Mitä teen tällaisen miniän kanssa?

miten joillekin avun vastaanottaminen on sama asia kuin heikkouden osoitus. Mun mielestä tämä on hyvä esimerkki yhteilöllisyyden katoamisesta. Tai ainakin siitä, että ollaan niin pirun valikoivia. Jos tämän miniän hyvä ystävätär olisi tarjonnut kakkua niin ehkä olis kelvannut; anopin taas ei.

Muistan, miten oma anoppini toi aina ei-niin-suussasulavia leivonnaisia, mut en olisi ikinä kehdannut kieltäytyä niistä. Pelkkää hyvää hän halusi, joten miksi mun olis pitänyt kiukutella hänelle?

Hyvät käytöstävat pätevät myös perhesuhteissa.

Ja jos minulla olisi miniä ja miehen 60v juhlat, tai mitkä juhlat tahansa, niin arvostaisin kovasti avuntarjousta. (toki osaisin nätisti kieltäytyä, jos en sitä tarvitsisi tai haluaisi)

varmasti jopa kahdesti

Miniä: Kun teillä on ne juhlat, niin tulenko auttamaan siivouksessa?

Sinä: Kiitos tarjouksesta, mutta olemme tilanneet siivouspalvelun.

Miniä: No mutta mitä jos kuitenkin tulisin pesemään ne teidän jalkalistat?

Sinä: (täytä itse)

Tämänkin ketjun perusteella anoppi-miniä -suhteen ongelmaosapuoli on usein se miniä, ei anoppi. Anoppikriittisten kommenteista paistaa hyvin läpi se oma luonne, joka näin ulkopuoliselle näyttää tosi vaikealta.

Kyllä suurin osa ihmissuhteiden ongelmista - ihan niin kuin niiden toimivuudesta yleensäkin - johtuu ihan kummastakin osapuolesta.

Ja minulla on aina ollut hyvä suhde oman anoppini kanssa, mutta tämä anoppi ei näytä osoittavan minkäänlaista empatiaa miniän suuntaan, haluaa vain kiitosta omasta hyväntahtoisuudestaan, ja suuttuu, kun sitä ei tule. Ylipäätään, millainen ihminen tulee keskustelupalstalle lynkkaamaan omaa miniäänsä, johon muka haluaa hyvät välit?

kakku ja nojatuoli. Olette ansainneet nämä pikku riitanne ihan molemmat. No siinä on sulle ap ja miniälle vatvomista iltojen ratoksi. Sä märmätät miehellesi "miniä sitä miniä tota" ja miniä märmättää pojallenne "äitisi sitä ja äitisi tätä"

TÄydennätte toisianne melkoisen söpösti

miten joillekin avun vastaanottaminen on sama asia kuin heikkouden osoitus. Mun mielestä tämä on hyvä esimerkki yhteilöllisyyden katoamisesta. Tai ainakin siitä, että ollaan niin pirun valikoivia. Jos tämän miniän hyvä ystävätär olisi tarjonnut kakkua niin ehkä olis kelvannut; anopin taas ei.

Muistan, miten oma anoppini toi aina ei-niin-suussasulavia leivonnaisia, mut en olisi ikinä kehdannut kieltäytyä niistä. Pelkkää hyvää hän halusi, joten miksi mun olis pitänyt kiukutella hänelle?

Hyvät käytöstävat pätevät myös perhesuhteissa.

Jos minulle tulee kaksi avuntarjousta, toinen hyvältä ystävältäni ja toinen ei-niin-läheiseltä anopilta niin kyllä minä mieluumin otan vastaan ystäväni avuntarjouksen. Ihan jo siksi että tiedän etukäteen että sen ystävän kanssa tekeminen on hauskaa ja rentoa ja anopin kanssa homma menisi hiljaisuuden vallitessa. Ja ennenkuin joku sanoo että "No saisit ottaa apua vastaan niin tutustuisit anoppiisi", niin sanon että sitä on koetettu jo monta kertaa. Kemiat eivät vain kohtaa, olemme eri planeetoilta monessakin suhteessa.

