Puolet perheistä ei saa isovanhemmilta hoitoapua juuri lainkaan - se "osallistuvista isovanhemmista"

Minä olen vähän vajaa kuusikymppinen ja täysillä työelämässä mukana samoin kuin mieheni, joka työnsä puolesta myös matkustaa ulkomailla. Lapsenlapsia on kaksi, vanhimmalla pojallamme. Ne harvat kerrat, kun meillä on omankin jaksamisen puolesta ollut mahdollisuus lapsenlapsia hoitaa, on palaute ollut sellaista, kuin ei koskaan olisi lapsia nähtykään. Väärin tehdään sit ja väärin tehdään tätä. Lastenhoidon lisäksi on esitelty hoidettavaksi pyykkivuori, silitettävien pino, tiskit, siivoukset, ikkunoiden pesu (!) ja toivottu pakastimen täyttöä ruualla jne. Mummulaan ei kuulemma lapsia voi tuoda, koska asunto on "vaarallisesti sisustettu", vaikka omamme siellä kolhuitta kasvoivatkin. Tunnustan, että muutaman kerran jälkeen on vastattu kielteisesti pyyntöön.

Oma äitini on todella auttavainen ja on paljon läsnä perheemme arjessa. Sitten taas miehen vanhemmat... okei, miehen isä asuu kaukana, mutta anoppi asuu lähellä, eikä ole silti käytännössä lainkaan avuksi.



Ei, me ei olla kysytty anopilta lupaa tehdä lapsia, eikä hänen ole PAKKO auttaa, mutta ihmettelen miten hänellä on pokkaa pyytää itse apua milloin remppaan, milloin tavaroiden kuljetukseen, kun ei auta meitä.



Anoppi vetoaa huonoon kuntoonsa, mutta hän pystyy siitä huolimatta käymään siivoamassa aikuisen, lapsettoman tyttärensä luona, kun se on tälle niin vaikeaa.

Minä olen aina tehnyt ison osan kodin töistä lapsena ja nuorena, enkä opiskeluaikanakaan kaukana asuessani jättänyt vanhempia pärjäämään kodin töiden kanssa kahden, kun tekivät pitkää päivää. Nyt ovat eläkkeellä, ja terveys reistailee, ja ollaan mieheni kanssa aina autettu, mikä voidaan. Joten jo ihan siitä syystä, että koska olemme jatkuvasti auttamassa heitä, ovat lapsenlapset jatkuvasti siellä, ja suhde on tullut väkisinkin läheiseksi ja kiinteäksi. Ja lapset saa AINA viedä sinne hoitoon! Toisilla isovanhemmilla on työkiireitä ja aikatauluja, mutta ME viedään lapset heille silloin kun HE haluavat. Heiltä ei saada lastenhoitoapua meidän tarpeiden mukaan, mutta ompa läheinen suhde kuitenkin.

ja muuttaa asumaan lastensa luokse. Jos kerran apua halutaan, niin kyllä sitä tarjotaan, mutta samalla lapsiperheet menettävät itsemääräämisoikeutensa.

jolloin ne on helppo viedä sinne ja autella samalla. Meidän itsekkäät isovanhemmat ei HALUA lapsenlapsiaan kylään. Eivät halua pitää yhteyttä, eivät soittaa, eivät mitään!!



Kyllä minäkin auttaisin heitä mielelläni mutta kun he eivät halua pitää yhteyttä! He haluavat elää vain itselleen eivätkä ole valmiita edes sellaiseen kanssakäymiseen että vain kyläiltäisiin! Minulle riittäisi tämäkin, en vaadi mitään lastenhoitoapua, mutta kun kaikki ihmiset eivät ole tunne-elämältään normaaleita. Meillä on neljä itsekästä isovanhempaa ja kyllä se on sama monella muulla tässä ketjussa vastanneella.



