Lue keskustelun säännöt.
Te, joiden mielestä pitää aina seurata sydäntään ja erota siitä syystä:
18.09.2012 |
Täällä esim. joissain ketjuissa kannustetaan ihmisiä eroamaan jos liitto on ns. arkipäiväistynyt, rakkaus on muuttunut enemmän ystävyydeksi ja intohimo palaa säästöliekillä. Puolisolla on ärsyttäviä tapoja ja sen naama ei miellytä. Eronpuolustajat sanovat, että pitää erota eikä tyytyä puolinaiseen.
No, entä sitten kun on erottu. Uusi mies löytynyt. Ja aikansa kuluttua alkaa uuden kanssa sama arkipäivä ja ärsytys. Erotaanko taas? Ja etsitään uusi parempi prinssi, jonka kanssa kuvio toistuu. Kuinka monta kertaa kannattaa seurata sydäntään? Ja miten voivat lapset kuviossa, jossa isäpuolia lappaa ovesta sisään ja takaovesta ulos?
Mutku mä haluun!! Mun sydän sanoo!!
Kommentit (138)
Minulla on jatkuvasti paha mieli mieheni kylmyyden vuoksi. Mies on myös tyly, juo turhan paljon, on pihi ja jopa kerran väkivaltainen. Olisin mieluummin yksin, ja jossain vaiheessa varmaan vielä olenkin. En todellakaan halua uutta miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi osasin kuunnella sydäntäni.
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla.
Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat.
Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"...
Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa.
Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää.
Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne.
Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti.
Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä.
Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.
Mutku mä haluun!! Mun sydän sanoo!!
Erosin lasteni isästä melko itsekkäistä syistä, kyllä. Mutta ei se sitä tarkoita, että minä koko ajan uusia miehiä ottaisin meidän elämään vain siksi aikaa, kunnes kyllästyn... Hohhoijaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on jatkuvasti paha mieli mieheni kylmyyden vuoksi. Mies on myös tyly, juo turhan paljon, on pihi ja jopa kerran väkivaltainen. Olisin mieluummin yksin, ja jossain vaiheessa varmaan vielä olenkin. En todellakaan halua uutta miestä.
En oikein usko että ihana mies muuttuu muutaman vuoden jälkeen alkoholistiksi ja väkivaltaiseksi, kylmäksi k*sipääksi ilman mitään ennakkovaroitusta... Ettet vain olisi mennyt naimisiin toivoen että "kyllä se mies sitten muuttuu kun olette naimisissa..."?
Niin, elämän voi otta monella tavalla, mutta sanoisin että jos aina haluaa vaan maksimoida oman hyvänolontunteen niin ei kannata lupailla parisuhteen kohdalla mitään. Se nimittäin on niin että parisuhteen keston kanssa pitää vaan tietää miten vähään on valmis tyytymään. Fakta on se että meille ei mikään riitä. Oma mielipiteeni on se että vain sopivasti vaatimattomat tyypit pysyy pitkään suhteessa. Jos olet tottunut lentämään kukasta kukkaan ja saamaan kaiken mitä olet halunnut niin kannattaa vaihtaa ajoissa.
Riittääkö siis että lapset on tyytyväisiä, vai onko tärkeintä se että sinulla on mukava ja rakastettu olo? Näin se kyllä menee että intohimo katoaa, mutta onko se ainoa merkitsevä asia. Tämä täytyy itsekunkin miettiä omalle kohdalleen. Joillain on tietenkin uskonnon tai lähipiirin painostus ja arvomaailma, mutta ei kaikilla.
Aina vois olla paremmin. Mutta jos suhteessa on lapsia niin pitäisi mielestäni ajatella heidän onneaan ensin. KYLLÄ, vanhempien mukavuudenhalun kustanuksella!
M36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska rakastuin toiseen. Ero oli kyllä ollut kerran aiemmin vireillä muttei viety loppuun asti.
Suhde oli erittäin huono.
Olen nyt naimisissa tuon miehen kanssa johon aikoinaan rakastuin.
Emme ole eronneet vaikka molemmilla on ollut ihastumisia vuosien varrella, suhdekkin on ajoittain ollut tylsän tappavaa, rakkaus vähissä.
