Lue keskustelun säännöt.
Te, joiden mielestä pitää aina seurata sydäntään ja erota siitä syystä:
18.09.2012 |
Täällä esim. joissain ketjuissa kannustetaan ihmisiä eroamaan jos liitto on ns. arkipäiväistynyt, rakkaus on muuttunut enemmän ystävyydeksi ja intohimo palaa säästöliekillä. Puolisolla on ärsyttäviä tapoja ja sen naama ei miellytä. Eronpuolustajat sanovat, että pitää erota eikä tyytyä puolinaiseen.
No, entä sitten kun on erottu. Uusi mies löytynyt. Ja aikansa kuluttua alkaa uuden kanssa sama arkipäivä ja ärsytys. Erotaanko taas? Ja etsitään uusi parempi prinssi, jonka kanssa kuvio toistuu. Kuinka monta kertaa kannattaa seurata sydäntään? Ja miten voivat lapset kuviossa, jossa isäpuolia lappaa ovesta sisään ja takaovesta ulos?
Mutku mä haluun!! Mun sydän sanoo!!
Kommentit (138)
Ja kokee vielä olevansa oikeutettu tuomitsemaan toisten erot.
Edelleen, onneksi itse tajusin erota. Löysin niin paljon paremman, eikä se suhdekaan ole vielä arkipäiväistynyt vaikka 15 v on jo mennyt.
Jolla viitattiin tuohon aiemmin ketjussa olleeseen kommenttiin, ettei jatkuvaa väkivaltaa tarvitse sietää:D
Itse olen sen kannalla, ettei ainutkertaista elämäänsä kannata tuhlata huonossa liitossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku viisas on sanonut, että nykyään ei erota liian hätiköidysti - nykyään mennään yksiin liian hätiköidysti. Jos kumppaniehdokas ei tarjoa sitä mitä itse kaipaa, ei kannattaisi mennä naimisiin eikä varsinkaan lisääntyä. Usein ihminen on mikä on eikä millään rakkaudella tai aviossa ololla muutu. Vähän pitäisi katsoa valitessaan...
Koska ero ilman lapsia ei ole niin suuri tragedia.
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla. Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat. Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"... Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa. Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää. Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne. Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti. Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä. Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.
JATKUVAA väkivaltaa, pettämistä jne ei pidä sietää? Mutta epäsäännöllisyys on ihan ok? Että jos mies vaan silloin tällöin pettää ja vain kerran vuodessa vetää turpaan, se on ihan ok? Sen takia EI_KANNATA_EROTA koska uhrautuminen on ihan ok`.
Samoin mielestäni aikuisen kuuluu kestää sitä, jos toinen sanoo rumasti. Monet naiset ei käsitä tätä ja etsii sitä prinssi uljasta. Mun mies on pettänyt, ja ollut ilkeä muttta lasten takia jaksan. MNiin myötä kuin vastamäessäkin!
haukkuu vaikka vitun paskaksi läskiksi?? Tai huorittelee ja haukkuu idiootiksi.
Mulle EI kukaan isottele päin naamaa, ei mies eikä lapset. Enkä itse voisi kuvitellakaan onnellisessa parisuhtessa tuollaista kielenkäyttöä.
En näe mitään syytä miksi ilkeyttä pitäisi sietää?? Mutta se on sun oma elämäs minkä hukkaat... älä sitten itke jonain päivänä kun elämä valuu hukkaan paskan miehen kanssa....
jessus teitä naisia.... varmaan menisi hakkaaminenkn samalla "jaksamisella" läpi tällä
JOS et ole valmis kantamaan vastuutasi, älä hanki lapsia! Kautta historian on äidit uhrautuneet lasten vuoksi. Mun kaverin mies petti, ja kaveri jätti tämän HYVÄN ISÄN. Nyt kaikki tukee kaveriani ja puhuvat miehestä perheen hajoittajan, mutta kaverihan sen perheen hajoitti, ei se mies.
Ei ketään voi velvoittaa hajottamaan itseään petturin kanssa. On ehdottomasti lapsellekin parempi, että hän saa terveitsetuntoisen mallin, eikä sellaista, jossa toinen käyttäytyy kuin härski sika ja toinen alistuu.
