Te, jotka olette jatkaneet liittoanne pettämisen jälkeen!

Eksäni petti minua parhaan ystäväni kanssa. Kyllä siinä maailma romahti. Tästä on aikaa pian 30 vuotta ja sillä on ollut kauaskantoiset seuraukset mm. luottamuksen rakentamisessa myöhemmissä parisuhteissa.

Yritin tuolloin jatkaa suhdetta. Keinoni selvitä oli sälyttää syytä tuon ystäväni niskaan. Jollain lailla sain asian käännettyä päässäni niin, että hän oli itse asiassa se syyllinen ja eksäni lähes viaton. Tämä oli tietenkin täyttä itsepetosta, eikä toiminut kauaa. Olimme vielä suhteessa noin vuoden. Tämä oli suuri virhe, koska sinä aikana mielenterveyteni järkkyi, kun pettäminen pyöri mielessä koko ajan. Jos olisin eronnut heti, olisin päässyt heti toipumaan eikä olisi tarvinnut joka päivä elää sen ihmisen kanssa joka on satuttanut. Se oli todella tuhoavaa psyykelle, koska ei mieskään osannut asiasta keskustella eli tilanne oli se että minä itkin ja raivosin ja mies sulkeutui.

Eron jälkeen yritin antaa myös ystävälleni anteeksi. Kokeilin jatkaa ystävyyttä. Vieläkin hän laittaa minulle onnitteluja ja jouluntoivotuksia vuosittain, ja yrittää sopia näkemistä kun olemme samassa kaupungissa. Kerran, pari hänet tapasinkin, mutta vaikka kuinka haluaisin ajatella häntä taas ystävänä, tunnen luissani vain syvän inhon häntä kohtaan, joten enää en edes yritä näytellä ystävää.

Ootteko huomanneet, miten parisuhdeterapiassa puhutaan uskottomuudesta? Ihan kuin se olis joku pieni kriisi, joka pitää "korjata", eikä massiivinen petos ja hyväksikäyttö. Moni terapeutti lähtee siitä, että suhde pitäisi pelastaa, mutta hei miksi ihmeessä joku haluais jatkaa elämää tyypin kanssa, joka on valehdellut päin naamaa ja elänyt kaksoiselämää?

Ja mikä vielä ärsyttävämpää, petetyille usein vihjataan, että niillä olis joku osuus tähän. Että "mieti, mikä sun käytöksessä ajoi hänet hakemaan läheisyyttä muualta". MITÄ? Anteeksi, mutta kukaan ei pakota toista pettämään. Jos parisuhde on huono, siitä voi lähteä tai yrittää korjata sitä rehellisesti ei elää toista elämää kulisseissa ja kaataa toisen niskaan syyllisyyttä.

Sitten on vielä tämä pehmopuhe. "Hairahdus". "Erehdys". "Parisuhdehaasteet". Todellisuudessa monet pettäjät elää vuosia kaksoiselämää, salaa rahaa, valehtelee jokaiselle ympärillään ja pyörittää useampaa suhdetta samaan aikaan. Se ei ole mikään yksittäinen moka se on tietoinen valinta ja vallankäyttöä.

Ja joo, on olemassa iso bisnes, joka rahastaa petetyillä. "Anteeksiannon kurssit", "näin estät uskottomuuden tulevaisuudessa" -tyyppiset jutut ja kirjat, kuten se kirja Rikki revitty sydän, jotka antaa toivoa siitä, että suhde voidaan vielä pelastaa, vaikka pettäjä ei edes kadu tai halua muuttua. Totuus on, että moni ei muutu, ja moni petetty menettää vuosia yrittäessään "pelastaa" jotain, joka on jo rikki.

Uskottomuus on henkistä, seksuaalista ja taloudellista hyväksikäyttöä. Sen pitäisi olla isompi juttu terapiassa ei niin, että uhrille tarjotaan lisää syyllisyyttä ja vastuuta siitä, että pettäjä "löytäisi itsensä".

Jos mies jahtaisi minua kirveellä, niin terapeutti varmasti sanoisi, että teillä on nyt suhteessa vähän korjattavaa.. Mutta pettäminen, joka tuhoaa ihmisessä pahimmillaan kaiken, niin yhtäkkiä onkin sitten tilanne, jossa puolisolle tulisi antaa uusi alku ja rakentaa luottamus takaisin oman mielenterveyden kustannuksella.



