Puolet perheistä ei saa isovanhemmilta hoitoapua juuri lainkaan - se "osallistuvista isovanhemmista"

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.



Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

ymmärrän ärtymyksesi, mutta ei tuosta gallupista voi vielä päätellä hirveästi. Esim. me emme halunneet emmekä pyytäneet juuri hoitoapua kun lapset olivat alle 2v, joten olisin siihen aikaan vastannut ehkä tuon "kerran tai pari vuodessa", vaikka apua olisi ollut tarjolla paljon useamminkin.



En ole varma onko asiasta tehty kunnollista tutkimusta, eli ei mielestäni ole ihan selvää, miten asia on. Mun tuttavapiirissä isovanhemmat vaikuttavat yllättävänkin auttavaisilta, esim. useampi mummo on jäänyt varhaiseläkkeelle tai vuorotteluvapaalle voidakseen hoitaa lapsenlastaan ihan päivittäin ettei tarvitse hoitoon viedä.

se, että isovanhempia ei kiinnostaisi. Syy voi olla myös isovanhempien korkea ikä, huono kunto tai nuoruus ja työelämä, jolloin aikaa auttamiselle ei jää. Osa asuu myös kaukana lapsistaan.



Myös, jos lapsen lapsia on paljon ja kaikki suunnilleen saman ikäisiä, ei isovanhemmat voi ratketa kaikkialle yhtäaikaa.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

Itse olen vuosimallia 1976 ja olen hyvin kykeneväinen äidiksi. Ei ole vanhemmilta apua ruinattu, eikä saatu! Oma äitini on syntynyt sen sijaan 50-luvulla ja itse olin pienenä joka hemmetin viikonloppu ja kesäloma isovanhemmilla hoidossa..!

se, että isovanhempia ei kiinnostaisi. Syy voi olla myös isovanhempien korkea ikä, huono kunto tai nuoruus ja työelämä, jolloin aikaa auttamiselle ei jää. Osa asuu myös kaukana lapsistaan.

Myös, jos lapsen lapsia on paljon ja kaikki suunnilleen saman ikäisiä, ei isovanhemmat voi ratketa kaikkialle yhtäaikaa.

varsinkin siitä.

ap

...juuri siis se, että kaikki perhelehdet aina antaa kuvaa siitä että isovanhemmat hoitaa, rakastaa, osallistuu arkeen, kullanmussukka lapsenlapset on elämässä tärkeintä.



Meillä on lapsilla neljä tervettä eläkeläisisovanhempaa, ei rasita työt eikä terveys. Ja YKSIKÄÄN isovanhemmista ei piittaa juurikaan lapistamme ja ei ole antanut meille mitään apua koskaan. Eivät ole tarjonneet apua eivätkä ole auttaneet edes pyydettäessä. Vain pari kertaa tiukassa paikassa on pyydetty ja silloin vaan torpattiin että me ei aiota autella ollenkaan. Itse hoidattivat omat lapsensa (minut ja mieheni) omilla vanhemmillaan aikanaan.



No sitten vielä yksi kuvio on se että anoppi auttaa vain tytärtään. Ei koe että pitäisi olla mitenkään oikeudenmukainen tai tasaväkinen, joten meillä käy kerta vuoteen ja tyttärensä luona joka päivä. ET-lehdessä kun on sanottu niin, että isovanhemmat saavat ITSE PÄÄTTÄÄ miten aikansa jakavat. Että on kuulemma oikeus osallistua vain niiden lastenlasten elämään jotka antavat isovanhemmille jotain. Yeah, right. Ei kai ne pojan lapset voi mitään "antaakaan" kun niihin ei viitsi edes tutustua! Tottakai tyttären lapset on tärkeämmmät jos alusta asti päättää että hoidan vain tyttären lapsia ja silloin tottakai niihin kiintyykin.



Tällä palstalla on aina suhtauduttu tosi vihamielisesti niihin jotka avautuu siitä että lapsillaan on piittaamattomat, hoitamattomat ja osalistumattomat isovanhemmat. Mutta kun se on NYKYPÄIVÄÄ. On uusi itsekäs isovanhempien sukupolvi, suuret ikäluokat, joista kyllä osa on hyviä isovanhempia mutta suuri osa itsekkäitä paskoja.