Perusasiat kun on kunnossa niin ei kannata erota vaan hoitaa suhde kuntoon.
esikoinen oli alle 2, kun "rakastui" palavasti uuteen mieheen joka oli silloin suuri rakkaus ja sielunkumppani ja vaikka mitä...
Muutaman vuoden sitä kesti kun mies ei enää miellyttänytkään (lapsi oli toki siihenkin liittoon ehditty tehdä). Ja ei kun taas ero, uusi sielunkumppani ja taas yksi lapsi.
Ja kas, nyt on jo neljäs mies kierroksessa, 3 lasta joilla kaikilla eri isät, ja taas uusi isäpuoli...
Esikoinen on siis kokenut "muutaman" eron, muuton uudelle paikkakunnalle jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä esim. joissain ketjuissa kannustetaan ihmisiä eroamaan jos liitto on ns. arkipäiväistynyt, rakkaus on muuttunut enemmän ystävyydeksi ja intohimo palaa säästöliekillä. Puolisolla on ärsyttäviä tapoja ja sen naama ei miellytä. Eronpuolustajat sanovat, että pitää erota eikä tyytyä puolinaiseen. No, entä sitten kun on erottu. Uusi mies löytynyt. Ja aikansa kuluttua alkaa uuden kanssa sama arkipäivä ja ärsytys. Erotaanko taas? Ja etsitään uusi parempi prinssi, jonka kanssa kuvio toistuu. Kuinka monta kertaa kannattaa seurata sydäntään? Ja miten voivat lapset kuviossa, jossa isäpuolia lappaa ovesta sisään ja takaovesta ulos? Mutku mä haluun!! Mun sydän sanoo!!
Peruskiltti, kunnollinen, tunnollinen mies mutta ah niin tunnekylmä vaimo eli minua kohtaan. Lapsia rakasti ja kasvatti hyvin mutta vaimolla ei ollut muuta merkitystä kuin lämmittää sänkyä ja hoitaa kotia hänen rinnallaan.
Ei hellyyttä, ei kumppanuutta ei yhteenkuuluvuuden tunnetta, ei haaveita...
Kestin tuota hampaat irvessä lasten takia 13 vuotta, sitten hyppäsin tyhjän päälle 3 lapsen kanssa.
Onneksi, sillä 3 vuotta myöhemmin löysin miehen joka on hyvä ja kunnollinen ja vieläpä näyttää tunteensa. Arvostaa ja rakastaa täysillä vielä yli 16 vuoden jälkeenkin. Ei ole mitään tarvetta vaihtaa enää. Arkipäivä tuntuu juhlalta nykyisen miehen kanssa....
Onneksi halusin!
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla.
Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat.
Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"...
Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa.
Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää.
Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne.
Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti.
Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä.
Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.
pariterapiassa mieheni kanssa hän kuvaili lapsuudenkodin tunnelmaa ja vanhempiensa välejä juuri tuollaisiksi: kylmäksi, kaveripohjaisiksi, välinpitämättömiksi. Ei koskaan nähnyt kotona läheisyyttä heidän välillään.
Niin ja pariterapiassa oltiin mm. juuri siitä syystä, että meillä on ollut samanlaista jo usean vuoden ajan. Nyt erotaan. En halua, että meidänkin lapset saavat kuvan, että parisuhteen ja avioliiton kuuluu olla tällaista ja että se on ihan okei. Ei se ole. Tämä malli katkaistaan nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina vois olla paremmin. Mutta jos suhteessa on lapsia niin pitäisi mielestäni ajatella heidän onneaan ensin. KYLLÄ, vanhempien mukavuudenhalun kustanuksella!M36
Nyt mä en edes tietäisi mitä on todellinen miehen ja naisen välinen rakkaus. Eikä mulla olisi kolmea muuta superihanaa lasta.
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla.
Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat.
Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"...
Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa.
Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää.
Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne.
Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti.
Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä.
Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.pariterapiassa mieheni kanssa hän kuvaili lapsuudenkodin tunnelmaa ja vanhempiensa välejä juuri tuollaisiksi: kylmäksi, kaveripohjaisiksi, välinpitämättömiksi. Ei koskaan nähnyt kotona läheisyyttä heidän välillään.
