Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut ihmiset on seurassa hiljaa?
04.01.2013 |
Minusta huonoa ja junttia käytöstä on, jos 6 hengen seurassa (kolme pariskuntaa, kaikki tuttuja vuosien takaa) yksi nainen on lähes tuppisuuna koko ajan. Ja tätä tapahtuu aina. Tulee ihan hassu olo, kun joutuu lypsämään häntä ja koko ajan kyselemään jotain, ettei olisi yksinpuhelua, jos jää kahdestaan joksikin aikaa.
Kommentit (178)
eikä siksi avaa suutaan.
Itse olin joskus porukassa, jossa tuntui siltä, että aina kun avasin sanaisen arkkuni, oli seurauksena jonkinlainen keskustelun tyrehtyminen siihen paikkaan, kiusaantunut hiljaisuus tai muuten vaan tuntui että muiden aivoissa raksutti: "w t f...".
En siis ole mitenkään epänormaali ajatuksineni enkä mielestäni muutenkaan, ja minulla on mukavia ystäviä, kollegoita, aviomies ja sukulaisia, joiden kanssa pystyy juttelemaan ja pitämään hauskaa ihan normaalisti.
Tuossa porukassa vaan meni energiat niin ristiin, etten sitä oikein vieläkään tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä sitä painavaa sanottavaa on? Sellaista, mikä on tärkeää ja sanomisen arvoista? Anna joku esimerkki.
Mutta hyviä keskustelunaiheita ovat esimerkiksi Suomen historian käännekohdat, päivänpolitiikka tai vaikkapa eksistentialistinen filosofia. Näitä puhellessa olen äänessä koko ajan.
Jos puheenaiheena on pieruvitsit tai Kim Kardashian, olen todennäköisesti hiljaa.
Näetkö eron?
eikä siksi avaa suutaan.
Itse olin joskus porukassa, jossa tuntui siltä, että aina kun avasin sanaisen arkkuni, oli seurauksena jonkinlainen keskustelun tyrehtyminen siihen paikkaan, kiusaantunut hiljaisuus tai muuten vaan tuntui että muiden aivoissa raksutti: "w t f...".
En siis ole mitenkään epänormaali ajatuksineni enkä mielestäni muutenkaan, ja minulla on mukavia ystäviä, kollegoita, aviomies ja sukulaisia, joiden kanssa pystyy juttelemaan ja pitämään hauskaa ihan normaalisti.
Tuossa porukassa vaan meni energiat niin ristiin, etten sitä oikein vieläkään tajua.
sanomattakin on selvää, etten kauaa näitä ihmisiä katsellut, vaikkei heissä mitään vikaa varmaan ollut. Emme vaan sopineet yhteen. Varmaan on tilanteita, jossa tällaisesta systeemistä on vaikeampi irtautua, esim. jos aviomiehen vanhoja kavereita tulee kylään ja jos sattuvat olevan eri aaltopituudella.
ei heidän tarvitse muuttaa käytöstään minun takia, vaan heidän itsensä.
Heidän itsensä takia? Siis jos hiljainen yksilä on sujunut luonteensa kanssa ja kokee luonnolliseksi olla hiljaa, niin mikä tää "heidän itsensä takia"-juttu on? Ja mitä tää "normaali" keskustelu on? Että pitäisi vastata, kun sinä utelet toisten asioita? Että heidän pitäisi kysellä sinun asioitasi ja kuunnella, kun lässytät tylsästä elämästäsi?
Minusta nyt vaan yleensä on tapana jutella kaverien kesken, ei se mitään utelua ole. ap
Sinä sinä sinä sinä. Se on tärkeintä mistä sinä tykkäät ja mikä sinulla on tapana. Mitä jos otatte uuden tavan ja alatte käymään kahvilla joskus tämän kaverisi ehdoilla. Nautitte kahvilan äänistä, tuoksuista ja hyvistä mauista ilman turhaa puhumista. Olisiko kamalaa? Kaverisi voisi nauttia kun ei tarvitsisi väkisin jutella. Olisiko liikaa vaadittu tehdä joskus joku toinen iloiseksi, eikä vaan omaa napaa ajatella?Miksi vaivautuisin käymään jonkun toisen kanssa nautiskelmassa noista asioista, kun voin tehdä sen ihan yksinänikin ja kokemus on sama? Jos olen toisen ihmisen seurassa, haluan kommunikoida ja olla sosiaalinen.
