Miksi jotkut ihmiset on seurassa hiljaa?

Miksi sitten sopia tapaaminen jos ei keskustella? Mikä on tapaamisen pointti?

No varsinkin jos ja kun jäämme kahdestaan, niin olen ainoa äänessä olija

Tai muuten vain hiljainen. Ymmärrän häntä hyvin, ei minäkään ole puhelias, puhun vain kun on jotain oikeasti sanottavaa. Miksei hän saa olla sellainen kuin on? Onhan teitä muita siinä lörpöttelemässä, eikö yksi saa olla vähän hiljaisempikin? Haittaako pieni hiljainen hetki jotain, täytyykö ääntä olla taukoamatta?

se vaan tuntuu niin tyhmältä kun saa yksin puhua eikä toinen puhu vaikka kuinka kannustaisi. ap. Olisi ihan kiva kuulla hänenkin kuulumisiaan.

Kunnioita hänen kantaansa, jos hän ei halua avautua kuulumisistaan, ei sinun tarvitse niitä udella. Voit aivan hyvin olla hiljaa sinäkin. Ei ihmisten ole mikään pakko puhua koko aikaa vaikka olisivatkin kahden kesken. Minäkin nuorena luulin että pitää, ja oli kiusallista kun en keksinyt mitään sanottavaa ja olin ujo ja hiljainen. Nyt olen hyväksynyt sen, hiljaisuus ei ole yhtään huonompi ominaisuus kuin puheliaisuuskaan. Turhaa pälpätystä on muutenkin liikaa. Oppikoot ne puheliaat nauttimaan joskus hiljaisuudesta, me hiljaiset ollaan jouduttu väkisin puhumisen kohteeksi liian usein.

Katsella kaukaisuuteen ja juoda kahvia ystävä vieressä? Hiljaa voi olla yksin. ap

että hiljaisetkin ihmiset tykkäävät joskus tavata muita ihmisiä. Ihan vaikka kuunnellakseen niiden juttuja, ja osallistuakseen omalla pienellä hiljaisella tavallaan keskusteluun. Ja jos ollaan pariskuntana liikkeellä, saattaa puoliso olla sosiaalisempi ja puheliaampi. Eikö sun mielestä hiljaisilla ihmisillä ole oikeutta liikkua kodin ulkopuolella? Miksi puheliaisuutta pidetään arvostetumpana ominaisuutena kuin hiljaisuutta, vaikka puhe olisi ihan diipadaapaa? Miksei voi nauttia hyvästä ruuasta, juomasta, tanssimisesta, ihmisten katselusta, kauniista ilmasta ihan ilman hölötystä joskus?

Mikä sinua niin vaivaa siinä ettei joku ole puhelias?

Kiinnosta mikään tuppisuuseura. Miksi ihmeessä lähtisin ulos jonkun kanssa, joka ei tahdo puhua? Mitä eroa on hyvästä ruoasta, kauniista ilmasta jne nauttimisesta yksin vs. jonkun kanssa hiljaa?

Nuo hiljaa nauttimiset kuuluu mulla miehen kanssa oleskeluun, mutta jos tapaan ystäviä tai tuttavia, niin totta kai halua PUHUA.

Eipä mua tosin muutenkaan kiinnosta ihminen, jonka mielestä keskustelut on turhaa hölötystä. Istukoot tuppisuuna sitten keskenään kotonaan ja nauttikoon hiljaisuudesta.

ELi ei, en arvosta väärällä tavalla hiljaisia ihmisiä. Ei jokaisen tarvitse olla suuna päänä, mutta jos ei mitään panosta seuranpitoon anna, niin mun puolesta olkoot keskenään.

Oon hiljaa, koska en kertakaikkiaan keksi mitään sanottavaa useimmille ihmisille. Peruskuulumiset ja päivän sää on puhuttu läpi yleensä max. viidessä minuutissa, harvoin sitten edellisen tapaamisen kellekään on tapahtunut mitään järisyttävää. Sen jälkeen alkaa piinallinen miettiminen, mistä repiä nyt jutun aihetta. Minulla ei ole televisiota, sarjojen tapahtumat ovat pois laskuista siis. Perhettäkään ei ole, jonka kuulumisia kertoa. Olen työtön. Minulle ei tule lehtiä, joten olen aika pihalla jokapäiväisistä tapahtumista. En matkustele. En harrasta oikein mitään. Unohdan lukemani kirjat ja katsomani elokuvat heti. Päivittäiset kuulumiseni ovat yleensä kiinnostavimmillaan tasoa "näin talitiaisen matkalla lähikauppaan". Olen vielä senverran huumorintajutonkin, etten vaan osaa heittää läppää mistään ja jäädyn totaalisesti, jos joku vitsailee minulle.



