Lopetin täysin mieheni "äitinä olemisen" ja seuraukset alkavat kypsyä :D
Elämme jännittäviä aikoja!
Päätin tuossa parisen viikkoa sitten, etten ole enää mieheni äiti ja sitä myöden lopetin kaiken ns. passaamisen ja "nalkuttamisen".
Jos mies jättää tavaroitaan ns. vääriin paikkoihin (esim. jätti vasaran keskelle eteisen lattiaa kun käytti sitä johonkin tietokonehommaansa) niin en siivoa niitä oikeille paikoilleen vaan laitan ne miehen työpöydälle tms miehen "omalle alueelle".
En enää myöskään osta hänelle hänen käyttämiään hygieniatuotteita ja omanikin olen siirtänyt "piiloon" (eri paikkaan), jotta hän ei voi tapansa mukaan siirtyä käyttämään minun tuotteitani omiensa loputtua kun ei saa aikaiseksi ostaa uusia.
Maksan itse yhteiset laskut, hänen nimellään tulevista en kysele yhtään mitään. Saa nähdä koska alkaa perintäkirjeet putoilla koska yleensä hän maksaa omat laskunsa vasta kun kyselen moneen otteeseen. Silloinkin hän hermostuu kun muka "tekee kaiken väärin" kun minä nalkutan, vaikka totuus on, ettei hän tee yhtään mitään ja joutuu aikamoiseen kiipeliin jos ei ala hoitaa hommiaan ilman että minä pidän huolen ja muistutan. Mutta sori, se on loppu nyt :D
Hänellä on myös tapana kasata likaiset vaatteet työtuolilleen. Ennen aina tämän 4 vuotta kestäneen suhteen aikana tasaisin väliajoin joko itse otin siitä likaiset vaatteet pois ja vein pyykkiin tai sanoin hänelle asiasta (monta kertaa) kunnes hän lopulta itse vei ne pyynnöstä pesuun. Nyt en ole sanonut sanallakaan asiasta ja tilanne on se, että miehellä taitaa olla enää yksi ainoa puhdas paita kaapissa jäljellä, kaikki muut vaatteet ovat likasena tuolilla. Hän ei tajua tehdä asialle mitään, vaikka välillä nostan lattialle pudonneita vaatteita takaisin siihen tuolille ja mikä uskomattominta: hän ISTUU nykyään sen vaatekasan päällä käyttäen vain tuolin reunaa. Hän ei siis edes enää mahdu kunnolla sille tuolille, mutta SILTI hän ei tajua(???) viedä niitä p*skaisia vaatteita siitä pois. Seuraan suurella mielenkiinnolla, miten tämä tuoliepisodi päättyy...
Eli jos samat asiat suhteessa häiritsee mitkä minua häiritsi, niin suosittelen tälläistä testiä ja asennetta kaikille teille! Tässä oppii lisää todella paljon sekä kumppanistaan, että myös itsestään! :D
Kommentit (993)
Vierailija kirjoitti:
Naisia on erilaisia. Ainoon lapseni kohdalla maito ei meinannut "nousta" ollenkaan ja sittenkin riitti vähänlaisesti muutaman kuukauden.
Että kannattaisi ottaa selvää asioista ennenkuin yleistää.
Tämä on tätä mammapalstan ikuista argumentointia siitä, että eipidä yleistää. Koska minäminulle ei ole tapahtunut asiaa x, ei sitä silloin voi yleistää yleispäteväksi toteamukseksi. Sama kuin jos kirjoittaisin että lampaat ovat pääasiassa valkoisia, niin eikö sieltä joku jo kohta tulisi huomauttamaan että on siellä mustiakin. Niinkuin sillä olisi mitään merkitystä pääsääntöön! Naiset kantavat, synnyttävät, imettävät ja hoivaavat lapsia. Se on naisen biologinen rooli. Tätä itsestäänselvyyttä ei muuksi muuta se, että joltakin heruu enemmän tissimaitoa kuin toiselta. Samanlaisia yleistyksiä sukupuolista voi tehdä muitakin. Koska yleistyksilläon pakko pelata silloin kun puhutaan ihmisopulaation toisesta puolesta ja taas toisesta, jotka molemmat käsittävät miljardeja yksilöitä, näitä ainutkertaisia lumihiutaleita.
