Te, jotka olette jatkaneet liittoanne pettämisen jälkeen!

Vierailija kirjoitti:

Nään kyllä ap että alapeukutat kaikkea, jossa sanotaan että sinullakin on oma vastuusi teidän suhteessa. Oman pääsi takia sinun on selvitettävä, mikä se on jotta vältät tuon saman seuraavassa suhteessa. Nimittäin jos et tiedä miksi tämä tapahtui, on riski että se tapahtuu uudelleen koska itse toimit samoin.

Totta kai kumppanilla on oma vastuunsa, ja hänen pitää katsoa peiliin ja selvittää itselleen, miksi pakenee kriisitilanteita esim pettämiseen. Siinä sitä onkin itselle vastattavaa.

Mutta se ei tee sinustakaan virheetöntä ja olisi itsepetosta luulla niin.

Tuskin ap alapeukuttaa... aloitus on vuodelta 2012. Mutta aihe varmaan ajankohtainen monelle nytkin.

Haaveissa vainko oot mun kirjoitti:

Petin, jäin kiinni ja jatkoimme liittoa. Tästä on nyt jo 3 vuotta. En rakasta enää, ikävöin joka päivä tuota johon rakastuin. Työni kärsii, en tee kotona mitään. Vaimo on muuttunut paljon, mutta en silti pysty häntä enää rakastamaan. Roikkuu minussa ja itse säälin lapsia... Kauaa en enää jaksa, ero nolo, ehkä jossain vaiheessa tulee lopullinen ratkaisu kun voimani ehtyvät. Pettäjän tie ei sekään ole ihan yksinkertainen. Tausta tähän on mitä on, sitäkään en jaksa enempää avata. Kai olen masentunut, minulla kun ei ole ketään jolle asiasta puhuisin, vaimo keskustelee useammankin kaverinsa kanssa.

Sanotko kuitenkin vaimollesi rakastavasi?

Mieheni kävi paljon ulkona. Aina oli firman juhlia, tyky-päiviä, illanviettoja jne. Jossainvaiheessa tajusin että siellä on joku minkä vuoksi hän käy. Ja tämän tunnustikin. Koskaan en oikein saanu selville mihin asti he homman vei. Väittää sen loppuneen.

Mieltäni kalvaa etten tiedä totuutta. Nyt on vuosi kulunut.... Asia on mielessä joka pv.

Ihan yliarvostettua tuo pettäminen.

Ongelma on siinä kun sitä korostetaan liikaa, maailma loppuu, pyydä, anele ja rukoile anteeksiantoa jne elä varpaillasi koko loppuelämä jos suuressa armossani haluan kanssasi jatkaa..

Meillä molemmat ovat pettäneet. Eka siitä tapeltiin ja riehuttiin, mutta sitten tajuttiin että se oli vain seksiä. Ja matka jatkuu.

Jos asiaa ei pysty painamaan villasella, ei kannata jatkaa suhdetta. Siitä ei meinaan tule hevon vitttua jos toinen pitää asiaa aina takataskussa jotta voi tarpeen tullen toista lyödä sillä.

Meillä asiasta jopa vitsaillaan nykyään.

Tapahtumasta nyt 10v, kimpassa ollaan oltu 20v. Ja meillä menee ihan saatanann hyvin.

Antakaa anteeksi ja unohtakaa tai erotkaa, meidän vinkki.

Mieheni jäi kiinni syrjähypystä kun lapsemme oli vastasyntynyt. Peliä toiseen naiseen oli ollut jo vuoden ennen lapsen syntymää.

Lastenvalvojalla totesin kylmästi etten kaipaa häneltä minkäänlaista elatusmaksua, kiitos vain. Ja koska lapsemme oli pikkuinen, yövierailut isän luona eivät olleet ajankohtaisia. Minun uuteen kotiini hänellä ei ollut asiaa.

Muutaman kuukauden perästä hän raapi ulko-ovea perheen kaipuussa. Ei kuulemma tiennyt minulla olevan tällaisia voimia. Että olin makein muija minkä hän oli ikinä tavannut.

Olen kuitenkin ylpeä nainen. Hänhän teki valintansa, ja se oli vieras alapää.

Nyt päästän häntä lapsen luo silloin tällöin, hän vonkaa seksiä ja haluaisi muuttaa takaisin "kotiin". Ilmeisesti ei typykkä ollutkaan mitä tarvitsi.

En minä häntä tarvitse. Ja miehiä tuntuu riittävän lapsesta huolimatta. Siinähän roikkuu. Ehkä otan takaisin, tai en.