Maailmankatsomukseni ja elämäntapani poikkeaa aika voimakkaasti valtaväestöstä, joten suurimmalle osalle ihmisistä en pysty puhumaan oikein mistään itselleni tärkeistä asioista, koska ihmiset kokevat sen häiritseväksi moralisoinniksi tai muuten vaan loukkaukseksi omia arvojaan kohtaan.



Yleensä sitten vaan yritän kysellä toiselta jotain typerää ja simppeliä lisää aiheista, joita hän on ottanut puheeksi. Mitään omaa annettavaa minulla on harvoin mihinkään keskusteluun. Päässäni ei vaan liiku mitään järin omaperäistä tai sanomisen arvoista. Ihmettelen kyllä päivittäin, miksi minulla on ystäviä niinkin paljon kuin on ja vielä niinkin hauskoja ja älykkäitä ihmisiä. Vuorovaikutuksemme täytyy olla heille aika raskasta, kun keskustelu on melkein aina käytännössä kokonaan heidän vastuullaan. En oikein koskaan ole ymmärtänyt, mitä he saavat minulta. Silti melkein joka päivä joku käy kylässä tai kutsuu kahville, puhelin soi monta kertaa päivässä. Itse harvoin otan yhteyttä kehenkään, kosa oletan aina, että heillä on kiinnostavampaa tekemistä.



Ootko muuten varma ap, että tämä nainen haluaisi oikeasti edes viettää aikaa teidän kanssanne, eikä tee sitä vain miehensä mieliksi, kun miehenne ovat niin hyviä ystäviä?



Olisin itsekin varmasti todella ankeaa seuraa tuollaisessa tilanteessa sille miehen kaverin vaimolle. Toki yrittäisin, mutta suurinta osaa ihmisistä en vaan osaa saada viihtymään kanssani. En kyllä kehtaisi suoraan sanoa, mutta toivoisin luultavasti että miehet tapaisivat vain keskenään.

onpa se tämänkin keskustelun taso taas korkealla. Kakarat tappelevat hiekkalaatikolla. Minä oon paras kun osaan argumentoida ja viihdytän muita



Mä oon parempi kun en halua viihdyttää muita





Muks mäksmuksmäks. minä oon parempi, minäpäs, eikun minä. Minäpäs. muksmäks.

Mikä saa sinut ajattelemaan, että ekstroverttejä ei todellisuudessa kiinnostaisi yhtään, mitä sanot tai haluaisi automaattisesti kuunnella? Ei se, että on puhelias, tarkoita automaattisesti sitä, että suu jauhaa taukoamatta jotakin, eikä muille anneta suunvuoroa. Tosi mustavalkoista, jos ajattelet niin.

Ap:täkin selkeästi kiinnostaa sen hiljaisen kaverinsa asiat, koska hän haluaisi, ettei se hiljainen olisi niin hiljaa.

Elämänmittainen kokemus. Koska olen ujo, olen erityisen taitava

tunnistamaan ihmisten tunnetiloja ja aistimaan sen, ovatko he aidosti kiinnostuneita vai esittävätkö he vain olevansa kiinnostuneita. Ujous on vahvuus.

Oot siis tunneälykäs ja se on hyvä ominaisuus. Minä en kuitenkaan usko siihen, että hiljaiset on aina niitä, joita aidosti kiinnostaa toisten jutut ja puheliaammat niitä, joita ei ikinä, missään tilanteessa kiinnosta.

Tehkää itsestänne kiinnostavia, kertokaa mielenkiintoisia asioita ja hauskoja sattumuksia. Tai sitten kertokaa arkisia asioita ja yrittäkää edes. Eihän sitä voi tietää, mikä herättää toisen ihmisen mielenkiinnon. Pinnallisilta vaikuttavat keskustelut voivat johtaa syvällisiin keskusteluihin ja turhanpäiväisiltä tuntuvista asioista voi löytyä paljon mielenkiintoisia ihmisiä yhdistäviä tekijöitä.

