Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Elämäni suurin virhe oli antaa diagnosoida lapseni.
14.11.2012 |
Kun lapseni oli 2v, hän ei juuri puhunut. Joten vein hänet puheterapiaan. Siitä se lähti.
Päiväkodissa lastentarhanopettaja oli sitä mieltä, että lapsi on ylivilkas. Se oli seuraava asia.
Asiat etenivät omalla vauhdillaan ja lapsi diagnosoitiin 6v ikäisenä.
Nyt on tilanne, ellä lapsi on nelosella, ei saa mitään tukitoimia, pärjää silti ihan hyvin koulussa, mutta luokkakaverit haukkuvat vammaiseksi, koska lapsella on diagnoosi ja erityisopetuspäätös.
Helvetti. "Kannattaa kuunnella asiantuntijoita" sanottiin. Oikeasti siitä diagnoosista ei ollut mitään hyötyä, lapsi ei saanut koulunkäyntinsä tueksi mitään apua, mutta asiantuntijat (ltot) saivat suuren ilon ja ekstaasin sanoessaan, että "Katso nyt! Minähän sanoin, että siinä on jotain vikaa! Tiesin! "
Ennen ajattelin, että vanhemmat, jotka estävät lastensa tutkimisen ovat outoja ja pelkurimaisia. Nyt tiedän, että he ovat hyvin viisaita.
Kommentit (208)
Epäily diagnoosista johtaa taatusti diagnoosiin ellei joku taho erikseen prosessia pysäytä.
Ja se on tässä ketjussa asiantuntevasti jo todistettu moneen kertaan, lue ketju kunnolla. Diagnoosia ei saa mistään pelkästään päiväkodin hoitajan, opettajan tai vanhemman mutulla, vaan diagnosointi vaatii perusteelliset tutkimukset, joihin vanhempia ei edes päästetä mukaan, saati sitä tarhantätiä.
Päiväkoti huolestuu- kelto kirjoittaa lähetteen- käyt sen tarkkailurumban, eli psykologi, puheterapeutti, toimintaterapeutti ja mitä näitä nyt on kirjoittavat lausunnon (lausunto ei KOSKAAN ole sellainen, että "ei mitään vikaa"- nuo lausunnot + päiväkodin lausunto kourassa menet neurologille- neurologi lyö leiman päälle, että tämmöinen ja tämmöinen diagnoosi.
Jos lapsi on vähänkään omalaatuinen, diagnoosi on varma jos systeemiin joutuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sai ja niistä oli hyötyä.
Tuosta haukkumisesta. Lapset saattavat huutaa toisilleen esim. homo -sanaa ja ei kyllä varmaan 10-vuotiaitten kesken ole oikeasti mitään syytä käyttää tuota sanaa. Tosi ikävää, mutta joskus näihin törmää.
Open pitäisi pistää luokkatoverit kuriin. Ketään ei haukuta. Rehtoriin yhteys, jos ope ei välitä.
Jos lapseni olisi ollut vain sen kusipään armoilla, hänellä ihan takuuvarmasti olisi nyt leima otsassa. Sitä kun yritettiin sitkeästi. Me vain pystyimme todistamaan, että ongelmat olivat opettajassa, ei lapsessa. Moni ei pysty, joten diagnoosi räpsähtää. Mulkku!
Mitään diagnoosia ei synny, jos vanhemmat sitä vastustavat, lasta ei saa edes panna tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa.Lisäksi joku pk-täti ei tee mitään diagnoosia, antaa vain oman kantansa.
Diagnoosia edeltää aina pitkät ja perusteelliset tutkimukset psykiatrin, neurologin ja terapeuttien toimesta, eikä niihin edes päästetä sivullisia paikalle, ainoastaan lapsi.
Päiväkodista ja koulusta pyydetään kyllä kuvaus lapsesta ryhmässä, mutta sen lisäksi haastatellaan perusteelisesti vanhemmat. EIKÄ siis koko prosessi lähde LIIKKEELLE ilman vanhempien suostumusta.
Lopeta muuten haukkuminen.
Jos olisin tämän putken tiennyt, niin lupaa ei olisi herunut. Mutta kun tyhmänä luotin "ammattilaisiin".
Jos lapseni olisi ollut vain sen kusipään armoilla, hänellä ihan takuuvarmasti olisi nyt leima otsassa. Sitä kun yritettiin sitkeästi. Me vain pystyimme todistamaan, että ongelmat olivat opettajassa, ei lapsessa. Moni ei pysty, joten diagnoosi räpsähtää. Mulkku!
