Miksi jotkut ihmiset on seurassa hiljaa?

Miksi sitten sopia tapaaminen jos ei keskustella? Mikä on tapaamisen pointti?

No varsinkin jos ja kun jäämme kahdestaan, niin olen ainoa äänessä olija

Tai muuten vain hiljainen. Ymmärrän häntä hyvin, ei minäkään ole puhelias, puhun vain kun on jotain oikeasti sanottavaa. Miksei hän saa olla sellainen kuin on? Onhan teitä muita siinä lörpöttelemässä, eikö yksi saa olla vähän hiljaisempikin? Haittaako pieni hiljainen hetki jotain, täytyykö ääntä olla taukoamatta?

se vaan tuntuu niin tyhmältä kun saa yksin puhua eikä toinen puhu vaikka kuinka kannustaisi. ap. Olisi ihan kiva kuulla hänenkin kuulumisiaan.

Kunnioita hänen kantaansa, jos hän ei halua avautua kuulumisistaan, ei sinun tarvitse niitä udella. Voit aivan hyvin olla hiljaa sinäkin. Ei ihmisten ole mikään pakko puhua koko aikaa vaikka olisivatkin kahden kesken. Minäkin nuorena luulin että pitää, ja oli kiusallista kun en keksinyt mitään sanottavaa ja olin ujo ja hiljainen. Nyt olen hyväksynyt sen, hiljaisuus ei ole yhtään huonompi ominaisuus kuin puheliaisuuskaan. Turhaa pälpätystä on muutenkin liikaa. Oppikoot ne puheliaat nauttimaan joskus hiljaisuudesta, me hiljaiset ollaan jouduttu väkisin puhumisen kohteeksi liian usein.

Katsella kaukaisuuteen ja juoda kahvia ystävä vieressä? Hiljaa voi olla yksin. ap

että hiljaisetkin ihmiset tykkäävät joskus tavata muita ihmisiä. Ihan vaikka kuunnellakseen niiden juttuja, ja osallistuakseen omalla pienellä hiljaisella tavallaan keskusteluun. Ja jos ollaan pariskuntana liikkeellä, saattaa puoliso olla sosiaalisempi ja puheliaampi. Eikö sun mielestä hiljaisilla ihmisillä ole oikeutta liikkua kodin ulkopuolella? Miksi puheliaisuutta pidetään arvostetumpana ominaisuutena kuin hiljaisuutta, vaikka puhe olisi ihan diipadaapaa? Miksei voi nauttia hyvästä ruuasta, juomasta, tanssimisesta, ihmisten katselusta, kauniista ilmasta ihan ilman hölötystä joskus?

Mikä sinua niin vaivaa siinä ettei joku ole puhelias?

että hiljaiset imevät itseensä kaiken tiedon, mutta eivät anna itsestään mitään. En mielelläni kerro itsestäni mitään henkilökohtaisempaa jos tuppisuita on paikalla. On jopa hieman ahdistavaa, kun joku kuuntelee korvat hörössä kaiken, mutta panttaa omia juttujaan. Tulee aina mieleen, että mitähän tuokin niillä tiedoilla tekee ja miksi ei anna mitään vastavuoroisesti itsestään.

Siksi on vaikeaa antaa olla hiljainen, koska seurassa se on äärimmäisen vaivaannuttavaa, isomassa porukassa hiljainen hukkuu porukkaan ja kukaan ei kiinnitä häneen mitään huomiota, mutta kahdestaan se on todella työlästä ja raskasta yksin olla se joka jotain puhuu. usko pois, sinulla ei ilmeisesti ole kokemusta? ap

Ja miksi sinun pitää puhua, jos olet jonkun kanssa kahden? Itse olen hiljaisempaa sorttia ja minä taas koen sen hyvin vaivaannuttavaksi, kun toinen alkaa väkisin harjoittamaan pakkopuhumista.

Hiljaisuus olisi kelvannut mainiosti, mutta nyt tuo toinen vaativa persoona pilasi sen ja avasi keskustelun, jonka ainut funktio vaatia minulta osallistumista turhaan lässytykseen, joka ei tosiasiassa kiinnosta kumpakaan, mutta kiinnostunutta pitäisi silti näytellä.

edes haluat nähdä ihmisiä, jos vaan pitää istua hiljaa? Aina vaan hiljaa? En äkkiseltään keksi mitään omituisempaa kuin ihminen, joka soittelisi että nyt lähdetään kahville ja joka ikinen kerta vain istuisi puhumatta mitään.

puhua jotakin.



Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa.

enkä tykkää että minun ja perheeni asioita udellaan. Se on todella ikävää ja ärsyttävää.

Että ei tykkää kun "udellaan" (!!) Miten vainoharhaisia hiljaiset/vetätyvät ovat, jos kuvittelevat, että normaali kuulumisten kysely on utelua? Että kun kysellään mites kylppäriremontti on edistynyt, niin hiljainen miettii miten häneltä taas vaan UDELLAAN ja URKITAAN tietoja.

Herran isä teidän elämä mahtaa välllä olla hankalaa.

ei heidän tarvitse muuttaa käytöstään minun takia, vaan heidän itsensä.

Heidän itsensä takia? Siis jos hiljainen yksilä on sujunut luonteensa kanssa ja kokee luonnolliseksi olla hiljaa, niin mikä tää "heidän itsensä takia"-juttu on? Ja mitä tää "normaali" keskustelu on? Että pitäisi vastata, kun sinä utelet toisten asioita? Että heidän pitäisi kysellä sinun asioitasi ja kuunnella, kun lässytät tylsästä elämästäsi?

Minusta nyt vaan yleensä on tapana jutella kaverien kesken, ei se mitään utelua ole. ap

Sinä sinä sinä sinä. Se on tärkeintä mistä sinä tykkäät ja mikä sinulla on tapana. Mitä jos otatte uuden tavan ja alatte käymään kahvilla joskus tämän kaverisi ehdoilla. Nautitte kahvilan äänistä, tuoksuista ja hyvistä mauista ilman turhaa puhumista. Olisiko kamalaa? Kaverisi voisi nauttia kun ei tarvitsisi väkisin jutella. Olisiko liikaa vaadittu tehdä joskus joku toinen iloiseksi, eikä vaan omaa napaa ajatella?

Miksi vaivautuisin käymään jonkun toisen kanssa nautiskelmassa noista asioista, kun voin tehdä sen ihan yksinänikin ja kokemus on sama? Jos olen toisen ihmisen seurassa, haluan kommunikoida ja olla sosiaalinen.

Miksi hiljaiset ja ujot vaativat jonkun muun olemaan hiljaa kanssaan? Voivat ihan hyvin mennä nauttimaan kahvilan äänistä ja tuoksuista yksinään, jos haluavat istua hiljaa.

ei heidän tarvitse muuttaa käytöstään minun takia, vaan heidän itsensä.

Heidän itsensä takia? Siis jos hiljainen yksilä on sujunut luonteensa kanssa ja kokee luonnolliseksi olla hiljaa, niin mikä tää "heidän itsensä takia"-juttu on? Ja mitä tää "normaali" keskustelu on? Että pitäisi vastata, kun sinä utelet toisten asioita? Että heidän pitäisi kysellä sinun asioitasi ja kuunnella, kun lässytät tylsästä elämästäsi?

Minusta nyt vaan yleensä on tapana jutella kaverien kesken, ei se mitään utelua ole. ap

Sinä sinä sinä sinä. Se on tärkeintä mistä sinä tykkäät ja mikä sinulla on tapana. Mitä jos otatte uuden tavan ja alatte käymään kahvilla joskus tämän kaverisi ehdoilla. Nautitte kahvilan äänistä, tuoksuista ja hyvistä mauista ilman turhaa puhumista. Olisiko kamalaa? Kaverisi voisi nauttia kun ei tarvitsisi väkisin jutella. Olisiko liikaa vaadittu tehdä joskus joku toinen iloiseksi, eikä vaan omaa napaa ajatella?

Miksi vaivautuisin käymään jonkun toisen kanssa nautiskelmassa noista asioista, kun voin tehdä sen ihan yksinänikin ja kokemus on sama? Jos olen toisen ihmisen seurassa, haluan kommunikoida ja olla sosiaalinen.

Miksi hiljaiset ja ujot vaativat jonkun muun olemaan hiljaa kanssaan? Voivat ihan hyvin mennä nauttimaan kahvilan äänistä ja tuoksuista yksinään, jos haluavat istua hiljaa.

en vaadi sinua olemaan hiljaa. Puhun vain silloin, kun minulla on painavaa asiaa.

ei heidän tarvitse muuttaa käytöstään minun takia, vaan heidän itsensä.

