Ei sitä miestä vaan kertakaikkiaan löydy!!!

Itse olin samassa tilanteessa yli 10 vuotta. Ikää oli jo yli 30 ja olin ihan varma etten enää ketään löydä. Olin myös käynyt läpi 100 nettimiestä ja baarimiestä ja kaikki meni aina päin...



Vihdoin 32-vuotiaana löysin sen unelmieni miehen! Enkä voisi onnellisempi olla.



Mies oli eronnut, mutta mikä parasta hänellä ei ollut lapsia :)



Nyt olen siis naimisissa unelmieni miehen kanssa ikionnellisesti. Toivottavasti ehtii lapsiakin vielä tulemaan vaikka ikää onkin jo aika paljon.

kuulla näitä onnellisia ja kannustavia tarinoita! :) Täytyy kai sitten vain luottaa, että se sieltä vielä joskus tulee eteen. (niin kuin olen jo viisi vuotta odotellut..) Ehkä voisinkin tehdä niin, että jos ei 30:een ikävuoteen mennessä ole ketään maisemissa, tyydyn sellaiseen kaveriainekseen, tai sitten teen kaiken itse!



-ap

Mitä teit ennen sitä 35v ikää?

Jos siinä kohtaa heräsit ajattelemaan, että lapsiakin olisi kiva saada ja siihen -totta tosiaan- tarvitaan se mies? Moni elää niin minä-keskeistä elämää, että biologia unohtuu.

Ura on pakko keskeyttää, jotta lapset saa hankituksi.

Jos nyt olet 38v ja etsit lapsillesi isää, olet aikamoisen haasteen edessä. Tarjolla on sitoutumiskammoisia bimbojen perässä juoksijoita = lue: ei lapsia, mutta ei myöskään isä-materiaalia sekä sitten näitä "eronneita ja karanneita" -jotka eivät välttämättä enää lisää lapsia halua.

Kaikki ne parhaat ovat 35-40 vuotiaina varattuna jo. Sorry vaan. Omastani en luovu ja varmasti moni muukin pitää kiinni omastaan.

Neuvoisin siis tyytymään kompromissiin tai hyväksymään lapsettomuuden ja odottamaan jonkin aikaa, että Se Oikea kävelee elämääsi -vaikka se sitten olisikin vasta 42-vuotiaana.

joka kirjoitin omista vastaavista kokemuksistani (olen 38 v.).

Ennen 35 vuoden ikää en pitänyt lapsikysymystä tärkeänä. Ajattelin huolettomasti, että jos mies löytyy ja hän haluaa lapsia niin sitten voin niitä hankkia, mutta meinasin että jos ei niin ei. Jossain vaiheessa sitten alkoi biologinen kello tikittää ja tuli voimakas tunne että haluan lapsen.

Joo totta on että melkoista porukkaa on olleet useimmat deittipalstojen kautta tavatut miehet. Mielenterveysongelmaista, juoppoa ja myös varattuja jotka etsivätkin vain sivusuhdetta tai seksiä. Kyllä ne hyvät miehet pääosin tosiaan tässä iässä varattuja on. Ainoa toivo on että jos joku eronnut toisella kierroksella oleva sattuisi vapautumaan sopivasti. Minulle on myös täysin ok jos miehellä on ennestään lapsia.

Olen miettinyt tuota jonkun suosittelemaan ulkomailta etsimistäkin mutta vähän hankalaahan se on, missä niitä ulkomaalaisia tapaisi? Ei lomamatkoilla kovin todennäköisesti tapaa sellaisia ainakaan.

Sä olet oikeasti vielä nuori. Sulla on vielä monta vuotta aikaa (myös biologisessa mielessä)löytää kumppani, saada lapsia ja toteuttaa unelmia. Sitäpaitsi aika monet kundit ei juuri ennen kolmeakympiä edes halua vakiintua, perheen perustamisesta puhumattakaan.



Ja baarissa voi muuten tilata myös alkoholittomia drinkkejä, vettä ei tarvitse juoda ;).



