Lue keskustelun säännöt.
Lopetin täysin mieheni "äitinä olemisen" ja seuraukset alkavat kypsyä :D
10.10.2014 |
Elämme jännittäviä aikoja!
Päätin tuossa parisen viikkoa sitten, etten ole enää mieheni äiti ja sitä myöden lopetin kaiken ns. passaamisen ja "nalkuttamisen".
Jos mies jättää tavaroitaan ns. vääriin paikkoihin (esim. jätti vasaran keskelle eteisen lattiaa kun käytti sitä johonkin tietokonehommaansa) niin en siivoa niitä oikeille paikoilleen vaan laitan ne miehen työpöydälle tms miehen "omalle alueelle".
En enää myöskään osta hänelle hänen käyttämiään hygieniatuotteita ja omanikin olen siirtänyt "piiloon" (eri paikkaan), jotta hän ei voi tapansa mukaan siirtyä käyttämään minun tuotteitani omiensa loputtua kun ei saa aikaiseksi ostaa uusia.
Maksan itse yhteiset laskut, hänen nimellään tulevista en kysele yhtään mitään. Saa nähdä koska alkaa perintäkirjeet putoilla koska yleensä hän maksaa omat laskunsa vasta kun kyselen moneen otteeseen. Silloinkin hän hermostuu kun muka "tekee kaiken väärin" kun minä nalkutan, vaikka totuus on, ettei hän tee yhtään mitään ja joutuu aikamoiseen kiipeliin jos ei ala hoitaa hommiaan ilman että minä pidän huolen ja muistutan. Mutta sori, se on loppu nyt :D
Hänellä on myös tapana kasata likaiset vaatteet työtuolilleen. Ennen aina tämän 4 vuotta kestäneen suhteen aikana tasaisin väliajoin joko itse otin siitä likaiset vaatteet pois ja vein pyykkiin tai sanoin hänelle asiasta (monta kertaa) kunnes hän lopulta itse vei ne pyynnöstä pesuun. Nyt en ole sanonut sanallakaan asiasta ja tilanne on se, että miehellä taitaa olla enää yksi ainoa puhdas paita kaapissa jäljellä, kaikki muut vaatteet ovat likasena tuolilla. Hän ei tajua tehdä asialle mitään, vaikka välillä nostan lattialle pudonneita vaatteita takaisin siihen tuolille ja mikä uskomattominta: hän ISTUU nykyään sen vaatekasan päällä käyttäen vain tuolin reunaa. Hän ei siis edes enää mahdu kunnolla sille tuolille, mutta SILTI hän ei tajua(???) viedä niitä p*skaisia vaatteita siitä pois. Seuraan suurella mielenkiinnolla, miten tämä tuoliepisodi päättyy...
Eli jos samat asiat suhteessa häiritsee mitkä minua häiritsi, niin suosittelen tälläistä testiä ja asennetta kaikille teille! Tässä oppii lisää todella paljon sekä kumppanistaan, että myös itsestään! :D
Kommentit (993)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostin tän vanhan.
Oma mittari täyttyi juhannuksena. En valmista enää safkaa miehelle, koska se ei ole vastavuoroista. En täytä kahvipurkkia tai hae maitoa, sillä en käytä. Kuten en lihaakaan. Meillä on nyt kaapissa soijatuotteita ja kasviksia ja hedelmiä. Mies söi eilen lihapiirakan ja paukutteli teatraalisesti jääkaapin ovia, seisoi kuin tatti siinä ihmettelemässä kaapin tyhjyyttä. Nautin tästä, kun se vihdoin joutuu toteamaan,että ihan oikeasti se ateria ei synny tyhjästä.
Pliis raportoi tuloksia :)
Mä tulin nyt raportoimaan tuloksia. Meillä on nyt omat ruuat täysin, mies syö eineksiä ja valmisruokia ja kokkaa purkkikeittoja jne. Ei sitä kiinnostanut, vaikka lopetin kokkaamisen sille. Mä en aio jatkossakaan valmistaa sille aterioita, ihan liikaa työtä kun toinen ei arvosta kuitenkaan.
Mies syö nykyisin töissä lounaan ja sitten seuraavan kerran kotona illalla joskus klo 22 aikaan lihapiirakoita, leipää, juustoja, kinkkuja, pussikeittoja.. Mättää kuin bulimikko kun verensokeri on alhaalla ja päivän paastonnut.
Tappaa itsensä elintavoilla, sepelvaltimotautiin kuoli sedät ja isä ja miehen suvussa kaikilla sitä. Tottakai se kuolee tohon aikanaan vaikka ylipainoa ei ole kun hänen mielestään painoindeksi on se juttu. Kun sanon, että syö epäterveellisesti se kaivaa kaloritaulukon ja painoindeksit ja selittää, että terve on ja syö oikean määrän. Kahdessa ateriassa päivän kaikki ravintoaineet kerralla plus helvetillinen määrä suolaa, piilorasvoja, sokeria, lisäaineita.. hyi.
Samaan aikaan olen tajunnut, että en rakasta koko ihmistä, on muutenkin ihan erilainen kun minä. Siinä vaiheessa kun pari ei voi syödä edes samaa ruokaa ja toisella ei ole mitään mielenkiintoa oppiakaan kokkaamista, niin parempi mennä omia polkuja. Conclusion: Ero tulossa.
Parempi noin. Sinä voit etsiä itsellesi kokin ja miehesi jonkun perinteisemmän naisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nostin tän vanhan.
Oma mittari täyttyi juhannuksena. En valmista enää safkaa miehelle, koska se ei ole vastavuoroista. En täytä kahvipurkkia tai hae maitoa, sillä en käytä. Kuten en lihaakaan. Meillä on nyt kaapissa soijatuotteita ja kasviksia ja hedelmiä. Mies söi eilen lihapiirakan ja paukutteli teatraalisesti jääkaapin ovia, seisoi kuin tatti siinä ihmettelemässä kaapin tyhjyyttä. Nautin tästä, kun se vihdoin joutuu toteamaan,että ihan oikeasti se ateria ei synny tyhjästä.