Omat vanhempani eivät ole viitsineet tavata ainokaisia lapsenlapsiaan kuin KAKSI KERTAA heidän elämänsä aikana. Ei vaan kiinnosta. Ja varsinkaan mitään apua ei anneta koskaan kenellekään (heitä sen sijaan pitää olla valmis auttamaan heti kun vaativat ja soittavat että nyt pitää tulla talkoisiin tms).



Luin jonkun tutkimuksen jossa sanottiin (harmi kun ei ole sitä lähdettä antaa) että 70-luvulla oli vain 1-2% sellaisia isovanhempia jotka ei auttaneet tai hoitaneet mitenkään lapsenlapsiaan. Nyt tilanne on se että vastaava prosenttiluku on 20%. Näistä käytettiin tutkimuksessa nimeä "tylyt isovanhemmat" jonka kategorian alle oli siis laitettu kaikki itsekkäät, ne jotka ei osallistu, auta, pidä yhteyttä tai viitsi edes tutusta lapsenlapsiin. Minusta tuo on järkyttävä luku. Ihan oikeasti!



Meillä siis mennään ilman isovanhempia. Lapsille ei ole olemassa mitään mummolaa johon voisi mennä joskus yökylään, lapset ei saa kokemuksia ukin kanssa retkistä, mummon kanssa leipomisesta, vanhojen aikojen tarinoista, kaikesta siitä tiedon siirrosta mitä isovanhemmat voisi antaa. Ja en mangu nyt ilmaista hoitoapua (kohta joku tulee tästä syyttämään). Mangun VÄLITTÄMISTÄ ja KIINNOSTUSTA. Mutta kun sitä ei saa niin ei saa. On yritetty monta vuotta puhua, anoa, keskustella, vedota vaikka mihin. Ei mitään vaikutusta.



Niinpä luovutin :(

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

hoidettiin suvun toimesta. Mummolasta sai aina apua, ja sitä myös hyödynnettiin.

Mutta nykyään moni isovanhempi taas kokee, että se ei ole heidän hommansa, "olemme omamme jo hoitaneet", ja unohtavat iloisesti sen itse aikoinaan saamansa avun. Näin esim. meillä: olen syntynyt v. 1967, ja ainakin meillä oli mummo ja tädit useinkin apuna, kun olin lapsi.

ap

perinteisesti tapa että isovanhemmat auttaa? Ainakin omassa suvussa vanhemmatkaan ei ole aikoinaan mitään apua saaneet, eikä heidän vanhempansa. Kun ihmiset on pariutuneet nämä ovat muuttaneet usein omalle maatilalleen ja isovanhemmat jääneet sinne omille tiloilleen eikä sieltä ole kyllä tultu mitään lastenlapsia hoitamaan. Eikä niitä lapsia ole mummolaankaan hoitoon kiikuteltu, vain kyläilemään.



SIksi ihmettelenkin, että mistä on peräisin tämä näkemys että isovanhempien jotenkin pitäisi auttaa? Onko jossain päin maata sitten ollut sellaista perinnettä vai mistä tämä tulee? Itselleni on aina ollut selviö että kukin joka lapsia tekee, ne itse myös hoitaa, ja että isovanhempani ovat täysin vapaita nauttimaan eläkepäivistään miten tykkäävät, eikä tarvi olla meidän lapsissamme ja niiden hoidossa kiinni. Minusta on oikein hyvä että asuvat esimerkiksi talvet etelässä, eivätkä täällä pakkasten keskellä istu odottelemassa että josko me ehkä tarvimme (ilmaista) lastenhoitoapua. Emme tarvitse.

...juuri siis se, että kaikki perhelehdet aina antaa kuvaa siitä että isovanhemmat hoitaa, rakastaa, osallistuu arkeen, kullanmussukka lapsenlapset on elämässä tärkeintä.

Meillä on lapsilla neljä tervettä eläkeläisisovanhempaa, ei rasita työt eikä terveys. Ja YKSIKÄÄN isovanhemmista ei piittaa juurikaan lapistamme ja ei ole antanut meille mitään apua koskaan. Eivät ole tarjonneet apua eivätkä ole auttaneet edes pyydettäessä. Vain pari kertaa tiukassa paikassa on pyydetty ja silloin vaan torpattiin että me ei aiota autella ollenkaan. Itse hoidattivat omat lapsensa (minut ja mieheni) omilla vanhemmillaan aikanaan.