Tuo ikä sekaannus johtui varmaan nro 2:sta, jolle osa varmaan vastasi.

Ikävä tosiasia, mutta jotkut on vaan tuomittu olemaan yksin. Näitä peräkammarin poikia ja vanhoja piikoja löytyy vielä nykyäänkin, voi ap olla että sinun kohtalosi on olla yksi heistä...

Sä olet oikeasti vielä nuori. Sulla on vielä monta vuotta aikaa (myös biologisessa mielessä)löytää kumppani, saada lapsia ja toteuttaa unelmia. Sitäpaitsi aika monet kundit ei juuri ennen kolmeakympiä edes halua vakiintua, perheen perustamisesta puhumattakaan.

Mä olen nainen enkä myöskään halunnut vakiintua ennen kuin olin täyttänyt 30. Miehiä kyllä oli, mutta nuorempana en kiinnostunut sitoutumishaluisista miehistä ja sitten kun sellaista etsi, oli vähän vaikeampaa. Ei kuitenkaan niin kauhean vaikeaa. Olin n. 35-vuotias, kun firman pikkujouluista nappasin vuotta vanhemman, eronneen miehen, joka on akateeminen, vakavarainen, kivannäköinen ja ennen kaikkea täydellinen sielunkumppani. Minä olen nätti kasvoistani, mutta av-kriteereillä toivottoman läski ja liian pitkä naiseksi. :) Silti löytyi hyvätasoinen mies, joten kyllä muutkin löytävät! Ja Helsingissä tapahtui tämä, jos joku sitä miettii.

Olen sinua kymmenen vuotta vanhempi ja juuri eronnut. Olen eron myötä käynyt läpi todella mielenkiintoisen prosessin, liittyen ajatuksiini elämästä yleensä ja varsinkin parisuhteesta.



Olen vasta nyt, melkein nelikymppisenä, tekemässä aidosti omia ratkaisujani. Ensimmäistä kertaa asuntoni on sisustettu juuri niin kuin haluan, harrastan tasan sitä mitä huvittaa entisten body pumppien ja muiden kehonmuokkausjuttujen sijaan, olen ottanut kissan, matkustanut, syönyt, juonut, ollut ja elellyt varmasti kaikkien trendien ja sinkkuoppaiden vastaisesti, mutta omalla tavallani.



Olin huomaamattani sitonut monta haavettani parisuhteeseen, tyyliin Italiaan on tylsää matkustaa yksin, mutta parisuhteessa ollessa matka olisi kuin romanttinen elokuva. Todellisuudessa tappelimme ex-mieheni kanssa viikon Milanossa ja yksin vietin siellä yhden elämäni parhaista lomista.



Olen ymmärtänyt vihdoin, ettei parisuhteen varaan kannata laskea mitään. Voi tulla ero, mies voi kuolla, mitä tahansa. Yksin on selvittävä kuitenkin ja tehtävä elämä mieleisekseen, ostettava se mökki tai kissa nyt, eikä jossain tulevaisuuden hypotettisessa haaveessa.

ollut viisi vuotta kokonaan yksin? Vai tapaillut miehiä, ja mihin asti suhteet ovat edenneet? Pohdin, että mahtaako mahdollisissa suhteissasi olla jotain "kaavaa" jonka voisit tunnistaa ja huomata?



Millaisia vaatimuksia ja haaveita sinulla on miesehdokkaan suhteen? Jos kirjaisit niitä tähän, me palstalaiset voisimme arvioida, kuinka realistisia ne ovat?

ollut viisi vuotta kokonaan yksin? Vai tapaillut miehiä, ja mihin asti suhteet ovat edenneet? Pohdin, että mahtaako mahdollisissa suhteissasi olla jotain "kaavaa" jonka voisit tunnistaa ja huomata?

Millaisia vaatimuksia ja haaveita sinulla on miesehdokkaan suhteen? Jos kirjaisit niitä tähän, me palstalaiset voisimme arvioida, kuinka realistisia ne ovat?

