Mieheni kertoi, että te kaikki muut annatte miestenne

Olisiko ratkaisuna että hankkisitte yhteistä puuhaa, tai lähdette "ulos" tuulettumaan, ainakin sitten kun imetysaika on ohi? Silloin miehesikin täytyy osallistua arkiasioiden järjestelyyn, eikä vain olettaa että sinä hoidat kaiken. Ja miehesi voi tutustuttaa sinut kotikaupunkiinsa.

Minä en edes tunne ketään joka olisi viettänyt jotain ihme varpajaisia.

Kyllä kummasti alkaa taas omaa miestä arvostaa kun lukee noita juttuja. Mulla mies viettää liikaa aikaa vanhan äitinsä luona, ja käy kävelylenkillä joka päivä, mutta ei nyt sentään juo koskaan, eikä käy missään muualla kavereiden kanssa kuin puolueensa tapaamisissa.

no paha tietysti sanoa näin jälkikäteen...mutta teillä homma on mennyt pieleen jo esikoisen syntyessä. koska asiat ovat ennenkin sujuneet niin, että sinä hoidat lapset ja kodin ja toinen liehuu omissa menoissaan, niin toki miehen on mahdotonta tajuta mitä hän siinä menettää. Eihän hän ole ilmeisemmin rakentanut kunnon suhdetta esikoiseennekaan, jos hän ei itse halua viettää aikaa esikoisenkaan kanssa.



meillä onneksi vanhemmuus on ollut todellakin jaettua alusta asti ja vieläpä molempien toivomuksesta. Mies todellakin haluaa itse viettää mahdollisimman paljon aikaa lastensa ja perheen kanssa, järjestää vapaata, jotta pääsee vaikkapa päiväsaikaan lapsen lääkärikäynnille myös mukaan(vaikka se hoituisi yhdeltäkin aikuiselta). omat harrastuksensa hän pyrkii sopimaan esim niin, että lapset ovat jo nukkumassa (kahdeksan jälkeen).



Ja miten tämä näkyy meidän lapsissa. Jos isä on töissä tai jossain muualla pieninkin kyselee koko ajan hänen peräänsä tai vastaavasti jos minä olen poissa he kyselevät minun perään. selkeästi huomaa, että vanhemmat ovat lapsille yhtä tärkeitä oli kyse sitten leikkimisestä, pukemisesta, kylvettämisestä.

ap:n ja monen muunkin tilanne. Millasia "miehiä" teillä on?? Minulla toinen synnytys on pian käsillä ja mies on jo hyvissä ajoin sopinut töistä itselleen semmoiset työvuorot että pystyy olemaan mahd. paljon kotona auttamassa minua ja hoitamassa esikoista.



Eipä tulis mieleenkään, että se liehuis tuolla pitkin baareja tai ravais kavereillaan. Kyllä sille perhe on tärkein ja ihan omasta halustaan haluaa olla kotona meidän kanssa.



Se siivoaa täällä, tekee ruokaa, vie lasta joka paikkaan, nukuttaa, leikittää, jotta minä saan levätä tulevaa koitosta varten. Olen niin huonossa kunnossa, etten saa lastakaan enää oikein nostettua ja jatkuva sairastelu on aiheuttanut nyt tämän tilanteen, että mies on meillä päävastuussa arjen pyörittämisestä.



Kun vauva syntyy ja palaudun entiselleni, olen se tietenkin taas minä joka hoitaa pääosin kodin ja lapset, mutta mies kyllä osallistuu ihan täysipanoisesti - pyytämättäkin. Ihan omasta halustaan. Voitteko kuvitella.



Ja synnytyksen jälkeen aion jatkaa harrastustani 2 x viikossa, jolloin pumppaan vauvalle maitoa kaappiin ja mies saa hoitaa lapset sen aikaa.



Täällä on se tilanne, että saan oikein patistaa miestä joskus harrastuksin ja tapaamaan kavereitaan, mutta kun tuo tuntuu niin hyvin viihtyvän kotona raskaan työpäivän jälkeen, ni mikäs siinä.