Niin ja pariterapiassa oltiin mm. juuri siitä syystä, että meillä on ollut samanlaista jo usean vuoden ajan. Nyt erotaan. En halua, että meidänkin lapset saavat kuvan, että parisuhteen ja avioliiton kuuluu olla tällaista ja että se on ihan okei. Ei se ole. Tämä malli katkaistaan nyt.
aika hyvä esimerkki sille, miksi joskus tosiaan on parempi erota. Muuten tuonkin kirjoittajan lapset istuisivat aikuisina terapiassa pohtimassa oman suhteen tunnekylmyyden syytä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla.
Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat.
Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"...
Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa.
Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää.
Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne.
Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti.
Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä.
Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.
JATKUVAA väkivaltaa, pettämistä jne ei pidä sietää? Mutta epäsäännöllisyys on ihan ok? Että jos mies vaan silloin tällöin pettää ja vain kerran vuodessa vetää turpaan, se on ihan ok? Sen takia EI_KANNATA_EROTA koska uhrautuminen on ihan ok`.
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla.
Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat.
Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"...
Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa.
Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää.
Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne.
Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti.
Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä.
Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.JATKUVAA väkivaltaa, pettämistä jne ei pidä sietää? Mutta epäsäännöllisyys on ihan ok? Että jos mies vaan silloin tällöin pettää ja vain kerran vuodessa vetää turpaan, se on ihan ok? Sen takia EI_KANNATA_EROTA koska uhrautuminen on ihan ok`.
Samoin mielestäni aikuisen kuuluu kestää sitä, jos toinen sanoo rumasti. Monet naiset ei käsitä tätä ja etsii sitä prinssi uljasta.
Mun mies on pettänyt, ja ollut ilkeä muttta lasten takia jaksan. MNiin myötä kuin vastamäessäkin!
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla. Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat. Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"... Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa. Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää. Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne. Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti. Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä. Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.
JATKUVAA väkivaltaa, pettämistä jne ei pidä sietää? Mutta epäsäännöllisyys on ihan ok? Että jos mies vaan silloin tällöin pettää ja vain kerran vuodessa vetää turpaan, se on ihan ok? Sen takia EI_KANNATA_EROTA koska uhrautuminen on ihan ok`.
Samoin mielestäni aikuisen kuuluu kestää sitä, jos toinen sanoo rumasti. Monet naiset ei käsitä tätä ja etsii sitä prinssi uljasta. Mun mies on pettänyt, ja ollut ilkeä muttta lasten takia jaksan. MNiin myötä kuin vastamäessäkin!
väkivaltaakaan ei näemmä ole, joten siinähän porskutat, onnellisena, toivon.
Joku viisas on sanonut, että nykyään ei erota liian hätiköidysti - nykyään mennään yksiin liian hätiköidysti. Jos kumppaniehdokas ei tarjoa sitä mitä itse kaipaa, ei kannattaisi mennä naimisiin eikä varsinkaan lisääntyä. Usein ihminen on mikä on eikä millään rakkaudella tai aviossa ololla muutu. Vähän pitäisi katsoa valitessaan...
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla.
Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat.
Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"...
Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa.
Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää.
Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne.
Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti.
Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä.
Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.JATKUVAA väkivaltaa, pettämistä jne ei pidä sietää? Mutta epäsäännöllisyys on ihan ok? Että jos mies vaan silloin tällöin pettää ja vain kerran vuodessa vetää turpaan, se on ihan ok? Sen takia EI_KANNATA_EROTA koska uhrautuminen on ihan ok`.
Mun mielestä on todella huolestuttavaa, jos tyttölapsille opetetaan että väkivalta, solvaus ja pettäminen ovat väärin vain jatkuvana. Eiköhän se eka kerta ole jo eron paikka?
t. itseään kunnioittava nainen
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla.
Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat.
Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"...
Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa.
Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää.
Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne.
Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti.
Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä.
Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.JATKUVAA väkivaltaa, pettämistä jne ei pidä sietää? Mutta epäsäännöllisyys on ihan ok? Että jos mies vaan silloin tällöin pettää ja vain kerran vuodessa vetää turpaan, se on ihan ok? Sen takia EI_KANNATA_EROTA koska uhrautuminen on ihan ok`.
Niinhän tuota luulisi, mutta kyllä se kuule usein on.