Vierailija kirjoitti:

Haaveissa vainko oot mun kirjoitti:

Petin, jäin kiinni ja jatkoimme liittoa. Tästä on nyt jo 3 vuotta. En rakasta enää, ikävöin joka päivä tuota johon rakastuin. Työni kärsii, en tee kotona mitään. Vaimo on muuttunut paljon, mutta en silti pysty häntä enää rakastamaan. Roikkuu minussa ja itse säälin lapsia... Kauaa en enää jaksa, ero nolo, ehkä jossain vaiheessa tulee lopullinen ratkaisu kun voimani ehtyvät. Pettäjän tie ei sekään ole ihan yksinkertainen. Tausta tähän on mitä on, sitäkään en jaksa enempää avata. Kai olen masentunut, minulla kun ei ole ketään jolle asiasta puhuisin, vaimo keskustelee useammankin kaverinsa kanssa.

Sanotko kuitenkin vaimollesi rakastavasi?

Siihen en ole vuosiin enää pystynyt... ;(

Älä tee mitään hätiköityjä ratkaisuja alun suurissa tunnemyrskyissä. Tämän neuvon saimme terapeutilta ja se oli todella hyvä neuvo.

Punnitse suhteen hyvät ja huonot puolet. Jos hyviä on reilusti enemmän ja rakkauttakin löytyy, kannattaa yrittää jatkoa.

Kuulostele pettäjää. Onko hän vilpittömästi katuva, suostuvainen siihen, että asiasta keskustellaan juuri niin paljon kuin petetty haluaa. Haluaako hän tehdä sen eteen töitä, että asiasta päästään yli.

Meillä mentiin pariterapiaan, jonka avulla ymmärsin, että pettämiseen miehen kohdalla ajoi hänen henkilökohtainen kriisinsä, ei niinkään meidän väliset asiat. Myös mies itse ymmärsi terapian avulla tämän. Terapian myötä ymmärsimme molemmat, että meillä on oikeasti ihan toimiva suhde ja tämän pienen hassahduksen vuoksi sitä on turha romukoppaan heittää.

Ensimmäinen vuosi oli pahin. Oli hyviä hetkiä ja sitten oli tosi paskoja hetkiä, jolloin ilman lapsia olisin saattanutkin lähteä. Perhe kuitenkin kannatteli pahimman yli ja se, että huomasin myös miehessä suuren muutoksen. Terapian myötä hän selvästi alkoi myös ymmärtää itseään ja käytöstään eri tavalla ja sekin on parantanut välejämme paljon. Nyt pahimmasta kriisistä on kohta kolme vuotta ja viimeinen vuosi on ollut jo ihan normaalia.

Se täytyy ymmärtää, että aikaa se vie. Mutta oikeasti se aika auttaa. Itsekin olin nuorempana jyrkästi sitä mieltä, että pettämisen jälkeen se on ehdoton ero. Mutta ymmärsin, että kaikki asiat eivät ole niin yksnkertaisia. Ihmisiähän tässä ollaan ja jokainen tekee virheitä. Eri asia sitten ottaako niistä opikseen ja kantaako vastuun. Missään nimessä en myöskään ole sitä mieltä, että kun kerran pettää, aina pettää. Niitäkin toki on mutta paljon on myös niitä jotka kerran hairahtaa ja toteaa sen olleen niin kamalaa ettei ikinä enää.

Jatkamalla parisuhdetta pettämisen jälkeen, annetaan pettäjälle avoin valtakirja jatkaa pettämistä.

Kyllä jotkut näköjään ottaa pettämisen todella vakavasti. En ymmärrä mikä siinä on niin kamalaa, kun käy välillä toisia panemassa.

Vierailija kirjoitti:

lasten takia halusin jatkaa kun mies katuvaisena pyyteli anteeksi. tilanne olis ollut toinen, jos olisin heti tiennyt, kun pettäminen tapahtui. sain kuulla siitä vasta yli 10 v jälkeenpäin, joten vähän vaikeeta oli päättää. päätin, että jatkamme. mutta kyllä se tulee pintaan useamman kerran vuodessa, kun mua oikeen vituttaa. luotto meni ja meillä on vähän sellanen "kauhun tasapaino" ollut sen jälkeen. ehkä tein väärin, kun ajattelin että lasten on parempi ydinperheessä, tiedä häntä.

ja mä en olis ikinä uskonut mun miehestä, että se menis tekemään jotain sellaista, en ikinä.

Tämä! "en olis ikinä uskonut mun miehestä...."

