Te, jotka olette jatkaneet liittoanne pettämisen jälkeen!

tilanne meni tosi pahaksi ja ajattelin ettei tästä voida jatkaa... sitten tulimme molemmat uskoon ja kaikki jotenkin muutttui... Oli yhtäkkiä halu rakastaa ja olla toisen kanssa ...Haavat eivät parantuneet hetkessä mutta tuli joku ihmeellinen halu antaa anteeksi..sitä on vaikea selittää..kaikki jotenkin muttui niinku puhtaaksi liitossamme. Toivottavasti löydätte tien ulos tuosta tilanteesta yhdessä.....

Kiinnostaisi kuulla lisää kokemuksia.

25 toi mulle paljon lohtua ja ajattelemisen aihetta. Onko muut käyneet terapiassa?

eräs mies ja nainen, tahoillaan varattuja, kuitenkin molemmat lapsettomia. Päivittäistä "ystävyyttä" ja flirttailua jatkunut aika päivät.

En itse pystyisi jatkamaan suhteessa, jos minua petettäisiin. En ymmärrä miten ihmiset pystyvät kaksoiselämään. Pieniä ihastumisia voi sattua kenelle hyvänsä, mutta jos rakastuu toiseen, niin pitää olla myös rohkeutta erota!

tavallaan kuuluu parisuhteeseen, minusta. Kun ollaan erillisä ihmisiä, emme voi koskaan varmaksi tietää, mitä toinen ajattelee tai tekee. Koskee kaikkia pareja, ei vaan pettäjiä ja petettyjä. Yritä luottaa uudestaan ja hyväksyä, ettei koskaan voi luottaa täydellisesti. Ja on, minuakin petetty.

tavallaan kuuluu parisuhteeseen, minusta. Kun ollaan erillisä ihmisiä, emme voi koskaan varmaksi tietää, mitä toinen ajattelee tai tekee. Koskee kaikkia pareja, ei vaan pettäjiä ja petettyjä. Yritä luottaa uudestaan ja hyväksyä, ettei koskaan voi luottaa täydellisesti. Ja on, minuakin petetty.

ettei suhdetta välttämättä saa entisekseen. Minua ei ole ainakaan tietääkseni petetty, enkä tiedä pystyisinkö jatkamaan suhdetta pettämisen jälkeen.

On pyhää typeryyttä luoda itselleen periaate, että jätän jos minua petetään.

Jokainen suhde on erilainen ja kasvaahan sitä vuosien varrella.

Pettämisen jälkeen elämä on ollut aika kummallista. Suhde ei palaa koskaan ennalleen, mutta tarviiko sen palata?

Näennäinen nieleminen ja katkeruudessa eläminen lasten tai muun takia on sulaa typeryyttä. Vanhempien tehtävä on näyttää lapsille parisuhteen malli ja on täyttä itsensä huijaamista kuvitella, että pystyy peittämään katkeruuden, vihan tai sitkuttamisen.

En todellakaan tiedä miten itse tästä pettämisestä toivun, mutta en tottavie aio elää katkerana.

Teen parhaani anteeksiannon eteen. Jos jossain vaiheessa olen varma etten pääse asian kanssa sinuiksi, niin lopetan suhteen.

Itsehän valitsin jatkamisen ja teen sen eteen kaikkeni.

Ansaitsen onnellisen elämän ja ei kompastuminen juureen polulla tee koko matkasta paskaa.

Aika näyttää. Piipittäminen ja katkeroituminen on lyhytnäköistä ja typerää elämän tuhlaamista.

Jokainen meistä on oikeutettu onneen.

Lyhythän tämä pirun elämä on kuitenkin ja helvetin vaikea niitä hyviä kumppaneita on löytää. Virheitten tekeminen on inhimillistä. Kukaan ei ole täydellinen, eikä mikään suhdekkaan.

Tottakai haluaisin elää ilman tätä paskaa, mutta mitäpä sitä vinkumaan, kun maito on läikkynyt(osuva kielikuva).

Tsemppiä kaikille...elämää tämä vaan on!