Heidän itsensä takia? Siis jos hiljainen yksilä on sujunut luonteensa kanssa ja kokee luonnolliseksi olla hiljaa, niin mikä tää "heidän itsensä takia"-juttu on? Ja mitä tää "normaali" keskustelu on? Että pitäisi vastata, kun sinä utelet toisten asioita? Että heidän pitäisi kysellä sinun asioitasi ja kuunnella, kun lässytät tylsästä elämästäsi?

Minusta nyt vaan yleensä on tapana jutella kaverien kesken, ei se mitään utelua ole. ap

Sinä sinä sinä sinä. Se on tärkeintä mistä sinä tykkäät ja mikä sinulla on tapana. Mitä jos otatte uuden tavan ja alatte käymään kahvilla joskus tämän kaverisi ehdoilla. Nautitte kahvilan äänistä, tuoksuista ja hyvistä mauista ilman turhaa puhumista. Olisiko kamalaa? Kaverisi voisi nauttia kun ei tarvitsisi väkisin jutella. Olisiko liikaa vaadittu tehdä joskus joku toinen iloiseksi, eikä vaan omaa napaa ajatella?

Miksi vaivautuisin käymään jonkun toisen kanssa nautiskelmassa noista asioista, kun voin tehdä sen ihan yksinänikin ja kokemus on sama? Jos olen toisen ihmisen seurassa, haluan kommunikoida ja olla sosiaalinen.

Miksi hiljaiset ja ujot vaativat jonkun muun olemaan hiljaa kanssaan? Voivat ihan hyvin mennä nauttimaan kahvilan äänistä ja tuoksuista yksinään, jos haluavat istua hiljaa.

Minulle sopii vallan mainiosti, että pidät yksinpuhelua seurassani, en vaadi sinua olemaan hiljaa. Puhun vain silloin, kun minulla on painavaa asiaa.

Ihanko puhut vain silloin kun on painavaa asiaa? Mitä se normaali jutustelu on? Tyhjää hölinää?

Tuollaisen kuvan olenkin saanut joistakin hiljaisemmista. Ovat parempia kuin "hölöttävät" (ja huomaa, että normaali keskustelu ei ole hölöttämistä, vain teidän minä-puhun-vain-TÄRKEITÄ-asioista).

Rakastan kunnon keskustelua mielenkiintoisista aiheista (omalla kohdallani historia, politiikka, taide, kirjallisuus, genrekirjallisuus, musiikki, tietokonepelit...). Puolisoni ja kavereideni kanssa meillä on näitä usein ja se on aivan mahtavaa.



Mutta inhoan yli kaiken sellaista kutsuilla harrastettavaa "hassuttelua" ja "yleispölinää", keskustelua ilman aihetta noloilla alapäävitseillä höystettynä. Mulla aivan oikeasti ei ole yhtään mitään lisättävää niihin ja varmasti vaikutan tylsältä hepulta tällaisessa seurassa: olen hiljaa, koska minulla en harrasta yleispulinaa, enkä osaa antaa siihen mitään kontribuutiota. Suorastaan odotan hetkeä, että pääsen liukenemaan moisesta epäkeskustelusta.



Minä olen siis se, joka kutsuilla epätoivoisesti hakeutuu niihin keskusteluihin, joissa puidaan ihan aktuaalisia asioita, vaikka kuivastikin. Tämän ketjun perusteella mulla on paljon sielunkumppaneita.

MIKSI IHMEESSÄ edes haluat nähdä ihmisiä, jos vaan pitää istua hiljaa? Aina vaan hiljaa? En äkkiseltään keksi mitään omituisempaa kuin ihminen, joka soittelisi että nyt lähdetään kahville ja joka ikinen kerta vain istuisi puhumatta mitään.

Minä en olekaan ihminen, joka soittelee muita kahville. Minä en soittele kenellekään. Jos joku haluaa kutsua minut jonnekin, minä menen. Jos seuraani ei kaivata, minua se ei haittaa, sillä viihdyn yksin. Jos minulla on toiselle ihmiselle asiaa, sanon sen. Jos ei, olen hiljaa. Jos toisen ihmisen jutut kiinnostavat minua, kommentoin niitä ja kyselen lisää. Mikäli ei kiinnosta, olen hiljaa.