Miksi hiljaiset ja ujot vaativat jonkun muun olemaan hiljaa kanssaan? Voivat ihan hyvin mennä nauttimaan kahvilan äänistä ja tuoksuista yksinään, jos haluavat istua hiljaa.
Minulle sopii vallan mainiosti, että pidät yksinpuhelua seurassani, en vaadi sinua olemaan hiljaa. Puhun vain silloin, kun minulla on painavaa asiaa.
Ihanko puhut vain silloin kun on painavaa asiaa? Mitä se normaali jutustelu on? Tyhjää hölinää?
Tuollaisen kuvan olenkin saanut joistakin hiljaisemmista. Ovat parempia kuin "hölöttävät" (ja huomaa, että normaali keskustelu ei ole hölöttämistä, vain teidän minä-puhun-vain-TÄRKEITÄ-asioista).
Hiljaisuus ja varsinkin puhun-kun-minulla-on-asiaa, muuten olen hiljaa vaikka ikuisuuden voi olla toisesta ihmisestä ahdistavaa, koska se voidaan tulkita mykkäkouluksi. Oletko koskaan miettinyt miten piiloagressiivisen kuvan annat itsestäsi? On ihmisiä, joille asia on ok ja he eivät välitä, mutta on paljon herkkiä ihmisiä, jotka tulkitsevat käytöksesi hyökkäävänä ja jopa vallankäyttönä.
Olen miettinyt. Totesin, ettei asialla ole merkitystä. Ne jotka eivät seurastani pidä, eivät hakeudu seuraani. He ovat ihmisiä, joiden kanssa en tulisi toimeen. Asia kulkee omalla painollaan eikä kukaan ei menetä mitään.
Aiheutat tahtomattasi (tai tahallasi) muille epämukavan olon. Tulipa vain mieleen. Hiljainen oleminen on tietenkin eri kuin tuppisuisuus ja tarkoituksellinen ylimielisyys (mikä hieman paistaa läpi tuossa sinun kirjoituksessasi).
Mikä aiheuttaa epämukavan olon, hiljainen oleminen vai tuppisuisuus? Ensimmäinen olen, mutta en jälkimmäinen. En mahda asialle mitään, jos tulkitsit viestini ylimieliseksi. Voisin väittää vastaan, ettei se sitä ole, mutta todennäköisesti olet jo päättänyt minun olevan ylimielinen. Eikä se mitään: Oikeassa elämässä tässä kohtaa lähtisimme eri suuntiin eikä kumpikaan menettäisi mitään. Minä olen mielestäsi ylimielinen ja sinä et mielestäni ymmärrä minua. Emme tule toimeen - yksinkertaista. Voisin toki yrittää selitellä ja yrittää muuttaa mielipidettäsi, mutta en keksi mitään syytä nähdä sitä vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Englanniksi: "QUIET: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking,"
Siinä kirja, jonka soisin kaikkien lukevan. Sekä introverttien, että ekstroverttien
googlatkaa edes kirjan esittely
Mikä sitä painavaa sanottavaa on? Sellaista, mikä on tärkeää ja sanomisen arvoista? Anna joku esimerkki.
Mutta hyviä keskustelunaiheita ovat esimerkiksi Suomen historian käännekohdat, päivänpolitiikka tai vaikkapa eksistentialistinen filosofia. Näitä puhellessa olen äänessä koko ajan.
Jos puheenaiheena on pieruvitsit tai Kim Kardashian, olen todennäköisesti hiljaa.
Näetkö eron?
Tuossa vain yksi sanoi, että normaali jutustelu on hiljaisen mielestä turhaa hölinää. Minusta normaali jutustelu on kuulumisten vaihtamista.
Joku myös mainitsi, miten joltain hiljaisemmalta ei saa vastausta edes kysymykseen "Mitä kuuluu". Kai se on jonkun hiljaisen mielestä turhaa jututstelua.