Mieheni petti minua 3 vuoden yhteiselon jälkeen. AINUT syy miksi en heti lähtenyt avoliitostamme oli se, että olin 18v ja neljännellä kuulla raskaana, odotin esikoistamme. Olen itse yh-perheestä ja koko rikkinäisen lapsuuteni ajan olin haaveillut ehjästä perheestä ja vannottanut itselleni etten ikinä halua yh:ksi. Joten jäin suhteeseen. Sanoin kyllä miehelleni että sen verran itseäni tunnen, että jos joskus tulee joku ihminen vastaan ja houkutus on liian suuri, niin hänen tekonsa myötä oikeutan sitten mahdollisen oman pettämiseni. Ja että todennäköisesti oman henkisen hyvinvointini takia tulen todennäköisesti tasaamaan tilit, koska en halua elää loppuelämääni sinä kynnysmattona, kilttinä tyhmänä naisena jota petettiin. Sinä ainoana jota suhteessamme petettiin. Että olisin ainut uskollinen suhteessamme. Mies halusi silti jatkaa. Meni vuosia, saimme toisenkin lapsen, jossain vaiheessa hankimme tietokoneen. Siitä lähti oma pettämiseni. Ensin vain netissä, lopulta tapailimme livenä. Livesuhde kesti puoli vuotta kunnes jäin kiinni. Missään vaiheessa en tuntenut kovin pahoja tunnon tuskia, niin katkeraksi miehen pettäminen oli tehnyt. Sain kostoni ja palautin oman arvon tunteeni. Miehelle sanoin, että haluan että nyt erotaan, koska en ala kuuntelemaan yhtään mitään marttyyrivuodatuksia enkä syyllistämistä, enkä aio tuhlata yhtään aikaa huonoon parisuhteeseen. En siis uskonut että mies voisi jatkaa kuin ei mitään. Mies ei kuitenkaan halunnut erota vaan suorastaan aneli etten lähtisi. Siinä sitten ei puoleen vuoteen "tehty mitään" kuten joku muukin täällä jo sanoi. Ei mitään ratkaisuja vaan annettiin ajan näyttää. Mies oli rakastava ja päätin jäädä koska kaikki meni hyvin, mies jopa kosi. Menimme naimisiin ja ajattelin että nyt aloitamme puhtaalta pöydältä, ei enää yhtään sekoilua, että tämä liitto pidettäisiin puhtaana, kauniina ja arvokkaana. Ilmeisesti olin kuitenkin ajatusteni kanssa yksin, koska melkein tasan vuoden päästä häistä jäi mies kiinni maksulliselle naiselle viestittelystä. Tämä alallaan aloittelija kuulema vain strippasi. Samapa tuo mitä teki kun ei voi tuon päivän jälkeen enää sanaakaan uskoa mitä puhuu. Ai että mua harmittaa että miehen piti mennä pilaamaan tämä meidän välinen sinetti luottamuksesta, meidän liitto ei ollutkaan enää turmeltumaton vaan nimenomaan turmeltu. Se vaivoin uudelleen rakennettu luottamus oli poissa, tällä kertaa lopullisesti. Olen niin monta kertaa sanonut miehelle nyt vuosiakin myöhemmin (kun edelleen aviossa ollaan) että olisi saanut tämä avion aikainen häsellys jäädä tekemättä. Kuinka mies ei tajunnutkaan miten suuren vahingon sai aikaan. Kuinka pilalle meidän elämä ja hyvin alkanut avioliitto meni. Mä suren tuota jopa enemmän kuin ensimmäistä pettämistään. Koska nyt tiesin ettei luottamusta palauteta enää, kun sen yli on tallottu vielä vihkivalojenkin jälkeen. Ei ole mitään suurempaa ja seuraavaa askelta minkä voisimme ottaa luottamuksen merkiksi. Kaikki oli tässä avioliitossa, se olisi pitänyt pitää arvokkaana ja pyhänä. Sanoinkuvaamattoman pahalta tuntui.. Vuosi vihkimisen jälkeen. Tätä nykyä liittomme on täynnä vain epäilystä minun puoleltani. Mitä tahansa rutiinista poikkeavaa mies tekeekin niin olen tenttaamassa. Olen valehtelematta ainakin sata kertaa syyttänyt häntä pettämisestä. Yhtä monta kertaa olen ollut mielessäni sillä hetkellä varma siitä. Minkäänlaista luottamusta ei ole. Välillä tuntuu että järki lähtee päästä. Olen miehelle sanonutkin etten haluaisi olla tällainen, ettei tämä minusta kivaa ole, mutta että en aio enää yhtään kertaa olla pellenä ja elää jossain onnenkuplassa tietämättömänä ja sinisilmäisenä. Nyt lapset on jo sen verran isoja, että ero olisi heille katastrofi. Sitä en halua heille tehdä. Joten kai tässä eletään vielä ainakin 10 vuotta näin. Tai sitten hankin jossain vaiheessa jonkun oman säädön. Tiedän naurettavaa, mutta olisi ainakin heittää jotain vastapalloon jos mies vielä jäisi kiinni.

