Lue keskustelun säännöt.
Mitä 70-luvulla tehtiin sellaista mitä nykyään ei saisi tehdä?
16.08.2012 |
Tuli mieleen tosta avauksesta, jossa monikin kertoi että vanhemmat oli jättäneet yksin nukkumaan pienet lapset ja lähteneet viihteelle.
Mun vanhemmat ei tehneet niin, mutta mä ulkoilin tosi pienestä pitäen yksin. Varmaan parivuotiaasta, tai allekin. Äiti ei tosiaan tullut mukaan, se teki omia hommiaan. Asuimme ok- talossa, kuljin kai vaan ovesta pihalle ja ovesta sisään.
En muista tolta ajalta juuri mitään mutta olen nähnyt valokuvia ja vanhempani ovat kertoneet.
Kommentit (95)
Sai käydä itse kiskalta ostamassa viikkorahalla karkkia.
mun eskarilainen, toki käy lähikaupassa. Kiskaa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla ajateltiin, että miehellä pitää olla vapautensa
Mikään ei niin ärsytä kuin menneisyyden silottaminen.
Itselläni muistikuvat alkavat varhaisesta 80-luvusta. Lapsilauam roikkui ja remusi pihalla, isommat kiusasivat pienempiä. En ikinä päästäisi omaa 3-vuotiasta yksin pihalle naapuritalojen vieraiden lasten kanssa, mutta silloin se oli kai normaalia.
Samoin ihan joka paikassa sai tupakoida.
Ja Helsingissä oli todella paljon puliukkoja. Kodittomia, haisevia, rääsyisiä miesparkoja. Toki edelleen on alkoholismia, köyhyyttä ja kodittomia, mutta minusta tällaiset kadulla joukkoina juovat ja kadunvarsiin sammuneet miesporukat ovat itse asiassa vähentyneet sitten lapsuuteni aikojen.
Ja välillä aidosti pelättiin, että eri kaupunginosien nuorisojengit käyvät joukkotappeluun. Tällaista ei taida enää olla? Tai sitten olen vain niin eri kuvioissa nykyisin.
seisoi puutarhassaan verkkoaidan takana pippeli kädessään. Joka päivä. Meille se oli ihan itsestäänselvyys. Naapurissa asui mies, joka kutsui meitä pieniä tyttöjä luokseen katselemaan pornolehtiä. Pedofiileistä ei taidettu puhua silloin.
joka kylässä. Sieltä sai ostaa ihaniaaaaa munkkipossuja ja muita leivonnaisia. Sellaisia munkkeja ei saa mistään enää paitsi kotona jos tekee taikinan pitkän kaavan mukaan. Leipomoissa myytiin joskus myös nallekarkkeja ja ne oli erimakuisia kuin nyt.
60-luvulla lapset harvensi maalaisten sokerijuurikaspelloilla hintaan 1penni/metri. Sillai tienasi monta markkaa vaikka työ kuumassa auringossa oli rankkaa. Sitten alkoi tulla mansikat ja niiden keruu.
Lapset siis ihan oikeasti saivat näin mukavasti omaa rahaa eikä ollut työsuojeluvaltuutettuja estämässä tätä iloa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lähiön ostarin ulkopuolella oli aina rivi vauvanvaunuja. Kellekään ei tullut mieleenkään että se olisi turvatonta.
Lapset saivat myös aika vapaasti kuljeskella paikasta toiseen, ja vielä aikaa ennen kännyköitä eli vanhemmat eivät tienneet yhtään missä jälkikasvu temmeltää. Itse muistan että se oli aika ihanaa vapauden aikaa.
Kävin ostamassa röökiä hoitotädilleni n. 6-vuotiaana, täti sitten poltteli meille ruokaa tehdessään. Hoitopaikkoja haalittiin lapsille vaikka kauppojen ilmoitustauluilta - itsekin olin monessa eri hoitopaikassa. Tämä kyseinen röökaajatäti pisti yhden hoitolapsistaan aina välillä rangaistukseksi pimeään vaatehuoneeseen kun ei sietänyt tämän pikkupojan itkua. Yksi toinen täti kävi minua ja sisarustani hoitamassa meillä kotona, ja veti välillä bisseä. Ihan mukava täti muuten...
