Meidän avioliitto on täysin pilalla koska

Miellä ei ole sellainen, ja väitän että aika monella muullakin. Minun mielestäni miehen ongelma riidoissa on se, että hän ei ikinä voi myöntää olevansa väärässä, ei ikinä. Kaikki on aina minun syytäni, kuten tuo eilinen tilanne osoitti. Minä sanoin ysätävällisesti ja ei-riitelevästi että haluaisi puhua tästä miten mua ahdistaa se kun hän on puhumaton ja että se ei tee meille hyvää. Ja sitten kysyin ihan neutraaliin ja varovaiseen sävyyn että mitä mieltä olet muuten siitä miten meillä menee, kun ei kauhestai puhuta mistään. Ja sain niskaani riitaisen ja vihaisen syytöksen, että nokun sä olet aina koneella. Ja sitten kun mä sanoin miehelle että ai jaa, minusta tänään sinä kyllä nimeomaan olet ollut koneella koko illan niinkuin fakta oli, niin kai se sitten oli sellainen sietämätön "riidan" lopputulos, joka oikeuttaa miehen vaikenemaan. ap

erosin. Oli ehdottomasti oikea ratkaisu. En halua lapsille esimerkkiä perhe-elämästä, jossa isä käyttää valtaa pitämällä mykkäkoulua aina kun mielensä pahoittaa.

Itse pidän mykkäkoulua aina. Eroko tässä nyt tulee? Ei ole tähän asti haitannut, kun muistaa joskus nyökätä tai sanoa joo.

t. Ei niin puhelias mies.

eli ero. Mikä teitä aikuisia ihmisiä vaivaa kun ei ole halua ratkaista asioita vaan heti ollaan eroamassa?



Tuossa tilanteessa kannattaisi mielestäni kokeilla sellaista, että kun teillä menee sukset ristiin, annat miehellesi aikaa miettiä, mitä sanoa etkä lyö heti vastapalloon. Se kannattaa myös kertoa miehellesi. Itse olen monesti samanlaisessa tilnteessa kun vaimo on paljon parempi suustaan: sanoi mitä tahansa niin se kääntää sen ympäri tai pyyhkii mun argumenteilla p*****nsä. Näin siis jos en saman tien sano, etten halua heti kommentoida. Pahini kiukkukin kerkeää hiukan laskea ja voi vähän tutkailla, tuliko ylireagoitua ja oliko suuttumisen kohde oikea.

Itse pidän mykkäkoulua aina. Eroko tässä nyt tulee? Ei ole tähän asti haitannut, kun muistaa joskus nyökätä tai sanoa joo.

Se no sentään 100 prossaa enemmän kuin ap:n mies.

eli ero. Mikä teitä aikuisia ihmisiä vaivaa kun ei ole halua ratkaista asioita vaan heti ollaan eroamassa?

Olen kertonut miehelle ainakin sata kertaa, että riidellessä tai jos mulla on paha mieli jostain, riittää että kuuntelee ja esim. myötätunto olisi todella, todella kova sana. Muutama ystävällinen sana. En kaipaa edes ratkaisuehdotuksia, tai ainakaan sellaisia joissa tulee piikki mukana. Jos mies on tehnyt väärin, niinkuin jokainen aina välillä tekee, voi vain yksinkertaisesti sanoa että sori, tein tyhmästi sen sijaan että yrittää heti kääntää apinan raivolla asian toisen viaksi. Minä käytän anteeksipyyntöä niin paljon, että joskus nolottaa kun lapsi on oppinut saman ja se pyytää anteeksi tosi herkästi. Mietin että toivottavasti ne ei koulussa pidä mua hirviönä kun lapsi on heti aina pyytämässä anteeksi :). Meidän perheessä anteeksi-sanaa käytetään koko ajan jos toisen mieli pahoitetaan, paitsi mies, jolle se on täysin mahdoton ajatus. Äh, no tämä menee nyt aivan turhan avautumisen puolelle. Sain eilen jo pahimmat höyryt pois jos sillä että tein tämän auvauksen. Täällä on joku tai jokunen päättänyt että olen karmea riivinrauta ja olkoon niin.

