Millä aihealueilla ihmisten tietämättömyys yllättää juuri sinut?
Haen nyt siis sellaisia vastauksia, jotka eivät johdu siitä että vastaaja on tietyllä alalla ja siksi tietää siitä enemmän kuin muut vaan siitä, että vastaajalla itsellään on keskimääräistä parempi yleissivistys jollakin aihealueella (ihan muuten, omasta kiinnostuksesta johtuen).
Mä jaksan aina yllättyä siitä, miten totaalisen pihalla monet ihmiset ovat terveyteen liittyvistä asioista. Esimerkkejä:
- luullaan, että minkään antibiootin kanssa ei saa missään nimessä ottaa yhtään alkoholia.
- luullaan, että antibiootti on aina kolmiolääke kun on vahva ja silleen (eli ei tajuta mikä on kolmiolääke)
- ei ymmärretä, mikä ero on rokotteella ja antibiootilla. Eli siis ei tajuta toimintamekanismeja ollenkaan, kuvitellaan että rokotekin on jokin "lääke" joka auttaa tautiin samalla tavalla kuin antibiootti
- ei ymmärretä, miksi antibioottikuuri pitää syödä loppuun ja miksi antibioottia ei kannata napsia yksi tabu silloin ja toinen tällöin jos on vähän kipeä olo (siis näitä tabuja joita on jäänyt yli kun on lopetettu kuuri kesken)
- edes omaan alaan liittyviä asioita ei tunneta: katsoin esim. joskus jotain seksiohjelmaa jossa seksuaaliterapeutti ilmeisesti luuli olleensa tosi pro ja löytäneensä googlella kovinkin piilossa olleen tiedon kun osasi yhdistää vulvodynian asiakkaansa seksikipuihin.
Tuossa nyt joitakin esimerkkejä. Mua itseäni kiinnostaa kovasti terveysasiat, sairaudet, niiden hoito jne, vaikken ole alaa opiskellut koskaan. Siksi aina välillä tulee järkytyksenä se, miten totaalisen ulkona jotkut ovat ihan perusasioistakin.
Toinen asia, joka välillä järkyttää on ihmisten kirjoitustaidon puute. Siis se, että kirjoitetaan vaikkapa "asuntoosake". Se, ettei oma silmä mitenkään "hälytä" tuossa tilanteessa.
Sitten taas esim. historiasta mun tietämys on hävettävän surkea. Koulussa se oli pakkopänttäämistä, joka ei jäänyt pysyvästi mieleen. Tarkat kuvaukset hallitsijoiden vaihtumisesta tai sotien etenemisestä eivät vaan kiinnostaneet eivätkä kiinnosta vieläkään vaikka miten yrittäisin pakottaa itseäni.
Kommentit (114)
- tarvitaan käpyjen pituuteen liittyvä muistisääntö että tiedetään onko kyseessä mänty vai kuusi
- ei tunneta edes yleisimpiä kasveja tai niittykukkia
- ei tunneta yleisimpiä lintuja, esim. varpunen
- ei tiedetä mikä leskenlehden lehti on
- luullaan että ponista kasvaa joskus hevonen
- ei tiedetä että tyttökoirat ei pissi nostamalla koipea
mitenkään voi tajuta
- miksi jotkut eivät ymmärrä yksinkertaisia laskutoimituksia
- miksi joillekin ei lainkaan valkene yhteiskunnalliset asiat, äänestäminen ei kiinnosta yhtään...ei edes tajuta, kuinka ne päätökset vaikuttavat itseen
- miksi jotkut eivät osaa ottaa asioista selvää (siis pähkäillään viikkotolkulla, minne tulisi soittaa asiassa x)
Itse olen täysin kyvytön ymmärtämään tekniikkaa (olen juuri se, joka ei vaan voi tajuta miten moottori toimii), myös etäisyyksien arviointi ja suunnistus jäänevät täydellisiksi mysteereiksi.