Pliis raportoi tuloksia :)
Mä tulin nyt raportoimaan tuloksia. Meillä on nyt omat ruuat täysin, mies syö eineksiä ja valmisruokia ja kokkaa purkkikeittoja jne. Ei sitä kiinnostanut, vaikka lopetin kokkaamisen sille. Mä en aio jatkossakaan valmistaa sille aterioita, ihan liikaa työtä kun toinen ei arvosta kuitenkaan.
Mies syö nykyisin töissä lounaan ja sitten seuraavan kerran kotona illalla joskus klo 22 aikaan lihapiirakoita, leipää, juustoja, kinkkuja, pussikeittoja.. Mättää kuin bulimikko kun verensokeri on alhaalla ja päivän paastonnut.
Tappaa itsensä elintavoilla, sepelvaltimotautiin kuoli sedät ja isä ja miehen suvussa kaikilla sitä. Tottakai se kuolee tohon aikanaan vaikka ylipainoa ei ole kun hänen mielestään painoindeksi on se juttu. Kun sanon, että syö epäterveellisesti se kaivaa kaloritaulukon ja painoindeksit ja selittää, että terve on ja syö oikean määrän. Kahdessa ateriassa päivän kaikki ravintoaineet kerralla plus helvetillinen määrä suolaa, piilorasvoja, sokeria, lisäaineita.. hyi.
Samaan aikaan olen tajunnut, että en rakasta koko ihmistä, on muutenkin ihan erilainen kun minä. Siinä vaiheessa kun pari ei voi syödä edes samaa ruokaa ja toisella ei ole mitään mielenkiintoa oppiakaan kokkaamista, niin parempi mennä omia polkuja. Conclusion: Ero tulossa.
Parempi noin. Sinä voit etsiä itsellesi kokin ja miehesi jonkun perinteisemmän naisen.
Toivottavasti se mies sitten kykenee elättämään sen perinteisen naisen. Tuskin pystyy. Työpaikka ei ole varma kenelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies on kans välillä niin avuton mutta onneksi myöntää sen. En vaadi mitään kotitöitä kun olen itse lasten kanssa kotona niin sehän on se mun duuni täällä. Mutta kyllä mies esim. omat työvaatteensa pesee ja pyytää jos jotain tiettyä vaatetta täytyy pestä. Mulla on yleensä aika rutiini systeemit noihin kotitöihin etten kaipaa ketään niitä sotkemaan. Tiskit on ainoot jotka kunnolla pännii kun välillä joutuu mussuttaen keräileen ties mistä, mutta mussutuksen tuloksena astiat on jo löytäny tiskipöydälle asti vaikkei vielä koneeseen. No toisaalta mulla on tiskikoneenkin täyttö niin tarkkaa että menee hermot jos siä on astiat väärin. Ruokaa laitan koska pidän siitä ja laitan sellaista mikä sopii koko perheelle, koska en ymmärrä mikä järki tehdä iso määrä ruokaa jota voisin syödä vain yksin? Välillä teen lisukkeeksi itselleni jotain mistä mies ei niin välitä. Kai se sitten on mun tapa osoittaa välittämistä että huolehdin kodista ja kyllä meillä mies arvostaa suuresti työtä jota teen kodin siisteyden ja lapsista huolehtimisen eteen. Kaikkien kotitöiden lisäksi kyllä mulla on aikaa lasikotella, leikkiä lasten kanssa, puuhailla jotain omiani jne. toisaalta ei koti aina kiillä kuin sisustuslehdestä mutta miksi pitäisi?
Jokainen perhee jakaa kotityöt ja muun vastuun parhaaksi katsomallaan tavalla, ja jos olette kumpikin tyytyväisiä niin hyvä niin! Mutta entä sitten, kun et enää olekaan lasten kanssa kotona? Mies on tottunut että palvelu pelaa (eikä hänen tyylinsä tehdä edes kelpaisi), sinä olet tottunut että asiat hoituu juuri niin kuin sinä haluat...
No ei näytä siltä että tuolla kirjoittajalla olisi pienintäkään aikomusta palata työelämään kun kotona viihtyy selvästi paremmin. Eiköhän moni nainen noudata taktiikkaa, että tekee itsestään kotona korvaamattoman ja toivoo että mies suostuu käymään yksin töissä. Kun "on mukava tulla siistiin kotiin kun ruoka on valmiina." Ilmeisesti moni mies suostuu siihen että raataa kahden edestä. Eipä sillä, paljon löytyisi miehiä jotka ottaisivat saman kotirouvan pestin, jos se olisi sosiaalisesti hyväksyttävää.
Olen tehnyt vastaavan herätyksen. Olin puhki ja poikki hoitaessani kotia ja kahta erityislasta. Mies ei vaan jaksanut uskoa miten meinasin hukkua työhön. Hän kävi töissä ja oli siis oikeutettu pitkiin katkottomiin yöuniin ja minä sain pärjätä vähemmällä. Miehellä oli tietysti oikeus nähdä kavereita ja käydä yksin salilla. Mies vetosi, että käynhän minäkin tapaamassa ystäviä johon sanoin, että minulla on aina lapset mukana ja ei paljon pysty kuulumisia vaihtamaan kun pitää vintiöitä vahtia.
Kerran sitten makasin yöllä sängyssä ja mietin miten saisin miehen tajuamaan miten uuvuttavaa on hoitaa kotia ja lapsia yksin. Aamulla mies lähti töihin ja minä kaivoin videokameran esiin. Kuvasin päiväämme, syöttöjä ja siivousta, nukuttamisia päiväunille. Kuvasin kelloa ja laskin kauanko siihen, että mies tulee töistä. Kuvasin lapsen raivokohtauksia, niin tietysti, että jätin kameran pöydälle ja menin itse rauhoittelemaan. Välillä kuvasin omaa itkuista naamaa. Kuvasin autossa lasten huutoa matkalla sairaalaan (toinen lapsista saa sairaalassa tapahtuvaa hoitoa) ja kuvasin kelloa jälleen ja omaa naamaa vuodattaen miltä minusta juuri sillä hetkellä tuntui. Kuvasin pieniä pätkiä kaikkialta ja kuvasin kaiken minkä koin raskaaksi.