Itse en jaksaisi joka kerta tavatessa alkaa jutella eksistentialistisesta filosofiasta, ihan vain kevyesti jutustella kuulumisia. Jos keskustelemme aina vain painavista asioista, on oikeastaan ihan sama kenen kanssa niistä puhun. Silloin en tiedä itse ihmisestä mitään. Ja ne, joiden kanssa haluan viettää aikaa, no heistä mielelläni tiedän muutakin kuin mielipiteen päivän politiikkaan (vaikka sekin toki kiinnostaisi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Englanniksi: "QUIET: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking,"
Siinä kirja, jonka soisin kaikkien lukevan. Sekä introverttien, että ekstroverttien
googlatkaa edes kirjan esittely
Tuossa vain yksi sanoi, että normaali jutustelu on hiljaisen mielestä turhaa hölinää. Minusta normaali jutustelu on kuulumisten vaihtamista.
Joku myös mainitsi, miten joltain hiljaisemmalta ei saa vastausta edes kysymykseen "Mitä kuuluu". Kai se on jonkun hiljaisen mielestä turhaa jututstelua.Itse en jaksaisi joka kerta tavatessa alkaa jutella eksistentialistisesta filosofiasta, ihan vain kevyesti jutustella kuulumisia. Jos keskustelemme aina vain painavista asioista, on oikeastaan ihan sama kenen kanssa niistä puhun. Silloin en tiedä itse ihmisestä mitään. Ja ne, joiden kanssa haluan viettää aikaa, no heistä mielelläni tiedän muutakin kuin mielipiteen päivän politiikkaan (vaikka sekin toki kiinnostaisi).
Mulla oli enemmän mielessä sellainen kutsujen & juhlien tilanne, jossa ihmiset keskustelevat porukalla. Itse inhoan sitä, kun noissa tilanteissa hakeudutaan sinne "yleislinjalle", eli kaikkien ymmärtämälle yleispultutus- & pieruvitsitasolle.
Kahden kesken tavatessa minäkin toki vaihdan kuulumiset aina mielelläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onko hölinää se, että kysyy mitä kuuluu?
Tähän vastaan yleensä "ei mitään ihmeellistä" tai "samaa kuin ennen", koska elämässäni ei ihan oikeasti tapahdu mitään ihmeellistä. Itsehän pidän elämästäni, mutta ei siinä mitään kertomista ole. Syön, nukun jne.
Tai se, että kertoo, miten töissä menee, ihan sillä tavalla pääpiirteittäin?
Inhokkipuheenaihe. Työ, työ, työ. Työ on ihmisen mitta, kyllä töitä pitää tehdä, menisit sinäkin töihin. Ei kiitos. Ei kiinnosta kuunnella toisen työstä, koska asiassa ei ihan oikeasti ole mitään kiinnostavaa. Eikä kiinnosta vastailla "etkö sinä VIELÄKÄÄN ole saanut töitä?!"-jeesusteluihin.
Tai sanoo olleensa sairaana?
Niin, mitäpä tästä? Me kaikki olemme vähän väliä sairaana.
Mikä sitä painavaa sanottavaa on? Sellaista, mikä on tärkeää ja sanomisen arvoista? Anna joku esimerkki.
En anna. Kovasti kiinni tilanteesta ja jutunaiheesta, mitä sanoo ja milloin. Asian painavuuskin on suhteellista, joten todennäköisesti pistäisit vastakuittina, ettei toi nyt niin painavaa sanottavaa hei ole.
Olin lapsena ujo ja koin ujouteni ongelmana vanhemmilleni. Miksen ollut kuin tuo reipas naapurin Salla? Opin, että näyttelemällä reipasta, puheliasta ja vilkasta olen ns. parempi ihminen.
Edelleen jännitän etukäteen juhlia, kokouksia ym. joukkotapaamisia, koska sisimmässäni olen ujo. Sitä ei kuitenkaan kukaan uskoisi, sillä pystyn läpättämään uutisaiheista, julkkisjuoruista, säästä, yleistiedosta, historiasta jne. aiheesta kuin aiheesta. Mutta en omista asioistani. Minua ärsyttää kun joku puolituttu kyselee työstäni, lasteni koulumenestyksestä, terveydestä, miehen asioista, urasuunnitelmistani. Silloin olen hiljaa ja mielessä käy v*ttuako se sulle kuuluu. (olen sanonutkin).