Se on niiden työtä esittää epäilyt mahdollisista tukitarpeista ja ehdottaa tarvittaessa vanhemmille tarvetta tutkimuksiin.
Te vaan sitten vastasitte, että ette suostu niihin. That's it, ei sen kummempaa. Tarhantäti ei diagnoosia tee, esittää vain huolensa viran puolesta. Diagnoosit tehdään aina lääketieteellisesti.
Meitä kelto aikoinaan opasti hakeutumaan erityisryhmään koska lapsi ei pärjännyt normiryhmässä. Hän pääsikin sinne, ilman mitään tutkimuksia tai diagnoosia, koska vaikeudet olivat jokapäiväisiä ja selviä. Vasta myöhemmin menimme juttelemaan neuvolapsykologille, perheneuvolaan jne. ja neuvolan vuotistarkastuksen yhteydessä saimme ajan yleislääkärille, joka sen lähetteen vasta kirjoitti. Ja silloinkin se tuli ensin takaisin; lapselle ehdotettiin tutkimuksien sijaan omaa hoitoryhmää terveyskeskuksen puolesta. Näin siis Helsingissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäily diagnoosista johtaa taatusti diagnoosiin ellei joku taho erikseen prosessia pysäytä.
Ja se on tässä ketjussa asiantuntevasti jo todistettu moneen kertaan, lue ketju kunnolla. Diagnoosia ei saa mistään pelkästään päiväkodin hoitajan, opettajan tai vanhemman mutulla, vaan diagnosointi vaatii perusteelliset tutkimukset, joihin vanhempia ei edes päästetä mukaan, saati sitä tarhantätiä.
Päiväkoti huolestuu- kelto kirjoittaa lähetteen- käyt sen tarkkailurumban, eli psykologi, puheterapeutti, toimintaterapeutti ja mitä näitä nyt on kirjoittavat lausunnon (lausunto ei KOSKAAN ole sellainen, että "ei mitään vikaa"- nuo lausunnot + päiväkodin lausunto kourassa menet neurologille- neurologi lyö leiman päälle, että tämmöinen ja tämmöinen diagnoosi. Jos lapsi on vähänkään omalaatuinen, diagnoosi on varma jos systeemiin joutuu.
Tutkimuksiin ei pääse opetus/pk-puolen suosituksesta, tutkimuksiin mennään AINA terveydenhoidon portaikkoa ja se vaatii AINA vanhempien suostumuksen. Usko jo.
Ensin otetaan epäily esille - siis vanhempi ottaa, kelto ei voi ottaa - neuvolassa tai terveyskeskuksen omalääkärillä, joka kirjoittaa lähetteen tutkimustarpeen arviointia varten psykologille tai neurologille.
Sielläkään ei - yhdellä vastaanotolla - jaeta yhtikäs mitään diagnooseja, vaan arvioidaan vain, onko tutkimukset syytä aloitaa.
JA sitten tutkimuksiin jonotetaan, monesti kuukausia. Ja tutkimuksiin osallistuu psykiatri, neurologi, tarvittaessa puhe- ja toimintaterapeutti. Vanhemmat haastatellaan, lasta testataan.
EI TAKUULLA yhtäkään lasta diagnosoida vastoin vanhempien suostumusta.
millä numeroilla kirjoitin. Lapsipuolellani oli lievän autismin diagnoosi, mutta oireet hävisivät, kun pääsi eroon sairaasta äidistään. Nuorisopsykiatriassa ei nähty mitään järkeä pitää papereissa diagnoosia, kun oireita ei ole, eikä mitään apua tarvi. Miksi tuon ihanan nuoren pitäisi kokea olevansa jotenkin periaatteellisesti erikoinen, kun ongelmat aiheutti äiti ja hän on nyt "vapaa". Ehkä ne psykiatrit ovat käytännönläheisempiä kuin av-mammat ;) Eli se siitä elämänikäisestä sairaudesta, oireyhtymästä, piirreyhdistelmästä tai mistä vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi oli 3v. Puheterapeutti ohjasi lääkärille ja lääkäri laittoi lähetteen foniatrille.
Foniatri laittoi lähetteen nenä-korva-kurkkupolille ja lapsi oli 3 viikkoa tutkimuksissa.