Polkupyöräkypärät ja turvaistuimet? Mitä ne on?
Puolet näistä jutuista on ihan normaaleja, tai sitten olen outo?
2-vuotiaani saa mennä yksin pihalle leikkimään (ok-talo), ovi on auki ja minä teen omia hommia, esim. laitan ruokaa samalla, mitä outoa siinä on? Itse olin saman ikäisenä taloyhtiön pihalla yksin leikkimässä, mutsi vilkas joskus kolmannen kerroksen partsilta, et onhan se siellä vielä.
Ekaluokkalaiseni pyöräilee kouluun.
Itse en ole käyttänyt pyöräilykypärää koskaan.
90-luvun alussa ostin monesti äidilleni alaikäisenä tupakkaa.
14 vuotta nuoremman veljen hoidin minä kun vanhemmat dokasi, veli on syntynyt 90-luvulla.
Baarissa jätän takin, röökit ym. pöytään ja varaan niillä paikan, koskaan ei ole mitään viety.
Siinä jotain esimerkkejä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun vanhempani lähtivät illallisjuhliin hienoon ravintolaan. He antoivat ravintolan puhelinnumeron jos tulisi hätä, ja se oli tarpeen. hovimestari oli varmaan ihmeissään kun asiallisesti pyysin puhelimeen ruova xxxx:ääää ja puolen tunnin päästä he tulivat taksilla kotiin. isä oli toki huonolla päällä kun illallisjuhlista tuli niin aikainen lähtö. Otin 9-vuotiaana lapsenvahtitehtävän niin vakavasti ja kunniatehtävänä, en halunnut kieltäytyä mutta seuraaviksi kerroiksi taidettiin hommata lapsenvahrti.
70-luvun alkupuoliskolla saivat lapset ostaa kaupoista kaikkea paitsi alkoholia ja pornolehtiä.
Uimahallissa kävin uimassa pihan lapsien kanssa, ei ollut vanhempia mukana. Nuorin porukasta taisi olla 5 vuotias, vanhin noin 10v, itse olin 7v. Pyörällä ajettiin hallille parin kilometrin päähän ja tultiin takaisin kun huvitti. Asuimme Vantaalla.
Kaikilla yli 6v oli avaimet kaulassa ('avainkaulalapsia') ja mentiin ja tultiin kouluun omatoimisesti. Jotkut meni jopa esikouluun yksin. Koulun jälkeen oltiin yksin kotona tai pihalla kavereiden kanssa siihen asti kun vanhemmat tuli töistä.
Kun koulussa oli vanhempainilta saimme olla pihalla iltamyöhään kerrostalon lapset keskenämme leikkimässä, kun kaikkien vanhemmat oli koululla. Se oli jännää kun tuli pimeä, leikimme taskulampuilla rosvoa ja poliisia.
ihan samanlailla elin lapsuuteni 90-luvulla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini halusi viettää "perhelomaa" uuden puolisonsa ja yhteisen lapsensa kanssa, joten jättivät minut ja isoveljeni yksin kotiin viikoksi 3-vuotiaan pikkusisaremme kanssa. me olimme itse 10- ja 12-vuotiaat. Ei antanut paikan nimeä tai puhelinnumeroa, mistä saa kiinni, koska halusi "olla rauhassa". Naapurin rouva kävi iltaisin tarkastamassa, että kaikki oli hyvin. Kukaan ei ilmoittanut lastensuojeluun.
Viikonloppuiltaisin olin usein yksin vastuussa pikkusisaruksistani, kun vanhemmat lähtivät kapakkaan.
Lastenvaunut tosiaan parkkeerattiin kaupan eteen kun itse mentiin sisään.