En ole ikinä edes seurustellut. (Tätä en tietenkään heti mainitse pelottaakseni ihmisiä pois :D ) Olen käynyt vain treffeillä, mutta aina jommalta kummalta puuttuu kiinnostus. Pääasiassa kuitenkin minulta... Eli siinä mielessä vika voi olla minussa. En tosiaan odota mitään hirveää huumaa, mutta kai siinä jotakin kipinöitä pitäisi olla, vai? Useiden mukavien miesten kanssa olen jatkanut tapaamisia muutamia kertoja, mutta ei silti mitään. Siis ei synny edes välttämättä kaveruutta, saati ystävyyttä. Vain yksi poikkeus on niiden monien ja monien ehdokkaiden keskellä. Viime keväänä tapasin oikein ihanan miehen, käytiin kävelyillä yms.. Vaikutti kaikin puolin täydelliseltä. Mutta sitten hän pläräytti, että on lähdössä Rovaniemelle opiskelemaan kahdeksaksi vuodeksi! No, siihen kaatui sekin. (Oma elämäntilanteeni opiskelun ja työn kannalta on sellainen, että ei mitää mahdollisuuksia olisi ollut lähteä perässä)

Eikä tosiaan sen kummempaa vaatimuslistaa, mutta arvioikaa toki: ulkonäöllä ei ihan hirveää merkitystä, perustallaaja on oikein hyvä. Ei siinä muuta kun että haluaa tosiaan sen perheen perustaa jossakin vaiheessa ja elää yhdessä ihan sellaista tavallista, onnellista arkea. Luotettava pitää olla.

-ap

ollut viisi vuotta kokonaan yksin? Vai tapaillut miehiä, ja mihin asti suhteet ovat edenneet? Pohdin, että mahtaako mahdollisissa suhteissasi olla jotain "kaavaa" jonka voisit tunnistaa ja huomata?

Millaisia vaatimuksia ja haaveita sinulla on miesehdokkaan suhteen? Jos kirjaisit niitä tähän, me palstalaiset voisimme arvioida, kuinka realistisia ne ovat?

En ole ikinä edes seurustellut. (Tätä en tietenkään heti mainitse pelottaakseni ihmisiä pois :D ) Olen käynyt vain treffeillä, mutta aina jommalta kummalta puuttuu kiinnostus. Pääasiassa kuitenkin minulta... Eli siinä mielessä vika voi olla minussa. En tosiaan odota mitään hirveää huumaa, mutta kai siinä jotakin kipinöitä pitäisi olla, vai? Useiden mukavien miesten kanssa olen jatkanut tapaamisia muutamia kertoja, mutta ei silti mitään. Siis ei synny edes välttämättä kaveruutta, saati ystävyyttä. Vain yksi poikkeus on niiden monien ja monien ehdokkaiden keskellä. Viime keväänä tapasin oikein ihanan miehen, käytiin kävelyillä yms.. Vaikutti kaikin puolin täydelliseltä. Mutta sitten hän pläräytti, että on lähdössä Rovaniemelle opiskelemaan kahdeksaksi vuodeksi! No, siihen kaatui sekin. (Oma elämäntilanteeni opiskelun ja työn kannalta on sellainen, että ei mitää mahdollisuuksia olisi ollut lähteä perässä)

Eikä tosiaan sen kummempaa vaatimuslistaa, mutta arvioikaa toki: ulkonäöllä ei ihan hirveää merkitystä, perustallaaja on oikein hyvä. Ei siinä muuta kun että haluaa tosiaan sen perheen perustaa jossakin vaiheessa ja elää yhdessä ihan sellaista tavallista, onnellista arkea. Luotettava pitää olla.

