Onnellinen, oivaltanut ihminen

Täällä yksi "oivaltanut" isä päivää!

Ymmärrän AP:tä täysin, koska olen itsekin kokenut vastaavan. Kun sen kerran löytää, ymmärtää, että sitä ei voi koskaan menettää. Näistä asioista ei yleensä kuule juuri missään puhuttavan. En ole itse vielä (tietääkseni) tavannut henkilökohtaisesti ketään toista "oivaltanutta" josta syystä oli mukava lukea AP:n viesti. En siis ole mikään zen-munkki. Kysyttäessä vastaisin olevani tavallinen suomalainen mies =).

Vaikea tosiaan kenellekään näyttää miten "oivaltaminen" voi tapahtua. Aika lähelle pääsee kun pudottaa kaikki oletukset, asenteet ja mielipiteet, koulutus, nimi jne hetkeksi pois ja kysyy itseltään, kuka on? Tämä voi tapahtua vain tässä hetkessä koska mitään muuta hetkeä ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan.

Kun ymmärrät/tunnet kuka oikeasti olet sisälläsi (ja ulkopuolellasi) on rauha vaikka elämässäsi tapahtuisi mitä tahansa. Paremminkin voisi tosiaan sanoa ap:tä lainatakseni että kun tiedät mitä et ole, sinä "olet".

Onnellisuuskin on vain käsite; mielen abstraktio. Se tulee ja menee joten se ei ole todellista.

Sinulla voi olla positiivisia ja negatiivisia tunteita aivan kuten ennen "oivaltamistakin" mutta niillä ei ole sinulle todellista merkitystä. Ymmärrät että taustalla on jotakin jossa kaikki tapahtuu ja joka todistaa kaikkea muuttuvaa. Sinä et ole mitään mikä muuttuu.

Asia on hyvin yksinkertainen eikä vaadi sinulta mitään koska olet se jo. Kaikilla on se jo. Kun "oivallat" sen, ymmärrät mitä tarkoitan.

Hauskaa päivän jatkoa!

hyvin sanottu. Olet se jo. Tämä on monille vaikeaa, koska meidät on kasvatettu tuntemaan jatkuvaa riittämättömyyttä ja vain taistelun kautta voi päästä voittoon yms. roskaa. Uskaltaa olla. Nyt. Määrittelemättä itseään tai muita tai ympäristöä tai olosuhteita...

Toki on totta, että jos tiputamme leimat ja määrittelyt pois, me huomaamme olevamme jotain vailla muotoa ja rajoja, jotain loistavaa mutta vaikeasti sanoin selitettävää. Sitä voi kuvata vaikka sanoilla elämä, olemassaolo, energia, läsnäolo - itsestään tietoinen entiteetti.

Mutta sitten toinen juttu on, että tämä maanpäällinen elämä on kuitenkin elettävä muodon tasolla. Ei ihminen voi vetäytyä lillumaan ajatuksettomaan meditaatioon jossa kokee sulautumisen maailmankaikkeuteen tai jumaluuteen, jos aikoo toimia täällä jotenkin. Sitten on omaksuttava omikseen ruumiin rajat, mielen ominaisuudet, fysiikan lait, faktat että on tehtävä työtä saavuttaakseen asioita, kohdattava ongelmia ja voitettava niitä. Sillä tasolla taas myös ne ongelmat ovat yhä olemassa, vaikka taustatasolla olisitkin tietoinen todellisesta olemuksestasi ajallisen takana.

unohtakaa valaistuksen etsiminen. Ottakaa kuppi hunajateeta, istuutukaa lukemaan Leinoa.



Minulle tulee nain tehden joskus erilaisia tunteita, joskus itkettaa, joskus tunnen onnea jne. Ne tunteet ovat kuin pilvien heijastusta metsalammen pinnassa.

