Pelottavin asia joka on tapahtunut sinulle?
Voi olla jotain yliluonnollista tai sitten muuten vaan pelottavaa.
Kommentit (159)
Auto ajoi ohi yli 80 km/h, oli pelottavaa, suorastaan pelottavinta!
Tämä nyt ei ole mitään verrattuna moneen tässä ketjussa olleeseen juttuun, mutta kerronpa silti. Olemme juuri muuttaneet vanhaan omakotitaloon ja pihamme on todella pimeä, vaikka tontin molemmin puolin menee valaistu pikkutie. Istuin yksi ilta sohvalla katsomassa tv:tä ja olin kuulevinani pihalta jotain. En varsinaisesti ääntä, vaan "muutoksia hiljaisuudessa" tai miten sitä voisi kuvata, kuulin jotain mutten kuullut. Katsoin etupihan puoleiseen ikkunaan, jossa oli verho edessä (ikkunan vieressä on kuistille johtavat portaat) ja näin verhossa valokeilassa varjon, ihminen joka kulki sivuttain kohti etuoveamme. Jälkikäteen mielikuvitukseni on jo muuttanut hahmon muistuttamaan melkeinpä tätä: https://pmcdeadline2.files.wordpress.com/2015/07/nosferatu10.jpg?w=446&h=299&crop=1 vaikka siis kyseessä taisi olla tavanomaisempi iltalenkkeilijän sivuprofiili.
Säikähdin hirveästi ja huusin miehelle, että joku on etupihalla ja hän juoksi katsomaan ikkunasta. Pihalla ei ollut ketään ja kuikuilimme kaikista ikkunoista taskulampun kautta, ketään ei tietenkään näkynyt. Jälkeenpäin ajateltuna varjo oli varmaan kävelijä tontin toiselta puolelta menevällä tiellä, sen puolen ikkunassa ei ollut verhoa ja poikkeuksellinen valo ja varjon liike ja katoaminen johtuivat varmaankin ohi ajaneen auton valoista. En ole kokeillut, osuisiko varjo verhoon samalla tavalla, mutta se olisi luonnollisin selitys. Sillä hetkellä kuitenkin pelotti aika lailla ja kesti tovin ennen kuin rauhotuin.
Talomme on muutenkin aikamoinen tapaus kaltaiselleni kauhua aikanaan liikaa lukeneelle hermoheikolle. Ilmanpaineen vaihtelu saa ovet avautumaan ja kolisemaan ja yläkerran oven jäykkä kahva kerran antoi periksi ikään kuin joku olisi avaamassa sitä toiselta puolelta. Tänään aamulla töihin lähtiessäni kuulin taas kun ovi kävi jossain, vaikka muut nukkuivat. Hui. Taidan jäädä yöksi töihin :O
Millä ihmeen perusteella porukka alapeukuttaa näitä juttuja? Siksikö, ettei kuvailtu kokemus ole omasta mielestä pelottava, vai siksi ettei se ole tarpeeksi mehevästi kerrottu? Ihmetyttää vaan, että miksi pitää arvostella negatiivisesti jonkun toisen kokemusta.
Huh.
Ja joku poliisipomo sitten vielä selittää, että aiemmin ei naisia ahdisteltu Suomessa ulkona tjs. Tulkoon ukko vaikka tänne lukemaan, missä todellisuudessa tytöt ja naiset ovat eläneet jo pitkään.
Olin noin kuukauden ajan asunut yksin, kun tämä tapahtui. Heräsin heinäkuisena aamuyönä outoon ääneen joka tuli keittiön ikkunan takaa. Kuulosti siltä kuin sitä olisi yritetty avata. Menin paniikkiin, mutta sain rohkeutta mennä keittiöön. Ikkunan takana oli mies ja nainen. He yrittivät veitsellä irroittaa tuuletusikkunan ritilää. Huusin ikkunan läpi, mitä he luulevat tekevänsä. En enää muista keskusteluamme. Nainen poistui veitsen kanssa ulko-oveni suuntaan ja mies pyysi minua ulos tupakalle. Pyysin heitä poistumaan ja hetkessä tilanne oli ohi. En soittanut poliiseja, kun tiesin heidän tulonsa kestävän yli puoli tuntia. Seuraavana aamuna sain tietää, että he olivat tunkeutuneet tuuletusikkunasta yhden naapurin asuntoon ja naapuri oli tapettu. Sen jälkeen pelotti pitkän aikaa nukahtaa.