Minä en puhu puhumisen vuoksi tai siksi, että minulla olisi jokin hupsu velvollisuus viihdyttää muita. Puhun kun minulla on asiaa. Jos tämä on jollekin ongelma eikä tämä halua olla tekemisissä kanssani, hän voi mennä pois ja menetys on täysi nolla. En minä olisi tullutkaan toimeen ihmisen kanssa, joka vaati minua teeskentelemään.

tämmöinen tuttavapariskunta/perhe. Kaikki keskustelu oli todella vaivanloista ja jatkuvaa lypsämistä. Kovasti yrittivät olla ystäviä ja halusivat nähdä, mutta kun ei niin ei. Ei vaan jaksa olla ja yrittää keksiä keskusteltavaa, kun vastaus oli luokkaa "joo" ja keskustelun alku tyssäsi siihen. Ollaan kuitenkin miehen kanssa molemmat melko sosiaalisia ja muiden kanssa ei tätä ongelmaa ole ollut.

Ihanko puhut vain silloin kun on painavaa asiaa? Mitä se normaali jutustelu on? Tyhjää hölinää?

Tuollaisen kuvan olenkin saanut joistakin hiljaisemmista. Ovat parempia kuin "hölöttävät" (ja huomaa, että normaali keskustelu ei ole hölöttämistä, vain teidän minä-puhun-vain-TÄRKEITÄ-asioista).

Epätoivon vimmalla yrität loata hissukoita. Todellisuudessa se "hölinä" menee hissukan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Asiaan ei liity mitään ylemmyydentunnetta. Annetaan muiden hölistä, mutta ei itse koeta tarvetta ottaa osaa hölinään. Ei sen kummempaa.

Aina kun olen yrittänyt sanoa jotakin, joko aletaan puhua päälle tai ei huomioida sanomisiani laisinkaan.

Joten olen sitten hiljaa kun ei ketään kiinnosta, mitä asiaa minulla on.

Sellaisia päällepuhujia ei meinaa jaksaa, ovat jotenkin juntteja kun eivät osaa keskustella vastavuoroisesti.

MIKSI IHMEESSÄ edes haluat nähdä ihmisiä, jos vaan pitää istua hiljaa? Aina vaan hiljaa? En äkkiseltään keksi mitään omituisempaa kuin ihminen, joka soittelisi että nyt lähdetään kahville ja joka ikinen kerta vain istuisi puhumatta mitään.

Minä en olekaan ihminen, joka soittelee muita kahville. Minä en soittele kenellekään. Jos joku haluaa kutsua minut jonnekin, minä menen. Jos seuraani ei kaivata, minua se ei haittaa, sillä viihdyn yksin. Jos minulla on toiselle ihmiselle asiaa, sanon sen. Jos ei, olen hiljaa. Jos toisen ihmisen jutut kiinnostavat minua, kommentoin niitä ja kyselen lisää. Mikäli ei kiinnosta, olen hiljaa.

Minä en puhu puhumisen vuoksi tai siksi, että minulla olisi jokin hupsu velvollisuus viihdyttää muita. Puhun kun minulla on asiaa. Jos tämä on jollekin ongelma eikä tämä halua olla tekemisissä kanssani, hän voi mennä pois ja menetys on täysi nolla. En minä olisi tullutkaan toimeen ihmisen kanssa, joka vaati minua teeskentelemään.

Aika usein nämä hiljaiset ovat kyllä innokkaita pyörimään iloisen porukan laitamilla jossa sitten möllöttävät hiljaa.

MIKSI IHMEESSÄ edes haluat nähdä ihmisiä, jos vaan pitää istua hiljaa? Aina vaan hiljaa? En äkkiseltään keksi mitään omituisempaa kuin ihminen, joka soittelisi että nyt lähdetään kahville ja joka ikinen kerta vain istuisi puhumatta mitään.

Minä en olekaan ihminen, joka soittelee muita kahville. Minä en soittele kenellekään. Jos joku haluaa kutsua minut jonnekin, minä menen. Jos seuraani ei kaivata, minua se ei haittaa, sillä viihdyn yksin. Jos minulla on toiselle ihmiselle asiaa, sanon sen. Jos ei, olen hiljaa. Jos toisen ihmisen jutut kiinnostavat minua, kommentoin niitä ja kyselen lisää. Mikäli ei kiinnosta, olen hiljaa.

Minä en puhu puhumisen vuoksi tai siksi, että minulla olisi jokin hupsu velvollisuus viihdyttää muita. Puhun kun minulla on asiaa. Jos tämä on jollekin ongelma eikä tämä halua olla tekemisissä kanssani, hän voi mennä pois ja menetys on täysi nolla. En minä olisi tullutkaan toimeen ihmisen kanssa, joka vaati minua teeskentelemään.

