Pelottavin asia joka on tapahtunut sinulle?

Vierailija kirjoitti:

Pikkutyttönä, noin 10-vuotiaana, olin koulun jälkeen ulkoiluttamassa koiraa, kun vanhempi mies alkoi seurata minua. Kävelin ihan yleisiä teitä pitkin, mutta keskellä päivää ei ollut muita ihmisiä missään liikkeellä. Ensin tämä mies käveli ohitsen kadulla, mutta pian huomasin että kävelikin takanani samaan suuntaan. Yritin vaihtaa reittiäni, ja aina käveli takanani, n. 10 metrin päässä. Jossain kohtaa käännyin ympäri kokonaan, ja heti kun mies huomasi että minä huomasin hänet, hän kääntyi ympäri, ikään kuin olisi lähtenyt eri suuntaan yhtäkkiä. Silloin aloin juosta ja huomasin sivusilmällä että mies juoksee perääni! Kauhea paniikki, vieläkin alkaa sydän hakkaamaan kun muistelen sitä, vaikka tapahtumasta jo reilu 20 vuotta aikaa. Tie haarautui pienen metsikön jälkeen, ja onneksi oli sen verran etumatkaa, että metsikön jälkeen hyppäsin koira sylissä ojaan. Mies ei ehtinyt nähdä tätä, ja juoksi ihan täysiä ohitseni pitkin tietä, luuli siis että jatkoin matkaa...

Edelleen muistan todella tarkkaan tuon miehen kasvot... Jo siinä kohtaa, kun hän käveli kadulla ohitseni, eli ei vielä seurannut minua, hän katsoi minua silmiin, ja jotenkin se näky on jäänyt vaivaamaan. Mies oli varmasti jotain 50-vuotias, harmaa parta. Minulla on hatara muistikuva, kuinka nousin sieltä ojasta koiran kanssa ja juoksin täysillä kotiin, mutta jostain syystä en tiedä, kerroinko asiasta vanhemmilleni. Huh, tulipa pitkä sepostus..

Hui kamala mikä kokemus! Mutta olet ollut erittäin nokkela lapsi, kun keksit mennä piiloon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen lapsi kuoli, toinen oli ihan kiikun kaakun teholla ja itsekin olin vakavasti sairas (sentään tavallisella vuodeosastolla kuitenkin), kun saatiin vaikea infektiotauti. Mies pelkäsi jo jäävänsä ihan ypöyksin. Itse pelkäsin enemmän lapsen ja miehen puolesta, en niinkään itseni.

Miten julma pitää ihmisen olla, että on alapeukuttanut?

joku saattaa peukuttaa myötätuntona, "en pidä siitä mitä sinulle tapahtui". Haluan uskoa näin pää å.

No itse alapeukutin siksi, että en uskonut juttua. Äärimmäisen tragedinen asia noin eleettömästi mutta kuitenkin avoimesti kirjoitettuna kuulosti vaan nettijutulta. Toki hirveä sääli ja osanotto jos totta oli.

En peukuttanut, mutta samaa mieltä. Lapsen kuolema jo sellainen asia, että muut asiat sen perässä lueteltuina tuntui jotenkin väärältä tai vähintäänkin oudolta...

Noin 15 vuotta sitten lähdin töihin autolla ja yksi lapsi n. 8v juoksi yllättäen tien yli, niin että törmäsi autooni. Sillä paikalla ei ollut suojatietä eikä mitään, onneksi oli hiljainen omakotialue ja nopeus alhainen. Lapsi tuli siis sivulta ja törmäsi peiliin ja sivuoveen niin että siihen jäi lommo. Hänelle ei onneksi käynyt mitään, minä pelästyin varmaan pahemmin. Vieläkin nykyään kun ajan autolla ja näen silmäkulmasta liikettä sydän pomppaa kurkkuun ja oikein säpsähdän kun pelästyn että joku hyppää alle.

olen yhden kerran uskonut naista. yhden kerran.

Onhan noita pelottavia tilanteita ollut mutta mieleen on jäänyt tämä kun jouduin sienimetsällä keskelle hirven metsästystä. Olin yksin syvällä metsässä. Koirien kaukaista haukuntaa olin kuullut jo pidemmän aikaa kunnes tajusin että haukunta lähestyy. Meni hetki niin alkoi puskat rytisemään ja komia naarashirvi ohitti minut muutaman metrin päästä. Perässä tuli kaksi koiraa ja vähän myöhemmin vielä kaksi metsästäjää. Kyllä siinä hetken teki mieli kunnon kynsiä joilla olisi voinut kiivetä puuhun. Onneksi en jäänyt jalkoihin :)

