Millä aihealueilla ihmisten tietämättömyys yllättää juuri sinut?
Haen nyt siis sellaisia vastauksia, jotka eivät johdu siitä että vastaaja on tietyllä alalla ja siksi tietää siitä enemmän kuin muut vaan siitä, että vastaajalla itsellään on keskimääräistä parempi yleissivistys jollakin aihealueella (ihan muuten, omasta kiinnostuksesta johtuen).
Mä jaksan aina yllättyä siitä, miten totaalisen pihalla monet ihmiset ovat terveyteen liittyvistä asioista. Esimerkkejä:
- luullaan, että minkään antibiootin kanssa ei saa missään nimessä ottaa yhtään alkoholia.
- luullaan, että antibiootti on aina kolmiolääke kun on vahva ja silleen (eli ei tajuta mikä on kolmiolääke)
- ei ymmärretä, mikä ero on rokotteella ja antibiootilla. Eli siis ei tajuta toimintamekanismeja ollenkaan, kuvitellaan että rokotekin on jokin "lääke" joka auttaa tautiin samalla tavalla kuin antibiootti
- ei ymmärretä, miksi antibioottikuuri pitää syödä loppuun ja miksi antibioottia ei kannata napsia yksi tabu silloin ja toinen tällöin jos on vähän kipeä olo (siis näitä tabuja joita on jäänyt yli kun on lopetettu kuuri kesken)
- edes omaan alaan liittyviä asioita ei tunneta: katsoin esim. joskus jotain seksiohjelmaa jossa seksuaaliterapeutti ilmeisesti luuli olleensa tosi pro ja löytäneensä googlella kovinkin piilossa olleen tiedon kun osasi yhdistää vulvodynian asiakkaansa seksikipuihin.
Tuossa nyt joitakin esimerkkejä. Mua itseäni kiinnostaa kovasti terveysasiat, sairaudet, niiden hoito jne, vaikken ole alaa opiskellut koskaan. Siksi aina välillä tulee järkytyksenä se, miten totaalisen ulkona jotkut ovat ihan perusasioistakin.
Toinen asia, joka välillä järkyttää on ihmisten kirjoitustaidon puute. Siis se, että kirjoitetaan vaikkapa "asuntoosake". Se, ettei oma silmä mitenkään "hälytä" tuossa tilanteessa.
Sitten taas esim. historiasta mun tietämys on hävettävän surkea. Koulussa se oli pakkopänttäämistä, joka ei jäänyt pysyvästi mieleen. Tarkat kuvaukset hallitsijoiden vaihtumisesta tai sotien etenemisestä eivät vaan kiinnostaneet eivätkä kiinnosta vieläkään vaikka miten yrittäisin pakottaa itseäni.
Kommentit (114)
tietämättömyys siitä miten vaaleissa äänet lasketaan. Moni ihan fiksukin ihminen sanoo äänestävänsä HENKILÖÄ ei puoluetta. Saattaa jopa inhota "kaikki muita" ko. puolueen ehdokkaita, mutta äänestää sitä yhtä "henkilöä" eikä ymmärrä että ääni hänelle on ääni puolueelle.
Siis vaikuttaa ne henkilöäänet siihen kuka puolueesta valitaan.,,
että ihmiset luulee kunnallisvaaleja vähäpätöisemmisiksi vaaleiksi kuin eduskuntavaalit...
Jaksan lähes päivittäin ihmetellä ihmisten älykkyyttä, tai siis yleissivistystä. En nyt kehu itseäni miksikään maailman fiksuimmaksi, mutta voisin melkein väittää olevani tuttavapiiristäni eniten kartalla yhteiskunnallisista yms, käytännönasioista...
Eli, itse rakastan keskusteluita joissa käsitellään poliittisia asioita ja asioista mitä maailmalla tapahtuu... Harmi vaan, ei tunnu paljon tuttuja nämä asiat kiinnostavan. Joskus sitten kun puhun, joutuu oikein ihmettelemään sitä miten VÄHÄN ihmiset tietää asioista jotka koskettaa meitä jokaista, poliittisia ja yhteiskunnallisia asioita siis...