Avainkaulalapsia olimme myös, ja minä joukon pienimpänä se, jota aina kiusattiin. Kotona ei saanut kannella, koska äitini mielestä piti itse oppia selviytymään noista tilanteista (arka 5-vuotiashan usein pärjää monta vuotta vanhempien poikien kanssa).
minäkin muistan matkanneeni etupenkkien välissä seisten. pikkuveljen kanssa tapeltiin kumpi siinä sai seistä. hattuhyllylle ei saanut mennä - ei siksi että se oli vaarallista vaan siksi kun se ei kestänyt :D
vanhemmat veti viinaa joka viikonloppu ja lapset pärjäiltiin siinä seassa, aina joku känninen naapuri tai vieras hössötti ja antoi kolikoita mikä oli ihmeellisen hienoa, voileipää syötiin ruuaksi. muistan ekaluokkalaisena huolehtineeni krapulaisen isäni töihin, keitin kahvit pulloon ja tein eväät.
kakrut olimme pihalla aina ominpäin ja vain isommissa riidoissa tultiin kantelemaan lyömisestä tms. yleensä saatiinkin vain kuulla olevamme kantelupukkeja ja käsky tuli hoitaa riidat itse tai juosta kovempaa karkuun että vanhemmat sai olla rauhassa.
uimassa käytiin, heti kun pyörällä pysyi, veljen kanssa kaksin, veli ei ihan osannut uida joten sitä piti komentaa ettei mennyt syvälle. jos tuli pulahdus ja haukkasikin vettä henkeen ja kertoi vanhemmille, tuli selkäsauna..
joo-o, itkettäis jos ei naurattais :D mutta hengissä on pysytty.. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset saivat olla lapsia.
Lapset saivat leikkiä ja liikkua ulkona pelkäämättä, että jotain tapahtuu.
Aikuiset olivat aikuisia ja lapset lapsia. Lapsia ei eritetty kuplaan.
Kunnioitettiin ihmisiä ja asioita enemmän.
Ei ollut poskettomia ulkonäköpaineita.
Kaikki ei ollut niin kaupallista ja ulkonäköriippuvaista.
Osattiin itse hakea tietoa. Nykyään tietoa on liikaa ja kykyä käyttää sitä liian vähän.
70-luku oli viimeinen aika jolloin oli vielä perhe- ja sukuyhteisöllisyyttä.
Lapset saivat olla lapsia.
Lapset saivat leikkiä ja liikkua ulkona pelkäämättä, että jotain tapahtuu.
Aikuiset olivat aikuisia ja lapset lapsia. Lapsia ei eritetty kuplaan.
Kunnioitettiin ihmisiä ja asioita enemmän.
Ei ollut poskettomia ulkonäköpaineita.
Kaikki ei ollut niin kaupallista ja ulkonäköriippuvaista.
Osattiin itse hakea tietoa. Nykyään tietoa on liikaa ja kykyä käyttää sitä liian vähän.
70-luku oli viimeinen aika jolloin oli vielä perhe- ja sukuyhteisöllisyyttä.
pakko olla provo...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten niin provo? Ei ollenkaan.
Itse en tunnista lainkaan noita jatkuvi lasten hylkäämisiä ja juopotteluita ja olin 70_luvulla lapsi Helsingissä.
Meillä ja omassa lähipiirissä vanhemmat kävivät töissä ja muu aika vietettiin perheen ja läheisten kesken. Lapset saivat viettää aikaa yksin, mutta ei koskaan siten, ettei olisi jotain turvaa ollut. Eikä sitä jatkuvaa vahtimista tarvittu. Osattiin olla.
Juopottelua en muista koskaan tapahtuneen. Juhlia oli ja niissä oli alkoholia, mutta ei mitään sammumispisteeseen saakka örvellystä. Alkoholi miellettiin aikuisten jutuksi.
Pihoilla ja kaduilla ei tarvinnut pelätä. Kaikki ei keskittynyt ulkonäköasioihin, kaupallisuus ei ollut niin vahvaa kuin nykyään. Lapset tosiaan saivat olla lapsia, mutta oli myös velvollisuuksia ja vastuita. Ja kyllä silloin vielä kunnioitettiin vanhempia, opettajia ja auktoriteetteja. Ei olisi tullut mieleenkään lapsena alkaa haistattelemaan ja kiukuttelemaan aikuisille.
Silloin ei ollut näitä AD/HD, vaikeasti kasvatettavia ja moniongelmaisia lapsia kuin marginaalisesti. Jostain syystä lapset kasvattuivat eri tavalla. En muista ainuttakaan koulussa tuntien aikana sooloillutta kersaa koulustamme. Oltiin hiljaa, kuunneltiin ja osallistuttiin. Toteltiin.