Olen petetty ja yritin rakentaa uusiksi, ei siitä mitään tule. Kun parisuhteen kerran rikkoo niin ehjää ja hyvää siitä ei enää saa.

Onkohan yksikään pettäjäpuoliso tai pettämiskumppani koskaan ymmärtänyt kuinka vakavaa väkivaltaa ovat toiminnallaan tehneet petetylle?

 

Henkisen kauhun lisäksi tulee lasten tuska, taloudelliset vaikeudet, kaikkien muutosten aiheuttamat stressit.

Vierailija kirjoitti:

Ootteko huomanneet, miten parisuhdeterapiassa puhutaan uskottomuudesta? Ihan kuin se olis joku pieni kriisi, joka pitää "korjata", eikä massiivinen petos ja hyväksikäyttö. Moni terapeutti lähtee siitä, että suhde pitäisi pelastaa, mutta hei miksi ihmeessä joku haluais jatkaa elämää tyypin kanssa, joka on valehdellut päin naamaa ja elänyt kaksoiselämää?

Ja mikä vielä ärsyttävämpää, petetyille usein vihjataan, että niillä olis joku osuus tähän. Että "mieti, mikä sun käytöksessä ajoi hänet hakemaan läheisyyttä muualta". MITÄ? Anteeksi, mutta kukaan ei pakota toista pettämään. Jos parisuhde on huono, siitä voi lähteä tai yrittää korjata sitä rehellisesti ei elää toista elämää kulisseissa ja kaataa toisen niskaan syyllisyyttä.

Sitten on vielä tämä pehmopuhe. "Hairahdus". "Erehdys". "Parisuhdehaasteet". Todellisuudessa monet pettäjät elää vuosia kaksoiselämää, salaa rahaa, valehtelee jokaiselle ympärill

Näinhän se on. Ja tietenkin on - pariterapian tarve vähenisi huomattavasti jos ihmiset eivät elättelisi toivoa että on mahdollista jatkaa elämää sinua julmasti kusettaneen, satuttaneen ja hyvinvoinnistasi täysin välinpitämättömän ihmisen kanssa. Tuon toivon varassa varataan aika terapiaan, kun kuvitellaan että pettämiseen olisi jokin muu syy kuin se ettei puoliso rakasta. Sillä niin se pohjimmiltaan on, koska rakasta ihmistä ei tuhoa esim petoksella. Tästä sitten voidaan vääntää monta rahanarvoista istuntoa ennen kuin epätoivoisesti takertuva näkee kylmän totuuden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

lasten takia halusin jatkaa kun mies katuvaisena pyyteli anteeksi. tilanne olis ollut toinen, jos olisin heti tiennyt, kun pettäminen tapahtui. sain kuulla siitä vasta yli 10 v jälkeenpäin, joten vähän vaikeeta oli päättää. päätin, että jatkamme. mutta kyllä se tulee pintaan useamman kerran vuodessa, kun mua oikeen vituttaa. luotto meni ja meillä on vähän sellanen "kauhun tasapaino" ollut sen jälkeen. ehkä tein väärin, kun ajattelin että lasten on parempi ydinperheessä, tiedä häntä.

ja mä en olis ikinä uskonut mun miehestä, että se menis tekemään jotain sellaista, en ikinä.

Tämä! "en olis ikinä uskonut mun miehestä...."

Minulla kävi samoin. Mies, johon rakastuin toistakymmentä vuotta sitten oli maailman kiltein, huomioivin ja rakastavin. Hän sanoi aikoinaan minulle, että en voisi koskaan loukata sinua. Ikinä en ole niin paljon saanut huomiota ja tun

Itse myös koen, että pahinta on se, ettei voi enää luottaa omaan kykyynsä tunnistaa, että jotain on pielessä. Eli mies rikkoi sekä luottamuksen häneen että itseeni.

Puhutaan, annetaan anteeksi ja sen jälkeen  ei palata koskaan enää aiheeseen. 

Hyvin toimi. Petin 20 vuotta sitten miestäni, enkä koskaan enää sen jälkeen. 