Täällä yksi "oivaltanut" isä päivää! Ymmärrän AP:tä täysin, koska olen itsekin kokenut vastaavan. Kun sen kerran löytää, ymmärtää, että sitä ei voi koskaan menettää. Näistä asioista ei yleensä kuule juuri missään puhuttavan. En ole itse vielä (tietääkseni) tavannut henkilökohtaisesti ketään toista "oivaltanutta" josta syystä oli mukava lukea AP:n viesti. En siis ole mikään zen-munkki. Kysyttäessä vastaisin olevani tavallinen suomalainen mies =). Vaikea tosiaan kenellekään näyttää miten "oivaltaminen" voi tapahtua. Aika lähelle pääsee kun pudottaa kaikki oletukset, asenteet ja mielipiteet, koulutus, nimi jne hetkeksi pois ja kysyy itseltään, kuka on? Tämä voi tapahtua vain tässä hetkessä koska mitään muuta hetkeä ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan. Kun ymmärrät/tunnet kuka oikeasti olet sisälläsi (ja ulkopuolellasi) on rauha vaikka elämässäsi tapahtuisi mitä tahansa. Paremminkin voisi tosiaan sanoa ap:tä lainatakseni että kun tiedät mitä et ole, sinä "olet". Onnellisuuskin on vain käsite; mielen abstraktio. Se tulee ja menee joten se ei ole todellista. Sinulla voi olla positiivisia ja negatiivisia tunteita aivan kuten ennen "oivaltamistakin" mutta niillä ei ole sinulle todellista merkitystä. Ymmärrät että taustalla on jotakin jossa kaikki tapahtuu ja joka todistaa kaikkea muuttuvaa. Sinä et ole mitään mikä muuttuu. Asia on hyvin yksinkertainen eikä vaadi sinulta mitään koska olet se jo. Kaikilla on se jo. Kun "oivallat" sen, ymmärrät mitä tarkoitan. Hauskaa päivän jatkoa!

Jos haluutte lukea samantapaista enemmän niin lukaiskaa vaikka Eckhart Tollen kirjoja, ne on täynnä samantapaista juttua. Mulle niistä ei ole ollut iloa ja minusta tuo ylläoleva tekstikin on melkoista lööperiä (joo etsin itsekin noita asioita vuosikymmenen, onneksi älysin lopettaa) mutta ehkä jollekin voi ollakin.

Täällä yksi "oivaltanut" isä päivää! Ymmärrän AP:tä täysin, koska olen itsekin kokenut vastaavan. Kun sen kerran löytää, ymmärtää, että sitä ei voi koskaan menettää. Näistä asioista ei yleensä kuule juuri missään puhuttavan. En ole itse vielä (tietääkseni) tavannut henkilökohtaisesti ketään toista "oivaltanutta" josta syystä oli mukava lukea AP:n viesti. En siis ole mikään zen-munkki. Kysyttäessä vastaisin olevani tavallinen suomalainen mies =). Vaikea tosiaan kenellekään näyttää miten "oivaltaminen" voi tapahtua. Aika lähelle pääsee kun pudottaa kaikki oletukset, asenteet ja mielipiteet, koulutus, nimi jne hetkeksi pois ja kysyy itseltään, kuka on? Tämä voi tapahtua vain tässä hetkessä koska mitään muuta hetkeä ei ole koskaan ollut eikä tule olemaan. Kun ymmärrät/tunnet kuka oikeasti olet sisälläsi (ja ulkopuolellasi) on rauha vaikka elämässäsi tapahtuisi mitä tahansa. Paremminkin voisi tosiaan sanoa ap:tä lainatakseni että kun tiedät mitä et ole, sinä "olet". Onnellisuuskin on vain käsite; mielen abstraktio. Se tulee ja menee joten se ei ole todellista. Sinulla voi olla positiivisia ja negatiivisia tunteita aivan kuten ennen "oivaltamistakin" mutta niillä ei ole sinulle todellista merkitystä. Ymmärrät että taustalla on jotakin jossa kaikki tapahtuu ja joka todistaa kaikkea muuttuvaa. Sinä et ole mitään mikä muuttuu. Asia on hyvin yksinkertainen eikä vaadi sinulta mitään koska olet se jo. Kaikilla on se jo. Kun "oivallat" sen, ymmärrät mitä tarkoitan. Hauskaa päivän jatkoa!

Jos haluutte lukea samantapaista enemmän niin lukaiskaa vaikka Eckhart Tollen kirjoja, ne on täynnä samantapaista juttua. Mulle niistä ei ole ollut iloa ja minusta tuo ylläoleva tekstikin on melkoista lööperiä (joo etsin itsekin noita asioita vuosikymmenen, onneksi älysin lopettaa) mutta ehkä jollekin voi ollakin.

Lukeakin voi monella eri tapaa ja ei lukemista oivaltamiseen tarvita, vaikka itse löysinkin yhdestä kirjasta ekat vinkit.

Tämän keskustelun voisi lopettaa tähän, vähän kuin Jokerit-Hifk-fanit juttelisivat.

mutta eikö tilannetta kuvaisi paremmin se, että teit uuden muutoksen, kuin se, että peruit muutoksen?

