Te, jotka olette jatkaneet liittoanne pettämisen jälkeen!

Jos et tuommoisen käyttäytymisen jälkeen pysty päästämään miehestä, olet läheisriippuvainen.

Olen pettäjämies. Tällä hetkellä meillä vaimon kanssa menee paremminkin n kuin koskaan. Pariterapia ja keskustelu yhdessä on avain. Tilanteen paraneminen kesti puolitoista vuotta. Tilannetta hidasti etten pystynyt heti luopumaan toisesta pitkäaikaisesta suhteestani. Vaimoni on maailman upein ihminen. Hän myös ymmärsi ettei suhteemme ollut kunnossa. Ja kyllä tiedän ettei se ole mikään oikeutus.

muksi kirjoitti:

Jos et tuommoisen käyttäytymisen jälkeen pysty päästämään miehestä, olet läheisriippuvainen.

Tulihan sen sieltä, petettyjen syyllistäjä. Tähän asti luin ketjua ihaillen, miten kirjoittajat kertoivat omista vaikeista kokemuksista ja omista tunteista sanelematta aloittajalle, mikä on oikein ja mikä väärin. 

Mies petti minua noin 11 vuotta sitten. Olin raskaana. Kyse oli etäsuhteesta, jossa ei ehtinyt tapahtua fyysistä seksiä, mutta olivat kuulemma rakastuneita, suunnittelivat mökkilomaa jne. Sain tietää tilanteesta tuoreeltaan. En oikein tiedä miten siitä mentiin eteenpäin. Mies osoitti kaikin tavoin olevansa sitoutunut minuun. Olin aika heikossa hapessa henkisesti silloin, ollut jo pitkään, ja tilanne jatkui vielä kauan. Mies oli myös tosi kovilla, minkä ymmärsin silloinkin. Se, että hän ei jättänyt minua vaikka oli rakastunut toiseen, vaan jäi rinnalle ja vakuutti haluavansa jatkaa liittoamme, auttoi.

Pari vuotta oli melkoista kriisiä, mutta olisi voinut olla muutenkin, se oli monin tavoin vaikeaa aikaa. Itse kieltäydyin heittäytymästä mustasukkaiseksi. Tietenkin vaadin, että välit naiseen katkaistaan, ja varmistin myös että nainen kertoo omalle puolisolleen asiasta. Tiesin, että haluan elää juuri tämän miehen kanssa. Nykyään meillä on jo monta vuotta ollut ihan järjettömän hyvä parisuhde. Parempi kuin koskaan olisin voinut uskoa tai toivoa. Kumpikaan meistä ei ole mustasukkaista sorttia, meillä on vastakkaista sukupuolta olevia kavereita jne. Toisaalta mullakin oli pari vuotta tuon tilanteen jälkeen lyhyt ihastus, joka ei kuitenkaan siis ollut millään mittapuulla suhde, toinen osapuoli ei edes saanut tietää koko asiasta, vaikka normaalisti kavereita oltiinkin koko ajan. Mies sen sijaan sai tietää. Ja hyvä niin. Se ehkä tavallaan tasasi tilit. 

Mulle myös oli jo lapsena ja nuorena muodostunut sillä lailla terve kuva parisuhteesta, että jos sitoutuu loppuelämäksi toiseen ihmiseen - kuten sekä mulle että puolisolle avioliiton tarkoitus on - siihen sisältyy hyviä ja huonoja aikoja. Pelkkä avioliitto ei suojele ihastumisilta ja rakastumisilta. Kyse on tahtomisesta, tahtomisesta ja vielä kerran tahtomisesta. Ja omaan puolisoon voi rakastua aina uudestaan. Kaikki tämä on varmasti ollut auttamassa asiaa. Ne läheiset ystävät, jotka tietävät meidän vaikeista asioista, ovat usein ihastelleet sitä, että me ollaan todellakin ja aidosti menty eteenpäin, eikä sitä asiaa muistella. Ei toki kielletäkään, mutta se ei ihan oikeasti vaivaa meitä normaalielämässä lainkaan. Historiaa mikä historiaa. 

