Saako lapsiperheet joulun vuoksi jotain ekstraa toimeentulotuen asiakkaina?
Onko siis mitään joulurahaa olemassakaan? Olemme nyt pari kuukautta saaneet tt-tukea ja saadaan vielä joulukuussa. Ruoat toki saadaan jouluksikin ostettua (syödään halpoja ruokia), mutta entä lahjat lapsille tms.?
Kommentit (103)
Sitä kun harvoin muistaa työssäkäyvä laskea tuloksi. Ihmeellistä kun sitä rahaa on niin vähän niin luulis laskevan..
Vierailija:
Kyllähän perheen sosiaalietuudet muutenkin ovat suhteellisen hyvät Suomessa, joten usein ihmetyttää, millaisia ovat tilanteet jotka ajavat toimeentulotuen piiriin. Jos olet työttömänä ( mikä on varmasti todellista muualla kuin pääkaupunkiseudulla) yleensä kuuluu kuitenkin työttömyysturvan piiriin, tulee lapsilisiä, äitiyspäivärahaa tai kotihoidon tukea, Pienituloiset saavat asumistukea ym. ns. normaaleja tukipalveluja. Miksi toimeentulotukea?
tuollainen katkeroituminen mitä täältä saa lukea. Meilläpäin viime vuonna annettiin 50e lahjakortti paikalliseen leluliikkeeseen toimeentulotuen asiakkaille. Minä en saanut enkä yhtään karehdi niitä jotka sai, päinvastoin.
Vierailija:
ns. normaaleja tukipalveluja. Miksi toimeentulotukea?
Mitä hyötyä on, että ihmisen pitäisi elää mahdollisimman kurjasti? Siitä seuraa masennusta, syrjäytymistä, alkoholiongelmia jne. On edullisempaa auttaa hetkellisesti enemmän kuin maksaa työttömyyskorvauksia jne. lopun elämän ajan.
Miksi ei sitten hae itselleen ja perheelleen parempaa elämää etsimällä töitä! Ei yhteiskunnan pidä vastata kokonaan perheiden elättämisestä- kyllä se on perheen itsensä tehtävä. Etuudet ovat tukena perheelle jos se palkkatulo jää pienehköksi
vaikea maksaa 5kk peräjälkeen joka kuukausi yli 200¿ sairaalaskuja, päälle vielä lääkekulut yli 100¿/kuukausi. Ja mikä ratkiriemukkainta, niin välillä vaihtuu vuosi ja kaikki maksukatot nollautuu. Onneksi sain osaan lääkkeistä 100% Kela-korvauksen, koska niiden hinta olisi ollut paha hyvinkin tienaavalle. Viisi valkosolunkasvutekijäpistosta maksaa n.3400¿, kuukaudessa niitä tarvitsin 7-10.
Jollakin piti lapsi ruokkia. En todellakaan valinnut sitä, että miehen jäädessä työttömäksi sairastuin uudestaan syöpään.
Vierailija:
Miksi toimeentulotukea?
Ja tuon tiedon jälkeen olen vakuuttunut siitä että teidän perhettä kuuluukin auttaa! JUURI TUOLLAISIIN TILANTEISIIN YHTEISKUNNAN TULEEKIN PUUTTUA! Ikävä kyllä kaikki toimeentulotukiasiakkaat eivät oel ns. kriisitilanteessa vaan ovat oppineet tavan laiskotella ja olla kantamatta vastuuta
Vierailija:
Miksi ei sitten hae itselleen ja perheelleen parempaa elämää etsimällä töitä! Ei yhteiskunnan pidä vastata kokonaan perheiden elättämisestä- kyllä se on perheen itsensä tehtävä. Etuudet ovat tukena perheelle jos se palkkatulo jää pienehköksi
oli vaikea maksaa 5kk peräjälkeen joka kuukausi yli 200¿:n sairaalaskuja, lisäksi tuli lääkekulut yli 100¿/kk. Onneksi osaan lääkkeistä sain 100% Kela-korvauksen, koska niitä lääkkeitä olisi ollut hyvinkin tienaavan vaikea maksaa. Viisi valkosolunkasvutekijäpistosta maksaa n.3400¿, kuukaudessa tarvitsin niitä 7-10.
Kaikkein ratkiriemukkainta on se, että tuossa välillä vaihtui vuosi ja kaikki maksukatot nollautuivat. Jostain oli saatava lapsellekin ruokaan rahaa. En todellakaan valinnut sitä, että miehen työttömyyden aikana sairastuin toisen kerran syöpään! Eikä mies valinnut sitä, että työnantaja teki konkurssin juuri silloin, kun avovaimo sairastui vakavasti.
Toivokaa te haukkujat ettei teille koskaan tapahdu mitään pahaa, koska olette henkisesti niin kypsymättömiä ettette kestäisi sitä.
Vierailija:
Miksi toimeentulotukea?
mutta viime vuonna seurakunta lahjoitti 50¿, ruokalahjakortin läheiseen kauppaan.
Vuoden alustakin ne ovat niitä tarvitsijoille ilmaisia eli koskaan ei tuota 3400 ¿ summaa joudu kukaan itse maksamaan, oli rikas tai köyhä
Jos hoidot alkavat lokakuussa kuten mulla, maksukatto ehtii tulla joskus joulukuussa täyteen. Siitä ehtii ehkä vähän hyötyä, niin sitten vaihtuu vuosi.
