Puolet perheistä ei saa isovanhemmilta hoitoapua juuri lainkaan - se "osallistuvista isovanhemmista"

joka itse on saanut vanhempien sukupolven avun, mutta ei auta enää jälkipolviaan vaan tekee kaikkea sitä, mihin ET-lehti lukijoitaan on vuosikaudet kannustanut - harrastaa, harrastaa ja harrastaa.... jotkut saattaa vielä tehdä töitäkin toki, mutta lapsenlapsia tavataan suunnilleen vain maksua vastaan.



Omat vanhempani ovat onneksi vanhempaa ikäluokkaa kuin nämä itsekkyyden huiput, jotka ovat kupanneet itselleen kolmen sukupolven rahat ja jättävät jälkeensä velkaisen, tyhjäksi kupatun maan.

niiden vanhusten elämää, että teidän, kuinka heille käy, vaikka he uhraisivat elämänsä lastenlapsille, silti mummot saa elää yksin vanhuudenpäivät ja vanhainkodissa. Ei heitä tosiaankaan käy auttamassa ne lapsenlapset, eikä lapset, vaikka he olisivat kaiken aikansa uhranneet lapsenlapsilleen.

Kun ei ole aikaa ja tekee pahaa käydä katsomassa vanhaa mummoa ja on harrastuksia ja on kiirevuodet ja ei haluta jne...Syitä olen kuullut monia.

Naapurissamme elää juuri tällainen mummo. Lapsia hänellä on 3 ja lapsenlapsia hän on hoitanut 7 kappaletta. Ja kas, kukaan ei käy mummoa auttamassa kun pappa kuoli. Minä kolaan häneltä pihat ja käytän kaupassa. Lapset ja lapsenlapset asuvat 50km säteellä kaikki.

Joten parempi vain satsata naiset omaan elämään ja solmia se turvaverkko vanhuutta varten tuttavista ja naapureista. Sillä ne lapsenlapset ja omat lapset eivät auta, vaikka uhraisitte itsenne kuinka.

Ps. ihmeellisen rakkauden olet kyllä oppinut kun ehdollistat avun siihen, että autat vanhempiasi vain jos he ovat hoitaneet lapsiasi tarpeeksi. Meillä onneksi kasvatettiin lapset siihen, että rakkautta annetaan ja saadaan ilman ehtoja. Sen eteen ei tarvitse tehdä töitä.

Olen hoitanut omat lapseni ja maksanut talomme ja kulkenut vuorotöissä. Aion taatusti eläkkeellä nauttia levosta ja omasta rauhastanikin.

Siskoni on mummo ja aion todella välttää sitä, miten hän elää. Elämässä ei ole mitään muuta sisältöä kuin lapsenlapset. Mies kulkee omilla teillään ja reissuissaan kun siskoni haluaa vain viikonloppuisin hoitaa pikkuisia ja pikkuiset tuodaan joka viikonloppu mummolaan. Olisin kuvitellut, että siskollani on omakin elämä ja olisi nauttinut miehensä kanssa matkustamisesta. Mutta ei, kun aina pitää olla apuna ja voi kun lapsenlapset sitä ja lapsenlapset tätä.

Naiselle tekee hyvää elää joskus itselleenkin, eikä koko ikäänsä elää lasten hoitamisen kautta.

Terveisin se tuleva itsekäs, paska anoppi.

... sitten toivottavasti ymmärrät, että jos/kun sinä joskus tulevaisuudessa olet vanha ja mahdollisesti asut yksinäsi tai vanhainkodissa, sinun lapsillasi ja lapsenlapsillasi ei ole mitään velvollisuutta, eikä luultavasti edes haluja käyttää aikaansa ja energiaansa sinun seurassasi. Heillä on oma elämänsä, josta sinä itse olet itsesi pyyhkinyt pois. He elävät itselleen (ja mahdollisesti toisilleen). Sinä olet vain joku vieras vanha nainen, johon heillä ei ole mitään tunnesidettä.

Toki jokaisella isovanhemmalla on siis oikeus olla välittämättä ja kiinnostumatta lapsenlapsistaan, mutta sitten täytyy vain valittamatta kestää ne seuraukset, joita tuollainen tunnekylmyys tuo mukanaan. Ihmissuhteet, välittäminen ja huolenpito kun ovat kaksisuuntainen tie. Jos ei mitään anna, ei mitään saa.