Tällainen teeskentely vie energiaa ja olen yleensä ihan poikki kaikenlaisten kuppikuntien jälkeen. Joskus olen päättänyt, etten toimi joukon viihdyttäjänä ja olen seurannut tutkijan mielenkiinnolla, miten sosiaalinen tilanne kehittyy ilman panostani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jeesuksen ristinkuoleman
tai ehtoollisen merkityksen uskonelämässä, jatkatko sinä keskustelua?
Hiljaisuus ja varsinkin puhun-kun-minulla-on-asiaa, muuten olen hiljaa vaikka ikuisuuden voi olla toisesta ihmisestä ahdistavaa, koska se voidaan tulkita mykkäkouluksi. Oletko koskaan miettinyt miten piiloagressiivisen kuvan annat itsestäsi? On ihmisiä, joille asia on ok ja he eivät välitä, mutta on paljon herkkiä ihmisiä, jotka tulkitsevat käytöksesi hyökkäävänä ja jopa vallankäyttönä.
Olen miettinyt. Totesin, ettei asialla ole merkitystä. Ne jotka eivät seurastani pidä, eivät hakeudu seuraani. He ovat ihmisiä, joiden kanssa en tulisi toimeen. Asia kulkee omalla painollaan eikä kukaan ei menetä mitään.
Aiheutat tahtomattasi (tai tahallasi) muille epämukavan olon. Tulipa vain mieleen. Hiljainen oleminen on tietenkin eri kuin tuppisuisuus ja tarkoituksellinen ylimielisyys (mikä hieman paistaa läpi tuossa sinun kirjoituksessasi).
Mikä aiheuttaa epämukavan olon, hiljainen oleminen vai tuppisuisuus? Ensimmäinen olen, mutta en jälkimmäinen. En mahda asialle mitään, jos tulkitsit viestini ylimieliseksi. Voisin väittää vastaan, ettei se sitä ole, mutta todennäköisesti olet jo päättänyt minun olevan ylimielinen. Eikä se mitään: Oikeassa elämässä tässä kohtaa lähtisimme eri suuntiin eikä kumpikaan menettäisi mitään. Minä olen mielestäsi ylimielinen ja sinä et mielestäni ymmärrä minua. Emme tule toimeen - yksinkertaista. Voisin toki yrittää selitellä ja yrittää muuttaa mielipidettäsi, mutta en keksi mitään syytä nähdä sitä vaivaa.
asia ei kiinnosta, olet hiljaa. Tuon voi tulkita myös epäkohteliaisuutena.
Ja ennenkuin joku pillastuu, niin en tarkoita sitä, että pitää teeskennellä kiinnostunutta maailman tappiin asti. Joskus voi kuitenkin teeskennellä hetken ihan vain kohteliaisuudesta. Siitä syystä, että ihmisten on helpompi tulla toimeen keskenään kun he yrittävät edes hetken teeskenellä muuta kuin ovat.
Mulla on sisko, joka ei teeskentele tai "mielistele ketään" (kuten hän itse sen ilmaisee). Hän voi siis loukata ketä tahansa miten tahansa vain sillä varjolla, että hän ei aio teeskennellä kenenkään edessä. Vaikka sinä et tuollainen olisikaan, niin saman tyyppinen asenne sinulla on. Jos sinua ei kiinnosta, voit tehdä mitä vaan. Niinkuin siskonikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sisko, joka ei teeskentele tai "mielistele ketään" (kuten hän itse sen ilmaisee). Hän voi siis loukata ketä tahansa miten tahansa vain sillä varjolla, että hän ei aio teeskennellä kenenkään edessä. Vaikka sinä et tuollainen olisikaan, niin saman tyyppinen asenne sinulla on. Jos sinua ei kiinnosta, voit tehdä mitä vaan. Niinkuin siskonikin.
Siskostasi en tiedä, mutta minä en tee "ihan mitä vain" jos ei kiinnosta. Mikäli ei kiinnosta, vastauksena tulee lyhyttä, ympäripyöreää "joo, aha, mmm"-litaniaa. Kasvoista ja ruumiinkielestä jokainen varmasti huomaa, etten ole kiinnostunut, vaikka en alleviivaavasti korostakaan asiaa. Olen vain huono teeskentelemään.
