Lue keskustelun säännöt.
Mitä 70-luvulla tehtiin sellaista mitä nykyään ei saisi tehdä?
16.08.2012 |
Tuli mieleen tosta avauksesta, jossa monikin kertoi että vanhemmat oli jättäneet yksin nukkumaan pienet lapset ja lähteneet viihteelle.
Mun vanhemmat ei tehneet niin, mutta mä ulkoilin tosi pienestä pitäen yksin. Varmaan parivuotiaasta, tai allekin. Äiti ei tosiaan tullut mukaan, se teki omia hommiaan. Asuimme ok- talossa, kuljin kai vaan ovesta pihalle ja ovesta sisään.
En muista tolta ajalta juuri mitään mutta olen nähnyt valokuvia ja vanhempani ovat kertoneet.
Kommentit (95)
yleensä seisomalla siinä etupenkkien välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autolla mentiin ilman vöitä, pyöräilykypärää ei kai oltu edes keksitty, veneiltiin (myös lapset) ilman pelastusliivejä jne.
Turvavöitä ei tarvinnut köyttää, eikä mopokypäröitä. Polkupyöräkypäristä ei oltu edes kuultu.
Pullaa sai syödä niin paljon kuin huvitti, mutta kalliita appelsiineja sai vain yhden päivässä.
Ja kunnat saattoi ihan sumeilematta jättää myöntämättä päivähoitopaikkoja sellaisten läitien lapsille, joiden kunnan sosiaalityöntekijän mielestä " ei tarvinnut käydä töissä".
kysyivät vielä että laitetaanko tikkuja myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pullaa sai syödä niin paljon kuin huvitti, mutta kalliita appelsiineja sai vain yhden päivässä.
Pulla oli meilläkin ihan tavallinen aamu- ja välipala. Appelsiineja meillä syötiin vain jouluisin, eihän niitä sinne maalle tullut edes kauppaan muulloin.
Pyöräilykypäriä ei tietty ollut eikä autoissa pakollisia talvirenkaita. Yhden tosi pahan lumimyrskyn keskellä rysäytettiin päin kalliota, ja sen jälkeen meillekin hommattiin talvirenkaat.
Sai sanoa neekeri ja syödä neekerinpusuja.
Sai syödä tavallista ruokaa eikä tarvinnut läträtä millään tekotuotteilla kuten kevytlevitteillä ja lo-fat-jogurteilla.
Sai kulkea fillarilla kouluun jo ekaluokalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä olen alkoholistivanhempien lapsi.
Alakouluikäisestä olimme yksin kotona veljeni kanssa. Muistan, että soittelimme välillä kapakkaan, jossa vanhempani olivat ryyppäämässä, mutta sitten meitä kiellettiin soittelemasta, kun kapakanpitäjä hermostui. Väliin kävimme siellä kapakassa kyllä syömässä sellaisen "ranskikset + paistettu kananmuna" -annoksen. Saimme myös joskus pelata niillä kolikkoautomaateilla kapakan eteisessä.
Samaten alakouluikäisenä kävin usein hakemassa 4 vuotta nuoremman pikkuveljen päiväkodista 1,5 km päästä. Muistan kun kerrankin sain pahat moitteet, kun pikkuveljen lapanen oli pudonnut, kun vedin häntä pulkassa kotiin.
Toinen pikkuveljeni on minua 14v nuorempi. Häntä odottaessaan äitini vietti kapakassa aikaa ihan yhtä paljon kuin muulloinkin, joi ja poltti kuin korsteeni. Minä tiesin, ettei niin olisi saanut tehdä, muttei se kiinnostanut sen kummemmin vanhempiani, muita sukulaisia, neuvolaa kuin kapakkaakaan,...
Syntymänsä jälkeen (alkoholinkäytön takia) kehitysvammainen veljeni vietti sitten iltansa vaunuissa sen kapakan ulkopuolella, ellen minä hakenut häntä kotiin ja hoitanut...
