Ole naimisissa ja mulla on rakastaja haussa. Mistä löydän luotettavan
miehen tai kaksikin? Työpaikallani ei juuri miehiä ole eikä mulla ole sellaista harrastustakaan.
Kommentit (62)
nelikymppiselle. He ovat naimisissa.
Miehelläni ei riitä minulle aika ja olen kertonut hänelle, että haluan toisen(kin) miehen. Mieskään ei halua eroa. Hänellä on kaikki mahdollisuudet tehdä minusta isompi osa elämäänsä. Itse hän minut tähän on ajanut. Perheen vuoksi en halua erota ja miestänikin rakastan valtavasti. En hae uutta rakkautta, sillä sille ei ole tilaa eikä tarvetta. Haen huomiota. -ap
Olet pelkkä huomionkipeä itseään täynnä olevan nainen. En ihmettele ollenkaan jos miehesi eu halua olla kanssasi tekemisissä
Mieheni tekee töitä iltamyöhään asti. Jos hänellä jää aikaa illan ja (aamu)yön väliin, hän menee miesten kanssa baariin. Minulle ei riitä aikaa. Tapaamme ainoastaan öisin, sängyssä. -ap
Itse, naimisissa oleva nainen ja lapsiakin on, löysin sieltä 8kk sitten aivan ihanan miehen. MEillä synkkaa aivan loistavasti, seksiäkin on, mutta se ei ole pääasia. Olen aivan varma, että hän pysyy elämässäni sen loppuun saakka, vaikka suhde joskus väistämättä loppuukin. En kadu hetkeäkään.
varatut on parempia sängyssä ja luotettavampia
Ihan mitään tietämättä en uskaltaisi ketään tavata enkä edes lähettää sähköpostia. Siksi tässä kyselen. Tuo on oikeastaan pelkoni, että mukaan tulisi tunteita. Mulla ei nimittäin ole aikomuksia erota miehestäni eikä aiheuttaa mitään suuria draamoja. Onhan se mukavaa, jos joku minusta pitää, mutta mulle riittäisi se pelkkä pitäminen, mukavat hetket, juttelu ja ennen kaikkea huomio, jota vaille nyt jään. Pelkkä seksi ei enää riitä mulle parisuhteeksi. Mä haluan olla ihana ja jonkun tärkeä ihminen.
ap
Eivät ne tunteet ole mielestäni huono juttu. Itselleni ne sallin vaikka se kirvelee jos juttu loppuu. Tuohon mun emailiin voi kyllä kirjoitella ihan anonyymisti kunhan parilla klikkauksella tekee itselleen esim. gmailiin uuden tilin antamatta mitään oikeita tietoja. Minulla oli s24:ssa kuvakin, mutta poistin jossain vaiheessa.
Niin, enkä minäkään aio erota vaimostani. On liikaa yhteistä historiaa ja liikaa yhteistä omaisuutta. Samoin lapsia joille en toivo hajonnutta kotia.
#14.
Riittääkö sulle sellainen suhde? Entä vaimosi? Tuleeko sulle huono omatunto? Miksi vaimosi ei riitä sinulle?
ap
Eivät ne tunteet ole mielestäni huono juttu. Itselleni ne sallin vaikka se kirvelee jos juttu loppuu. Tuohon mun emailiin voi kyllä kirjoitella ihan anonyymisti kunhan parilla klikkauksella tekee itselleen esim. gmailiin uuden tilin antamatta mitään oikeita tietoja. Minulla oli s24:ssa kuvakin, mutta poistin jossain vaiheessa.
Niin, enkä minäkään aio erota vaimostani. On liikaa yhteistä historiaa ja liikaa yhteistä omaisuutta. Samoin lapsia joille en toivo hajonnutta kotia.
#14
Kumma kyllä huonoa omaatuntoa ei ole. Tuo aiempi juttuni tuntui niin oikealta. 14.
Kuvaile sinun mielestäsi hyvä tapaaminen. -ap
Kumma kyllä huonoa omaatuntoa ei ole. Tuo aiempi juttuni tuntui niin oikealta. 14.
Olisi ainakin ensimmäisellä kerralla jossain julkisella paikalla kuten abc:lla tms. Se antaa pakomahdollisuuden jos tilanteesta haluaa nopeasti pois. Ei se ole ollenkaan itsestäänselvyys, haluaako tapaamisia jatkossa.
Ystävyyden edetessä seuraava tapaaminen etenisi vaikka illalliselle jonnekin jossa pystyy juttelemaan pitempään. Omalla kohdallani tutustumiseen menee oma aikansa. Riippuu siitä toisestakin, miten juttu etenee.
Toivon elämääsi paljon onnea ja rakkautta. Kiitos kun vastailit minulle. -ap
Olisi ainakin ensimmäisellä kerralla jossain julkisella paikalla kuten abc:lla tms. Se antaa pakomahdollisuuden jos tilanteesta haluaa nopeasti pois. Ei se ole ollenkaan itsestäänselvyys, haluaako tapaamisia jatkossa. Ystävyyden edetessä seuraava tapaaminen etenisi vaikka illalliselle jonnekin jossa pystyy juttelemaan pitempään. Omalla kohdallani tutustumiseen menee oma aikansa. Riippuu siitä toisestakin, miten juttu etenee.
saatan lähettää viestin tuohon sähköpostiosoitteeseesi. -ap
vaikka tästä. 50.v kiva pitkä mies olis heti sulle tarjolla. juuri tuollaista hakusessa.
Laita yhteuöystieto tänne niin katsotaan jos voisimne auttaa toisiamme t Nainen 40 ja risat
Seksitreffit - https://hespac.com/victoriamilanfi.htm Liittyminen on ilmaista ja suurinta osaa sivuston ominaisuuksista pääsee käyttämään ilmaiseksi. Täysjäsenyys ei ole ehkä ihan markkinoiden edullisin, mutta seuranhaussa laadusta kannattaa maksaa.
Trolli on vajonnut aivan pohjalle.
Suomessa on paljon yksinäisiä, pulskia ja ujoja videopelaajamiehiä. Voisit ehkä pelastaa tälläisen kaverin seksittömyydeltä?
Mutta siitähän ei ollutkaan kyse. Tosin, jos en saisi kotona, en kyllä tietäisi, mistä lähteä sitä hakemaan. -ap