Kyse ei ole kiukuttelusta, ainakaan omasta mielestäni, jos sanon anopille kohteliaasti että "kiitos tarjouksesta, mutta en tarvitse enempää apua".

Toimeen tulemme anopin kanssa, mutta läheisiä meistä ei tule ikinä.

Tuleekin mieleen että miksi avusta ei saisi kieltäytyä? Miksi se tulkitaa ylpeytenä, huonona itsetuntona tai kiukutteluna?

Voisin muuten kuvitella sen jos anoppi tulisikin auttamaan jossain syntymäpäivien järjestelyssä. Hän ensin kysyisi että miten olet tehnyt nämä asiat, sen jälkeen sulkisi korvansa ja selittäisi että hänen mielestään tämä ja tämä pitää tehdä näin, tuo tapa on aika huono ja loppujenlopuksi ajaisi minut pois keittiöstä kun "ette te nykynuoret mitään osaa".

Niin, ammatiltani kun olen vain kondiittori, enhän minä leipomisesta mitään tiedä. ;) (Tuo on siis oikeasti tapahtunut, kyse oli kihlajaisistamme.)

Anteeksi, meni vähän sivuraiteille.

on ap:n ensimmäisen kirjoituksen perusteella anopissa, syntymäpäivillä on normaalisti tarjoilut valmiina eikä sinne tungeta itsetehtyjen leivonnaisten kanssa, ei vaikka kysyisit etukäteen ja tykkäisit leipoa. Ei ihmekään ettei anoppi-miniä -suhde kukoista, jos olet muissakin asioissa työntämässä lusikkaasi joka soppaan.

Miksei ap voisi ottaa vaikka neuvosta vaarin ja jatkaa elämää? Tähän asti kuitenkin ihan semihyvät välit olleet? Jospa miniälläsi on vaikeaa parisuhteessa tai muuten elämässä ja on "piikit pystyssä" kaikkien suhteen?



Itse täällä anopistani olen jo aiemmin avautunut ja sanoisin tähän että jotenkin sinisilmäisesti kuvittelin menneeni naimisiin mieheni kanssa, en koko perheen. Ja näin asia olikin kunnes saimme ensimmäisen lapsen... En välitä anopin seurasta samassa mittakaavassa kuin hän näköjään minun, tilanteen ratkaisimme sillä että mies vie lasta anopin luo ja minä olen mukana vain hakutilanteessa. Pysyy välit parempana kun saan etäisyyttä ja anoppi saa silti olla lapsenlapsensa kanssa, eikä tule oloa että välttelisin heitä kuitenkaan. Ja anopin kanssa olemme yhteydessä lähes päivittäin, omasta mielestäni viikottainkin olisi meillä oikeus viettää aikaa vain perheen kesken.



Meillä on myös erilaiset leipomistavat suvussa. Miehen suku tilaa ja käyttää kaupan tuotteita, meillä tehdään kaikki mehuista lähtien itse ja montaa sorttia. Oli mukava ristiäisiä ja häitä koittaa sopia...

Mä en oikeasti ymmärrä. Mitä pahaa voi olla siinä, että tarjoutuu auttamaan? Toinen sit päättää, ottaako apua vastaan vai ei.

Musta olisi ainakin kivaa, jos joku olisi joskus tarjoutunut jossakin auttamaan kun lapset oli pieniä.

tulla tarjoamaan toiselle synttärikakkua. Noh, eiköhän tämä ole provo johon tulee taas 5000 vastausta. Mutta vika ON sussa. Sama kuin miniäisi tulisi sanomaan sulle kun isäntäs täyttää 60 vee, että mä voin tulla tekemään teille kakun. Tai siivouksen. Miltä tuntuis?

Kerro, missä sanotaan, että miniä tulkitsi näin?