Kuinka hiton vaikutusvaltaisena puolueena RKP:tä pidetään näillä palstoilla syyttäen pakkoruotsista sun muusta..Hei haloo puolueen kannatus oli 4,3 % edellisissä eduskuntavaaleissa ja samaa luokkaa on ollut aina. Kuinka helvetissä ne päättää suunnilleen kaikista asioista tässä maassa? Olen aina luullut, että se on eduskunta joka päättää (myös ne jäljelle jäävät 95,7%?
Ruuan kanssa tietämättömyys.
Uskotaan sokeasti kaikkia viranomaisia.
Ystävä kotiutui Afganistanin komennukselta ja siinä sitten illanistujaisia vietettiin. Mies esitteli silmikko burkhaa ja pyysi, että jos joku naisista testaisi.
Mä olin ainoa joka suostui. Hänen oma vaimonsa suuttui, koska mieshän pelleilli meidän naisten kustannuksella. Teki kunnon kohtauksen asiasta. Eihän naiset tuommoisissa voi kulkea yhtään missään, että ihan sairasta vaatia vieraita laittamaan päälleen, kun ei sielä mihinkään näe ja kuumahan se on. JOTEN ei sellaista voi tapahtua yhtään missään ikinä!
(näitä tarinoitahan mulla on)
Osa vieraista oli myös yhtä järkyttyneitä. Tässä tätä akateemista väestöä teille.
Isäntä poliisi ja me mieheni kanssa ihan perusduunareita ja jumalauta jotain tajua tämän maailman menosta!! OIkeesti, että mua alkoi vituttaa vaikka rouva on ihan ystäväkin. Vitutti täysin hänen tyhmyytensä.
Ne naiset vain olivat eri mielta kanssasi. Mita tosta!
Siis uskotaan ihan kaikki " ku kerran lehdessä luki/telkkarissa niin sanottiin/radiossa kerrottiin"
Tähän yhdistettynä vielä vähän vainoamiseen taipuvainen mielenlaatu, niin sääliksi käy jokaista, joka jollain tapaa epäsuotuisassa valossa näyttäytyy mediassa.
Myös kyvyttömyys pohtia asioita yhtään laajemmin ja useammalta kantilta on jotenkin niin masentavaa. Tapaus Eerika varsinkin paljasti hyvin miten uskomattoman yksisilmäisiä ja tyhmiä suurin osa tälläkin palstalla kirjoittelevista ihmisistä on.
Ja nämä jotka "näkee jo Anneli Auerin naamasta" että se on syyllinen... huh huh. JOs näille näytettäisiin sataa kuvaa naisista, ja joukossa olisi 10 murhaajaa, on aivan varmaa, että nämä av-salapoliisit eivät naaman perusteella osaa kertoa kuka on syyllinen ja kuka tavis.
Niin ja sitten nämä kuvitelmat, että ihminen voisi vaan TIEDOTTAA median kautta asioita. Kuten tuossa Eerikan tapauksessa, monien mielestä Toukon äidin olisi pitänyt tulla julkisuuteen tiedottamaan, että hän ei sitten ollut mukana jutussa... siis just. Näinhän se homma toimii av-maailmassa, vaan ei tosielämässä.
T: TOimittaja
Mutta Suomessahan toimittajat kuuluvat paljolti siihen itse. Jokainen lastensuojelun kanssa tekemisissä ollut tietää, että on suuri merkitys sillä, millaiset yhteiskunnallaiset suhteet vanhemmilla on, kun lapsen olosuhteita aletaan arvioimaan.
Kuinka hiton vaikutusvaltaisena puolueena RKP:tä pidetään näillä palstoilla syyttäen pakkoruotsista sun muusta..Hei haloo puolueen kannatus oli 4,3 % edellisissä eduskuntavaaleissa ja samaa luokkaa on ollut aina. Kuinka helvetissä ne päättää suunnilleen kaikista asioista tässä maassa? Olen aina luullut, että se on eduskunta joka päättää (myös ne jäljelle jäävät 95,7%?
Kansanedustajat ovat täysin vaalirahoittajiensa taskuissa. Ja virkamiehistöllä on suurempi poliittinen valta kuin eduskunnalla, koska sitä ei valita vaaleissa (tästä johtuu, että kaikki puolueet tappelevat virkanimityksistä).