Kyllä normaalissa perheessä pitää pystyä myös riitelemään ja keskustelemaan eripuran aiheista. Niinhän se pappikin sanoo että myötä-ja vastamäessä. Yksi ihmissuhteen pointeista on se, että voi keskustella myös mieltä painavista asioista, ei vain hyvistä. Jos se mahdollisuus evätään, niin eihän sellainen liitto tule kauan kestämään.

Kun useita vuosia ollaan yhdessä, ja aktiivisesti on vähennetty niitä riidan aiheita, niin ainoastaan periaatteelliset ikuisuuskysymykset ovat jäljellä. Ja niihin ei riitely auta.

Jos taas alat huutamaan/marisemaan jostain lattialle jääneistä sukista, kun mitään vakavampaa aihetta ei kerta kaikkiaan löydy, niin ei kai mies niihin yritäkään mitään mahtavaa argumenttia löytää. Se olisi yksinkertaisesti ajanhukkaa.

Ei, mies ei riitele kanssasi pelkästään sen takia, että on hyvä riidellä välillä.

Olen kertonut miehelle ainakin sata kertaa, että riidellessä tai jos mulla on paha mieli jostain, riittää että kuuntelee --

Aivan mahtavat riitelyt teillä.

miehelläni on sellainen periaate, että jos suutun tai mulla on paha mieli tai jokin kriisi, niin se ei puhu mulle mitään. Koska kuulema aina menee pieleen. Siitä en tiedä, mutta sen tiedän, että kaikkein pahinta on tuo ettei se vastaa mitään jos sanon sille jotain. Mulla ei ole tapana saada mitään hillittömiä raivareita, en huuda enkä kiroa enkä ole eläissäni heittänyt ainuttakaan astiaa, joten mielestäni tuollainen kohtelu on kohtuutonta. Olen sanonut miehelle että tämä tuhoaa meidän liiton, mutta se ei välitä siitä mitään. Vaikka se koettaa olla mulle ystävällinen noin muuten, niin mä en pysty vastaamaan siihen, koska tiedän että jos mulle tulee huono hetki, muutun taas näkymättömäksi. En tiedä mitä tehdä. Onko tää sellainen asia, jonka takia kannattaa rikkoa perhe? Tuntuu että on.

Ensinnäkin sinulla ei ole oikeutta kaataa pahaa oloasi toisen niskaan. Silloin tuhoat hänenkin päivän. Kaikkia ihmisiä vituttaa joskus, mutta jos se ei ole läheisen kuolema tai vakava sairaus ym, niin jatka eteenpäin.

Kuullostat juuri sellaiselta murjottajalta ja valittajalta mitä nykyään on aivan liikaa. Itketään ja valitetaan pienistä asioista ja odotetaan että toiset tulee viemään pahan olon pois. Ei ihmiselle tule oikeasti pahaa asiaa kuin max pari kertaa vuodessa eteen. Noin keskimäärin. Jos sitäkään. Todella pahoja vielä harvemmin. Siis miksi suret?

Miehesi ei voi sanoa mitään mikä sinua helpottaisi, ei MITÄÄN. Mitä enemmän hän sinulle puhuu sitä enemmän ja kauemmin sitä vatvot. Jotkut naiset tykkäävät vatvoa asioita, mutta suurin osa miehistä ei.

Riitelevät parit eroavat harvemmin, varsinkin jos opettelevat riitelemään rakentavasti.

Lähde?

Kyllä ainakin itse olen yleensä riidellyt ennen eroa, ei tosin aina.

eli ero. Mikä teitä aikuisia ihmisiä vaivaa kun ei ole halua ratkaista asioita vaan heti ollaan eroamassa?

Tuossa tilanteessa kannattaisi mielestäni kokeilla sellaista, että kun teillä menee sukset ristiin, annat miehellesi aikaa miettiä, mitä sanoa etkä lyö heti vastapalloon. Se kannattaa myös kertoa miehellesi. Itse olen monesti samanlaisessa tilnteessa kun vaimo on paljon parempi suustaan: sanoi mitä tahansa niin se kääntää sen ympäri tai pyyhkii mun argumenteilla p*****nsä. Näin siis jos en saman tien sano, etten halua heti kommentoida. Pahini kiukkukin kerkeää hiukan laskea ja voi vähän tutkailla, tuliko ylireagoitua ja oliko suuttumisen kohde oikea.

