Ei sitä miestä vaan kertakaikkiaan löydy!!!

et etsi elokuvarakkautta, mutta ok-tyypit eivät kelpaa. Ymmärrän kyllä, että väliin jää tilaa, mutta taitaa olla niin, että joudut tyytymään sellaisiin ihmisiin, joita on olemassa, etkä sellasiin, joista vain haaveilet.

Oscar.

Ehkä ilmaisin väärin. Siis tuolla "ok" tyypillä tarkoitan sellaista kaveriainesta. Eli ei mitään suurempia tunteita herättävää henkilöä.

ap

Itsestä (olen tosin onnellisesti varattu) tuntuu, että töissä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin romansseihin, kun joidenkin kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja siinä ohessa tutustutaan muutenkin.

Olen kovin naisvaltaisella alalla, firmassamme taitaa olla kaksi miestä ja molemmat varattuja.

ap

se sieltä sitten tupsahtaa eteen kun sitä vähiten odottaa.

Siis tuota "epätoivo karkoittaa kirputkin".



Ei mietä hakemalla löydä. Löytyy yleensä, kun lakkaa hakemasta :)

Jos ei natsaa niin ei natsaa. Vaihtoehdot voi olla juuri nuo eli tuomittu olemaan yksin tai sitten ottaa sen ihan kivan tyypin joka ei paljon hetkauta mutta jonka kanssa tulee toimeen. Itse olen samassa tilanteessa kuin ap ja enemmän tai vähemmän hyväksynyt yksinoloni.

vaan elämällä :)

Kun unohdat koko jutun niin kohta huomaatkin olevasi parisuhteessa. Kun ei mieti koko ajan sitä suhdetta niin käytös muuttuu luonnollisemmaksia ja kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen syntyy itsestään. Sieltä se kipinä voi sitten iskeä :D



Näin kävi minulle :)

et etsi elokuvarakkautta, mutta ok-tyypit eivät kelpaa. Ymmärrän kyllä, että väliin jää tilaa, mutta taitaa olla niin, että joudut tyytymään sellaisiin ihmisiin, joita on olemassa, etkä sellasiin, joista vain haaveilet.

Oscar.

Ehkä ilmaisin väärin. Siis tuolla "ok" tyypillä tarkoitan sellaista kaveriainesta. Eli ei mitään suurempia tunteita herättävää henkilöä.

ap

sääliä?

Itse olen sitä mieltä, että joskus täytyy luovuttaa.



Minä olin sinkku-yh lähes 10 vuotta. Välillä etsin miestä, kokeilin netin, harrastukset, tapahtumat, kaupan kassajonot, kaveripiirit, työkuviot ja vaikka mitä. Välillä en etsinyt, keskityin itseeni, lapsiini ja meidän hyvinvointiin, mutta toki jossain taka-alalla pyöri aina mielessä se, että jos se mies kuitenkin joskus löytyisi.



Välillä tapailin joitakin miehiä hieman pidempään. Yleensä en itse lopulta kiinnostunut riittävästi, mutta joskus minä en "kelvannut". Enkä minäkään etsinyt satuprinssiä, vaan tavallista miestä ja "tavallista" rakkautta (jos niin voi sanoa). Yritin jopa tyytyä "ihan ok-tyyppiin", mutta se tuntui niin väärältä kaikkia kohtaan.



Lopulta väsyin, menetin uskoni löytää ketään ja luovutin. Tein ihan todella surutyötä siitä, että en koskaan saa kokea olevani rakastettu, en koskaan saa tuntea sitä, että joku haluaa olla juuri minun kanssani. Kävin läpi surutyön eri vaiheita, mutta lopulta aloin hyväksymään sen, että todennäköisesti olen yksin lopun ikäni. Ystäväni olivat minulle vihaisia tästä ("ei saa luovuttaa", "aina on toivoa" jne.), mutta minun oli pakko luovuttaa, muuten en olisi päässyt eteenpäin.



Tämän jälkeen aloin todella rakentamaaan elämääni sellaiseksi, että nauttisin siitä itse mahdollisimman paljon (vaikka siihenkin asti elämäni oli ollut hyvää). Ymmärsin, että kumppaninkaipuu tulisi pintaan jatkossakin, mutta halusin että elämäni olisi niin mielenkiintoista ja inspiroivaa, että pääsisin niistä synkeämmistäkin hetkistä helposti yli.



Lopulta pääsin siihen vaiheeseen, että tunsin vain pientä haikeutta, jos asiaa (tulevaisuutta ilman kumppania) mietin. Elämä oli mallillaan, enkä enää kovinkaan usein edes ajatellut kumppaniasiaa.