Ihan järkky paskalehti. Jos tuo on isovanhenpien raamattu nykyään niin ei ihme että ovat itsekkäitä.

Isovanhempien Regina...

Jos kerta ei voi pyyteettömästi rakastaa vaan se pitää ansaita.

Oletko sinä ansainnut vanhempiesi rakkauden?

Olen hoitanut omat lapseni ja maksanut talomme ja kulkenut vuorotöissä. Aion taatusti eläkkeellä nauttia levosta ja omasta rauhastanikin.

Siskoni on mummo ja aion todella välttää sitä, miten hän elää. Elämässä ei ole mitään muuta sisältöä kuin lapsenlapset. Mies kulkee omilla teillään ja reissuissaan kun siskoni haluaa vain viikonloppuisin hoitaa pikkuisia ja pikkuiset tuodaan joka viikonloppu mummolaan. Olisin kuvitellut, että siskollani on omakin elämä ja olisi nauttinut miehensä kanssa matkustamisesta. Mutta ei, kun aina pitää olla apuna ja voi kun lapsenlapset sitä ja lapsenlapset tätä.

Naiselle tekee hyvää elää joskus itselleenkin, eikä koko ikäänsä elää lasten hoitamisen kautta.

Terveisin se tuleva itsekäs, paska anoppi.

... sitten toivottavasti ymmärrät, että jos/kun sinä joskus tulevaisuudessa olet vanha ja mahdollisesti asut yksinäsi tai vanhainkodissa, sinun lapsillasi ja lapsenlapsillasi ei ole mitään velvollisuutta, eikä luultavasti edes haluja käyttää aikaansa ja energiaansa sinun seurassasi. Heillä on oma elämänsä, josta sinä itse olet itsesi pyyhkinyt pois. He elävät itselleen (ja mahdollisesti toisilleen). Sinä olet vain joku vieras vanha nainen, johon heillä ei ole mitään tunnesidettä.

Toki jokaisella isovanhemmalla on siis oikeus olla välittämättä ja kiinnostumatta lapsenlapsistaan, mutta sitten täytyy vain valittamatta kestää ne seuraukset, joita tuollainen tunnekylmyys tuo mukanaan. Ihmissuhteet, välittäminen ja huolenpito kun ovat kaksisuuntainen tie. Jos ei mitään anna, ei mitään saa.

kuin jätetty sairaan anopin hoidettavaksi.

Siis kamalaa, kuinka te olette katkeria.

Kannattaisiko tehdä lapsia sen verran, että jaksaa itse hoitaa. Samoin kartoittaa itselleen muutenkin elämä niin, että jaksaa sen itse.

Hyi hekvetti. Tekee oikein pahaa tuollaiset ruikuttajat.

Onneksi omat lapset osaavat tehdä töitä ja ovat oma-aloitteisia ja pärjäävät, eivätkä ruinaa ja itke, että mamma ei auta heitä aikuisena.

Mutta äitini miniänä hoisi navetan ja lapsiensa lisäksi anoppinsa ja appensa hautaan. Samoin teki myös muissa maataloissa. Ei silloin mitään parisuhdelomia vietetty. Anoppi saattoi katsoa lapsia kun miniä oli navetassa, mutta lapsia ei taatusti hoidatettu mummoilla.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

hoidettiin suvun toimesta. Mummolasta sai aina apua, ja sitä myös hyödynnettiin.

Mutta nykyään moni isovanhempi taas kokee, että se ei ole heidän hommansa, "olemme omamme jo hoitaneet", ja unohtavat iloisesti sen itse aikoinaan saamansa avun. Näin esim. meillä: olen syntynyt v. 1967, ja ainakin meillä oli mummo ja tädit useinkin apuna, kun olin lapsi.

ap

ja hyvä höpö-höpöttelijä, juurihan sinä tulit tuossa myöntäneeksi, että anoppi katsoi lapsia, kun miniä oli navetassa. Siellä oltiin päivittäin muuten aika monta tuntia, joten en tulkitsisi sitä ollenkaan kuten sinä, eli että "lapsia ei taatusti hoidatettu mummolla"

ap

joka itse on saanut vanhempien sukupolven avun, mutta ei auta enää jälkipolviaan vaan tekee kaikkea sitä, mihin ET-lehti lukijoitaan on vuosikaudet kannustanut - harrastaa, harrastaa ja harrastaa.... jotkut saattaa vielä tehdä töitäkin toki, mutta lapsenlapsia tavataan suunnilleen vain maksua vastaan. Omat vanhempani ovat onneksi vanhempaa ikäluokkaa kuin nämä itsekkyyden huiput, jotka ovat kupanneet itselleen kolmen sukupolven rahat ja jättävät jälkeensä velkaisen, tyhjäksi kupatun maan.

huolehdi omista vanhemmistaan.

hoitivat isovanhemmat aikoinaan huomattavasti _enemmän_ kuin mitä nyt omia lapsiani ovat isovanhemmat hoitaneet!