Ja tiedän, kuinka hyvä flaksi mulla on käynyt, niin paljon tulee vierestä seurattua jos jonkinlaista räpiköintiä. Ja arvostankin miestäni ihan todella suuresti.



Ei muutaku tsemppiä kaikille, joilla jonkinsortin lurjus siellä nurkissa pyörii. Voin vaan kuvitella, miten rankkaa se on. Muunkinlaisia miehiä kuitenkin on!

ap:n ja monen muunkin tilanne. Millasia "miehiä" teillä on?? Minulla toinen synnytys on pian käsillä ja mies on jo hyvissä ajoin sopinut töistä itselleen semmoiset työvuorot että pystyy olemaan mahd. paljon kotona auttamassa minua ja hoitamassa esikoista.

Eipä tulis mieleenkään, että se liehuis tuolla pitkin baareja tai ravais kavereillaan. Kyllä sille perhe on tärkein ja ihan omasta halustaan haluaa olla kotona meidän kanssa.

Se siivoaa täällä, tekee ruokaa, vie lasta joka paikkaan, nukuttaa, leikittää, jotta minä saan levätä tulevaa koitosta varten. Olen niin huonossa kunnossa, etten saa lastakaan enää oikein nostettua ja jatkuva sairastelu on aiheuttanut nyt tämän tilanteen, että mies on meillä päävastuussa arjen pyörittämisestä.

Kun vauva syntyy ja palaudun entiselleni, olen se tietenkin taas minä joka hoitaa pääosin kodin ja lapset, mutta mies kyllä osallistuu ihan täysipanoisesti - pyytämättäkin. Ihan omasta halustaan. Voitteko kuvitella.

Ja synnytyksen jälkeen aion jatkaa harrastustani 2 x viikossa, jolloin pumppaan vauvalle maitoa kaappiin ja mies saa hoitaa lapset sen aikaa.

Täällä on se tilanne, että saan oikein patistaa miestä joskus harrastuksin ja tapaamaan kavereitaan, mutta kun tuo tuntuu niin hyvin viihtyvän kotona raskaan työpäivän jälkeen, ni mikäs siinä. 

Ja tiedän, kuinka hyvä flaksi mulla on käynyt, niin paljon tulee vierestä seurattua jos jonkinlaista räpiköintiä. Ja arvostankin miestäni ihan todella suuresti. 

Ei muutaku tsemppiä kaikille, joilla jonkinsortin lurjus siellä nurkissa pyörii. Voin vaan kuvitella, miten rankkaa se on. Muunkinlaisia miehiä kuitenkin on!

Samaa ihmettelee täällä toinenkin ilmeisen 'onnekas' Millaisia äitejä teistä on miehillenne tullut? 

Meillä mies hoitaa omasta halusta ja oma-aloitteisesti tiskejä/pyykkiä/siivousta/matonpesua/ruuanlaittoa jne, periaatteella se kumpi ehtii ja jaksaa. Olen saanut palkan kotiin koko äitiysloman (255pv), joten mistään leivän tuomisesta pöytään ei ole tarvinnut neuvotella, sekä hoitovapaan ajan asuntolaina on koroilla, ja olemme säästäneet n. 10t joten elämä jatkuu suht normaalina nytkin. 

Viimeksi tänä aamuna mies nousi aamulla aikaisin, jotta sain nukkua pidempään, ja hän ja muru saivat isä-poika-aikaa. Muru tuli aamupäikkäreille mun kanssa ja mies oli sillä välin tyhjännyt yöllä pesseen tiskikoneen ja täyttänyt sen uudelleen, pessyt koneellisen pyykkiä ja siirtänyt kuivausrumpuun plus tehnyt monta muuta askaretta 'joutilaana'. Itse kun heräsin niin keitin erittäin mielelläni kahvit meille. Sanottakoon, että meillä siis vielä imetetään useamman kerran yössä, joten en ole nukkunut yhtään täyttä yötä hyvin pitkään aikaan, omasta tahdostani (mitä järkeä laittaa miestä yöllä lämmittään maitoa kun mä olen siinä vieressä ja hoitanut homman jo ennen kuin maito olis pullossa lämmintä?). Päivällä kun tultiin kaupasta hän ryhtyi tekemään ruokaa kun itse menin nukuttamaan murua päiväunille, ja se tilanne oli aivan luonnollinen.