Kuvasin seuraavanakin päivänä. Kuvasin jälleen kaikkea. Edellisenä päiväni minulla oli ollut auto poikkeuksellisesti lapsen hoidon takia. Muuten kuljemme rattailla myös kauppaan.
Mies tuli töistä. Istutin hänet sohvalle ja laitoin telkkarista tulemaan päivän kuvaukset. Mies istui koko videon ajan hiljaa, välillä painoi kädet kasvoilleen. Videon loputtua hän katsoi minua ja sanoi, että en ansaitse tuollaista elämää. Pahaa oli kuulemma tehnyt katsoa se taisto, että sain lapset nukkumaan päiväunia ja sen jälkeen kuvasin pyykkitelineitä, että siinä onkin seuraava homma nyt kun lapset nukkuvat. Hän todella oli luullut, että istun jalat pöydällä sen tunnin minkä lapset olivat unessa.
Tehostaakseni pointtia päätin, että hoidamme kaupan siten miten päivittäin joudun sen hoitamaan. Ulkona oli kylmä ja satoi, sanoin, että lähdetään kauppaan. Mies katsoi ulos kauhuissaan kun näytin, että kävellen mennään. Mies työnsi tuplarattaat ja kantoi painavat ostokset. Hän oli järkyttynyt reissusta.
Auttoi, nykyään en hoida kauppaa vaan mies käy autolla tekemässä ostokset. Hän tekee myös osansa kotitöistä. Hän päästää minut yksin tapaamaan ystäviäni. Hoidamme yhdessä nykyään asiat ja taakkani keveni kummasti kun ei tarvitse kerätä miehen tavaroita ja hän tekee sen osan minkä pystyy töiden jälkeen.
Tuon jälkeen myös mies on selvästi enemmän arvostanut minua. Minäkin häntä, joten kokeilu päättyi meillä onnellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies on kans välillä niin avuton mutta onneksi myöntää sen. En vaadi mitään kotitöitä kun olen itse lasten kanssa kotona niin sehän on se mun duuni täällä. Mutta kyllä mies esim. omat työvaatteensa pesee ja pyytää jos jotain tiettyä vaatetta täytyy pestä. Mulla on yleensä aika rutiini systeemit noihin kotitöihin etten kaipaa ketään niitä sotkemaan. Tiskit on ainoot jotka kunnolla pännii kun välillä joutuu mussuttaen keräileen ties mistä, mutta mussutuksen tuloksena astiat on jo löytäny tiskipöydälle asti vaikkei vielä koneeseen. No toisaalta mulla on tiskikoneenkin täyttö niin tarkkaa että menee hermot jos siä on astiat väärin. Ruokaa laitan koska pidän siitä ja laitan sellaista mikä sopii koko perheelle, koska en ymmärrä mikä järki tehdä iso määrä ruokaa jota voisin syödä vain yksin? Välillä teen lisukkeeksi itselleni jotain mistä mies ei niin välitä. Kai se sitten on mun tapa osoittaa välittämistä että huolehdin kodista ja kyllä meillä mies arvostaa suuresti työtä jota teen kodin siisteyden ja lapsista huolehtimisen eteen. Kaikkien kotitöiden lisäksi kyllä mulla on aikaa lasikotella, leikkiä lasten kanssa, puuhailla jotain omiani jne. toisaalta ei koti aina kiillä kuin sisustuslehdestä mutta miksi pitäisi?
Jokainen perhee jakaa kotityöt ja muun vastuun parhaaksi katsomallaan tavalla, ja jos olette kumpikin tyytyväisiä niin hyvä niin! Mutta entä sitten, kun et enää olekaan lasten kanssa kotona? Mies on tottunut että palvelu pelaa (eikä hänen tyylinsä tehdä edes kelpaisi), sinä olet tottunut että asiat hoituu juuri niin kuin sinä haluat...
No ei näytä siltä että tuolla kirjoittajalla olisi pienintäkään aikomusta palata työelämään kun kotona viihtyy selvästi paremmin. Eiköhän moni nainen noudata taktiikkaa, että tekee itsestään kotona korvaamattoman ja toivoo että mies suostuu käymään yksin töissä. Kun "on mukava tulla siistiin kotiin kun ruoka on valmiina." Ilmeisesti moni mies suostuu siihen että raataa kahden edestä. Eipä sillä, paljon löytyisi miehiä jotka ottaisivat saman kotirouvan pestin, jos se olisi sosiaalisesti hyväksyttävää.
En usko, että moni. Vaatii ihan tietyn mielenlaadun, jotta kokisi sen mielekkääksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhee jakaa kotityöt ja muun vastuun parhaaksi katsomallaan tavalla, ja jos olette kumpikin tyytyväisiä niin hyvä niin! Mutta entä sitten, kun et enää olekaan lasten kanssa kotona? Mies on tottunut että palvelu pelaa (eikä hänen tyylinsä tehdä edes kelpaisi), sinä olet tottunut että asiat hoituu juuri niin kuin sinä haluat...
.
Niin, voi tämä olla toisinkin päin. Olen itse miehenä vuorostaan ollut kotona hiukkasen aikaa ja eipä vaimolla tarvitse stressata kotitöistä. 3 lasta laitan aamulla kouluun, kahvit on rouvalla valmiina odottamassa, kun suvaitsee herätä, kämppä on puhtaampi kuin hänen kotona ollessaan. Ruokaakin varioin enkä syötä sitä iänikuista jauhelihaa yms. Aikaa kun on kokkailla, siivota, pestä pyykkiä jne ihan liikaakin. Harrastaakin ehtii monenmoista lasten koulupäivän aikana. On se vaan niin helppoa olla kotona, että tänne kyllä mielellään jäisi aikaa kuluttamaan...
Tuohon tottumiseen. Pakko se on välillä vaimollekin ärähtää, että sinä teet vuorostasi tuon, muuten ei varmaan saisi aikaiseksi mitään ja tottuu vielä siihen, että palvelu pelaa.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="11.10.2014 klo 00:22"]Kovin on katkeria miehiä ketjussa kommentoimassa. Taisi aika ikävästi kolahtaa :)
No totta vitussa.