Minä menin jotenkin täysin rikki pettämisen vuoksi, oli juuri tuollainen voit-luottaa-kuin-kallioon aviomies. Hah!

Vielä muutamaa kuukautta aiemmin kauhisteli tuttumme pettämistä ja perheen hylkäämistä, oli niin upseeri, työpaikan luotettavin heppu. Meillä riitti seksiä, minä luotsasin ja passasin perhettä, kannustin uralla, pyöritin oman työn ohessa kodin. 

Kunnes sitten työpaikan 15v nuorempi typykkä päätti tunnustaa rakkautensa, ja IHAN saman tein mieheni äkkäsi, että niinpä muuten tämä 2kk aiemmin tiimiin liittynyt onnenonkija onkin hänen sielunkumppaninsa. 

Niin jäätiin kuin nallit kalliolle lasten (3kpl) kanssa kun mies lähti meno päällä naisen matkaan kuukautta ennen esikoisen rippijuhlia. Siinä olin velat niskassa selvittelemässä, että miten saan elämän järjestymään. Talo myyntiin, uutta asuntoa etsimään, suvulle tiedoksiannot ja kaikkien reaktioiden vastaanotto, anopin syyllistämiset (tietty). Itse niin hirveässä shokissa, että jouduin sairaalaan rytmihäiriöiden ja unettomuuteen vuoksi. 

Avioeronkin jouduin itse hakemaan, ositukset taistelemaan kun mies ei halunnut näitä hoitaa. Eli tilastoissa olen avioeroa hakenut osapuoli. :'D

Mies oli alkuun myös sitä mieltä, että ei maksa elatusmaksujakaan kun hänelle tulee kuluja kun naisen kolmen pikkulasta asuu heidän kanssaan jatkossa, eikä meinannut maksaa osuuttani talosta, johon olin joka pennin laittanut kiinni. Meidän lapset unohtui sillä siunaaman sekunnilla, vielä kohtasi väittää että "ajattelee vain kaikkien parasta". 

Hän muuttui todellakin unelmien puolisosta täysin ilkeäksi hirviöksi yhdessä yössä kun jäi kiinni pettämisestä. 

Hänestäkin kaikki sanoivat, että "en olisi Jaakosta koskaan uskonut".

No se liihotus loppui kuin kananlento kun eukolle selvisi miehen todellinen rahatilanne ja se, että minä olin se paremmin tienaava, jonka vuoksi meillä oli hieno talo ja uusi auto. Mutta se on toinen tarina se. 

Mies yritti takaisin ja vonkui ja parkui. Turhaan. 

Vierailija kirjoitti:

oleskellaan vain, niinkuin kämppikset. Omalta puoleltani rakkaus kuoli välittömästi en pysty harrastamaan seksiä mieheni kanssa.

Mieheni ruikuttaa että olen kova ja julma, kylmä ja tunteeton kun en suostu seksiin hänen kanssaan.Siitä on nyt noin 4kk aikaa,en VAAN pysty, oksettaa ajatuskin että tuo mies jota ennen rakastin ja johon luotin- joka minua piti sylissään ja kuiskutteli helliä sanoja korviini on nuollut toisen naisen pillua ja ja hänen kalunsa on ollut kiiltävä toisen naisen nesteistä ja samanlailla intiimisti pitänyt häntä sylissään ja kaikkea muuta. En myöskään pysty suutelemaan...



Ei, hän teki valintansa ja se oli joku muu.

Mies uhkailee nyt avioerolla ja sillä että ottaa lapset itselleen ja jättää rahattomaksi, hän ei siis voi KÄSITTÄÄ miksen voi unohtaa hänen tekoaan. Kysyin häneltä, että miltä hänestä tuntuisi jos tulisin kotiin pillu toisen spermasta märkänä hymy huulilla niin hän vain tuumasi että se o

Aivan hirveä tyyppi. Tuo mies ei ansaitse mitään ymmärrystä. Toivottavasti kirjoittaja on päässyt eroon. 

Vierailija kirjoitti:

Mies oli pettänyt minua useamman ja yhden saman naisen kanssa pari vuotta, kun asia tuli ilmi.



Kun tämä paljastui, tyhjensin asuntomme omista tavaroistani serkkuni kanssa yhden työpäivän aikana. Ilmoitin siis itseni sairaaksi töihin.