Vierailija kirjoitti:

Mun lapsia on käynyt katsomassa joku musta hahmo. Esikoisen luona vierailtiin syntymän jälkeen. Kuopuksen luona ihan raskauden lopulla. Varsinkin tuo viimeinen käynti oli pelottava. Olin juuri tullut sänkyyn, en vielä ollut lähimainkaan unessa. Sitten näin sen saman hahmon, jonka olin nähnyt aiemminkin. En tiedä miksi mutta suljin silmäni ja odotin että se lähtee. Kävi minun vatsani luona ja hetken päästä lähti. Mitään pahaa ei ole lapsilleni koskaan sattunut, pikemminkin heillä on suojelusenkelit matkassa.

Nämä vierailijat ovat humanoideja joiden aluksessa olet luultavasti itsekin ollut vaikka sitä et muistakaan

Pelottavinta oli se, kun kuopus ei heti keisarinleikkauksen jälkeen lähtenyt hengittämään ja häntä elvytettiin. Oli elämäni pisimmät minuutit. Onneksi se elvytys tehosi.

Meillä on sukutalo Itä-Suomessa. Ihan pikkutyttönä olin isän kanssa suolla ja jäin kolmisen metriä jälkeen jotain tutkimaan eikä isä huomannut. Astuin mättäältä harhaan, upposin saappaineen reittä myöten mutaan ja kiljaisin, isä tuli kuin tykinammus ja nykäisi ylös suosta. Sen jälkeen ei silmistään eikä olkapäiltä minua laskenut.

Olin lakkasuolla näreikön reunassa ja keräsin. Nousin puolikumaraan kyykystä ja näin silmänurkasta jotain isoa, joku hulahti suoraan päätä hipoen yli, ehdin just ja just alta alas. Ehdin nähdä terävät koukkukynnet.

Suopöllönaaras perkule. Sillä oli kaksi pörröistä poikasta ihan lähellä kannon nokassa istumassa ja se pelkäsi että teen niille jotain pahaa. Peruutin hyvän tovin kauemmas. En halunnut päänahkaani sen pöllön kynsiin!

Toisella kerralla keräsin mustikoita rinteellä, olin hiljaa, täti oli parin metrin päässä. (Alhaalla oli se sama suo lampineen, johon lapsena olin upota..) Täti kiljaisee karmean kiljaisun, tädin takaa kuuluu äänekästä rytinää, iso uroshirvi komeat sarvet päässä lähti rynnistämään rinnettä ihan selän takaa puskista.

Oltiin taas marjassa. Setä oli ostanut uuden Nivan ja oli vankkumattoman varmana, että sehän menee mistä vaan, vaikka me akat oltiin toista mieltä. No syvälle mutaan juututtiin mettäautotiellä. Ei auta havut. Siinä ihmetellään, mitä tehdään, setä tutkii kyykyssä tilannetta ja me selin tiehen, kun se ykskaks sanoo että olkaa akat helvetti ihan hiljaa ja nyt liikkumatta.... karhu on tiellä. Minä että älä nyt saatana valehtele. "O hiljaa!" Karhu siellä tosiaan oli, 30 metrin päässä ja töllötti meitä, kun hitaasti käänsin päätä sivulle. Peruutettiin varovasti sisälle autoon. Oli onneksi nuori erauspentu eikä raivohullu iso emo. Odoteltiin puoli tuntia, setä lähtee sitten hakemaan isolta tieltä apua hinaukseen ja vie autosta aseen turvakseen. Me jäätiin autoon istumaan.  Ei paljon tehnyt mieli nenää ulos pistää ja pelättiin vain, että äijä ei tulekaan, kännyköitä ei vielä ollut. Onneksi setä tuli tunnin päästä, oli löytänyt talon, jossa oli traktori ja sillä kiskoivat meidän tien päälle.

Kerran taas tulen illalla junalla lomille etelästä, on vuosi -92 ja julkista ei ole ja taksiakaan ei asemalla näy, on perjantai. Olen lyhyt, minulla on letti ja reppu selässä. Päätän pitkän istumisen päätteeksi kävellä sukutalolle, sinne on 4 km. Noin 1,5 km ennen taloa seuraani lyöttäytyy fillarilla melko humalainen mies, joka alkaa kysellä mistä olen ja minne menen. Vastaan jotain ympäripyöreää ja että menen mummoni luo. Hän päättää kävellä seurakseni. Minua vähän pelottaa, mutta karkuunkaan häntä ei pääse. Mies höpöttelee. Päätän kävellä normaalin reittini sijasta valaistua ja asuttua tietä, jos jotain sattuu ja puristan taskussani spraymaalipurkkia. No, ällistyn, kun hän sanookin ykskaks moi ja kääntyy fillariinsa nojaten ja hoiperrellen pihatielle. Huokaan helpotuksesta. Jatkaessani matkaa kuulen kuinka hänen vaimonsa kiljuu hänelle "taas sä olet kännissä ja kuka se nainen oli??!!! Jolloin kuuluu surkea miehen selitys: "Shemmoista pikkuishta tyttöä shaatoin, shemmoinen koululainen".