Minulla kävi samoin. Mies, johon rakastuin toistakymmentä vuotta sitten oli maailman kiltein, huomioivin ja rakastavin. Hän sanoi aikoinaan minulle, että en voisi koskaan loukata sinua. Ikinä en ole niin paljon saanut huomiota ja tunsin hänen rakkautensa syvästi. Jäi taannoin kiinni lähes puolen vuoden suhteesta ja kun sen seurauksena aloin kaivella asioita lisää kävi ilmi, että hänellä on ollut tällaisia 2-3 kerran panoja toistakymmentä vuosiemme aikana.

Koko elämältäni putosi pohja, mitä olemme yrittäneet rakentaa uudelleen nyt 2 vuotta. On käyty pariterapiat ja yksilöterapiat, mutta kun välillämme ei ole oikeaa kommunikaatiota niin ero on väistämätön. En voi luottaa häneen enää ikinä. Vie varmasti vuosia ennen kuin voin luottaa yhteenkään mieheen enää. Yleensä olen kuvitellut tunnistavani kusipäät, mutta enpä näköjään ole kummoinen ihmistuntija.

Yritin kyllä. Miehelle taisi olla silloin ihan sama. Mutta eihän siitä mitään tullut, koska kokoajan asia pyöri mielessäni. Jatkuvasti vain ajattelin, että kuinka kehtaat olla ja naureskella siinä ym. 2v jälkee mitta tuli täyteen. En tuntenut miestä kohtaan muuta kuin inhotusta. Hän olisi ollut valmis tuoll8in vielä jatkamaan, mutta itse en ole edes halunnut nähdä tätä 1.5 vuoteen, enkä halua.  Pelkkää ajanhukkaa oli kaikki. 

Nyt 2.5 vuotta myöhemmin odotan vain, että tilanne on taloudellisesti ja lasten koulujen kannalta sellainen, että voin lähteä. 

Vaiheet pettämisen selviämisen jälkeen, kun miehellä oli 1kk suhde työkaveriin. Paljastui 2vko alkamisen jälkeen, jatkoi silmieni edessä suhdetta ja valehtelua vielä 2vkoa. 

- 2vkoa olin aivan shokissa 

- 1kk jälkeen aloin taistella avioliittomme eteen, jota oli takana 16v

- tätä suhteen vimmaista korjaamista jaksoin ehkä vuoden verran, samaan aikaan olin myös valtavan raivoissani jne negatiivisia tunteita, olin myös masentunut, loppu

- 2v jälkeen yhtäkkiä minulta loppui motivaatio, minulle olisi ihan sama vaikka mies kuolisi, ärsyttää koko ukko

Mies itse yrittää kaikkensa meidän eteen, varmaan liikaakin. Tiedän, että ero tulee. Vielä minulla ei ole siihen voimia kun on ollut valtavia muitakin asioita elämässä.

Tunteet miestä kohtaan on kuolleet, arvostus mennyt.

Pettäminen rikkoo ihmisen koko identiteetin ja petetty joutuu sen itse rakentamaan uudelleen. Millainen siitä sitten tulee, sitä ei tiedä kukaan.

Ei voi etukäteen tietää voiko pettäjään enää uudelleen rakastua jos rakkaus loppuu. 

Vierailija kirjoitti:

En ole päässyt yli, enkä jatkanut elämääni miehen kanssa (kiinnijäämisestä nyt 3 vuotta). Tosin nyt hän oikeasti alkanut ymmärtää ja myös osoittaa katumusta ja anteeksipyyntöä, ja kait ymmärtänyt senkin, että hän on minut menettänyt ihan omalla toiminnallaan, se on jonkin verran helpottanut omaa oloa ja tuonut suhteeseen ystävällisyyttä, jos ei nyt muuta lämpöä. Mutta arki on arkea ja sen kun hoitaa siististi, sitten lasten nukkumaan menon jälkeen ei tarvitse miehen kanssa puhua eikä tehdä yhtään mitään. Lomat on vähän hankalia, mutta onneksi kolme pientä lasta vie tilan niin hyvin, että ei siihen paljon hiljaisia hetkiä jää.



Itse aion käyttää tämän ajan nyt itseni korjaamiseen ja tasapainon löytämiseen ja sitten kun lapset on isompia etsin sen oikean rakkauden jostain elämääni (Ja kunhan usko miehiin noin sukupuolena korjaantuu, jos ei korjaannu niin sitten jään sinkuksi, ei sekään ole huono kohtalo).