Näin meillä.

Vuosi sitten sain selville et mua on petetty. Puolisoni petti mua työkaverinsa kanssa parin kuukauden ajan. Mies lopetti suhteen hyvin pian paljastumisen jälkeen. Pettäminen tapahtui ison kriisin keskellä. Ennen kriisiä ja pettämistä suhteemme oli hyvä ja en olisi koskaan uskonut, että puolisoni pettäisi minua. Pahinta oli luottamuksen ja kunnoituksen menettäminen. Myös ne huonommuuden tunteet itsestä ja kaikki se viha on kamalaa koettavaa. 

Kävimme parisuhdeterapiassa ja pystymme puhumaan asioista. Olen useita kertoja purkanut miehelleni pahaa oloani ja hän pystyy kuuntelemaan ja nykyään kestää tunteeni asiaan liittyen kuunnella. Parisuhdeterapeutti pyysi antamaan suhteelle aikaa ja kehotti olemaan tekemättä liian äkkinäisiä ratkaisuja kesken kriiisin. 

Ulospäin suhteemme näyttää todella hyvältä ja tämän vuoksi minun on todella vaikea viettää aikaa läheisten kavereideni kanssa. Olen hyvin avoin ihminen ja olen tähän mennessä jakanut lähes kaikki asiat ystäviemme kanssa. Vain kaksi läheisintä ystävääni tietää asiasta ja heidän kanssaan minun on helpompi olla. Kuitenkin asia on niin iso, että se vaikuttaa kaikkeen elämässäni, joten se olisi mukava jakaa ystävien ja perheen kesken. Nyt tietenkin tapaan ystäviäni tavalliseen tapaan, mutta olen vain hieman vaitonainen välillä. Toisaalta en halua, että ihmiset tietävät asiasta, koska en halua puhua asiasta jatkuvasti, enkä halua sellaista sääliä ja voivottelua osakseni. Mieheni perhe tietää asiasta ja senkin koen vaikeaksi. 

Luottamuksen tunteen olen saanut ihme kyllä takaisin enkä epäili jatkuvasti puolisoni pettävän minua. Vain harvoin tulee epäileväinen olo. Mulla oli todella vahva intuitiivinen tunne silloin, kun mieheni petti minua, joten arvelen tunnistavani taas jos sellaista tapahtuisi. Ja se on aivan 100 % varmaa, että toista samanlaista mokaa en voi millään antaa anteeksi. Välillä tulee edelleen sellainen olo, että voi kun olisi silloin vain heti lähtenyt vauhdilla ja jättänyt suhteen taakseen. Silloin pettämisen paljastuttua oli niin kovassa shokkitilassa, että halusi edes jotain turvallista ja tuttua säilyttää lapsillekin. Toisaalta suhteessa on vieläkin jäljellä hyvin paljon hyvää, mikä meitä pitää yhdessä. Ja rakkaus ei ole kadonnut, onko se sitten hyvä vai huono asia. 

Olen antanut paljon aikaa itselleni ja pidän sitä tärkeänä. Myös parisuhdeaikaa pyrimme järjestämään säännöllisesti. 

Vaikeinta minulle on saada takaisin se kunnioitus, jota tunsin puolisoani kohtaan ennen pettämistä. Minun on hyvin vaikea kunnioittaa häntä ihmisenä ja näen hänet hyvin paljon vain negatiivisten lasien läpi. Monet asiat parisuhteessa, jotka ennen pettämistä tuntuivat ihan ok:lta, vaikkakin hieman ärsyttäviltä, tuntuvat niin kauheiltä ja ärsyttäviltä. Tuntuu, että vaadin puolisoltani täydellisyyttä vain sen takia, että hän kerran mua petti. Ja täydellistä ihmistä kun ei ole olemassa, enkä todellakaan ole itsekään täydellinen. Usein tuntuu, että haluaakohan tuo puoliso olla enää mun kanssa, kun esimerksiksi katselee urheilua tv:stä eikä ole mun kanssa. En ole aikaisemmin ollut luonteeltani noin takertuva, ärsyttävä ja kontrolloiva kuin nyt olen. 