Minäkin olen ollut koko ikäni ujo ja hiljainen, mutta minut on pakotettu ja olen pakottanut itseni oppimaan pois siitä. Oon huomannut, että sosiaalisista tilanteista on enemmän iloa itsellenikin, kun saan vaikuttaa keskustelun kulkuun. Hyvässä porukassa melkein mikä tahansa keskustelu voi lähteä aivan yllättäville uusille urille, kun kaikki ovat mukana. Totta helvetissä se voi sivusta kuuntelijasta kuulostaa hoopolta. Tulee olo, että minä en ikinä sanoisi noin. Älkää siis jääkö sivusta kuuntelijoiksi, vaan olkaa mukana tekemässä keskustelusta kiinnostavampi. ;)

vastaus: sinun.

Kuka käskee minua olemaan kiinnostavampi? vastaus: sinä.

Haluanko olla kiinnostavampi? En.

P.S. Älä kiroile.

Se palvelee kyllä kaikkia keskusteluun osallistujia, jos keskustelu on kiinnostava ja illanvietossa on hauskaa. Jokaisessa ihmisessä on jotakin kiinnostavaa, kunhan osaa ne asiat tuoda esille.

Ja tuo tehkää itsestänne kiinnosvia oli niille, jotka valittaa, ettei hän viitsi puhua mitään kun ketään ei kuitenkaan kiinnosta. Teillä on vääränlainen asenne, kun oletatte alkuunsa, ettei teidän asiat muka kiinnosta paskan vertaa. Ei sitä tiedä, jos ei kunnolla yritä. Eikä heti pidä lannistua, jos tuntuu, että yhteen sanomaasi lauseeseen et saakaan odotettua vastaanottoa. Yritä uudestaan.

Joskus voi olla, että seura on totaalisen väärä, eikä luonteet ja jutut sovi yhteen. Sitten ei vaan kannata kaveerata, jos toinen ärsyttää niin kovasti.

kaikki ihmiset ei viitti hölöttää idioottien kanssa turhanpäiväisistä asioista.

Tänään esittelemme malliesimerkin hiljaisemmasta yksilöstä, joka on muita parempi. Hän tietää mikä on turhanpäiväistä ja mikä tärkeää. Hänellä on myös varaa haukkua kaikkia omasta mielestään tyhjän hölöttäjiä idiooteiksi. Ei ihme, että teistä syrjäänvetäytyjistä ei pidetä. Koska tuohan on tiedossa miten mulkkuja olette.

AAA+ Voiko oikeammassa olla? Kyllä se tässäkin keskustelussa kävi selväksi, että hissukat pitävät muiden juttuja usein tyhminä ja siksi eivät halua edes kohteliaisuudesta osallistua. Minustakin moni jutunaihe on tyhhmä, mutta osallistun silti dumaamatta.

Mä olen hiljainen, mutta en kuvittele olevani muiden yläpuolella enkä pidä jutunaiheita typerinä. Mun mielestä jutustelu itsessään jo pitää mielen virkeänä eikä aiheiden tarvitse olla mitään äärimmäisen tärkeitä. Kevyellä jutustelulla on tosiaankin funktionsa.

Kun mä olen porukassa hiljaa, niin se ei johdu siitä että pitäisin teidän puheenaiheita typerinä. Se johtuu siitä, että te huudatte kilpaa ja puhutte päälle. Ja jos sanonkin jotakin, niin mua korkeintaan vilkaistaan oudosti ja sen jälkeen jatketaan keskustelua kuin mä en olisi sanonut mitään. Ei tuollaisessa tilanteessa ole hirveästi motivaatiota yrittää väkisin tehdä itseään tykö. Eli toisin sanoen ei mua ne jutut häiritse vaan se päällepuhuminen ja kilpaa huutaminen.

Oon hiljaa, koska en kertakaikkiaan keksi mitään sanottavaa useimmille ihmisille. Peruskuulumiset ja päivän sää on puhuttu läpi yleensä max. viidessä minuutissa, harvoin sitten edellisen tapaamisen kellekään on tapahtunut mitään järisyttävää. Sen jälkeen alkaa piinallinen miettiminen, mistä repiä nyt jutun aihetta. Minulla ei ole televisiota, sarjojen tapahtumat ovat pois laskuista siis. Perhettäkään ei ole, jonka kuulumisia kertoa. Olen työtön. Minulle ei tule lehtiä, joten olen aika pihalla jokapäiväisistä tapahtumista. En matkustele. En harrasta oikein mitään. Unohdan lukemani kirjat ja katsomani elokuvat heti. Päivittäiset kuulumiseni ovat yleensä kiinnostavimmillaan tasoa "näin talitiaisen matkalla lähikauppaan". Olen vielä senverran huumorintajutonkin, etten vaan osaa heittää läppää mistään ja jäädyn totaalisesti, jos joku vitsailee minulle.