Naisen on oikeasti helppo ajaa mies verbaalisesti nurkkaan. Moni nainen ei tajua sitäkään, että usein parisuhteen riidoissa pitäisi naisten mielestä toimia kuitenkin just niinkuin naiselle on luontevaa, " nyt on sun vuoro myöntää että sä olit väärässä" vaikka mies olisi tunnetilassaan vielä aivan eri tilanteessa.

Meidän parisuhde parani ihan hirveän paljon, kun minä naisena opin pitämään turpaani paremmin rullalla. Tarkoittaen sitä, että en jaksa joka asiasta alkaa länkyttämään. Ja jopa opin hyväksymään monia miehen "vikoja", siis sellaisia, jotka ikävä kyllä myös teettää mulle vähän enemmän hommia.

Meillä on nyt periaate, joka koskee molmepia: jos jostain asiasta tekee mieli alkaa nalkuttaa, niin odottaa seuraavaan päivään. JOs se asia on vielä silloin akuutti ja pinnalla, sanoo sitten silloin, rakentavasti ja hyvässä hengessä. Ja tähän samaan liittyy se, että kun toinen sanoo jostain asiasta, johon toivoisi muutosta, niin toinen kuuntelee ja kyseisellä kerralla käsitellään vain se asia.

Ei siis niin, että jos mä pyydän miestä huolehtimaan lasten tarhapäivän kuravaatteet pesun kautta kuivumaan, niin mies alkaa siihen naputtaa, että itse jätät aina tiskit tiskialtaaseen ja sitten minä sanon, että itse teet sitä ja tätä, ja mikään ei muutu.

Ja vielä yksi asia: olen huomannut, että mun mieheni kanssa toimii hyvin se, että kerron hänelle ihan suoraan tunnetilani, siis otan siitä vastuun itselleni. Kerron, että aion vähän räyhätä, ja vielä päälle kerron miten odotan hänen reagoivan. Uskomatonta mutta se kyllä toimii.

Siis voin sanoa hänelle kotimatkalla puhelimessa, että olen tulossa kotiin, olen nälkäinen ja vituttaa, alan varmaan jotain räyhäämään, eli sä voisit sitten vaikka antaa kunnon halin /antaa mun olla ihan rauhassa vähän aikaa/ tms. ja sitten kun olen syönyt saatan palata elävien kirjoihin.

Mikään ei ole kivempaa kuin se, että mies on noissa tilanteissa sitten kiva ja rauhallinen, mäkin pääsen toipumaan nopeammin, ja sitten sitä voikin taas vaikka lempiä iloisesti illalla. Aika erilainen lopputulos tulee siitä, kun kotiutuu myrskynmerkkinä mies ei tiedä yhtään missä mennään, sitten haastetaan vähän riitaa, riidellään ja mökötetään loppuilta missä sattuu.

Olen kertonut miehelle ainakin sata kertaa, että riidellessä tai jos mulla on paha mieli jostain, riittää että kuuntelee --

Aivan mahtavat riitelyt teillä.

ja tietenkin myös toistepäin.

Toivoisin tällaista kaavaa molemmin puolin.

Minä: mielestäni asia x on huonosti.

Mies: Okei, korjaan, ja anteeksi, en tarkoittanut mutta tein huonosti siksi koska x ja y.

Tämä on dialogi, jota käyn aivan jatkuvasti lasten kanssa, ja nimenomaan molemmin puolin. Niin että itsekin vähän väliä myönnän mokani, pyydän anteeksi, selitän miksi toimin niin kuin toimina ja lupaan tehdä seuraavalla kerralla toisin. Se on siis täysin mahdollinen tilanne, ja aiheuttaa sen että mulla riidat lasten kanssa kestää vähän aikaa ja lopuksi molemmilla osapuolilla on hyvä mieli ja jatketaan normaalisti päivää.

Miehen kanssa menee aina näin:

Minä: mielestäni asia x on huonosti.