JA KYLLÄ, itse olen auttanut vanhempiani todella paljon saamatta mitään vastineeksi. Joten ei todellakaan ole aina niin että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Eli siis yritit ilmeisesti antaa ymmärtää että se on kaikkien "oma vika" jotka täällä valittavat piittaamattomista isovanhemmista????

mutta me emme kyllä "anna" isovanhemmille juuri mitään, ainakaan samoin kuin te. Molempien isovanhemmat ovat työssäkäyviä, n. 60-vuotiaita, terveitä, parisuhteessa olevia reippaita ihmisiä. Varakkaampia kuin me, omat autot, asuvat niin että jaksavat itse hoitaa asuntonsa jne. Eivätkä koskaan ole millään tavalla ilmaisseet tarvitsevansa apua. Tietenkin kyläilemme usein puolin ja toisin jne.

Silti he hoitavat lapsiamme mielellään, useamminkin haluaisivat kuin pyydämme. Ja minusta tämä on normaalitilanne, se mitä tässä ketjussa on kuvattu (että isovanhempia ei kiinnosta yhtään) taas ei.

Minä olen aina tehnyt ison osan kodin töistä lapsena ja nuorena, enkä opiskeluaikanakaan kaukana asuessani jättänyt vanhempia pärjäämään kodin töiden kanssa kahden, kun tekivät pitkää päivää. Nyt ovat eläkkeellä, ja terveys reistailee, ja ollaan mieheni kanssa aina autettu, mikä voidaan. Joten jo ihan siitä syystä, että koska olemme jatkuvasti auttamassa heitä, ovat lapsenlapset jatkuvasti siellä, ja suhde on tullut väkisinkin läheiseksi ja kiinteäksi. Ja lapset saa AINA viedä sinne hoitoon! Toisilla isovanhemmilla on työkiireitä ja aikatauluja, mutta ME viedään lapset heille silloin kun HE haluavat. Heiltä ei saada lastenhoitoapua meidän tarpeiden mukaan, mutta ompa läheinen suhde kuitenkin.

Jos siis kyse on siitä, että haluavatko isovanhemmat auttaa. Meillä nimittäin taastusti haluavat ja auttavat, jos apua tarvittaisiin.



Mä vastasin kuitenkin kerran tai pari vuodessa - ja se on siksi, että me emme kysele hoitoapua, ei ole tarvista.



Lapset ovat sitten isovanhemmilla muutaman kerran vuodessa lomailemassa pidemmän reissun, joskus ovat siellä viikonloppuja ihan muuten vaan ja paljon vierailemme koko perhe siellä. Hoitoavuksi mä en noita vierailuja laske, kun ei ne sitä ole. Lapset haluaa kylään sinne ja isovanhemmat haluavat heidät vierailemaan.



Lasten ollessa pienempiä, mentiin ihan samoin. Tosin vierailut oli lyhyempiä ja enemmän tehtiin näitä kylästelyjä koko perheen voimin.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

Itse olen vuosimallia 1976 ja olen hyvin kykeneväinen äidiksi. Ei ole vanhemmilta apua ruinattu, eikä saatu! Oma äitini on syntynyt sen sijaan 50-luvulla ja itse olin pienenä joka hemmetin viikonloppu ja kesäloma isovanhemmilla hoidossa..!

Täällä vuosimallia -78, ja 50-luvulla syntyneitä isovanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa lastenlasten hoito; vain ne omat harrastukset ja omat uusperhekuvionsa. Isovanhemmuus hukassa aivan täysin.

Ja: niin olimme mekin (mieheni ja minä, molemmat synt. -78) sekä monet ystäväni isovanhemmilla kylässä kaikki kesäloma-ajat ja lähes aina, olen käytännössä katsoen mummujeni kasvattama.

että tuo gallup on huonosti laadittu. Se olettaa ensinnäkin, että isovanhemmat asuvat lähellä. Minkä ikäisiä isovanhemmat ovat, ovatko terveitä ja työelämässä vai onko toinen tilanne?