"Jos mies jättää tavaroitaan ns. vääriin paikkoihin (esim. jätti vasaran keskelle eteisen lattiaa kun käytti sitä johonkin tietokonehommaansa) niin en siivoa niitä oikeille paikoilleen vaan laitan ne miehen työpöydälle tms miehen "omalle alueelle"."
Joo minä teen aina tätä. Mutta tästä on muodostunut iso ongelma, koska mies on lopettanut kaikki remonttihommat ja korjailut ym., kun ei enää löydä tavaroitaan (koska olen aina vienyt ne yhteen paikkaan, josta mies ei niitä ikinä korjaa omille paikoilleen vaan ne vaan kasvaa kasaksi asti, jota mies ei jaksa alkaa penkoa). Huoh...
Vierailija kirjoitti:
Elämme jännittäviä aikoja!
Päätin tuossa parisen viikkoa sitten, etten ole enää mieheni äiti ja sitä myöden lopetin kaiken ns. passaamisen ja "nalkuttamisen".
Jos mies jättää tavaroitaan ns. vääriin paikkoihin (esim. jätti vasaran keskelle eteisen lattiaa kun käytti sitä johonkin tietokonehommaansa) niin en siivoa niitä oikeille paikoilleen vaan laitan ne miehen työpöydälle tms miehen "omalle alueelle".
En enää myöskään osta hänelle hänen käyttämiään hygieniatuotteita ja omanikin olen siirtänyt "piiloon" (eri paikkaan), jotta hän ei voi tapansa mukaan siirtyä käyttämään minun tuotteitani omiensa loputtua kun ei saa aikaiseksi ostaa uusia.
Maksan itse yhteiset laskut, hänen nimellään tulevista en kysele yhtään mitään. Saa nähdä koska alkaa perintäkirjeet putoilla koska yleensä hän maksaa omat laskunsa vasta kun kyselen moneen otteeseen. Silloinkin hän hermostuu kun muka "tekee kaiken väärin" kun minä nalkutan, vaikka totuus on, ettei hän tee yhtään mitään ja joutuu aikamoiseen kiipeliin jos ei ala hoitaa hommiaan ilman että minä pidän huolen ja muistutan. Mutta sori, se on loppu nyt :D
Hänellä on myös tapana kasata likaiset vaatteet työtuolilleen. Ennen aina tämän 4 vuotta kestäneen suhteen aikana tasaisin väliajoin joko itse otin siitä likaiset vaatteet pois ja vein pyykkiin tai sanoin hänelle asiasta (monta kertaa) kunnes hän lopulta itse vei ne pyynnöstä pesuun. Nyt en ole sanonut sanallakaan asiasta ja tilanne on se, että miehellä taitaa olla enää yksi ainoa puhdas paita kaapissa jäljellä, kaikki muut vaatteet ovat likasena tuolilla. Hän ei tajua tehdä asialle mitään, vaikka välillä nostan lattialle pudonneita vaatteita takaisin siihen tuolille ja mikä uskomattominta: hän ISTUU nykyään sen vaatekasan päällä käyttäen vain tuolin reunaa. Hän ei siis edes enää mahdu kunnolla sille tuolille, mutta SILTI hän ei tajua(???) viedä niitä p*skaisia vaatteita siitä pois. Seuraan suurella mielenkiinnolla, miten tämä tuoliepisodi päättyy...
Eli jos samat asiat suhteessa häiritsee mitkä minua häiritsi, niin suosittelen tälläistä testiä ja asennetta kaikille teille! Tässä oppii lisää todella paljon sekä kumppanistaan, että myös itsestään! :D
Ja tietenkin kirjoitat sen tänne kun tiedät, että saat paljon kannatusta tuliko nyt vahvempi olo? Aika surkee suhde teillä on !!!!
Meillä on iso talo ja kummallakin on omat alueet/huoneet. Minä pidän omat huoneeni siistinä, mies siivoaa omia huoneitaan välillä, koska hän ei ole yhtä siisti ihminen kuin minä. Mies myös ostaa omat ruokansa (ei oikeastaan ikinä kokkaa, koska ei jaksa/osaa, joten ostaa pääasiassa valmisruokaa). Ja kummallakin toki omat rahat. Tosin mies on työtön ja minä hyvätuloinen ja talo on minun nimissäni, joten maksan asumiseen liittyvät kulut, lainanlyhennykset jne. Autot on sitten taas miehen ostamia ja maksaa myös yleensä omat bensansa. Minä pyykkään, koska tykkään siitä. Tiskit hoidetaan niin, että pyydän miestä aina välillä täyttämään ja tyhjentämään tiskikoneen. Mies hoitaa kaikki autojen korjaukset ja muut miesten hommat. Tämä toimii meillä.