KYyllä tarvii. Äidin tarvii sen vuoksi että saisi lapsilleen ehjän perheen
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla. Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat. Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"... Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa. Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää. Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne. Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti. Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä. Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.
JATKUVAA väkivaltaa, pettämistä jne ei pidä sietää? Mutta epäsäännöllisyys on ihan ok? Että jos mies vaan silloin tällöin pettää ja vain kerran vuodessa vetää turpaan, se on ihan ok? Sen takia EI_KANNATA_EROTA koska uhrautuminen on ihan ok`.
Samoin mielestäni aikuisen kuuluu kestää sitä, jos toinen sanoo rumasti. Monet naiset ei käsitä tätä ja etsii sitä prinssi uljasta. Mun mies on pettänyt, ja ollut ilkeä muttta lasten takia jaksan. MNiin myötä kuin vastamäessäkin!
Kun toinen sanoo riittävän rumasti, on se henkistä väkivaltaa. Kenenkään ihmisen ei tarvitse sietää väkivaltaa.
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla.
Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat.
Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"...
Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa.
Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää.
Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne.
Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti.
Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä.
Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.
Luulen, että osalle se kirkastuu jossain vaiheessa ja huomaa, kuinka pahasti on sössinyt oman ja lastensa elämän jahdatessaan sitä sateenkaaren toista päätä. Sitähän nää parisuhteet nykyisin monella on. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkäättekö tosiaan NIIN paljon sitä oman elämän muuttamista, että teidän pitää tulla tänne parjaamaan niitä, jotka uskaltavat elää eikä vaan selvitä hengissä? Ja tuo lasten käyttäminen tekosyynä on aivan naurettavaa - kautta aikojen on lapsia kasvatettu ihan eri lähtökohdista kuin sen tiukan ja pienen ydinperheen keskellä.
Antakaa rohkeiden elää ja ottakaa itse heistä esimerkkiä - SE on lapsillennekin se paras esimerkki.
Mielestäni erojen lisääntyminen ei todellakaan johdu siitä että nykyliitoissa olisi enemmän ongelmia kuin entisaikaan, vaan ihan vain juuri siitä, että nykyään sana "uhrautuminen" on pahinta mitä voi olla. Jos jää hetkeksikään liittoon, joka ei sillä hetkellä tyydytä, "uhrautuu" lasten takia ja sehän ei siis ole hyvä juttu ollenkaan, sanovat nykyviisaat. Ihmisille on syötetty jo kauan totuutena kliseitä tyyliin "lapsille on parasta kun isä ja äiti ovat onnellisia, lapsi huomaa jos vanhemmat elävät onnettomassa liitossa"... Tottahan se on, että jatkuvaa väkivaltaa, solvaamista tai pettämistä ei pidä sietää, mutta kun tuo "onnellisuus" tarkoittaa monelle juuri sitä rakkauden ensihuumaa. Ja sehän katoaa joka suhteesta ennen pitkää. Myyttiä tukevat elokuvat, uusperheitään lehdissä hehkuttavat julkkikset jne. Ydinperhe nyt vain ei enää ole muodissa! Lähtökohtana on nykyään uusperhe, olen sen itse kokenut moneen kertaan kun miehellä ja minulla on lapset iältään 16, 14, 8 ja 1, niin aina ihmetellään että ovatko kaikki tosiaan saman miehen kanssa. Oikeasti. Väitän, että pieniä lapsia ei paskaakaan kiinnosta onko iskällä ja äiskällä aina kivaa keskenään ja onko seksielämä vilkasta. Lapsi on onnellisin kun OMAT biologiset vanhemmat ovat yhdessä. Nykyään liittojen eteen ei viitsitä tehdä yhtään mitään. Eroista 90% on turhia, näin väittäisin.
Luulen, että osalle se kirkastuu jossain vaiheessa ja huomaa, kuinka pahasti on sössinyt oman ja lastensa elämän jahdatessaan sitä sateenkaaren toista päätä. Sitähän nää parisuhteet nykyisin monella on. :(
Katson että olen ensimmäisessä liitossani (13v) yrittänyt enemmän kuin kiitettävästi pitää perheen kasassa uhraamalla itseni ja menettämällä siinä samassa ihmisarvoni ja itsetuntoni. Ja mitä hyvää siitä seurasi, sädekehä pään päällä ei kiillottunut yhtään.