Maailmankatsomukseni ja elämäntapani poikkeaa aika voimakkaasti valtaväestöstä, joten suurimmalle osalle ihmisistä en pysty puhumaan oikein mistään itselleni tärkeistä asioista, koska ihmiset kokevat sen häiritseväksi moralisoinniksi tai muuten vaan loukkaukseksi omia arvojaan kohtaan.

Yleensä sitten vaan yritän kysellä toiselta jotain typerää ja simppeliä lisää aiheista, joita hän on ottanut puheeksi. Mitään omaa annettavaa minulla on harvoin mihinkään keskusteluun. Päässäni ei vaan liiku mitään järin omaperäistä tai sanomisen arvoista. Ihmettelen kyllä päivittäin, miksi minulla on ystäviä niinkin paljon kuin on ja vielä niinkin hauskoja ja älykkäitä ihmisiä. Vuorovaikutuksemme täytyy olla heille aika raskasta, kun keskustelu on melkein aina käytännössä kokonaan heidän vastuullaan. En oikein koskaan ole ymmärtänyt, mitä he saavat minulta. Silti melkein joka päivä joku käy kylässä tai kutsuu kahville, puhelin soi monta kertaa päivässä. Itse harvoin otan yhteyttä kehenkään, kosa oletan aina, että heillä on kiinnostavampaa tekemistä.

Ootko muuten varma ap, että tämä nainen haluaisi oikeasti edes viettää aikaa teidän kanssanne, eikä tee sitä vain miehensä mieliksi, kun miehenne ovat niin hyviä ystäviä?

Olisin itsekin varmasti todella ankeaa seuraa tuollaisessa tilanteessa sille miehen kaverin vaimolle. Toki yrittäisin, mutta suurinta osaa ihmisistä en vaan osaa saada viihtymään kanssani. En kyllä kehtaisi suoraan sanoa, mutta toivoisin luultavasti että miehet tapaisivat vain keskenään.

t. introvertti

onko hölinää se, että kysyy mitä kuuluu?

Tähän vastaan yleensä "ei mitään ihmeellistä" tai "samaa kuin ennen", koska elämässäni ei ihan oikeasti tapahdu mitään ihmeellistä. Itsehän pidän elämästäni, mutta ei siinä mitään kertomista ole. Syön, nukun jne.

Tai se, että kertoo, miten töissä menee, ihan sillä tavalla pääpiirteittäin?

Inhokkipuheenaihe. Työ, työ, työ. Työ on ihmisen mitta, kyllä töitä pitää tehdä, menisit sinäkin töihin. Ei kiitos. Ei kiinnosta kuunnella toisen työstä, koska asiassa ei ihan oikeasti ole mitään kiinnostavaa. Eikä kiinnosta vastailla "etkö sinä VIELÄKÄÄN ole saanut töitä?!"-jeesusteluihin.

Tai sanoo olleensa sairaana?

Niin, mitäpä tästä? Me kaikki olemme vähän väliä sairaana.

Mikä sitä painavaa sanottavaa on? Sellaista, mikä on tärkeää ja sanomisen arvoista? Anna joku esimerkki.

En anna. Kovasti kiinni tilanteesta ja jutunaiheesta, mitä sanoo ja milloin. Asian painavuuskin on suhteellista, joten todennäköisesti pistäisit vastakuittina, ettei toi nyt niin painavaa sa

nottavaa hei ole.

Luuserimamma alkaa olla ihan oikeasti syrjäytynyt. Sitähän se on.

Helppo kieltää sellaisen asian arvo, mitä itse ei saavuta.