Väkisinkin alkaa miettiä, mitä se mies tuollaisesta suhteesta saa, jossa on suunnilleen jogurttipurkitkin merkattu nimitarroilla. Nainen saa ison omakotitalon, jolla rehvastella ystävilleen yms mihin ei ehkä yksin olisi varaa. Miehelle ei tuokaan oikein käy perustelusta. En ole koskaan kuullut miehen lesoavan noilla asioilla. Ne on aina tyyliin "muija halus tammiparketin". Sen sijaan miehellä olisi yksin asuessaan mahdollisuus farmarikotteron sijasta hankkia vaikka urheiluauto. Niillä miehet lesoaa.
Jokainen tietysti tekee omat valintansa ja suostuu kohtaloonsa, mutta aika ikävästi kohtelette miehiänne minusta.
Hihi, hoho. Ootko nähnyt yhtään omistusasunnossa asuvaa miestä, jos kukaan niistä ei oo kehunut lattioita, seiniä, viemärijärjestelmää, kodinkoneita ym ym? Ehkä sun tuttusi ei ole niin tekniikasta viehättyneitä, omien tuttavapariskuntieni äijät on kyllä hyvinkin (jopa turhankin) perinpohjaisesti selittäneet miten hieno heidän asuntonsa on lattiasta kattoon, ja kaikkeen siltä väliltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 23:02"]
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 22:40"]Minäkin kyllä ärsyynnyn välillä samanlaisista asioista puolisossani. Mutta! On sillä hyvätkin puolensa, en osaa hoitaa mitään autoon liittyvää, en jaksa ajaa nurmikkoa/tehdä lumitöitä, en ymmärrä tietokoneista tai teknisistä laitteista juuri mitään yms. Tiedän että miestä ehkä vähän ärsyttää sitten taas just noi jutut. Mutta toinen tosiamme sietäen ja auttaen tässä eteenpäin mennään.
On vähän eri asia, jos mies vaihtaa kaksi kertaa vuodessa auton renkaat, kerran vuodessa joutuu jotain ruohonleikkurille tekemään yms KUIN että nainen joutuu hoitamaan kotityöt vuoden jokaisena päivänä.
Autonhuolto, tietokoneongelmat, lumityöt, ruohonleikkuu...Tämä kaikkiko mielestäsi vaatii vain yhden päivän vuodessa?
Kyllähän tämän on varmasti joku jo kertonutkin, mutta a) auto huolletaan kerran vuodessa, b) lumityöt tehdään kun on satanut lunta, keskimäärin kerran viikossa talvella, c) ruohoa leikataan kesäisin, myös noin kerran viikossa.
Kesän ja talven väliin jää kevät ja syksy, jolloin lumisadekaudet ja ruohonkasvu on hiljaisempaa. Näin ollen "perheen miehelle" riittää töitä korkeintaan tunniksi joka viikko.
"Perheen nainen" pesee pyykit, siivoaa ja laittaa ruokaa (kuitenkin perheen koosta riippuen) päivittäin, kuluttuaen siihen n. 2-3 h.
Vastaaja on hyvä ja miettii kuinka hyvin nämä tehtävänjaot korreloivat keskenään, kun puhutaan kahdesta työssäkäyvästä aikuisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhee jakaa kotityöt ja muun vastuun parhaaksi katsomallaan tavalla, ja jos olette kumpikin tyytyväisiä niin hyvä niin! Mutta entä sitten, kun et enää olekaan lasten kanssa kotona? Mies on tottunut että palvelu pelaa (eikä hänen tyylinsä tehdä edes kelpaisi), sinä olet tottunut että asiat hoituu juuri niin kuin sinä haluat...
.
Niin, voi tämä olla toisinkin päin. Olen itse miehenä vuorostaan ollut kotona hiukkasen aikaa ja eipä vaimolla tarvitse stressata kotitöistä. 3 lasta laitan aamulla kouluun, kahvit on rouvalla valmiina odottamassa, kun suvaitsee herätä, kämppä on puhtaampi kuin hänen kotona ollessaan. Ruokaakin varioin enkä syötä sitä iänikuista jauhelihaa yms. Aikaa kun on kokkailla, siivota, pestä pyykkiä jne ihan liikaakin. Harrastaakin ehtii monenmoista lasten koulupäivän aikana. On se vaan niin helppoa olla kotona, että tänne kyllä mielellään jäisi aikaa kuluttamaan...
Tuohon tottumiseen. Pakko se on välillä vaimollekin ärähtää, että sinä teet vuorostasi tuon, muuten ei varmaan saisi aikaiseksi mitään ja tottuu vielä siihen, että palvelu pelaa.
Teillä on kouluikäiset lapset, se on vähän eri asia mitä kotihoidossa kolme alle kouluikäistä. Suurin osa kotona olevista naisista hoitaa lapsia kotona silloin, kun lapset ovat alle 3-vuotiaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhee jakaa kotityöt ja muun vastuun parhaaksi katsomallaan tavalla, ja jos olette kumpikin tyytyväisiä niin hyvä niin! Mutta entä sitten, kun et enää olekaan lasten kanssa kotona? Mies on tottunut että palvelu pelaa (eikä hänen tyylinsä tehdä edes kelpaisi), sinä olet tottunut että asiat hoituu juuri niin kuin sinä haluat...
.
Niin, voi tämä olla toisinkin päin. Olen itse miehenä vuorostaan ollut kotona hiukkasen aikaa ja eipä vaimolla tarvitse stressata kotitöistä. 3 lasta laitan aamulla kouluun, kahvit on rouvalla valmiina odottamassa, kun suvaitsee herätä, kämppä on puhtaampi kuin hänen kotona ollessaan. Ruokaakin varioin enkä syötä sitä iänikuista jauhelihaa yms. Aikaa kun on kokkailla, siivota, pestä pyykkiä jne ihan liikaakin. Harrastaakin ehtii monenmoista lasten koulupäivän aikana. On se vaan niin helppoa olla kotona, että tänne kyllä mielellään jäisi aikaa kuluttamaan...