No sitten vielä yksi kuvio on se että anoppi auttaa vain tytärtään. Ei koe että pitäisi olla mitenkään oikeudenmukainen tai tasaväkinen, joten meillä käy kerta vuoteen ja tyttärensä luona joka päivä. ET-lehdessä kun on sanottu niin, että isovanhemmat saavat ITSE PÄÄTTÄÄ miten aikansa jakavat. Että on kuulemma oikeus osallistua vain niiden lastenlasten elämään jotka antavat isovanhemmille jotain. Yeah, right. Ei kai ne pojan lapset voi mitään "antaakaan" kun niihin ei viitsi edes tutustua! Tottakai tyttären lapset on tärkeämmmät jos alusta asti päättää että hoidan vain tyttären lapsia ja silloin tottakai niihin kiintyykin.

Tällä palstalla on aina suhtauduttu tosi vihamielisesti niihin jotka avautuu siitä että lapsillaan on piittaamattomat, hoitamattomat ja osalistumattomat isovanhemmat. Mutta kun se on NYKYPÄIVÄÄ. On uusi itsekäs isovanhempien sukupolvi, suuret ikäluokat, joista kyllä osa on hyviä isovanhempia mutta suuri osa itsekkäitä paskoja.

Omat vanhempani eivät ole viitsineet tavata ainokaisia lapsenlapsiaan kuin KAKSI KERTAA heidän elämänsä aikana. Ei vaan kiinnosta. Ja varsinkaan mitään apua ei anneta koskaan kenellekään (heitä sen sijaan pitää olla valmis auttamaan heti kun vaativat ja soittavat että nyt pitää tulla talkoisiin tms).

Luin jonkun tutkimuksen jossa sanottiin (harmi kun ei ole sitä lähdettä antaa) että 70-luvulla oli vain 1-2% sellaisia isovanhempia jotka ei auttaneet tai hoitaneet mitenkään lapsenlapsiaan. Nyt tilanne on se että vastaava prosenttiluku on 20%. Näistä käytettiin tutkimuksessa nimeä "tylyt isovanhemmat" jonka kategorian alle oli siis laitettu kaikki itsekkäät, ne jotka ei osallistu, auta, pidä yhteyttä tai viitsi edes tutusta lapsenlapsiin. Minusta tuo on järkyttävä luku. Ihan oikeasti!

Meillä siis mennään ilman isovanhempia. Lapsille ei ole olemassa mitään mummolaa johon voisi mennä joskus yökylään, lapset ei saa kokemuksia ukin kanssa retkistä, mummon kanssa leipomisesta, vanhojen aikojen tarinoista, kaikesta siitä tiedon siirrosta mitä isovanhemmat voisi antaa. Ja en mangu nyt ilmaista hoitoapua (kohta joku tulee tästä syyttämään). Mangun VÄLITTÄMISTÄ ja KIINNOSTUSTA. Mutta kun sitä ei saa niin ei saa. On yritetty monta vuotta puhua, anoa, keskustella, vedota vaikka mihin. Ei mitään vaikutusta.

Niinpä luovutin :(

Täsmälleen tuosta on kyse: harmista sen takia, että lapsille ei synny mitään tunnesidettä omiin isovanhempiinsa, joita näkevät 1-2 kertaa vuodessa.

Kyllä: leivon itse lasteni kanssa, käymme retkillä, ja juttelen heille tarinoita isovanhempien lapsuudesta (ne, mitä itse kuulin lapsena). Mutta se ei ole sama asia, ja sitä kaipaisin.

Kuvaavaa oli, että vanhempani muuttivat pari vuotta sitten 500 km päähän, ja ihmettelevät nyt, että kukas heistä pitää huolta sitten, kun ovat huonokuntoisia. Tai kuka käy haudalla. Huokaus.

ap

Mihin minä latenhoitoapua tarvitsen?



Lapseni ovat kaikki jo koululaisia ja vanhimmat on aikuisia. Esikoisella on itsellä 3 lasta. Lasteni mummot asuvat 100km ja 260 km päässä. Lähempäna asuva mummo (äitini) käy yhä vielä töissäkin.