Näin meilläkin. Meillä ei siis ollut perinteistä pettämistä, vaan luottamuksen rikkoi miehen alkoholismi, joka tuli mulle puskista (oli juonut ns. selän takana enkä tajunnut). Tähän liittyi siis muutakin, mitä oli humalassa tehnyt. Jos erottaisiin, se olisi minä joka tämänkin hoitaisi "projektipäällikkönä", mies vain seuraisi perässä. Joten en nyt jaksa. Enkä halua rikkoa lasten kotia tässä vaiheessa.

Mutta valmistaudun varalta. Olen aloittanut sijoittamisen salassa ja ostanut oman auton. Jossain vaiheessa pyydän allekirjoittamaan avioehdon. Olen pyytänyt miestä monta kertaa järjestämään itselleen ja meille pariterapiaa. Ei näytä tapahtuvan, joten tulkitsen, että ei halua.

Vierailija kirjoitti:

toi tosiaan toimii, kun toteaa, että olisi tässä vientiä itelläkin.. meillä myös muuttui ääni kellossa, kun asiallisesti kerroin, että yksi (8v nuorempi!) mies vonkaa jatkuvasti fb:ssä ja muutenkin mua mukaansa. Johan alkoi kiinnostaa kotihommat ja lastenhoito ja vaimon helliminen (joka tosin meni perimiehiseen tyyliin ihan älyttömän ylilyötyjä joululahjoja osatamalla). Mutta samaa mieltä oon, että hän on valintansa tehnyt ja käteen taisi jäädä pelkkä naru, kun se tyttiskin otti ja lähti kun uhkasin että kerron heidän yhteiselle esimiehelleen.

On kyllä erittäin epäilyttävää ettet ole estänyt tuota vonkaajaa jo aikoja sitten.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jotkut näköjään ottaa pettämisen todella vakavasti. En ymmärrä mikä siinä on niin kamalaa, kun käy välillä toisia panemassa.

Itse en puolestani ymmärrä sitä, että jos pettämisessä ei ole mitään kamalaa, niin miksi sitä pitää salailla. Miksi ei vaan etsi puolisoa, joka ajattelee samoin ja perusta tämän kanssa avoimen suhteen? Miksi edes näytellä uskollista, jos ei oikeasti pidä sitä suhteessa tärkeänä asiana?

Jatkoin koska en tiennyt pettämisestä.

Ihmettelin läheisten ihmisten naaman vääntelyä seurassani, en ymmärtänyt miksi ottivat etäisyyttä. Uskoin että minussa vika.

Kun sitten paljon myöhemmin sain tietää... Luottamus meni eikä pelkästään ex puolisoon.

Let them. Anna heidän tehdä se. He todellakin itse valitsivat.

Jos olet tärkeä, tiedät sen. Tärkeää ihmistä pitää hyvin. Pyytämättä, vaatimatta. Se on ihmisoikeus, normi.

Kynnysmatot käykääs sivustolla chumplady.com.

Siellä pettäjien taktiikkaa itkemiset j n e.

Se oma raja pitää laittaa, ja ihan oman itsekunniotuksen takia pitää kiinni tästä rajasta.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni jäi kiinni syrjähypystä kun lapsemme oli vastasyntynyt. Peliä toiseen naiseen oli ollut jo vuoden ennen lapsen syntymää.

Lastenvalvojalla totesin kylmästi etten kaipaa häneltä minkäänlaista elatusmaksua, kiitos vain. Ja koska lapsemme oli pikkuinen, yövierailut isän luona eivät olleet ajankohtaisia. Minun uuteen kotiini hänellä ei ollut asiaa.

Muutaman kuukauden perästä hän raapi ulko-ovea perheen kaipuussa. Ei kuulemma tiennyt minulla olevan tällaisia voimia. Että olin makein muija minkä hän oli ikinä tavannut.

Olen kuitenkin ylpeä nainen. Hänhän teki valintansa, ja se oli vieras alapää.

Nyt päästän häntä lapsen luo silloin tällöin, hän vonkaa seksiä ja haluaisi muuttaa takaisin "kotiin". Ilmeisesti ei typykkä ollutkaan mitä tarvitsi.

En minä häntä tarvitse. Ja miehiä tuntuu riittävän lapsesta huolimatta. Siinähän roikkuu. Ehkä otan takaisin, tai en.

Jos otat takasin niin tipahdat exäsi sinulle asettamaltasi korokkeelta. Ja pettää heti.

Ei pidä ajatella liikaa, vaan keskittyä konkreettisiin asioihin ja arkeen. Samalla tiedostaen, että suhteen pelisäännöt ovat nyt toisen osapuolen aloitteesta muuttuneet ja se antaa lisää vapauksia myös sinulle.

Minua nämä asiat ovat auttaneet.