Tuohon tottumiseen. Pakko se on välillä vaimollekin ärähtää, että sinä teet vuorostasi tuon, muuten ei varmaan saisi aikaiseksi mitään ja tottuu vielä siihen, että palvelu pelaa.
Teillä on kouluikäiset lapset, se on vähän eri asia mitä kotihoidossa kolme alle kouluikäistä. Suurin osa kotona olevista naisista hoitaa lapsia kotona silloin, kun lapset ovat alle 3-vuotiaita.
Oletinkin, et joku heittää ton. Olin itseasiassa kotona välillä silloinkin, kun lapset oli pieniä.
Ei helpompaa aikaa, lasten kanssa heräillä, nukkua päikkäreitä, tehdä yhdessä kotitöitä, hoitaa kotia, käydä jossain. Mutta olenkin se, jolla on virtaa.
Totta meillä on sitten helpot lapset...
En ottaisi mitään laiskaa tossukkaa, kyllä miehen pitää olla reipas ja itsenäinen, aikuisen ihmisen jatkuva hyysääminen ja paapominen olisi ihan äärimmäisen raisttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu ei, eivät ne muutu.
Olen toista kertaa naimisissa. Ensimmäisellä miehelläni pysyi elämä hanskassa ja kotityöt hoituivat, hän jopa harrasti ruoanlaittoa. Ei se ollut mikään avio-onnen tae. Mies oli myös komea, mukava ja tuli hyvin toimeen naisten kanssa. Antoi aina, kun nainen pyysi. En sitten enää kestänyt sitä ja erosimme.
Nykyinen mieheni muistuttaa paljon ap:n miestä. En tosin ole koskaan holhonnut häntä. Huomasin heti alussa, mistä on kysymys, ja sovimme asiat kerralla kuntoon. Meillä on tarkka työnjako ja omat reviirit. Mies on ihan vapaasti saanut sotkea luottotietonsa (ei siitä ole ollut minulle mitään haittaa) ja lähteä töihin reikäisessä t-paidassa. Hänen huoneensa ovi ei aina mahdu kiinni, kun tavaraa kasaantuu lattialle oven eteen. Noin joka toinen vuosi hän siivoaa siellä.
Muualla kodissa on joka huoneessa kori, johon vien miehen irtotavarat, jos ne alkavat ärsyttää. Näin mies tietää, mistä ne löytyvät. Aina välillä hän sitten itse järjestelee tavaransa paikoilleen. Ellein niin tapahdu, kippaan tavarat tyynesti miehen huoneen lattialle, siellähän ne muutkin tavarat ovat.
Mies osallistuu kotitöihin maksamalla viikkosiivoojan. Kyllä mieskin osaa siivota, mutta vain ohjattuna, ja ammattilainen siivoaa paljon paremmin, siksi olen ihan tyytyväinen. Jos hänellä on hyvä päivä, hän osaa tyhjentää ja täyttää astianpesukoneen. Aina se ei onnistu. Hänellä on oma pyykkikori siinä kohtaa, mihin hän aina aikaisemmin riisui vaatteensa lattialle. Minä pesen yleensä pyykit, mutta todistettavasti mieskin on siinä onnistunut pari kertaa. Ruoat laitan minä - mies ostaa valmisruokaa, kun minulla on kiire tai en viitsi. Miesten töitä meidän taloudessa ei ole lainkaan. Kyllä minäkin osaan sulakkeen ja lampun vaihtaa.
Isänä ja aviomiehenä mieheni on todella lämmin ja omistautuva. Käytännön asiat vain eivät suju. Ajattelen, että hänellä on releet eri päin päässä kuin meillä neurologisesti normaaleilla. Eivät ne releet siellä aivoissa käänny toisin päin nalkutuksella eivätkä huomiotta jättämisellä. Sinnikkäällä käyttäytymisterapialla voi jotakin saada aikaan.
Hyväksyn sen, että mieheni on erilainen. Avioliittoni on onnellinen, toisin kuin sen kotitöitä tekevän miehen kanssa. Silloin elin jatkuvalla vuoristoradalla, ei kiitos enää sitä. Olemme olleet lähes 20 vuotta yhdessä ja minulla on ollut valinnan mahdollisuuksia tänä aikanakin. Joka kerta olen valinnut oman mieheni. Hän on aivan ainutlaatuisen mahtava, mutta tämä ketju ei ole oikea paikka sen tarkempaan selostamiseen.
Ap on ihan oikeilla jäljillä siinä, ettei enää huomauttele asioista, jotka miehen pitäisi hoitaa itse. On kuitenkin turha toivo odottaa, että hän muuttuisi taikaiskusta. Kyllä ne luottotiedotkin ihan oikeasti siinä saattavat mennä, joten jos se pelottaa, on parempi valita toinen toimintatapa.
Ehdotan, että ap mietit, mitkä asiat ovat niin kriittisiä, että ne eivät saa missään tapauksessa mennä miehen toiminnan takia "punaiselle". Sovitte yhdessä, että sinä hoidat ne aina. Esim. jos et halua, että mieheltä menee luottotiedot, hoidat myös hänen raha-asiansa. Asperger-miesten vaimot usein tekevät näin. Minä en, koska minua ei vaivaa, että miehen asiat ovat sekaisin. Hän haluaa elää niin ja se on hänen oikeutensa.
Jokaista asiaa kohti, jonka sinä hoidat aina, sovitte, miten mies "korvaa" sen. Se pitää korvata, jotta et alkaisi ajatella, että mies käyttää sinua hyväksi. Esim. minä teen ruoat aina, mutta mies korvasi sen hoitamalla lapset aamuisin kouluun niin kauan kuin meillä oli koululaisia. Minulla ei ollut ikinä aamuvuoro. Vaihtarin pitää tietenkin olla homma, joka mieheltä sujuu.
Ja sitten osa palveluista voidaan ostaa. Mies tietenkin maksaa, jos ei pysty hoitamaan tarpeeksi asioita muuten. Meillä myös tämä on käytössä.