Vierailija kirjoitti:

Hyi kauhistus! Olisin varmaan palannut vanhemmilleni asumaan tuollaisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Millä ihmeen perusteella porukka alapeukuttaa näitä juttuja? Siksikö, ettei kuvailtu kokemus ole omasta mielestä pelottava, vai siksi ettei se ole tarpeeksi mehevästi kerrottu? Ihmetyttää vaan, että miksi pitää arvostella negatiivisesti jonkun toisen kokemusta.
Siksi, että uskon niiden olevan keksittyjä. Esimerkiksi se, missä pikkutyttö murtautui kaverinsa kotiin, kun mies seurasi, on keksitty juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin noin kuukauden ajan asunut yksin, kun tämä tapahtui. Heräsin heinäkuisena aamuyönä outoon ääneen joka tuli keittiön ikkunan takaa. Kuulosti siltä kuin sitä olisi yritetty avata. Menin paniikkiin, mutta sain rohkeutta mennä keittiöön. Ikkunan takana oli mies ja nainen. He yrittivät veitsellä irroittaa tuuletusikkunan ritilää. Huusin ikkunan läpi, mitä he luulevat tekevänsä. En enää muista keskusteluamme. Nainen poistui veitsen kanssa ulko-oveni suuntaan ja mies pyysi minua ulos tupakalle. Pyysin heitä poistumaan ja hetkessä tilanne oli ohi. En soittanut poliiseja, kun tiesin heidän tulonsa kestävän yli puoli tuntia. Seuraavana aamuna sain tietää, että he olivat tunkeutuneet tuuletusikkunasta yhden naapurin asuntoon ja naapuri oli tapettu. Sen jälkeen oli naapuri tapettu
Missä tapahtui?

En halua kertoa, kun jo tuosta tarinasta saatan paljastua tutuille.
Se kerta, kun ollessani noin 12-vuotias joku ilmeisesti humalassa ja/tai aineissa ollut mies yritti saada minut mukaansa bussipysäkiltä, kun olin menossa koulusta kotiin. Hän kuuleman mukaan tarvitsi kaverinsa kanssa apua jossain, mutta ei suostunut kertomaan, että missä asia apua tarvittiin, missä apua tarvittiin ja miksi apua tarvittiin juuri minulta, pelkältä lapselta. Tilanteen pelottavuus selvisi minulle vasta jälkeenpäin kun tajusin, että mitä olisi voinut tapahtua, jos olisin lapsellisena ja herkkäuskoisena hänen mukaansa tai jos hän olisi pakottanut minut mukaan. Ties mitä minulle olisi voinut tapahtua ja tapahtumalla ei varmasti olisi ollut sivustanäkijöitä, koska muita ihmisiä ei näkynyt missään. Onneksi kuitenkin tajusin silloin kieltäytyä lähtemästä hänen mukaansa ja kyseinen mieskin lähti siitä pois, kun minä vain hoin, että nn voi tulla mukaan, koska täytyy mennä kotiin sillä äiti suuttuu jos en ole ajoissa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Olin noin kuukauden ajan asunut yksin, kun tämä tapahtui. Heräsin heinäkuisena aamuyönä outoon ääneen joka tuli keittiön ikkunan takaa. Kuulosti siltä kuin sitä olisi yritetty avata. Menin paniikkiin, mutta sain rohkeutta mennä keittiöön. Ikkunan takana oli mies ja nainen. He yrittivät veitsellä irroittaa tuuletusikkunan ritilää. Huusin ikkunan läpi, mitä he luulevat tekevänsä. En enää muista keskusteluamme. Nainen poistui veitsen kanssa ulko-oveni suuntaan ja mies pyysi minua ulos tupakalle. Pyysin heitä poistumaan ja hetkessä tilanne oli ohi. En soittanut poliiseja, kun tiesin heidän tulonsa kestävän yli puoli tuntia. Seuraavana aamuna sain tietää, että he olivat tunkeutuneet tuuletusikkunasta yhden naapurin asuntoon ja naapuri oli tapettu. Sen jälkeen pelotti pitkän aikaa nukahtaa.
Ja jos olisit soittanut poliisit, niin naapuri olisi tänäkin päivänä vielä hengissä. Hyvä sinä!