Ja se tärkein: puolisoni valitsi minut. Silloinkin hän valitsi minut, eikä sitä toista. Ja myöhemmin, minä valitsin hänet. Mikä olisi sen suurempi sitoumuksen osoitus?

Mieheni petti minua kolme vuotta sitten työkaverinsa kanssa. Suhde kesti muutaman kuukauden ja koko ajan osasin epäillä ja lopulta mies tunnusti asian. Pettämistä edelsi parisuhteen paha kriisi yhteen lapsemme liittyen.

Aluksi mies halusi eroa ja suunnitteli elämää uuden rakkaan kanssa. Silloin olin ihan varma et haluisin jatkaa suhdetta ja halusin taistella suhteen puolesta. Kävimme juttelemassa perheasiain neuvottelukeskuksessa ja saimme jonkin verran apua.

Lopulta olin itse valmis eroamaan ja jo päivänkin päätin ja aloin etsiä asuntoa mulle ja lapsille. Oli vapauttava tunne huomata et mä selviäisin erosta ihan hyvin tukiverkoston avulla. Mieheni selviäminen olisi ollut haastavampaa kun patoaa tunteita sisäänsä.

Kun itse halusin erota niin mieheni ei halunnutkaan. Päätin vielä yrittää.

Miehen suhde työkaveriin loppui tunnustamisen aikoihin, mutta luottamuksen saavutus vei aikaa. Nykyään kuitenkin luottamus hyvä ja kaikista asioista olemme puhuneet kuten ennenkin pettämistä. Aluksi tuli kovia raivopuuskia, itkukohtauksia jne asiaan liittyen mutta ei enää aikoihin.

Kuitenkin edelleen koen, että jotain on mennyt pysyvästi rikki. Kuin särkynyt saviruukku, jota näkyvällä paksulla liimalla paikattu. Kuitenkin ehjä ja yhdessä mutta ikuisesti hieman rikki.

Rakkautta on ollut koko ajan. Kuitenkin huomaan usein itse olevani hyvin kriittinen miestä kohtaan, arvostelen, piikittelen, huomaan virheet jne. Toki sanon hyviäkin asioita ja annan hyvää palautetta.

Hyviäkin aikoja on ja ystävien kanssa jutellessa huomaa et samantapaisia murheita muillakin pienten lasten vanhemmilla ilman pettämistäkin.

Jotenkin kuitenkin ajattelen eroa paljon enemmän kuin ennen pettämistä ja mietin mikä on mulle ja lapsille parhaaksi. Mielestäni on hyvä, että lapset tapaavat isää joka päivä, isä lukee iltasadut ja tuo rahaa perheeseen.

Mieheni on edelleen hyvin rakas minulle, on kiva istua hänen kainalossa ja jutella. On kiva reissata perheenä ja jakaa arkea(vaikkakin joskus riitaisakin) yhdessä.

En ole varma olenko yhdessä vain helppouden ja tottumisen takia. Olen itselleni toisaalta hieman vihainen että päätin jatkaa suhdetta pettämisen jälkeen, koska itse en ole entiseni iloinen parisuhdeosapuoli, vaan jollain lailla kyynisempi.

Eli pitkä prosessi on tosiaan ja välillä asia nousee mun ajatusten tasolla esille, jos on vaikka riitoja perheessä pikkuasioista jne.

Aika näyttää miten meidän suhteen käy. Antaa lasten kasvaa molempien vanhempien kanssa. Parisuhdeaikaa tarvittaisiin enemmän,kuten kaikki pienten lasten perheet, ja viihdytään hyvin edelleen toistemme kanssa kahden, kun vaan joskus olisimme ilman lapsia.