Kyllä, mutta halusin korostaa sitä, että kun mainitsit oivalluksena tilanteen jossa ihminen hyppää pois oravanpyörästä ja miettii prioriteettinsa uudelleen, ja toisaalta tässä ketjussa on korostettu oivalluksen olevan jonkinlainen kertaluontoinen, pysyvä tila. Haluan vaan sanoa, että tuonkaltaiset oivallukset eivät välttämättä tuota minkäänlaista pysyvää ihmiselle, ovatpa vaan yksiä elämänmuutoksia elämänvaiheissa. Myöhemmin se sama ihminen voi haluta takaisin sinne oravanpyörään ja elää siellä ihan tyytyväisenä (olen tehnyt näin).

Ehkä tässä on kyse siitä, että vaikka otit esimerkiksi oivallustilanteesta oravanpyörästä pois hyppäämisen, niin et kuitenkaan oikeasti samaista tätä sellaiseen suureen, kertaluontoiseen oivallukseen joka toisi elään taustalle jonkun pysyvän onnellisuuden?

Minun mielestäni siltikään kehitys ei edellytä tyytymättömyyttä ja sitä, ettei olisi onnellinen. Eihän onnellisuus tarkoita, että olisi elämää ilman huolia ja epäkohtia, tai että epäkohtiin pitäisi alistua. Sitäpaitsi, vaikka (jos ymmärsin oikein,) pidät jotenkin omaa oivallustasi menneen talven lumena, niin tämä lauseesi kuulostaa minusta erittäin oivaltaneen ihmisen lauseelta:

Oikein jännittää mitä tästä ahdistuksesta ja tyytymättömyydestä vielä versoaa

Minä pidän omaa oivallustani enemmänkin kokemattomuuden aiheuttamana harhana. Sitä luuli, että kun oli selvinnyt masennuksesta ja yhtäkkiä koki sellaista rauhaa ja hyvinvointia, jota ei edes ennen masennusta voinut kuvitellakaan, että nyt on tapahtunut jokin suuri oivallus, että nyt elämä ei koskaan enää ole huonoa.

Ja kyllä se rauha kesti monet vastoinkäymisetkin. Kun täällä joku ihmettelee että miten voi olla onnellinen onnettomasti rakastuneena niin minä sanon, että voi hyvinkin. Minä olen ollut jopa onnellinen kun oma äitini on juuri kuollut aivoverenvuotoon silmieni alla. En ole ollut iloinen, vaan hyvin surullinen ja itkin, mutta sen taustalla on ollut syvä rauha, että nyt oli aika, että näin oli tarkoitus ja nyt minun täytyy vaan surra suruni läpi ja jatkaa elämää. Vaikken ole minkään lajin uskovainen, niin jotenkin siihen liittyi sellainen fiilis tarkoituksesta ja merkityksestä, joka on taustalla, vaikka tapahtuukin raskaita asioita.

Mutta nyt minusta näyttää, että ei sekään tila ole pysyvä, eikä sen kuulu olla, ainakaan minun elämässäni. Minusta tuntuu että on askel eteenpäin, että minun on nyt pakko selvitä elämässä kylmiltään, ilman oivalluksia, merkityksiä ja tarkoituksia, ilman selityksiä tai toivoa. Vain kylmä maailma ilman merkitystä ja minä. Täysi tieto ettei mikään johdata minua eikä mikään takaa että kaikki menisi kuten on tarkoitus tai hyvä. Tieto siitä että en tiedä edes omasta mielestäni, mitä huomenna haluan. Kyky elää ilman toivoa, optimismia, huomista. Sitä minä nyt opettelen.

oravanpyörästä oli vain yksi esimerkki muutoksesta. Näyttää menevän aina pieleen, kun yritän esimerkillä konkretisoida jotakin. En tarkoittanut oravanpyörästä irtautumisella sitä, että tarvitsisi siirtyä luomuviljelijäksi Putkunperälle ja ottaa vain lunkisti. Oravanpyörästä irtautuminen tarkoittaa minusta irtautumista loputtomasta stressistä, siitä, että pitää päteä tekemällä koko ajan enemmän ja kuvittelemalla olevansa korvaamaton. Tuskin kukaan sellaisesta kerran irtautunut laittaisi sitä tavoitteekseen, vai? Silti voi laittaa prioriteettejä toisinkin päin uusiksi, ja jos nyt on mennyt sinne Putkunperältä, voi ajatella asioita uusiksi ja palata ns. sivistyksen pariin. Ei se tarkoita askelta taaksepäin vaan eteenpäin.