Sieltä saatiin diagnoosi, dysfasia.
että "vanhemmat on sokeita" ja ettei diagnooseja tehdä turhaan ja muuta sontaa.
Niitä diagnooseja syntyy pilvin pimein virheellisiä ja vanhemmat kyllä tuntevat lapsensa.
Virallinen diagnoosi tehdään näet perusteellisten ja usein pitkäkestoisten tutkimusten tuloksena, eli niitä ei todellakaan "synny pilvin pimein".
Esim. tarhan työntekijät voivat toki esittää omia arvioitaan jonkun lapsen tilasta, mutta tuollainen arvio on IHAN ERI ASIA kuin diagnoosi.
Ihme diagnoosien vastaisen hysterian levittämistä täällä taas :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapseni olisi ollut vain sen kusipään armoilla, hänellä ihan takuuvarmasti olisi nyt leima otsassa.
Sitä kun yritettiin sitkeästi.
Me vain pystyimme todistamaan, että ongelmat olivat opettajassa, ei lapsessa.
Moni ei pysty, joten diagnoosi räpsähtää.
Mulkku!
Diagnoosi ei tosiaankaan "räpsähdä", sillä A diagnosointi on pitkällinen ja monivaiheinen prosessi B lasta ei pakoteta tutkimuksiin vastoin vanhempien tahtoa. Tai tarkennetaan, joskus HARVOIN lapsi saatetaan saada tutkimuksiin vastoin vanhempien tahtoa, mutta se vaatii jo järeämpiä toimia kuten ls-ilmoituksen koulusta tms. Tuollainen on kuitenkin TODELLA harvinaista eikä siihen ryhdytä kuin viimeisenä oljenkortena lapsen tilanteen sitä vaatiessa.
Epäily diagnoosista johtaa taatusti diagnoosiin ellei joku taho erikseen prosessia pysäytä.
Ja se on tässä ketjussa asiantuntevasti jo todistettu moneen kertaan, lue ketju kunnolla. Diagnoosia ei saa mistään pelkästään päiväkodin hoitajan, opettajan tai vanhemman mutulla, vaan diagnosointi vaatii perusteelliset tutkimukset, joihin vanhempia ei edes päästetä mukaan, saati sitä tarhantätiä.
Päiväkoti huolestuu- kelto kirjoittaa lähetteen- käyt sen tarkkailurumban, eli psykologi, puheterapeutti, toimintaterapeutti ja mitä näitä nyt on kirjoittavat lausunnon (lausunto ei KOSKAAN ole sellainen, että "ei mitään vikaa"- nuo lausunnot + päiväkodin lausunto kourassa menet neurologille- neurologi lyö leiman päälle, että tämmöinen ja tämmöinen diagnoosi. Jos lapsi on vähänkään omalaatuinen, diagnoosi on varma jos systeemiin joutuu.
Tutkimuksiin ei pääse opetus/pk-puolen suosituksesta, tutkimuksiin mennään AINA terveydenhoidon portaikkoa ja se vaatii AINA vanhempien suostumuksen. Usko jo.Ensin otetaan epäily esille - siis vanhempi ottaa, kelto ei voi ottaa - neuvolassa tai terveyskeskuksen omalääkärillä, joka kirjoittaa lähetteen tutkimustarpeen arviointia varten psykologille tai neurologille.
Sielläkään ei - yhdellä vastaanotolla - jaeta yhtikäs mitään diagnooseja, vaan arvioidaan vain, onko tutkimukset syytä aloitaa.
JA sitten tutkimuksiin jonotetaan, monesti kuukausia. Ja tutkimuksiin osallistuu psykiatri, neurologi, tarvittaessa puhe- ja toimintaterapeutti. Vanhemmat haastatellaan, lasta testataan.
EI TAKUULLA yhtäkään lasta diagnosoida vastoin vanhempien suostumusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laki sanoo HOJKS:sta:
HOJKS Perusopetuslaissa
17 a § (24.6.2010/642)
"Erityistä tukea koskevan päätöksen toimeenpanemiseksi oppilaalle on laadittava henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. Suunnitelma on laadittava, jollei siihen ole ilmeistä estettä, yhteistyössä oppilaan ja huoltajan tai tarvittaessa oppilaan muun laillisen edustajan kanssa. Suunnitelmasta on käytävä ilmi oppilaan erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen. Suunnitelma tarkistetaan tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran lukuvuodessa, oppilaan tarpeiden mukaiseksi. Suunnitelman keskeisestä sisällöstä määrätään opetussuunnitelman perusteissa."