Voisin väittää että olen vähän turhan monestikkin kuullut lauseen "ai, en mää tiennykkää".... joo-oh.. En tajua miten ihmisiä ei muka voi kiinnostaa mikään muu ku se et tekee työt, hoitaa kodin ja kaverien kuulumiset, millään muulla ei tunnu olevan mitään merkitystä.
Myös ruoanlaitossa tuntuu olevan aaaaika monilla suuriakin aukkoja, ei ymmärretä edes sitä mitä mikroon voi laittaa... järkyttävää.... Joo, joskus törmää pelkästään semmosiin pikkupikku asioihin mitkä vaan ärsyttää, vaikka ei nyt niin väliksi olisi... joku kuorii sipulia ennen kuin leikkaa ne päät irti... huoh. älyhoiäläjätä...
Monesti kattoo kun joku toinen tekee, turhautuu vieressä kun tietää että saisi itse tehtyä asian 3x nopeammin.
sori huonot lauseet, pointti ehkä meni kuitenkin perille. Katson samalla telkkaria niin ei tullut ihan järkevää tekstimuotoa :)
ei osata sanoa missä päin palloa on esim Jamaica tai Välimeri. Tai tajuta että Brasilia on valtavan kokoinen maa.
Ei tunneta pääkaupunkeja, vuoristoja, jokia, meriä.
Ja ihan yleisesti. Meillä töissä osastonjohtaja ei tiennyt mikä on Kiinan rahayksikkö. Ja hän on sentään johtanut yhtä maamme tunnetuimmista ja suurimmista yrityksistä.
näköjään aika moni pitää itsestään selvänä, että yleissivistykseen kuuluu paljon ns. nippelitietoa. Vaikka itse pärjään aina tietokilpailuissa, ei minusta niillä tiedoilla pitkälle pääse. Siltin ihmettelen esim. ylioppilaita, joille ei ole oikein mistään oppiaineesta jäänyt mitään muistiin. Ja jonkun jo mainitsema lähdekritiikin käsitteen tuntemattomuus ihmetyttää. Yleensä ihmettelen sitä, miten tietämättömiä jotkin kanssaihmiset ovat siitä, että me kaikki ollaan erilaisia mutta samanarvoisia.
Näin kasvissyöjänä ihmettelen toisinaan ihmisten tietämättömyttä siitä, mikä ero on kasvi- ja eläinkunnalla:
- kana ei ole kasvis, kuten ei kanamunakaan.
- lihaliemi ei ole kasvisruokaa.
- simpukka ei ole vihannes.
- ja mikä monia yllättää ehkä eniten: kalakaan ei tosiaan ole kasvis.
Aina välillä saan silti ateriaehdotuksia näistä ruoka-aineista, ihan ammattilaisilta ravintoloissa. Vaikea ymmärtää.
Suomenkielen heikko taito joillakuilla suomenkielisillä herättää lähinnä raivoa.
Yhdyssana- yms. virheet: opiskelia elämä tuntuu köyhälle. Tuo viime mainittu väärä paikallissija sattuu korvaan ehkä eniten. Enkä siis tosiaan ole äikänmaikka tms.
Isot Alkukirjaimet: esim. virastojen tms. nimiä ei yleensä kirjoiteta isolla, vrt. eduskunta. Ei myöskään puolueiden epävirallisia nimiä: kokoomus, keskusta, vihreät, jne.
ihmettelen sitä, kuinka pihalla ihmiset keskimäärin ovat psyyken toimintamekanismeista ja kuinka huonosti osaavat diagnosoida omaa psyykkistä väsymystä. Esimerkiksi psykosomaattinen oireilu ja erilaiset pelko- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat tooodella yleisiä, mutta silti ihmiset eivät tunnista niitä itsessään. Johtuu varmaan häpeästä mikä niihin liittyy.
Toinen, mitä ihmettelen, on, että suomalaisilla on uskomus, että maksamme veroja paljon. Sehän ei tuloverotuksen kohdalla pidä ollenkaan paikkaansa, olemme eurooppalaista keskitasoa siinä.
ihmettelen sitä, kuinka pihalla ihmiset keskimäärin ovat psyyken toimintamekanismeista ja kuinka huonosti osaavat diagnosoida omaa psyykkistä väsymystä. Esimerkiksi psykosomaattinen oireilu ja erilaiset pelko- ja ahdistuneisuushäiriöt ovat tooodella yleisiä, mutta silti ihmiset eivät tunnista niitä itsessään. Johtuu varmaan häpeästä mikä niihin liittyy.