Mä olen sitä mieltä, että isovanhemmat ovat jo ne lastenhoitotyönsä tehneet kun hoitivat meidät. Meidän asia on rakentaa ystävistä ja muista sellainen turvaverkko, että isovanhemmat saavat vain nauttia lapsenlapsistaan, ilman hoito- tai rahoitusautomaattina olemista. Sen on oltava heille vapaaehtoista.

Appivanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla. Emme näe usein, mutta olemme paljon tekemisissä. Kesät ovat yhteistä aikaa. Silloin he kyllä saattavat hoitaa lapsia viikkokaupalla. Miten se mahtuu tuohon kyselyyn?

Minä olen aina tehnyt ison osan kodin töistä lapsena ja nuorena, enkä opiskeluaikanakaan kaukana asuessani jättänyt vanhempia pärjäämään kodin töiden kanssa kahden, kun tekivät pitkää päivää. Nyt ovat eläkkeellä, ja terveys reistailee, ja ollaan mieheni kanssa aina autettu, mikä voidaan. Joten jo ihan siitä syystä, että koska olemme jatkuvasti auttamassa heitä, ovat lapsenlapset jatkuvasti siellä, ja suhde on tullut väkisinkin läheiseksi ja kiinteäksi. Ja lapset saa AINA viedä sinne hoitoon! Toisilla isovanhemmilla on työkiireitä ja aikatauluja, mutta ME viedään lapset heille silloin kun HE haluavat. Heiltä ei saada lastenhoitoapua meidän tarpeiden mukaan, mutta ompa läheinen suhde kuitenkin.

Mutta veikkaan, että tässä ketjussa isovanhemmistaan valittaneet - minä mukaanlukien - tuskin ovat vaatimassa mitään yksipuolista tukea.

Ei edes kyse ole niinkään hoitoavusta tai rahallisesta avusta, vaan tunnesiteen puuttumisesta. Siitä, että lapsenlapset tuntisivat olevansa isovanhemmilleen tärkeitä ja mielenkiintoisia - ja isovanhemmat niinmuodoin myös lastenlapsilleen.

Kun kyse on pienistä lapsista, kuka aikuinen ihminen alkaa miettiä, saako hän jotain vastapalvelua tutustuessaan pieneen lapsenlapseensa?! Jotenkin ymmärrän vastavuoroisuuden kyttäämisen silloin, kun kyse on työstä ja rahasta, mutta tunnesuhde omaan lähisukulaiseensa on jotain, jota ei edes pitäisi mitata sulle-mulle-sulle-mulle -mittarilla.

Ennemmin se menee - sinunkin kohdallasi - niinpäin, että ENSIN on rakastava ja arvostava suhtautuminen lapseen, sitten se kehittyy hyväksi ja läheiseksi suhteeksi aikuiseen lapseen ja tämän perheeseen JA auttamiseksi puolin ja toisin.

Tunnesidettä ei siis pitäisi joutuakaan ansaitsemaan.

Itse pidän edelleen viikottain yhteyttä vanhempiini ja muistan kaikki merkkipäivät. Heiltä ei ole tullut soittoa tai korttia lapsille tai minulle enää vuosiin, edes syntymäpäivinä.

ap

Riirrää kun he ovat hoitaneet minut ja mieheni aikuisiksi.

Joo, osa saa apua, tuon vasemmalla olevan gallupin mukaan kolmasosa perheistä saa apua viikottain tai lähes viikottain.

Mutta hemmetin moni ei saa ollenkaan tai korkeintaan muutaman kerran vuodessa. Itse emme saa ollenkaan.

Joten pikkuisenko alkaa ärsyttää, kun näkee juttuja aikakauslehdissa siitä, miten NYKYAJAN MODERNIT isovanhemmat ovat läsnä lastensa perheissä ja auttavat lastenlastensa hoidossa. Ei se ole ollenkaan selviö. Jotkut ovat, toiset eivät.

Mutta tietysti sellaiseen kivaan ja lämpöiseen, isovanhempia myötäkarvaan silittävään juttuun sopii paljon paremmin sellainen viesti, että isovanhemmat tukevat ja myötäelävät. Kuin sellainen, että heitä ei kiinnosta kuin oma napa, matkustelu ja kalliit harrastukset.