Enkä todellakaan ole sössinyt lasteni elämää antaessani heille täyden huomioni 3 yh vuoden aikana ja uuden ihanan perheen viimeisten 16 vuoden aikana joka siis jatkuu onnellisena edelleenkin ...
Jos kyse on siitä että vuodessa parissa kyllästyy toiseen ja hyppää seuraavaan suhteeseen tilanne on eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä muutama vuosi sitten olisin kannattanut näitä eroa-kirjoituksia ja uusioperheitä.
Sitten olin itsekäs ja kuuntelin sydäntäni.
Tein elämäni suurimman virheen.
Mitä tästä opin?
Minusta tuli järki-ihminen ja kaikki itsekkyys lähti. Minusta tuli varmaan monien silmissä uhrautuja.
Mutta NYT mulla on hemmetin hyvä olla itseni kanssa :-)
Nykypäivänä vastakkain ovat UHRAUTUMINEN ja ITSEKKYYS.
Hyvää jatkoa kaikille mitä sitten kuuntelettekin!
se elämänsisältö ja onnellisuus pitää löytyä omasta itsestä, omasta toiminnasta eikä odottaa, että puoliso - vanha tai uusi - sen elämään tuo. Ketään toista et voi muuttaa, voit muuttaa vain itseäsi, omaa käytöstäsi ja omia asenteitasi. Rohkeutta on alkaa kaivella omia ajatuksiaan, omia taustojaan, omia tuntemuksiaan ja ainakin yrittää löytää onni siitä nykyisestä elämästä, nykyisestä parisuhteesta ja perheestä, vaikka se vaatii vaivannäköä, uhrauksia, kyyneleitä. Heikkoutta taas on karata omien tuntemustensa perässä karkuun epämiellyttävää nykyhetkeä kovin heppoisin perustein (puhun nyt siis muusta kuin väkivallasta, alkoholista ym. Toki siinäkin on pohdittavaa, miksi on hakeutunut sellaisen ihmisen kanssa yhteen, joka ei kunnioita toista tai jonka elämäntavat eivät sovi omiin arvoihin - ja miksi näin käy usein monta kertaa peräkkäin).
Osa avioeroista on varmasti parhaaksi sekä molemmille puolisoille että lapsille. Väittäisin kuitenkin, että suuri osa avioeroista tapahtuu liian itsekkäistä syistä, liian vähäisen harkinnan ja etenkin liian vähän yrittämisen jälkeen. Yrittämisellä en tässä tarkoita nyt tilanteen sietämistä vaan yritystä tilanteen muuttamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on jatkuvasti paha mieli mieheni kylmyyden vuoksi. Mies on myös tyly, juo turhan paljon, on pihi ja jopa kerran väkivaltainen. Olisin mieluummin yksin, ja jossain vaiheessa varmaan vielä olenkin. En todellakaan halua uutta miestä.
Sama tilanne /: tsemppiä!
just nämä blaa blaa-tyypit on niiin rasittavia! Jos elämä kotona on onnetonta, yhtä riitaa ja huutamista, toisen täydellistä osallistumattomuutta perhe-elämään, alkon käyttöä ym. ei jaksa kuunnella näitä "itsensä etsiminen" selityksiä tyypiltä joka ei ilmeisesti todellakaan tiedä mitään toisten elämästä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
just nämä blaa blaa-tyypit on niiin rasittavia! Jos elämä kotona on onnetonta, yhtä riitaa ja huutamista, toisen täydellistä osallistumattomuutta perhe-elämään, alkon käyttöä ym. ei jaksa kuunnella näitä "itsensä etsiminen" selityksiä tyypiltä joka ei ilmeisesti todellakaan tiedä mitään toisten elämästä
Haluatko että me uudelleen onnellisen elämän löytäneet:
- tuemme näitä onnettomia kestämään ja sietämään paskaa elämäänsä "lasten edun" nimissä, uhraamaan itsensä ja ainoan elämänsä. Tsemppiä vaan te jotka ette voi/uskalla/halua muutosta elämäänne!
- vai haluatko että vahvistamme heidän uskoaan ja luottamustaan paremmasta elämästä ja oikeudesta ihmisarvoiseen kohteluun?? Go for it girl - ota ohjat omiin käsiin ja tee jotain! Onnellisuutesi (ja myös lasten) on sinusta itsestä kiinni!!