Yleinen ymmärtämättömyys mielen sairauksista ja niiden diagnosoinnista. Kuvitellaan, että mielen sairaus on samanlainen "tauti" kuin joku kasvain. Joskus törmää sellaiseen totaaliseen ymmärtämättömyyteen kuten "mua vaivaa hirveästi onko mun poikaystävä narsisti, miten sen sais selville kun jos on niin sittenhän voi hommata lääkkeet..."
Ylipäänsä se ajatus, että mielen sairaudet ovat selvärajaisia tauteja jotka ihmisessä joko on tai ei ole. Ei siis tajuta sitä, että diagnosointi ei ole mitään ehdotonta, suoraviivaista ja itsestäänselvää, tyyliin "musta löytyi toi narsismi".
ap
on harvinaisen tietämätöntä porukkaa. Ihan perussivistyssanat ovat tuntemattomia, pääkaupungit (vaikka Euroopan maiden) ovat aivan hepreaa, suhteellinen vaalitapa tuntematon(nyt kun se on ajankohtainen), vuorovesi-ilmiöstä tuli yhtenä päivänä puhetta, kukaan ei tiennyt, mitä se tarkoittaa (!).
Kielitaidon huonoudella kaikki kehuvat, vaikka ikähaarukka on 30-50 vuotta, joten koulussa kaikki ovat kuitenkin joutuneet vuosia opiskelemaan niitä.
Eipä ketään kyllä mikään kiinnostakaan, paitsi toisten arvosteleminen. :)
että suurin osa ihmisistä luulee, että mielenterveysongelmat näkyvät jotenkin päälle, vaikkapa aggressiivisena ja muutenkin pelottavana käytöksenä. On yllätys, että kuka tahansa vastaantulija voi olla mielialalääkityksellä, vaikkei sitä mitenkään huomaa.
Ajatellaan myös, että masennuslääkitys on joku "onnellisuuspilleri", joka tekee hyväntuuliseksi ja onnelliseksi.
Hassuinta on, että näistä ihmisistä moni sanoo tuntevansa jonkun mielenterveysongelmaisen. Silti ajattelutapa on tuollainen.
että "uskonnonopetus on turhaa", kun ei tajuta sitä, että ei eurooppalaista kulttuuria voi ymmärtää tuntematta kristinuskoa, eikä nykymaailmaa ylipäätään jos ei tiedä uskonnoista mitään (niin kuin täällä ei monet tunnu tietävän).
kulttuureista voi oppia ilman nimenomaista uskonnonopetusta, opetetaanhan historiassakin kulttuureista ja itseasiassa paremmin kuin uskonnossa. Kristillisen uskonnonopetuksen vika on se, että se on puolueellista.
Itseäni ärsyttää vetoaminen "kristilliseen kulttuuriin" esim. joulun ja muiden juhlien suhteen, kun kuitenkin esim. joulu on kristinuskon kannalta väärässä paikassa. Siis Jeesushan syntyi kuitenkin keväällä, eikä keskitalvella. Juhla on keskitalvella siksi että pakanat juhlivat keskitalven juhlaa ja kun kirkko päätti että laitetaanpas tämä Jeesuksen syntymäpäivä nyt tähän pakanoiden sapatin päälle, niin niiden on pakko juhlia sitä. Sama homma juhannuksella ja pääsiäiselläkin.
Vastasinpas muuten tuossa samalla ohimennen ap:n kysymykseen. Ällistyn usein siitä miten huonosti kristityt tuntevat omaa historiaansa, esimerkiksi noiden juhlapyhien kanssa. Myös se hämmentää useissa kristityissä (ja tässä kun puhun kristityistä, puhun aikalailla kiihkoilijoista sekä ns. hartaista kristityistä, en tapakristityistä), kuinka kovasti moni kieltää sen että millaisia ristiretket oikeasti olivat.