PS: en ole vaatimassa iäkkäitä vanhempiani lapsenlikoiksi. Saavat minun puolestani käyttää rahansakin itseensä, kuten tekevätkin. Mutta tekopyhät ja isovanhemmuuden toimivuutta kehuvat lehtijutut ärsyttävät.

että tuo gallup on huonosti laadittu. Se olettaa ensinnäkin, että isovanhemmat asuvat lähellä. Minkä ikäisiä isovanhemmat ovat, ovatko terveitä ja työelämässä vai onko toinen tilanne?

Mä olen sitä mieltä, että isovanhemmat ovat jo ne lastenhoitotyönsä tehneet kun hoitivat meidät. Meidän asia on rakentaa ystävistä ja muista sellainen turvaverkko, että isovanhemmat saavat vain nauttia lapsenlapsistaan, ilman hoito- tai rahoitusautomaattina olemista. Sen on oltava heille vapaaehtoista.

Appivanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla. Emme näe usein, mutta olemme paljon tekemisissä. Kesät ovat yhteistä aikaa. Silloin he kyllä saattavat hoitaa lapsia viikkokaupalla. Miten se mahtuu tuohon kyselyyn?

vaan juurikin sen "lapsenlapsistaan nauttimisen" puuttumisesta. Ei siinä mitään, olisihan sellainen halukkuus hätäavun antamiseenkin ollut mukavaa, mutta erityisesti tässä nyt surraan sitä tunnesiteen puuttumista.

ap

Minä olen aina tehnyt ison osan kodin töistä lapsena ja nuorena, enkä opiskeluaikanakaan kaukana asuessani jättänyt vanhempia pärjäämään kodin töiden kanssa kahden, kun tekivät pitkää päivää. Nyt ovat eläkkeellä, ja terveys reistailee, ja ollaan mieheni kanssa aina autettu, mikä voidaan. Joten jo ihan siitä syystä, että koska olemme jatkuvasti auttamassa heitä, ovat lapsenlapset jatkuvasti siellä, ja suhde on tullut väkisinkin läheiseksi ja kiinteäksi. Ja lapset saa AINA viedä sinne hoitoon! Toisilla isovanhemmilla on työkiireitä ja aikatauluja, mutta ME viedään lapset heille silloin kun HE haluavat. Heiltä ei saada lastenhoitoapua meidän tarpeiden mukaan, mutta ompa läheinen suhde kuitenkin.

Mutta veikkaan, että tässä ketjussa isovanhemmistaan valittaneet - minä mukaanlukien - tuskin ovat vaatimassa mitään yksipuolista tukea. Ei edes kyse ole niinkään hoitoavusta tai rahallisesta avusta, vaan tunnesiteen puuttumisesta. Siitä, että lapsenlapset tuntisivat olevansa isovanhemmilleen tärkeitä ja mielenkiintoisia - ja isovanhemmat niinmuodoin myös lastenlapsilleen. Kun kyse on pienistä lapsista, kuka aikuinen ihminen alkaa miettiä, saako hän jotain vastapalvelua tutustuessaan pieneen lapsenlapseensa?! Jotenkin ymmärrän vastavuoroisuuden kyttäämisen silloin, kun kyse on työstä ja rahasta, mutta tunnesuhde omaan lähisukulaiseensa on jotain, jota ei edes pitäisi mitata sulle-mulle-sulle-mulle -mittarilla. Ennemmin se menee - sinunkin kohdallasi - niinpäin, että ENSIN on rakastava ja arvostava suhtautuminen lapseen, sitten se kehittyy hyväksi ja läheiseksi suhteeksi aikuiseen lapseen ja tämän perheeseen JA auttamiseksi puolin ja toisin. Tunnesidettä ei siis pitäisi joutuakaan ansaitsemaan. Itse pidän edelleen viikottain yhteyttä vanhempiini ja muistan kaikki merkkipäivät. Heiltä ei ole tullut soittoa tai korttia lapsille tai minulle enää vuosiin, edes syntymäpäivinä. ap

Voihan olla, että pidät yhteyttä mekaanisesti, pakonomaisesti, koska täytyy. Ja vanhempasi tietävät, että ette ole koskaan tulleet toimeen.

