässyt elimistössä läpi, on suurempi riski sairastua uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin näin tuollaisen tumman hahmon, kun esikoisemme oli puolen vuoden ikäinen. Tumma hahmo oli pinnasängyn vierelläe. Mies nukkui vieressäni. Räpsytin silmiäni, ajattelin että näen jonkun varjon. Kun tumma hahmo alkoi kumartumaan pinnasängyn ylle huusin ihan täysiä "MEE POIS!". Mies siihen heräsi tietysti, lapsi jatkoi nukkumistaan. Hahmo katosi. Vieläkään en anna miehelle anteeksi, että ei uskonut mua. En todellakaan kuvitellut mitään hahmoa. Ja jos se olisikin ollut joku varjo, niin se ei selitä miten se kumartui sitten. Koskaan toiste en hahmoa nähnyt. Ja olin hereillä, kun elävästi muitan, miten tosiaan ensin räpsyttelin silmiä ja pohdin että näänkö oikein. Ja otsikon pelko: pelkäsin mitä se hahmo aikoi vauvan suhteen.   

 

Itelläni oli usein samankaltaisia kokemuksia lasten syntymän jälkeen.Hahmo seisoi yöllä makuuhuoneessa ja puhuikin minulle,ja syytti minua miksi en imettänyt lastani ja kumartui lapseni ylle.Usein kuulin pelkkiä raskaita askelia jotka lähestyi minua tai pinnansänkyä. Olin ihan 100% varma että olin hereillä,kunnes jossain vaiheessa tiedostin tilanteet unihalvaukseksi.Siinä vaiheessa kun olento olisi koskettanut minua tai lasta,yleensä heräsin.Väsymyksestä kuolleena ja synnytyksen jälkeisistä kivuista kärsivänä oli vaikea erottaa mikä oli valveillaoloa.Sen jälkeen kun viimein tajusin asian,yölliset kauhukohtaukset loppui tyystin.

Meinasin jo aiemmin kommentoida näitä tumma hahmo-kokemuksia, että kannattaa tutustua unihalvaus-asiaan, itsellä tuli eka kohtaus 17-vuotiaana. Silloin koin, että sängyn vierellä seisoo uhkaava hiljainen hahmo,  enkä päässyt liikkumaan (yritin mutta aina vaan olin muka takaisin sängyllä) ja huutaminenkaan ei onnistunut, ja sitten tän hahmon käsi alkoi nousta ja alkoi "puukottamaan" mua. Taisi olla viimeisiä kertoja, kun heräsin itkien (lapsuuden jälkeen).

Seuraavat kerrat oli aina tumma hahmo, joka makaa sängyssä vieressä ja painautuu vasten tukahduttaen. Niin creepyä, että käsivarsien karvojen nousunkin saattoi tuntea siinä maatessa.

Mutta sit, kun kuulin mitä unihalvaus on (aivot herää ennen kroppaa, ei pysty liikkumaan mutta tajuaa/näkee paljon), aloin jotenkin sanoa itelleni kohtauksen aikana vaan, että "no niin, herää jo", se auttoi eikä paniikki noussut eikä hahmot olleet enää uhkaavia. Ei kyllä mitään kivoja kokemuksia kumminkaan. 

Ensimmäinen ja viimeinen kerta itäkeskuksessa.

Auto-onnettomuus ja se sekunti sen jälkeen kun mietit että uskallatko edes katsoa takapenkillä olevia lapsia koska pelkäät niin kovasti että näet jotakin hyvin kamalaa.

Olin ensimmäistä kertaa melko tuoreen poikaystävän sukulaisen kotona 300 km päästä kotiani, ihan vieraalla paikkakunnalla ja aivan korvessa. Olimme talossa kahdestaan yötä ja aikaisin aamulla yhä tukevassa humalassa oleva poikaystävä sekosi. Hän hakkasi minua tyynyllä, nimitteli, uhkasi tappavansa minut ja piilottaa ruumiini metsään - hullunkiilto silmissä.

