Pahimmat hoitovirheet, joita sattunut itsellesi/ läheisillesi?
Oletko saanut ammattitaidotonta hoitoa lääkäreiltä/hoitajilta tai muita hoitovirheitä sattunut kohdallesi?
Kommentit (294)
Ja mitäköhän tuokin säästi, ettei astmaatikkoa voitu tutkia keuhkokuumeoireiden vuoksi? Joka ikisen terveyskeskuksessakin työskentelevän puupään pitäisi tietää, että astmalääkkeet voi peittää keuhkoputkentulehduksen ja keuhkokuumeen oireita, astmaatikolla tila voi pahentua huomattavasti jo yhdessä vuorokaudessa. Suomessa kuolee joka vuosi useampi sata astmaatikkoa astmakohtaukseen, minkäköhän vuoksi kun hoitoon ei edes pääse?
Niin ja minuthan on myös lähetetty lääkäristä kotiin luulotautisena, kun mikään astmalääkitys ei toiminut, olin viikkoja jo ollut kuumeessa, jatkuva räkäinen yskä ja lopulta yskin vertakin. Terveyskeskuspellen mukaan minä olin mukamas täysin terve eikä minulla edes astmaakaan mukamas ollut, vaikka olin saanut diagnoosini erikoissairaanhoidosta ja se potilastiedoissanikin luki. No tuo veren yskiminen johtui sitten mykoplasmasta. Meni muuten pirun monta kuukautta, että astmani saatiin edes jonkinlaiseen hoitotasapainoon, koko tuon ajan olin lähes täysin opiskelukyvytön.
Mikkelin keskussairaalasta olisi tuhat tarinaa. taitaa johtaa hoitovirhe-tilastoja suomessa.. enkä yhtään ihmettele, itse olen mm. istunut päivytyksessä 7 tuntia (!) odottamassa verikokeen ottajaa jota ei ikinä saapunut, lopulta klo oli 12 illalla ja olin ainoa potilas siellä. lääkäri kävi välillä ihmettelemässä, että "eikö vieläkään ole otettu?" vaikka en ollut missää vaarassa, silti moinen touhu oli käsittämätöntä !
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:26"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:22"]
Jaahas...kuukausittainen elämäänsä kyllästyneiden naisten pitkälti keksittyjen ja liioiteltujen juttujen kertomistilaisuus menossa jälleen kerran. Jatkakaa olkaa hyvät. Hyvät naurut ainakin saa joka kerta näistä tarinoista.
[/quote]
Hyvät naurut? Taidat olla joku sadisti tai sitten sinulla on muuten vain kieroutunut huumorintaju. Millä perustelulla nämä kertomukset ovat keksittyjä tai liioiteltuja? Tilastojen mukaankin Suomessa sattuu vuosittain paljon hoitovirheitä. Jos sinulla ei ole näistä kokemuksia, niin ole tyytyväinen.
[/quote]
Millä perusteella yksikään on totta? Juurikin niin: olet tyhmä kuin saapas.
Minne ne veroäyrit menee kun niillä ei saada mitään konkreettista aikaan?
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:59"]
Ja mitäköhän tuokin säästi, ettei astmaatikkoa voitu tutkia keuhkokuumeoireiden vuoksi? Joka ikisen terveyskeskuksessakin työskentelevän puupään pitäisi tietää, että astmalääkkeet voi peittää keuhkoputkentulehduksen ja keuhkokuumeen oireita, astmaatikolla tila voi pahentua huomattavasti jo yhdessä vuorokaudessa. Suomessa kuolee joka vuosi useampi sata astmaatikkoa astmakohtaukseen, minkäköhän vuoksi kun hoitoon ei edes pääse?
Niin ja minuthan on myös lähetetty lääkäristä kotiin luulotautisena, kun mikään astmalääkitys ei toiminut, olin viikkoja jo ollut kuumeessa, jatkuva räkäinen yskä ja lopulta yskin vertakin. Terveyskeskuspellen mukaan minä olin mukamas täysin terve eikä minulla edes astmaakaan mukamas ollut, vaikka olin saanut diagnoosini erikoissairaanhoidosta ja se potilastiedoissanikin luki. No tuo veren yskiminen johtui sitten mykoplasmasta. Meni muuten pirun monta kuukautta, että astmani saatiin edes jonkinlaiseen hoitotasapainoon, koko tuon ajan olin lähes täysin opiskelukyvytön.