Onneksi ei pahempaa.

Vierailija kirjoitti:

Muistan kerran pimeänä talvi-iltana katsovani olohuoneessa yksin tv:tä sohvalla makoillen. kääpiövillakoira viereissä sohvassa makoillen. Oli aivan hiljaista, kunnes yht'äkkiä koira pomppasi äkkiä ylös, alkoi ärisemään ja haukkumaan vihamielisesti hyökkäysasennossa, katsellen minua kohti. Pomppasin istuman. Koira vahtasi liikkumatta samaan kohtaan eli tällä hetkellä vieressäni olevaan tyhjään paikkaan samanlailla mekastaen.

Alkoi itselläkin niskakarvat nousemaan pystyyn, pomppasin ylös sohvalta, yritin tajuta mitä se koira oikein nyt mekastaa, katselin ikkunasta. Vanhemmat ryntäsi omasta huoneestaan ihmeissään mitä täälä tapahtuu? Katsoivat koiraa ku nse edelleen teki samaa. Hetken aikaa se vielä jatkui, kunnes lakkasi yhtänopeasti kuin oli tullutkin. Senjälkeen oli aivan hiljaista ja koira rauhoittui.

Myöhemmin sain kuulla, että eräs naapuri oli kuollut liekö vanhuuteen ja oli aina istunut sohvassa juuri siinäkohtaa mihin koira oli äristen tuijottanut... Eikä kuulema ollut ensimmäinen kerta kun tätä oli tapahtunut.

Sattui samanlainen homma toisen isomman koiran kanssa. Tämä oli ensimmäistä kertaa karannut meidän pihaltamme. Vanhemmat oli etsineet sitä jokapaikasta. Me lapset jäimme odottamaan jos koira tulisi kotia. Myöhemmit vanhemmat tuli koira autossa ja sanoivat, että se oli karannut tielle, pistänyt makoilemaan erään talon kohdalle,  jossa oli myöskin kuollut ihminen lähiaikoina.

Jos tämä kääpiövillakoira tapaus on tuore niin suosittelen käyntiä eläinlääkärissä. Tuttu koira sai samantyyppisen kohtauksen ja löydettiin ruumiinavauksessa aivokasvain. Paikalla oli vielä perheen kolme pientä lasta kun koira "sekosi". Perheen isä joutui tekemään imurinputken päähän silmukan että sai koiran turvallisesti pois asunnosta. Kohtaus meni ohitse ilmeisesti aika pian mutta lasten takia eivät ottaneet mitään riskejä vaan koira lopetettiin välittömästi.

Olen kasvanut isossa ja vanhassa maalaistalossa keskellä peltoja. Olin yksin kotona, ainoastaan kissa seuranani. Istuin pitkällä penkillä keittiössä ja kissa istui vieressäni, oli pimeä. Yhtäkkiä kissa hyppää alas, juoksee olohuoneen ikkunan eteen, nostaa karvat pystyyn ja sähisee. En edelleenkään tiedä mitä se kuvitteli näkevänsä, mutta mulle ei ainakaan pikkutyttönä tullut mitenkään turvallinen olo siitä tempauksesta.

Puolisoni kuoli. Vaikea masennus ja hän teki itsemurhan. Siivosin yksin asunnon hänen tavaroistaan. Järkyttävää aikaa..

Olin juuri saanut ajokortin ja hullu ex poikaystävä alkoi hiillostaa minua kotimatkalla omalla autolla. Ajoi hiljaa edessä, pui nyrkkiä ja huusi jotain omasta autostaan. Kotimatkalla sattuu olemaan silta joen yli. En uskaltanut ajaa sillalle kun pelkäsin että kiilaa minut jokeen. Huusi ja mesosi autossaan jonkun aikaa tien toisella puolella. Minä itkin omassani. Onneksi exäni kyydissä ollut kaveri sai hänet lähtemään pois paikalta. Kaveri kertoi mulle myöhemmin että pelkäsi mun puolesta ja hyvä etten ajanut sille sillalle. En kertonut tästä kenellekään moneen vuoteen. Nyt ihmettelen miksi.