Minä 43v.ja mieheni 45v. olemme siis myös mummu ja pappa, mutta lapsenlapset asuvat 100 km päässä.Välimatka ei ehkä tunnu näin kirjoitettuna kovin pitkältä, mutta 1h 15 min autolla/ suunta on kyllä suuri hankaluus. Itselläni on vielä 3-vuorotyö. Kyse ei ole siis etteikö kiinnosta, vaan myös että meillä "nykyajan" isovanhemmilla on myös omat elämämme ja työmme

perinteisesti tapa että isovanhemmat auttaa? Ainakin omassa suvussa vanhemmatkaan ei ole aikoinaan mitään apua saaneet, eikä heidän vanhempansa. Kun ihmiset on pariutuneet nämä ovat muuttaneet usein omalle maatilalleen ja isovanhemmat jääneet sinne omille tiloilleen eikä sieltä ole kyllä tultu mitään lastenlapsia hoitamaan. Eikä niitä lapsia ole mummolaankaan hoitoon kiikuteltu, vain kyläilemään.

SIksi ihmettelenkin, että mistä on peräisin tämä näkemys että isovanhempien jotenkin pitäisi auttaa? Onko jossain päin maata sitten ollut sellaista perinnettä vai mistä tämä tulee? Itselleni on aina ollut selviö että kukin joka lapsia tekee, ne itse myös hoitaa, ja että isovanhempani ovat täysin vapaita nauttimaan eläkepäivistään miten tykkäävät, eikä tarvi olla meidän lapsissamme ja niiden hoidossa kiinni. Minusta on oikein hyvä että asuvat esimerkiksi talvet etelässä, eivätkä täällä pakkasten keskellä istu odottelemassa että josko me ehkä tarvimme (ilmaista) lastenhoitoapua. Emme tarvitse.

suvun sijoilla, eli isovanhemmat samassa pihapiirissä - ja kun eivät jaksaneet enää täysipäiväisesti maatöihin yms. raskaampaan, he hoitivat sitten lapsia ja tekivät kevyitä hommia.

Maaltamuutto 1960-70 -luvuilla katkaisi perinteen, vaikkakin senkin jälkeen lapsia lähetettiin kesälomiksi mummoloihin, kaupungeissahan ei ollut vielä tuohon aikaan edes päivähoitoa kuin pienelle osalle lapsista.

ap

omat vanhempani ja mieheni vanhemmat ovat molemmat maalta. Siellä oli tapana että lasten vanhemmat (=meidän vanhempamme) eivät hoitaneet itse lapsiaan vaan tekivät palkkatöitä. Lapset laitettiin hyvin pienenä hoitoon tai mummo hoiti.



Minut pantiin kokopäivähoitoon 2kk iästä lähtien ja kaikki viikonloput, lomat, kesälomat 2,5kk putkeen hoiti aina mummot. Jos oli mummolla harvoin joku este niin tädit paikkasi mummoa. Minun vanhempani hoitivat omia lapsiaan ihan minimaalisen vähän (ja senkin vähän huonosti, piittaamatonta ja tunnekylmää menoa). Sama meno oli miehellä, paitsi häntä hoiti vain mummot, ei ollut siis tarhassa hoidossa vaan vanhempien töissäolon ajan mummot hoiti.



Eli vanhempamme ovat lähes 100% hoidattaneet lapsensa omilla vanhemmillaan.



Nyt sitten itse isovanhempina vanhempiemme hoitamis- ja auttamissaldo meidän lapsiamme kohtaan: 0 sekuntia. Ei siis kertaakaan, koskaan, ikinä. Ja pahinta on se että ITSE ilmoittivat että kukin hoitakoon omansa, he eivät aio autella vaan haluavat elää ITSELLEEN.



Joten meillä ei kummatkaan auta koska he ovat nyt kaupungistuneita ja ovat ilmeisesti sitä mieltä että kaupunkiympyröissä hoitakoon kukin lapsensa itse. Kai se oli sitten maalla jotenkin erilaista?