[/quote]
Näinpä. Varsinkin kun on kerrottu että samassa taloudessa asuvalla ihmisellä on kyseinen tarttuva tauti päällä.. Onneksi pääsi työterveyteen eikä lähtenyt kotiin makaamaan, tai tilanne voisi olla todella paljon pahempi tällä hetkellä. :(
t. 31
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:25"]
Tämä on pakko kertoa. Lääkäri soitteli verikokeiden tuloksista. (Tutkittiin vatsavaivoja joka lopulta diagnosoitiin ärtyneeksi suoleksi) Noh, verikokeissa ei ollut mitään mutta mainitsin samalla korkeasta leposykkeestä (140) lääkärille joka tokaisi "no se on ihan tavallista keski-ikäisillä ylipainoisilla naisilla joten huonosta kunnosta johtuu" en kertakaikkiaan saanut suustani sanottua enää mitään vaan kiitin ja löin luurin lääkärin korvaan. Terv: silloin 25-vuotias, pituus 173 ja paino 65kg. :D Nämä on jotain niin uskomattomia juttuja ettei tosikaan. Eikö sillä pöhköllä ollut mun potilastietoja siinä vai mitä hemmettiä sen päässä oikein liikkui?
[/quote]
Minullekin on sanottu, että selkäsärky loppuu, kun laihdutat. Pituus 170cm ja painoa 62kg. En nyt itseni mielestä mitenkään lihava ollut.
Paljastui lopulta välilevynpullistumaksi.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:34"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:26"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:22"]
Jaahas...kuukausittainen elämäänsä kyllästyneiden naisten pitkälti keksittyjen ja liioiteltujen juttujen kertomistilaisuus menossa jälleen kerran. Jatkakaa olkaa hyvät. Hyvät naurut ainakin saa joka kerta näistä tarinoista.
[/quote]
Hyvät naurut? Taidat olla joku sadisti tai sitten sinulla on muuten vain kieroutunut huumorintaju. Millä perustelulla nämä kertomukset ovat keksittyjä tai liioiteltuja? Tilastojen mukaankin Suomessa sattuu vuosittain paljon hoitovirheitä. Jos sinulla ei ole näistä kokemuksia, niin ole tyytyväinen.
[/quote]
Millä perusteella yksikään on totta? Juurikin niin: olet tyhmä kuin saapas.
[/quote]
No olen ainakin kertonut oman kokemukseni, joka on 100 % totta. Minulla ei ole mitään syytä valehdella tai keksiä juttuja anonyymillä keskustelupalstalla. Elämäni ei ole niin tylsää. Et vieläkään sanonut mitään perusteita, joten taidat itse olla se saapas.
Luokkakaveri menetti kaksi sormeaan, kun koiran puremat hoidettiin väärin. Oli väärät antibiootit ja haava tikattiin umpeen, mitä ei ikinä saisi tuollaiselle haavalle tehdä. Sitten sormet alkoivat mennä kuolioon, mutta sitäkään ei meinattu ottaa vakavasti. Oltaisiin katseltu viikonlopun yli, mutta onneksi ajoivat päivystykseen. Siellä samana iltana päädyttiin kiireelliseen amputaatioon.
Toinen tietämäni tapaus sai ensimmäisien e-pillereiden tilalle vaihdevuosiin tarkoitettua hormonia. Apteekissa huomasivat onneksi, eivätkä suostuneet antamaan ennen kun soittivat lääkärille ja varmistivat. Lääkäri pahoitteli mokaansa :)
Parin viimeisen sivun alapeukutusten perusteella palstalla on jonkinlainen lääkäri-invaasio. Huvittavaa ;)
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:00"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:51"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:49"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:32"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 10:15"]
Kuka tahansa halutessaan voi ruveta lääkäriksi ja tulla maistamaan tätä käytännön työtä. Kerran vuodessa on lääketieteellisen pääsykokeet, joihin kuka tahansa ylioppilas voi osallistua. Perusopiskelut kestää 6 vuotta ja siihen toiset 6 vuotta erikoistumista. Sittenkin on vasta uran alussa oleva raakile.
Itsellä noin 4000 leikkausta takana. Siihen mahtuu koko kirjo täydellisistä onnistumisista täydellisiin epäonnistumisiin. Hoitovirheitä ei yhtään, hoitovahinkoja useampia. Ne on käsitteinä erilaisia. Jokainen epätyydyttävä hoitotulos ei silti ole välttämättä virhe tai vahinkokaan.
Liikenneonnettomuuksia, irroneita raajoja, lasten tapaturmaisia kuolemia, haulikolla itsemurhaa yrittäneitä, humalaisten tapaturmia. Syöpää ja kuolemaa. Kun 15 vuotta kahlaa tätä, niin omakin nahka kovenee kestämään myös omat epäonnistumiset.
Jokaisessa sodassa on siviiliuhreja. Niin myös lääketieteessä.
[/quote]
Lääketiede ei ole sotaa. Lääkäreiden pitäisi pelastaa ihmishenkiä toisin kuin sotilaiden. Sinulla taitaa olla vähän vinksahtanut käsitys asioista.