Itse olin jopa useamman vuoden kokonaan mummulassa hoidossa ja lomilla vuosittain jopa useamman viikon (kouluiässä).

Omat jo kouluikäiset lapseni ovat isovanhempien hoidossa ehkä viisi kertaa vuodessa, ja silloinkin max. muutaman päivän. Ja kaikki isovanhemmat ovat hyväkuntoisia ja täysin kaikin puolin pärjääviä vielä.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta. Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

70-luvun lapsiahan nämä nykyajan isovanhemmat hoidattivat omilla isovanhemmillaan jo, eiköhän se ihan sieltä kuule tule.

tai hoitopaikat oli yksityisiä ja maksoi maltaita. Lapset oli pakko viedä maalle mummolaan, että vanhemmat pystyi kulkemaan töissä.



Mutta eihän tämä suurten ikäluokkien kasvattama katkera sukupolvi voi mitään lievennyksiä löytää vanhempiensa ratkaisuihin. Katkeria, katkeria ja vihamielisiä ja lasketaan ja jaetaan ja uhkaillaan, että en käy teitä katsomassa, ellei teistä voi jotenkin hyötyä.



Millaisia lapsia tämä katkera sukupolvi itse kasvattaa?

Jos kerta ei voi pyyteettömästi rakastaa vaan se pitää ansaita.

Oletko sinä ansainnut vanhempiesi rakkauden?

Olen hoitanut omat lapseni ja maksanut talomme ja kulkenut vuorotöissä. Aion taatusti eläkkeellä nauttia levosta ja omasta rauhastanikin.

Siskoni on mummo ja aion todella välttää sitä, miten hän elää. Elämässä ei ole mitään muuta sisältöä kuin lapsenlapset. Mies kulkee omilla teillään ja reissuissaan kun siskoni haluaa vain viikonloppuisin hoitaa pikkuisia ja pikkuiset tuodaan joka viikonloppu mummolaan. Olisin kuvitellut, että siskollani on omakin elämä ja olisi nauttinut miehensä kanssa matkustamisesta. Mutta ei, kun aina pitää olla apuna ja voi kun lapsenlapset sitä ja lapsenlapset tätä.

Naiselle tekee hyvää elää joskus itselleenkin, eikä koko ikäänsä elää lasten hoitamisen kautta.

Terveisin se tuleva itsekäs, paska anoppi.

... sitten toivottavasti ymmärrät, että jos/kun sinä joskus tulevaisuudessa olet vanha ja mahdollisesti asut yksinäsi tai vanhainkodissa, sinun lapsillasi ja lapsenlapsillasi ei ole mitään velvollisuutta, eikä luultavasti edes haluja käyttää aikaansa ja energiaansa sinun seurassasi. Heillä on oma elämänsä, josta sinä itse olet itsesi pyyhkinyt pois. He elävät itselleen (ja mahdollisesti toisilleen). Sinä olet vain joku vieras vanha nainen, johon heillä ei ole mitään tunnesidettä.

Toki jokaisella isovanhemmalla on siis oikeus olla välittämättä ja kiinnostumatta lapsenlapsistaan, mutta sitten täytyy vain valittamatta kestää ne seuraukset, joita tuollainen tunnekylmyys tuo mukanaan. Ihmissuhteet, välittäminen ja huolenpito kun ovat kaksisuuntainen tie. Jos ei mitään anna, ei mitään saa.

aikaa, välittämistä ja ihan tavallista arkista seuraa - ja nuorempana varmaan jonkin veraan myös harmaita hiuksia :)

Toki joku voi rakastaa ihan pyyteettömästikin. Keneltäkään tuollaista pyyteetöntä rakkautta ei kuitenkaan voi edellyttää. Tuota tarkoitin, kun kirjoitin edellisessä viestissäni "jos ei mitään anna, ei mitään saa".