-ap

Siis Rovaniemi on kuitenkin SUOMESSA. Kyllä monetkin ihmiset elää joitakin aikoja kaukosuhteissa. Jos olet satojen joukosta tavannut sellaisen ihmisen, joka olisi ihmisenä sinulle oikea, niin heität sen menemään koko elämänkaaren kannalta ajateltuna pikkuseikan takia.. No ei oo ihme, että olet sinkku.

Aina, siis AINA, on olemassa joku syy, miksi suhdetta ei jatkaisi. Se on se tunne, joka ohjaa ihmistä joustamaan, muokkaamaan omaa toimintaa ja ennen kaikkea YRITTÄMÄÄN vaikeuksista ja esteistä huolimatta.

Mä olen huomannut, että nää ikisinkut antavat yleensä jonkun käytännön tason asian pilata koko homman, minkä vuoksi he sitten ovat taas ilman "sitä oikeaa". Voi kurjuuksien kurjuus, mitä hyvien ihmissuhteiden haaskaamista! Tai etsivätkö sitten sitä syytä, ettei oikeasti tarvitse lähteä mihinkään aitoon suhteeseen?

Ap nyt on vielä tosi nuori, joten hänellä nyt ei mitään kiirettä vielä olekaan. Mutta muuten mietityttää aina välillä, miten ihmisten on niin vaikea pariutua.



Minulla pyörii koko ajan kaikenlaisia tyyppejä ympärillä, koska olen kiinnostunut ihmisistä. Siis siitä, keitä he ovat ja millaisia he ovat. Minua ei kiinnosta se, missä kaupungissa he asuvat, onko lapsia, millainen talo on, mitä harrastavat tmv. Asian ydin on oppia ja ennen kaikkea haluta oppia tuntemaan se ihminen. Oma kiinnostus herättää myös toisen kiinnostusta. Ihmiset ovat aina jollain tavalla kiinnostavia.



Jokaisen kanssa olisi löydettävissä hyviä syitä miksi ei. Mutta jokaisen kanssa on myös löydettävissä syitä miksi kyllä. Sieltä ne tunteet syttyvät. Loput on neuvottelukysymyksiä. Kaikki asianlaidat, tilanteet ym ovat lopulta ratkaistavissa tavalla tai toisella. Vain ihmiset ovat lopulta tärkeitä.



Minä en olisi aviossa nykyisen miehen kanssa, jos olisin pohtinut asiaa järjen kautta. Sama tilanne on monilla muilla. Tunneside vetää ihmiset yhteen, ei järki.

Viime keväänä tapasin oikein ihanan miehen, käytiin kävelyillä yms.. Vaikutti kaikin puolin täydelliseltä. Mutta sitten hän pläräytti, että on lähdössä Rovaniemelle opiskelemaan kahdeksaksi vuodeksi! No, siihen kaatui sekin. -ap

Siis Rovaniemi on kuitenkin SUOMESSA.--

Ettei vaan tuo Rovaniemi ollut miehen puolelta tekosyy. Tokihan nyt akateemisia opintoja voi noin kauan väkertää, vaikka nykyisin pitäisi alempi tutkinto suorittaa kolmessa ja ylempi tutkinto siihen päälle kahdessa vuodessa.

Et tosin sanonut, että hän oli yliopistoon menossa, mutta jotkin ammattikorkeakoulun opinnot vievät käsittääkseni vielä vähemmän vuosia. Ja tämä mies oli sitten päättänyt heti, että kahdeksan vuotta hänellä menee?

Miehenä aina hämmästyttää nämä naisten passiivisuuskeinot, eli neuvotaan lopettamaan etsiminen. Minusta naiset vaikuttavat passiivisilta vaikka sanoisivatkin etsivänsä kumppania, eli eivät ota kunnolla kontaktia tai uskalla näyttää kiinnostuneelta.



Miehenä jos yrittäisi löytää kumppanin noilla keinoilla olisi kohtalona kuolla vanhuuteen yksin ja poikuus tallella. Kyllä uskon ihan varmasti, että jos nainen rohkaistuu oikeasti yrittämään miehiä niin kyllä löytyy. Ehkä ongelma on siinä, että naiset inhoavat aloitteiden tekemistä.