Ja kun maksukatto on täynnä, niin maksu sairaalassaolosta 12¿/päivä. Kun kuukaudesta saattaa mennä kolmekin viikkoa sairaalassa, niin laskua kertyy tuostakin maksusta 252¿/kk+lääkkeet. On aika paljon maksettavaa työttömälle ja sairaslomalaiselle, joilla on pieni lapsi.
Vierailija:
Ihme valitusta..........
Vierailija:
oli vaikea maksaa 5kk peräjälkeen joka kuukausi yli 200¿:n sairaalaskuja, lisäksi tuli lääkekulut yli 100¿/kk. Onneksi osaan lääkkeistä sain 100% Kela-korvauksen, koska niitä lääkkeitä olisi ollut hyvinkin tienaavan vaikea maksaa. Viisi valkosolunkasvutekijäpistosta maksaa n.3400¿, kuukaudessa tarvitsin niitä 7-10.Kaikkein ratkiriemukkainta on se, että tuossa välillä vaihtui vuosi ja kaikki maksukatot nollautuivat. Jostain oli saatava lapsellekin ruokaan rahaa. En todellakaan valinnut sitä, että miehen työttömyyden aikana sairastuin toisen kerran syöpään! Eikä mies valinnut sitä, että työnantaja teki konkurssin juuri silloin, kun avovaimo sairastui vakavasti.
Toivokaa te haukkujat ettei teille koskaan tapahdu mitään pahaa, koska olette henkisesti niin kypsymättömiä ettette kestäisi sitä.
Lisättäköön, että emme saaneet asumistukea. Olimme aivan rajoilla, oli vähän liian " hyvät" tulot.
Mulla oli niiden pistosten lisäksi kortisonia ja lukuisia antibiootteja, joihin sai tavallisen Kela-korvauksen.
Vierailija:
vaikea maksaa 5kk peräjälkeen joka kuukausi yli 200¿ sairaalaskuja, päälle vielä lääkekulut yli 100¿/kuukausi. Ja mikä ratkiriemukkainta, niin välillä vaihtuu vuosi ja kaikki maksukatot nollautuu. Onneksi sain osaan lääkkeistä 100% Kela-korvauksen, koska niiden hinta olisi ollut paha hyvinkin tienaavalle. Viisi valkosolunkasvutekijäpistosta maksaa n.3400¿, kuukaudessa niitä tarvitsin 7-10.Jollakin piti lapsi ruokkia. En todellakaan valinnut sitä, että miehen jäädessä työttömäksi sairastuin uudestaan syöpään.
Vierailija:
Miksi toimeentulotukea?
Sairaat tarvitsevat lääkkeitä hoitoonsa- lääkekatto tulee siinä vastaan yhteiskunnan apuna - raja jossain 600 ¿; (?) tienoilla. Sairaalamaksut tulevat myös kalliiksi jos niitä on paljon - se tiedetään ja ne kaikki ovat ylimääräisiä kuluja, joita ei kukaan toivo- saati pehe joilla talous tekee muutenkin tiukkaa. Sama tilanne usein myös pienituloisilla vanhuksilla ja kriisit saattavat olla vieläkin syvempiä, joksa he eivät osaa eikä ehkä kykenekään hakea apua. Täytyy sanoa, että onneksi miehesi on nyt työttömänä, koska sairastamisesi on vakavaa ja näin hän voi keskittyä lapsen hoitoon enemmän ja olla ehkä sinunkin tukena. Tietenkin tilanne on hänelle rankkaa ja olisiko sittenkin helpompaa viedä lapsi hoitoon ja itse töihin, jotta ajatukset saisi muuhunkin kuin sinun sairauteesi. Ja jos se tuntuisi helpommalta, mutta töitä ei ole saatavilla - miehesi hyvinvointikin on vaarassa. Vaikea tilanne!
Minä uskon, että harva toimeentulotukiasiakas itse toivoo sellaista elämää. Useimmat häpeävät riippuvuuttaan yhteiskunnan tuesta, ja tuen hakeminen on usein nöyryyttävä kokemus. Koko oma elämä ruoditaan, arvioidaan asiakkaan tekemiä valintoja ja kaikkea saa selittää viranomaiselle.
Varmasti on pieni joukko ihmisiä, joille toimeentulotukiasiakkuus on elämäntapavalinta, mutta hekään tuskin iloitsevat siitä, että kyky hallita omaa elämää on niin heikko. He valitsevat itselleen helpoimman tien, joka sekään ei oikeasti ole helppo. Ellei heille olisi tarjolla toimeentulotukea, heikko elämänhallinta jouduttaisiin kuitenkin kompensoimaan jotenkin, esimerkiksi lastensuojelullisin toimenpitein.
Itse toivon, että lapsiperheet saisivat jouluna jotain ekstraa, jotta köyhyys ei leimaisi heidän lapsiaan ja tekisi lapsista katkeria. Köyhyys on ikävä vaiva ja vielä ikävämmäksi sen tekee ympäristön ilkeä suhtautuminen.
Huono-osaisuus on periytyvää - se on tutkittu juttu. Harva lapsi pystyy katkaisemaan vanhemmilta perittyä tapaa toimia
Kyllähän perheen sosiaalietuudet muutenkin ovat suhteellisen hyvät Suomessa, joten usein ihmetyttää, millaisia ovat tilanteet jotka ajavat toimeentulotuen piiriin. Jos olet työttömänä ( mikä on varmasti todellista muualla kuin pääkaupunkiseudulla) yleensä kuuluu kuitenkin työttömyysturvan piiriin, tulee lapsilisiä, äitiyspäivärahaa tai kotihoidon tukea, Pienituloiset saavat asumistukea ym. ns. normaaleja tukipalveluja. Miksi toimeentulotukea?