Mies: Itse olet sellainen että blaa blaa blaa blaa --> katkera riita & puhumattomuus.

paha merkki, jos tunteita ei saa näyttää. Kun tunteet, ne negatiivisetkin, ovat kiellettyjä niin liitossa ei ole ns. tunnesidettä. Voi tietysti ajatella, että tuo on miehesi puolelta aikamoista vallankäyttöä. Toisaalta kyse on ehkä siitä, että mies on kasvatettu itse samalla tavoin. Hän vain toimii siten, kun on oppinut, että rakkaus käyttäytyy.

Toisen päälle ei saa kaataa omaa pahaa oloaan. IKINÄ. Aikuinen ihminen ei itke eikä valittele. Tunteet on aivan eri asia kuin se että antaa tunteille vallan. Todella harvoin tapahtuu sellaista mistä pitäisi surra koko päivä. TODELLA harvoin. AP:n mies ehkä kokee että hän on yhdessä tunteellisesti heikon ja epätasapainoisen ihmisen kanssa. Tunnen sellaisia ihmisiä eikä heidän kanssa voi olla missään tekemisissä. Itketään ja valitetaan. Masennutaan ja itketään.... AP voisi ajatella jotain kivaa, soittaa kaverille tai lähteä harrastuksiin. Sillä se mieli parantuu.

Oletteko ikinä miettinyt miksi jotkut ovat koko ajan surullisia ja toiset ei ikinä? Onko kyse siitä että toisilla ei ole tunteita? Ei ole. Vaan niitä kutsutaan aikuisiksi

Mä olen juuri tuollainen mies. Tai monesti olen.



Meillä homma menee niin, että vaimolle tulee aina välillä paha mieli jostain pikkuasiasta. Hänkään ei silloin huuda tai heittele astioita. Asia voi olla vaikka se, että sisustus ei nyt vaan ole hyvä ja että tapetit pitäisi vaihtaa tms. Mä voin yrittää siinä sitten todeta, että mun mielestä meillä on kiva koti ja että eihän noissa tapeteissa mitään vikaa ole. Tämä on kuitenkin väärä vastaus, sillä kun mieli on paha, niin silloin ainoa kelpaava vastaus olisi, että mä soitin juuri remppafirmalle ja ne tulevat vaihtamaan tapetit vartin päästä.



Eli kun meillä kiukuttaa, niin silloin ei puhuminen auta. Ei ainakaan järkipuhe, sillä mikään vastaus ei kelpaa ja asioista ei voida keskustella kuten aikuiset. Mitä vaihtoehtoja mulle silloin jää? Mä voin alkaa tiuskimaan vastaan, riitelemään tai myönnellä. Tai sitten olla vain hiljaa, jotta tilanne ei menisi mihinkään noista.



Mä osaan kyllä riidellä ja sanoa vastaan, mutta en millään viitsisi tehdä sitä pikkuasioiden vuoksi. Jos vaimon paha mieli johtuu mun näkökulmasta pienestä asiasta, niin miksi siitä pitäisi nostaa perheriitaa? Miksi niistä vaivaavista asioista ei voi keskutella rauhallisesti ja kuunnella myös toisen ihmisen mielipiteitä?

Siitä en tiedä, mutta sen tiedän, että kaikkein pahinta on tuo ettei se vastaa mitään jos sanon sille jotain. Mulla ei ole tapana saada mitään hillittömiä raivareita, en huuda enkä kiroa enkä ole eläissäni heittänyt ainuttakaan astiaa, joten mielestäni tuollainen kohtelu on kohtuutonta. Olen sanonut miehelle että tämä tuhoaa meidän liiton, mutta se ei välitä siitä mitään. Vaikka se koettaa olla mulle ystävällinen noin muuten, niin mä en pysty vastaamaan siihen, koska tiedän että jos mulle tulee huono hetki, muutun taas näkymättömäksi. En tiedä mitä tehdä. Onko tää sellainen asia, jonka takia kannattaa rikkoa perhe? Tuntuu että on.