Ennenkin oli jo esittänyt merkkejä väkivaltaisuudesta, mutta tuossa pahin ahdistuksen aiheuttaja oli se, etten tiennyt oikein missä olemme ja miten pääsisin pois. Tilanteen edetessä menin niin paniikkiin, etten kyennyt kuin täristä ja hyperventiloida kyykyssä. Sitten poikaystävä kai havahtui jotenkin, otti minua kädestä kiinni ja alkoi rauhoitella minua. Mentiin hetkeksi nukkumaan ja sen pari tuntia sydämeni takoi niin kovaa, että rintaan sattui. Sain poikaystävän suostuteltua, että lähdetään ajamaan kotia päin, hän oli varmaan vieläkin humalassa, mutta halusin vain niin paljon pois sieltä, ettei kiinnostanut.

Ei ole ikinä pelottanut niin paljon. Tuon jälkeen oltiin vielä pitkään yhdessä ja samankaltaisia tapahtumia useita. Nyt olen vapaa, mutta kyllä ahdistaa ajatukset menneestä.

Oli talvinen,valoisa mutta pilvinen päivä. Oltiin kaverin kanssa juuri lähteneet kaupasta valtatietäpitkin ammattikouluun. Silloin ei ollut vielä kävelytietä kyseisessä paikassa, joten oli ihan normaalia että oppilaat käveli valtatienreunaa ainoaan pieneen kyläkauppaan, mikä sattui olemaan lähellä. Kohdallemme pysähtyi vanhannäköinen, ruskeahko ladan tyylinen auto. ( tarkemmin en muista ). Mustatukkainen, hieman tummahko ihoinen ( kuitenkin  kantasuomalainen ), mustapartainen, keskimäärin n.40 vuotiaan näköinen mies.

-Minne olette matkalla?

Katsottiin toisiamme epäilyttävästi hetken hiljaa. En muista sanottiinko mitään vai arvasiko mies itse, että oltiin kävelemässä kouluun, sillä metsä loppui ja vasemmallapuolella alkoi pelto, jonka takana näkyi koulurakennus. Hän sanoi olevansa itsekkin menossa sinne ja tarjosi kyytiä.

En muista nähneeni kyseistä miestä koulullakertaakaan. Katsoin kaveria ja tämän ilme oli samanlainen. Todettiin yhdessä, että ei kiitos, me kävellään kouluun. Tämänjälkeen mies laittoi oven kiinni, ajoi eteenpäin ja kääntyi kouluakohti ja katosi rakennuksen taakse, joten emme saaneet selville menikö hän oikeasti pihalle vai ei.

----------------------------------- -------------------------( seuraava kyseiseen oppilaitokseen liittyvä tapahtuma )

Asuttiin tyttöjenkesken soluksi kutsutssa rivitalossa yllä mainitun kaverin, sekä erään toisen kanssa. Muut olivat menneet jo nukkumaan, kun taas itse olin vasta menossa. Hetken pyörittyänin sängyllä viimein sain unenpäästä kiinni. Muistan sitten heräneeni miehen ääneen, joka slevästi tuli käytävältä. En saanut puheesta paljoa selvää. Ääni pysähtyi lähelle oveani kohti ja alkoi paukuttamaan sitä. Se ei ollut minun ovi, en ole täysin varma kumman sillä ovet olivat suhteellisen lähellä kuitenkin toisiamme. Sanat mitä kuulin oli - Avaa ovi? kovaa örvellystä, muminaa - oletko siellä? kiroilun saattelemana.

Lamaannuin sängyssä kauhusta, mietin heräisivätkö kaverini siihen ja avaisivat oven? Tilannetta jatkui hetken ja aloin epäillä että en kai minä voi olla ainoa hereillä oleva. Ovatkohan he samalla tavalla lamaantuneita kauhusta.