Ehkä hankalammaksi koen sen, että muutamaa ystävää lukuunottamatta suurin osa ystävistä ja sukulaisista ei tiedä pettämisestä. Jotenkin olisi avoimena ihmisenä kivaa jakaa tämäkin asia totuudenmukaisesti läheisille. Eli harmittaa elää jotenkin kulissiavioliittoa normaalina lapsiperheenä. Kuitenkin olemme päättäneet olla kertomatta kun pettämiseen suhtaudutaan niin mustavalkoisesti ja en koe hyötyvän säälistä tai muiden vihasta aviomieheni tekoa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

En ole päässyt yli, enkä jatkanut elämääni miehen kanssa (kiinnijäämisestä nyt 3 vuotta). Tosin nyt hän oikeasti alkanut ymmärtää ja myös osoittaa katumusta ja anteeksipyyntöä, ja kait ymmärtänyt senkin, että hän on minut menettänyt ihan omalla toiminnallaan, se on jonkin verran helpottanut omaa oloa ja tuonut suhteeseen ystävällisyyttä, jos ei nyt muuta lämpöä. Mutta arki on arkea ja sen kun hoitaa siististi, sitten lasten nukkumaan menon jälkeen ei tarvitse miehen kanssa puhua eikä tehdä yhtään mitään. Lomat on vähän hankalia, mutta onneksi kolme pientä lasta vie tilan niin hyvin, että ei siihen paljon hiljaisia hetkiä jää.

Itse aion käyttää tämän ajan nyt itseni korjaamiseen ja tasapainon löytämiseen ja sitten kun lapset on isompia etsin sen oikean rakkauden jostain elämääni (Ja kunhan usko miehiin noin sukupuolena korjaantuu, jos ei korjaannu niin sitten jään sinkuksi, ei sekään ole huono kohtalo).

Otathan huomioon että tuo vaikuttaa tosi negatiivisesti lapsiin?? He kyllä tajuavat inhosi ja sen ettei teillä ole oikeaa parisuhdetta. Minkälaisen mallin annat heille tulevaisuutta varten?

Petin, jäin kiinni ja jatkoimme liittoa. Tästä on nyt jo 3 vuotta. En rakasta enää, ikävöin joka päivä tuota johon rakastuin. Työni kärsii, en tee kotona mitään. Vaimo on muuttunut paljon, mutta en silti pysty häntä enää rakastamaan. Roikkuu minussa ja itse säälin lapsia... Kauaa en enää jaksa, ero nolo, ehkä jossain vaiheessa tulee lopullinen ratkaisu kun voimani ehtyvät. Pettäjän tie ei sekään ole ihan yksinkertainen. Tausta tähän on mitä on, sitäkään en jaksa enempää avata. Kai olen masentunut, minulla kun ei ole ketään jolle asiasta puhuisin, vaimo keskustelee useammankin kaverinsa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

MITEN? Haluaisin sydämestäni tietää, miten se tehdään - päästään yli ja jatketaan yhteistä elämää? Minä suren tilannetta, enkä löydä keinoja saada suhdetta rakkaudelliseksi, kun epäilys kalvaa kuitenkin....haluaisin kovasti jatkaa avioliittoamme jo lastenkin takia, mutta myöskään itse en ole valmis eroamaan miehestäni. Miten saatte pidettyä ajatuksennne oikeassa kurssissa pettämisen jälkeen??

Kävimme terapiassa. Kävimme läpi miksi se tapahtui ja minä joka olin pettäjä, lupasin ettei se toistu (eikä toistunut). Molemmat toivat pöytään asiat jotka olivat hiertäneet ja niille päätettiin tehdä jotain.

Aloitimme puhtaalta pöydältä, muutimme asuntoa ja paikkakuntaa.

Kyllä se on mahdollista, mutta täysi luottamus ei palaa ikinä samanlaisena.

Jos yhtään lohduttaa, niin en minä sitä syrjähyppyä rakastanut hän osui vain kohdalle kun olin luovuttanut suhteeni osalta;, puolisoani minä rakastin. Mutta suhde oli mennyt sellaiseen jamaan että luulin että hän ei enää rakasta minua, sen perusteella miten hän minua kohteli. Luottamus oli mennyt siis molemmin puolin, ja molemmin puolin oli peiliin katsomista ja vastaan tulemista.

Vierailija kirjoitti:

En itse pystyisi jatkamaan suhteessa, jos minua petettäisiin. En ymmärrä miten ihmiset pystyvät kaksoiselämään. Pieniä ihastumisia voi sattua kenelle hyvänsä, mutta jos rakastuu toiseen, niin pitää olla myös rohkeutta erota!