Vanhempasi eivät ole sinulle tärkeitä kuin välineellisesti: sinä vaadit heiltä koko ajan jotain. Ei suhde lapsenlapseen ole sen kaksisempi kuin suhde muihinkaan lapsiin. Jos lapsenlapsen vanhempi, se oma lapsi, on aikanaan tehnyt kaikkensa saadakseen vanhepiensa elämän hankalaksi, niin vaikea niitä lapsenlapsia on rakastaa.

Olen hoitanut omat lapseni ja maksanut talomme ja kulkenut vuorotöissä. Aion taatusti eläkkeellä nauttia levosta ja omasta rauhastanikin.



Siskoni on mummo ja aion todella välttää sitä, miten hän elää. Elämässä ei ole mitään muuta sisältöä kuin lapsenlapset. Mies kulkee omilla teillään ja reissuissaan kun siskoni haluaa vain viikonloppuisin hoitaa pikkuisia ja pikkuiset tuodaan joka viikonloppu mummolaan. Olisin kuvitellut, että siskollani on omakin elämä ja olisi nauttinut miehensä kanssa matkustamisesta. Mutta ei, kun aina pitää olla apuna ja voi kun lapsenlapset sitä ja lapsenlapset tätä.



Naiselle tekee hyvää elää joskus itselleenkin, eikä koko ikäänsä elää lasten hoitamisen kautta.





Terveisin se tuleva itsekäs, paska anoppi.

Minä olen aina tehnyt ison osan kodin töistä lapsena ja nuorena, enkä opiskeluaikanakaan kaukana asuessani jättänyt vanhempia pärjäämään kodin töiden kanssa kahden, kun tekivät pitkää päivää. Nyt ovat eläkkeellä, ja terveys reistailee, ja ollaan mieheni kanssa aina autettu, mikä voidaan. Joten jo ihan siitä syystä, että koska olemme jatkuvasti auttamassa heitä, ovat lapsenlapset jatkuvasti siellä, ja suhde on tullut väkisinkin läheiseksi ja kiinteäksi. Ja lapset saa AINA viedä sinne hoitoon! Toisilla isovanhemmilla on työkiireitä ja aikatauluja, mutta ME viedään lapset heille silloin kun HE haluavat. Heiltä ei saada lastenhoitoapua meidän tarpeiden mukaan, mutta ompa läheinen suhde kuitenkin.

Mutta veikkaan, että tässä ketjussa isovanhemmistaan valittaneet - minä mukaanlukien - tuskin ovat vaatimassa mitään yksipuolista tukea. Ei edes kyse ole niinkään hoitoavusta tai rahallisesta avusta, vaan tunnesiteen puuttumisesta. Siitä, että lapsenlapset tuntisivat olevansa isovanhemmilleen tärkeitä ja mielenkiintoisia - ja isovanhemmat niinmuodoin myös lastenlapsilleen. Kun kyse on pienistä lapsista, kuka aikuinen ihminen alkaa miettiä, saako hän jotain vastapalvelua tutustuessaan pieneen lapsenlapseensa?! Jotenkin ymmärrän vastavuoroisuuden kyttäämisen silloin, kun kyse on työstä ja rahasta, mutta tunnesuhde omaan lähisukulaiseensa on jotain, jota ei edes pitäisi mitata sulle-mulle-sulle-mulle -mittarilla. Ennemmin se menee - sinunkin kohdallasi - niinpäin, että ENSIN on rakastava ja arvostava suhtautuminen lapseen, sitten se kehittyy hyväksi ja läheiseksi suhteeksi aikuiseen lapseen ja tämän perheeseen JA auttamiseksi puolin ja toisin. Tunnesidettä ei siis pitäisi joutuakaan ansaitsemaan. Itse pidän edelleen viikottain yhteyttä vanhempiini ja muistan kaikki merkkipäivät. Heiltä ei ole tullut soittoa tai korttia lapsille tai minulle enää vuosiin, edes syntymäpäivinä. ap

Voihan olla, että pidät yhteyttä mekaanisesti, pakonomaisesti, koska täytyy. Ja vanhempasi tietävät, että ette ole koskaan tulleet toimeen.