Ihan itseaiheutettu tilanne ap:lla. 1. "miehelläni on sellainen periaate, että jos suutun tai mulla on paha mieli tai jokin kriisi, niin se ei puhu mulle mitään. Koska kuulema aina menee pieleen." Eli kaikilla miehillä (ja varmasti monilla naisilla) on kokemuksia, että sanoo mitä tahansa niin pieleen menee ja saa syyt ja vihat niskoilleen. Ihan perusmieslogiikkaa ja itsesuojeluvaistoa. 2. "Vaikka se koettaa olla mulle ystävällinen noin muuten, niin mä en pysty vastaamaan siihen, koska tiedän että jos mulle tulee huono hetki, muutun taas näkymättömäksi." Ongelmia vihanhallinassa ja itsetunnossa? Tarvitset siis ap toisen henkilön työstämään huonoja hetkiä. Oletko dramakveen? Tuohan on sitä samaa kuin 1. kohta. Oma ongelma muuttuukin miehen syyksi, koska ei ole tarpeeksi empaattinen eikä osallistu ap:n asettamilla säännöillä "huonon hetken" työstämiseen. Miten lapset, pitääkö heidänkin osallistua äidin terapiatuokioihin?

Sanoit kaiken oleellisen. Viet suorastaan sanat suustani

Mä olen juuri tuollainen mies. Tai monesti olen. Meillä homma menee niin, että vaimolle tulee aina välillä paha mieli jostain pikkuasiasta. Hänkään ei silloin huuda tai heittele astioita. Asia voi olla vaikka se, että sisustus ei nyt vaan ole hyvä ja että tapetit pitäisi vaihtaa tms. Mä voin yrittää siinä sitten todeta, että mun mielestä meillä on kiva koti ja että eihän noissa tapeteissa mitään vikaa ole. Tämä on kuitenkin väärä vastaus, sillä kun mieli on paha, niin silloin ainoa kelpaava vastaus olisi, että mä soitin juuri remppafirmalle ja ne tulevat vaihtamaan tapetit vartin päästä. Eli kun meillä kiukuttaa, niin silloin ei puhuminen auta. Ei ainakaan järkipuhe, sillä mikään vastaus ei kelpaa ja asioista ei voida keskustella kuten aikuiset. Mitä vaihtoehtoja mulle silloin jää? Mä voin alkaa tiuskimaan vastaan, riitelemään tai myönnellä. Tai sitten olla vain hiljaa, jotta tilanne ei menisi mihinkään noista. Mä osaan kyllä riidellä ja sanoa vastaan, mutta en millään viitsisi tehdä sitä pikkuasioiden vuoksi. Jos vaimon paha mieli johtuu mun näkökulmasta pienestä asiasta, niin miksi siitä pitäisi nostaa perheriitaa? Miksi niistä vaivaavista asioista ei voi keskutella rauhallisesti ja kuunnella myös toisen ihmisen mielipiteitä?

Toinen joka vie sanat suustani. Miksi koko ajan on paha mieli? Ei aikuinen tasapainoinen ihminen ole koko ajan joka asiasta mieli maassa. Eikä oman mielen ongelmiin voi kukaan muu tehdä mitään.

Kirjoita sille kirje. Älä morkkaa, vaan kerro mikä tuntuu pahalta. Kyllä se varmaan sen kirjeen lukee ja mietiskelee. Kysy, onko miehellä ehdotuksia siitä, miten ratkaisette ongelman ja kerro mitä itse olet siitä ajatellut.

Voi kun kaikki osaisi tehdä näin. Tätä pitää kokeilla meilläkin. Kiitos!

Meidän parisuhde parani ihan hirveän paljon, kun minä naisena opin pitämään turpaani paremmin rullalla. Tarkoittaen sitä, että en jaksa joka asiasta alkaa länkyttämään. Ja jopa opin hyväksymään monia miehen "vikoja", siis sellaisia, jotka ikävä kyllä myös teettää mulle vähän enemmän hommia.

Meillä on nyt periaate, joka koskee molmepia: jos jostain asiasta tekee mieli alkaa nalkuttaa, niin odottaa seuraavaan päivään. JOs se asia on vielä silloin akuutti ja pinnalla, sanoo sitten silloin, rakentavasti ja hyvässä hengessä. Ja tähän samaan liittyy se, että kun toinen sanoo jostain asiasta, johon toivoisi muutosta, niin toinen kuuntelee ja kyseisellä kerralla käsitellään vain se asia.