Ei pettäminen välttämättä tarkoita että olisi rakastunut. Se voi olla protesti nykyisessä liitossa ja joku vastaisku sille miten kokee jääneensä tallotuksi.

Ei hyvässä rakastavassa liitossa ole tarve pettää, vaan jos on jäänyt vaille, kadottanut toisen ja itsensä, ja hukannut sen punaisen langan itsessään ja elämässään.

Ei sitä tarvitse löytää takaisin jonkun uuden kanssa, voihan sen yhdessäkin löytää takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MITEN? Haluaisin sydämestäni tietää, miten se tehdään - päästään yli ja jatketaan yhteistä elämää? Minä suren tilannetta, enkä löydä keinoja saada suhdetta rakkaudelliseksi, kun epäilys kalvaa kuitenkin....haluaisin kovasti jatkaa avioliittoamme jo lastenkin takia, mutta myöskään itse en ole valmis eroamaan miehestäni. Miten saatte pidettyä ajatuksennne oikeassa kurssissa pettämisen jälkeen??

Kävimme terapiassa. Kävimme läpi miksi se tapahtui ja minä joka olin pettäjä, lupasin ettei se toistu (eikä toistunut). Molemmat toivat pöytään asiat jotka olivat hiertäneet ja niille päätettiin tehdä jotain.

Aloitimme puhtaalta pöydältä, muutimme asuntoa ja paikkakuntaa.

Kyllä se on mahdollista, mutta täysi luottamus ei palaa ikinä samanlaisena.

Jos yhtään lohduttaa, niin en minä sitä syrjähyppyä rakastanut hän osui vain kohdalle kun olin luovuttanut suhteeni osalta;, puolisoani minä rakastin. Mutta suhde oli mennyt sellaiseen jamaan että luulin että hän ei enää rakasta minua, sen perusteella miten hän minua kohteli. Luottamus oli mennyt siis molemmin puolin, ja molemmin puolin oli peiliin katsomista ja vastaan tulemista.

Ei minua lohduttanut se, että pettämiseen ei liittynyt rakkautta. Päin vastoin, olisi ollut helpompaa antaa anteeksi, jos taustalla olisi ollut suuri tunne. Mutta että pettää vain pelkän seksin takia... se tekee miehestäni pelkän viettiensä varassa toimivan eläimen silmissäni. Hän ei olekaan se rakastava ja herkkä mies, jollaiseksi häntä luulin. Pettymys toiseen on valtava ja kunnioitus mennyt.

Kevät kirjoitti:

Ehkä hankalammaksi koen sen, että muutamaa ystävää lukuunottamatta suurin osa ystävistä ja sukulaisista ei tiedä pettämisestä. Jotenkin olisi avoimena ihmisenä kivaa jakaa tämäkin asia totuudenmukaisesti läheisille. Eli harmittaa elää jotenkin kulissiavioliittoa normaalina lapsiperheenä. Kuitenkin olemme päättäneet olla kertomatta kun pettämiseen suhtaudutaan niin mustavalkoisesti ja en koe hyötyvän säälistä tai muiden vihasta aviomieheni tekoa kohtaan.

Miksi ihmeessä kaikki parisuhteen ongelmat tulisi jakaa ystäville ja sukulaisille? Ymmärrän hyvin että parhaalle ystäävälle voi avautua, mutta muut ystävät ja varsinkin sukulaiset ovat no go zonella.

Tuskin sinäkään haluaisit että kumppanisi kertoo oudoista seksimieltymyksistäsi sukulaisilleen tai työkavereilleen?

Vierailija kirjoitti:

Kevät kirjoitti:

Ehkä hankalammaksi koen sen, että muutamaa ystävää lukuunottamatta suurin osa ystävistä ja sukulaisista ei tiedä pettämisestä. Jotenkin olisi avoimena ihmisenä kivaa jakaa tämäkin asia totuudenmukaisesti läheisille. Eli harmittaa elää jotenkin kulissiavioliittoa normaalina lapsiperheenä. Kuitenkin olemme päättäneet olla kertomatta kun pettämiseen suhtaudutaan niin mustavalkoisesti ja en koe hyötyvän säälistä tai muiden vihasta aviomieheni tekoa kohtaan.