Hän ei halunnut varpajaisia, koska halusi olla sairaalassa meidän kanssamme (ei yötä tietenkään) mahdollisimman paljon. 

Ja ihan tavallinen tuo mies on, ottaa joskus viikonloppuisin muutaman kaljan, tykkää katsoa formuloita, ei polta eikä käy baareissa, tykkää kaikenlaisesta näpertämisestä (autojen/mopojen/ruohonleikkureiden...jne). Pitkä, kalju, raamikas ja hyvännäkönen.

Yhdessä tehdään kaikennäköstä, ja yksin jos halutaan. Sanotaan näin, että mä en ole siltä koskaan mitään kieltänyt, pyytänyt vain ajatteleen järkevästi. Murun kans hän pärjää hienosti, päivähommat, paskavaipat, iltapuurot menee siinä missä multakin, yöt vain todella on mun :D 

Niin ja siis kyllä mäkin teen, suunnittellaan viikon ruoat ja mä teen joka päivä arkisin sapuskan valmiiksi kun hän tulee kotiin, ja laitan seuraavan päivän evääksi annoksen, ja tietty kaikkia kotihommia miten ehdin jos ehdin. 

Summa summaarum, jotenkin ajattelisin et olemalla perhe saa oikeuden kaikkeen; rakkauteen, kotihommiin, vapauteen, yhteenkuuluvuuden tunteeseen, onneen. Mä passaan ja hemmottelen kun mä haluan, en siks et mun kuuluis tai mun olis pakko, ja se toimii molempiin suuntiin. Yhteisiä vuosia on takana vajaa 10, ja toivottavasti monta kymmentä vielä edessä.

Ap, tee jotain, et ole töissä hotellissa, jossa miehesi kuvittelee olevansa asukkaana! Teillä on yhteinen koti, mutta herra ja palvelija. Mieti miten voisit muuttaa omaa käytöstäsi, jotta tilanne muuttuisi. 

Ei ole mitään varpajaisia eikä kavereiden kanssa ryyppyreissuja. En kyllä jaksaisikaan ruveta aikuiselle miehelle rajoja asettamaan. Yhdessä on perheen pelisäännöt juteltu.



Niin, ap:n mies siis on väärässä. Jo pelkästään siksi, etteivät kaikki juo.

sekä todella vastuuntunnoton.



Eikä tässä kai kyse ole siitä kuka antaa tehdä mitäkin vaan mitä kukin haluaa tehdä. Voit miehellesi sanoa että on miehiä jotka viettävät vapaaehtoisesti aikaa kotona vaimon ja lapsien kanssa.

Olen pahoillani jos tiamteesi on tuo: joko jaksat uskoa siihen että miehesi vielä kasvaa isän mittoihin tai sitten teet jonkin mun ratkaisun

ihanille miehille seuraa. Ei tarvitse sitten ihan yksin matkata.

etuus tässä "vanhana" lapsen saamisessa on, mies on hyppynsä hyppinyt ja keskittyy perhe-elämään.

Hankkikaa naiset tekin sekä oma elämä. Lapset ovat yhteisiä, koko perheen kanssa tehdään yhdessä juttuja, lapset yhdessä äidin ja isän kanssa erikseen... mutta jatkuuhan se vanhempien omakin elämä itsenään ja pariskuntanakin synnytysten jälkeen.



Miksi miehen pitäisi nököttää kotona ja jättää työreissut ja kaverit kun lapsi tulee? Ettei kai te äiteinäkään tee niin vaan vuorottelette vanhempina ja näin pääsette myös itse kehittämään itseänne tai pitämään huolta ystävyyssuhteistanne ihan itsekin. Vauva pärjää pari tuntia isinkin kanssa tai läpi jopa yön.