Vaikka mies olisi täysin kädetön, kotiasiat on mahdollista jakaa riittävän tasan.
Hämmästyttävää. Enpä tiennyt että exäni on asperger. Meillä oli samanlainen systeemi. Hänellä oli oma huone, jonka hän sai pitää niin kaaoksessa kuin halusi. Kaikki hänen pitkin kotia kylvämänsä tavarat vein sinne. Hän ei pystynyt heittämään mitään pois. Jos laitoin tavarat paikoilleen, hän oli aina vihainen koska ei tiennyt missä niiden paikat oli.
Minä hoidin kaiken ajankäyttöön liittyvän, ensin tavattuamme hän saattoi olla kaksi tuntia myöhässä mistä tahansa sovitusta. Tein kaiken suunnittelun kuten lomamatkat, joihin liittyi aikatauluja. Pidin huolen asioista joihin liittyi deadline, kuten laskut.
Lopulta myös muutimme pois omakotitalosta, koska siihen liittyi asioita jotka oli vain pakko tehdä, tiettyyn aikaan, esim ruoho leikata ennen kuin se ulottui polveen, pihakalusteet viedä suojaan ennen lumia ja tuoda pihalle ennen juhannusta.Minulla meni kauan tajuta asiat jotka häneltä vaan ei tapahtuneet millään nalkutuksella eikä itkemisellä.
Kai me oltaisiin lopulta vuosikymmenien jälkeen saavutettu joku todella erikoinen työnjako, jossa minä olisin tavallaan paikannut arjessa kaiken sen missä hänellä oli puutos. Valitettavasti hän kehitti myös alkoholiongelman, ja se oli vähän liikaa. Joten erosin hänestä lopulta.
Oli uskomatonta miten paljon energiaa minulla oli eron jälkeen, kuinka jaksoin hoitaa kodin ja lapset ja työni kevyesti sillä energialla, mitä minulla vapautui yhden miehen hoitamisesta.
Sääli että poika osoittaa samoja oireita. Yritän löytää rutiinit joilla hän selviää omasta arjestaan.
En kai oikein voi sanoa tulevalle miniälle että hän joutuu hoitamaan arjen...
Kun tämä ketju sai alkunsa, olin tekemässä eroa AP:n kuvailemasta mieslapsesta. Nyt koko ketjun luettuani aurinkoisena loma-aamuna, voin todeta, että se ero oli ehkä parasta mitä keksin. Nykyään asun yhdessä vastuuntuntoisen, AIKUISEN, miehen kanssa, joka pyytämättä ja oma-aloitteisesti hoitaa osansa kodista, siivouksesta ja ruuanlaitosta. Tuntuu uskomattomalta löytää tällainen mies kun ensin muutaman vuoden tuhlasi tuollaiseen mieslapseen.
Eksä ei meinaan osannut tehdä ruokaa (eikä halunnut opetella), kittasi energiajuomia ja tupakkaa, istui tietokoneella 24/7 eikä oikeasti edes persettään siitä nostanut kertaakaan päivän aikana, kun luennoilta tulin (opiskelija kun olin). Eksä oli 25-27v seurustelumme aikana, työtön eikä mitään halua näemmä työllistyä. Tutuille aina valehteli pokkana päin naamaa, että joo, kyllä on töitä hakenut mutta "mamut vie työpaikat" :D oikeasti minä katsoin hänelle työpaikkailmoituksia, mutta rajan vedin siihen, kun mies oletti että teen myös hakemukset hänen puolestaan. Meillä oli sovittu kotityöt, hänen hommansa oli tasan tiskata, viedä roskat ja imuroida. Ei lapsia, pieni asunto, ei siis kova homma. Minä hoidin kaiken muun, ruuanlaitosta laskujen hoitoon ja pyykkäykseen, lemmikitkin hoidin yksin. No, roskapusseja mies kasasi vaan parvekkeelle kun ei jaksanut viedä, pahimmillaan niitä oli 14(!). Tiskit lojuivat altaassa kunnes homehtuivat tai ruostuivat, joitain välineitä jouduin heittämään roskiin tuon takia :( imuroida jaksoi ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, silloinkin pyöräytti nopeasti keskeltä huonetta että nurkat jäivät täyteen pölyä ja karvaa. Paras (tai ehkä siis pahin) juttu oli kun tulin 10 tunnin opiskelurupeaman jälkeen kotiin ja eteisen matolla oli kuivunutta kissan ripulia. Kysyin asiasta ja kissa oli ripuloinut siihen miltei heti lähtöni jälkeen :D meni matto roskiin. Aikani kompensoin miehen kotitöiden teon puutetta yksinkertaisesti tekemällä itse, mutta väsyin ja ärsyynnyin. Rauhallinen keskustelukaan ei luonnollisesti auttanut.
Eksällä oli vaikeuksia muutenkin mm. henkilökohtaisen hygienian kanssa, hampaat harjasi ehkä pari kertaa viikossa (voi luoja sitä lemua!) ja suihkuun jaksoi ehkä kerran viikossa. Sitten armoton ulina ja uhriutuminen kun en halunnut mitään intiimiä ja pyysin osallistumaan enemmän kodinhoitoon. Olin kuulemma snobi elitisti, jolle ei tavallinen mies kelvannut :D no, lopulta keitti kiinni enkä esim. pessyt enää pyykkejään, mutta mitä teki mies? Raahasi kassissa pyykkinsä toiselle puolelle kaupunkia ÄITINSÄ pyykättäväksi! Siis ei juma.