Mutta siis meidän molempien vanhemmat sai ihan oikeasti satoja tuhansia tunteja lastenhoitoapua. Meidän pitää ostaa se apu hintaan 35e tunti palveluntarjoajayritykseltä koska vanhemmiltamme emme sitä saa.



ps. vastineeksi vanhempiensa avusta, meidän vanhempamme eivät hoitaneet myöskään niitä omia vanhenevia vanhempiaan vaan työnsivät heti laitokseen ensi tilassa ja sinne jättivät. Se siitä avun vastavuoroisuudesta.



pps. vanhempani saavat myös sitten itse vanhainkodissa yhä jatkaa sitä "elämistä itselleen" koska ovat onnistuneesti tehneet sitä silloin kun olin itse lapsi, ja nyt kun ainoat lapsenlapset ovat pieniä ja kaipaavat heitä elämäänsä. Heitäpä ei kiinnosta, joten ei taida minuakaan kiinnostaa sitten kun ovat kusivaipoissa ja apua vailla. Ostakoot sen sitten hintaan 35e/tunti.

Vanhemmillani on ihmeellinen asenne lapsiin! Se on niin hemmetin vaikeeta järjestää asiat niin että lapsien kanssa tai edes yhden lapsen kanssa oltaisiin joskus pieni hetki. Kiva siinä sitten aina sanoa lapselle että ei sinne nyt voi mennä jne. Ja lapsi ihmettelee ja harmittelee kun tietää että jonkun kaverin mummot ja papat pyytää vähän väliä kyläilemään tms. Minua on aikanaan viety ties mihin hoitoon ja mummo on ottanut mukaan mökilleen ja vaikka mihin. Mutta tätähän eivät omat vanhempani "muista"...



Mä en vaan käsitä että miksi ihmiset ovat tällaisia? Jos minä saan joskus olla mummo niin olen siitä asiasta iloinen ja otan kaiken irti :) Jos vain vanhemmat antavat osallistua.

en ymmärrä, ei se ole itsestäänselvää. totta kai on mukavaa, että isovanhemmat haluavat viettää aikaa lapsenlastensa kanssa, mutta ei sen työtä pitäis olla.

jokainen hoitaa omat lapsensa.

Se oli agraariaikaan täysin tapa, että suku asui likellä

Maaltamuutto 1960-70 -luvuilla katkaisi perinteen, vaikkakin senkin jälkeen lapsia lähetettiin kesälomiksi mummoloihin, kaupungeissahan ei ollut vielä tuohon aikaan edes päivähoitoa kuin pienelle osalle lapsista.

ap

Koska oma ja miehen suku maaseudulta mutta Varsinais-Suomesta, ja molempien vanhemmille ja isovanhemmille isovanhemmat auttaa -juttu on ihan vieras asia. Eivät ole samaan pihapiiriin jääneet vaan avioiduttuaan hankkineet oman tilan joka voi olla suhteellisen lähellä tai sitten ei, mutta sitten kun on oma talo ja talous ollut niin ei sen jälkeen ole juuri oltu ajoittaisia vierailuja läheisemmissä tekemisissä niiden omien vanhempien eli lasten isovanhempien kanssa.

... Meillä siis mennään ilman isovanhempia. Lapsille ei ole olemassa mitään mummolaa johon voisi mennä joskus yökylään, lapset ei saa kokemuksia ukin kanssa retkistä, mummon kanssa leipomisesta, vanhojen aikojen tarinoista, kaikesta siitä tiedon siirrosta mitä isovanhemmat voisi antaa. Ja en mangu nyt ilmaista hoitoapua (kohta joku tulee tästä syyttämään). Mangun VÄLITTÄMISTÄ ja KIINNOSTUSTA. Mutta kun sitä ei saa niin ei saa...

Muakin harmittaa nimenomaa se, ettei olla pätkääkään kiinnostuttu omasta lapsenlapsesta! No, ihmetelköön sitten huonokuntoisena vuodepotilaana jossain laitoksessa viimeiset elinvuotensa, kun ei lapsenlapset käy katsomassa... Mitäpä ne siellä vierasta ihmistä kävis katsomassa!

Itselläni on todella läheiset välit omiin isovanhempiini, joita käyn aina säännöllisesti tervehtimässä ja surettaa jo nyt etukäteen meidän rajallinen yhteinen aikamme! :'(

isovanhempia, niitä vertailuja erilaisista tyypeistä on ollut monta kertaa monessa lehdessä. En ole kiinnittänyt huomiota mitenkään erityisesti sellaisiin joissa sanottaisiin että KAIKKI isovanhemmat auttaa ja osallistuu.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

70-luvun lapsiahan nämä nykyajan isovanhemmat hoidattivat omilla isovanhemmillaan jo, eiköhän se ihan sieltä kuule tule.