Hiljaisuus ja varsinkin puhun-kun-minulla-on-asiaa, muuten olen hiljaa vaikka ikuisuuden voi olla toisesta ihmisestä ahdistavaa, koska se voidaan tulkita mykkäkouluksi. Oletko koskaan miettinyt miten piiloagressiivisen kuvan annat itsestäsi? On ihmisiä, joille asia on ok ja he eivät välitä, mutta on paljon herkkiä ihmisiä, jotka tulkitsevat käytöksesi hyökkäävänä ja jopa vallankäyttönä.

Elämme yhteiskunnassa, jossa on kirjoittamattomia sääntöjä. Olivat säännöt mielestäsi hyviä tai eivät, ne ovat tarpeellisia, jotta voimme toimia toistemme, ja varsinkin tuntemattomien ihmisten, kanssa. Yksi säännöistä on olla ystävällinen ja vastata kun kysytään ja kysyä itse vastakysymys. Näin saadaan luotua kuva siitä, että yritämme ymmärtää (edes pinnallisesti) toisiamme. Emme siis ole vihollisia. Sinä et anna itsestäsi sitä kuvaa, ja kyllä, niille, jotka osaavat normaalit käyttäytymismallit, heille käytöksesi voi olla ylimielistä, töykeää ja suorastaan agressiivista.

Aiheutat tahtomattasi (tai tahallasi) muille epämukavan olon. Tulipa vain mieleen. Hiljainen oleminen on tietenkin eri kuin tuppisuisuus ja tarkoituksellinen ylimielisyys (mikä hieman paistaa läpi tuossa sinun kirjoituksessasi).

Sellaisia päällepuhujia ei meinaa jaksaa, ovat jotenkin juntteja kun eivät osaa keskustella vastavuoroisesti.

Suomalaiseen puhekulttuuriin ei koskaan ole kuulunut päällepuhuminen. Se on amerikkalaisista sarjoista opittu, äärimmäisen juntti tapa, joka pitäisi kitkeä erityisesti nuorista naisista kokonaan pois. Ihan hirveää nimittäin katsella ja kuunnella.

Tämä kiinnostuneen esittäminenkin on vähän petollinen juttu. Entinen kollega oli seurassa kovin kohtelias ja esitti aina kiinnostunutta. Kun kolmas osapuoli sitten poistui huoneesta alkoi aina sama "Jestas mikä pässi, ketä kiinnostaa ton elämä?"-kyräily. Ymmärsin pian, että jos tämä esittää muille mukavaa ja sitten kyräilee selän takana, ei ole mitään syytä miksei hän tekisi sitä myös minulle. Ei tehnyt enää mieli kertoa kuulumisiaan ko. ihmiselle, koska tämä todennäköisesti pyörittelisi silmiään ja tuhahtelisi joutavista jutuistani muille, kun en ole paikalla.



Suosin sitä, että käytösmallia, ettei ihan oikeasti esitetä kiinnostunutta, jos ei kiinnosta.

Että osa teistä naisista onkin vaikeita tämän asian kanssa!



Miesten kanssakäymisessä on ihan normaalia olla välillä hiljaa, jos sanottavaa ei ole. Luonnollista, rauhallista, suomalaista, täysin ookoo. Naisilla ei näytä näin olevan.



Ihmetellen,

Mies 28v.

Ihanko puhut vain silloin kun on painavaa asiaa? Mitä se normaali jutustelu on? Tyhjää hölinää?

Tuollaisen kuvan olenkin saanut joistakin hiljaisemmista. Ovat parempia kuin "hölöttävät" (ja huomaa, että normaali keskustelu ei ole hölöttämistä, vain teidän minä-puhun-vain-TÄRKEITÄ-asioista).

Epätoivon vimmalla yrität loata hissukoita. Todellisuudessa se "hölinä" menee hissukan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Asiaan ei liity mitään ylemmyydentunnetta. Annetaan muiden hölistä, mutta ei itse koeta tarvetta ottaa osaa hölinään. Ei sen kummempaa.

onko hölinää se, että kysyy mitä kuuluu? Tai se, että kertoo, miten töissä menee, ihan sillä tavalla pääpiirteittäin? Tai kertoo miten remontti edistyy? Tai sanoo olleensa sairaana?

Ehkä sitten, minä oikeasti kyllä olen kiinnostunut ihmisten JOKAPÄIVÄISESTÄ elämästä, he ovat minulle tärkeitä ihmisiä haluan tietää mitä heille kuuluu.

Mikä sitä painavaa sanottavaa on? Sellaista, mikä on tärkeää ja sanomisen arvoista? Anna joku esimerkki.