Rakkaussuhde ja haitallinen riippuvuussuhde ovat vaarallisen lähellä toisiaan ja lopulta aika harva näköjään erottaakaan noita toisistaan.
Rakkaudessa et ole kenellekkään mitään velkaa, vaan teet asioita, joista itse tulet ja joista puolisokin tulee onnelliseksi ja puoliso tekee samoin sinulle. Tämä ei todellakaan tarkoita, että alat palvelemaan ja passamaan puolisoasi :D
Mistä ihmeestä tälläinen käsitys on edes lähtenyt? Mikään biologia ei selitä sitä miksi naisen lapsiin ohjelmoitu hoivavietti kuuluisi aikuiselle karvapalliukollekkin.
Mistähän mahtoi tulla "luomakunnankruunu"-maine miehille aikoinaan, kun eivät ole osanneet edes pyykkiään pestä :D
Toisekseen pyyteetön rakkaus (mitä aina lässytetään, kun puhutaan naisen rakkaudesta) on myöskin vaarallisen lähellä uhriutumista ja marttyyriutta.
Naiset palvelevat aikuisia ukkojaan ja sitten lähtevät kaverilleen haukkumaan, kuinka ukko on avuton ja perseestä. Eikö se ole vähän noloakin jo? Myönnät vain, että et saa omaa turpaasi auki tai uskalla heivata äijää pihalle. Ehkä peität haukkumalla omaa riippuvuussuhdettasi? Olet kai jo sisimmässäsi tajunnut, että kyse ei ole enää rakkaudesta, vaan sairaalloisesta riippuvuudesta, joka vain katkeroittaa sinut loppuelämäksesi.
On äärimmäisen surullista, että tämä asetelma on vieläkin tälläinen. En yhtään ihmettele, että naiset eivät hae enää arjenjakajaa kaverikseen. Miksi ihmeessä hakisi, kun siinä ei ole jakamisesta tietoakaan??!
Ota perkele ero! Ei perhe-elämässänne ole yhtään mitään järkeä.
Ero oli elämäni paras päätös. Nyt on meillä tyttöjen koti. Eli minä ja tytär. Tavarat pysyy mihin jätän. Ei ole miestä hääräämässä. Voi että miksen aiemmin eronnut. Elämä on helpottunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies-83 kirjoitti:
Kumma että löysit tosiaan sisällä tehtäviä töitä huomattavasti enemmän kuin muita töitä. Huomaa kyllä kenenkä töitä tässä on painotettu.
Huomasin itsekkin että tuosta puuttuu kotitöitä. Meillä ei niiden tekijä vaihdu mieheksi, mutta lisään kuitenkin ne tähän. Jollain voi toki olla muitakin, riippuu asuttavasta talostakin nuo. Ja tarkoitus ei ole lisäillä vain omia töitä. Pariskunnasta riippuen työt jakautuvat eri tavoin. Tarkoitus on auttaa huomaamaan mitä kaikkea tehtävää on olemassa.
Polttopuiden tekeminen
Polttopuiden kanto sisälle
Saunan lämmitys
Haravointi
Kukkapenkkien hoito
Kasvimaan kääntäminen
Kasvimaan hoito
Pensaiden ja puiden leikkaus
Risujen yms hakettaminen
Vesialtaan veden vaihto ja putsaus
Joo, ei ko
Neukkukuutioihmisillä on neukkukuutioihmisten ongelmat. Täällä voidaan keskustella oikeidenkin asumismuotojen asioista.
Jos ei tajua laskujaan maksaa ei ole oikeustoimikelpoinen.
Vierailija kirjoitti:
Ero oli elämäni paras päätös. Nyt on meillä tyttöjen koti. Eli minä ja tytär. Tavarat pysyy mihin jätän. Ei ole miestä hääräämässä. Voi että miksen aiemmin eronnut. Elämä on helpottunut.
Sama tilanne, enää en miesvauvaa ota vaivoikseni.
Miksi et jätä sitä vätystä ja hommaa itsellesi kunnon mies?
Joo, ei koske kerrostaloasujia joten metsään menee.