Jos siis omat vanhempani, joita rakastan kaikkine hyvine ja ärsyttävine piirteineen ja jotka rakastavat takaisin niin minua kuin lapsiani, jostain syystä muuttuisivat kylmiksi eivätkä haluaisi meihin enää yhteyttä pitää, ei heilläkään olisi mielestäni varaa olettaa, että me heidän vanhuudenpäivinään haluaisimme aikaamme heidän kanssaan viettää.

vaikka -70 -luvulla olenkin syntynyt.

Molemmat vanhempani ovat kotoisin eri puolilta Suomea ja päätyneet Uudellemaalle. Mummolat siis kaukana. En muista että olisimme olleet hoidossa mummoilla. Vierailimme koko perheen kanssa.

Olin pienenä päiväkodissa (seurakunnan) ja oli siellä paljon muitakin lapsia. Täällä saa vaikutelman että ei sellaisia ollutkaan siihen aikaan.

pyyteetöntä rakkautta ei ole.



Onneksi meillä suvussa ei ole tuollaista mustaa pedagokiikkaa. Meillä on vanhemmilla ollut itsetunto kunnossa ja ei traumoja, joten he ovat voineet ehdoitta rakastaa lastaan. Sama on jatkunut sukupolvelta toiselle.



Sääli jos sinä et siihen kykene ja vanhempasi eivät myöskään osaa sitä. Joissain suvuissa todella on tällaista rakkauden ehsollistamista, että pyyteetöntä rakkautta ei ole, ellei lapsistaan tai aikuisista hyödy.



Surullista. Minulla kyllä käy sääliksi elämäsi. Asiasta kannattaisi ehkä keskustella ammattiauttajan kanssa.

niiden vanhusten elämää, että teidän, kuinka heille käy, vaikka he uhraisivat elämänsä lastenlapsille, silti mummot saa elää yksin vanhuudenpäivät ja vanhainkodissa. Ei heitä tosiaankaan käy auttamassa ne lapsenlapset, eikä lapset, vaikka he olisivat kaiken aikansa uhranneet lapsenlapsilleen.

Kun ei ole aikaa ja tekee pahaa käydä katsomassa vanhaa mummoa ja on harrastuksia ja on kiirevuodet ja ei haluta jne...Syitä olen kuullut monia.

Naapurissamme elää juuri tällainen mummo. Lapsia hänellä on 3 ja lapsenlapsia hän on hoitanut 7 kappaletta. Ja kas, kukaan ei käy mummoa auttamassa kun pappa kuoli. Minä kolaan häneltä pihat ja käytän kaupassa. Lapset ja lapsenlapset asuvat 50km säteellä kaikki.

Joten parempi vain satsata naiset omaan elämään ja solmia se turvaverkko vanhuutta varten tuttavista ja naapureista. Sillä ne lapsenlapset ja omat lapset eivät auta, vaikka uhraisitte itsenne kuinka.

Ps. ihmeellisen rakkauden olet kyllä oppinut kun ehdollistat avun siihen, että autat vanhempiasi vain jos he ovat hoitaneet lapsiasi tarpeeksi. Meillä onneksi kasvatettiin lapset siihen, että rakkautta annetaan ja saadaan ilman ehtoja. Sen eteen ei tarvitse tehdä töitä.

Olen hoitanut omat lapseni ja maksanut talomme ja kulkenut vuorotöissä. Aion taatusti eläkkeellä nauttia levosta ja omasta rauhastanikin.

Siskoni on mummo ja aion todella välttää sitä, miten hän elää. Elämässä ei ole mitään muuta sisältöä kuin lapsenlapset. Mies kulkee omilla teillään ja reissuissaan kun siskoni haluaa vain viikonloppuisin hoitaa pikkuisia ja pikkuiset tuodaan joka viikonloppu mummolaan. Olisin kuvitellut, että siskollani on omakin elämä ja olisi nauttinut miehensä kanssa matkustamisesta. Mutta ei, kun aina pitää olla apuna ja voi kun lapsenlapset sitä ja lapsenlapset tätä.

Naiselle tekee hyvää elää joskus itselleenkin, eikä koko ikäänsä elää lasten hoitamisen kautta.

Terveisin se tuleva itsekäs, paska anoppi.

