Kamalin tilanne, jossa olet ruvennut nauramaan?

Kun mieheni vakavana selitti sukulaisensa joutuneen sairaalaan kohdun sisäisen raskauden takia. Oli selittämistä naurulta että jos nyt kumminkin ulkoinen kyseessä. Sama aihe sai nauramaan myös kun kyseinen sukulainen myöhemmin kertoi kysyneensä voiko sikiön pelastaa siirtämällä munanjohtimesta kohtuun. 🙊

Mua hävettää edelleen varmaan 15 vuotta myöhemmin, kun teini-iässä oli kaverin kanssa patikoimassa. Matka oli melko pitkä ja olin väsynyt kun päästiin taukopaikalle jonne laitettiin tulet makkaranpaistoa varten. Kohta paikalle tuli mies joka halusi käyttää tulta myös ja siinä sitten rupatteli meidän kanssa. Ei siinä mitään, mutta mies änkytti pahasti ja jostain hirveästä syystä purskahdin hervottomaam nauruun ja pakenin tilannetta lähtemällä muka käyttämään koiraa pissalla. Hävettää käytökseni edelleen.

Kirkossa sekä kun viereisessä huoneessa kuoli äiti jolla oli lapsi ja paikalle tuli kriisiryhmä meidän muiden takia (olimme siis hoidossa kyseisessä paikassa) niin en vaan kyennyt pidättämään naurua yhtään mutta onneksi en ollut ainoa. Toki meidät kaksi ajettiin pois sitten siitä paikalta jonka ymmärrän täysin. Kyllä hävetti jälkeen päin mutta ei vaan pystynyt hillitsemään itteensä.

up

up

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on myös tyypillistä hermostuksissaan alkaa nauraa.

Opiskeluaikoina jossain kokeessa ajattelin päästää mahassa kiertävän ilman ulos hienovaraisesti, mutta tulikin sellainen aluksi möreä ja loppua kohti kohoava kysyvä pieru. Hävetti toki kovastikin, mutta saman tien aloin nauraa (yrittäen tehdä sen äänettömästi), mutta en onnistunut. Syyllisestä ei kai ollut epäselvyyttä ja tilanne sekä muiden oudoksuvat katseet saivat tilanteen vielä hysteerisemmäksi. Tätä kesti useita minuutteja. Vieläkin hävettää. Muut ajattelivat varmasti, että olin hullu.

Repesin tälle ihan täysiä:

 loppua kohti kohoava kysyvä pieru

Kuvittelin mielessäni, miltä kuulosti se kysyvä intonaatio 😀 ja yritän tässä parhaillaan matkia sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lapsesta asti kärsinyt siitä, että jos kuulen jotakin surullista/traagista, niin alkaa väkisinkin hymyilyttämään tai pahimmassa tapauksessa naurattamaan vaikka oikeasti asiassa ei olisi mitään hauskaa :( Tosi noloa, toivottavasti kukaan ei pidä mua aivan psykopaattina. . Mutta niin, jatkakaa toki! :D

Jotkut ihmiset käyttäytyvät noin. Aivot saavat käsiteltyä asian kun sille nauraa. Tämä ei kerro sitä, että ihminen olisi tunteeton.

hgfddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddddd

Koulun kevätjuhlassa, kun kaveri pieraisi oikein kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Läheinen kuoli todella tapaturmaisesti (sahautui kahtia). Äitini kertoi minulle tästä pian tapahtuneen jälkeen ja alkoi itse nauraa. Minäkin aloin. En todellakaan tiedä, miksi nauroimme, emmekä puhuneet siitä sen jälkeen. 

 Kauhistus, luin tämän kommentin ja aloin nauraa

Onneksi istun kotisohvalla!