Lue keskustelun säännöt.
Voi, miksi kannustatte lapsianne tuppisuiksi?
03.02.2013 |
Tajuan, että ajatellaan usein, että se on luonteenpiirre. Mutta kun en voi antaa sen perusteella omien vilkkaiden poikienikaan juosta ja riehua kyläpaikoissa tai huutaa ja mellastaa meidän aikuisten vieressä. Miksi siis on niin sallittua ja hyväksyttävää ja ymmärrettävää, että ne ujot ja hiljaiset (usein tytöt mutta ei aina) saa möllöttää epäkohteliaasti, ei tarvitse kiittää eikä tervehtiä eikä vanhempi millään tavalla sanallakaan vihjaa tai opasta, miten kuuluisi käyttäytyä. Miksi?
Niin, seuraava puolustus on se, että kyse on ikävaiheesta. Ja kukut mikään ikävaihe ole! Tänään olin siskontyttöni synttäreillä (10v) ja niin kauan kuin muistan, on tyttö ollut arka tuppisuu. Ja on edelleen. Näemme vähintään kerran kuussa, joten mikään outo ja vieras en ole, mutta ei tervehdystä, ei kiitosta, ei vastauksia kysymyksiin (milloin on kaverisynttärit ja mitä on saanut lahjaksi). Vanhempi vain hymyilee vieressä, että liian ujo lapsi. Mitä jos minä vain hymyilisin vieressä, kun oma poikani riehuu ja huutaa, että liian vilkas lapsi? Pitäisikö ihan kokeilla?
Kyse on kasvatuksesta - myös ujojen kohdalla. Kasvatetaan siihen, että tervehditään, kiitetään ja vastataan kysymyksiin. Jos ujostuttaa, vastaa lyhyesti. Ei tarvitse aloittaa keskusteluja eikä kertoilla pitkiä juttuja. Mutta peruskäytöstavat pitää osata, oli ujo tai ei!
Kommentit (99)
yhdellä lapsella selektiivinen mutismi. Ei puhu muille aikuisille kuin meille vanhemmilleen. Ei vaan puhu ja ahdistuu totaalisesti tilanteissa, joissa joku vieras aikuinen puhuu hänelle.
Ei ole kyse kasvatuksesta, ei rohkaisun puutteesta tms. Ei vaan pysty puhumaan. Joku pitää varmasti oikein jääränä ja huonotapaisena jne... mutta kyse ei ole siitä.
Voi kun aikuiset ei tuomitsisi noin jyrkästi :( Onneksi omasta lähipiiristä löytyy ymmärrystä kun tästä on puhuttu ja opettajatkin ymmärtävät asian. Tällä tavoin on päästykin eteenpäin niin, että on alkanut pikkuhiljaa yhdellä sanalla opettajalle vastaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpöhöpö.
Tottakai opetamme ja kasvatamme, Ei kukaan seiso tuppisuuna jos jotain kysytään.
Mutta kyllä minä meille mieluummin otan tuppisuun kuin itsekkään terroristin tuhoamaan paikat.
Kyllä nykykersat puhua osaavat mutta osaavatko kuunnella ja antaa vuoron toisellekin?
Hiljaisuus on tällä hetkellä harvinaistam aailmassa, melua on.
Mutta ilmaiset vaan pointtisi huonosti.
Kasvatuksessa on kyse yleensä siitä, että lasta tuetaan viivyttämään välitöntä tarpeentyydytystä ja sietämään perheen ja yhteiskunnan normeja sekä toimimaan vähemmän itsekkäästi, myös muita ajatellen.
Eli kyse on oman mukavuusalueen yli menemisestä. Jollain se on ujous, jollain vilkkaus, joku ei tykkää ruuista, joku ei tottele. Ja sitä pitää tukea niin, että tunteet, jotka tilanteessa heräävät (jännitys, pelko, kiukku) on ok, mutta silti tehdään.
Vaatii ujolta lapselta paljon rohkeutta puhua. Ajattelemattomalta sähläriltä paljon itsehillintää muistaa säännöt myös kylässä. Asioista pitää puhua etukäteen ja kannustettava, ja palkittava pienistäkin yrityksistä. Mutta olen siitä samaa mieltä, että on yritettävä!!! Ja joka kerta. Jos ei onnistu, niin sitten kannustetaan, että yritetään ensi kerralla.
peesi. ihmisen erottaa eläimestä juuri tämä, ei tyydytetä omia tarpeita kun mieli tekee.