Pelkäättekö tosiaan NIIN paljon sitä oman elämän muuttamista, että teidän pitää tulla tänne parjaamaan niitä, jotka uskaltavat elää eikä vaan selvitä hengissä? Ja tuo lasten käyttäminen tekosyynä on aivan naurettavaa - kautta aikojen on lapsia kasvatettu ihan eri lähtökohdista kuin sen tiukan ja pienen ydinperheen keskellä.
Antakaa rohkeiden elää ja ottakaa itse heistä esimerkkiä - SE on lapsillennekin se paras esimerkki.
Osa ei ole niitä lapsia tehnyt paskaan parisuhteeseen. Se on rohkeutta, että perustaa sen perheen vasta sitten, kun on OIKEA mies kohdalla, eikä kelpuuta ketä tahansa! Osa uskaltaa odottaa. Osa uskaltaa elää myös yksin.
Rohkeutta on kohdata vaikeudet, ei juosta karkuun ja vaihtaa maisemaa. SE on se paras esimerkki lapsillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitä molempia oli meillä pitkään. Vuodet, lapset ja miehen työnarkomania ovat kuitenkin hävittäneet sen. Minulla on nyt yli vuoden ajan sivusuhde, josta saan sitä, mitä ilman olin elänyt jo vuosia.
Suhde miehen kanssa on kaverillinen ja ihan hyvä. Ei ole riitelyä, väkivaltaa tai päihteitä. On arkista rinnakkasieloa ja lasten kasvattamista. Tiedän, että osa täällä on sitä mieltä, että minun pitäisi kertoa sivusuhteesta miehelleni ja erota. En tee niin nyt. Todennäköisesti lopetan sivusuhteen joskus. Tai ehkä eroamme miehemme kanssa joskus. Mutta ei nyt, kun yhteiset lapsemme ovat vielä pieniä. Nyt on se aika, kun he tarvitsevat vanhempiaan eniten.
Olen varma, että lapset eivät kärsi siitä, että vanhempien suhteesta puuttuu intohimo ja läheisyys yhtä paljon kuin siitä, että he menettäisivät toisen vanhemman päivittäisestä elämästään. Ja oikeasti, minusta tämä antaa lapsille ihan realistisen kuvan siitä, mitä on pitkä avioliitto.
Niitä molempia oli meillä pitkään. Vuodet, lapset ja miehen työnarkomania ovat kuitenkin hävittäneet sen. Minulla on nyt yli vuoden ajan sivusuhde, josta saan sitä, mitä ilman olin elänyt jo vuosia. Suhde miehen kanssa on kaverillinen ja ihan hyvä. Ei ole riitelyä, väkivaltaa tai päihteitä. On arkista rinnakkasieloa ja lasten kasvattamista. Tiedän, että osa täällä on sitä mieltä, että minun pitäisi kertoa sivusuhteesta miehelleni ja erota. En tee niin nyt. Todennäköisesti lopetan sivusuhteen joskus. Tai ehkä eroamme miehemme kanssa joskus. Mutta ei nyt, kun yhteiset lapsemme ovat vielä pieniä. Nyt on se aika, kun he tarvitsevat vanhempiaan eniten. Olen varma, että lapset eivät kärsi siitä, että vanhempien suhteesta puuttuu intohimo ja läheisyys yhtä paljon kuin siitä, että he menettäisivät toisen vanhemman päivittäisestä elämästään. Ja oikeasti, minusta tämä antaa lapsille ihan realistisen kuvan siitä, mitä on pitkä avioliitto.
ns fyysinen parisuhde vain uupuu. Ihan varmasti voi elää hyvää elämää kavereina jolloin kuitenkin on mukavaa olla yhdessä ja tehdä asioita perheenä. Lapset huomaa sen jos vanhemmat karttavat toisiaan, loukkaavat teoillaan tai sanoillaan - sitähän te ette tee.
Tuon syrjähypyn ymmärrän hyvin ja niin kauan kun perhe ei siitä tiedä se ei satuta ketään.