Ala-asteen toisella luokalla lähdin kävelemään koulusta kotiin, matkaa oli alle kilometri. Koulun porttien vieressä seisoskeli ehkä n. 60-vuotias mies joka lähti samaan aikaan minun ja muiden koulusta palaavien lasten kanssa ylittämään tietä. Jossain vaiheessa huomasin että mies kävelee yhä vähän matkan päässä perässäni, vaikka reittini ei ollut ihan tavanomainen. Kävelin reippaasti ja juoksin välillä, mies onneksi vain käveli. Lopulta pujahdin kerrostalon ja pyörävaraston välistä sellaiselle kallioalueelle josta pääsi oikotietä kotiini. Kukaan aikuinen ei varmasti olisi viitsinyt oikaista sieltä, se oli jyrkkä alamäki täynnä kallionlohkareita. Kumarruin jonkun kiven taakse ja katsoin sinne mistä olin tullut. Se mies kurkkasi sieltä pyörävaraston vierestä ja katseli ympärilleen, ei onneksi huomannut minua alhaalla kiven takana. Kauhistuttaa vieläkin. Mietin mikä oli miehen motiivi ja inhottaa että hän kyttäsi siellä portilla ja "valitsi" minut muiden koulusta palaavien lasten joukosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan kerran pimeänä talvi-iltana katsovani olohuoneessa yksin tv:tä sohvalla makoillen. kääpiövillakoira viereissä sohvassa makoillen. Oli aivan hiljaista, kunnes yht'äkkiä koira pomppasi äkkiä ylös, alkoi ärisemään ja haukkumaan vihamielisesti hyökkäysasennossa, katsellen minua kohti. Pomppasin istuman. Koira vahtasi liikkumatta samaan kohtaan eli tällä hetkellä vieressäni olevaan tyhjään paikkaan samanlailla mekastaen.
Alkoi itselläkin niskakarvat nousemaan pystyyn, pomppasin ylös sohvalta, yritin tajuta mitä se koira oikein nyt mekastaa, katselin ikkunasta. Vanhemmat ryntäsi omasta huoneestaan ihmeissään mitä täälä tapahtuu? Katsoivat koiraa ku nse edelleen teki samaa. Hetken aikaa se vielä jatkui, kunnes lakkasi yhtänopeasti kuin oli tullutkin. Senjälkeen oli aivan hiljaista ja koira rauhoittui.
Myöhemmin sain kuulla, että eräs naapuri oli kuollut liekö vanhuuteen ja oli aina istunut sohvassa juuri siinäkohtaa mihin koira oli äristen tuijottanut... Eikä kuulema ollut ensimmäinen kerta kun tätä oli tapahtunut.
Sattui samanlainen homma toisen isomman koiran kanssa. Tämä oli ensimmäistä kertaa karannut meidän pihaltamme. Vanhemmat oli etsineet sitä jokapaikasta. Me lapset jäimme odottamaan jos koira tulisi kotia. Myöhemmit vanhemmat tuli koira autossa ja sanoivat, että se oli karannut tielle, pistänyt makoilemaan erään talon kohdalle, jossa oli myöskin kuollut ihminen lähiaikoina.
Jos tämä kääpiövillakoira tapaus on tuore niin suosittelen käyntiä eläinlääkärissä. Tuttu koira sai samantyyppisen kohtauksen ja löydettiin ruumiinavauksessa aivokasvain. Paikalla oli vielä perheen kolme pientä lasta kun koira "sekosi". Perheen isä joutui tekemään imurinputken päähän silmukan että sai koiran turvallisesti pois asunnosta. Kohtaus meni ohitse ilmeisesti aika pian mutta lasten takia eivät ottaneet mitään riskejä vaan koira lopetettiin välittömästi.
Ei ollut tuore tapaus, siitä on jo jokusen vuosi aikaa sekä koiriat ovat kulleet jo vanhuuteen. Eläinlääkärissä käytetty useamman kerran, sekä lääkäri itsekkin käynyt luonamme välillä niitä tutkimassa. Yllä mainitun tapahtuman jälkeen kummankin koirat käyttäytyivät ihan normaalisti kuin mitäänn ei olisi tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Millä ihmeen perusteella porukka alapeukuttaa näitä juttuja? Siksikö, ettei kuvailtu kokemus ole omasta mielestä pelottava, vai siksi ettei se ole tarpeeksi mehevästi kerrottu? Ihmetyttää vaan, että miksi pitää arvostella negatiivisesti jonkun toisen kokemusta.