Ujoltakin voi vaatia pienen tervehdyksen
Pieni hymy, nyökkäyksen jne. Jos vaan istuu kädet puskassa ja tuijottaa vihaisesti takaisin kieltäytyen puhumasta on huonosti kasvatettu.
Nyt kyllä puhut jostain ihan muusta kuin ujosta lapsesta. Ne ei tuijottele vihaisena takaisin, vaan ennemminkin välttelevät katsetta.
Ja joo, tuollainen kostomentaliteetti tyyliin "en sitten anna lahjaa" kertoo kyllä sinusta karua kieltä.
Tuskin kukaan ujon lapsen vanhempi sinun laistasi "ystävää" tarvitsee.
Nykylapsilta ei saisi vaatia mitään. Hyssytellään vaan eikä edes alkeellisimpia käytöstapoja vaadita. En ole ollut antamatta lahjaa mutta voisi olla ihan hyvä idea kokeilla. Kyseessä kouluikäiset tytöt. Sekin on jännä et miksi nämä ujot jotka eivät kiitä eivätkä tervehdi ovat aina tyttöjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on kasvatuksesta - myös ujojen kohdalla. Kasvatetaan siihen, että tervehditään, kiitetään ja vastataan kysymyksiin. Jos ujostuttaa, vastaa lyhyesti. Ei tarvitse aloittaa keskusteluja eikä kertoilla pitkiä juttuja. Mutta peruskäytöstavat pitää osata, oli ujo tai ei!
Sama mieltä! Kyllä hyvät tavat pitää osata oli ujo tai ei.
Meillä on ujo tyttö, joka ei aina meinaa saada vieraassa paikassa sitä sanaa suustaan, mutta kysytään joka kerta, että "Mitä pitäisi sanoa" ja vastaa kyllä sit hiljaa että "kiitos" tms. Sanotaan myös, että kysymykseen voi vastata, jos ei meinaa kommunikoida. Yleensä pienen rohkaisun jälkeen uskaltaa ja hiljalleen rupeaakin rohkistumaan itsekin juttelemaan enempi. Tarvii vaan hiukan "tuuppaisua". :)
...mutta aikuisillakin on osansa lasten puhumattomuuteen. Muistan kun omassa lapsuudessa kaikki sukulaisten jutut oli pelkkää sarkasmia, josta en tajunnut mitään. En oikeasti ymmärtänyt, mitä he tarkoittivat ja mitä minulta odottivat. En tiennyt, mitä olisin heidän juttuihinsa vastannut. Tervehdin kyllä jne. mutta ne piti minua aina ujona, vaikka en sitä varsinaisesti ollut. Muiden kanssa juttelin ihan tavallisesti, mutta sukulaisten huumori meni vaan täydellisesti yli hilseen.
Puhukaa lapsille ymmärrettävästi älkääkä yrittäkö olla muka-hauskoja. (Ei ne jutut nimittäin naurata vielä aikuisenakaan, vaikka ne nyt jo tajuankin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapseni on 9 v ja kättelemiset, tervehtimiset, silmiin katsomiset, kysymiset ja vastaamiset on käyty läpi ja keskusteltu. Oma esimerkkikin on olemassa, minä olen aika puhelias ja osaan käytöstavat.
Mutta lapsi vaan ei.
Nyt viime vuosina on alkanut ojentamaan kättään, kun tulee tilanne ja vieressä olen kehoittamassa.
Huonosti kasvatettu, totta joo.
Oletteko ajatelleet, että silmiin katsominen on oikeasti todella vaikeaa lapselle, jolla aspergerin syndrooma tai piirteitä siitä? Kohtaapa siinä sitten toinen ihminen, kättele, sano reippaasti päivää, ja - hyvänen aika sentään! - katso silmiinkin vielä, jotakin aivan tuntematonta ihmistä! Tilanteet ovat valtavan vaikeita.
Oman lapseni käytöksessä on aspergerin piirteitä, vaikka as-diagnoosin kriteereitä ei täytäkään. Varsinaisesti hän ei ole ujo, mutta hän ei osaa sosiaalisia tilanteita. Ne vain ovat vaikeita, ja pakottaminen, maanittelu, vaatiminen eivät auta mitään, vaan siinä edetään aivan toisella tavalla. Hän ei "opi" niitä samassa tahdissa kuin ns. normaalit ikätoverinsa. Hän tulee oppimaan sen mekaanisena toimituksena, "näin kuuluu tehdä", mutta miksi ja mitä hyötyä siitä on tai ketä se hyödyttää, kohteliaat tervehtimiset voisi jättää tekemättäkin. On myös kohtuutonta vaatia häntä keskustelemaan ja juttelemaan asioistaan avoimesti jollekin puolituntemattomalle.