Onhan näitä, veitsellä uhkailu, tulipalo, taxi kidnappasi, autolla ajettu perässä-juoksin siis karkuun, yöllä lasileikattu takapihan ovi niin että saatu ovi auki, sairaalassa potilas päässyt siteistä ja odotti nurkan takana, narkkari verisenä meidän pihalla ja uhkasi tulla ikkunan läpi ym ym en edes muista kaikkia juttuja

Ollessani alaluokilla 1-3 (kolmen vuoden ajan siis) lähes joka päivä kun pääsin koulusta, parkkipaikalla oli rämänen Volvo jossa istui sellanen iso, lihava mies. Jouduin kävellä n. 2km matkan kotiin ja eri suuntaan kun valtaosa muista oppilaista. Isoa tietä jonka varrella oli siihen aikaan ihan muutama talo. Tämä mies saattoi ajella edes takas "perässä" koko sen ajan kun käveli kotiin, ja yleensä kävelin aina yksin. Aina kun se ajoi ohi ja kävi kääntymässä, juoksin ihan täysillä. Sitten ku se ajo taas vieressä niin yritin kävellä kormaalisti. Koskaan ei tehnyt mitään, en tiiä oliko joku pedofiili vai miksi ajeli perässä ja tuijotti. :| Muistan vieläkin sen auton jokaisen ruostuneen kohdan ja rekkarin, sekä takaikkunalla olleet kaksi likaista lelunallea. En tiedä kuoliko mies, mutta nelosluokan alkaessa sitä ek enää näkynyt. Ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Olen kasvanut isossa ja vanhassa maalaistalossa keskellä peltoja. Olin yksin kotona, ainoastaan kissa seuranani. Istuin pitkällä penkillä keittiössä ja kissa istui vieressäni, oli pimeä. Yhtäkkiä kissa hyppää alas, juoksee olohuoneen ikkunan eteen, nostaa karvat pystyyn ja sähisee. En edelleenkään tiedä mitä se kuvitteli näkevänsä, mutta mulle ei ainakaan pikkutyttönä tullut mitenkään turvallinen olo siitä tempauksesta.

Kissoilla on tarkat aistit. Itse havauhduin lapsuudenkodissa joskus siihen kun kissa tuijotti hievahtamatta seinää. Yritin kuulostella, mutta en kuullut mitään, paitsi kun kissa rupesi raapimaan tassullaan seinää. Silloin kuulin rapinaa seinän sisältä. Hiirihän se siellä, kissa oli havainnut sen paljon ennen kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kasvanut isossa ja vanhassa maalaistalossa keskellä peltoja. Olin yksin kotona, ainoastaan kissa seuranani. Istuin pitkällä penkillä keittiössä ja kissa istui vieressäni, oli pimeä. Yhtäkkiä kissa hyppää alas, juoksee olohuoneen ikkunan eteen, nostaa karvat pystyyn ja sähisee. En edelleenkään tiedä mitä se kuvitteli näkevänsä, mutta mulle ei ainakaan pikkutyttönä tullut mitenkään turvallinen olo siitä tempauksesta.

Kissoilla on tarkat aistit. Itse havauhduin lapsuudenkodissa joskus siihen kun kissa tuijotti hievahtamatta seinää. Yritin kuulostella, mutta en kuullut mitään, paitsi kun kissa rupesi raapimaan tassullaan seinää. Silloin kuulin rapinaa seinän sisältä. Hiirihän se siellä, kissa oli havainnut sen paljon ennen kuin minä.

Eläimet myös aistivat ja näkevät asioita joita ihmiset eivät näe tai joihin he eivät edes usko. Eräs tuttu oli lähdössä viikonlopuksi kavereidensa kanssa mökille. Koko edellisen viikon perheen koira oli käyttäytynyt levottomasti ja seurasi häntä kaikkialle ja oli jatkuvasti hänen lähellään. Tämä henkilö vielä itse tokaisi että hänestä tuntuu että perheen koira vaistoaa että hän on lähdössä pian pois. Kaverusten viikonloppureissu saikin hyvin surullisen lopun kun tämä kyseinen henkilö menehtyi onnettomuudessa. Sai tämä "lähdössä pois" ilmaisu uuden merkityksen tämän kamalan tragedian jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Ex-mieheni raiskasi ja yritti tappaa kuristamalla, mutta ei siinä onnistunut. Puukotti sitten itseään vielä samalla kertaa useasti, mutta ei kuollut. Oli aika vaikeaa aikaa tuo ja olen hyvin onnekas että selvisin tuosta suhteesta hengissä.

mulla oli samanlainen kumppani, ensin hakkasi minut ja sitten pahoinpiteli itseään samalla huutaen, että jos soitan poliisille niin hän väittää minun aloittaneen ja joudun linnaan-

eikä ollut mikään "jännämies" rikollinen, vaan ujo suomalaisnörtti, seurassa hiljainen kuin mikä ja tavatessamme toisteli olevansa kiltti ja kunnollinen ja siksi jääneensä ilman naisia.