Miksi ihmeessä kaikki parisuhteen ongelmat tulisi jakaa ystäville ja sukulaisille? Ymmärrän hyvin että parhaalle ystäävälle voi avautua, mutta muut ystävät ja varsinkin sukulaiset ovat no go zonella.

Tuskin sinäkään haluaisit että kumppanisi kertoo oudoista seksimieltymyksistäsi sukulaisilleen tai työkavereilleen?

Jostain on hyvä saada tukea, kun puolisoon (jonka pitäisi olla se tärkein tuki) ei voi enää luottaa. 

Kun kumppani jää pettämisestä kiinni+siihen kaikki valheet vuosien varrella,ei luottamus ikinä palaa. Voi asua yhdessä ,odottaen ,että lapset ovat yläaste/täyikäisiä.Luotto kumppaniin on mennyt täysin ,halveksin ja sydämestäni inhoan.On alussa itkenyt ,ollut ns marttyyri, katunut,mutta nykyisin kun pitäisi keskustella omaisuuden erittelystä -ei avioehtoa, saa tämä pettäjä hirveitä raivokohtauksia ja näyttää todellisen minänsä jälleen.

Ei-niin pajon on rikkonut ,ettei sitä koskaan voi korjata.

Miksi me sitten vieläkin asutaan? Sitä en ymmärrä... Molemmat kuolee päivä päivältä enemmän ja enemmän... Elämä on yhtä sinnittelyä. Paha olo kaihertaa rintaa.. 😓

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MITEN? Haluaisin sydämestäni tietää, miten se tehdään - päästään yli ja jatketaan yhteistä elämää? Minä suren tilannetta, enkä löydä keinoja saada suhdetta rakkaudelliseksi, kun epäilys kalvaa kuitenkin....haluaisin kovasti jatkaa avioliittoamme jo lastenkin takia, mutta myöskään itse en ole valmis eroamaan miehestäni. Miten saatte pidettyä ajatuksennne oikeassa kurssissa pettämisen jälkeen??

Kävimme terapiassa. Kävimme läpi miksi se tapahtui ja minä joka olin pettäjä, lupasin ettei se toistu (eikä toistunut). Molemmat toivat pöytään asiat jotka olivat hiertäneet ja niille päätettiin tehdä jotain.

Aloitimme puhtaalta pöydältä, muutimme asuntoa ja paikkakuntaa.

Kyllä se on mahdollista, mutta täysi luottamus ei palaa ikinä samanlaisena.

Jos yhtään lohduttaa, niin en minä sitä syrjähyppyä rakastanut hän osui vain kohdalle kun olin luovuttanut suhteeni osalta;, puolisoani minä rakastin. Mutta suhde oli mennyt sellaiseen jamaan että luulin että hän ei enää rakasta minua, sen perusteella miten hän minua kohteli. Luottamus oli mennyt siis molemmin puolin, ja molemmin puolin oli peiliin katsomista ja vastaan tulemista.

 

Ei minua lohduttanut se, että pettämiseen ei liittynyt rakkautta. Päin vastoin, olisi ollut helpompaa antaa anteeksi, jos taustalla olisi ollut suuri tunne. Mutta että pettää vain pelkän seksin takia... se tekee miehestäni pelkän viettiensä varassa toimivan eläimen silmissäni. Hän ei olekaan se rakastava ja herkkä mies, jollaiseksi häntä luulin. Pettymys toiseen on valtava ja kunnioitus mennyt.

Ymmärsit väärin. En minäkään pettänyt seksin enkä rakastumisen vuoksi. En minä ajatellut pettäväni, ajattelin että puoliso ei rakasta minua enää, joten ihan sama mitä minulle tapahtuu, kukaan ei välitä. Halusin jonkun suhteen koska halusin olla olemassa, tulla nähdyksi, kokea olevani vielä joku. Seksi oli sivutuote, ihminen haluaa tuntea olevansa elossa.