Kyllä hän vastaa kysymyksiin, yksisanaisesti "kyllä" "ei" "on" jne.
Ainoa ihminen, jonka kanssa hän on aina, ihan ensikohtaamisesta lähtien ollut läheinen, on minun kaverini joka on lapsen kummi. Hän tuli meille kylään ensimmäistä kertaa, katselivat hetken jotain lelua ja poika kiipesi syliin. Tapaamme ehkä vuoden välein. Tälle ihmiselle poika puhuu asioistaan ja vastaa kysymyksiin, touhuaa hänen kanssaan kahden kesken, viihtyy, tykkää, muistaa.
Miksikö?
Siksi, että hän on alun pitäen kokenut tulleensa hyväkysytyksi sellaisenaa kuin on, ilman vaatimuksia jostain tietynlaisesta olemisesta.
Hän on saanut jo ensi tpaamisella edetä omaan tahtiinsa tutustumisessa.
Hän kokee olonsa turvalliseksi ja luottavaikseksi.
Muistan omasta lapsuudestani miten näin aikuisten lävitse. Hyvin harvasta pidin. Ujona, hiljaisena umpimielisenä vaistosin, tunsin, mitä kukakin aikuinen on, muttei minulla ollut sanoja, jos joku olisi kysynyt.
Kyse oli siitä, olivatko aikuiset aitoja, hyväksyivätkö he minut vai ei.
Olin monen mielestä tosi omituinen lapsi, ja vaistosin heidän suhtautumisensa, jokin ristiriita äänensävyssä, olemuksessa, silmissä.
Ja ne, jotka ei, heille minä en osannut puhua, en vastata, en tervehtiä. Menin lukkoon.
Ap hyvä, Siskosi tyttö näkee sinun sisääsi. Sinä et pidä hänestä, et ole ikinä pitänytkään. Hän menee lukkoon, eikä ole luonteva sinun aikanasi.
Luultavasti inhoat tyttöä siksi, että näet hänessä itsesi; sen ujon pikkutytön, jota ei hyväksytty sellaisena kuin oli, vaan vaadittiin sosiaalisuutta ja kontaktin ottamista, ilman tukea ja apua, rohkaisua ja aikaa, joita olisit tarvinnut.
Ehkä siskosi oli se reippaampi, jota kehuttiin ja sinua verrattiin häneen, ja aina hävisit.
Sinun on helppo toimia reippaitten lastesi kanssa, he eivät vaadi sinulta ponnistusta, paneutumista mielen syövereihin, eivät tukea tai apua.
Sitä, mitä sinä olisit tarvinnut ujona, etkä saanut.
Mikä on se raja kun lapsesta tulee huonokäytöksinen ja juro? Onko se kaikilla lapsilla sama vai vaihteleeko se? Jos lapsi on todella ujo niin voiko lapseelle antaa enemmän aikaa vai onko se niin että kaikkien on osattava tietyt asiat esim. 6v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
putkimainen toisesta päästä umpinainen esine tai muodostuma.
Henkilöillä, jotka puhuvat vähän, ei ole suun edessä mitään tuppea. He saavat vapaasti puhua. He saavat myös vapaasti olla puhumatta. Minäkin lopetan nyt viestini tähän.
Taisinpa sohaista muurahaispesään Ja jälleen kerran ollaan heti arvioimassa, miten paljon hienompaa on olla tuppisuu kuin vilkas. Sehän se on meidän kulttuurimme arvo.
Miksi ihmeessä muissa kulttuureissa ei näy tällaisia tuppisuisia lapsia?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan omasta lapsuudestani miten näin aikuisten lävitse. Hyvin harvasta pidin. Ujona, hiljaisena umpimielisenä vaistosin, tunsin, mitä kukakin aikuinen on, muttei minulla ollut sanoja, jos joku olisi kysynyt.
Kyse oli siitä, olivatko aikuiset aitoja, hyväksyivätkö he minut vai ei.