Ja sitten minulle kävi niin kuin monet olivat minulle 'ennustaneet': kun oikeasti en enää odottanut tai etsinyt, se unelmien prinssi käveli elämääni :). Minua ei edes hävettänyt tai nolottanut myöntää tätä, vaikka jossain surutyön vaiheessa olinkin tiukasti ja kovaan ääneen julistanut, etten ikinä löydä miestä.



Kaikella tällä tarkoitan sitä, että joskus on tärkeää oikeasti luovuttaa, unohtaa haaveensa. Se ei takaa kumppanin löytymistä, mutta lisää omaa onnellisuutta jokatapauksessa. Eikä luovuttaminen ole kaikille oikea ratkaisu, mutta ilman luovuttamista minä olisin todennäköisesti jatkanut piiloepätoivoista etsintääni -huonoin tuloksin (tai mistä minä sen tiedän, näin vain oletan).



Joka tapauksessa, luovutti tai ei, omaan elämään ja omaan hyvinvointiin kannattaa aina panostaa ja siitä on hyvä lähteä liikkeelle.

Kaikella tällä tarkoitan sitä, että joskus on tärkeää oikeasti luovuttaa, unohtaa haaveensa. Se ei takaa kumppanin löytymistä, mutta lisää omaa onnellisuutta jokatapauksessa. Eikä luovuttaminen ole kaikille oikea ratkaisu, mutta ilman luovuttamista minä olisin todennäköisesti jatkanut piiloepätoivoista etsintääni -huonoin tuloksin (tai mistä minä sen tiedän, näin vain oletan).

Korjaus, kun jäi olennainen lisäys laittamatta:

..Se ei takaa kumppanin löytymistä, mutta omaan elämään panostaminen lisää omaa onnellisuutta joka tapauksessa..

-sama, ehkä nro 16

omaan hyvinvointiin ilman puolisoa.



Mun kaikki haaveet kun on sellaisia että ne vaatisi sen puolison, tai sitten lottovoiton. Haluaisin muuttaa esimerkiksi omakotitaloon, hankkia mökin. Lapsiakin tahtoisin.



Oon koittanut kyllä harrastuksia jne mutten oikein välitä niistä. Matkustelukin on yksin tosi tylsää.

omaan hyvinvointiini siten, että rakensin itselleni hyvän ja laajan ystävä- ja tuttavapiirin. Siten minulla olisi helposti seuraa hankalissakin tilanteissa.



Aloin myös panostamaan tavoitteellisemmin niihin harrastuksiin, jotka kiinnostivat eniten. Minulla harrastukset ovat urheiluun liittyviä, tavoitteita oli helppo tiukentaa ja treeniä voi muokata loputtomiin. Netistä löytyi yhteisöjä, joiden kanssa pystyi treenaamaan tai jakamaan treenivinkkejä. Sitä kautta tuli myös paljon uusia tuttavia, lopulta ystäviäkin elämääni. Matkustelunkin muutin harrastusmatkusteluksi, eli lähdin esimerkiksi pyöräretkelle tai katsoin lomakohteen sen mukaan, että pystyin harrastamaan itseäni kiinnostavia lajeja lomakohteessa joko itsenäisesti tai järjestetyllä retkellä / kurssilla. Vastaavia mahdollisuuksia löytyy myös muiden teemojen parista.



Vaikka asuin vuokralla, panostin kotiini. Sisustin sen sellaiseksi, josta minä pidän, saatoin käyttää suhteessa paljonkin rahaa pieniin yksityiskohtiin. Tärkeintä oli, että itse viihtyisin kotona(kin).



Tosiasia on, että miesunelman myötä piti luopua monesta muustakin unelmasta. Minäkin luovuin, mm. asumiseen liittyvästä haaveesta mies-unelman myötä. Luovutettujen unelmien tilalle täytyy vain löytää uusia unelmia tai ainakin uusia nautintoja.



- nro 16

On hiukan ristiriitaista sanoa, että "en viitsi tyytyä ok-tyyppiin" ja heti perään sanoa, että "kukaan ei rakasta minua".



Sanokaa ihan suoraan tarkoittavanne tuolla kukaan-sanalla vain niitä miehiä, jotka täyttävät vaatimuksenne. Eihän kaikilla naisilla ole älyttömiä vaatimuksia, mutta aika monella ne ovat kovia! Tai sanotaan näin, että jos on ihan tavallinen "ok-nainen", niin eihän heille kaikille voi löytyä miestä, joka on enemmän kuin "ok".

tarkoitukseen haluat sen miehen ap? Siis kun joskus parisuhdetta halutaan vääristä syistä- tekemään kaikista oman elämän osa-alueista jotenkin paljon ihmeellisempää, koska ei olla tyytyväisiä omaan elämään- vaikka se mies voi tuoda iloa vain yhteen osaan elämää. Että siis vaikka suurin osa ihmisistä toki haluaa parisuhteen, niin sitä voi haluta liikaa, jotta sellaisen saisi, koska kukaan ei halua olla jonkun toisen elämän ainoa keskipiste. Olen tämän itse todennut..