Nostetaan tuosta esiin nyt yksi keskeinen kohta:
"Suunnitelmasta on käytävä ilmi oppilaan erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen."
Omien sanojesi mukaan lapsesi ei ole saanut minkäänlaista erityistä tukea opetus/opiskelutilanteissa. En nyt ole ihan pysynyt kärryillä siitä, olisitko sinä hänelle apua/tukitoimia loppujenlopuksi edes halunnut (toisaalla sanot, ettei lapsesi eroa mitenkään muista luokan oppilaista, kun taas toisaalla sanot että olisit ottanut vastaan kaiken mahdollisesn avun), mutta silti minua kiinnostaisi, mikä on ollut noiden HOJKS-palaverien tarkoitus, jos niissä ei ole edes sovittu asioista, jotka lain mukaan ovat niiden perimmäinen tarkoitus?
Ja kuinka usein teidän tapauksessanne noita palavereja on pidetty?
Ap:n asenne lapsensa kiusaamiseen on kaikkiaankin jotenkin kummallinen: rivien välistä tulee jopa sellainen vaikutelma, että hänestä olisi jollaintavoin ymmärrettävää, että juuri erityisoppilaita kiusataan. Onhan heillä tuollainen "leimaava diagnoosi".
Vielä yksi kysymys ap:lle: millä tavoin lapsesi on erityisoppilas (siis muuta kuin papereilla, joiden sisältöä muut oppilaat eivät edes tiedä), jos hänen opetusjärjestelynsä eivät MITENKÄÄN eroa muiden oppilaiden vastaavista?
Lapsellani oli puheenkehityksen viivästymä (koska syntyi keskosena), nyt sitä ei huomaa lainkaan. Myöhemmin sai adhd-as-leiman, koska päiväkodin mukaan oli ylivilkas ja pikkuvanha. Leima seurasi kouluun. Ei minkäänlaista ongelmaa ollut koulussa, lapset kiusasivat, koska opettaja oli ekoina koulupäivinä möläyttänyt, että lapseni on jotenkin erikoinen. Opettaja sai huomautuksen.
Loistavasti on pärjännyt, on nyt kasilla ja kympin oppilas. Epäilenpä, ettei adhd-tyyppi jaksaisi keskittyä opetukseen noin hyvin. Koulua vaihtoi, kun meni yläkouluun, jätti leiman vanhaan kouluun.
Me käydään silti lasten ja nuorten erityisneuvolassa, koska on aikoinaan seurantaan otettu (keskosuuden ja puheterapiatarpeen takia). Ja ihan kivahan siellä on käydä, lääkäri on huippukiva. On sitä mieltä, että lapselle haluttiin joku diagnoosi päiväkoti-ikäisenä, että ryhmäkoko olisi saatu pysymään pienempänä, kun oli kahden paikalla.. Lapsella on kyllä lieviä as-piirteitä, mutta pidetty ja reipas kaveri on kaikkien mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on, ei ole tehty hojksia eikä mitään. En antanut sijoittaa lasta millekään adhd-luokalle, koska ongelmaa ei sillä saralla oikeasti ole.
miten lapsi toimii isommassa lapsiryhmässä ja siellä lapsen kehityksen erityispiirteet tulevat helposti esiin: pystyykö lapsi keskittymään, miten ohjaa omaa toimintaansa, onko lapsen kielellinen taitotaso ja ymmärryskyky tavanomaiset jne. Päiväkodissa ei tosiaan anneta diagnoosena, mutta halutaan kertoa vanhemmille jos lapsen kehityksessä ilmenee päiuväkodissa jotain sellaista, mikä mahdollisesti voi viitata johonkin erityisyyteen ja jolle olisi hyvä hakea tarkempaa varmistusta terveydenhuollosta.
Lto:t eivät kilju riemusta jos jotain diagnosoitavaa erityisyyttä löytyy, vaan haluavat että lapsi pääsee erityisen tuen palveluihin kiinni koska ne edistävät lapsen kehitystä ja tulevaisuutta - mitä aiemmin hankaluudet löydetään, sen parempi lapselle. Siksi on parempi että mahdollisesta huolesta kerrotaan mahdollisimman aikaisin ja että joskus ne arviot menevät vikaankin, koska jos lapsi ei saa tarvitsemaansa apua ajoissa avun vaikuttavuus ei ole enää yhtä tehokasta.