Aivan. Aloittajahan nimenomaan sanoi, että mikätahansa juttu kelpaa. Olipas se mitä tahansa. Minusta on kiinnostavaa lukea näitä juttuja olipas kyse selittämättömästä/ "yliluonnollisesta" tai läheisen menetyksestä/ selviytymisestä tai kamppailusta. Ei tämän ketjun idea ole kilpailla kenellä on paremmat ja kenellä huonoimmat jutut.
Tulipa yksi toinenkin juttu mieleen.
Olin kaverin kanssa maastoilemassa hevosilla, menimme sellaista kapeaa hiekkatietä pitkin (jossa kuitenkin kulkee autoja, koska tien varrella on asutusta). Olimme tulossa kotiin päin, kun hepat lähtivät lapasesta. Kaverini tippui heti alkumetreillä, minä killuin täysiä laukkaavan hevosen selässä tallille asti. Matka oli alta puoli kilometriä, mutta sillä hetkellä kyllä ajattelin, että kuolen ihan varmasti, kun mutkan takaa sattuukin tulemaan auto vastaan. Ei onneksi tullut.
Mua pelottaa tällä hetkellä. Mies lähtipäivällä asioille ja sanoi tulevansa vasta illansuussa kotiin, joutuu ajamaan pitemmän matkan. Nyt olen puoli tuntia yrittänyt soittaa, että kauanko vielä menee, mutta puhelin on kiinni. Ajokeli on täällä suunnalla erittäin huono tällä hetkellä. Alkoi ihan vatsasta vääntää...
Olin vuonna 1998 sen junan kyydissä, joka suistui raiteltaan Jyväskylässä. Onnettomuudessa kuoli 10 ihmistä, ja kymmenet loukkaantuivat. Olin onnekseni viimeisessä vaunussa, joten selvisin säikähdyksellä ja parilla mustelmalla, mutta painajaiset jäivät.
Kyseessä siis tämä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Jyväskylän_junaturma
Vierailija kirjoitti:
Tulipa yksi toinenkin juttu mieleen.
Olin kaverin kanssa maastoilemassa hevosilla, menimme sellaista kapeaa hiekkatietä pitkin (jossa kuitenkin kulkee autoja, koska tien varrella on asutusta). Olimme tulossa kotiin päin, kun hepat lähtivät lapasesta. Kaverini tippui heti alkumetreillä, minä killuin täysiä laukkaavan hevosen selässä tallille asti. Matka oli alta puoli kilometriä, mutta sillä hetkellä kyllä ajattelin, että kuolen ihan varmasti, kun mutkan takaa sattuukin tulemaan auto vastaan. Ei onneksi tullut.
Itsellänikin käynyt kerran samankaltainen tilanne. Ratsastin ravurilla hiekkatiellä ylämäkeä, jolla 2 autoa pystyy vielä ohittamaan suht helposti toisensa. Puolessavälissä mäkeä yht'äkkiä ilmestyy rekka-auto mäenylhälle ( mäen jälkeen alkoi alamäki, joten en sitä siis huomannut). Siitähän hevonen säikähti, teki U-käännöksen ja lähti ravaamaan niin lujaa kuin jaloista pääsee. Ihmettelen miten pysyin ylipäätään hevosen selässä kun en ollut tuohonaikaan kovinkaanpaljon ratsastellut. Hevonen kaarteli samassa vauhdissa T mutkat kohti kotipihan ohitse laitumen portin eteen. Huonoksi onnekseni kyseinen rekka ajoi pihallemme, joten hevonen hermostui entisestään eikä suostunut kävelemään portista laitumensisälle vaan perruutti,peruutti,peruutti kun tie alkoi loppumaan tajusin katsoa taakse ja oli suurinpiirtein metrin/parin päässä, ettei hevonen perruuttanut paskakaivoon ( oli jäänyt verkko auki ). Ei auttanut muu kuin hypätä pois selästä ja taluttaa hevonen laitumelle. Onneksi ei käynyt kenellekkään pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Mua pelottaa tällä hetkellä. Mies lähtipäivällä asioille ja sanoi tulevansa vasta illansuussa kotiin, joutuu ajamaan pitemmän matkan. Nyt olen puoli tuntia yrittänyt soittaa, että kauanko vielä menee, mutta puhelin on kiinni. Ajokeli on täällä suunnalla erittäin huono tällä hetkellä. Alkoi ihan vatsasta vääntää...
Tilanne ohi, mies saapui iltapalapussin kera kotiin :) Akku oli hyytynyt. Helpotus! :)
Käyttää kondomia vakipanosuhteessa.