Omat harrastukset, kaverit ja ne baari-illatkin joskus tekee hyvää myös mammoille - miksei myös iseille? Älkää tappako parisuhdettanne ryhtymällä miehenne kyttäriksi vaan eläkää omaa elämää myös itse. Tasapuolisuus, vapaus ja rento meininki auttaa enemmän kuin kyttäävä narina :)



t. Kahden äiti



p.s. Ne varpajaisetkin on useimmille miehille täynnä ylpeyttä omasta lapsesta ja puolisosta, positiivinen juhla.

eipä mene tässäkään osotteessa niin kuin elokuvissa. Miehellä töitä ma-pe klo 8-16 mut nokka näkyy vasta illalla 7 jälkeen ellei myöhempääkin. Joko jää tekemään vapaaehtosesti "ylitöitä" tai jotain omia turhanpäiväsi -rakennanpa tässä linnunpöntön kun en muutaa keksi- juttuja... Viikonloput viettää mieluusti kavereiden kanssa kaljotellen, syystä kissanristiäiset, kaverin nimipäivät tai muuta kirjaimellisesti paskaa!

Mulla on omaa aikaa sillon kun lapsi on isovanhemmilla hoidossa ja auta armias jos mies joutuu jäämään lapsen kanssa kotiin että pääsen käymään edes kerran 2 viikkoon kaverin kanssa kahvilla ilman lasta, naama vääntyy norsunvitulle, jää kyllä lapsen kanssa mutta ei mielellään...

Kotitöitäkin on tehny niinkin hurjasti ku kerran tiskannu tässä 4 vuoden aikana ja imuroinu sinä päivänä kun päästiin synnäriltä kotiin

Toki järkevää on antaa miehelle hiukan aikaa ymmärtää asemansa ja tehdä korjausliike, mutta jos niin ei käy, ruvetaan lapsia hoitamaan vuoroviikoin eri osoitteissa.

Miehesi on ihan oikeassa siinä, että pikkuvauvan kanssa miehellä ei valtavasti ole "tekemistä" - niin pieni ei vielä oikein leiki junaradalla tai opettele metsästyshaulikon käyttöä.

Anteeksi en ymmarra. Imetyksen lisaksi voitko mainita ne muuta asiat pikkuvauvan kanssa joita mies ei voi tehda?

Miehella on tyo, kotiaidilla on koti tyona. Kun mies kotiutuu, lasten ja kodin hoito on 50/50.

Samaa ihmettelee täällä toinenkin ilmeisen 'onnekas' Millaisia äitejä teistä on miehillenne tullut? 

Meillä mies hoitaa omasta halusta ja oma-aloitteisesti tiskejä/pyykkiä/siivousta/matonpesua/ruuanlaittoa jne, periaatteella se kumpi ehtii ja jaksaa. Olen saanut palkan kotiin koko äitiysloman (255pv), joten mistään leivän tuomisesta pöytään ei ole tarvinnut neuvotella, sekä hoitovapaan ajan asuntolaina on koroilla, ja olemme säästäneet n. 10t joten elämä jatkuu suht normaalina nytkin. 

Viimeksi tänä aamuna mies nousi aamulla aikaisin, jotta sain nukkua pidempään, ja hän ja muru saivat isä-poika-aikaa. Muru tuli aamupäikkäreille mun kanssa ja mies oli sillä välin tyhjännyt yöllä pesseen tiskikoneen ja täyttänyt sen uudelleen, pessyt koneellisen pyykkiä ja siirtänyt kuivausrumpuun plus tehnyt monta muuta askaretta 'joutilaana'. Itse kun heräsin niin keitin erittäin mielelläni kahvit meille. Sanottakoon, että meillä siis vielä imetetään useamman kerran yössä, joten en ole nukkunut yhtään täyttä yötä hyvin pitkään aikaan, omasta tahdostani (mitä järkeä laittaa miestä yöllä lämmittään maitoa kun mä olen siinä vieressä ja hoitanut homman jo ennen kuin maito olis pullossa lämmintä?). Päivällä kun tultiin kaupasta hän ryhtyi tekemään ruokaa kun itse menin nukuttamaan murua päiväunille, ja se tilanne oli aivan luonnollinen.

Hän ei halunnut varpajaisia, koska halusi olla sairaalassa meidän kanssamme (ei yötä tietenkään) mahdollisimman paljon. 