... sitten toivottavasti ymmärrät, että jos/kun sinä joskus tulevaisuudessa olet vanha ja mahdollisesti asut yksinäsi tai vanhainkodissa, sinun lapsillasi ja lapsenlapsillasi ei ole mitään velvollisuutta, eikä luultavasti edes haluja käyttää aikaansa ja energiaansa sinun seurassasi. Heillä on oma elämänsä, josta sinä itse olet itsesi pyyhkinyt pois. He elävät itselleen (ja mahdollisesti toisilleen). Sinä olet vain joku vieras vanha nainen, johon heillä ei ole mitään tunnesidettä.

Toki jokaisella isovanhemmalla on siis oikeus olla välittämättä ja kiinnostumatta lapsenlapsistaan, mutta sitten täytyy vain valittamatta kestää ne seuraukset, joita tuollainen tunnekylmyys tuo mukanaan. Ihmissuhteet, välittäminen ja huolenpito kun ovat kaksisuuntainen tie. Jos ei mitään anna, ei mitään saa.

vaikka aikaisemmin halusit kovasti markkinoida itseäsi tulevana itsekkäänä paskana anoppina ;)

Meillä kyllä on käyty hoitamassa ja huolehtimassa suvun vanhuksista heidän voimiensa vähentyessä, joten äläpä turhaan yleistä. Sen, että joku ei halua huolehtia vanhemmistaan/isovanhemmistaan, joihin heillä ei ole ollut vuosiin mitään tunnesidettä, ymmärrän kyllä hyvin.

Pitäisikö sinusta sitten sellaisesta vanhemmasta/isovanhemmasta huolehtia viimemetreillä, joka vielä hyvässä kunnossa ollessaan aina "nautti omasta elämästään" eikä osoittanut kiinnostusta ja kiintymystä lapsiinsa/lapsenlapsiinsa?

joka itse on saanut vanhempien sukupolven avun, mutta ei auta enää jälkipolviaan vaan tekee kaikkea sitä, mihin ET-lehti lukijoitaan on vuosikaudet kannustanut - harrastaa, harrastaa ja harrastaa.... jotkut saattaa vielä tehdä töitäkin toki, mutta lapsenlapsia tavataan suunnilleen vain maksua vastaan. Omat vanhempani ovat onneksi vanhempaa ikäluokkaa kuin nämä itsekkyyden huiput, jotka ovat kupanneet itselleen kolmen sukupolven rahat ja jättävät jälkeensä velkaisen, tyhjäksi kupatun maan.

Suurten ikäluokkien lapset ovat ensimmäinen suklupolvi, joka ei huolehdi omista vanhemmistaan.

Pitäisikö sinusta huolehtia sellaisista vanhemmista, jotka ovat huolehtineet sinusta vähän niin ja näin eivätkä ole olleet kiinnostuneita sinun lapsistasi eli omista lapsenlapsistaan?

Jos pitäisi niin miksi?

Eli sinäkään et rakasta lapsiasi pyyteettömästi, koska mielestäsi pyyteetöntä rakkautta ei ole.

Onneksi meillä suvussa ei ole tuollaista mustaa pedagokiikkaa. Meillä on vanhemmilla ollut itsetunto kunnossa ja ei traumoja, joten he ovat voineet ehdoitta rakastaa lastaan. Sama on jatkunut sukupolvelta toiselle.

Sääli jos sinä et siihen kykene ja vanhempasi eivät myöskään osaa sitä. Joissain suvuissa todella on tällaista rakkauden ehsollistamista, että pyyteetöntä rakkautta ei ole, ellei lapsistaan tai aikuisista hyödy.

Surullista. Minulla kyllä käy sääliksi elämäsi. Asiasta kannattaisi ehkä keskustella ammattiauttajan kanssa.

oli suunnattu?

Aika kummallinen sivujuonne tällainen pyyteettömästä rakkaudesta keskustelu muuten tässä keskusteluketjussa, jossa on esitetty monia esimerkkejä isovanhemmista, jotka eivät tippaakaan välitä lapsenlapsistaan. Heidän yhteydessään kun on turha puhua rakkaudesta, varsinkaan pyyteettömästä sellaisesta. Vai onko tarkoitus sanoa, että myös tuollaista täysin tunnekylmää, poissaolevaa isovanhempaa vain pitäisi pyyteettömästi rakastaa?