Ei siis niin, että jos mä pyydän miestä huolehtimaan lasten tarhapäivän kuravaatteet pesun kautta kuivumaan, niin mies alkaa siihen naputtaa, että itse jätät aina tiskit tiskialtaaseen ja sitten minä sanon, että itse teet sitä ja tätä, ja mikään ei muutu.

Ja vielä yksi asia: olen huomannut, että mun mieheni kanssa toimii hyvin se, että kerron hänelle ihan suoraan tunnetilani, siis otan siitä vastuun itselleni. Kerron, että aion vähän räyhätä, ja vielä päälle kerron miten odotan hänen reagoivan. Uskomatonta mutta se kyllä toimii.

Siis voin sanoa hänelle kotimatkalla puhelimessa, että olen tulossa kotiin, olen nälkäinen ja vituttaa, alan varmaan jotain räyhäämään, eli sä voisit sitten vaikka antaa kunnon halin /antaa mun olla ihan rauhassa vähän aikaa/ tms. ja sitten kun olen syönyt saatan palata elävien kirjoihin.

Mikään ei ole kivempaa kuin se, että mies on noissa tilanteissa sitten kiva ja rauhallinen, mäkin pääsen toipumaan nopeammin, ja sitten sitä voikin taas vaikka lempiä iloisesti illalla. Aika erilainen lopputulos tulee siitä, kun kotiutuu myrskynmerkkinä mies ei tiedä yhtään missä mennään, sitten haastetaan vähän riitaa, riidellään ja mökötetään loppuilta missä sattuu.

Meillä homma menee niin, että vaimolle tulee aina välillä paha mieli jostain pikkuasiasta. Hänkään ei silloin huuda tai heittele astioita. Asia voi olla vaikka se, että sisustus ei nyt vaan ole hyvä ja että tapetit pitäisi vaihtaa tms. Mä voin yrittää siinä sitten todeta, että mun mielestä meillä on kiva koti ja että eihän noissa tapeteissa mitään vikaa ole. Tämä on kuitenkin väärä vastaus, sillä kun mieli on paha, niin silloin ainoa kelpaava vastaus olisi, että mä soitin juuri remppafirmalle ja ne tulevat vaihtamaan tapetit vartin päästä.

Miksi niitä tapetteja ei voi vaihtaa? Jos et halua sitä itse tehdä, niin voithan sinä sanoa että sun mielestä tapettien vaihtoon ei ole syytä, mutta että jos vaimos haluaa ne vaihtaa niin tekee sitten niin mutta sä et jouda auttamaan. Käske sitä pyytämään joku kaveriksi joka osaa. Jos tapetteja ei voi vaihtaa koska ei ole rahaa, niin kyllähän sä voit senkin sanoa. Ja ehdottaa vaimolles että jos tapetit vaihdetaan, niin sitten säästetään jostain. Se tapettijuttu voi ihan oikeasti olla vaimolles iso asia, vaikka se on sulle pieni. On se kumma, kun ihmiset aina mittaa muitten toiveita omien mielihalujensa mukaan.

passiivis-agressiivinen. Ei hyväksyttävää

eli ero. Mikä teitä aikuisia ihmisiä vaivaa kun ei ole halua ratkaista asioita vaan heti ollaan eroamassa? Tuossa tilanteessa kannattaisi mielestäni kokeilla sellaista, että kun teillä menee sukset ristiin, annat miehellesi aikaa miettiä, mitä sanoa etkä lyö heti vastapalloon. Se kannattaa myös kertoa miehellesi. Itse olen monesti samanlaisessa tilnteessa kun vaimo on paljon parempi suustaan: sanoi mitä tahansa niin se kääntää sen ympäri tai pyyhkii mun argumenteilla p*****nsä. Näin siis jos en saman tien sano, etten halua heti kommentoida. Pahini kiukkukin kerkeää hiukan laskea ja voi vähän tutkailla, tuliko ylireagoitua ja oliko suuttumisen kohde oikea.