Ja ihan tavallinen tuo mies on, ottaa joskus viikonloppuisin muutaman kaljan, tykkää katsoa formuloita, ei polta eikä käy baareissa, tykkää kaikenlaisesta näpertämisestä (autojen/mopojen/ruohonleikkureiden...jne). Pitkä, kalju, raamikas ja hyvännäkönen.

Yhdessä tehdään kaikennäköstä, ja yksin jos halutaan. Sanotaan näin, että mä en ole siltä koskaan mitään kieltänyt, pyytänyt vain ajatteleen järkevästi. Murun kans hän pärjää hienosti, päivähommat, paskavaipat, iltapuurot menee siinä missä multakin, yöt vain todella on mun :D 

Niin ja siis kyllä mäkin teen, suunnittellaan viikon ruoat ja mä teen joka päivä arkisin sapuskan valmiiksi kun hän tulee kotiin, ja laitan seuraavan päivän evääksi annoksen, ja tietty kaikkia kotihommia miten ehdin jos ehdin. 

Summa summaarum, jotenkin ajattelisin et olemalla perhe saa oikeuden kaikkeen; rakkauteen, kotihommiin, vapauteen, yhteenkuuluvuuden tunteeseen, onneen. Mä passaan ja hemmottelen kun mä haluan, en siks et mun kuuluis tai mun olis pakko, ja se toimii molempiin suuntiin. Yhteisiä vuosia on takana vajaa 10, ja toivottavasti monta kymmentä vielä edessä.

Ap, tee jotain, et ole töissä hotellissa, jossa miehesi kuvittelee olevansa asukkaana! Teillä on yhteinen koti, mutta herra ja palvelija. Mieti miten voisit muuttaa omaa käytöstäsi, jotta tilanne muuttuisi. 

Noista otsikon jutuista ainakin minä saan energiani.

Kaikki perheessä voivat hyvin, kun jokaisen toiveita kuunnellaan.

Miehesi on ihan oikeassa siinä, että pikkuvauvan kanssa miehellä ei valtavasti ole "tekemistä" - niin pieni ei vielä oikein leiki junaradalla tai opettele metsästyshaulikon käyttöä. Ja kyllä mä sen esikoisenkin sitten tietysti samalla katson, kun olen vauvan kanssa kotona.

Mun raskaudet ei ole olleet miehelle kuritushuonetuomioita: hän on saanut käydä omissa menoissaan eli juhlimassa mielensä mukaan. Minäkin olen vuorollani käynyt konserteissa ja elokuvissa. Ja kuule, kyllä ne varpajaiset yleensä juhlitaan ihan äkkiä synnytyksen jälkeen. Mitä se mies olisi siellä sairaalassa tehnyt, ainakaan meidän synnärillä isät ei saaneet yöpyä.

Sisältö arkeen? Kuule, kyllä se tulee miehestä, lapsista ja itsestä. Koko ihanasta elämästä. Mistä pitäisi olla katkera? Vaikka olen lasten kanssa kotona, en todellakaan ole mnikään statisti.

ei isällä ole vauvan kanssa tekemistä??Entä vauvan sylittely,pullosyötöt,heijaamiset,vaipanvaihdot jne. Kaikki muut kuin imetys on hoidettavissa.

Ap valinnut huonosti.

Kysyy kyllä minulta mielipidettä asioihin. Nyt on aloittanut uuden harrastuksen, joka on minusta hyvä. Oottelen kolmatta, ja vauvan synnyttyä toivon enemmän apua kotona. Nyt on siis hyvä aika mennä ja hummata.



Mieskin tekee kotitöitä. Minä kotona ollessa tein suurimman osan kyllä.

Haulikollako sitä pikkuvauvaa teillä' hoidetaan?



Minä ainakin isäksi tultuani rakastin hoitaa vastasyntynyttä: vaihtaa vaippa, nukuttaa, syttää pullosta ja muutenkin hoivata.



Miehesi taitaa vaan olla niin tumpelo ja avuton, ettei osaa edes omaa vauvaansa hoitaa.



Kunhan poika ja tyttö kasvavat, opetan kyllä sittne heidät ampumaan joka aseella, joka kaapista löytyy, vien kalaan ja hillaan Tuntsalle ja muutenkin opetan erätaitoja. MUTTA se ei tarkoita, ettenkö vpoisi hoitaa heitä jo heti syntymästä alkaen.