Oletko ap aivan varma ettet juttele tälle vähän hiljaiselle alentavasti ja lässyttäen? Itse koin juuri äsken taas tuollaista käytöstä juhlissa joissa en tuntenut ketään mutta muut tunsivat toisensa. Yksi ihminen erityisesti otti välillä kontaktia siten että se alkoi ärsyttämään! Hän lässytti ja puhui kuin vajaa-älyiselle joka ei tiedä yksinkertaisimpiakaan asioita. /

Hän vaikuttikin porukan kovaäänisimmältä ja oli itseasiassa vähän rasittava. Kun hänen lässytyksensä minulle taas alkoi en loppuillasta edes oikein jaksannut vastata hänelle. Peruskohteliaasti vain mutta lyhyesti. Huomautan tässä että myös moni muu otti minuun kontaktia mutta he kohtelivat ihan tasavertaisesti ja mukavasti. Tuolla lässyttäjällä oli varmaan hyvät aikeet taustalla mutta selkeästi ennakko-oletus että hiljaisemmat ovat vähän hissukoita joita pitää auttaa. Muut taas piti minua luultavasti vain uutena tyyppinä jota ei vielä tunne. Lässytyksen tilalla oli kunnioitus.



Hiljaisempaa siis voi auttaa jos joku vähän avittaa, mutta kannattaa miettiä miten senkin tekee. Itse en ole mikään raasu vaan introvertti joka tutustuu vain toisiin hitaammin ja joskus on mielummin sivussa. Olen älykäs ja höpötä kun sille päälle satun ja lähimpien ystävien seurassa. Eikö tätä tosiaan tuollaiset hölöttäjät tajua?

okei typoiluni saattoi viedä vähän uskottavuutta mutta jos sivuutetaan ne virheet nyt :)

Introvertit ihmiset ovat melkein aina ihon hitosti ekstroverttejä parempaa seuraa, kunhan antaa heille tilaa ajatella eikä hyökkää suuna päänä kimppuun. Introvertit tykkäävät pohdiskelusta ja ottavat muut huomioon, usein ovat valtavasti ns. "sosiaalisesti lahjakkaita älykkäämpiä". Huumorintajukin on aina parempi, fiksumpi.

Minusta kyse siis on oikeasti ns. "sosiaalisesti lahjakkaiden" jyräävästä asenteesta, halusta muuttaa maailma sellaiseksi kuin he itse ovat. Eli rajattomasta egoismista, "kaikkien tulee olla kuin minä, ajatella kuin minä ja osallistua kuin minä".

Ei sellaiseen viitsi älykäs ihminen sanoa yhtään mitään, antaa törpön riehua ihan itsekseen.

Kyllä se välillä on vain niin että ne hiljaiset istujat ovat ainoastaan tylsää porukkaa vaikka mielellään tietysti itse ajattelisivat olevansa syvällisiä ihmistuntijoita.

ihemttelen vaan että miks ihmeessä kutsua vieraita kylään jos niiden kanssa ei sitten kiinnostakaan jutella vaan mökötetään tuppisuuna koko ilta. Kyllä siinä vieraille tulee väkisinkin sellainen olo etteivät he olekaan kovin tervetulleita ja heidän odotetaan lähtevän mahd pian pois. Minun mielestäni keskusteluun osallistuminen on myös vieraan kunnioittamista ja tuppisuuna istuminen antaa välinpitämättömän kuvan.

Introvertit ihmiset ovat melkein aina ihon hitosti ekstroverttejä parempaa seuraa, kunhan antaa heille tilaa ajatella eikä hyökkää suuna päänä kimppuun. Introvertit tykkäävät pohdiskelusta ja ottavat muut huomioon, usein ovat valtavasti ns. "sosiaalisesti lahjakkaita älykkäämpiä". Huumorintajukin on aina parempi, fiksumpi.

Minusta kyse siis on oikeasti ns. "sosiaalisesti lahjakkaiden" jyräävästä asenteesta, halusta muuttaa maailma sellaiseksi kuin he itse ovat. Eli rajattomasta egoismista, "kaikkien tulee olla kuin minä, ajatella kuin minä ja osallistua kuin minä".

Ei sellaiseen viitsi älykäs ihminen sanoa yhtään mitään, antaa törpön riehua ihan itsekseen.

Kyllä se välillä on vain niin että ne hiljaiset istujat ovat ainoastaan tylsää porukkaa vaikka mielellään tietysti itse ajattelisivat olevansa syvällisiä ihmistuntijoita.