Vanhempasi eivät ole sinulle tärkeitä kuin välineellisesti: sinä vaadit heiltä koko ajan jotain. Ei suhde lapsenlapseen ole sen kaksisempi kuin suhde muihinkaan lapsiin. Jos lapsenlapsen vanhempi, se oma lapsi, on aikanaan tehnyt kaikkensa saadakseen vanhepiensa elämän hankalaksi, niin vaikea niitä lapsenlapsia on rakastaa.

Totta kai vanhempieni nihkeys ja omaan napaan tuijottaminen on vaikuttanut siihen, miten heihin suhtaudun. Mutta kyllä ihan ystävällisesti ja avoimesti pidän heihin yhteyttä, enkä VAADI yhtään mitään. Turhaa se olisikin, sen opin jo aikaa, aikaa sitten.

Eli täysin turhaa on nyt sinulta yrittää kääntää tätä minun viakseni tai muidenkaan tässä ketjussa isovanhempien kylmyydestä valittavien. En jaksa uskoa, että sakki täällä itkisi puuttuvaa isonvanhemmuutta, jos olisivat itse sen aiheuttaneet vaatimalla kuuta taivaalta.

Suorastaan hupaisa tuo väite, että olisin tehnyt vanhempieni elämän hankalaksi.

ap

Mutta äitini miniänä hoisi navetan ja lapsiensa lisäksi anoppinsa ja appensa hautaan. Samoin teki myös muissa maataloissa. Ei silloin mitään parisuhdelomia vietetty. Anoppi saattoi katsoa lapsia kun miniä oli navetassa, mutta lapsia ei taatusti hoidatettu mummoilla.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

hoidettiin suvun toimesta. Mummolasta sai aina apua, ja sitä myös hyödynnettiin.

Mutta nykyään moni isovanhempi taas kokee, että se ei ole heidän hommansa, "olemme omamme jo hoitaneet", ja unohtavat iloisesti sen itse aikoinaan saamansa avun. Näin esim. meillä: olen syntynyt v. 1967, ja ainakin meillä oli mummo ja tädit useinkin apuna, kun olin lapsi.

ap

Olen hoitanut omat lapseni ja maksanut talomme ja kulkenut vuorotöissä. Aion taatusti eläkkeellä nauttia levosta ja omasta rauhastanikin.

Siskoni on mummo ja aion todella välttää sitä, miten hän elää. Elämässä ei ole mitään muuta sisältöä kuin lapsenlapset. Mies kulkee omilla teillään ja reissuissaan kun siskoni haluaa vain viikonloppuisin hoitaa pikkuisia ja pikkuiset tuodaan joka viikonloppu mummolaan. Olisin kuvitellut, että siskollani on omakin elämä ja olisi nauttinut miehensä kanssa matkustamisesta. Mutta ei, kun aina pitää olla apuna ja voi kun lapsenlapset sitä ja lapsenlapset tätä.

Naiselle tekee hyvää elää joskus itselleenkin, eikä koko ikäänsä elää lasten hoitamisen kautta.