Minä en koe oivallustani sellaisena, että nyt eläisin onnellisena elämäni loppuun asti kuin sadussa, että elämä ei koskaan olisi huonoa. Minulla tähän ei liioin liity mitään syvempää tietoa kaiken tarkoituksesta, ei mitään sellaista. Enkä kuvittele, etten koskaan voisi olla onneton. Maailma on epäoikeudenmukainen, pahoja asioita tapahtuu myös minulle ja minun läheisilleni. Minä voin myös hermostua ja suuttua niin, että siitä on rauha kaukana. Se tosin nykyään ei kestä kuin hetken, ja osaan myös vilpittömästi pyytää anteeksi asiatonta käytöstäni. Minä ajattelen nykyään ihmisistä hyvää. Tälläkin palstalla ne suurimmat ilkeilijät purkavat jotakin omaa pahaa oloaan. Se ei muuta heidän käyttäytymistään hyväksyttäväksi, mutta minulla ei liioin ole tarvetta keksiä jotakin vielä ilkeämpää vasta-argumenttia.

Kyse ei ole mistään olotilasta tai tilapäisestä ilmiöstä. Minä olen oikeasti eri ihminen, joka ajattelee asioista eri tavalla, ja jolla on ihan erilaiset prioriteetit, kuin sillä minällä ennen oivallusta.

hyvin sanottu. Olet se jo. Tämä on monille vaikeaa, koska meidät on kasvatettu tuntemaan jatkuvaa riittämättömyyttä ja vain taistelun kautta voi päästä voittoon yms. roskaa. Uskaltaa olla. Nyt. Määrittelemättä itseään tai muita tai ympäristöä tai olosuhteita...

Toki on totta, että jos tiputamme leimat ja määrittelyt pois, me huomaamme olevamme jotain vailla muotoa ja rajoja, jotain loistavaa mutta vaikeasti sanoin selitettävää. Sitä voi kuvata vaikka sanoilla elämä, olemassaolo, energia, läsnäolo - itsestään tietoinen entiteetti.

Mutta sitten toinen juttu on, että tämä maanpäällinen elämä on kuitenkin elettävä muodon tasolla. Ei ihminen voi vetäytyä lillumaan ajatuksettomaan meditaatioon jossa kokee sulautumisen maailmankaikkeuteen tai jumaluuteen, jos aikoo toimia täällä jotenkin. Sitten on omaksuttava omikseen ruumiin rajat, mielen ominaisuudet, fysiikan lait, faktat että on tehtävä työtä saavuttaakseen asioita, kohdattava ongelmia ja voitettava niitä. Sillä tasolla taas myös ne ongelmat ovat yhä olemassa, vaikka taustatasolla olisitkin tietoinen todellisesta olemuksestasi ajallisen takana.

Mutta kun tiedostaa tämän jossain muodossa osaa suhteuttaa niitä ongelmia, eikä määrittele itseään niiden ongelmien tai puutteiden kautta. Minulle tämä tarkoittaa (ainakin hetkittäin) todellista vapautta. Tämä vapaus vapautta valtavasti energiaa ja koen olevani täynnä rakkautta. En toki ole tässä rakkauden tilassa jatkuvasti, mutta koska minulla on se ja tiedän sen, pystyn useimmiten 'päästämään irti' ja ammentamaan sieltä. On yllättävää kuinka monet alitajuisesti tai tietoisesti haluavat pitää kiinni negatiivisista energioista. Mutta uskon vakaasti, että jokainen haluaa/ uskaltaa jossain vaiheessa 'kiertoa' päästää irti -ja silloin ei enää ole entisensä.

miten ikina tama rakkaus nyt sitten maaritellaankaan.



olen numero 19

"Taitaa olla kuitenkin niin, että saat olla edes jossain määrin yhdessä rakkaasi kanssa? Kyllähän sen onnellisuuden silloin ymmärtää. Rakastunut ihminen ei tunne edes fyysistä kipua niin kuin verrokki. Jos suhde häneen olisi yhtä ongelmaa, väärinymmärrystä ja näkeminen mahdotonta, tuskin voisit oivaltaa, että tilanne on hyvä."