Kun asioista yritti keskustella, mies suuttui armottomasti ja alkoi syytellä minua ties mistä. Paras valttikortti oli, että mies tienasi enemmän mitä minä ja täten oli enemmän oikeuksia :D niin siis sai enemmän yhteiskunnan tukia mitä minä. Ajan kanssa kaikki kunnioitus ja arvostus katosi, ja jätin hänet. Mies muutti takaisin äitinsä nurkkiin, asuu siellä kai vieläkin. Ihme, että kestin niinkin pitkään eli muutaman vuoden. Ja oli muuten ihanaa asua yksin, siivota vain omat sotkut ja elää edes jokseenkin puhtaassa kämpässä. En ole mikään siivousfriikki, mutta kyllä perussiistiä pitäisi olla. Tuntuu kavereidenkin juttuja kuunneltuani, että tässä 20-30-vuotiaiden ikäluokassa tuntuu olevan yllättävän paljon tietokoneelle jumahtaneita mieslapsia. No, nykyinen mies viihtyy myös koneella (kuten minäkin), mutta normaali arjen hoito on molemmille itsestäänselvyys. Pitäisi ehkä taluttaa tämä mies alttarille... ;)
N27
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi ollut mukava tietää kuinka ap:n testissä kävi. Tässä viestiketjussa ovat keskustelun miehet pääsääntöisesti olleet nuoria. Sen verran voin omasta tilanteestani sanoa, että minulla on mies (yli 50 v) joka ei tee kotihommia, eikä myöskään niitä ns. "miesten" hommia (ruohonleikkuu, lumityöt, remonttihommat, puunkanto yms.), vaan nekin jäävät minulle. Ja kyseinen mies on nyt toisessa avioliitossa, edellinen päättyi myös siihen että ex-vaimo kyllästyi siihen ettei mies tehnyt mitään. Olen asiasta ex-vaimon kanssa keskustellut.
Ja niille jotka ihmettelevät miksi alunperin tällaisen miehen kanssa yhteen menin: Aluksi hän teki kovastikin kaikenlaista rakennushommaa yms. enkä edes kiinnittänyt huomiota siihen ettei siivonnut. Rakkaus tekee sokeaksi ja aluksi oli mukavakin "palvella" häntä. Pikkuhiljaa ovat ihan kaikki hommat valuneet minulle. Molemmat käymme töissä, eikä yhteisiä lapsia ole. Työn määrä ei sinällään minua ärsytä, vaan se että siinä siivouksen ym. hommien lomassa pitää vielä kiikuttaa milloin mitäkin miehelle ja hän vain katselee sohvalla telkkaria eikä osallistu mihinkään.
Tiedän että siisteystasomme ovat erilaisia ja mikäli hän tekisi edes niitä ns. miesten töitä, en tässä valittaisi. Mutta kun kaikki asiat/työt ovat vain minun vastuullani, olen päättänyt että aion erota kyseisestä miehestä. En aio jatkaa loppuikääni toisen palvelijana, koska se ei suinkaan paranna parisuhdetta vaan aiheuttaa pelkästään katkeruutta. Enkä halua joskus olla katkera vanha marttyyri-akka, joka vain nalkuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Olisi ollut mukava tietää kuinka ap:n testissä kävi. Tässä viestiketjussa ovat keskustelun miehet pääsääntöisesti olleet nuoria. Sen verran voin omasta tilanteestani sanoa, että minulla on mies (yli 50 v) joka ei tee kotihommia, eikä myöskään niitä ns. "miesten" hommia (ruohonleikkuu, lumityöt, remonttihommat, puunkanto yms.), vaan nekin jäävät minulle. Ja kyseinen mies on nyt toisessa avioliitossa, edellinen päättyi myös siihen että ex-vaimo kyllästyi siihen ettei mies tehnyt mitään. Olen asiasta ex-vaimon kanssa keskustellut.
Ja niille jotka ihmettelevät miksi alunperin tällaisen miehen kanssa yhteen menin: Aluksi hän teki kovastikin kaikenlaista rakennushommaa yms. enkä edes kiinnittänyt huomiota siihen ettei siivonnut. Rakkaus tekee sokeaksi ja aluksi oli mukavakin "palvella" häntä. Pikkuhiljaa ovat ihan kaikki hommat valuneet minulle. Molemmat käymme töissä, eikä yhteisiä lapsia ole. Työn määrä ei sinällään minua ärsytä, vaan se että siinä siivouksen ym. hommien lomassa pitää vielä kiikuttaa milloin mitäkin miehelle ja hän vain katselee sohvalla telkkaria eikä osallistu mihinkään.
Tiedän että siisteystasomme ovat erilaisia ja mikäli hän tekisi edes niitä ns. miesten töitä, en tässä valittaisi. Mutta kun kaikki asiat/työt ovat vain minun vastuullani, olen päättänyt että aion erota kyseisestä miehestä. En aio jatkaa loppuikääni toisen palvelijana, koska se ei suinkaan paranna parisuhdetta vaan aiheuttaa pelkästään katkeruutta. Enkä halua joskus olla katkera vanha marttyyri-akka, joka vain nalkuttaa.
Ymmärrän ratkaisusi. Suosittelen kumminkin, ettet suoraan ilmoita miehelle, "olen päättänyt erota sinusta", vaan pyydät hänet istumaan alas ja kuuntelemaan mitä sinulla on sanottavaa. Rauhallisesti kerrot nuo ongelmasi, ja lopuksi sanot: "ellet halua muuttaa tapojasi, otan sinusta eron. Ja tämä ei ole uhkaus vaan totinen tosi".
Mitä nämä miehet sitten tekevät jos arkeen ei kuulu mitään ruoan laittoa, ei siivousta tai järjestelyä. Mitä siis miehet oikeasti tekevät päivän tai illan aikana?
Jos on kerran aikaa seistä tyhjän jääkaapin edessä.
Mies siis ajattelee että kun hän tulee kotiin on kaappi ruokaa täys ja voi vaan ottaa muttei koskaan antaa. Eikö tosiaan miehelle tule mieleen että käy omalla autollaan kaupassa hakemassa edes ruokatarvikkeet?
Auto kun yleensä joka miehellä kuitenkin on...
Vierailija kirjoitti:
Juu ei, eivät ne muutu.
Olen toista kertaa naimisissa. Ensimmäisellä miehelläni pysyi elämä hanskassa ja kotityöt hoituivat, hän jopa harrasti ruoanlaittoa. Ei se ollut mikään avio-onnen tae. Mies oli myös komea, mukava ja tuli hyvin toimeen naisten kanssa. Antoi aina, kun nainen pyysi. En sitten enää kestänyt sitä ja erosimme.