Itse pidän itseäni introverttina. Se ei ole sama asia kuin ujous, vaikka ne usein sekoitetaankin ja saattavat toki kulkea myös käsi kädessä. On täysin seurasta riippuvaista, kuinka paljon puhun. Minulla on ollut esimerkiksi työkavereita, jotka ovat olleet ihan mukavia mutta joiden seurassa olen jostain ihmeellisestä syystä mennyt aina lukkoon niin, etten ole oikein keksinyt tai halunnutkaan keksiä mitään sanottavaa. Nämä ihmiset, varsinkin jos heitä on ollut useampi paikalla samaan aikaan, ovat varmaan muodostaneet minusta tosi hiljaisen ja ujon vaikutelman. Toki vastaa kysymyksiin kohteliaasti ja pystyn kyllä pitämään yllä jonkinlaista epämääräistä small talkiakin, mutta se on minusta äärimmäisen raskasta ja vaivalloista.

Saattaisitko ap tuottaa samanlaisia tuntemuksia tälle hiljaisemmalle tyypille?

Toisessa seurassa - usein kyse on muista hiukan introverteista ihmisistä - taas koen olevani huomattavasti vapautuneempi ja jaksan jutella ja keskustella vaikka tuntitolkulla. Näissä keskusteluissa jokaista kuunnellaan ja jokainen saa puhua rauhassa loppuun. Inhoan sydämeni pohjasta joidenkuiden tapaa jatkuvasti keskeyttää toisen puhe. Esimerkiksi olen selittämässä jotakin minulle tapahtunutta asiaa päivällispöydässä, ja jonkun hölösuun on juuri sillä samalla hetkellä alettava kysyä jostakin aivan toisesta asiasta, tyyliin haluaako joku lisää ruokaa. Tämä ei minusta kuulu suomalaiseen kohteliaaseen keskustelukulttuuriin (minusta on ok toisen puheen lomassa esittää kysymyksiä tai "Ihanko totta!" -tyylisiä kommentteja aiheesta, josta ollaan juuri puhumassa, mutta jos kesken puhujan lauseen siirrytään aivan toiseen aiheeseen, minulla nousee karvat pystyyn). Olen kyllä myös huomauttanut siitä ja vaatinut saada puhua ensin loppuun oman asiani ennen kuin siirrytään muihin aiheisiin.

Jos alan puhua seurassa jotain, siitä seuraa kaksi vaihtoehtoa:



1. Kerron asiani ja sitä seuraa pitkä hiljaisuus, joka johtaa toiseen puheenaiheeseen.



2. Pääsen mukaan keskusteluun, mutta minut syrjäytetään siitä hemmetin nopeasti. "No sä nyt oot vähän liian nuori sanomaan tähän mitään." "Ethän sä vielä voi tietää." yms.



Että siis, kiitos.

Tämän takia pysyn hiljaa.



t. 22v.

Oon hiljaa, koska en kertakaikkiaan keksi mitään sanottavaa useimmille ihmisille. Peruskuulumiset ja päivän sää on puhuttu läpi yleensä max. viidessä minuutissa, harvoin sitten edellisen tapaamisen kellekään on tapahtunut mitään järisyttävää. Sen jälkeen alkaa piinallinen miettiminen, mistä repiä nyt jutun aihetta. Minulla ei ole televisiota, sarjojen tapahtumat ovat pois laskuista siis. Perhettäkään ei ole, jonka kuulumisia kertoa. Olen työtön. Minulle ei tule lehtiä, joten olen aika pihalla jokapäiväisistä tapahtumista. En matkustele. En harrasta oikein mitään. Unohdan lukemani kirjat ja katsomani elokuvat heti. Päivittäiset kuulumiseni ovat yleensä kiinnostavimmillaan tasoa "näin talitiaisen matkalla lähikauppaan". Olen vielä senverran huumorintajutonkin, etten vaan osaa heittää läppää mistään ja jäädyn totaalisesti, jos joku vitsailee minulle.

Maailmankatsomukseni ja elämäntapani poikkeaa aika voimakkaasti valtaväestöstä, joten suurimmalle osalle ihmisistä en pysty puhumaan oikein mistään itselleni tärkeistä asioista, koska ihmiset kokevat sen häiritseväksi moralisoinniksi tai muuten vaan loukkaukseksi omia arvojaan kohtaan.