Kun huuto loppui, kuulin ulko oven menevän kiinni. Oli hiljaista, hetkenpäästä taas paukahti, kuulin keittiönpuolelta jotain ylimäärästä rapinaa ja kilinää, taas oven paukahdus. Aloin pikkuhiljaa hermostua ja mietin pitäisikö minun käydä katsomassa kuka siellä mekastaa? Makasin edelleen liikkumattomana sängyssäni samassa asennossa. Ovenääni kuului taas kolmannen kerran. Taisi puhua puhelimessa olohuoneessa kun kuuluin jotain pätinää. ( sänkyni oli juuri siinä seinänköhdalla joka erottaa huoneeni olohuoneesta). kuulin ovenpaukahduksen vielä 4 kertaa ja hermostuin. totesin että jos käyn vessassa mutkan niin näkisin kuka siellä oikein vaeltaa. ( Ei ollut mikään fiksupäätös). No sen tein eikä tyyppiä enää sen jälkeen näkynyt.

Kun aamulla oltiin tyttöporukassa keittiössä, kaverini purskahti nauruun kun näki lusikan olevan tungettu kahvinkeittimen suodattimeen ja kysyi kuka tämän on tehnyt. Selitin viimeöisen tilanteen ja he eivät olleet tiennyt koko asiasta mitään. Ei kumpikaan! En meinannut alussa uskoa sitä, mutta he vannoivat olevansa nukkumassa. Ennen luultiin ettei ulko-ovea tarvinnut lukossa pitää siellä, mutta siitälähtien pistettiin aina lukkoon nukkumaan mentäessä. Vieläkään ei tiedetä kuka siellä kävi.

Eikä tilannetta helpottanut se kun myöhemmin siellä alkoi iltaisin ajelemaan huhujen mukaan joku huumehörhö pihaa ympäri... 

Seuraavana vuonna koulussa oli iltaisin valvoja, joka kävi vierailemassa asuntoloissa kyselemässä kuulumisia, kun valmistuin niin parinvuoden päästä sinne laitettiin valvontakamerat pihoille.

Nukuin kotona, ja heräsin siihen, että oveani rynkytetään. Asun kerrostalossa. Menin totisesti paniikkiin, säntäsin parvekkeen oven luokse soittamaan 112:een. Sydän hakkasi hulluna, täydellinen paniikki ja huohotus päällä.

Hätäkeskus kysyi, uskallanko mennä ovelle kuuntelemaan, menin, ja sitten pyysi kurkistamaan ovisilmästä, mutta en nähnyt mitään, kun rapussa oli pimeää. Sitten uskalsin kurkistaa postiluukusta, ja näin kaksi miestä. Toinen oli entinen poikaystäväni, joka istui rapulla ja toinen seisoi, en tunnistanut.

Siinä vaiheessa aloin jotenkin kai palata tähän maailmaan. Tajusin, että ei ole mitenkään mahdollista, että tuo exäni olisi rappakäytävässäni.

Sanoin puhelimeen, että en näe ketään, hävetti, kun tajusin, että olen vaan ihan sekaisin!

Olen luonteeltani rautahermo, en pelkää mitään oikeastaan, mutta tuossa tilanteessa olin täysin sekaisin pelosta, huohotin ja läähätin.

Tuovolu varmasti valveuni, kukaan ei varmasti oveani ryskytellyt. Tai sitten se oli lehdenjakaja, ja unessa kuvittelun kauheuksia. Vaikea selittää, mutta hurjaa oli...

Lapseni oli noin kuusivuotias. Olin juuri katsonut muutama päivä aiemmin kauhuelokuvan Kauna. Olin suihkussa enkä kuullut enkä nähnyt kenenkään tulevan kylpyhuoneeseen. Yhtäkkiä suihkuverhon takaa tuli pieni lapsen käsi. Säikähdin niin että huusin. Jälkeenpäin koominen tilanne. Mutta oikeasti pelästyin.