Naisen on oikeasti helppo ajaa mies verbaalisesti nurkkaan. Moni nainen ei tajua sitäkään, että usein parisuhteen riidoissa pitäisi naisten mielestä toimia kuitenkin just niinkuin naiselle on luontevaa, " nyt on sun vuoro myöntää että sä olit väärässä" vaikka mies olisi tunnetilassaan vielä aivan eri tilanteessa. Meidän parisuhde parani ihan hirveän paljon, kun minä naisena opin pitämään turpaani paremmin rullalla. Tarkoittaen sitä, että en jaksa joka asiasta alkaa länkyttämään. Ja jopa opin hyväksymään monia miehen "vikoja", siis sellaisia, jotka ikävä kyllä myös teettää mulle vähän enemmän hommia. Meillä on nyt periaate, joka koskee molmepia: jos jostain asiasta tekee mieli alkaa nalkuttaa, niin odottaa seuraavaan päivään. JOs se asia on vielä silloin akuutti ja pinnalla, sanoo sitten silloin, rakentavasti ja hyvässä hengessä. Ja tähän samaan liittyy se, että kun toinen sanoo jostain asiasta, johon toivoisi muutosta, niin toinen kuuntelee ja kyseisellä kerralla käsitellään vain se asia. Ei siis niin, että jos mä pyydän miestä huolehtimaan lasten tarhapäivän kuravaatteet pesun kautta kuivumaan, niin mies alkaa siihen naputtaa, että itse jätät aina tiskit tiskialtaaseen ja sitten minä sanon, että itse teet sitä ja tätä, ja mikään ei muutu. Ja vielä yksi asia: olen huomannut, että mun mieheni kanssa toimii hyvin se, että kerron hänelle ihan suoraan tunnetilani, siis otan siitä vastuun itselleni. Kerron, että aion vähän räyhätä, ja vielä päälle kerron miten odotan hänen reagoivan. Uskomatonta mutta se kyllä toimii. Siis voin sanoa hänelle kotimatkalla puhelimessa, että olen tulossa kotiin, olen nälkäinen ja vituttaa, alan varmaan jotain räyhäämään, eli sä voisit sitten vaikka antaa kunnon halin /antaa mun olla ihan rauhassa vähän aikaa/ tms. ja sitten kun olen syönyt saatan palata elävien kirjoihin. Mikään ei ole kivempaa kuin se, että mies on noissa tilanteissa sitten kiva ja rauhallinen, mäkin pääsen toipumaan nopeammin, ja sitten sitä voikin taas vaikka lempiä iloisesti illalla. Aika erilainen lopputulos tulee siitä, kun kotiutuu myrskynmerkkinä mies ei tiedä yhtään missä mennään, sitten haastetaan vähän riitaa, riidellään ja mökötetään loppuilta missä sattuu.

Missä planeetalla sinun kaltaisiasi naisia syntyy? Kerro heti! On uskomatonta että on naisia jotka tajuavat tämän. Naiset mökötttävät, suuttuvat ja valittavat aivan ihme asioista. Sellaisistakin mistä mies ei edes tiedä tai pidä ongelmana. Mutta mies on tietenkin syyllinen. On todella kiva kun toinen yhtäkkiä suuttuu, alkaa kauhea valitus ja syyttely ja minä olen että häh!!! Ei ole harmaintakaan aavistusta mistä nyt tuulee. Sitten kun ruvetaan itkemään niin sitten vasta onkin mukavaan. Puoli päivää murjotetaan ja sitten alkaa uudestaan. KUn kysyy että mikä nyt vialla niin syy on se että mä en tehnyt oikein kun hän ekan kerran suuttu?!? Sitten alkaa paras kohta. Kun sä et sillonkaan tehnyt sitä etkä sitä. Ja sen teit väärin. Ei sillä ole merkitystä vaikka et tiennyt. Sun olis pitänyt. Mä tiedän että se on mun päässä mutta sun pitää sille jotain tehdä.....?!? Ai että miehet eivät ole tasapainosempia? Mies on joko vihainen tai iloinen. Vihainenkin on parempi kuin itkevä, masentunut ja kaiken toivon heittänyt.