Aiempi kirjoittaja kirjoitti hyvin: "En todellakaan tiedä miten itse tästä pettämisestä toivun, mutta en tottavie aio elää katkerana."

Tuo on minunkin tavoitteeni. Vaikeaa sen toteuttaminen kyllä on. Välillä tuntuu, että olisin onnellisempi yksinhuoltajana, mutta ydinperheenä elämämisessäkin on hyvät puolensa. En tiedä milloin olen totaalisen varma selvittiinkö me pettämisestä.

Minulla on oikeus onneen ja aion selvitä tästä pettämisasiasta pahasti katkeroitumatta joko suhteessa eläen tai itsekseni. Annan vielä hetken aikaa suhteemme ja puolisolleni, mutta huonossa suhteessa en aio loppuelämääni elää. 

Itse olen mies ja tulin petetyksi avioliitossa. Oltiin oltu yhdessä yli 9 vuotta ja lapset, talot kaikki yhteiset oli. Tututkin sanoi ettei se koskaan pettäis ja kun asia tuli selville ja parin kuukauden kuluessa selvisi asiat kaikessa kaameudessaan maailmani loppui. Ihminen jonka kanssa nukuin rakastin kaiken jaoin olikin joku täysin muu kuin joka se omien puheidensa ja minun mielestäni oli. Tiettyjen asioiden kuten taloudellisen tuhon ja lasten etujen takia päädyin jatkamaan liittoa ja jossain määrin ollutkin parempaa varsinkin puhumisen kannalta mutta itse tuhouduin ja koen että se ihminen joka olin kuoli tässä prosessissa. En halua olla mikä nyt olen mutta menneisyyden paino on kuin myrkkyä suonissani. Rakastan lapsiani ja teen kaiken heidän puolestaan mutta vaimoa en koe vaimoksi enää. Kun illanvietossa tulee tilaisuus lähteä vieraisiin ei se minua harmita tai kaduta jotain mitä en olisi ennen voinut kuvitella tekeväni. Jatkoin liittoa mutta pitäis erota ja etsiä joku jonka kanssa elämä taas olisi muutakin kuin menneisyyden varjoja. En ole paha enkä pettäjätyyppi mutta pettäjä syö hyvänkin itsetunnon ja sielun kumppaniltaan.

Ei se ikinä unohdu. Sen kanssa voi kyllä elää, jopa melko mukavastikin. Vaimolla oli suhde 12 vuotta sitten ja kun se ei vielä ole unohtunut niin tuskin unohtuu koskaan. Suhde toimii aika hyvin ja seksiäkin riittää mutta en ole rakastellut 12 vuoteen. Kun toiseen ei luota 100 prosenttisesti niin kaikki yhteiset suunnitelmat ja hankinnat tulee ajateltua niin että jos ero tulee niin putoan jaloilleni. Sydämmeni on kai pysyvästi osittain kivettynyt. En silti hämmästyisi jos oltaisiin yhdessä kuolemaan saakka, toisaalta en ihmettelisi jos erottaisiin huomenna. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehdottomasti pitänyt erota silloin aikanaan vaikkakin elämä on kohdellut sen jälkeen hyvin. Itse en ainakaan ole ollut entiseni sen jälkeen. Tuskin pystyn enään ikinä rakastamaan täysin vilpittömästi ketään. Ehkä minusta on vain tullut realisti? Esimerkiksi jos vaimoni lähtee muiden naisten kanssa illanviettoon niin en välitä hittoakaan jos hän taas pettää, sillä olen ajatellut kaiken valmiiksi miten siitä eteenpäim ero tapahtuu. Siis tavallaan odotan uutta pettämistä. Silti olen tosi kiitollinen kun sitä ei ole tapahtunut. Onko tämä nyt sitten fiksua elämää?..tuskin, mutta näin se vaan minulla menee.

[quote author="Vierailija" time="10.02.2012 klo 13:07"]oleskellaan vain, niinkuin kämppikset. Omalta puoleltani rakkaus kuoli välittömästi en pysty harrastamaan seksiä mieheni kanssa.