Oikeasti, herätkää. Sivistyneisyyteen kuuluu myös kyky muodostaa omia mielipiteitä, eikä uskoa kaikkea mitä sanotaan.
- tarvitaan käpyjen pituuteen liittyvä muistisääntö että tiedetään onko kyseessä mänty vai kuusi
- ei tunneta edes yleisimpiä kasveja tai niittykukkia
- ei tunneta yleisimpiä lintuja, esim. varpunen
- ei tiedetä mikä leskenlehden lehti on- luullaan että ponista kasvaa joskus hevonen
- ei tiedetä että tyttökoirat ei pissi nostamalla koipea
Halo-ooooo, lukeeko kukaan niitä ohjeita. Avaamisen jälkeen säilytettävä viileässä!
Olin tosin ihan järkyttynyt eilen lukemastani ketjusta, jossa moni palstalainen kertoi säilövänsä ruokia liedelle tuntitolkulla. Ei hyvänen aika sentään!
Itsekin näytät luulevan että vähälaktoosinen on sama kuin iskukuumennettu, vai?
Tein noita testejä ja kaikista tuli 9 tai 10/10 koska kysymykset olivat erittäin helppoja.
Kaikkein eniten itseäni ihmetyttävät kristinuskosta tietämättömät kristityt. Itse tiedän ko. uskonnosta keskivertoa enemmän enkä ole edes kristitty ja sehän muita kiukuttaa kun väittelyn jälkeen tarkistavat kuka olikaan oikeassa... (ja huom. yhdelläkään uskonnontunnilla en ole eläissäni ollut)
totuutta tai oikeudenmukaisuutta. Otetaan tuo Halla-Aho nyt vaikka esimerkiksi, kun kirjoitin tästä toiseen ketjuun. Se on ihan sama, mitä HA sanoo, niin sitä pitää vastustaa toisten poliitikkojen, koska sanoja on a) Halla-Aho, b) toisesta puolueesta ja c) hyvä idea pitää itse päästä sanomaan. Ei saa antaa toiselle kunniaa ja asiat on tasan niin, että "Se, joka sopii Jupiterille, ei sovi härälle". Siksi politiikka pitää aina nähdä politiikkana. Ei saa ottaa liian tosissaan niitä sanomisia. Mitä enemmän siihen pääsee sisälle, sitä enemmän alkaa naurattamaan se edes takaisin huopaaminen. Mitä milloinkin ja asiat on vastustettavia ja kannatettavia pitkälti sen mukaan, kuka ne sanoo.:)
Mua hämmästyttää ehkä eniten ne väärät uskomukset, jotka liittyvät esim. lääkkeisiin ja sairauksiin sekä talous- ja perintöasioihin. Esimerkkinä voisi mainita vaikka, että puoliso perii toisen kuollessa jotain...
Hämmästyksen lisäksi minua huolestuttaa se, että kaikki eivät selvästikään ymmärrä lukemaansa tai eivät ole lähdekriittisiä.
Toisaalta tiedostan myös omat puutteeni. En osaa ulkoa mitään historian asioita eikä minulla ole mitään kykyä keskustella esim. meikkaamisesta, rakennekynsistä tai hiustenpidennyksistä, vaikka nainen olenkin.
Mua hämmästyttää ehkä eniten ne väärät uskomukset, jotka liittyvät perintöasioihin. Esimerkkinä voisi mainita vaikka, että puoliso perii toisen kuollessa jotain...
Mulla on ainakin ihan oikea uskomus että perin puolisoni.
Tuota keljuilua meilläkin oli, mutta kyllä niiltä ajoilta jäi silti mieleen Siddhártha Gautama ja muutama muu tyyppi ja asia, jotka eivät ole mitenkään hyödyllisiä mutta jotka on yleissivistyksen kannalta hyvä tietää. Jos ei muuten, niin ainakin joskus keskusteluissa näistä asioista voi olla jonkinlaista lievää hyötyä.