Kyse ei ole mistään arvovalta taistelusta tai kilpailusta kuka arvioi lasta, vaan kannattaa ajatella, että tavoitteena on lapsen etu ja hyvinvointi.
Lapsellani oli puheenkehityksen viivästymä (koska syntyi keskosena), nyt sitä ei huomaa lainkaan. Myöhemmin sai adhd-as-leiman, koska päiväkodin mukaan oli ylivilkas ja pikkuvanha. Leima seurasi kouluun. Ei minkäänlaista ongelmaa ollut koulussa, lapset kiusasivat, koska opettaja oli ekoina koulupäivinä möläyttänyt, että lapseni on jotenkin erikoinen. Opettaja sai huomautuksen.
Loistavasti on pärjännyt, on nyt kasilla ja kympin oppilas. Epäilenpä, ettei adhd-tyyppi jaksaisi keskittyä opetukseen noin hyvin. Koulua vaihtoi, kun meni yläkouluun, jätti leiman vanhaan kouluun.
Me käydään silti lasten ja nuorten erityisneuvolassa, koska on aikoinaan seurantaan otettu (keskosuuden ja puheterapiatarpeen takia). Ja ihan kivahan siellä on käydä, lääkäri on huippukiva. On sitä mieltä, että lapselle haluttiin joku diagnoosi päiväkoti-ikäisenä, että ryhmäkoko olisi saatu pysymään pienempänä, kun oli kahden paikalla.. Lapsella on kyllä lieviä as-piirteitä, mutta pidetty ja reipas kaveri on kaikkien mielestä.
mutta minulle jäi hiukan epäselväksi saiko hän varsinaista diagnoosia.
Hiukan oharina muuten: Te jotka puhutte näistä "leimoista", pidättekö te itse esim. adhd- tai vaikkapa dysfasia-diagnoosin saanutta lasta jollain tavalla leimattuna, "huonompana" kuin ns. normaalilasta? Ehkä näin erityislapsen äitinä olen hiukan yliherkkä, mutta sen vaikutelman monista "en halua lapselleni diagnoosia" -tyyppisestä viestistä valitettavasti saa.
Hienoa joka tapauksessa, että lapsesi on reipas ja koulukin sujuu :)
Lapsellani oli puheenkehityksen viivästymä (koska syntyi keskosena), nyt sitä ei huomaa lainkaan. Myöhemmin sai adhd-as-leiman, koska päiväkodin mukaan oli ylivilkas ja pikkuvanha. Leima seurasi kouluun. Ei minkäänlaista ongelmaa ollut koulussa, lapset kiusasivat, koska opettaja oli ekoina koulupäivinä möläyttänyt, että lapseni on jotenkin erikoinen. Opettaja sai huomautuksen.
Loistavasti on pärjännyt, on nyt kasilla ja kympin oppilas. Epäilenpä, ettei adhd-tyyppi jaksaisi keskittyä opetukseen noin hyvin. Koulua vaihtoi, kun meni yläkouluun, jätti leiman vanhaan kouluun.
Me käydään silti lasten ja nuorten erityisneuvolassa, koska on aikoinaan seurantaan otettu (keskosuuden ja puheterapiatarpeen takia). Ja ihan kivahan siellä on käydä, lääkäri on huippukiva. On sitä mieltä, että lapselle haluttiin joku diagnoosi päiväkoti-ikäisenä, että ryhmäkoko olisi saatu pysymään pienempänä, kun oli kahden paikalla.. Lapsella on kyllä lieviä as-piirteitä, mutta pidetty ja reipas kaveri on kaikkien mielestä.
mutta minulle jäi hiukan epäselväksi saiko hän varsinaista diagnoosia.
Hiukan oharina muuten: Te jotka puhutte näistä "leimoista", pidättekö te itse esim. adhd- tai vaikkapa dysfasia-diagnoosin saanutta lasta jollain tavalla leimattuna, "huonompana" kuin ns. normaalilasta? Ehkä näin erityislapsen äitinä olen hiukan yliherkkä, mutta sen vaikutelman monista "en halua lapselleni diagnoosia" -tyyppisestä viestistä valitettavasti saa.