Miksi näin ei ole enää?
Lapset saivat olla lapsia.
Lapset saivat leikkiä ja liikkua ulkona pelkäämättä, että jotain tapahtuu.
Aikuiset olivat aikuisia ja lapset lapsia. Lapsia ei eritetty kuplaan.
Kunnioitettiin ihmisiä ja asioita enemmän.
Ei ollut poskettomia ulkonäköpaineita.
Kaikki ei ollut niin kaupallista ja ulkonäköriippuvaista.
Osattiin itse hakea tietoa. Nykyään tietoa on liikaa ja kykyä käyttää sitä liian vähän.
70-luku oli viimeinen aika jolloin oli vielä perhe- ja sukuyhteisöllisyyttä.
pakko olla provo...
että 70- ja 80-luvulla maaseutukylässä jätettiin ovet auki ja pantiin katuharja ulko-ovea vasten merkiksi, ettei talossa olla kotona. Esim. meidän naapuriin sai lapset mennä iltapäivällä sisälle vaikkei täti ollut kotona (saattoi olla kaupassa tms, mutta tuli aina viideksi, jolloin hoitolapset lähtivät - oli siis pph). Ikinä ei sotkettu vaan istuttiin vaan lukemassa lehtiä tai leikkimässä leluilla.
Kesäisin oltiin ulkona niin pitkään kun mitään näki ja koko ajan leikittiin pihaleikkejä isolla porukalla, oli vinkkiä, karttusta, rosvoa ja poliisia, jne. Eikä ollut muuten lihavia lapsia.
Ja seiskytluvulla ei ollut provoja. Joko puhuttiin asiaa tai puhuttiin paskaa.
tasan 70- ja 80-lukujen välissä, koska meidän koulussa hälistiin, oli paljon kakaroita, jotka olivat hyvin levottomia ja paljon myös niitä, jotka eivät yhtään totelleet aikuisia.
80-luku, Helsinki.
p.s. sulla taitaa aika olla kullanut muistot.
Miten niin provo? Ei ollenkaan.
Itse en tunnista lainkaan noita jatkuvi lasten hylkäämisiä ja juopotteluita ja olin 70_luvulla lapsi Helsingissä.
Meillä ja omassa lähipiirissä vanhemmat kävivät töissä ja muu aika vietettiin perheen ja läheisten kesken. Lapset saivat viettää aikaa yksin, mutta ei koskaan siten, ettei olisi jotain turvaa ollut. Eikä sitä jatkuvaa vahtimista tarvittu. Osattiin olla.
Juopottelua en muista koskaan tapahtuneen. Juhlia oli ja niissä oli alkoholia, mutta ei mitään sammumispisteeseen saakka örvellystä. Alkoholi miellettiin aikuisten jutuksi.
Pihoilla ja kaduilla ei tarvinnut pelätä. Kaikki ei keskittynyt ulkonäköasioihin, kaupallisuus ei ollut niin vahvaa kuin nykyään. Lapset tosiaan saivat olla lapsia, mutta oli myös velvollisuuksia ja vastuita. Ja kyllä silloin vielä kunnioitettiin vanhempia, opettajia ja auktoriteetteja. Ei olisi tullut mieleenkään lapsena alkaa haistattelemaan ja kiukuttelemaan aikuisille.
Silloin ei ollut näitä AD/HD, vaikeasti kasvatettavia ja moniongelmaisia lapsia kuin marginaalisesti. Jostain syystä lapset kasvattuivat eri tavalla. En muista ainuttakaan koulussa tuntien aikana sooloillutta kersaa koulustamme. Oltiin hiljaa, kuunneltiin ja osallistuttiin. Toteltiin.
Miksi näin ei ole enää?
Lapset saivat olla lapsia.
Lapset saivat leikkiä ja liikkua ulkona pelkäämättä, että jotain tapahtuu.
Aikuiset olivat aikuisia ja lapset lapsia. Lapsia ei eritetty kuplaan.
Kunnioitettiin ihmisiä ja asioita enemmän.