Joku taisi sanoa, että on käynyt netin kautta noin sadan miehen kanssa treffeillä ja yksikään ei napannut. Varmaan siinä on jo karsintaa tehty ennen treffeille menoa, eli luultavasti perusjoukkona on ollut useampi sata tai tuhansia miehiä. Kukaan ei kelvannut. Heti perään kyllä ollaan puhumassa miten ihan tavallinen tallaaja kelpaa, kunhan on "itselle sopiva"? Miten voi muka tavallinen kelvata, jos sadoista miehistä ei löydy sellaista?

Rovaniemi juttu nyt ei vaan olisi onnistunut ja sillä selvä. Tunnen itseni, ja tiedän etten pystyisi olemaan etäsuhteessa. Ja tiedän myös, ettei valehdellut kun ollaan vieläkin kuulolla aina välillä. Sen alan koulutus kestää sen kahdeksan vuotta.



Ja viimeiselle vastanneelle.. En itse olen todellakaan käynyt noin monilla treffeillä, täällä nyt koko ajan sekoitetaan minut (ap:n) johonkin sivukommentoijaan! Olen ehkä noin 12 treffeillä käynyt jos sitäkään.



Plaah... etsiäkkö nyt vaiko eikö, otappa selvää.



-ap

Ikää tulee ylihuomenna täyteen 38 vuotta ja etsitty on ankarasti tuosta 35 vuodesta asti. Siihen asti ajattelin että kunhan tässä elelen ja kuljen silmät avoinna niin joku tulee vastaan, vaan eipä tullut. Ei näytä tulevan etsimälläkään.

Mä oon huomannut, että sen jälkeen kun aloin urheilla niin paljon, että se tosiaan näkyy kropassa, potentiaalisia miehiä on ollut paljon enemmän tyrkyllä. Niin se vaan menee, että miehet juoksee timmin perän perässä.



Toinen juttu on pukeutuminen. Etsi oma tyylisi ja viihdy siinä. Kolmas juttu tietysti se mitä pään sisällä liikkuu: ole kiinnostunut asioista, tee juttuja, niin olet itsekin kiinnostava.

et etsi elokuvarakkautta, mutta ok-tyypit eivät kelpaa. Ymmärrän kyllä, että väliin jää tilaa, mutta taitaa olla niin, että joudut tyytymään sellaisiin ihmisiin, joita on olemassa, etkä sellasiin, joista vain haaveilet.



Oscar.

Olen kyllä hyvässä kunnossa ja liikun paljon. Rintoja ei nyt paljoa ole, mutta eipä ole ylimääräistä missään muuallakaan. Ja ihan nätti muutenkin olen.. Kaikki perusasiat kunnossa.

Itsestä (olen tosin onnellisesti varattu) tuntuu, että töissä olisi mahdollisuuksia vaikka mihin romansseihin, kun joidenkin kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä ja siinä ohessa tutustutaan muutenkin.

Mä oon huomannut, että sen jälkeen kun aloin urheilla niin paljon, että se tosiaan näkyy kropassa, potentiaalisia miehiä on ollut paljon enemmän tyrkyllä. Niin se vaan menee, että miehet juoksee timmin perän perässä.

Toinen juttu on pukeutuminen. Etsi oma tyylisi ja viihdy siinä. Kolmas juttu tietysti se mitä pään sisällä liikkuu: ole kiinnostunut asioista, tee juttuja, niin olet itsekin kiinnostava.

ainakin on vahva oma tyyli, mutta ehkä se juuri on miehistä pelottavaa. Se tyyli kun dramaattinen ja graafinen, paljon mustaa ja valkoista, selkeitä linjoja, hiuksetkin mustat ja geometrisesti leikatut. Ikäisekseni olen varsin timmikin, ja itse asiassa ulkonäkööni ihastutaan usein mutta sitten kun päästään jutuille ketään ei enää kiinnosta.