Jeesuksen ristinkuoleman
tai ehtoollisen merkityksen uskonelämässä, jatkatko sinä keskustelua?
En, jos edellinen keskustelu olisi vielä kesken.
Jeesuksen ristinkuoleman
tai ehtoollisen merkityksen uskonelämässä, jatkatko sinä keskustelua?
Jatkaisin, jos olisi siinä kohti sopiva rako uudelle keskustelunaiheelle
En, jos edellinen keskustelu olisi vielä kesken.
Kuka sen päättää, mikä on kesken
Sosiaalinen yksilö tietenkin. Hissukat ovat tyhmiä ja töykeitä eivätkä ymmärrä viihdyttää muita.
onko hölinää se, että kysyy mitä kuuluu?
Tähän vastaan yleensä "ei mitään ihmeellistä" tai "samaa kuin ennen", koska elämässäni ei ihan oikeasti tapahdu mitään ihmeellistä. Itsehän pidän elämästäni, mutta ei siinä mitään kertomista ole. Syön, nukun jne.
Tai se, että kertoo, miten töissä menee, ihan sillä tavalla pääpiirteittäin?
Inhokkipuheenaihe. Työ, työ, työ. Työ on ihmisen mitta, kyllä töitä pitää tehdä, menisit sinäkin töihin. Ei kiitos. Ei kiinnosta kuunnella toisen työstä, koska asiassa ei ihan oikeasti ole mitään kiinnostavaa. Eikä kiinnosta vastailla "etkö sinä VIELÄKÄÄN ole saanut töitä?!"-jeesusteluihin.
Tai sanoo olleensa sairaana?
Niin, mitäpä tästä? Me kaikki olemme vähän väliä sairaana.
Mikä sitä painavaa sanottavaa on? Sellaista, mikä on tärkeää ja sanomisen arvoista? Anna joku esimerkki.
En anna. Kovasti kiinni tilanteesta ja jutunaiheesta, mitä sanoo ja milloin. Asian painavuuskin on suhteellista, joten todennäköisesti pistäisit vastakuittina, ettei toi nyt niin painavaa sanottavaa hei ole.
Minua kiinnostaa läheisteni ja tuttujeni henkilökohtaiset asiat, esimerkiksi miten töissä tai opiskeluissa menee, tai lapsilla tai mitä hän on puuhaillut (ihan vain vaikka mitä ruokaa on tänään tehty) tai jos hän kertoo olleensa flunssassa. Minua ihan oikeasti kiinnostaa ko. ihmisen arkinen, ehkä tyhjänpäiväinenkin, elämä. Sinua ei näytä kiinnostavan. Sinä haluat puhua tärkeitä asioita, joita minäkin mielelläni silloin tällöin kavereideni keskustelen. Mutta haluan myös tuntea läheiseni ja siihen nimenomaan kuuluu se, että tiedän heidän kuulumisensa (ne turhat hölinätkin) ja jaan omani. Se tekee meistä läheisiä.
Niitä painavia asioita kun voi hölöttää kenen tahansa puolitutun tai tuntemattomankin kanssa. Ja unohtaa sen ihmisen samantien keskustelun jälkeen. Mielestäni toisen ihmisen arjen tunteminen tai tietäminen on se, mikä määrittää miten hyvin tunnet toisen ja miten läheisiä olette. Kaiken muka tärkeän keskustelun voi käydä kenen tahansa muunkin kanssa.
Kuka sen päättää, mikä on kesken
Jeesuksen ristinkuoleman
tai ehtoollisen merkityksen uskonelämässä, jatkatko sinä keskustelua?
Jatkaisin, jos olisi siinä kohti sopiva rako uudelle keskustelunaiheelle
En, jos edellinen keskustelu olisi vielä kesken.
niin silloin keskustelu on selvästi kesken. Tai jos ihmiset ovat yleisesti vielä kiinnostuneita jatkamaan edellistä aihetta.
Kai teillä nyt sen verran sosiaalista lukutaitoa on, että osaatte ihan itse määritellä milloin keskustelu on vielä kesken?
Ei aina. Jotkut ovat aina hiljaa.