Hienoa joka tapauksessa, että lapsesi on reipas ja koulukin sujuu :)
Tätä ei voi ääneen tunnustaa, mutta pidän jotain häiriölasta "huonompana" kuin tavallista lasta. Ja niin muutkin. Siksihän ne laitetaan erityisluokalle pois tavallisten silmistä. Hölmöilkööt keskenään ja jättäkööt normaalit rauhaan.
niin tuskin olisi nyt päättämässä koulua yli 8 keskiarvolla. Ikuisesti olen kiitollinen niille tahoille ja ihmiselle jotka tekivät meidän vanhepien kanssa vuosikausia töitä. Lapsestamme tuli reipas teini, hyvällä itsetunnolla varustettu kohtelias nuori mies :)
Lapsellani oli puheenkehityksen viivästymä (koska syntyi keskosena), nyt sitä ei huomaa lainkaan. Myöhemmin sai adhd-as-leiman, koska päiväkodin mukaan oli ylivilkas ja pikkuvanha. Leima seurasi kouluun. Ei minkäänlaista ongelmaa ollut koulussa, lapset kiusasivat, koska opettaja oli ekoina koulupäivinä möläyttänyt, että lapseni on jotenkin erikoinen. Opettaja sai huomautuksen.
Loistavasti on pärjännyt, on nyt kasilla ja kympin oppilas. Epäilenpä, ettei adhd-tyyppi jaksaisi keskittyä opetukseen noin hyvin. Koulua vaihtoi, kun meni yläkouluun, jätti leiman vanhaan kouluun.
Me käydään silti lasten ja nuorten erityisneuvolassa, koska on aikoinaan seurantaan otettu (keskosuuden ja puheterapiatarpeen takia). Ja ihan kivahan siellä on käydä, lääkäri on huippukiva. On sitä mieltä, että lapselle haluttiin joku diagnoosi päiväkoti-ikäisenä, että ryhmäkoko olisi saatu pysymään pienempänä, kun oli kahden paikalla.. Lapsella on kyllä lieviä as-piirteitä, mutta pidetty ja reipas kaveri on kaikkien mielestä.
mutta minulle jäi hiukan epäselväksi saiko hän varsinaista diagnoosia.
Hiukan oharina muuten: Te jotka puhutte näistä "leimoista", pidättekö te itse esim. adhd- tai vaikkapa dysfasia-diagnoosin saanutta lasta jollain tavalla leimattuna, "huonompana" kuin ns. normaalilasta? Ehkä näin erityislapsen äitinä olen hiukan yliherkkä, mutta sen vaikutelman monista "en halua lapselleni diagnoosia" -tyyppisestä viestistä valitettavasti saa.
Hienoa joka tapauksessa, että lapsesi on reipas ja koulukin sujuu :)
Tätä ei voi ääneen tunnustaa, mutta pidän jotain häiriölasta "huonompana" kuin tavallista lasta. Ja niin muutkin. Siksihän ne laitetaan erityisluokalle pois tavallisten silmistä. Hölmöilkööt keskenään ja jättäkööt normaalit rauhaan.
että diagnoosilapsi (kuten sinä heitä nimität) ei mitenkään automaattisesti ole "häiriölapsi" tai hölmöile yhtään sen enempää kuin ns. normaalilapsi. Eihän läheskään kaikkien "diagnoosilasten" oireenkuvaan kuulu häiriökäyttäytyminen. Osoittaa aikamoista tietämättömyyttä edes kuvitella noin.
Ei muuten tullut ainakaan itselleni mitenkään yllätyksenä, että kaltaisiasi erityislasten huonompina pitäjiä löytyy. Valitettavasti tuollainen moukkamainen ajattelu kun useimmiten näkyy ja kuuluu, vaikka ihminen yrittäisikin sitä piilotella.
Alue: Aihe vapaa
Mitään diagnoosia ei synny, jos vanhemmat sitä vastustavat, lasta ei saa edes panna tutkimuksiin ilman vanhempien lupaa.
Lisäksi joku pk-täti ei tee mitään diagnoosia, antaa vain oman kantansa.
Diagnoosia edeltää aina pitkät ja perusteelliset tutkimukset psykiatrin, neurologin ja terapeuttien toimesta, eikä niihin edes päästetä sivullisia paikalle, ainoastaan lapsi.
Päiväkodista ja koulusta pyydetään kyllä kuvaus lapsesta ryhmässä, mutta sen lisäksi haastatellaan perusteelisesti vanhemmat. EIKÄ siis koko prosessi lähde LIIKKEELLE ilman vanhempien suostumusta.
Lopeta muuten haukkuminen.