[/quote]
Niin. Toinen meistä elää siinä maailmassa, toinen ei. Kun ensiapuun tulee esim paineeton rintakehään puukotettu ja teen hätätorakotomian (rintakehän avaus) ea:ssa, niin kyllä se huone aika "war zone" on. Omasta mielestäni teen työni hyvin ja tehokkaasti. Missä määrin katsot, että teen työni huonosti? Olisiko sinusta tähän työhön?
[/quote]
Kirjoituksiesi perusteella ei sinustakaan ole tuohon työhön.
[/quote]
No esimies, muu henkilökunta ja ennenkaikkea potilaat ovat erimieltä kanssasi. Ovatko potilaat siis väärässä? Että kaikki nämä vuodet olen ollutkin vain haitaksi? Koska yksi palstalle kirjoitteleva yleisönosaston kaikkitietävä valitustieteen maisteri niin väittää.
Vapaudu katkeruudestasi muita kohtaan.
[/quote]
Jos lääkäri on syyllistynyt hoitovirheeseen, niin ehkä potilaalla on syytäkin olla katkera...
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 22:03"]Minne ne veroäyrit menee kun niillä ei saada mitään konkreettista aikaan?
[/quote]
No ne menee veroparatiiseihin ulkomaalaisille sijoittajille. Kiitos yksityistämisen, lääkärit nostavat kohtuuttomia palkkoja ja sijoittajat rikastuvat. Toisenlaisella järjestelmällä tuonkin rahan voisi käyttää vaikka siihen hoitoon!
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:34"]
Meillä on diabeetikkolapsi. Muutama vuosi sitten hän sairastui pahaan vatsatautiin ja jouduimme viemään hänet yöllä päivystykseen. Vaan päivystävä lääkäri lykkäsi lapsen odottamaan eikä päästänyt osastolle, jonne toimintaohjeen mukaan ilmoitimme jo sairaalaan lähtiessämme, että tuomme hädin tuskin tajuissaan olevaa lasta sinne. Tähän liittyy hyvin pitkä tarina, jota en jaksa nyt kirjoittaa. Tilanne päättyi joskus aamun sarastaessa siihen, että vakavassa ketoasidoositilassa oleva lapsemme sai vihdoin asiaan perehtynyttä hoitoa. Tämän jälkeen en ole luottanut siihen, että peruslääkärillä olisi diabeteksen hoitoon välttämättömät tiedot.
[/quote]
Käsittämätöntä. Mä en yhtään luota terveyskeskuksen lääkäreihin.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:41"]
Parin viimeisen sivun alapeukutusten perusteella palstalla on jonkinlainen lääkäri-invaasio. Huvittavaa ;)
[/quote]
AV-palstalla roikkuminen saattaakin selittää ne hoitovirheet...
76-v mies meni terveyskeskukseen, ei saanut ollenkaan aikaa. Olisi ollut viikkojen odotus. Olo paheni ja meni päivystykseen 39 asteen kuumeen ja kurkkukivun ja voimattomuuden takia, normaalisti on hyväkuntoinen. Lääkäri kirjoitti penisiliinit ja kehotti tulemaan takaisin jos ei parane niillä. Kuuri ei auttanut, taas hyvin kipeänä hän meni päivystykseen illalla, ei meinannut pysyä pystyssä. Hän ei päässyt edes sairaanhoitajalle eli hoitohenkilökunnasta kukaan ei vilkaissutkaan, sanottiin ajanvarauksesta että ei kurkkukipujen takia tulla, kotiin vaan. Seuraavana päivänä yksityislääkärille: kilpirauhastulehdus joka hoituu kortisonilla, penisiliinit ovat väärä hoito.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:38"][quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:34"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:26"]
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:22"]
Jaahas...kuukausittainen elämäänsä kyllästyneiden naisten pitkälti keksittyjen ja liioiteltujen juttujen kertomistilaisuus menossa jälleen kerran. Jatkakaa olkaa hyvät. Hyvät naurut ainakin saa joka kerta näistä tarinoista.
[/quote]
Hyvät naurut? Taidat olla joku sadisti tai sitten sinulla on muuten vain kieroutunut huumorintaju. Millä perustelulla nämä kertomukset ovat keksittyjä tai liioiteltuja? Tilastojen mukaankin Suomessa sattuu vuosittain paljon hoitovirheitä. Jos sinulla ei ole näistä kokemuksia, niin ole tyytyväinen.
[/quote]
Millä perusteella yksikään on totta? Juurikin niin: olet tyhmä kuin saapas.