Olin monen mielestä tosi omituinen lapsi, ja vaistosin heidän suhtautumisensa, jokin ristiriita äänensävyssä, olemuksessa, silmissä.
Olisiko kyse kehonkielen lukutaidosta. Tämä kyky on toisilla. Osaavat lukea sanallisen viestinnän lisäksi sanatonta viestintää niin hyvin että tunnistavat huijarin ja valehtelijan heti. Ja pystyvät kehonkielestä päättelemään toisen motiivit. Esim kehuuko joku kampaustasi vain imarrellakseen vai siksi että aidosti pitää kampauksestasi.
...mutta aikuisillakin on osansa lasten puhumattomuuteen. Muistan kun omassa lapsuudessa kaikki sukulaisten jutut oli pelkkää sarkasmia, josta en tajunnut mitään. En oikeasti ymmärtänyt, mitä he tarkoittivat ja mitä minulta odottivat. En tiennyt, mitä olisin heidän juttuihinsa vastannut. Tervehdin kyllä jne. mutta ne piti minua aina ujona, vaikka en sitä varsinaisesti ollut. Muiden kanssa juttelin ihan tavallisesti, mutta sukulaisten huumori meni vaan täydellisesti yli hilseen.
Puhukaa lapsille ymmärrettävästi älkääkä yrittäkö olla muka-hauskoja. (Ei ne jutut nimittäin naurata vielä aikuisenakaan, vaikka ne nyt jo tajuankin.)
mistähän tämä johtuu? tunnistan tämän jutun omasta lapsuudesta ja näen saman tapahtuvan oman suvun suhteen omien lasten kanssa.
eli yritetään olla hauskoja tai sarkastisia eikä lapsi ymmärrä missä mennään. joskus myös suoranaista pilkkaa lapsesta, tätä varsinkin oma äiti harrastaa.
muut aikuiset paitsi oma suku on normaaleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on se raja kun lapsesta tulee huonokäytöksinen ja juro? Onko se kaikilla lapsilla sama vai vaihteleeko se? Jos lapsi on todella ujo niin voiko lapseelle antaa enemmän aikaa vai onko se niin että kaikkien on osattava tietyt asiat esim. 6v.
esikoulussa opetettiin kättelyä, aina poislähtiessä piti kätellä ja katsoa silmiin.
Lähestulkoon kaikki lapset kiemurtelivat, olivat "vinossa", eivät katsoneet kohti.
Nyt edelleenkin 9 vuotiaan kohdalla toiset aikuiset, etenkin tuntemattomat, ovat ymmärtäväisiä ja toteavat, ettei tarvitse, saa ujostella. Toiset ovat sitä mieltä, esim. lapseni kaverin äiti on sitä mieltä että kun heille tulee isovanhemmat kylään, myös kylässä olevien lasten on käytävä tervehtimässä käsipäivää.
Nuorempi on 5 v mutta ei oikein osaa kätellä.
Meillä on tosi vähän kavereita, kyläpaikkoja, tilanteita, jossa kohdataan vieraita tai tuttuja, joten on vaikea opettaa lapsille mitään tällaisia kohteliaisuusasioita, kun ne tilanteet ja kohtaamiset ovat äärimmäisen harvinaisia. Sukua ei ole, vanhuksia ei ole, muutama tuttu joita tavataan harvakseltaan pari kertaa vuodessa. Harrastukset, koulu eivät ole niitä tilanteita, joissa opitaan kättelyt ja keskustelut,
T: no 74
jos ujo lapsi ei tervehdi vierasta tarkoittaa siis että hän on juro ja epäkohtelias tuppisuu. Täytyy sanoa että melkoista mielen köyhyyttä ajatella näin.
Maiju
ja haistattelee raivopäissään isäntäväelle ja juoksee ja rikkoo tavaroita... eikö hän silloin ole huonotapainen riiviö? Ja jos on, niin miksi?
Jos kerran ujolta lapselta ei saa odottaa ja edellyttää mitään, miksi ihmeessä erittäin vilkkailta lapsilta saa? Miksi ujoa ei saa pakottaa tervehtimään, mutta vilkkaan saa pakottaa rauhoittumaan, saa viedä jäähylle, saa ottaa etuisuuksia pois jne.
Kertokaahan missä se ero on? Ja älkää tulko selittämään että vilkkaan olisi jotenkin helpompi hallita käytöstään, ei ole.