Oikeastaan aika sairasta, että oletusarvo on nykyään jotenkin sellainen jatkuva "pakotettu" onnellisuus. Ei se ole mikään sellainen täysin tahdonvoimasta kumpuava juttu, mikä säilyy läpi minkä tahansa tasaisesti. Tai silloin mä ainakin itse miettisin kohdallani että jossakin on nyt vikaa enemmänkin, jos mikään ei saisi hymyä katoamaan naamastani



Just nyt en ole onnellinen minäkään, enkä tiedä koska olen. Tuntuu siltä etten enää koskaan johtuen aika samanlaisesta syystä. Voin lukea vaikka kaikki zen-oppaat ajatuksella läpi, ihan mitkä vaan, mutta ne ei tähän auta! Kyllä mäkin parikymppisenä tein tämän tästä oivalluksia, ja olin monta vuotta melko onnellinen, en tosin silloinkaan kuvitellut olevani joku tuollainen sanansaattaja, vaan itse asiassa tiesin a i n a että jossakin kohtaa onni kääntyy, koska niin se näyttää ihmisillä keskimäärin menevän. Minua oikeastaan huvittaa tuollainen "valaistuminen". Ha hah, nauraisin jos naurattaisi.

Oikeastaan aika sairasta, että oletusarvo on nykyään jotenkin sellainen jatkuva "pakotettu" onnellisuus. Ei se ole mikään sellainen täysin tahdonvoimasta kumpuava juttu, mikä säilyy läpi minkä tahansa tasaisesti.

mistään tällaisesta ole kyse! Luitko edes ketjua? Ehkä pari tuon suuntaista viestiä on, mutta aloitus ja suurin osa viesteistä ei todellakaan tarkoita tätä!

Kyllä mäkin parikymppisenä tein tämän tästä oivalluksia, ja olin monta vuotta melko onnellinen, en tosin silloinkaan kuvitellut olevani joku tuollainen sanansaattaja, vaan itse asiassa tiesin a i n a että jossakin kohtaa onni kääntyy, koska niin se näyttää ihmisillä keskimäärin menevän. Minua oikeastaan huvittaa tuollainen "valaistuminen". Ha hah, nauraisin jos naurattaisi.

Minä olen 48 ja tein oivallukseni 6-7 vuotta sitten. Onnellisuuteni ei tarkoita, että kuljen hymy naamalla 24/7. Se ei tarkoita sitäkään, ettei olisi huonoja päiviä ja sitten taas parempia päiviä.

Minusta tässä ketjussa ei yritetä olla sanansaattajia. Täällä koetetaan kuvata sitä, mitä oivallus on itselle merkinnyt.Ymmärrän, että toisen kokemuksiin voi suhtautua skeptisesti, sitä en ymmärrä, miksi pitää koettaa todistella, että toinen kokee väärin.

elämässänne jokin muuttunut oivaltamisen jälkeen vai onko se ulkoisesti pysynyt samanlaisena? Kaipa monet ajattelee, että sen oivaltamisen jälkeen sitä vain tosiaan elää jossain harhaisessa onnenhorteessa eikä välitä mistään oikein mitään. En nyt itse haluaisi uskoa, että se on noin. Tai niin, että kun tarkkailee itseään sieltä etäältä, niin ei sitten aidosti koe mitään vaan on ikään kuin dissosioinut itsensä kaikesta ja siitä on minulla vain huonoja kokemuksia. Mutta en siis väitä, ettettekö oikeasti olisi oivaltaneet jotakin, siihenhän tässä itsekin pyrin.

Itsellänikin on elämässä ollut paljonkin oivalluksia,jotka ovat lisänneet suuresti onnellisuuttani, mutta ajattelen että se on vain normaalia kokemuksen ja iän mukana viisastumista. Ja toivon ettei sellaista The Oivallusta koskaan tulekaan jonka jälkeen olisin olevinaan jotenkin valaistunut ja henkisesti valmis. Tai jos joskus olisin, toivon etten itse tietäisi sitä ;-)

se ei merkitse, että olisin jotenkin henkisesti valmis. Ennemminkin tajuan, etten koskaan olekaan valmis ja hyväksyn sen. Hyväksyn, että elämä on. Kaikkine hyvine ja huonoine puolineen.

elämässänne jokin muuttunut oivaltamisen jälkeen vai onko se ulkoisesti pysynyt samanlaisena? Kaipa monet ajattelee, että sen oivaltamisen jälkeen sitä vain tosiaan elää jossain harhaisessa onnenhorteessa eikä välitä mistään oikein mitään. En nyt itse haluaisi uskoa, että se on noin. Tai niin, että kun tarkkailee itseään sieltä etäältä, niin ei sitten aidosti koe mitään vaan on ikään kuin dissosioinut itsensä kaikesta ja siitä on minulla vain huonoja kokemuksia. Mutta en siis väitä, ettettekö oikeasti olisi oivaltaneet jotakin, siihenhän tässä itsekin pyrin.