Voipi tulla muuten miehelles yllätys, kun lapsellanne ei kiinnosta pätkääkään se haulikolla ampuminen isän kanssa, kun ei oikeastaan koko ukkoa ole nähnykkään kuin vilaukselta, kun tää on jätkien ryyppyreissujen välissä pyörähtäny kotona yhen yön rapulaa potemassa ja syömässä.



Suhteen luominen lapseen pitää isälläkin aloittaa heti syntymästä ja se tapahtuu vain hoitamalla ja viettämällä lapsen kanssa aikaa. Turha haaveilla, että se suhde voidaan aloittaa sitten, kun lapsi on jo 5-vuotias(tai jopa vanhempi), eikä oikeastaan isäänsä tunnekaan.



Voi että harmittaa miehesi puolesta. Paljonko onkana menettäny sellaista aikaa, jota takaisin ei saa toivoimalla, rahalla, eikä pahalla.

sillä ensinnäkin musta oli ihanaa ja töissäkäyntiin verrattuna superhelppoa olla päivät pitkät vauvan kanssa kotona, ja toiseksi ajattelin (ja ajattelen oikeastaan vieläkin) ettei siitä tule hyvää parisuhdetta jos toinen pakottaa toisen luopumaan asioista joista se ei haluaisi luopua.



Toisen lapsen synnyttyä mua alkoi kyllästyttää tehdä kaikki kotona itse ja aloin käskeä miestä tekemään enemmän. Lisäksi aloin tarvita itsekin ajoittain jonnekin pois pääsemistä, ja mies suostui siihen samalla rentoudella kuin minäkin olin aina "antanut" hänen mennä omiin harrastuksiinsa ja kaverijuttuihinsa.



Jotenkin tässä on nyt sitten vuosien varrella (nyt olemme jo molemmat töissä) lipsahdettu siihen että elämme tätä perhe-elämää vuoroissa emmekä tee juuri mitään yhdessä. Kummallakin on lapsiaikaa, kummallakin on omaa aikaa, kummallakin on velvollisuuksia tehtävänään, mutta mikään ei ole yhteistä. Kalenteri täyttyy kuin itsestään molempien aikuisten ja lasten menoista, ja sittenkin kun ei ole mitään menoa, ollaan niin väsyneitä että halutaan vain olla rauhassa, ja mielellään yksin.



Tällaista on se kuuluisa erilleen kasvaminen.

Yksi hyvä lause tuolal oli: että raskaus tai äitiysloma ei ole miehelle "kuritushuonetuomio"



Voisitte vittuuntuneet äitit ajatella, että jos kerran vuodessa haluaa ihan vaan saunoa, ryypätä ja kalastaa pari päivää kaverien kanssa, niin onko se liikaa?



Mikä siinä monella naisella niin ottaa päähän? Ei lapsiperheenarjen pitäisi olla kutirushuonetuomio - ei isälle, eikä äidille.

Jos olisin terve (nivelrikkoa, reuma ja paljon muuta) niin en pahastuisi vaan olisin onnellinen, jos miehellä olisi muuta ja häneltä löytyisi edes tuon verran rakkautta itseäänkin kohtaan.



Vaan 5 lapsen kanssa olen kotona, samoin mies aina. Toki siis muuallakin olemme, mutta tarkoitan, että ei ole lapsista ja minusta erossa oikeastaan, lähikauppareissua lukuunottamatta.

Hän tekee kauppareissut, menee apteekkiin, antaa mun nukkua päikyt, keittää mulle kahvit ja tuo suklaata kaupasta, siivoaa ja antaa mun lähteä vaateostoksille. Ulos menemme yleensä aina yhdessä.









Joskus olis kiva jos voisin olla ipanoiden kanssa itsekseen pidemmänkin aikaa tai jos se olisi säännöllistä.

Naimisissa ollaan oltu monta vuotta ja aina meillä on jotain mihin tähdätä ja suunnitelmia tulevaan.







Eiköhän jokaiselle sovi eri jutut ja silloin jos jonkun olo on paha niin on keskustelun paikka...rakkauden nimissä. :)