Pikkutyttönä, noin 10-vuotiaana, olin koulun jälkeen ulkoiluttamassa koiraa, kun vanhempi mies alkoi seurata minua. Kävelin ihan yleisiä teitä pitkin, mutta keskellä päivää ei ollut muita ihmisiä missään liikkeellä. Ensin tämä mies käveli ohitsen kadulla, mutta pian huomasin että kävelikin takanani samaan suuntaan. Yritin vaihtaa reittiäni, ja aina käveli takanani, n. 10 metrin päässä. Jossain kohtaa käännyin ympäri kokonaan, ja heti kun mies huomasi että minä huomasin hänet, hän kääntyi ympäri, ikään kuin olisi lähtenyt eri suuntaan yhtäkkiä. Silloin aloin juosta ja huomasin sivusilmällä että mies juoksee perääni! Kauhea paniikki, vieläkin alkaa sydän hakkaamaan kun muistelen sitä, vaikka tapahtumasta jo reilu 20 vuotta aikaa. Tie haarautui pienen metsikön jälkeen, ja onneksi oli sen verran etumatkaa, että metsikön jälkeen hyppäsin koira sylissä ojaan. Mies ei ehtinyt nähdä tätä, ja juoksi ihan täysiä ohitseni pitkin tietä, luuli siis että jatkoin matkaa...

Edelleen muistan todella tarkkaan tuon miehen kasvot... Jo siinä kohtaa, kun hän käveli kadulla ohitseni, eli ei vielä seurannut minua, hän katsoi minua silmiin, ja jotenkin se näky on jäänyt vaivaamaan. Mies oli varmasti jotain 50-vuotias, harmaa parta. Minulla on hatara muistikuva, kuinka nousin sieltä ojasta koiran kanssa ja juoksin täysillä kotiin, mutta jostain syystä en tiedä, kerroinko asiasta vanhemmilleni. Huh, tulipa pitkä sepostus..

Yläasteella poikaporukka piiritti minut ja mukiloi mustelmille ja naarmuille, silmälasit hajalle ja levitti repun sisällön pihalle ympäriinsä. Lopuksi minut työnnettiin seinää vasten ja painettiin kurkku tukkoon. Siinä sitten yritin saada henkeä jo valmiiksi peloissaan. Tuntui, että kuolen.

Toinen oli se, kun erosin vanhoillislestadiolaisuudesta ja kerroin asiasta vanhemmilleni. Olin silloin 16-vuotias. Isä läimäytti naamaani ja työnsi myös seinää vasten ja painoi kämmenellään kaulaani niin, etten saanut henkeä.

Lapsena oli myös kamala pelko aina maailmanlopusta ja helvetistä. Joka ilta pelkäsin, että mitä, jos joudun kuoleman jälkeen tulimereen, kun en halua olla lestadiolainen. Se oli lapselle hirveää.

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsia on käynyt katsomassa joku musta hahmo. Esikoisen luona vierailtiin syntymän jälkeen. Kuopuksen luona ihan raskauden lopulla. Varsinkin tuo viimeinen käynti oli pelottava. Olin juuri tullut sänkyyn, en vielä ollut lähimainkaan unessa. Sitten näin sen saman hahmon, jonka olin nähnyt aiemminkin. En tiedä miksi mutta suljin silmäni ja odotin että se lähtee. Kävi minun vatsani luona ja hetken päästä lähti. Mitään pahaa ei ole lapsilleni koskaan sattunut, pikemminkin heillä on suojelusenkelit matkassa.

Bill Cosby?

Isä oli siis samalla sekunnilla soittanut poliisille kun sai kuulla olinpaikkani.

t.85

Varmaankin tulipalo, josta en kyllä muista mitään. Tuli oli pelottava elementti (on vieläkin) vuosia niin, että vasta teini-iässä uskalsin sytyttää tulitikun eli jotain jäi alitajuntaan vaikka mitään en muistakaan. Olin hengenvedon päässä kuolemasta.