Minulla ei ehkä ole ollut yhtä surta oivaltamista, enemmänkin oivaltamisen ketjuja alkaen jo siitä kun n. 9-10 vuotiaana pohdin kristillisyyttä. Jotenkin tajusin jo hyvin varhain kaikkien 'kiveen hakattujen' oppien rajallisuuden, mutta olen aina ollut hyvin avoin erillaisille todellisuuden ja olemisen pohdinnoille ja teorioille.

Ehkä Se Oivallus tuli vasta oikeasti aikuisena monien vaikeiden, surullisten ja erittäin hankalien tilanteiden ja ihmiskohtaamisten jälkeen. Olen ikäänkuin kehittänyt olemisen teorian, jota jatkuvasti peilaan uusiin tilanteisiin ja kokemuksiin ja korjaan/ muutan tarpeen vaatiessa. Viimevuodet en ole niinkään enää joutunut 'korjaamaan' vaan olen lähinnä saanut syvyyttä jo tiedostamilleni seikoille.

Mutta ulkoisesti elämäni näyttäytyy ehkä hyvinkin hataralta. Mitään taloudellista vakautta en ole pystynyt saavuttamaan, vaikka ei Oivallus sitä estäkkään. Ihmissuhteeni sen sijaan ovat hyvin merkityksellisiä ja arvostan niitä suuresti. Ja onnekseni minulla on hyvin tiedostavia ja toisia arvostavia sekä elämään avoimesti suhtautuvia ihmisiä ympärilläni -vaikkeivat aina niitä kaikkein helpoimpia aina olekkaan.

Itsellänikin on elämässä ollut paljonkin oivalluksia,jotka ovat lisänneet suuresti onnellisuuttani, mutta ajattelen että se on vain normaalia kokemuksen ja iän mukana viisastumista. Ja toivon ettei sellaista The Oivallusta koskaan tulekaan jonka jälkeen olisin olevinaan jotenkin valaistunut ja henkisesti valmis. Tai jos joskus olisin, toivon etten itse tietäisi sitä ;-)

elämässänne jokin muuttunut oivaltamisen jälkeen vai onko se ulkoisesti pysynyt samanlaisena? Kaipa monet ajattelee, että sen oivaltamisen jälkeen sitä vain tosiaan elää jossain harhaisessa onnenhorteessa eikä välitä mistään oikein mitään. En nyt itse haluaisi uskoa, että se on noin. Tai niin, että kun tarkkailee itseään sieltä etäältä, niin ei sitten aidosti koe mitään vaan on ikään kuin dissosioinut itsensä kaikesta ja siitä on minulla vain huonoja kokemuksia. Mutta en siis väitä, ettettekö oikeasti olisi oivaltaneet jotakin, siihenhän tässä itsekin pyrin.

muutokset ainakin minulla ovat olleet hyvin pieniä, eikä niitä varmaan ulkopuolelta huomaa. Suoranaisesti se ei ehkä ole vaikuttanut siihen, mihin suuntaan elämä kulkee, vaan enemmänkin omaan kokemukseen elämästä. Huomaan sellaisia pieniä asioita, joiden ohi ennen kuljin, kun oli vain niin kiire siihen seuraavaan tavoitteeseen. Näen, esimerkiksi, kuinka kauniita vaahterat ovat tällä hetkellä, niin kauniita, että se tuntuu vatsanpohjassakin. Kuuntelen loppuun lapseni jutun, oikeasti kuuntelen, enkä mieti kauppalistaa tai työasioita samalla. Olen iloinen niistä asioista, mitä olen saanut aikaan, kun ennen harmittelin niitä asioita, jotka jäivät tekemättä. Jaksan hermostumatta odottaa kassajonossa, kun mummo laskee kolikoitaan, menee sekaisin laskuissa ja aloittaa uudelleen, koska elämäni ei ole niistä parista minuutista kiinni ja ymmärrän, ettei se mummo sitä ilkeyttään tee.

Suurin muutos on varmaan sitä, että teen päätöksiä erilaisilla perusteilla kuin aikaisemmin. Elämä siis todennäköisesti kulkisi nyt eri suuntaan, mutta eihän sekään tietenkään ulospäin näy.