Vanhemmat myös teloivat itseään lukuisia kertoja humalassa niin, että jouduimme soittamaan ambulanssin tai pari kertaa myös talonmiehen esim. kun vessanpönttö hajosi ja vedet valuivat lattialle. Ketään ei koskaan kiinnostanut se, miten me lapset pärjäsimme tai minkälaisissa oloissa elimme (vanhemmat aina humalassa ja koti sakeana tupakansavusta). Käytin myös kehitysvammaisen veljeni aina sairaalassa kontrolleissa ym., koskaan ei ihmetelty tai puututtu siihen, miksi 14-vuotias sisko hoitaa tämän(kin) asian. Vasta sitten, kun olin muuttamassa kotoa (80-luvun loppua), alettiin sairaalassa ihmetellä, kuka veljeä sitten hoitaa, kun minä muutan pois (jonka koin syyllistämisenä).
No joo, tähän nähden lienee pikku juttu, ettei autossa ollut turvavöitä ja se lastattiin miten sattuu, pikkuveli matkusti kantokopassa takaboxissa (farmari). Mopolla tai pyörällä ajettaessa ei tietenkään käytetty kypärää jne. Tottakai olimme myös aina ulkona yksin, en muista vanhempieni ulkoilleen koskaan kenenkään meidän kanssamme.
minä olen alkoholistivanhempien lapsi.
Alakouluikäisestä olimme yksin kotona veljeni kanssa. Muistan, että soittelimme välillä kapakkaan, jossa vanhempani olivat ryyppäämässä, mutta sitten meitä kiellettiin soittelemasta, kun kapakanpitäjä hermostui. Väliin kävimme siellä kapakassa kyllä syömässä sellaisen "ranskikset + paistettu kananmuna" -annoksen. Saimme myös joskus pelata niillä kolikkoautomaateilla kapakan eteisessä.
Samaten alakouluikäisenä kävin usein hakemassa 4 vuotta nuoremman pikkuveljen päiväkodista 1,5 km päästä. Muistan kun kerrankin sain pahat moitteet, kun pikkuveljen lapanen oli pudonnut, kun vedin häntä pulkassa kotiin.
Toinen pikkuveljeni on minua 14v nuorempi. Häntä odottaessaan äitini vietti kapakassa aikaa ihan yhtä paljon kuin muulloinkin, joi ja poltti kuin korsteeni. Minä tiesin, ettei niin olisi saanut tehdä, muttei se kiinnostanut sen kummemmin vanhempiani, muita sukulaisia, neuvolaa kuin kapakkaakaan,...
Syntymänsä jälkeen (alkoholinkäytön takia) kehitysvammainen veljeni vietti sitten iltansa vaunuissa sen kapakan ulkopuolella, ellen minä hakenut häntä kotiin ja hoitanut...
Vanhemmat myös teloivat itseään lukuisia kertoja humalassa niin, että jouduimme soittamaan ambulanssin tai pari kertaa myös talonmiehen esim. kun vessanpönttö hajosi ja vedet valuivat lattialle. Ketään ei koskaan kiinnostanut se, miten me lapset pärjäsimme tai minkälaisissa oloissa elimme (vanhemmat aina humalassa ja koti sakeana tupakansavusta). Käytin myös kehitysvammaisen veljeni aina sairaalassa kontrolleissa ym., koskaan ei ihmetelty tai puututtu siihen, miksi 14-vuotias sisko hoitaa tämän(kin) asian. Vasta sitten, kun olin muuttamassa kotoa (80-luvun loppua), alettiin sairaalassa ihmetellä, kuka veljeä sitten hoitaa, kun minä muutan pois (jonka koin syyllistämisenä).
No joo, tähän nähden lienee pikku juttu, ettei autossa ollut turvavöitä ja se lastattiin miten sattuu, pikkuveli matkusti kantokopassa takaboxissa (farmari). Mopolla tai pyörällä ajettaessa ei tietenkään käytetty kypärää jne. Tottakai olimme myös aina ulkona yksin, en muista vanhempieni ulkoilleen koskaan kenenkään meidän kanssamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pelata kaupan eteisessä pajatsoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaisissakin perheissä, joissa ei poltettu, oli vierastuhkis.
Olisi ollut äärettömän epäkohteliasta ajaa vieras ulos tupakoimaan.
samoin karkkia ja muita herkkuja. Vihanneiksia oli aika harvoin. Tuoremehuja ei juotu vaan itse keitettyjä marjamehuja. Corn flakeista ja sipseistä puhumattakaan. Me käytiin mummoloissa joka kesä ja siellä piti auttaa heinätöissä. Kivointa oli juottaa vasikoille jauhemaitoa.