[/quote]
No olen ainakin kertonut oman kokemukseni, joka on 100 % totta. Minulla ei ole mitään syytä valehdella tai keksiä juttuja anonyymillä keskustelupalstalla. Elämäni ei ole niin tylsää. Et vieläkään sanonut mitään perusteita, joten taidat itse olla se saapas.
[/quote]
Sama täällä. Olen tuon rv 28 syntyneen vauvan äiti ja kerroin tarinani siksi, että äidit vaatisivat päästä tarkempiin tutkimuksiin jos on kovia ennenaikaisia supistuksia. Minä en sitä osannut aikoinani tehdä (olin hyvin nuori) lopulta "synnytin" sitä vauvaa olohuoneen lattialla kun luulin, että se on normaalia ja raskauteen kuuluvaa niin kuin hoitaja minulle monet kerrat sanoi. Sairaalaan kun pääsin kätilö oli vihainen koska en ollut tullut ajoissa. Synnytys oli jo niin pitkällä kun en ollut ymmärtänyt mistä on kyse, eikä synnytystä voitu enää estää. Sanat jotka minulle sanottiin ennen saliin lähtöä "toivotaan, että se selviää hengissä" Neuvolan hoitaja muuten soitti minulle sairaalaan henk.koht ja pyysi anteeksi virhettään. Tästä olisin voinut jutun nostaa mutta en sitä silloin tajunnut, olin liian nuori ymmärtämään asian vakavuutta. (18-vuotias) Kalliiksi tuli nuorelle parille pienen keskosvauvan hoito. 2kk sairaalassa + kaikki muu. Luojalle kiitos ettei vauva saanut synnytyksessä infektiota joka tarkoittaisi sitä, että minulla olisi tällähetkellä vammainen lapsi.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 11:33"]
Mikkelin keskussairaalasta olisi tuhat tarinaa. taitaa johtaa hoitovirhe-tilastoja suomessa.. enkä yhtään ihmettele, itse olen mm. istunut päivytyksessä 7 tuntia (!) odottamassa verikokeen ottajaa jota ei ikinä saapunut, lopulta klo oli 12 illalla ja olin ainoa potilas siellä. lääkäri kävi välillä ihmettelemässä, että "eikö vieläkään ole otettu?" vaikka en ollut missää vaarassa, silti moinen touhu oli käsittämätöntä !
[/quote]
Kummisetäni oli Mikkelissä hoidettavana aivoverenvuodon vuoksi. Sai jatkuvasti, muutamien minuuttien välein, epilepsiakohtauksia. Mutta koska ne oli pieniä poissaolokohtauksia, niinhin ei reagoitu mitenkään ennen kuin vaadin että lääkäriä informoidaan.
Minun kohdallani oli hoitovirhe lähellä toisaalla. Astuin ohi portaan ja nilkka rusahti, en voinut kävellä ollenkaan. Oli myöhäinen ilta, joten sidoin jalan ja menin nukkumaan. Aamusta terveyskeskuskseen, nilkka tutkittiin ja kuvattiin. Näin kuvan sivumennen röntgenhuoneen taululla (silloin ei ollut vielä digikuvia!) ja kuka tahansa olis nähnyt että se oli murtunut, sellainen särmäreunainen irtokappale pois paikaltaan. Lääkäri puhui huono suomi ja sanoi "jalka terve, normaali variaatio". Yleensä annan jokaiselle työrauhan enkä viisastele, mutta nyt vaadin että tämä lääkäri käy näyttämässä kuvat toiselle lääkärille. No, sieltähän se tuli sitten takaisin selittäen "Paha vika. Leikkata pitää. Sinä ambulanssi sairaalaan." Taksilla menin ja leikattiinhan se seuraavana päivänä. Kyseinen lääkäri sai tk:sta potkut osaamattomuuden vuoksi ja toimii nyt yksityisellä yleislääkärinä ja vielä 15v myöhemmin tekee kuulemma jatkuvasti virheitä.
Valtaosa hoitovirheistä johtuu siitä että hoitajat ei välitä lääkärille oleellista tietoa ja antavat vääriä lääkkeitä tai viivyttelevät hoitotoimenpiteissä.
[quote author="Vierailija" time="14.05.2015 klo 12:00"]
Valtaosa hoitovirheistä johtuu siitä että hoitajat ei välitä lääkärille oleellista tietoa ja antavat vääriä lääkkeitä tai viivyttelevät hoitotoimenpiteissä.
[/quote]
Totta, mutta kyllä lääkärienkin pitää ottaa vastuu hoitovirheistä. Potilaskertomukseen tutustuminen on elintärkeää. Ei voida olettaa, että potilas muistaa, osaa jne. kertoa kaiken oleellisen.
Kyllä ainakin minä voin lääkäriksi opiskelevana oppia tästä ketjusta paljon. Ei pidä olla niin ylimielinen.