Mieheni ruikuttaa että olen kova ja julma, kylmä ja tunteeton kun en suostu seksiin hänen kanssaan.Siitä on nyt noin 4kk aikaa,en VAAN pysty, oksettaa ajatuskin että tuo mies jota ennen rakastin ja johon luotin- joka minua piti sylissään ja kuiskutteli helliä sanoja korviini on nuollut toisen naisen pillua ja ja hänen kalunsa on ollut kiiltävä toisen naisen nesteistä ja samanlailla intiimisti pitänyt häntä sylissään ja kaikkea muuta. En myöskään pysty suutelemaan...


Ei, hän teki valintansa ja se oli joku muu.

Mies uhkailee nyt avioerolla ja sillä että ottaa lapset itselleen ja jättää rahattomaksi, hän ei siis voi KÄSITTÄÄ miksen voi unohtaa hänen tekoaan. Kysyin häneltä, että miltä hänestä tuntuisi jos tulisin kotiin pillu toisen spermasta märkänä hymy huulilla niin hän vain tuumasi että se on eri asia, minä olen hänen naisensa ja siihen ei kukaan koske.


No tämä liitto ei tule jatkumaan, se on varmaa. kukaan joka oikeasti rakastaa toista ei loukkaa tuollatavalla.
[/quote]
<3

en ymmärrä miksi olisi minun vikani, että mieheni pettää?

Mies halusi pettää ja hakea tukensa ja ymmärtäjänsä toisaalta.Minä en siihen kelvannut.

Minä kuuntelin sen kaiken paskan ja yritin lohduttaa ja ottaa sen pahanolon vastaan. Minä valvoin useana yönä ja yritin lohduttaa miestäni. Välillä valvoin sairaan lapseni kanssa ja välillä sairaan sisarusten kanssa. Ainut tuki mitä mieheltäni sain oli haukkuminen, arvostelu ja syyttäminen lapsen sairaudesta(niin kuin olisi ollut minun aikaansaannokseni jollainlailla)

Mies teki ihan itse valintansa ja minulla ei siihen ollut mitään valtaa. En halua elää sellaisen miehen kanssa enempää kuin on pakko, joka hylkää vaimonsa ja lapsensa (jopa kuolevan)vastoinkäymisten aikana.

Meillä ei ollut riitoja. Oli läheisyyttä,seksiä ja kunnioitusta(minun puolelta)Meillä oli ihan hyvä avioliitto, jopa mies mainosti sitä ennen pettämistään ja sen jälkeenkin. Se nyt ei vaan riittänyt miehelle.

Samassa talossa pystyn asumaan ja seksiä harrastamaan, mutta rakkautta, kiintymystä tai kunnioitusta ei enää ole. Avioliitossakin voi huorata. Kalenterissa on muutaman vuoden kuluttua päivä, jolloin muutan pois. Lapset pärjäävät silloin ja miehen pärjäämisellä ei ole enää väliä.

Sanot, että hän hylkäsi sinut silloin, kun olisit eniten tukea tarvinnut. Tuen tarpeesi johtui yhteisen lapsenne vakavasta sairaudesta. Eikö hän ollut miehesi lapsi vai miksi päädyit ajattelemaan, että miehesi ei olisi tarvinnut tukeasi yhtä paljon kuin sinä hänen tukeaan? Hienoa, ettet ole vielä heittänyt avioliittoasi täysin menemään. Sinun on vielä mahdollista pelastaa lapsesi kärsimykseltä palaamalla yhteen miehesi kanssa. Veikkaan, että se on sinusta kiinni. Teillä oli vaikea kriisi, joka ei tuonut teitä yhteen vaan erotti teidät. Ei se ollut ainakaan yksinomaan miehesi vika. Olisitte luultavasti tarvinneet ulkopuolista apua silloin. Älä anna menneisyyden määrätä myös koko perheesi tulevaisuutta!

Tunteet katoavat ja väljähtyvät. Ei paljon tunnu missään vaikka toinen pettäisikin, koska ei ole juuri niitä tunteitakaan toista kohtaan. Jokseenkin ihan sama, kunhan ei tuo tauteja kotiin. Meillä erityislapsia, eikä ole ainoatakaan sukulaista, joka voisi/haluaisi auttaa, Jos tukiverkkoa olisi, varmaankin eroaisimme, mutta tässä tilanteessa ei ole vaihtoehtoja. Kun on tullut lapsia maailmaan saatettua ja pakko on kyetä palkkaa tienaamaan, niin näin ne asiat nyt vaan menevät. En tunne itseäni marttyyriksi, mutta asiat on punnittava tärkeysjärjestykseen.

enpä tiedä voiko tästä yli päästä. aluksi tuntui että kyllä se onnistuu mutta nyt viha ja katkeruus todellakin nostaa päätään. toisaalta jos adosti yrittää ja tunteet ei koskaan palaa niin sitten aiankin tietää antaneensa kaikkensa ja on todellakin katsonut suhteen loppuun asti.