Se oli agraariaikaan täysin tapa, että suku asui likellä

Maaltamuutto 1960-70 -luvuilla katkaisi perinteen, vaikkakin senkin jälkeen lapsia lähetettiin kesälomiksi mummoloihin, kaupungeissahan ei ollut vielä tuohon aikaan edes päivähoitoa kuin pienelle osalle lapsista.

ap

Koska oma ja miehen suku maaseudulta mutta Varsinais-Suomesta, ja molempien vanhemmille ja isovanhemmille isovanhemmat auttaa -juttu on ihan vieras asia. Eivät ole samaan pihapiiriin jääneet vaan avioiduttuaan hankkineet oman tilan joka voi olla suhteellisen lähellä tai sitten ei, mutta sitten kun on oma talo ja talous ollut niin ei sen jälkeen ole juuri oltu ajoittaisia vierailuja läheisemmissä tekemisissä niiden omien vanhempien eli lasten isovanhempien kanssa.

Toki muut kuin vanhimmat lapset joutuivat ostamaan oman tilan/muuttamaan palkollisiksi, koska esikoisille jäi tila ja sillä elelevät isovanhemmat.

Mutta siis sen samalla tilalla jatkavan esikoisen lapsista kyllä huolehdittiin, myös Varsinais-Suomessa - ja muualle muuttaneiden lasten lapsenlapsiakin satunnaisesti. Tai sitten suvusta liikeni lapsenlikkoja vähän varttuneemmista serkuista. Apua siis saatiin suvun piiristä, tavalla tai toisella.

- ap, itsekin Salosta kotoisin -

olen kanssa huomannut että täällä av palstalla jos joku suree piittaamattomia ja tylyjä isovanhempia niin aina hyökätään ap:n kimppuun ja haukutaan ammattivalittajaksi tai "katso peiliin" ohjetta pukkaa.



Mutta kun tämä ei ole vain yksilöongelma. Tämä on uusi ILMIÖ. Ja tarkoitan sitä että tämä on sellainen yhteiskunnallinenkin asia joka vaikuttaa perheiden voimavaroihin, jaksamiseen.



Meillä siis tosiaan tuo sama tilanne että kummankaan puolen isovanhemmat ei auta eikä osallistu. Toisilla on "syy" olemassa eli heidän oma tilanteensa on sellainen että eivät pysty enää tasapainoisesti kohtaamaan toisia ihmisiä, mutta toiset isovanhemmat ovat vain itsekkäitä.



Ei siis tässä mitään (eikä ole tarkoitus mitään omaa tarinaa nyt tilittää), mutta kun kaikkien muiden oletus on että tukea saa isovanhemmilta. Eli neuvola, työnantaja ja moni muu taho usein saattaa minulle sanoa että "pyydä apua isovanhemmilta", "eikö ne mummot voiisi auttaa" tai "vie lapsi työmatkan ajaksi mummolaan". Eli siis on eräänlainen oletus että lapsiperhe saa tukea ja apua isovanhemmilta.



Mutta kun sitä apua vaan ei saa, niin silloin on lähtökohtaisesti tosi paljon vaikeammassa tilanteessa ja asemassa kuin apua saava perhe. Meilläkin useampi lapsi ja kyllä saa venyä että saa hoidettua kaikki lasten erityistarpeet ja työt niin että kaikki tulee hoidettua. Kyllä välillä itkettää kun katsoo naapuria jossa joka asian takia lapsi viedään mummolle, että vanhemmat saavat siivota kahden, käydä kaupassa kahden, viettää parisuhdeaikaa kahden. Meillä tämä ei ole ikinä mahdollista, apua kun emme saa mistään.



Haluaisin siis yhteiskunnallisena näkemyksenä tuoda esiin sen seikan, että yhteiskunnan pitäisi edes tuoda lapsiperheiden kotiapu takaisin sellaisille perheille joilla ei ole mitään mahdollisuutta saada apua mistään. Se saisi maksaa (ilmaista apua en vaadikaan) mutta sen järjestelmän pitäisi olla olemassa.



Nimim. ilman apua jo kahdensan vuotta. Emme ole saaneet koskaan apua mistään edes minuutiksi.