Harrastuksia ei kauheasti ollut, sitä vain oleiltiin. Telkusta tuli pari vaivaista lastenohjelmaa eikä telkkua katsottu kuin illalla.
Kouluruuista ei valitettu. Se syötiin mitä saatiin. Kauppoihin ei ollut asiaa kesken koulupäivää saati koulupäivän jälkeen. Kirosanoja ei huudeltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin alle kouluikäinen. 9 vuotiaana sit kuljettiin jo kaverin kans kaukoliikenteen busseilla ja junalla naapurikuntiin. Kukaan ei kysellyt koskaan et, milläs reissuilla tytöt on ym. Ruotsin laivalle elefanttikaljaa hakemaan jo 15 vuotiaana. Tupakkia sai ostaa jo ainakin 12 vuotiaana, ilman et kyseltiin mitään. Sitä sai jopa sairaalasta. Kioskeista ostettiin kaljaa 16 vuotiaana, ja ei kysytty papereita. Niin ja vanhemmat oli kylmiä, ja kulkivat kapakoissa yhdessä kun olin pieni. Radio oli hyvä lapsenvahti.
Nykyään tehdään lastensuojeluilmoituksia aivan mitättömistä syistä. Jos kotoa kuuluu vähänkn enemmän ääntä, se mielletään väkivallaksi ja tehdään ilmoitus. Jos lapsella on päällä tai ei ole .. ollaan siis huolissaan sellaisista asioista, mitkä ovat normaalia arkea eikä lapsen heitteillejättöä.
Tälläkin palstalla huolestutaan ihan siitä, jos perhe istuu iltaa rivarin takapihalla ystäviensä kanssa ja lapet ovat menossa menossa mukana ja valvovat myöhään ulkona. Oletetaan, että kyseessä on ryyppyjuhla ja lapset heitteillä.
Ilmeisesti tiukentunut perheiden kontrolli juontaa juurensa tuonne 70 luvulle, 80 luvulle ja vieläpä 90-luvun lama-aikaan - esim. 70 luvulla moni asia oli sellainen, joihin olisi todellakin pitänyt viranomaisten puuttua, mutta eipä vaan..
minä olen alkoholistivanhempien lapsi.
Alakouluikäisestä olimme yksin kotona veljeni kanssa. Muistan, että soittelimme välillä kapakkaan, jossa vanhempani olivat ryyppäämässä, mutta sitten meitä kiellettiin soittelemasta, kun kapakanpitäjä hermostui. Väliin kävimme siellä kapakassa kyllä syömässä sellaisen "ranskikset + paistettu kananmuna" -annoksen. Saimme myös joskus pelata niillä kolikkoautomaateilla kapakan eteisessä.
Samaten alakouluikäisenä kävin usein hakemassa 4 vuotta nuoremman pikkuveljen päiväkodista 1,5 km päästä. Muistan kun kerrankin sain pahat moitteet, kun pikkuveljen lapanen oli pudonnut, kun vedin häntä pulkassa kotiin.
Toinen pikkuveljeni on minua 14v nuorempi. Häntä odottaessaan äitini vietti kapakassa aikaa ihan yhtä paljon kuin muulloinkin, joi ja poltti kuin korsteeni. Minä tiesin, ettei niin olisi saanut tehdä, muttei se kiinnostanut sen kummemmin vanhempiani, muita sukulaisia, neuvolaa kuin kapakkaakaan,...
Syntymänsä jälkeen (alkoholinkäytön takia) kehitysvammainen veljeni vietti sitten iltansa vaunuissa sen kapakan ulkopuolella, ellen minä hakenut häntä kotiin ja hoitanut...