Pettämisen jälkeen annoin miehelle vuoden armonaikaa todistaa 'luotettavuutensa'.Petti ja valehteli vuoden aikana entistä härskimmin,löikin minua.Viimeinen niitti oli kun vaadin mieheltä lääkärintodistusta-tuli ilmi kuin varkain,että hän oli livahtanut jouluksi ulkomaille ilman minua- koska hän vonkasi minulta seksiä.Hänelle todistuksen toimittaminen reissun jälkeen( ja suhteemme oltua muutenkin kuukausia tauolla) oli liikaa,en ole miehestä enää kuullut.Miehen mielestä minun olisi pitänyt vastineeksi toimittaa hänelle siveystodistus omasta seksikäyttäytymisestäni,vaikken ole koskaan ollut suhteessamme toisen miehen kanssa!Hän siis puolestaan on pettänyt minua useita kertoja suhteessamme,erehdyin sietämään hänen natsismiahan viisi vuotta,muutosta ei tietenkään tullut ja silti vieroitusoireeni päästä hänestä lopullisesti irti ovat jostain kumman syystä kovat.Olen yrittänyt irtautua hänestä,huonolla menestyksellä!Miten siis pystyn pysymään päätöksessäni,hän tuhoaa minut muuten!

Taas on ajankohtaista nostella tätä ketjua: joulun pyhinä on aikaa ja enemmän mahdollisuuksia tehdä havaintoja. Oma aviomieheni narahti puolen vuoden salasuhteesta itseään 16 vuotta nuorempaan naiseen jouluna.

Mitä pettämisen merkkejä minun olisi pitänyt havaita?

Exä petti, yritettiin jatkaa mutta tappelua ja asiaan palaamista ne vuodet oli sen jälkeen. Terapioissa käytiin. Kun epäilyt heräsivät uudelleen, jossain vaiheessa rakkaus miestä kohtaan vain kuoli. Silloin tajusin että pitää erota, koska en edes lasten takia halua olla onnettomassa ja riitaisassa liitossa. Mies olisi siinä sonnassa vielä halunnut keikkua mutta ei pystynyt ottamaan vastuuta suhteesta tai omasta käytöksestään, hänelle varmaan helpotus laittaa eron syy minun harteille

Oli tosin oikea päätös. Exälle tulossa vauva uuteen suhteeseen, toivon että pystyisi jo sitoutumaan.

40 jatkaa, mistä epäilykset heräsivät, ekalla kerralla ei mistään. Kaveri joka tapahtuneesta oli kuullut, soitti ja kertoi. Tästä lähtien mulle kasvoi ne tuntosarvet, jotka aistivat pienetkin muutokset miehen käytöksessä. Sivuhistoria, soitot, viestit, tiliotteet, ym tuli tutkittua ja sieltä löytyi...hotellin ovikoodeja myöten. Kosteita iltoja usein, öitä poissa. Milloin mitäkin..joskus oli ylihuomaavainen, joskus etäinen ja haastoi riitaa saadakseen syyn lähteä kylille tmv. Rahaa meni paljon.

Mieheni petti 8v sitten ja tunnusti itse,ei halunnut eroa enkä minäkään,kertaakaan en syyllistänyt häntä,hän oli musertua oman syyllisyytensä kanssa,käytiin parisuhdeterapiakin,puhuimme aivan kaikki läpi.eka puolivuotta tuli mieleen välillä kuinka hän nai toista,luottamus palautui reilun vuoden kuluttua pettämisestä,nyt oltu yhdessä 25v,ja ollaan onnellisempia kuin ikinä,käydään syömässä joka viikonloppu kahden ja puhutaan tuolloin vain meistä,krt kk hotelliin sektailemaan.en antanut anteeksi vain että halusin lapsilla olevan ehjä perhe vaan kun en voinut kuvitella rakastavani tai himoitsevani ketään muuta ja halusin aidosti antaa anteeksi,ikinä ei ole tehnyt mieli kostaa,se on lapsellista touhua!