Jos tarkasti luet viestini, niin huomaat, että puhuin miniän lisäksi tämän foorumin mielensäpahoittajista. Joku täällä ehti jo vinkua kuinka anoppi nyt selvästi yrittää kaapata kontrollin.

tekee mahtavia kakkuja ja tarjoutuukin tekemään useasti erilaisiin juhliin. Jos minulla vielä olisi anoppi elossa (levätköön rauhassa, rakas ihminen) huolisin häneltäkin apua, kunhan eivät vaan väsyttäisi itseään auttaessaan. Appiukko (levätköön hänkin rauhassa) toi joskus lapsen synttäreille ihan kysymättä upean ostokakun. Olin kakun jo leiponut, mutta hymyssäsuin laitoin molemmat kakut vierekkäin pöytään. Siinä sitten kehuttiin toinen toisemme kakkuja! Minusta se oli kauniisti tehty riippumatta syistä. En koskaan kokenut mieheni vahempia uhaksi senn enempää kuin omianikaan. Mieheni rakasti äitiään todella apljon, mutta minusta se oli vain hyvä asia. Ei häne tarvinnut valita meidän välillämme, sai pitää molemmat. Vanhempaa tuleekin kunnioittaa, vaikka "eroaakin vanhemmistaan ja yhtyy puolisoonsa".



Meidän molempien vanhemmilla oli joskus tapana putkahtaa kylään ilmoittamatta ja se aiheutti nuorenparin elämässä kiusallisia tilanteita. Silloin sovittiin, että molemmat puhuu omien vahempiensa kanssa. Sen jälkeen saatii aina puhelu etukäteen, jotta sopiiko tulla. Asioista selvitään yleensä puhumalla.



Jonain päivänä elämänlanka katkea itse kultakin. Olisi hyvä muistaa kohdella kaikkia (niin miniöitä kuin anoppejakin) niin, ettei haudalla tarvitse hävetä. Ei voi tietää missä järjestyksessä lähdetään.

Aina tulee vittuuntunut olo.

Ja hän osaa myös aina nolata noissa juhlissa. Viimeksi toi lapselle ostokakun, koska minä kuulemma tungin asiaan ja lapsi ihan selvästi halusi ponikakun, mutta minä olin niin törkeä, että työnsin pöytään mansikkakakun.

Jouluna tekikin sitten vastaavasti sen tempun, että tällä kertaa ei tuonut mitään, vaikka pyydettiin, koska hänellä on diabetes ja pöydässä on vaikka mitä erikoisruokavaliota, joten pyysin, että ne jotka eivät voi syödä niitä tavallsiia, toisivat itselleen erikoisdieettien mukaiset.

Siinä sitten istui joulupöydässä ja huokaili teatraalisesti tyhjän lautasensa kanssa.

Ja kaikkein rasittavinta on se, että valittaa ja raportoi kaiken lapsettomille siskoilleni, jotka kaikki sitten kauhistelevat ja haukkuvat, kuinka jätän armaan äitini ruoatta jouluna...

En pysty edes ajattelemaan, millainen anoppi hän olisikaan!

Ja tosiaan ihan samanlaisella kirkassilmäisellä ihmetyksellä varmaan ottaisi kritiikkini vastaan, jos hänelle sanoisin kuten ap:n miniä sanoi.

ARGH.

hassua on se, että äitini lähes jumaloi vävyään ja miniäänsä. Omat lapset ovat ne, joissa on vika. Hän jopa sanoi minulle taannoin, että olen erittäin huonosti kasvatettu! Nii'in, kukas se minut kasvatti...

Meillä on joskus ollut välit totaalisen poikki syystä että minä en jaksa. Jotenkin sitä on sitten ajauduttu taas tekemisiin, mutta lähelle hän ei pääse enää ikinä.

72

Mikä sinun ongelma on?



Se on kuitenkin tuon tytön perhe ja koti. Ja sinä vieras.

Jos sinulle sanotaan ettei tarvitse tuomisia niin eikö voi jättää siihen? Vaikka tarjoisit ostaa valmiskakun niin se on vieminen.