Minä olen myös rakastava ja herkkä, silloin olin lyöty, hylätty, turta ja toivoni menettänyt. En ihminen joka pystyy ja osaa hakea apua jotenkin jäsentyneesti johonkin asiaan jonka pystyy erittelemään.

51

Ap, ymmärrän että olet loukattu ja luottamus teidän välillä on särkynyt.

Että voisit päästä eteenpäin (joko eroamalla tai jäämällä yhteen) sinun kuitenkin täytyy rehellisesti katsoa teidän suhdetta ennen pettämistä. Koska se ei ole voinut olla aidosti läheinen ja luottamuksellinen, jos olette etääntyneet noin kauas.

Onko teillä syntynyt lapsi, tai on jouduttu hoitamaan jotakuta, tai jouduttu koville töissä? Koska sellaisissa tilanteissa puoliso voi jäädä sivuun pitkäksi aikaa, ehkä liian pitkäksi.

Nään kyllä ap että alapeukutat kaikkea, jossa sanotaan että sinullakin on oma vastuusi teidän suhteessa. Oman pääsi takia sinun on selvitettävä, mikä se on jotta vältät tuon saman seuraavassa suhteessa. Nimittäin jos et tiedä miksi tämä tapahtui, on riski että se tapahtuu uudelleen koska itse toimit samoin.

Totta kai kumppanilla on oma vastuunsa, ja hänen pitää katsoa peiliin ja selvittää itselleen, miksi pakenee kriisitilanteita esim pettämiseen. Siinä sitä onkin itselle vastattavaa.

Mutta se ei tee sinustakaan virheetöntä ja olisi itsepetosta luulla niin.

Kysyisin oikeastaan, kannattaako edes yrittää pitää kasassa liittoa, joka on noin huteralla pohjalla jo heti alkuunsa? Että onko perimmäinen ongelma että olet alun perinkin jäänyt roikkumaan mieheen joka ei arvosta sinua? Miksi, onko sinulla huono itsetunto?

Mulle pettäminen oli liikaa. Ja puolisolleni sen seuraukset. Meillä alkoi mennä huonosti vuosi sitten ja tammikuussa sain tietää että avovaimoni petti minua joulukuussa. Samantien jätti minut. Oli oikein hotellihuoneen varannut itselleen ja miehelle jolle oli puhelimitse avautunut syksyn mittaan kun menee huonosti.

Meillä oli sinänsä hyvä suhde, ei juurikaan riitoja, ei ollenkaan väkivaltaa eikä alkoholiongelmaa. Pari lasta ja kaikki mallillaan taloutta myöten. Tiedostimme tilanteen mutta häntä ei enää huvittanut hoitaa suhdettamme, yritin kyllä ehdottaa kaikkea mahdollista.

Kun sain tietää, katkeroiduin välittömästi miksi kaikki piti tuhota kun "oikeita" ongelmia ei ollut ja kaiken olisi voinut korjata. Mutta ei se maailma toimi niin. Kun toisella ei ole tunteita niin ei ole.

Päätmme pysyä saman katon alla muutaman kuukauden jotta kaikki saadaan järjestettyä. Sinä aikana näin pettämistä joka asiassa(en ollut edes ennen mustasukkainen), varsinkin kun hänen asenteensa oli että mikään ei kuulu minulle vaikka sovittiin että katsotaan voimmeko jatkaa yhdessä kuitenkin. Aika oli hänelle raskasta, olin todella ilkeä suustani ja jaksoin muistuttaa minkälainen ihminen hän on ja syytin häntä tilanteesta aina kun tuli riitaa. Sitä hän ei kestänyt koska tiesi itsekin mitä oli tehnyt.

Nyt jonkinlainen rauha meidän välillä mutta mietin asiaa joka päivä että mikä paska ihminen. Ja hän miettii että mikä paska ihminen minä olen kun sanoin kaiken ääneen asuessamme saman katon alla.

Kunnioitan pareja jotka selviytyvät pettämisestä. Ne ovat oikeasti vahvoja suhteita kunhan se on aitoa eikä jatketa siksi että ajatellaan muiden reaktioita.