Eli siis, miksi haluaisit parisuhteen? Millaista elämäsi on nyt ilman sitä?

On hiukan ristiriitaista sanoa, että "en viitsi tyytyä ok-tyyppiin" ja heti perään sanoa, että "kukaan ei rakasta minua".

Sanokaa ihan suoraan tarkoittavanne tuolla kukaan-sanalla vain niitä miehiä, jotka täyttävät vaatimuksenne. Eihän kaikilla naisilla ole älyttömiä vaatimuksia, mutta aika monella ne ovat kovia! Tai sanotaan näin, että jos on ihan tavallinen "ok-nainen", niin eihän heille kaikille voi löytyä miestä, joka on enemmän kuin "ok".

Miehen pitäis vaan olla ns. "se oikea" juuri minulle. En vaadi mieheltä mitään sellaista, mitä en katso itsellänikin olevan. Ei vaan ole vapaana näkynyt.

Niitä fiksuja "poikaystäväkandidaatteja" ei vain kasva puissa. Niitä vain ei löydy. Tuntuu surulliselta olla koko loppuikä yksin, jos vaikka sattuu sataseen saakka elinpäiviä piisaamaan. Tänne jos kirjoittaa, niin heti ollaan kritisoimassa jotain - teet kaiken väärin - olet liian passiivinen - olet liian innokas- olet liian epätoivoinen - olet liian välinpitämätön - et harrasta oikeita asioita - harrastat liikaa jne. Puuh.

minäkin sanon tämän. Lopeta etsiminen. Unohda koko asia. Keskity nyt elämään vaan mahdollisimman mukavaa elämää. Kyllä se mies sieltä löytyy, kun sitä vähiten odotat. Tärkeintä on nyt että lopetat etsimisen. Se karkottaa varmiten mahdolliset mieskandidaatit.

Ja heti löytyi. Liialla yrittämisellä pilaa ne pienetkin seurustelut ja alkaa suhteisiin jotka ei voi toimia.

Lopeta etsiminen ja luovuta.

niin oletko itse sitten keskivertoa parempi nainen?

Pitääkö sitä vaan sitten tyytyä sellaiseen ihan ok- tyyppiin? Tuntuu vaan niin karulta.

Tiedäthän sinä näköjään ratkaisun ihan itsekin.

Minä lopetin etsimisen, koska koin sen turhana. Päätin ottaa sen ok-miehen, ajattelin, että on ainakin joku seurana eikä tarvitse yksin olla ja seksiäkin saa tarpeeksi. Miehellä oli vähän samat fiilikset, että kavereita seksisuhteella ollaan.

No, on tässä sitten vuosien mittaan huomattu, että sovitaankin yhteen kuin paita ja pepa, ystävyys on muuttunut kiintymykseksi ja edelleen rakkaudeksi, enkä enää voisi kuvitellakaan ketään toista miestä itselleni.

Sanon siis, ota se ok-mies. Silloin ei tule tilannetta, jossa alkuhuuman kadottua tajuat, että tämäkin mies on sinulle väärä - koska alkuhuumaa ei ole hämäämässä tilannetta. Jos vaihtoehdot ovat se, että ensin kiehuu ja sitten pikkuhiljaa väljähtää, ja se, että ensin on viileää ja pikkuhiljaa lämpenee ja lopulta kiehuu, niin voin suositella jälkimmäistä. Ensimmäinenkin on tullut koettua.

Mä olen löytänyt kivoja miehiä netistä. Siis ihan oikeilta maksullisilta treffipalstoilta. Kyllä sieltä aina jotakin löytyy, itselläni paras "saavutus" vuoden tiivis seurustelusuhde.



Onhan sekin kivempaa kuin olla vuositolkulla yksin?



Tee niin, että pistä ilmoitus esim Match.comiin, ja jumita siellä niin kauan, että löydät sen OK-tyypin.



Riippuu kuvistasi ja tekstistäsi, miten paljon vastauksia saat. Jos esittäydyt fiksusti, saat päivittäin vastauksia ja voit käydä treffeillä vaikka viikottain.



Tilastollisesti ajatellen pakkko tossakin on joskus tärpätä.



Maksaa muutaman kympin kuussa. Periksi ei pidä antaa, ole siellä sitten vaikka puoli vuotta, kyllä löydät kivan (eronneen) miehen. Koska poikamiehiä nyt on aika rajoitetusti, niin neuvoisin keskittymään kakkoskierrokselaisiin.