Koko elämä perustuu vastavuoroisuuteen ja ihmisten kommunikaatioon. On ihan turha huudella johonkin sellaiseen suuntaan, josta ei koskaan mitään vastata. Onneksi meillä vanhempamme, paitsi isäni, ovat kiinnostuneita meistä ja lapsestamme. Äitiäni olen auttanut aina, minkä olen pystynyt, kuten myös edesmennyttä mummoani, joka oli tosi rakas, ja jonka luona vietimme paljon aikaa. Jeesaamme sisarustemme kanssa toisiamme, se vähän niinkuin kuuluu asiaan, että huolehditaan toisista. Isän ja sen puolen sukulaisten kanssa on toisin. Jos kukaan ei pidä yhteyttä, miksi vaivautuisin itsekään?



Appivanhemmat ovat hyväkuntoisia eläkeläisiä, jotka ovat onnesta soikeina, jos saavat silloin tällöin hoitaa lastenlastaan. Ehtivät kyllä myös harrastaa ja matkustaa ympäri maailmaa vallan hyvin tästä huolimatta.



Itse haluan mummona ihan varmasti olla läsnä lastenlasteni elämässä, jos sellaisia sattuu tulemaan.

kun kerran olette hankkineet. Omituinen ajatusmalli että perustetaan perhe ja hankitaan lapsia, että isovanhemmilla olisi idylliin sopivaa elämänsisältöä ja puuhaa.

Työkaverini tyttären perheeseen odotetaan kevällä 4:ttä lasta syntyväksi. Vanhin ei ole edes täyttänyt vielä seitsemää! Onhan se selvää että vanhemmilla on rankkaa ja hoitovastuusta olisi kiva jakaa, omasta ajasta puhumattakaan.

Toivottavasti en tule mummoksi, ennen kuin pääsen eläkkeelle ja on aikaa antaa. Nyt en jaksaisi. Omat teinit jo vie aika tavalla voimia ja hermoja. Ehkä tätä nuoret äidit täällä eivät voi ymmärtää?!

tai tarkemmin sanottuna SINUN kaltaiset ihmiset tekee lapsia? Onko lapset jotain lemmikeitä, joita hoidetaan se tovi kun kivasti jaksellaan ja sitten kun ovat aikuisia hylätään ja ollaan mieluiten mahdollisimman vähän tekemisissä?

EIkö lapsen tekeminen ole valinta nykypäivänä? Että kun tämän teen, niin sitten myös olen elämässään mukana parhaalla mahdollisella tavalla?

Mä en ymmärrä tuollaista näkökantaa, että lapsi tai lapsenlapsi olisi lähtökohtaisesti vain taakka ja energian viejä. Miksei niiden lasten kanssa olemisesta voisi nauttiakin? Tehdä kivoja juttuja ja hömpötellä menemään? Miksi kaikki on nykyään niin helvetin vaikeaa?

Niin ja vielä tuo iänikuinen jänkkäys, että lapset hoidatetaan isovanhemmilla ja sitä ja tätä... eiköhän se ole aika minimaalista kokonaisuutta katsottaessa se isovanhempien lastenhoito. Ei sitä voi mitenkään verrata vanhempien hoitovastuuseen.

No mutta. Meillä on onneksi ihanat isovanhemmat, yhteensä kolmet. Kaikki auttaa parhaansa mukaan, eikä me olla ikinä pulassa lastenhoidon suhteen.

Näin aion itsekin auttaa tulevaisuudessa lapsiani, ja näitä vanhenevia isovanhempia myös.

kuin jätetty sairaan anopin hoidettavaksi.

Siis kamalaa, kuinka te olette katkeria.

Kannattaisiko tehdä lapsia sen verran, että jaksaa itse hoitaa. Samoin kartoittaa itselleen muutenkin elämä niin, että jaksaa sen itse.

Hyi hekvetti. Tekee oikein pahaa tuollaiset ruikuttajat.

Onneksi omat lapset osaavat tehdä töitä ja ovat oma-aloitteisia ja pärjäävät, eivätkä ruinaa ja itke, että mamma ei auta heitä aikuisena.

Mutta äitini miniänä hoisi navetan ja lapsiensa lisäksi anoppinsa ja appensa hautaan. Samoin teki myös muissa maataloissa. Ei silloin mitään parisuhdelomia vietetty. Anoppi saattoi katsoa lapsia kun miniä oli navetassa, mutta lapsia ei taatusti hoidatettu mummoilla.

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

hoidettiin suvun toimesta. Mummolasta sai aina apua, ja sitä myös hyödynnettiin.