Suhde hänen kanssaan oli elämäni pelottavin ja vastenmielisin kokemus.

Viime vuonna tapahtui, asutaan miehen ja kahden lapsen+kahden koiran kanssa omakotitalossa maalla. Lähimpään naapuriin matkaa 300m, välissä metsä. Oli syksyinen perjantai, mies lähti pelaamaan lätkää, vuoro on aina pe 10-puol 12, eli myöhään illalla. Laitoin lapset nukkumaan ja menin olohuoneeseen kattomaan tv:tä. Ja oli ihan hiljasta, ei tuullu/satanu. Yhtäkkiä koirat valpastu, ja alko murista. Sitte alko aivan järkyttävä haukunta, ne ei ole koskaan ennen eikä jälkeen haukkunut sillain, ihan jotenkin hysteerisenä, en saanu niitä hiljaseks millään. Kumpikin juoksi ovelta olkkarin ikkunalle ees taas. En osaa edes selittäö kuinka kamala se koko tilanne oli, koirat oli ihan sekasin. Kaiken päälle lapset heräs, nuorempi oli sillon vasta 3kk ja he alko itkeen, totta kai. Sitä koirin ulvontahaukkua jatku varmaan 10min. ja koko sen ajan olin ihan paniikissa. Kun ne lopetti haukunnan niin jatkovat sitä murinaa ja vahtivat ikkunalla vielä melkeen puol tuntia. :| Kun mies tuli kotiin niin olin niin helpottunut että itku tuli. Edelleenkään en tiiä mistä se haukkuminen johtu. Pihalla on monesti ollu jäniksiä, fasaaneja, naapurin kissa ja sillon ei oo tolla tavalla haukkunu. :|

Vierailija kirjoitti:

Nukuin kotona, ja heräsin siihen, että oveani rynkytetään. Asun kerrostalossa. Menin totisesti paniikkiin, säntäsin parvekkeen oven luokse soittamaan 112:een. Sydän hakkasi hulluna, täydellinen paniikki ja huohotus päällä.

Hätäkeskus kysyi, uskallanko mennä ovelle kuuntelemaan, menin, ja sitten pyysi kurkistamaan ovisilmästä, mutta en nähnyt mitään, kun rapussa oli pimeää. Sitten uskalsin kurkistaa postiluukusta, ja näin kaksi miestä. Toinen oli entinen poikaystäväni, joka istui rapulla ja toinen seisoi, en tunnistanut.

Siinä vaiheessa aloin jotenkin kai palata tähän maailmaan. Tajusin, että ei ole mitenkään mahdollista, että tuo exäni olisi rappakäytävässäni.

Sanoin puhelimeen, että en näe ketään, hävetti, kun tajusin, että olen vaan ihan sekaisin!

Olen luonteeltani rautahermo, en pelkää mitään oikeastaan, mutta tuossa tilanteessa olin täysin sekaisin pelosta, huohotin ja läähätin.

Tuovolu varmasti valveuni, kukaan ei varmasti oveani ryskytellyt. Tai sitten se oli lehdenjakaja, ja unessa kuvittelun kauheuksia. Vaikea selittää, mutta hurjaa oli...

siis miksei ois voinu olla exäsi? onko hän kuollut?

Meille yritettiin murtautua, kun olin ala-asteikäinen. Asuimme omakotitalossa hieman syrjässä ja olin yksin kotona. Onneksi silloinen koiramme pisti niin ison metakan pystyyn, että tämä murtautuja lähti lipettiin. En muista, saatiinko tuota hiipparia ikinä kiinni, mutta kylmää ajatellakin, mitä olisi tapahtunut jos ei meillä olisi ollut koiraa tuolloin..

Lapsena, olin 11v., meidän rappuun tuli itsensäpaljastelija. Olin menossa hissiin ja tää ukko piti hissin ovea auki ja runkkasi. Oli tosi pelottavaa ja inhottavaa.

Meiän naapuri oli iso, lihava alkoholistiukko, joka kerran pihalla kyseli, että missäs koulussa sinä olet. Seuraavana päivänä istui autossa meidän koulun portin vieressä... Tää sattui samana talvena kuin tuo itsensäpaljastelijajuttu niin säikähdin ihan kamalasti. Ajattelin, että se on joku pedofiili, joka kidnappaa lapsia.