Ja kun tähän aiheeseen päästään, niin olen ällistynyt siitä, kuinka sokeasti ihmiset nielevät kirjoitetun historian. Historiahan on kirjoitettu voittajien puolelta ja sitä kautta ne voittajat on kirjoitettu suuriksi sankareiksi ja hyväntekijöiksi. Tiedän ihmisiä jotka eivät suostu uskomaan sitä että suomalaisetkin sotilaat ovat tehneet sotarikoksia, raiskanneet ja toimineet muutoinkin väärin.
OI, tiedän sohaisseeni ampiaispesää nyt, mutta asioilla on aina ne harmaansävytkin.
mutta olen samaa mieltä edellisen kanssa.
Monilla on ihmeellisiä käsityksiä siitä miten esim. Neuvostoliitto oli kaikessa toiminnassaan paholaisesta seuraava, ja USA vapaan maailman erehtymätön puolustaja. Tietysti moni aikanaan omaksui myös täysin vastakkaisen harhakuvan. Totuus löytynee kaurapuurosta.
mutta olen samaa mieltä edellisen kanssa.
Monilla on ihmeellisiä käsityksiä siitä miten esim. Neuvostoliitto oli kaikessa toiminnassaan paholaisesta seuraava, ja USA vapaan maailman erehtymätön puolustaja. Tietysti moni aikanaan omaksui myös täysin vastakkaisen harhakuvan. Totuus löytynee kaurapuurosta.
Kirjoitin vain että moni ei usko suomalaisten tekemiin sotarikoksiin.
Mutta olet oikeassa, olisi pitänyt jaotella tuo teksti paremmin. Kuuntelen musiikkia samalla, joten ajatus lähtee välillä harhailemaan. =D
Uskotaan sokeasti kaikkia viranomaisia.
Niin ja tein muuten testejä täällä
http://www.tietokilpailut.com/
Ja tulokset puhuivat aika hyvin sen puolesta, että oma käsitykseni tiedoistani pitää paikkansa. Terveysosioista vetelin koko ajan täysiä pisteitä, sen sijaan historiosiossa keikuin hädin tuskin keskiarvossa, usein sen allekin. Tuolla siis näkee mikä on keskimääräinen pistemäärä omassa ikäluokassa.
on hassuja kyllä. Burana tehoaa, mutta rinnakkaislääke ei. Burana lihottaa. Burana väsyttää.
Av:lla olen ihmetellyt esim. sitä, että jotkut eivät ymmärrä, ettei 1-vuotiasta voi jättää viikoksi hoitoon, että jotkut eivät tajua, että ylenmääräisestä kemikaalien käytöstä on haittaa itselle ja luonnolle ja että "uskonnonopetus on turhaa", kun ei tajuta sitä, että ei eurooppalaista kulttuuria voi ymmärtää tuntematta kristinuskoa, eikä nykymaailmaa ylipäätään jos ei tiedä uskonnoista mitään (niin kuin täällä ei monet tunnu tietävän).
Niin ja tein muuten testejä täällä
<a href="http://www.tietokilpailut.com/" alt="http://www.tietokilpailut.com/">http://www.tietokilpailut.com/</a>Ja tulokset puhuivat aika hyvin sen puolesta, että oma käsitykseni tiedoistani pitää paikkansa. Terveysosioista vetelin koko ajan täysiä pisteitä, sen sijaan historiosiossa keikuin hädin tuskin keskiarvossa, usein sen allekin. Tuolla siis näkee mikä on keskimääräinen pistemäärä omassa ikäluokassa.
Suurella osalla ihmisiä ei esimerkiksi tunnu olevan hajuakaan kunnallisvaalien vaalitavasta, esim. että voiko hänen antamansa ääni mennä jollekin saman puolueen eri henkilölle lopulta vai ei eli onko suhteellinen vaalitapa vai ei.
"Jos vainajalta jää rintaperillisiä, leski ei ilman testamenttia peri puolisoaan, mutta hänellä on oikeus saada osituksessa tasinkoa kuolleen puolisonsa omaisuudesta avio-oikeuden perusteella niin paljon, että hänen ja perillisten osuus on yhtä suuri."
"Lesken ja vainajan lasten välisessä osituksessa on leskellä oikeus saada puolet avio-oikeudenalaisen omaisuuden säästöstä, ellei ositusta sovitella. Jos leski on rikkaampi, hän voi pitää oman omaisuutensa."