Terveisin se tuleva itsekäs, paska anoppi.

ei helvata... ei takuulla kukaan nyt oleta, ettei eläkkeellä ollessa saisi nauttia olostaan ja matkustella, vaan sitä tässä peräänkuulutan, että sinun ei pitäisi kokea lapsenlapsia pelkästään ikävänä velvollisuutena ja riesana, joita pitää pakoilla kaikin mahdollisin tavoin. Etkö rakasta lapsiasi? No joo, ymmärrän toki, että kärjistät.

ap

Minunkin pitäisi vastata muutaman kerran vuodessa. Syy siihen ei kuitenkaan ole isovanhempien itsekkyys tai muu. Minun sekä mieheni vanhemmat ovat vasta kuusikymppisiä ja jokainen työelämässä. Viimeisiä vuosiaan mutta ovat kuitenkin. Olemme mieheni kanssa lähtöisin pohjoisesta ja vanhempamme asuvat edelleen siellä. Itse asumme eteläisessä osassa maata ja se asettaa paljon rajoituksia.



En vastannut kyselyyn koska antaisi mielestäni väärän tuloksen omalta kohdaltani.

Mutta äitini miniänä hoisi navetan ja lapsiensa lisäksi anoppinsa ja appensa hautaan. Samoin teki myös muissa maataloissa. Ei silloin mitään parisuhdelomia vietetty. Anoppi saattoi katsoa lapsia kun miniä oli navetassa, mutta lapsia ei taatusti hoidatettu mummoilla.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

hoidettiin suvun toimesta. Mummolasta sai aina apua, ja sitä myös hyödynnettiin.

Mutta nykyään moni isovanhempi taas kokee, että se ei ole heidän hommansa, "olemme omamme jo hoitaneet", ja unohtavat iloisesti sen itse aikoinaan saamansa avun. Näin esim. meillä: olen syntynyt v. 1967, ja ainakin meillä oli mummo ja tädit useinkin apuna, kun olin lapsi.

ap

ja hyvä höpö-höpöttelijä, juurihan sinä tulit tuossa myöntäneeksi, että anoppi katsoi lapsia, kun miniä oli navetassa. Siellä oltiin päivittäin muuten aika monta tuntia, joten en tulkitsisi sitä ollenkaan kuten sinä, eli että "lapsia ei taatusti hoidatettu mummolla"

ap

Olen hoitanut omat lapseni ja maksanut talomme ja kulkenut vuorotöissä. Aion taatusti eläkkeellä nauttia levosta ja omasta rauhastanikin.

Siskoni on mummo ja aion todella välttää sitä, miten hän elää. Elämässä ei ole mitään muuta sisältöä kuin lapsenlapset. Mies kulkee omilla teillään ja reissuissaan kun siskoni haluaa vain viikonloppuisin hoitaa pikkuisia ja pikkuiset tuodaan joka viikonloppu mummolaan. Olisin kuvitellut, että siskollani on omakin elämä ja olisi nauttinut miehensä kanssa matkustamisesta. Mutta ei, kun aina pitää olla apuna ja voi kun lapsenlapset sitä ja lapsenlapset tätä.

Naiselle tekee hyvää elää joskus itselleenkin, eikä koko ikäänsä elää lasten hoitamisen kautta.

Terveisin se tuleva itsekäs, paska anoppi.

... sitten toivottavasti ymmärrät, että jos/kun sinä joskus tulevaisuudessa olet vanha ja mahdollisesti asut yksinäsi tai vanhainkodissa, sinun lapsillasi ja lapsenlapsillasi ei ole mitään velvollisuutta, eikä luultavasti edes haluja käyttää aikaansa ja energiaansa sinun seurassasi. Heillä on oma elämänsä, josta sinä itse olet itsesi pyyhkinyt pois. He elävät itselleen (ja mahdollisesti toisilleen). Sinä olet vain joku vieras vanha nainen, johon heillä ei ole mitään tunnesidettä.

Toki jokaisella isovanhemmalla on siis oikeus olla välittämättä ja kiinnostumatta lapsenlapsistaan, mutta sitten täytyy vain valittamatta kestää ne seuraukset, joita tuollainen tunnekylmyys tuo mukanaan. Ihmissuhteet, välittäminen ja huolenpito kun ovat kaksisuuntainen tie. Jos ei mitään anna, ei mitään saa.