Ei ollut poskettomia ulkonäköpaineita.
Kaikki ei ollut niin kaupallista ja ulkonäköriippuvaista.
Osattiin itse hakea tietoa. Nykyään tietoa on liikaa ja kykyä käyttää sitä liian vähän.
70-luku oli viimeinen aika jolloin oli vielä perhe- ja sukuyhteisöllisyyttä.
pakko olla provo...
Nyt ne samaiset ihmiset pilkkaa meidän sukupolveamme curling- vanhemmuudesta. Voi olla, että jossain määrin ollaan menty äärilaidasta toiseen, mutta olisikohan syynä omat lapsuuden kokemukset?
Muistan kanssa, kun auto tungettiin ihan täyteen mukuloita, tietysti ilman turvavöitä. Joku seisoi penkkien välissä ja toiset killitti mitä näkyy takaikkunasta. Muistan kun isä myöhemminkin "juhli", kun auto oli niin vanhaa mallia ettei siinä ollut pakollista pitää turvavöitä (80- luvulla). Mietin jo silloin, että sehän siinä pääasia onkin.
Hoisin jo ihan pienestä pikkusisaruksia ja minua syyllistettiin, jos olisin halunnut mieluummin leikkiä. Yksi meinasi hukkua vahtivuoroni aikana ja siitäkin tunsin syyllisyyttä pitkään.
Hain ala-asteikäisenä pikkuveljeä tarhasta vein häntä pyörän tarakalla monta kilometriä. Veli juoksi portille vastaan enkä puhunut mitään tädeille kun nappasin veljen mukaani.
Oli alkoholismia ja mielenterveysongelmaa, mutta kukaan ei siihen menoon puuttunut, vaikka kaikki tiesivät naapureista ja sukulaisista kouluun lähtien.
Ikinä ei sotkettu vaan istuttiin vaan lukemassa lehtiä tai leikkimässä leluilla. Eikä ollut muuten lihavia lapsia.
Tää on muuten totta. Meidän koulussa taisi olla yksi pullea lapsi koko ala-asteen aikana. Sitä ei ainakaan suoraan kiusattu pulleuden vuoksi. Olin itsekkin hänen kavereitaan. Kiva tyttö.
Koulun jälkeen tultiin kotiin, tehtiin läksyt ja sitten mentiin ulos leikkimään. Usein juuri aika liikunnallisia juttuja kuten joukkuepelejä ja leikkejä. Sitten tultiin kotiin syömään kun äiti kutsui. Kysyttiin saako nousta, kiitettiin ruoasta ja taas mentiin ulos.
Lauantaisin oli saunapäivä ja karkkipäivä oli kerran viikossa.
Ei istuttu koneella tai telkkarin edessä tunteja. Ei ollut alku-, väli-, yli-, ja talvihaalareita. Kesällä oli kesävaatteet, talvella talvivaatteet ja niiden välissä puettiin enemmän tai vähemmän päälle sen mukaan millainen ilma oli. Ikinä ei paleltu tai hikoiltu sen vuoksi, ettei ole ostettu juuri sille kuulle brändättyjä kuteita.
Lelut kestivät pidempään. Leikittiin barbeilla, legoilla yms, mutta keksittiin itse ne tarinat. Nykyään lelut tulevat valmiilla tarinalla ja kun mainoskamppis telkarissa loppuu, lelun elinkaari on jo saavuttanut ääripäänsä. Ja sitten pitää olla jo uutta.
Lapset ja aikuisetkin olivat musta siihen aikaan onnellisempia kuin nykyään. Meillä on nyt muka kaikki, mutta oikeasti onko meillä mitään?
kiusaamista ei edes pidetty mitenkään paheksuttavana, vaan sitä pidettiin yhtenä ryhmäkurin muodoista. Ei silloin mietitty, että erilaisuus olisi ollut joku rikkaus, vaan kaikkien nimenomaan piti olla samanlaisia. Jos et ollut, niin kiusaamisen kautta opit olemaan. Silloin ylipäänsä oli muutenkin se ajatus, että lapsien piti karaistua ja oppia sietämään pilkkaa ja pientä ja isompaakin nöyryytystä, että pärjäisivät maailmassa.