Mitään tekoa ei ole sillä kuka kakun valmistaa tai ostaa vaan se että juhlat ei ole sinun järjestettävissä.



Olisi mielenkiintoista tietää mistä "muusta" te juttelitte jos miniä loukkaantui sinuun täysin.



Tai sitten hän teki oikeasti sen aikuisen teon ja palasi tähän ongelmaan nimeltä sekaantuvat sukulaiset ja oma koti ja sanoo suoraan että arvostelet. Surullista vaan sinulla on niin korkealla itsepuolustus ettei se mene läpi.



Sinulle ei kuulu sen perheen kakku. Jaksaako tehdä vai kiinnostaako edes leipominen, se kaikki on epäoleellista.

Homman nimi on siinä että sinä sotket toisen suunnitelmiin ja ilmeisesti tämä ei ole ensimmäinen asia.



Ihan turhaan vedät jotain "riittämättömyyden tunnetta äitinä" tässä koska se pointti ei ole se että kaikki tahtoo leipoa ja suorittaa vaan se että sinä sotkeennut.



Ihan sama kenen elämään noin sekottaa. On ihmisellä lapsia ja minkä ikäisiä ne on vaikka olisivat aikuisia lapsia ja heillä omat perheet (kuten sinä) niin ei noin voi tehdä toisille.



Löysää nyt. Onhan se "kiva" että kysyt tarvitseeko jotain mutta ei siitä voi ottaa kunniaa tai olettaa että vaikka sinä ehtisit ja voisit tehdä niin toisen pitäisi tehdä kuten sinä tahdot: sitä varten sinulla on se ihan oma koti.



Sinun lapsi on aikuinen ja hänellä on OMA perheensä. Älä mene siihen väliin, hänen tehtävä ei ole todellakaan pitää sinun puolia vaan hoitaa että kotona asiat toimii.

niin silloin voi auttaa, mutta älä tyrkytä. Kyllä muakin sapettaa jos anoppi alkaa siivoamaan tms. meidän lapsia hopitaessa. Kiehahtaa vähemmästäkin. On olemassa raja, jota ei kannata ylittää, ainakaan kertaa enempää.

2-vuotiaan juhlat järjestää lapsen vanhemmat, ei anoppi. Ja voin kuvitella millä äänensävyllä sitä huippuluomustasi on tarjottu...

Ja oikeasti en ymmärrä, miten se olisi ollut tulkittavissa pätemiseksi, kun en aidosti pidä leipomista minään erityisavuna. Minä tykkään ja ehdin, so what...

ap

on ap:n ensimmäisen kirjoituksen perusteella anopissa, syntymäpäivillä on normaalisti tarjoilut valmiina eikä sinne tungeta itsetehtyjen leivonnaisten kanssa, ei vaikka kysyisit etukäteen ja tykkäisit leipoa. Ei ihmekään ettei anoppi-miniä -suhde kukoista, jos olet muissakin asioissa työntämässä lusikkaasi joka soppaan.

Eli jos SINUN suvussasi on näin, ja ANOPIN suvussa erilailla, niin sinun mielipiteesi on se ainoa oikea. Ja muusta saa loukkaantua.

Ensin ilmoitti ihan henkilökohtaisesti, että vauvaa ei tulla katsomaan sairaalaan. Sitten ilmoitti, että hän ja vauva haluavat olla rauhassa kotona 2 vko ja että hän ilmoittaa, koska sopii tulla käymään. Kunnioitin toivettaan, vaikka pahoitin mieleni siitä, että miniän suku sai käydä sairaalassa ja miniän vanhemmat majoittuivat viikoksi tyttärensä luokse huolehtimaan perheestä. Kutsua vauvankatsojaisiin ei tullut, mutta ristiäisissä miniä selitti kaikille, miten ikävä isoäiti olen, kun en ole kertaakaan halunnut tulla vauvaa katsomaan. Siis mitä? Itse kielsi, mutta ristiäisissä käänsi asian toisinpäin.