Korostuu erityisesti töissä tämä ongelma. Kaikki muut on perheellisiä, harrastavat lomamatkoja, katsovat tv:tä jne. Itse olen erakkosinkku joka elän hyvin yksinkertaista elämää ilman tv:tä, matkustelua tai muuta sellaista. Keskityn nauttimaan nykyhetkestä vaikka linnuista lintulaudalla, koiristani, hyvästä ruoasta, säästä. Mutta ei näistä minun elämäni isoista asioista ole puheenaiheeksi enemmän ulospäin suuntautuneiden, enemmän ulkomaailmassa aktiivisten ekstroverttien kanssa puhuttaessa. Heille kertomukset minun elämästäni kuulostavat vain tylsyydeltä ja elämänpiirin suppeudelta, vaikka minä olen löytnyt onnen ja rauhan tällaisesat elämäntyylistä.

Aina kun olen yrittänyt sanoa jotakin, joko aletaan puhua päälle tai ei huomioida sanomisiani laisinkaan.

Samasta syystä minäkin annan muiden hoitaa puhumisen.

On huonoa käytöstä puhua päälle, ja narsistisen oloista löpöttää kun kukaan ei näytä kuuntelevan. En tajua näitä räpätätejä, jotka vain jatkavat kaakotusta koko ajan ääntään korottaen, kunnes pääsevät hälinässä ylimmäksi. Vastenmielistä seurattavaa. Ja huvittavaa ajatella, että he pitävät hiljaisuutta sitten huonokäytöksisenä! Saa kyllä olla aika tyhmä tai sitten täysi narsisti, kun ei tajua olla edes joskus itse hiljaa.

Introvertit ihmiset ovat melkein aina ihon hitosti ekstroverttejä parempaa seuraa, kunhan antaa heille tilaa ajatella eikä hyökkää suuna päänä kimppuun. Introvertit tykkäävät pohdiskelusta ja ottavat muut huomioon, usein ovat valtavasti ns. "sosiaalisesti lahjakkaita älykkäämpiä". Huumorintajukin on aina parempi, fiksumpi.



Minusta kyse siis on oikeasti ns. "sosiaalisesti lahjakkaiden" jyräävästä asenteesta, halusta muuttaa maailma sellaiseksi kuin he itse ovat. Eli rajattomasta egoismista, "kaikkien tulee olla kuin minä, ajatella kuin minä ja osallistua kuin minä".



Ei sellaiseen viitsi älykäs ihminen sanoa yhtään mitään, antaa törpön riehua ihan itsekseen.

[quote author="Vierailija" time="04.01.2013 klo 11:55"]

Itseään hän siinä viihdyttää (ja samalla imee energiat siitä hiljaisesta kaverista jonka on pakko seurata sitä pakkoviihdytystä).
Miksi sen hiljaisen edes pitäisi häntä alkaa viihdyttämään?

Hiljainen olisi ihan tyytyväinen jos saisi juoda ne kahvit hiljaisuudessa, mutta nyt joutuu seuraamaan sen viihdyttäjän juttuja.
Oikeasti jos sille hiljaiselle antaa tilaa olla hiljaa, eikä paina päälle yleisen syyttäjän tavoin ja yritä kaivamalla kaivaa väkinäistä pakkokeskustelua, niin tämä hiljainenkin alkaa kyllä jossakin vaiheessa juttelemaan.

Tästä syystä hiljaiset viihtyvät yleensä parhaiten kaltaistensa seurassa. Heillä on kivaa keskenään. On heillä yleensä kivaa ihan yksinäänkin, mutta eivät he silti mitään ihmisvihaajia ole :)

Väkinäistä keskustelua ylläpitävien kanssa he tuntevat olonsa yleensä vaivaantuneeksi ja yrittävät paeta tilannetta, joko ihan konkreettisesti tai sitten ihan vaan päänsä sisälle.

[/quote]

Hiton hyvin kirjoitettu. En ole itse kyennyt samanlaiseen verbaaliseen lahjakkuuteen, mutta tunnistan itseni tuosta niin täysin. Koen hirveää pakokauhua tilanteissa jossa joudun jonkun hölösuun kanssa samaan pöytään kahdestaan. Kolmistaa ei ole ollenkaan niin paha.

Sillä ei ole mitään sanottavaa niihin aiheisiin, mistä puhutte. Tai sitten se on keskeytetty / puhuttu päälle niin monta kertaa teidän seurassa, ettei sitä kiinnosta enää sanoo yhtään mitään. Tai sit teidän jutut on niin sisäpiirijuttuja, ettei se ees voi keskustella vaan joutuu istuu vaivautuneena. Onhan näitä syitä.