Sitten katosin miehen elämästä pariksi viikoksi. Menin toisella paikkakunnalle b&bn asumaan. Laitoin kännykän kiinni, hankin prepaid-numeron, josta soitin vanhemmilleni ja miehen vanhemmille.



Kukaan ei kertonut miehelle, missä olin. 2 viikkoa mies parkui äitinsä luona kaikki illat ja haki minua kaikkien tuttavien luota.



Kun lopulta keskustelimme asiasta, mies halusi minut takaisin. Vuoden ajan hän sai sitten osoittaa, että todella haluaisi.



Olemme käyneet terapeutilla, yhdessä ja erikseen. Olemme kertoneet asian kaikille läheisille sukulaisille ja ystäville. Ensin olin varma, että eroaisimme.



Teimme kahdestaan kuukauden matkan nähdäksemme, miten tulisimme toimeen ja miettiäksemme asioita kotiympyröiden ulkopuolella. Sinä aikana rakastuimme toisiimme uudelleen.



Nyt suhteemme on kuitenkin vahvempi kuin koskaan. Meillä on viikottain yksi yhteinen harrastuskurssi, käymme lisäksi kuntoilemassa yhdessä ja 1-2 viikon välein menemme kahdestaan treffeille - leffaan, konserttiin, ulos syömään.



Olemme alkaneet hoitaa parisuhdettamme. Pettäminen kirvelee edelleen. Ehkä joskus vielä kostan sen miehelle pettämällä itsekin. Mutta nyt tuntuu kuitenkin tämä yhdessä pysyminen paremmalta ratkaisulta kuin ero.

Kuulosti muuten ihan tasapainoiselta ja kypsältä, mutta tuo lopun kostofantasia on sellainen mitä sinun kannattaisi vielä prosessoida, ehkä terapeuttisi kanssa. Enkä sano veetuillakseni, vaan jotta voisit vielä paremmin.

Vierailija kirjoitti:

lasten takia halusin jatkaa kun mies katuvaisena pyyteli anteeksi. tilanne olis ollut toinen, jos olisin heti tiennyt, kun pettäminen tapahtui. sain kuulla siitä vasta yli 10 v jälkeenpäin, joten vähän vaikeeta oli päättää. päätin, että jatkamme. mutta kyllä se tulee pintaan useamman kerran vuodessa, kun mua oikeen vituttaa. luotto meni ja meillä on vähän sellanen "kauhun tasapaino" ollut sen jälkeen. ehkä tein väärin, kun ajattelin että lasten on parempi ydinperheessä, tiedä häntä.

ja mä en olis ikinä uskonut mun miehestä, että se menis tekemään jotain sellaista, en ikinä.

Minulla samantapainen kokemus. Todella hankala käsitellä tämmöistä mistä on kulunut jo aikaa. Salailu pahinta. Jälkikäteen ajateltuna tiesin kyllä silloin aikanaan ja etsin todisteita, mutta mies ei myöntänyt mitään. Ehkä se oli kuitenkin herätys, joka sai sen loppumaan, kun kerran räjähdin sille siitä. Ei se tosin ainoa juttu ollut, kun myöhemmin sekoili muuta.

En vieläkään tiedä kuinka paljon se on sekoillut ympäriinsä vai onko nuo ainoat. Mies on halunnut vain unohtaa, helppo vedota muistamattomuuteen. Minä olisin tarvinnut sen, että asiat käydään läpi ja että mies todella kantaa vastuun asiasta. Eletään muuten ihan mukavasti, mutta tämän takia minulla on halut ja hellyyden tunteet kuolleet kokonaan. En voi kunnioittaa aikuista miestä, joka ei kanna vastuuta tekemisistään. 

Tavallaan te, joille asia selviää nopeasti, olette onnekkaita. Voitte heti käsitellä asian. Toinen osapuoli ei voi vedota muistamattomuuteen. Siinä kohtaa on myös helpompi tehdä eropäätös tai ottaa ainakin aikalisä. Teille löytyy myös vertaistukea. Ette ole eläneet vuosikymmentä tai ylikin valheessa. En halua vähätellä kokemustanne, se on hirveää silti, varsinkin jos on samalla muutenkin vaikea elämäntilanne.