Eikö poikasi sanonut asiaan mitään? Kusipäinen miniä sulla. Itsekin halusin sairaalassa olla ne pari päivää ihan rauhassa ja se toive koski kyllä myös omia vanhempianikin, ei pelkästään miehen vanhempia. Uskomaton tapaus toi sun miniä! Onko teidän välit sit olleet millaiset ennen lapsen syntymää?

Anopilla ei ole mitään asiaa synnytyslaitokselle. Synnyttäjän vanhemmat tietenkin tulevat koska heidän tytär synnytti. Sekä isä. Mutta muut ovat vieraita. Synnyttäjän anoppi on vieras. En minäkään haluaisi anoppia synnytyssairaalaan

Sinulle ei kuulu sen perheen kakku. Jaksaako tehdä vai kiinnostaako edes leipominen, se kaikki on epäoleellista.

Juu, jatkossa en takuulla tarjoa mitään ruokaa.

Mua ärsyttää omassa anopissani eniten juuri tuputtaminen, vaikka itse on loukkannukaan. Se on vaan rasittavaa. Otatteko sitä tai tätä tai tuota. Ei kiitos koska. No mutta jos mä nyt kuitenkin laittaisin. Jankuti souda huopaa aikaa kuluu ei jaksais.

Pointti oli, että monen mielestä miniä tulkitsee kaikenlaisen ruuan tarjoamisen varsinkin omalle tontilleen tulemiseksi, joten jos se on niin, niin en tarjoa sitä enää.

ap

Ei edes silloin, kun näkee pojan perheen olevan jaksamisensa äärirajoilla. Avun tarjoaminen on sama asia kuin arvostelu.



Samaan aikaan toisissa ketjuissa itketään, kun anoppi ei välitä, ei koskaan tarjoa mitään apua, yksin joutuu pojan perhe pärjäämään.



Sanokaa nyt hyvät ketjun hirviöminiät, oletteko te oikastaan koskaan tyytyväisiä? Kun se anopin äänensävy jo koetaan hyytävänä vääryytenä, vaikka tämä vain kysyy, että tarvitsetko apua.



Vai onko niin (kuteen taas muissa ketjuissa on tullut ilmi), että ainoa asia, mitä appivanhemmilta odotetaan, on oikein iso perintö, joka nimellisesti menee miehelle, mutta todellisuudessa miniän käyttöön.

Ensin ilmoitti ihan henkilökohtaisesti, että vauvaa ei tulla katsomaan sairaalaan. Sitten ilmoitti, että hän ja vauva haluavat olla rauhassa kotona 2 vko ja että hän ilmoittaa, koska sopii tulla käymään. Kunnioitin toivettaan, vaikka pahoitin mieleni siitä, että miniän suku sai käydä sairaalassa ja miniän vanhemmat majoittuivat viikoksi tyttärensä luokse huolehtimaan perheestä. Kutsua vauvankatsojaisiin ei tullut, mutta ristiäisissä miniä selitti kaikille, miten ikävä isoäiti olen, kun en ole kertaakaan halunnut tulla vauvaa katsomaan. Siis mitä? Itse kielsi, mutta ristiäisissä käänsi asian toisinpäin.

Eikö poikasi sanonut asiaan mitään? Kusipäinen miniä sulla. Itsekin halusin sairaalassa olla ne pari päivää ihan rauhassa ja se toive koski kyllä myös omia vanhempianikin, ei pelkästään miehen vanhempia. Uskomaton tapaus toi sun miniä! Onko teidän välit sit olleet millaiset ennen lapsen syntymää?

Anopilla ei ole mitään asiaa synnytyslaitokselle. Synnyttäjän vanhemmat tietenkin tulevat koska heidän tytär synnytti. Sekä isä. Mutta muut ovat vieraita. Synnyttäjän anoppi on vieras. En minäkään haluaisi anoppia synnytyssairaalaan

ei ole lupa nähdä poikansa lasta, mutta äidin vanhemmilla on?