Pelkäättekö tosiaan NIIN paljon sitä oman elämän muuttamista, että teidän pitää tulla tänne parjaamaan niitä, jotka uskaltavat elää eikä vaan selvitä hengissä? Ja tuo lasten käyttäminen tekosyynä on aivan naurettavaa - kautta aikojen on lapsia kasvatettu ihan eri lähtökohdista kuin sen tiukan ja pienen ydinperheen keskellä. Antakaa rohkeiden elää ja ottakaa itse heistä esimerkkiä - SE on lapsillennekin se paras esimerkki.
Osa ei ole niitä lapsia tehnyt paskaan parisuhteeseen. Se on rohkeutta, että perustaa sen perheen vasta sitten, kun on OIKEA mies kohdalla, eikä kelpuuta ketä tahansa! Osa uskaltaa odottaa. Osa uskaltaa elää myös yksin. Rohkeutta on kohdata vaikeudet, ei juosta karkuun ja vaihtaa maisemaa. SE on se paras esimerkki lapsillekin.
karkuun juoksemisesta järjenkäytöksi?? Montako vuotta on "pakko" sinnitellä että saa AVltä armahduksen??
t. se 13 vuotta ei-niin-paskassa-vaan-tunnekylmässä-liitossa sinnitellyt nykyisin onnellinen nainen
Kiihkeimmillä kirjoittajilla täällä taitaa olla vielä tiukka lastenpuolustusvaihde päällä. Se on ihan oikein siinä biologian vaiheessa. Mutta lapsiperheaika menee aikanaan ohi, ja sen jälkeen käsitykset avioliitosta ja sen tarkoituksesta, eroamisesta ja uskottomuudesta voivat heittää täysin häränpyllyä. Ainakin itselläni kävi niin, ja mitä olen samanikäisten (yli 50, alle 60) naisten kanssa puhunut, niin tämä on todella yleistä.
Kun lapset eivät enää tarvitse vanhempiensa parisuhteen suojaa, yksi tärkeimmistä parisuhteen/avioliiton motiiveista katoaa. Samassa vaiheessa usein seksi alkaa menettää merkitykstään parisuhteen liimana. Ihminen-niminen eläin vain on rakennettu niin, että kun lisääntyminen on ohi, ei seksikään enää tunnu ihan niin tärkeältä (vaikka se toki voi olla ihan mukavaa ajanvietettä). Näin ollen ei ole enää myöskään niin paljon väliä, kenen kanssa sitä harrastaa. Asenteet uskottomuuteen väljenevät.
Jäähdyttelevässä parisuhteessa koossapitäviä voimia ovat toinen toisensa kunnioittaminen ja yhteinen tekeminen. Jos yhdessä on tarpeeksi mukavaa, pysytään yhdessä, mutta jos ei ole kivaa, ei mikään mahti maailmassa voi estää eroamastakaan. Moni jatkaa eron jälkeen yksin, moni löytää uutta seuraa.
Sillä se ei nykyään pidä ollenkaan paikkaansa, ettei keski-ikäinen nainen löytäisi seuraa halutessaan. Kyllä vaan löytää. Mutta aika harva enää tähtää mihinkään koko loppuelämän liittoon. Nykyään monilla on tavoitteena väljempi, yhteistyöhön ja avunantoon perustuva suhde, jossa ei välttämättä edes asuta yhdessä.
Sekin fakta nimittäin alkaa 50. ikävuoden jälkeen kirkastua, että JOKAINEN KUOLEE YKSIN. Vaikka kuinka yrittäisi sinnitellä elinikäisessä avioliitossa, ei se lopppuun asti kestä.
Uskoisin, että monet tässä ketjussa ovat todella nuoria ja näkevät oman olemassa olonsa oikeutuksen ainoastaan vanhemmuudesta. Kun lapset kasvavat, tämä tunne varmasti hälvenee ja näkee taas "itsensä".
Toinen, mikä on tässä ketjussa hyvin määräävä piirre on käsitys avioliitosta itse tarkoituksena. Puhutaan elinikäisen liiton tavoittelusta ja kumppanuudesta. Mulle se ei koskaan ole ollut itsessään tarkoitus; jos en olisi löytänyt todella hyvää puolisoa, olisin mielummin yksin.
T. kolmikymppinen
Ja kokee vielä olevansa oikeutettu tuomitsemaan toisten erot.
Edelleen, onneksi itse tajusin erota. Löysin niin paljon paremman, eikä se suhdekaan ole vielä arkipäiväistynyt vaikka 15 v on jo mennyt.