Nykyinen mieheni muistuttaa paljon ap:n miestä. En tosin ole koskaan holhonnut häntä. Huomasin heti alussa, mistä on kysymys, ja sovimme asiat kerralla kuntoon. Meillä on tarkka työnjako ja omat reviirit. Mies on ihan vapaasti saanut sotkea luottotietonsa (ei siitä ole ollut minulle mitään haittaa) ja lähteä töihin reikäisessä t-paidassa. Hänen huoneensa ovi ei aina mahdu kiinni, kun tavaraa kasaantuu lattialle oven eteen. Noin joka toinen vuosi hän siivoaa siellä.
Muualla kodissa on joka huoneessa kori, johon vien miehen irtotavarat, jos ne alkavat ärsyttää. Näin mies tietää, mistä ne löytyvät. Aina välillä hän sitten itse järjestelee tavaransa paikoilleen. Ellein niin tapahdu, kippaan tavarat tyynesti miehen huoneen lattialle, siellähän ne muutkin tavarat ovat.
Mies osallistuu kotitöihin maksamalla viikkosiivoojan. Kyllä mieskin osaa siivota, mutta vain ohjattuna, ja ammattilainen siivoaa paljon paremmin, siksi olen ihan tyytyväinen. Jos hänellä on hyvä päivä, hän osaa tyhjentää ja täyttää astianpesukoneen. Aina se ei onnistu. Hänellä on oma pyykkikori siinä kohtaa, mihin hän aina aikaisemmin riisui vaatteensa lattialle. Minä pesen yleensä pyykit, mutta todistettavasti mieskin on siinä onnistunut pari kertaa. Ruoat laitan minä - mies ostaa valmisruokaa, kun minulla on kiire tai en viitsi. Miesten töitä meidän taloudessa ei ole lainkaan. Kyllä minäkin osaan sulakkeen ja lampun vaihtaa.
Isänä ja aviomiehenä mieheni on todella lämmin ja omistautuva. Käytännön asiat vain eivät suju. Ajattelen, että hänellä on releet eri päin päässä kuin meillä neurologisesti normaaleilla. Eivät ne releet siellä aivoissa käänny toisin päin nalkutuksella eivätkä huomiotta jättämisellä. Sinnikkäällä käyttäytymisterapialla voi jotakin saada aikaan.
Hyväksyn sen, että mieheni on erilainen. Avioliittoni on onnellinen, toisin kuin sen kotitöitä tekevän miehen kanssa. Silloin elin jatkuvalla vuoristoradalla, ei kiitos enää sitä. Olemme olleet lähes 20 vuotta yhdessä ja minulla on ollut valinnan mahdollisuuksia tänä aikanakin. Joka kerta olen valinnut oman mieheni. Hän on aivan ainutlaatuisen mahtava, mutta tämä ketju ei ole oikea paikka sen tarkempaan selostamiseen.
Ap on ihan oikeilla jäljillä siinä, ettei enää huomauttele asioista, jotka miehen pitäisi hoitaa itse. On kuitenkin turha toivo odottaa, että hän muuttuisi taikaiskusta. Kyllä ne luottotiedotkin ihan oikeasti siinä saattavat mennä, joten jos se pelottaa, on parempi valita toinen toimintatapa.
Ehdotan, että ap mietit, mitkä asiat ovat niin kriittisiä, että ne eivät saa missään tapauksessa mennä miehen toiminnan takia "punaiselle". Sovitte yhdessä, että sinä hoidat ne aina. Esim. jos et halua, että mieheltä menee luottotiedot, hoidat myös hänen raha-asiansa. Asperger-miesten vaimot usein tekevät näin. Minä en, koska minua ei vaivaa, että miehen asiat ovat sekaisin. Hän haluaa elää niin ja se on hänen oikeutensa.
Jokaista asiaa kohti, jonka sinä hoidat aina, sovitte, miten mies "korvaa" sen. Se pitää korvata, jotta et alkaisi ajatella, että mies käyttää sinua hyväksi. Esim. minä teen ruoat aina, mutta mies korvasi sen hoitamalla lapset aamuisin kouluun niin kauan kuin meillä oli koululaisia. Minulla ei ollut ikinä aamuvuoro. Vaihtarin pitää tietenkin olla homma, joka mieheltä sujuu.
Ja sitten osa palveluista voidaan ostaa. Mies tietenkin maksaa, jos ei pysty hoitamaan tarpeeksi asioita muuten. Meillä myös tämä on käytössä.
Vaikka mies olisi täysin kädetön, kotiasiat on mahdollista jakaa riittävän tasan.
hymyilen oikeesti melkein korviin asti. Mun mielestä tälle pariskunnalle pitäisi antaa mitalli. Tässä osoitus siitä että on mahdollista saada hommat toimimaan oli alku asetelma mikä hyvänsä, jos MOLEMMAT ovat valmiita joustamaan tahoillaan ja tulemaan vastaan,.sekä ymmärtämään että erilaisuus ei ole aina pahe. Kaikkea hyvää teille
Luin läpi koko ketjun enkä oikein missään vaiheessa löytänyt tätä näkökulmaa asiaan:
https://www.heikkinen.hk/nalkutus-on-naisten-vika/
Eli kuten Heikkinen tuossa toteaa: "Kotitöiden jakautumista ei todellisuudessa selitä mikään epätasa-arvo, vaan osapuolten erilaiset odotukset tehtävien kotitöiden määrästä, joka JOHTAA koettuun epätasa-arvoon ja kriittisyyteen miestä kohtaan."
Eli kysymys on loppujen lopuksi täysin erilaisista siisteyskäsityksistä kuin mistään muusta. Lukekaa tuo kieli poskessa tehty kirjoitus, jossa kuitenkin mielestäni piilee totuuden siemen.
566 lisää, että mies kävi kehonkoostumusmittauksessa ja kehonsisäinen rasvakerros on vaarallisen puolella vaikka painoa ei olekaan liikaa. Mahaa sillä on, sellainen selluliittinen taikinavatsa ja laihat jalat. Nam nam. Tuosta se vapautuu herkku jollekin naisparalle kohta.