Muistan omasta lapsuudestani miten näin aikuisten lävitse. Hyvin harvasta pidin. Ujona, hiljaisena umpimielisenä vaistosin, tunsin, mitä kukakin aikuinen on, muttei minulla ollut sanoja, jos joku olisi kysynyt.
Kyse oli siitä, olivatko aikuiset aitoja, hyväksyivätkö he minut vai ei.
Olin monen mielestä tosi omituinen lapsi, ja vaistosin heidän suhtautumisensa, jokin ristiriita äänensävyssä, olemuksessa, silmissä.
Olisiko kyse kehonkielen lukutaidosta. Tämä kyky on toisilla. Osaavat lukea sanallisen viestinnän lisäksi sanatonta viestintää niin hyvin että tunnistavat huijarin ja valehtelijan heti. Ja pystyvät kehonkielestä päättelemään toisen motiivit. Esim kehuuko joku kampaustasi vain imarrellakseen vai siksi että aidosti pitää kampauksestasi.
Olen sitä mieltä, että tuo kyky on (lähes?) kaikilla lapsilla.
Lapsilla ei ole sanoja tai sanastoa asioille, tunteille, olemuksille. ja sitten tulee se hämmentävä ristiriita: aikuise suu hymylee, hän puhuu sanoja jotka ovat ok. Mutta sitten kuitenkin...
ja lapsi seisoo ja tuijottaa, menee mykäksi, ei osaa sanoa mitään, ei olla oikein.
ja kun aikuinen luulee, ettei lapsi kuule tai ymmärrä, hän sanoo jotain toiselle aikuiselle.
Ja lapsi ajattelee: minä arvasin, minä tiesin, että se valehtelee. oikeasti se ei pidä minusta, tuonkin mielestä minä olen siis tyhmä, ruma, ja kummallinen ja se pilkkaa niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.
Tai jokin kommentti, joka on mukamas kohdennettu lapselle, mutta sanotaan tavallaan lapsen "pään yli" toiselle aikuiselle ja nauretaan päälle. Siihenkö pitäisi sitten kohteliaasti silmiin katsoen vastata? ja kun poistut paikalta ja vaikenet, olet huonosti kasvatettu tuppisuu?
Kuten ap:kin. Hän sanoo lapsesta, lapsen ohi siskolleen / lapsen äidille, että tämän kyseisen lapsen käytös on huonoa; lapsi on huono, ei kelpaa hänelle.
Ja seuraavan kerran kun ap menee kylään, tuon siskon tytön pitäisi tulla ilahtuneena kättelemään ihmistä, joka ei pidä hänestä? Me aikuiset näyttelemme näitä kohteliaisuusasioita, mutta lapset eivät, ja 10 v on vielä lapsi tässä asiassa.
Yleensä ujot, jotka ovat herkästi tarkkailijan asemassa osaavat seurata kehon kieltä, nonverbaalista viestintää.
Joskus nuorempana on ollut mainiota seurata vierestä ihmisten kohtaamisia, dynamiikkaa, kuka pitää kenestäkin ja kuka ei, mitä ilme ja olemusta sanoo.
Esim. mieheni serkku inhosi minua, ilme kertoi, suun asento, silmät, vaikka kohteliaasti käteltiin ja tervehdittiin - ensitapaamisella.
Syytä, miksi hän inhosi minua jo ensihetkestä, en tiedä.
Mutta sen jälkeen on turha olla yhtään mitään ystävällistä tai kivaa. Se meni jo.
kertaa mieluummin ujo kuin villi röyhkimys... se rasavilli ei piittaa toisten turvallisuudesta, omaisuudesta tai mistään, on vaan oma napa.
Villi ei tarkoita itsekästä. Eikä ujo maailmoja syleilevää älykköä.
jos ujo lapsi ei tervehdi vierasta tarkoittaa siis että hän on juro ja epäkohtelias tuppisuu. Täytyy sanoa että melkoista mielen köyhyyttä ajatella näin.
Maiju
ja haistattelee raivopäissään isäntäväelle ja juoksee ja rikkoo tavaroita... eikö hän silloin ole huonotapainen riiviö? Ja jos on, niin miksi?
Jos kerran ujolta lapselta ei saa odottaa ja edellyttää mitään, miksi ihmeessä erittäin vilkkailta lapsilta saa? Miksi ujoa ei saa pakottaa tervehtimään, mutta vilkkaan saa pakottaa rauhoittumaan, saa viedä jäähylle, saa ottaa etuisuuksia pois jne.