Mutta nykyään moni isovanhempi taas kokee, että se ei ole heidän hommansa, "olemme omamme jo hoitaneet", ja unohtavat iloisesti sen itse aikoinaan saamansa avun. Näin esim. meillä: olen syntynyt v. 1967, ja ainakin meillä oli mummo ja tädit useinkin apuna, kun olin lapsi.

ap

ja hyvä höpö-höpöttelijä, juurihan sinä tulit tuossa myöntäneeksi, että anoppi katsoi lapsia, kun miniä oli navetassa. Siellä oltiin päivittäin muuten aika monta tuntia, joten en tulkitsisi sitä ollenkaan kuten sinä, eli että "lapsia ei taatusti hoidatettu mummolla"

ap

Että sinä et hoida omia lapsenlapsiasi tai auta lapsiasi kun ovat kerran aikuisia?

No, sitähän sitten niität mitä kylvät. Ei ihme että tuollaisella asenteella varustetulle ihmiselle on pakko näyttää vaan sitä pärjäävää puolta, eihän sulle voisi näyttää sitä, että ei jaksaisi, ja apua tarvitsisi. Silloin sitä olisi kamala ruikuttaja, eikä ollenkaan pärjääjä.

PS. onneksi mun perheessä saa apua puolin ja toisin ilman että tarvitsee ollenkaan ruikutella...

vanhemmiksi vaan isovanhemmat joutuvat paikkaamaan tätä vajetta.

Jos kysyttäisiin ET-lejdessä, miten monen aikuiset lapset auttavat, niin vastaus olisi noin 15%.

Isoäitini hoiti minua todella paljon 70-luvulla, vaikka oli jo sairas. Itse en ole saanut minkäänlaista aopua omien lasteni hoidossa lasteni isovanhemmilta. Eli se lainatun höpötyksestä. Lapsia on ennen nimenomaan hoidettu enemmän koko suvun ja kylänkin voimin, toki huolettomammin kuin nykyään. Rima ei ollut yhtä korkealla kuin monilla nykyään.

Minä olen vähän vajaa kuusikymppinen ja täysillä työelämässä mukana samoin kuin mieheni, joka työnsä puolesta myös matkustaa ulkomailla. Lapsenlapsia on kaksi, vanhimmalla pojallamme. Ne harvat kerrat, kun meillä on omankin jaksamisen puolesta ollut mahdollisuus lapsenlapsia hoitaa, on palaute ollut sellaista, kuin ei koskaan olisi lapsia nähtykään. Väärin tehdään sit ja väärin tehdään tätä. Lastenhoidon lisäksi on esitelty hoidettavaksi pyykkivuori, silitettävien pino, tiskit, siivoukset, ikkunoiden pesu (!) ja toivottu pakastimen täyttöä ruualla jne. Mummulaan ei kuulemma lapsia voi tuoda, koska asunto on "vaarallisesti sisustettu", vaikka omamme siellä kolhuitta kasvoivatkin. Tunnustan, että muutaman kerran jälkeen on vastattu kielteisesti pyyntöön.

Täälläkin niin usein saa lukea niitä ulinoita ja marmatuksia, kuinka isovanhemmat on laittaneet pipon väärin päähän, ja pullaakin on annettu 10 kk ikäiselle ja vaikka mitä kamalaa...

Monien nykyvanhempien neuroottisuutta lähentelevä fanatismi kasvatusasioissa on myös hienosti isovanhempia karkoittava juttu. Jos koko ajan saa pelätä tekevänsä väärin ja saa siitä vielä palautetta jatkuvasti kiitoksen sijaan, ei ihme jos alkaa isovanhempaakin vituttaa.

mummulani silloin 70-luvulla eivät olleet missään maalla, vaan samassa kaupungissa missä itse asuimme. Päivähoitoonkin olisin päässyt, mutta mummu HALUSI hoitaa minua. Ja myöhempinä vuosiakin vanhemmat toivoivat meitä lapsenlapsiaan esim lomilla kyläilemään pidemmiksikin ajoiksi. Monet ystävistäni myös viettivät paljon aikaa isovanhempien kanssa. Nykyään omat lapseni ja tuttujen lapset selvästi vähemmän. En todellakaan ymmärrä tätä väitettä, jonka mukaan "nykyvanhemmat" hoidattaisivat lapsensa isovanhemmilla. Ei päde meillä eikä suurimmalla osalla tutuistakaan.