Vanhemmat myös teloivat itseään lukuisia kertoja humalassa niin, että jouduimme soittamaan ambulanssin tai pari kertaa myös talonmiehen esim. kun vessanpönttö hajosi ja vedet valuivat lattialle. Ketään ei koskaan kiinnostanut se, miten me lapset pärjäsimme tai minkälaisissa oloissa elimme (vanhemmat aina humalassa ja koti sakeana tupakansavusta). Käytin myös kehitysvammaisen veljeni aina sairaalassa kontrolleissa ym., koskaan ei ihmetelty tai puututtu siihen, miksi 14-vuotias sisko hoitaa tämän(kin) asian. Vasta sitten, kun olin muuttamassa kotoa (80-luvun loppua), alettiin sairaalassa ihmetellä, kuka veljeä sitten hoitaa, kun minä muutan pois (jonka koin syyllistämisenä).
No joo, tähän nähden lienee pikku juttu, ettei autossa ollut turvavöitä ja se lastattiin miten sattuu, pikkuveli matkusti kantokopassa takaboxissa (farmari). Mopolla tai pyörällä ajettaessa ei tietenkään käytetty kypärää jne. Tottakai olimme myös aina ulkona yksin, en muista vanhempieni ulkoilleen koskaan kenenkään meidän kanssamme.
Kaikki edellä on kovin tuttua.
Olen itse 60-luvun puolivälin tienoilla syntynyt, lapsuus ja kouluaika on vietetty 70 luvulla, ja tommosta se oli kuin tuolla on kerrottu.
Meillä kotona esim. oli semmoista huutoa ja mekkalaa, me lapset saatiin selkään niin että raikui, eikä kukaan puuttunut siihen. Se oli normaalia, vaikka yhdelläkään muilla naapureilla ei huudettu raivottu ja kiroiltu niin helvetisti kuin meillä. Samassa talossa, rapussa, asui äidin työkavereita. Töissä äiti oli rauhallinen, hiljainen, hillitty kiltti ja kotona sitten repesi helvetti ja huuto. Olen monesti miettinyt, miten äiti ilkesi, eikö sitä hävettänyt.
reviiri oli laaja, eikä perään kyselty. Avaimet olivat kerrostalossa ovessa roikkumassa. Varastoja, fillareita - mitään, ei lukittu. -70-luvun puolivälin jälkeen meidän taloon muutti jostain maalta purkutuomiotaloista perheitä ja sen jälkeen meno muuttui eikä avaimia voinut enää pitää ovissa. Tämä yksikin metsässä elänyt perhe oli tosi outo, samaa ikää olevat pojat umpimielisiä ja omituisia.
Kodit olivat vaatimattomia, ei tavallisen duunariperheen kodissa mitään sisustettu.
vaatteita oli paljon vähemmän kuin nykyään, saunassa / pesulla käytiin kerran viikossa, joilloin vaihdettiin vaatteet, eli alkkareita ja sukkia pidettiin koko viikko.
tv -ohjelmat olivat musta-valkoisia.
kysyivät vielä että laitetaanko tikkuja myös.
osteli isälleen tupakkaa kyläkaupasta, kauppalappu piti aina kauppiaalle kuitenkin näyttää. Oltiin varmaan n. 10v.
Ihan hyvin olen pärjännyt, minulla on ihana mies, kolme ihanaa lasta, korkeakoulututkinto, hyvä työpaikka, omakotitalo, pari autoa jne. ;-)
Myös se 4 v nuorempi veljeni on pärjännyt ihan yhtä lailla. Me olimme taistelijoita, kapinoimme onneksi tekemällä asiat juuri päinvastoin kuin vanhempamme. Nuorempi pikkuveli asuu nykyisin kehitysvammaisten asuntolassa ja hänellä on siellä ihan hyvät oltavat.
Suurin ongelma on tällä hetkellä suku. Vanhempani ovat yhä elossa, äitini on todella huonossa kunnossa (viinan ja tupakan vuoksi), isäni vähän paremmassa ja hoitaa häntä, alkoholinkäyttö jatkuu molemmilla yhä. Loppu suku sitten paheksuu avoimesti minua ja veljeäni, koska me emme hoida vanhempiamme, hanki heille kotiapua ja järjestä heidän asioitaan, vaan mieluummin pysyttelemme mahdollisimman kaukana ja erossa heistä.
t. 12
ja lapset saivat rukoilla ruokarukouksen. Nykyään se on monessa paikassa kiellettyä tai lähes kiellettyä.
päiväkodista, pph:lta.