Kertokaahan missä se ero on? Ja älkää tulko selittämään että vilkkaan olisi jotenkin helpompi hallita käytöstään, ei ole.
Siis:
Pekka ja Ville eivät osaa hallita omaa käyttäytymistään.
Kyläpaikassa Pekka tervehtii kohteliaasti kädestä pitäen ja katsoo silmiin.
ja sitten se alkaa. Pekka ei jaksa. Hän riehuu, huutaa, hyppii sohvalla, nakkelee tavaroita, lyö toisia ihmisiä, käy hakkaamassa nyrkillä talon emäntään, pienempiä lapsia ja jopa vauvaa, äitiään. Pekka kiroilee, rikkoo leluja, nakkaa kahvipöydästä keksit ja pullat lattialle, puraisee jokaisesta palasen.
Aikuiset hymyilevät.
Pekka nyt vain on tuollainen, se on hänen luonnettaan.
Mutta Ville ei kyläpaikassa tohdi tervehtiä. Hän ei vastaa ojennettuun käteen, katsoo varpaisiinsa, kääntää päätään pois.
Kahvipyödässä hän varovasti ottaa yhden keksin ja juo lasin mehua, ei kiitä, ei sano mitään, lähtee sitten pois. Istuu sohvalla ja selaa kuvakirjaa. Tai menee lastenhuoneeseen ja leikkii varovaisesti jollakin lelulla.
Aikuiset hymyilee.
Ville nyt vain on tuollainen. Se on hänen luonnettaan.
jos ujo lapsi ei tervehdi vierasta tarkoittaa siis että hän on juro ja epäkohtelias tuppisuu. Täytyy sanoa että melkoista mielen köyhyyttä ajatella näin.
Maiju
ja haistattelee raivopäissään isäntäväelle ja juoksee ja rikkoo tavaroita... eikö hän silloin ole huonotapainen riiviö? Ja jos on, niin miksi?
Jos kerran ujolta lapselta ei saa odottaa ja edellyttää mitään, miksi ihmeessä erittäin vilkkailta lapsilta saa? Miksi ujoa ei saa pakottaa tervehtimään, mutta vilkkaan saa pakottaa rauhoittumaan, saa viedä jäähylle, saa ottaa etuisuuksia pois jne.
Kertokaahan missä se ero on? Ja älkää tulko selittämään että vilkkaan olisi jotenkin helpompi hallita käytöstään, ei ole.
totta vitussa siinä on iso ero, teetkö pahaa toisille vai et.
toisen loukkaaminen tai satuttaminen tai toisen omaisuuden tuhoaminen osoittaa kunnioituksen puutetta toista ihmistä kohtaan.
sen sijaan se että joku ei uskalla mua tervehtiä, vaikka sen takia, että esim. tyttöjen päälle puhutaan paljon, ainakin omassa suvussa, vanhempien ihmisten toimesta, ja on tottunut siihen että kuitenkin joku puhuu päälle. tai koulussa 10 poikaa huutaa kurkku suorana omaa juttua, joten ei viitsi edes viitata enää, kun ei sitä saa kuitenkaan sanoa.
totta vitussa se että vie toisilta jotain, eli vaikka tuhoaa omaisuutta, riehuu, vie toiselta vuoron, on pahempaa kuin se että ei uskalla vastata.
Mutta ilmaiset vaan pointtisi huonosti.
Kasvatuksessa on kyse yleensä siitä, että lasta tuetaan viivyttämään välitöntä tarpeentyydytystä ja sietämään perheen ja yhteiskunnan normeja sekä toimimaan vähemmän itsekkäästi, myös muita ajatellen.
Eli kyse on oman mukavuusalueen yli menemisestä. Jollain se on ujous, jollain vilkkaus, joku ei tykkää ruuista, joku ei tottele. Ja sitä pitää tukea niin, että tunteet, jotka tilanteessa heräävät (jännitys, pelko, kiukku) on ok, mutta silti tehdään.
Vaatii ujolta lapselta paljon rohkeutta puhua. Ajattelemattomalta sähläriltä paljon itsehillintää muistaa säännöt myös kylässä. Asioista pitää puhua etukäteen ja kannustettava, ja palkittava pienistäkin yrityksistä. Mutta olen siitä samaa mieltä, että on yritettävä!!! Ja joka kerta. Jos ei onnistu, niin sitten kannustetaan, että yritetään ensi kerralla.